Toiminnan ja talouden työalakohtaisten suunnitelmien laadinta, jatkuu

17.4.2015

Erityisen merkittävä suunnittelukokonaisuus seurakunnassamme oli Kirkon kasvatustoiminnan kokonaisohjelman eli K-Ohjelman toteutus. Se saatiin valmiiksi pari vuotta sitten, kun sitä oli otettu tekemään harjoittelijana Entisen Rovastin veljenpoika, joka on aikonut pyrkiä Jumaluusopilliseen Tiedekuntaankin. Tämä Niilo teki suunnitelmaa useita kesiä. Valmistuttuaan se käsitti kahdeksan suurta mapillista papereita. Aineisto oli ensiluokkaista, itsekin ehdin tutustua osaan ensimmäisestä mapista. Tavallaan […]

Toiminnan ja talouden työalakohtaisten suunnitelmien laadinta

10.4.2015

Työalakohtaisia suunnitelmia on koetettu laatia erityisesti talouspäällikkö Holvimäen toimesta. Ne ovat olleet jossain määrin puutteellisia sillä, kuten hän itsekin on myöntänyt hänen asiantuntemuksensa ei riitä aivan kaikkien työalojen käytännön hahmottamiseen, vaikka hän onkin Merkonomi. Silti on mielestäni ollut turhaa pikkuasioihin puuttumista nuoremman papiston valitukset siitä, että heidän työaloilleen ei ole annettu tarpeellisia resursseja. Se, että […]

Arvot esiin – pitävätkö lupaukset?

2.3.2015

Kirkko kutsui eduskuntapuolueiden puheenjohtajat pohtimaan päätösten takana olevia arvoja eduskuntavaalien alla Arvoiltaan Helsingin tuomiokirkon kryptaan. Kaikista puolueista oli mukana joko puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Kirkon arvoillassa nousivat esiin erityisesti kehitysyhteistyö ja pakolaiskysymykset sekä uskonnon rooliin liittyvät teemat. Arvoillan tallenne on katsottavissa verkossa. Toteutuuko kehitysyhteistyön määrärahatavoite? Kirkko esittää seuraavaan hallitusohjelmaan sitoutumista siihen, että vuoteen 2025 mennessä saavutetaan […]