Minkä tyyppisiä aikuisten ryhmiä on kokoontunut?

25.4.2014

Useimmin on kokoontunut Naisten Liikuntaryhmä Leirimajalla, eikä sekään kovin usein sen jälkeen, kun Leirimaja laitettiin lämmityskieltoon. Toisaalta ryhmä oli harventunut jo muutenkin, kun ihmiset ovat nykyään niin kovin herkkiä ja astmaattisia ja kokivat Leirimajan vähäiset homeongelmat haitallisiksi hengitykselleen, vaikka terveystarkastaja ei hometta löytänytkään kuin kahdesta paikasta, joista se pienempikään ei ollut edes kunnolla kolmen neliömetrin […]

Minkä tyyppisiä muita tilaisuuksia seurakunnassa on järjestetty?

18.4.2014

Monenlaisia pääosin valistuksellisia tilaisuuksia, joita on pidetty kodeissa ja metsäaukioilla (kesäaikaan). Merkittävimpiä ovat olleet Makkaranpaistotilaisuudet, joita kesäisin on pidetty useita. Niissä Seurakunta on palvellut jäseniään tarjoamalla makkaraa ja mehua sekä pientä purtavaa.   Ohjelma on koetettu muodostaa sellaiseksi, että ihmiset eivät siitä loukkaannu.  Yleensä on laulettu vuodenajasta riippumatta Suvivirsi, jos kanttori Hihitti on ollut paikalla.  […]

Aikuistyön tilastot

11.4.2014

Aikuistyön tilasto puuttuu, mutta se ei johdu laiminlyönnistä, vaan pikemminkin päinvastoin.  Kun uusi henkilötietolaki (tai joku muu sellainen) ja tietosuojalaki tulivat voimaan, perehdyin asiaan tarkasti ja sain lehtijutuista käsityksen, että kenenkään henkilötietoja tai nimiä ei saa kirjata mihinkään eikä näin ollen sitäkään, paljonko ja ketä missäkin tilaisuudessa käy.   Kun sitten lääninrovastin kanssa käydyn keskustelun […]

”Kirkkoon kuuluminen on suurin herätysliike”

25.4.2013

– Miksei me järjestetä kirkossa päivätansseja? Suuret ikäluokat ovat eläköityneet ja yksinäisyys lisääntyy. Ihmisillä on syvä kaipaus jutteluun ja toisen ihmisen lähelle. Seurakuntien on haettava rohkeita pieniä uusia juttuja, joissa otetaan todesta ihmisten kaipaus sekä toisen ihmisen että Jumalan luokse, sanoo kirkkohallituksen aikuistyön työalasihteeri Juha Luodeslampi. Luodeslammen mielestä Suomen evankelisluterilaisen kirkon suurin herätysliike ei ole saanut […]