Maahanmuuttajakoulutusta Tampereen seurakuntien koulutuspajalla. Kuva: Hannu Jukola
Kirkon tutkimuskeskuksen tämänkeväisen seminaarin otsikkona oli ”Kirkko etsii paikkaansa”. Kysymys uskonnon paikasta ja sijainnista on noussut yhä useammin esiin uskontotieteellisessä ja uskontososiologisessa keskustelussa. Taustalla on ajatus, jonka mukaan maallistuminen, sekularisaatio, ei ole täsmällisin mahdollinen tapa kuvata uskonnon merkityksen muutosta modernissa maailmassa.
Esimerkiksi maailmankuulu uskontososiologi ja luterilainen teologi Peter Berger on kirjoittanut uusimmassa, vuonna 2014 ilmestyneessä kirjassaan The Many Altars of Modernity, että ”pluralismi, erilaisten maailmankatsomusten ja arvomaailmojen yhteiselo samassa yhteiskunnassa, on tärkein modernisaation aikaansaama muutos uskonnon paikkaan sekä ihmisten mielessä että institutionaalisessa järjestyksessä.”
Toisin sanoen modernisaatio ja sen myötä syntynyt uskonnollinen ja katsomuksellinen monimuotoisuus muuttaa sitä paikkaa, jota uskonto sekä yksityisessä että julkisessa elämässä näyttelee. Joissain oloissa, kuten läntisessä Euroopassa, siihen voi liittyä myös maallistuminen, mutta kyseessä ei ole modernisaation välttämätön seuraus.
Suhde moniuskontoisuuteen ja -kulttuurisuuteen on noussut viime aikoina yhä useammin esiin myös kirkon piirissä. Esimerkiksi kirkon uudessa tulevaisuusselonteossa Kirkkona monikulttuurisessa yhteiskunnassa etsitään teologisia perusteita ja näkökulmia siihen, mitä kirkolle merkitsee toimia arvoiltaan ja elämäntavoiltaan yhä monimuotoisemmaksi muuttuvassa yhteiskunnassa. Kirkon tutkimuskeskuksen seminaarissa aiheeseen pureuduttiin käytännöllisemmästä näkökulmasta: tarkastelun keskiössä ei ollut teologia, vaan yhteiskunnan rakenteet ja instituutiot. Millä tavoin uskonnollinen ja kulttuurinen moninaisuus haastaa niitä käytäntöjä ja institutionaalisia rajapintoja, joissa kirkko kohtaa suomalaisen yhteiskunnan?
Kirkon ja valtion suhde puntarissa
Seminaariesitelmät tarttuivat aivan perustaviin kysymyksiin kirkon ja valtion suhteiden järjestämisestä.
Piispa Jari Jolkkonen kävi avauspuheessaan läpi historiallisia malleja siitä, kuinka kirkon ja valtion suhteet on aikojen kuluessa järjestetty, ja mikä on ollut ominaista erityisesti luterilaisille kirkoille. Hän nosti esiin toiveen, että kirkossa oivallettaisiin paremmin näkemään se, kuinka itsenäinen kirkko oikeastaan on.
Tutkija Veli-Matti Salminen tarkasteli tilastojen valossa Suomen uskonnollisen kentän muutoksia sekä suomalaisten suhtautumista kirkon ja uskonnon yhteiskunnalliseen asemaan. Tarkastelusta kävi ilmi, että asenteisiin vaikuttaa huomattavassa määrin vastaajan ikä sekä kirkkoon sitoutumisen aste: nuoremmat ikäpolvet ja kirkkoon ohuemmin sitoutuneet suhtautuvat pääsääntöisesti kriittisemmin tiiviiseen yhteistyöhön julkisen vallan kanssa.
Tutkija Leena Sorsa kartoitti esitelmässään tekijöitä, jotka luovat painetta nykytilanteeseen ja hahmotteli kirkon ja valtion suhteista mallia, joka nykytilannetta paremmin vastaisi monimuotoisuudesta nouseviin haasteisiin. Hänen mukaansa kansankirkkojen erityisaseman ja tämän aseman purkamisen väliltä hahmottuu myös kolmas tie, jossa pyritään turvaamaan kaikkien uskontojen ja katsomusten mahdollisuus näkyä julkisessa tilassa.
Seurakuntien yhteistyö kuntien ja kolmannen sektorin kanssa
Seminaarin toisessa osassa käsiteltiin laajemmin kirkon yhteiskunnallista roolia ja sen myötä syntyviä moninaisia yhteistyösuhteita muiden toimijoiden, kuten kuntien ja järjestöjen kanssa.
Professori Heikki Hiilamo käsitteli esitelmässään diakoniatyön kykyä reagoida joustavasti ja tarkoituksenmukaisesti ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kriiseihin, kuten taloudelliseen taantumaan ja sen myötä kasvaneeseen toimeentulotuen saajien määrään.
Painoalapäällikkö Valdemar Kallunki puolestaan hahmotteli erilaisia reunaehtoja sille, että kirkko osallistuu entistä voimakkaammin hyvinvointipalvelujen tuottamiseen.
Raamattu ja etiikka yhteiskunnallisessa keskustelussa
Seminaarin viimeinen osio keskittyi kirkon ja Raamatun rooliin yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kirkkoherra Tuomas Hynynen jäsensi tapoja, joilla kirkko osallistuu eettiseen keskusteluun, kuten säädökset, konkreettiset teot, julkiset puheenvuorot sekä erilaiset keskushallinnon tuottamat kannanotot ja mietinnöt.
Yliopistonlehtori Niko Huttunen puolestaan käsitteli Raamatun muuttuvaa käyttöä julkisen vallan piirissä yhtäältä konkreettisena esineenä ministerinvalojen yhteydessä ja toisaalta retoriikan voimavarana eduskuntaväittelyissä.
Kaikista esitelmistä hahmottui kirkkaasti, kuinka moninaisilla ja monitahoisilla tavoilla kristillinen perinne ja kirkolliset instituutiot ovat yhteenkietoutuneet osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja julkista valtaa.
Vaikka julkisessa keskustelussa esimerkiksi Raamattuun ja sen käyttöön politiikassa suhtaudutaan periaatteen tasolla yhä varauksellisemmin, samaan aikaan on nähtävissä, kuinka raamatulliset teemat ja aiheet toimivat – Niko Huttusen sanoin – ”pinnan alaisena resurssina”, joka saattaa putkahtaa esiin yllättävissäkin asiayhteyksissä.
Seminaarin esitelmät julkaistaan Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja -sarjassa vielä tämän kevään aikana. Myös esitelmien videotallenteet julkaistaan Sakastista lähiaikoina.
Kimmo Ketola
vs. johtaja
Kirkon tutkimuskeskus
