Miten seurakuntien verkkohankkeessa tehdään tuotekehityspäätökset?

Miten priorisoida verkkohankkeen yhteistä tuotekehitystä, kun hyviä ideoita satelee, mutta seurakuntien toiveet ovat keskenään erilaisia? Työajan ja budjetin rajallisuus lisäävät haastetta. Vahvoja mielipiteitä ja päteviä perusteluja tuotekehityksen priorisointiin tulee kaikkialta. Välillä mielessä saattaa soida virsi 454 uusin sanoin ”Toiveita on paljon, mutta tehtäväjono on yksi..”.

Ketkä päättävät tuotekehityksestä?

Hankkeen johtoryhmä raamittaa kehitystyötä puolivuosittain. Puolivuotiskauden aikana palvelun suunnittelu- ja toteutusporukka priorisoi ja aikatauluttaa kehitystyötä jatkuvasti. Päätökset syntyvät yhteistyössä ja keskustellen verkkohankkeen ammattitaitoisen tekijäjoukon parissa. Apuna päätöksenteossa käytetään seurakuntalaisilta saatua käyttäjätietoa sekä pilottiseurakuntien kokemuksia seurakuntatyön arjesta. Esimerkiksi maaliskuussa kerättiin verkkokyselyllä hankkeen pilottiseurakunnilta tarkempaa taustatietoa priorisoinnille.

Kehitystyötä ohjaa luonnollisesti myös käytettävissä oleva budjetti. Budjettipuolta valvovat lähinnä Ambientian projektipäällikkö Sami Pippuri sekä kirkon puolelta hankepäällikkö Sami Kallioinen.

Scrum-projektimalliin kuuluu oleellisesti suunnittelijoiden ja toteuttajien mukana olo yksityiskohtien päätöksenteossa. Vaikka päätökset pitkälti syntyvät yhteisen keskustelun tuloksena, on vastuu päätöksistä ja oikean suuntaisesta etenemisestä Scrumissa tuoteomistaja -nimisellä roolilla. Tuoteomistaja vastaa siitä, että tuotekehityksessä tehdään oikeita asioita oikeaan aikaan. Valtuudet yksittäisten ominaisuuksien päätöksiin on siis yhdellä ihmisellä. Tämä nopeuttaa etenemistä huomattavasti, kun jokaista asiaa ei tarvitse valmistella esityslistoille. Toisin sanoen päätökset syntyvät ketterästi ja asiantuntemustasolla. Verkkohankkeessa tuoteomistajan roolia on hoitanut huhtikuulle saakka Mervi Korpiaho, jatkossa tuoteomistajana toimii Titti Kallio.

Tuoteomistaja -nimitys tulee siis Scrum-projektimallista (Product Owner), eikä se tarkoita palvelun varsinaista omistajuutta. Seurakunnat omistavat omat verkkopalvelunsa, vaikka palvelu olisi toteutettu Seurakuntien verkkohankkeessa Lukkarilla.

Haastavinta juuri verkkohankkeen päätöksenteossa on löytää ratkaisut, jotka toimivat kaikissa seurakunnissa. Verkkopalveluja on tehty seurakunnissa pitkään ja monet yksityiskohdat on ratkaistu seurakunnissa eri tavalla ja siihen on hyvät perustelut. Pieniäkin päätöksiä joudutaan välillä puntaroimaan hyvin monesta näkökulmasta.

Mitä näkökulmia tuotekehityksen priorisointipäätöksiin liittyy?

Hankkeen tavoitteet ohjaavat tuotekehityksen priorisointia. Monesti yksityiskohdat ovat melko kaukana ylätason tavoitteista, joten päätökset syntyvät konkreettisempien näkökulmien kautta. Jos tehtävä on yhdestä näkökulmasta erittäin kiireellinen ja tarpeellinen, voi se toisesta näkökulmasta olla jopa haitallinen pidemmän päälle, tai se voi aiheuttaa turhaa työtä väärään aikaan. Asioita tulee suhteuttaa kokonaisuuteen ja myös kokonaiskuvaa eli tuotevisiota tulee päivittää jatkuvasti. Tähän prosessointiin liittyy esimerkiksi seuraavia näkökulmia.

Kohderyhmä, vaikuttavuus
Hyötyykö ominaisuudesta palvelun sisältöstrategian mukainen kohderyhmä? Onko siitä näyttöä vai luulemmeko vain?

Onko aika kypsä? Tiedämmekö tarpeeksi?
Voiko toteutusta pilkkoa pienempiin osiin, jolloin voimme toteuttaa vain sen, mistä olemme nyt varmoja? Tarvitaanko ominaisuuta pian vai myöhemmin?

Tarpeen laajuus ja syvyys
Miten moni ylläpitäjä tai seurakunta hyötyy ominaisuudesta? Miten suuri merkitys asialla on eri seurakuntien työn kannalta? Voiko asian hoitaa muilla tavoilla helpommin (aina digitalisointi ei helpota työtä)?

Käyttöönoton edellytys
Onko ominaisuus kynnyskysymys palvelun laajemmalle käyttöönotolle?

Resurssit ja suunnitelman valmiustaso
Onko työprosessilla tai sisällöllä omistajat ja tekijät? Miten paljon on avoimia asioita eli miten aikaisin selvittely tulee aloittaa?

Kirkon strategia ja painopisteet sekä verkkohankkeen ydintavoitteet
Toteuttaako ominaisuus merkittävästi kirkon strategisia tavoitteita ja painopisteitä? Onko asia verkkohankkeen ydintä vai kannattaisiko asia toteuttaa eri hankkeessa?

Kustannussäästöt
Tuoko ratkaisu säästöjä seurakunnalle tai kirkolle, vai aiheuttaako ratkaisu jatkuvia kustannuksia tai kehitystyön monimutkaistumista eli lisäkustannuksia pidemmän päälle?

Tekninen johdonmukaisuus ja tehokkuus
Onko asia edellytys jollekin pian tarvittavalle ominaisuudelle? Onko vastaavia muita tarpeita eli saataisiinko yhdellä toteutuksella kaksi asiaa? Onko asia edellytys teknisen arkkitehtuurin kestävälle rakentamiselle?

Yhteistyöhön tai resursseihin liittyvät aikataulut
Onko ominaisuus aikasidonnainen resurssien tai yhteistyöhankkeiden osalta? Toisin sanoen ajaako aika ohi, jos sitä ei nyt tehdä? Koska se voidaan seuraavan kerran tehdä jos se ei nyt onnistu – onko se silloin liian myöhään?

Lukkarin kehittäminen on hyvä nähdä prosessina, joka jatkuu myös projektin jälkeen. Nyt tehdyt ominaisuudet toimivat todennäköisesti useassa seurakunnassa, mutta joidenkin seurakuntien käytännöt ja tarpeet tarvitsevat vielä jotain lisää. Myös netin käyttötavat muuttuvat ja seurakunnat muuttuvat. Tästä johtuen jatkuva kehitystyö on tarpeen. Kaikki seurakunnat eivät siis saa kaikkea heti, mutta yhteistyöllä on mahdollista saada paljon enemmän kuin kukin seurakunta yksinään.

Mistä seurakunta päättää?

Lukkarin käyttöönottava seurakunta päättää itsenäisesti monista asioista esim. palvelun väristä, pääkuvasta ja verkko-osoitteesta. Lisäksi seurakunta voi muun muassa valita, ottaako se käyttöön kirkon yhteisen kuvapankin, tummat vai vaaleat tehostevärit jne. Oleellisin palvelun rakenteeseen liittyvä valinta koskee sivustomallia. Tällä hetkellä siihen on olemassa neljä vaihtoehtoa.

Lukkarissa on hankkeen yhteistä sisältöä ja paikallista sisältöä. Seurakunnan voivat päättää paikallisesta sisällöstä varsin vapaasti. Seurakunta päättää itse, miten kattavasti paikallista sisältöä tuotetaan. Hankkeen puolesta tehdään kuitenkin mallisisältöjä myös paikallisen sisällön esittämiseen. Näihin mallisisältöihin ja -asetteluihin haetaan vahvistusta testaamalla niitä seurakuntalaisilla.

Pilottiseurakuntien yhteyshenkilöt ovat päässeet mukaan vaikuttamaan Lukkarin ominaisuuksien ja palvelun sisältörakenteen kehittämiseen. Pilottien valmistuttua työ jatkuu pääkäyttäjäryhmässä, joka on tarkoitus muodostaa seurakuntien ja Kirkon tiedotuskeskuksen nettiosaajista.

Kiinnostaako päätöksenteko?

Kaikkia päätöksiä ja valintoja ei tehdä hankkeen aikana vaan työ jatkuu ensi vuonna ja siitä eteenpäin. Lukkarin taustalla oleva Liferay-tekniikka mahdollistaa erilaisia esitystapoja ja ominaisuuksia. Näitä toimintoja muokkaamaan pääsee kuitenkin vain pääkäyttäjäryhmä, joka jatkossa tekee päätökset siitä, mitä kaikkea palvelussa jatkossa on.

Pääkäyttäjäryhmään ovat tervetulleita kaikki seurakuntien nettivastaavat. Ilman seurakuntien antamaa työpanosta Lukkarin hallinta ei tule onnistumaan. Tarkemmin tehtävät ja niihin kuluva työaika määritellään alkukesän tai syksyn aikana. Siihen saakka aihetta voi kommentoida hankkeen Facebook-ryhmässä tai sähköpostilla verkkohanke@evl.fi.

2.05.14

Yhteistyömuodot ja -tahot

Yhteistyömuodoista tärkeimmäksi nousee rovastikuntamme toiminta, johon osallistumiseen kunnioitettu Lääninrovastimme, kirkkoherra Punavaara onkin seurakuntaamme rohkaissut ja jonka kustannuksiin myös osallistumme, koskapa arvoisa Kapituli on toistuvasti hyljännyt asiaa koskevat valituksemme.

Merkittävin ja toistaiseksi myös ainoa Rovastikunnallinen tapahtuma on ollut joka toinen vuosi vuorollaan kunkin pitäjän vanhainkodissa järjestetty virsilauluhetki, jossa Lääninrovasti on ollut ennen kaikkea läsnä.

Jatkuu…

Katso muut jatkokertomukset

30.04.14

Perheneuvonta on tämän päivän sielunhoitotyötä

Sillankaiteeseen kiinnitetyt lukot symboloivat parisuhteen pysyvyyttä – mutta suhde voi mennä myös lukkoon. Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Kirkon perheneuvonta täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Se syntyi niiden nuorten pappien toimesta, jotka olivat sodan oloissa kasvaneet vahvaan veljeyteen ikäluokkansa miesten kanssa. Kun sodan jälkeen avioeroluvut kasvoivat räjähdysmäisesti, kokivat nämä papit velvollisuudekseen auttaa kriisiin joutuneita lähimmäisiään.

Silloin vaikuttivat hyvin samanlaiset pyrkimykset kuin diakoniatyössä. Nähtiin ihmisten hätä, ja kristillisen lähimmäisenrakkauden innoittamana haluttiin auttaa. Sielunhoidoksi työ määrittyy, koska työskentelymenetelmänä ovat luottamukselliset keskustelut. Paavo Kettusen mukaanhan sielunhoito ja diakonia ovat läheisesti toisiinsa liittyviä työmuotoja, joita ei aina edes ole erotettu toisistaan.

Tahto auttaa lähimmäistä yhdistyy vahvaan ammattitaitoon

Seitsemässäkymmenessä vuodessa perheneuvonnasta on kasvanut vakiintunut kirkon sielunhoitotyön muoto. Perheasiain neuvottelukeskuksia on tällä hetkellä 42. Niissä työskentelee yhtensä 160 perheneuvojaa. Varsinkin suuremmissa kaupungeissa kysyntä ylittää huomattavasti tarjonnan.

Vuosikymmenien varrella on huomattu, että vaikuttavaan auttamiseen tarvitaan muutakin kuin hyvä tahto. Perheneuvojien ammattitaitoa on kehitetty määrätietoisesti. Tällä hetkellä perheneuvojakoulutus tuottaa oikeuden hakea Valviralta psykoterapeutin ammattinimikettä. Tällä on pyritty siihen, että kirkon antama apu olisi mahdollisimman luotettavaa ja ammattitaitoista. Perheneuvonta on siis kirkon sielunhoitotyötä, jota tehdään psykoterapeuttisella ammattitaidolla

Tavoite on kuitenkin sama kuin työn alkaessa, eli kärsivän lähimmäisen auttaminen. Perusta on vahvasti Matt. 25. luvun kuvauksessa viimeisestä tuomiosta, jossa ihmiset tuomitaan sen mukaan, miten he ovat vastanneet lähimmäisen hätään.

Perheneuvonta vastaa todellisiin tarpeisiin

Kristilliseen lähimmäisenrakkauteen on aina kuulunut etsiä ne auttamisen muodot, jotka ovat kunakin aikana ajankohtaiset. Tämän päivän länsimaisessa yhteiskunnassa ihmiset eivät ehkä niinkään kärsi nälästä ja janosta, mutta sitäkin enemmän henkisestä pahoinvoinnista, jonka taustalla on useimmiten ongelmat ihmissuhteissa. Masennuksesta on kehittynyt varsinainen kansansairaus. Perheneuvonta on siis nykymaailmassa erittäin ajankohtainen lähimmäisenrakkauden harjoittamisen muoto.

Kärsimyksen lievittämisen lisäksi perheneuvonta palvelee ainakin kahta muuta kirkon kannalta merkittävää tavoitetta. Ensinnäkin se pyrkii ehkäisemään avioeroja. Vihkiessään avioliittoon kirkko osoittaa, että pysyvä parisuhde on sen arvomaailman kannalta tavoiteltava. Tarjotessaan perheneuvontaa kirkko osoittaa, että se on valmis myös konkreettisesti auttamaan ihmisiä tavoitteeseen pääsemisessä.

Toiseksi perheneuvonnassa toteutuu heikoimmassa asemassa olevasta huolehtiminen. Nykyisessä yhteiskunnassa useimmiten kaikkein heikoimmassa asemassa ovat lapset. He ovat kaikkein haavoittuvaisimpia, ja heihin jää syvimmät haavat ja pitkäaikaisimmat vaikutukset esimerkiksi vanhempien aviokriiseistä tai puuttuvasta vanhemmuudesta. Vanhempien parisuhteen hoito ehkäisee varsin tehokkaasti lasten kärsimyksiä ja traumatisoitumista.

Perheneuvonta on siis esimerkki työmuodosta, joka lähtee vahvasti kirkon omista tavoitteista ja arvoista, ja jolle on myös olemassa aito kysyntä sekä seurakuntalaisten, että jopa kirkosta vieraantuneiden keskuudessa. Se on yksi esimerkki niistä tavoista toimia, joiden löytäminen tulee ratkaisemaan kansankirkon kohtalon.

Hyvät kokemukset parantavat suhdetta kirkkoon

Viime vuoden alusta käytössä ollut valtakunnallinen asiakastyytyväisyyskysely on vahvistanut, että perheneuvonta on löytänyt vuosikymmenien varrella hyvä tavan palvella. Sen tuloksista on käynyt ilmi muun muassa seuraavaa: Perheneuvonnan asiakkaista lähes 95 prosenttia oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että käynneistä oli heille hyötyä. 94 % asiakkaista antoi perheneuvojan toiminnasta arvosanan erinomainen tai hyvä, ja lähes kaikki olivat valmiita suosittelemaan palveluja muille.

Lisäksi 65 prosenttia asiakkaista koki, että käynnit perheneuvonnassa olivat vaikuttaneet myönteisesti heidän käsityksiinsä kirkosta.

Erityinen haaste kirkossa on viime vuosina ollut nuorten ja keski-ikäisten tavoittaminen Side kirkkoon näyttää olevan sitä löyhempi, mitä nuoremmista ikäluokista on kysymys. Erityisen heikosti kirkon toimintaan osallistuvat nuorempien ikäluokkien miehet.

Perheneuvonnan asiakkaista 76,5 % on iältään 18–49 -vuotiaita. Kävijöistä 42 % on miehiä, ja suurin osa ei ole kirkollisesti aktiivisia.

Julistus on sanoja ja tekoja

Silloin tällöin vieläkin kirkossa käydään keskustelua siitä, onko tällainen rakkauden harjoittaminen ollenkaan kirkon tehtävä, vai pitäisikö sen keskittyä päätehtäväänsä evankeliumin julistamiseen. Näiden välillä ei kuitenkaan ole ristiriitaa.

Kirkko on olemassa julistaakseen ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta, jossa Jumalan rakkaus tuli maailmaan. Tämä julistus tapahtuu sekä sanoin, että teoin. Ilman sanoja kirkko ei ole Kristuksen kirkko, vaan aatteeton hyväntekeväisyyslaitos. Jumalan rakkauden julistus ei puolestaan voi olla millään tavalla uskottavaa, jos kirkko ei instituutiona harjoita rakkautta.

Tero Pulkkinen
koulutussihteeri, perheneuvonnan kouluttaja, Kirkon kasvatus ja perheasiat

Lisätietoa:
Perheneuvonnan erikoistumis- ja täydennyskoulutus
Perheneuvonnalla on suuri kysyntä

28.04.14

Nurmijärven seurakunnan työpajassa luotiin persoonia ja tapahtumia

Keskiviikkona 9.4. Nurmijärvellä oli mukava verkkoontarttumispäivä! Klaukkalan kirkon tiloihin ilmestyi verkkohankkeen ydinporukasta kaksi hahmoa innostamaan ja vastaamaan kysymyksiin. Nurmijärven seurakunnasta työpajassa oli mukana innostunut työntekijäporukka. Tarkoituksena oli tutustua uuteen verkkopalveluun, jonka Nurmijärven seurakuntakin saa käyttöönsä keväällä. Keravan ja Oulun seurakuntien kokeiluversioita tutkittiin, ja kriittisille kysymyksillekin oli aikaa.

Persoonia ja tapahtumia mietittiin ryhmissä. Kuvassa Satu Ranta ja Eeva Halonen työn touhussa.

Persoonat ja tapahtumat fokuksessa

Nurmijärven alueen Jäsen 360° segmenttejä käytiin läpi. Eri alueilla eri segmentit ovat vaihtelevasti edustettuina. Toisaalla irrallisia on jopa puolet asukasmäärästä, toisaalla kevyemmin edustettina. Tämä asia on hyvä tiedostaa, varsinkin omia tapahtumia suunnitellessa.

Taina Rauhala ja Laura Värtelä etsivät sopivaa maltillista persoonaa.

Työpajassa käytiin läpi, miten persoonia voi käyttää apuna, kun omaa tapahtumaa haluaa markkinoida. Etsittiin erilaisia nurmijärveläisiä Jäsen360° -työkalun avulla. Tartuimme aikakausilehtiin, leikkelimme kuvia ja kehitimme kuvitteellisia persoonia, joille sitten mietimme mielenkiintoisia tapahtumakuvauksia. Joissain ryhmissä tunnistettiin kuvitteelliset persoonat: Tämähän on mieheni ystävä!

Työpajassa kuului naurua. Mielikuvituksellisia tapahtumia ja tutun oloisia persoonia luotiin.

Innostuimme sopivasti ja minusta näytti, että työtoverit löysivät yhteisiä intressejä pitää sivuja yllä, tarjota erilaisille seurakuntalaisille omanlaisiaan syitä tulla uudelleenkin uusituille sivuille ja jopa löytää niiden opastamana tiensä seurakuntamme toimitiloihin.

Myös uusia vuorovaikutukseen tähtääviä keinoja mietittiin.

Apuna oli verkkohankkeen persoonajuliste ja tapahtumapohja. Mukaan jaettiin verkkotekstin kirjoittajan muistilista.

Kirkkoherra Ari Tuhkanen ja piirikappalainen Leena Sipola pohtivat minkälaista tapahtumaa irrallisille Nurmijärveläisille tarjota. Ja miten sitä kannattaa markkinoida internetsivuilla?

Kirkkoherra Ari Tuhkanen ja piirikappalainen Leena Sipola pohtivat minkälaista tapahtumaa irrallisille Nurmijärveläisille voisi tarjota, ja miten sitä kannattaisi markkinoida verkkosivuilla?

Uusia internetsivuja odotellessa painitaan mielenkiintoisen sisällön tuottamisen parissa.

25.04.14

Minkä tyyppisiä aikuisten ryhmiä on kokoontunut?

Useimmin on kokoontunut Naisten Liikuntaryhmä Leirimajalla, eikä sekään kovin usein sen jälkeen, kun Leirimaja laitettiin lämmityskieltoon. Toisaalta ryhmä oli harventunut jo muutenkin, kun ihmiset ovat nykyään niin kovin herkkiä ja astmaattisia ja kokivat Leirimajan vähäiset homeongelmat haitallisiksi hengitykselleen, vaikka terveystarkastaja ei hometta löytänytkään kuin kahdesta paikasta, joista se pienempikään ei ollut edes kunnolla kolmen neliömetrin kokoinen.

Naisten liikuntaryhmää on vetänyt Entinen Ruustinna. Muita vapaaehtoisia ei ole tarvittu.

Jatkuu…

Katso muut jatkokertomukset

24.04.14

Partiolaiset huutavat ja tahtovat rakastaa kirkossa

”Ylistys olisi partiohuudoilla ja synnintunnustus myös – ja tietysti taivasalla, ehkä sadevaatteet ja saappaat päällä ja synninpäästö vesiletkulla koko kirkkokansalle.”

Tällainen on erään partiolaisen facebook-sivun kyselyssä ideoima partiokirkko. Osa ideoista otettiin käyttöön suunnitellessa nyt meneillään olevan partioviikon kirkkopyhän päätapahtumaa sunnuntaina 27.4.2014 Akaaseen.

Partioviikko nostaa partiota esiin tänä vuonna teemalla ”Yhdessä parempi maailma”. Monet paikalliset piirit ja lippukunnat järjestävät omia hartaushetkiään ja partiokirkkojaan, mutta kirkkopyhän päätapahtuman vastuuvuoro on Hämeen piirillä.

Tapahtuman järjestelyistä käytännössä vastuussa oleva Hele Ali-Löytty Akaan seurakunnasta kertoo, että partiokirkon lisäksi tapahtumaan kuuluvat kirkkomehut, paraati, toimintarasteja lapsille ja seminaari aikuisille. Kirkon sisällä eivät vesiletkut heilu, mutta esimerkiksi jumalanpalveluksen ylitys on muutettu partiolupausta mukailevaksi huudoksi: ”Tahdon rakastaa Jumalaani!”

Partio ankkuroituu kristillisiin arvoihin

Partiolaisethan aplodien sijaan huutavat kiitoksensa ääneen. Partiolaiset myös lupaavat. Partiolupauksessa he lupaavat tahtovansa rakastaa Jumalan lisäksi myös mm. toisia ihmisiä.

Partiolupaus heijastelee partion arvopohjaa, joka Suomen partiolaisten peruskirjan mukaan rakentuu viidelle suhteelle. On suhde itseen, suhde toiseen ihmiseen, suhde yhteiskuntaan ja suhde luontoon. Ensimmäinen suhde, suhde Jumalaan toteutuu kaikissa neljässä muussa perussuhteessa.

Jos kuulosti tutulta, voi se johtua siitä, että näin meille on opetettu muuallakin kirkossa. Partioliikkeen perustaja Lordi Baden-Powell oli vakaumuksellinen kristitty ja sen huomaa, kun perehtyy partioaatteeseen.

Sen huomasivat arvatenkin myös ne papit, jotka reilu sata vuotta sitten olivat osaltaan tuomassa partioliikettä Suomeen, esimerkiksi kirkkoherra Karl Mosander tai pastori Verneri Louhivuori. Siitä saakka partio on parhaimmillaan ollut erinomainen muoto toteuttaa kristillistä kasvatusta: tekemällä oppien vastuuseen kasvattavaa nuorisotyötä, joka tukee ihmisen kokonaisvaltaista kasvua.

Taustayhteisö tukee nuoria ohjaajia

Partion ja kirkon yhteinen taival on vahva. Vaihtoehtoisiakin polkuja löytyy. Partioryhmien ohjaajat ovat iältään usein miten 15–29-vuotiaita.

Haastettu kirkko -teoksen tutkimukset kertovat omaa kieltään sen ikäisten ihmisten uskosta Jumalaan: heistä vain 15 % ilmoittaa uskovansa kristinuskon Jumalaan ja 18 % uskovansa jumalaan eri tavalla kuin kirkko opettaa. 34 % ei usko jumalaan, loput eivät tiedä tai eivät halua sanoa kantaansa. Ei ole itsestään selvää, että partiossa vielä tämän sukupolven jälkeenkin luvataan juhlallisesti rakastaa Jumalaa.

70 %:lla lippukunnista on ainakin periaatteessa seurakunta taustayhteisönä, mutta joissakin tapauksissa yhteistyö jää vain tilojen ja taloudellisen tuen myöntämiseksi. Lapset, nuoret ja erityisesti heitä ohjaavat nuoret aikuiset partiossa tarvitsevat tukea, ja muutakin tukea kuin rahaa.

He tarvitsevat taustayhteisönä olevan seurakunnan aikuisten aikaa ja välittämistä siihen, että he jatkossakin haluavat sitoutuvat ihanteisiinsa ja arvopohjaansa, haluavat jatkossakin tehdä yhdessä maailmasta paremman ja huutaa kirkossa tahtoansa rakastaa Jumalaa.

Partiotyön tärkeys esillä seurakuntavaaleissa

Partiolaiset ovat mukana kampanjoimassa syksyllä järjestettävissä seurakuntavaaleissa. Yhdessä parempi kirkko -kampanjan päätavoitteena on aktivoida nuoria partiolaisia vaikuttamaan äänestämällä ja asettumaan ehdolle. Toisena tavoitteena on saada luottamushenkilöiksi seurakuntalaisia, jotka tunnistavat nuoriso- ja partiotyön tärkeyden. Tärkeää on myös, että luottamushenkilöt huomioivat lasten ja nuorten edun sekä vaikutusmahdollisuudet seurakunnassa.

”Partio on iso osa seurakuntien nuorisotyötä ja monen nuoren ainoa kosketuspinta seurakuntaan”, muistuttaa vaaliprojektista vastaava Anni Ylinen. ”Toivomme, että seurakunnat muistavat partiotyön tärkeyden myös taloudellisesti vaikeina aikoina.”

Sata vuotta sitten vaihtoehtona Suomessa oli, että partiosta tulee vain urheiluhenkinen, aatteellinen liike ilman sen syvempää hengellistä sisältöä. Silloin niin ei käynyt. Ihan jännittää, miten käy tällä vuosisadalla. Partiolaiset huutavat kirkossa. Liitytäänkö joukolla tueksi?

Katri Vappula
Asiantuntija, partio- ja varhaisnuorisotyö, Kirkon kasvatus ja perheasiat

18.04.14

Minkä tyyppisiä muita tilaisuuksia seurakunnassa on järjestetty?

Monenlaisia pääosin valistuksellisia tilaisuuksia, joita on pidetty kodeissa ja metsäaukioilla (kesäaikaan). Merkittävimpiä ovat olleet Makkaranpaistotilaisuudet, joita kesäisin on pidetty useita. Niissä Seurakunta on palvellut jäseniään tarjoamalla makkaraa ja mehua sekä pientä purtavaa.

Ohjelma on koetettu muodostaa sellaiseksi, että ihmiset eivät siitä loukkaannu. Yleensä on laulettu vuodenajasta riippumatta Suvivirsi, jos kanttori Hihitti on ollut paikalla. Ellei, on laulettu muitakin virsiä.

Jatkuu…

Katso muut jatkokertomukset

16.04.14

Kutsumus tienhaarassa

Kutsumuksia on monenlaisia / Maarit Hytönen

Eräs äiti suunnitteli eroavansa kirkosta ja tuli sitä varten kirkkoherranvirastoon. Häneltä kysyttiin, haluaisiko hän keskustella papin kanssa. Hän kertoi haluavansa erota kirkosta siitä syystä, ettei hänellä ole aikaa kirkollisille harrastuksille. Lapset ovat niin pieniä, ettei muuhun kykene. Jumalanpalvelus on liian aikaisin, eivätkä lapset jaksa pysytellä kirkonpenkissä hiljaa. Kerran oli kokeiltu ja vanhempi seurakuntalainen oli antanut palautetta. Toista kertaa ei kirkkoon mennä, sillä voihan hartauden pitää kotonakin ja kristillisiä juhlaperinteitä vaalia. Iltarukous on ainakin lapsille opetettu.

Onko meillä kristityn rima viritetty liian korkealle? Vai edellytetäänkö kirkossa sellaista osallistumista, johon kaikilla ei ole mahdollisuutta? Miksi kotona tai työpaikalla ei voi olla kristitty?

Kutsumus – mennyttä maailmaa?

Kutsumusajattelun tausta löytyy niistä Raamatun kohdista, joissa puhutaan Jumalalta saadusta kutsusta tai kutsumisesta tehtävään. Luther korosti kutsumuksen koskevan kaikkia kristittyjä ammattiin ja säätyyn katsomatta. Sekä maalliset että hengelliset tehtävät ovat Jumalan asettamia, ja Jumalalta saatu kutsu on aina yhtä arvokas riippumatta tehtävistä, joihin kutsu käy.

Kutsumus iskostui monen suomalaisen tajuntaan vuoden 1948 kristinopin myötä. Kristillinen siveellisyys -pääluvun alta löytyy kohta 88 Kutsumus: ”Jumala on antanut jokaiselle meistä tehtävän. Tätä Jumalan meille uskomaa tehtävää nimitetään kutsumukseksi. Kutsumuksen uskollisella suorittamisella palvelemme Jumalaa ja lähimmäisiämme.” Jotkut osaavat sen edelleen ulkoa.

Jostakin syystä kirkon strategioissa ja lausunnoissa kutsumus mainitaan harvoin. Tekemäni tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että kutsumusajattelua pidetään kirkossa vanhanaikaisena. Sen on katsottu liittyvän siinä määrin sääty-yhteiskuntaan ja sen työnjakoon, ettei sitä ole pidetty relevanttina teollistuneessa tai jälkiteollistuneessa yhteiskunnassa. Kutsumukseen on luettu paikoin mukaan sellaista, mitä siihen ei itsessään kuulu, kuten Lutherin ajan yhteiskunnalliset olot ja epäkohdat.

Kutsumustyö rakentaa yhteiskuntaa

Kutsumukseen sisältyy kuitenkin sekä moderni yksilöllisyyttä korostava näkökulma, jonka mukaan yksilö voi käyttää työssään omia lahjojaan ja vahvuuksiaan sekä kokea työnsä merkitykselliseksi, että yhteisöllinen näkökulma, jossa jokainen rakentaa omalla panoksellaan yhteiskuntaa, paikallisyhteisöä ja kirkkoa. Kutsumusajattelussa työ ymmärretään laajasti, se ei erottele työllisiä eikä työttömiä. Kutsumuksen näkökulmasta kaikki toiminta lähimmäisen hyväksi kotona, työpaikalla ja harrastuksissa on työtä, jonka arvoa ei kukaan voi kiistää.

Kun kristityllä on muutakin virkaa kuin seurakunnan järjestämään toimintaan osallistuminen, hän voi helpommin kokea myös jumalanpalveluksen paikaksi, josta haetaan eväitä kutsumuksen toteuttamiseen arjessa. Heljä Misukka väittää mainiossa Polemia-sarjan julkaisussa Koulutuksen suurvalta tienhaarassa (2014) ehkä hieman yllättäen, että opettajilla on työhönsä edelleen kutsumus. Näinhän kokivat meidän monien isovanhemmat ja joidenkin vanhemmatkin menneinä vuosikymmeninä muissakin kuin opetustehtävissä. Voidaan väittää, että kutsumustyöllä Suomesta on rakennettu paitsi koulutuksen suurvalta myös hyvinvointiyhteiskunta. Miten näiden käy ilman kutsumustietoisia kirkon jäseniä?

Kutsumuksesta ja muista kirkon jäsenyyteen liittyvistä aiheista – alueellisista eroista kirkkoon sitoutumisessa, satunnaisesti kirkon toimintaan osallistuvien sitoutumisesta sekä kirkon verkkotyön tavoittavuudesta – voi lukea Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisusta Leikkauspintoja kirkon jäsenyyteen.

11.04.14

Aikuistyön tilastot

Aikuistyön tilasto puuttuu, mutta se ei johdu laiminlyönnistä, vaan pikemminkin päinvastoin. Kun uusi henkilötietolaki (tai joku muu sellainen) ja tietosuojalaki tulivat voimaan, perehdyin asiaan tarkasti ja sain lehtijutuista käsityksen, että kenenkään henkilötietoja tai nimiä ei saa kirjata mihinkään eikä näin ollen sitäkään, paljonko ja ketä missäkin tilaisuudessa käy.

Kun sitten lääninrovastin kanssa käydyn keskustelun jälkeen kävi ilmi, että tämä ei kaikilta osin ollut oikea tulkinta, korjasin työntekijöille antamaani ohjeistusta, mutta siinä vaiheessa ei enää ollut mahdollista takautuvasti muistaa, kuka missäkin piirissä oli käynyt.

Suurempi haitta lehtimiesten virheellisestä tulkinnasta koitui ehkä talouspäällikkö Holvimäelle taloustoimistossa, kun kukaan ei tullut laittaneeksi ylös hautainhoitosopimuksista mitään kirjallista ja nyt omaiset ovat olleet vähän pahana, vaikka osa haudoista tulikin hoidettua.

Jatkuu…

Katso muut jatkokertomukset

9.04.14

Luterilaisuuden kartta muuttuu

Botswanan luterilaisen kirkon piispa Cosmos K. Moenga ja lähetysteologi Jaakko Rusama kohtasivat maalis-huhtikuun vaihteessa Järvenpäässä. – Kuva: Aarne Ormio

Kun kymmenien luterilaisten kirkkojen edustajat eri puolilta maailmaa kokoontuivat keskustelemaan tilanteestaan, puhe kääntyi rahahuoliin. Monen aasialaisen ja afrikkalaisen kirkon ongelmana on taloussyistä johtuva pappispula.

Huhtikuun alussa kirkon lähetystyön keskus kutsui luterilaisia kirkkoja kaikilta mantereilta koolle Järvenpäähän lähetyskumppanuusneuvotteluihin. Taustalla oli ajatus kirkkojen keskinäisen vuorovaikutuksen lisäämisestä. Neuvotteluissa haluttiin keskustella ajankohtaisista aiheista ja siitä, miten luterilaisuus ymmärretään.

Seminaarin keskustelujen pohjaksi osallistujille oli lähetetty etukäteen kaksi kysymystä. Toisessa kirkkojen edustajia pyydettiin kuvaamaan suurimpia haasteitaan. Toinen kysymys koski sitä, millaista yhteisyötä he haluaisivat tehdä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa.

Lähetysteologi Jaakko Rusaman mukaan suurin osa vastauksista liittyi koulutukseen ja kasvatuskysymyksiin. Järvenpään neuvotteluissa keskusteltiin paljon koulutusyhteistyöstä.

Koulutuksen, rahan ja myös hallinto-osaamisen puute vaivaa monia kirkkoja, joista pohjoiset lähetit ovat lähteneet. Jäljelle jääneet työntekijät eivät välttämättä hallitse esimerkiksi raporttien laatimista ja tietojenkäsittelyä, puheenvuoroissa kerrottiin.

Keskustelussa tuotiin selvästi esiin myös huoli maailman taloudellisesta oikeudenmukaisuudesta ja yritysten vastuusta kehitysmaiden talouden rakentamisessa.

Lähetystyöstä yhteistyöhön

Kirkkojen välisissä suhteissa kysymys ei ole vain lähetystyöstä, vaan yhteistyöstä. Tapahtuman englanninkielinen nimi Partnership Consultation olikin Rusamasta suomenkielistä osuvampi.

Rusaman mukaan lähetystyön kentällä ilmassa on paljon vaikeita kysymyksiä. Koko vanha lähetyskäsitys on murenemassa ja yksi suuri muutostekijä on kristinuskon uusi kartta. Yli puolet maailman kristityistä asuu päiväntasaajan alapuolella. Muutokset merkitsevät Rusaman mukaan enemmän vastavuoroisuutta kirkkojen kesken. Liike ei kulje enää vain pohjoinen–etelä -suuntaisesti eikä etelä–pohjoinen -suuntaisesti vaan myös etelä–etelä -suuntaisesti.

– Etiopiassa esimerkiksi on maailman toiseksi suurin luterilainen kirkko. Sieltä on jo kyselty, voisivatko he lähettää työntekijöitä meille Suomeen. Dynaamisimmat kirkot ovat Aasiassa ja Afrikassa. Euroopassa sen sijaan luterilaisuus näivettyy. Kirkollisessa kasvussa me olemme nykyisin kehitysmaa, Rusama toteaa.

– Luterilainen kristinusko on joskus ollut valkoisen miehen vientitavaraa, mutta ei ole sitä enää. Etelän kirkoissa lähetystyötä ei enää tehdä valkoisen miehen ehdoilla. Euroopassa on vielä paljon tahatonta ylimielisyyttä ja kolonialismin henkeä, hän sanoo.

Rusaman mielestä lähetyskumppanuusneuvotteluissa tärkeintä oli kuunteleminen ja yhteisen pohjan etsiminen.

Yksi konkreettinen ehdotus, joka keskustelussa nousi esille, oli köyhien kirkkojen toivomus vaihto-ohjelmista opiskelijoille ja työntekijöille. Se olisi Rusaman mukaan hyvä yhteistyön muoto, jota tulisi voimakkaasti lisätä.