ohdake

Inhimillinen Jumala

23.3.2022

Mielettömän kärsimyksen keskellä kaipaamme taivaan lohdutusta ja ojentaudumme kohti ymmärryksen ylittävää rauhaa. Toivomme tuskan tilalle iloa. Silloin helvetin lieskat olisivat kokonaan haihtuneet eikä yksikään ihminen joutuisi enää kärsimään. Maanpäällinen helvetti on luontevasti asettunut tuonpuoleiseen taivaan vaihtoehdoksi kertomaan siitä pelosta, että kärsimys ei koskaan lakkaa. Traumatisoiva jako pelastuviin ja Jumalan hylkäämiin elää mykistyneenä kokemuksena armon ulottumattomissa. […]

Kirkonpenkit, joden ylle on vedetty naru korona-aikaan.

Tervetuloa mutta harkiten…

12.1.2022

Kirkon penkin ylle on vedetty naru. Kotikirkossani on tilaa 700 henkilölle, mutta turvavälien vuoksi paikkoja on jouduttu vähentämään. Tämän avulla jouluajan jumalanpalvelukset ja laulutilaisuudet saatiin pidettyä ilmeisen turvallisesti. Olemme olleet kummallisessa tilanteessa, jossa toisaalta toivotetaan tervetulleeksi, toisaalta kehotetaan harkitsemaan kaksi kertaa, kannattaako tulla. Varovaisuus on päällä kaikissa toimissa, ja niin pitääkin olla. Pandemia ei vieläkään […]

Tumma kuva, vanhempi ja lapsi käsi kädessä kävelevät junaradalla.

Hei isä

17.11.2021

Viime sunnuntaina (14.11.2021) oli isänpäivä. Päivä saattoi herättää meissä monenlaisia tunteita ja muistoja. Niin minulle ainakin kävi. Aloitin isänpäivän lueskelemalla Pirkko Siltalan kirjaa Taakkasiirtymä, sekä muutamia Ylen verkkosivuilla julkaistuja isyyttäkäsitteleviä juttuja. Tekstit herättivät monia mietteitä ja etenkin Siltalan tekstit Suomen sotien tuomasta taakkasiirtymästä toivat isänpäivän kontekstissa kyyneleet silmin. Menneisyyden aallot Itse olen sitä ikäpolvea, että […]

Auringonkukkia.

Kuolema muuttaa elämää

13.10.2021

Kuuntelin seinän maalaamisen ja omppujen hilloamisen siivellä Varpu Hintsasen ja Emilia Salorannan teoksen Valo, joka ei kadonnutkaan. Se on kertomus Varpu Hintsasen tyttären sairastumisesta syöpään, elämästä sairauden kanssa, saattohoidosta ja lapsen kuolemasta. Se on kertomus siitä, että kuoleman tiedostaminen ja sen läheisyydessä eläminen muuttaa elämää. Ei surulla ole aikaa, vaan se kulkee mukana sairaudessa, vammautumisessa, […]

kättely

Vieläkö käsipäivää?

8.9.2021

Toinen koronasyksy on alkanut. Keväällä vielä katseltiin toiveikkaasti syksyyn; aavistellen, että kaikki palautuisi ennalleen. Samalla on ainakin salaa toivottu myös opittujen käyttäytymismallien ja tapakulttuurin paluuta. Se toisi turvallisuutta ja säästäisi liialta hämmennykseltä ja päänvaivalta.   Meitä on opetettu kättelemään, katsomaan silmiin ja esittäytymään sanomalla oma nimi selkeästi. Niiaus ja kumarrus ovat sentään jääneet historiaan, vaikka […]

Thanksgiving Square, kiitoksen antamisen aukio Dallasissa.

Välitöntä palautetta

16.6.2021

Suomen kielessä on paljon sanontoja, jotka kuvaavat meidän tapaamme antaa palautetta toinen toisillemme. ”Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmaksi.” Huonosta asiakaspalvelusta tai jostakin muusta epäonnistumisesta jaksetaan puhua vielä pitkään, vuosienkin päästä. Pieleen menneestä tilanteesta huomautetaan usein myös nopeasti, ja ”nopeasta palautteesta” onkin tullut ikään kuin negatiivisen palautteen synonyymi. ”Ja jos mokaa, niin voi olla […]

obduktio - kappeli

“Ja viimein sun matkaan ei pääse saattajatkaan”

14.4.2021

Saattajat pyhällä matkalla ”Olette pyhällä matkalla”. Kollegani kertoi sanoneensa näin perheelle, joka sairaalan saattohoito-osastolla hyvästeli läheistään. Nuo sanat jäivät pitkäksi aikaa mieleeni. Kun minä saattelin sairastunutta läheistäni tästä elämästä, olinko minäkin silloin pyhällä matkalla? Kukaan ei kysynyt, tahdonko lähteä tuolle matkalle. Matka tuli liian nopeasti. En ollut valmistautunut enkä tiedä, olisinko voinutkaan. Reppuni oli pakkaamatta […]

palikkatornin kasaus

Oppia ikä kaikki?

17.3.2021

Sielunhoitajan jatkoluokka? ”Sinä kävit sellaisen sairaalasielunhoitajan jatkoluokan.” Lasken kymmeneen ja jätän sanomatta. Tuo vapaalla kädellä siteerattu kanssaihmisen kommentti liittyy keskusteluun, jonka kävimme jonkin menneen talven lumilla. Sen taustana oli syksyllä 2018 kohdalleni sattunut aivoverenvuoto, joka vei minut pitkälle piknikille mansikkapelloille, joilta en palannut entiselläni. Kukaan ei palaa matkalta samana kuin oli sille lähtiessään. Se, mitä […]

erityisrippikoulun toimintaa

Omannäköinen rippikoulu

8.3.2021

Rippikoulun käyminen kuuluu edelleen nuoruuden tärkeisiin kokemuksiin. Helposti vedetään yhtäläisyysviiva sanaan rippileiri. Mutta on syytä muistaa, että viisitoistavuotiaiden ikäluokassa on nuoria, jotka eivät pysty käymään rippikouluaan leirillä. Nuoren on vaikeaa yöpyä poissa kotoa tai tarvitaan paljon hoitotoimia ja avustamista. Rippikoulun ydinasiat voivat toteutua muutenkin. Saa olla yhdessä tutun porukan kanssa. Ympäristö on tuttu ja turvallinen, […]

Kolmanteen ja neljänteen polveen

17.2.2021

Sairastuminen ja muut isot elämänmuutokset kääntävät katseen menneisiin sukupolviin. Myös positiivinen elämänmuutos voi saada sen aikaan. Terapeuttinen sukupuutyöskentely alkoi kiinnostaa minua pian esikoiseni syntymän jälkeen.