Onko ekumeenisessa liikkeessä enää lähetystä?

Kirkkojen maailmanneuvoston 11. yleiskokous alkaa keskiviikkona 31.8.2022. Edellisestä yleiskokouksesta ehti koronapandemian aiheuttamien viivästysten vuoksi kulua yhdeksän vuotta.

Busanin yleiskokous 2013 oli ekumeenisen lähetysliikkeen kannalta merkittävä, sillä Busanissa julkaistiin Kirkkojen maailmanneuvoston lähetysteologinen asiakirja Yhdessä Kohti elämää: lähetys ja evankelioiminen muuttuvassa maailmassa. Lähetysteologisia asiakirjoja ei julkaista jokaisen yleiskokouksen yhteydessä. Yhdessä kohti elämää on KMN:n historian toinen missiologinen asiakirja. Edellinen vastaava on 1982 julkaistu Mission and Evangelism: An Ecumenical Affirmation (Lähetys ja evankeliointi: ekumeeninen julkilausuma).

Tämän vuoden yleiskokouksessa silmiin pistävää on, että lähetykselle ei ole omistettu yhtään niin sanottua temaattista istuntoa, eli koko kokousväen yhteistä keskustelutilaisuutta. Onko ekumeenisessa liikkeessä enää lähetystä?

Busanin 2013 yleiskokous jälkeisen kauden yksi merkittävimmistä ekumeenisista tapahtumista oli 2018 järjestetty Maailman lähetyksen ja evankelioimisen konferenssi Arushassa, Tansaniassa. Arushan kokouksen yksi suurimmista anneista oli sen tarjoamat suuntaviivat ekumeeniselle missiologialle ja ekumeeniselle lähetysliikkeelle. Kokouksen julkaisema ”Arushan kutsu” painottaa Pyhän Hengen liikkeelle panevaa voimaa ja yksilöllistä ja kollektiivista kääntymystä. Arushan kutsu onkin kutsu aktiiviseen opetuslapseuteen, olemaan muutoksen tekijöitä, julistamaan hyvää sanomaa ja syntien anteeksi antamista, ja olemaan ilolla Pyhän Hengen tiellä, joka voimaannuttaa syrjään työnnetyt, tuo oikeudenmukaisuutta ja vahvistaa ihmisarvoa.

Arushan jälkeisessä ajattelussa missio tai lähetys on enemmän kristittyjen yhteisöä määrittävä laadullinen ominaisuus kuin kirkosta erillään oleva tehtävä. Lähetys on monella tavalla kokonaisvaltainen. Se koskee sekä yksilöitä, että yhteisöjä. Se koskee ihmistä ja koko luomakuntaa. Se koskee ihmistä kokonaisuutena ja erilaisia kulttuurisia, poliittisia ja taloudellisia järjestelmiä. Tästä näkökulmasta on luontevaa, ettei lähetykselle ole erotettu omaa erillistä tilaisuutta.

Millä tavalla missiologian teemat näkyvät yleiskokouksen kulussa?

Kokoukseen osallistujat kokoontuvat neljään yhteiseen temaattiseen keskusteluun. Näitä keskusteluita voi seurata myös suoratoistona kotoa käsin Assembly live | World Council of Churches (oikoumene.org).

Ensimmäisen keskustelun aiheena on ”Jumalan rakkauden merkitys koko luomakunnalle – sovitus ja ykseys”. Aihe nostaa esiin se, kuinka kristittyjä kutsutaan Kristuksessa ja Pyhän Hengen kautta julistamaan sovituksen toivoa ja ykseyttä kaikille. Kristittyjä kutsutaan katumaan ja korjaamaan oikeudenmukaisuuden, rauhan ja myötätunnon teoilla se, mikä on rikkoutunut (Matt. 9:35).

Toisen temaattisen keskustelun keskiössä on Eurooppa maanosana, jota tarkastellaan laupiaan Samarialaisen (Luuk 10:25–37) kertomuksen kautta. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on tuonut entistä selvemmin esiin Euroopan monenlaisen maahanmuuton vastaanottajana ja ne monenkeskiset suhteet, joiden varassa eri valtioiden ja kansojen perustarpeet, kuten ruoka ja fyysinen turvallisuus, lepäävät. Keskustelun keskiössä on Ukrainan tilanne ja kirkkojen siihen antama diakoninen vastaus.

Kolmannen temaattisen keskustelun teemana on elämän täyteyden tai kokonaisuuden tunnustaminen. Keskustelussa tarkastellaan Kristuksen myötätuntoa maailmaa kohtaan ja Kristusta maailman valona. Miltä näyttää Kristuksen myötätunto maailmassa, joka on monenlaisten epäoikeudenmukaisuuksien vallassa? Minkälaiseen opetuslapseuteen Kristus kutsuu?

Neljännen keskustelun aiheena on Oikeudenmukaisuus ja ihmisarvo. Oikeudenmukaisuuden ja ihmisarvon tunnustaminen edellyttää radikaalia kärsimättömyyttä systemaattisen ja rakenteellisen epäoikeudenmukaisuuden ja hyväksikäytön syntiä kohtaan.

Viidennen keskustelun teemana on kristittyjen ykseys ja kirkkojen yhteinen todistus. Tässä keskustelussa tarkastellaan kirkon mission uusia näköaloja kirkon ykseyden näkökulmasta. Kristuksen rakkaus kokoaa kristityt yhteen ja antamaan yhteisen todistuksen.

Yhteisten temaattisten keskusteluiden lisäksi kokouksen noin 4500 osallistujaa jakautuvat yli kahteenkymmeneen eri aiheita käsittelevään pienryhmään. Myös näissä pienryhmissä Arushan kutsun näky missionaarisesta kirkosta ja muutosta luovasta opetuslapseudesta on selvästi nähtävissä.

Karlsruhen yleiskokouksesta emme saa uutta missiologista asiakirjaa. Sen sijaan voimme saada lisää intoa olla missionaarinen, ulospäin suuntautuva kristittyjen yhteisö, joka antaa yhteisen todistuksen niin sanoissa kuin teoissa.

Syksyn missiologinen symposium

Yleiskokoukseen osallistuneiden suomalaisten näkökulmia sekä ekumeenisen missiologian tulevaisuuden suuntia käsitellään syksyn missiologisessa symposiumissa 6.10.2022. Symposiumin pääpuhujina ovat tutkimusjohtaja Mika Vähäkangas ja dosentti Mari-Anna Auvinen. Tilaisuuteen voi osallistua paikan päällä Kirkon talossa, tai etäyhteyksien kautta. Ilmoittaudu mukaan!

Minna Hietamäki
asiantuntija, missiologia
Kirkon lähetystyön keskus

24.08.22

Uusia ennen kokemattomia pyöräilyreittejä – ja ajatuksia koulutuksesta

Ostin sähköpyörän ja aloitin tauon jälkeen pyöräilyn. Uusilla pyöräreiteillä olen miettinyt koulutuksen ja osaamisen kartuttamisen erilaisia reittejä, mistä uuden oppiminen alkaa ja mikä sitä edistää ja motivoi, mistä syntyvät uudet ajatukset, rohkeus uudelle ja itseä motivoivat tavoitteet. Tässä jotakin alkupalaa!

Kuulun siihen ihmisjoukkoon, jolla korona-ajan etätyö oli vähentänyt oleellisesti liikkumista. Kunnon kohentaminen vaati enemmän vaivannäköä kuin satunnaiset urheilupuuskat. Entiset liikuntamuodot ja kävelyreitit eivät samalla tavalla vetäneet liikkeelle. Tiedostin kaipaavani jotain uutta, joka toisi uutta intoa liikuttaa niveliä. Etsin muutosta ja päätin, että näin ei enää vetele. Koulutuksessa on yhtä lailla kysymys muutostarpeeseen vastaamisesta.

Ajatus uudesta pyörästä tuli vastaan kuin huuma. Tosin sitä edelsi havainto, että en ollut ihan samanlaisessa kunnossa kuin ennen. Löysin itseni sovittelemasta urheiluliikkeessä erimallisia sähköpyöriä. Näin kirkkaasti sähköpyöräilyyn liittyvät mahdollisuudet ja hyödyt. Mietin, että tuommoinen urheilullinen nuorekas malli vai tämmöinen mummomalli. Aikani kokeiltuani ja neuvoja saatuani löysin sopivan pyörän, joka tuntui omalta ja käyttööni sopivalta. Omiin tavoitteisiin sopivan mallin löytyminen oli tärkeää. Näinhän tämä on, kun itselle sopivaa koulutusta etsitään.

Maksaessani pyörää käteisellä ymmärsin konkreettisesti, että sähköpyörän osto ei ole mikään pikku juttu. Ajelin uutukaisellani kotiin ja olin hämilläni reippaudestani. Tein tuttavuutta pyörän kanssa, tunnustelin ja taputtelin sitä niin kuin hevosen omistajat hellivät hevosiaan samalla vakuutellen itselleni hyvää hankintaa. Vastaavasti koulutus on investointi, joka tarkoituksena on tuottaa uusia voimavaroja, osaamista ja uudistumisen teitä.

Tavoitteet kohdalleen ja oppiminen on mielekästä

Aloitin sähköpyöräilyni maltillisesti työmatkapyöräilynä ja lähialueilla. Nälkä kasvoi syödessä ja laajensin reittejä uusiin maastoihin. Lähdin pyöräilemään joko valmistautuen tai paikan päällä reittivalintoja tehden. Aina kaikki ei mennyt niin kuin suunnittelin. Tie, jota kautta olin ollut aikeissa edetä, olikin yksityistie, ja etsin toisen reitin. Ylämäet eivät tuskastuttaneet samalla tavalla, kun pyörän antamalla tuella pystyin keventämään polkemista. Ei siis ihme, että oppiminen on mielekästä ja motivoivaa, kun osaamista edistävät tavoitteet on asetettu sopivalle tasolle.

Ympäristö avautui uudella tavalla autoa hitaammalla etenemisellä. Havaitsin, että koronan aikana oli rakennettu uusia rakennuksia ja pyöräteitä. Kesä eteni valkovuokoista tuomen tuoksuun, ojanvarsien lupiineista kissankelloihin, orastavasta kasvusta ja keltaisiin viljapeltoihin. Levollinen tarkkaavaisuus sai tilaa ja viritti mietteitä. Hälyn vähentäminen, aikaan ja paikkaan kiinnittyminen ja keskittyminen liittyvät uusia ajatuksia, ymmärrystä, kytkentöjä ja mahdollisuuksia avaavaan koulutukseen ja oppimiseen.

Virressä lauletaan ”Anna, Kristus, rohkeutta mennä maastoon tiettömään”. Oma rohkeuteni uusille reiteille kasvoi ja kilometrimäärät kasvoivat vähitellen. Sukelsin taajamasta metsiin ja vieraille poluille, enkä välttämättä tiennyt mihin olen ajamassa, kunnes tunnistin maastosta ja kartasta. Pidensin matkareittejäni, jotka ulottuivat naapurikuntien kylätaajamiin. Innostuin kokemastani ja uuden linkittymisestä mielen sisäiselle kartalle.

Kirkolta ja sen työntekijöiltä odotetaan yhä enemmän uudistumiskykyä ja rohkeutta kulkea sinne ja siellä, missä ei ole ennen kuljettu. Koulutus on tärkeä väline henkilökohtaisen ja organisaatioiden uudistumiskyvyn vahvistamiseen. Koronavuosien jälkeen koulutusten työntekijöitä yhteen kokoava luonne on entistä merkityksellisempää osaamisen vahvistajana, kokemusten jäsentäjänä, henkilöstön voimavarojen lisääjänä ja tulevaisuuden reiteille luotsaajana.

Uusi koulutuskalenteri on julkaistu. Tutustu vuoden 2023 koulutustarjontaan.

Eeva Salo-Kopperi
Asiantuntija, henkilöstökoulutuksen koordinaatio
Kirkon tutkimus ja koulutus

17.08.22

Kirkon perheneuvojista suurimman osan käsitys on, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi

Helmikuussa 2022 Helsingin Diakonia-ammattikorkeakoulussa julkaistu ja Kirkkohallituksen kanssa yhteistyössä tehty (sosionomi yamk) opinnäytetyöni, Kirkon perheneuvojien käsitykset sukupuolista, tutki internetkyselyllä kirkon perheneuvojien käsityksiä sukupuolista. Kyselyyn vastasi 59 perheneuvojaa ympäri Suomen, mikä on noin 36 prosenttia perheneuvontatyötä tekevistä kirkon perheneuvojista.

Sukupuolia voi olla enemmän kuin kaksi

Tutkimuksen tulosten mukaan kirkon perheneuvojien suuri enemmistö näkee ihmisen sukupuolen monimuotoisena ilmiönä. Ainoastaan 14 prosenttia vastaajista oli täysin tai osittain samaa mieltä väittämän kanssa ”ihmisen sukupuolia on vain kaksi” ja yhdeksän prosenttia, väittämän kanssa ”ihmisen sukupuoli määräytyy vain biologian perusteella”. Lähes yhdeksän vastaajaa kymmenestä oli täysin tai osittain eri mieltä kuin nämä väittämät. (kuvio 1).

Suurin osa vastaajista (43) kertoi toisen ihmisen ja oman kokemuksen kunnioituksen olevan heille erityisen merkityksellistä. Lisäksi vastaajat kertoivat muun muassa sukupuolen olevan heille merkittävä osa identiteettiä ja minäkuvaa, sekä sukupuolen olevan jokaisen oma kokemus (19). Vastaajista kolmannes (17) korosti tasavertaisuuden ja yhdenvertaisuuden puolustamisen merkitystä. Vain kaksi vastaajaa korosti Jumalan luoneen ihmisen mieheksi ja naiseksi, sekä kahden sukupuolen erilaisuuden olevan lahja ja voimavara, joka mahdollistaa ihmissuvun jatkumisen.

Minulle on tärkeää, että jokainen saa ilmaista sukupuoltaan omaan identiteettiin kuuluvalla tavalla eikä sitä rajoiteta stereotyyppisesti.

Tutkimuksen tulosten mukaan perheneuvojista kolme neljäsosaa (75%) on täysin tai osittain samaa mieltä väittämän ”ajatus siitä, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi, on elämänkatsomukseni mukainen” kanssa. (kuvio 1). Kolme neljäsosaa vastaajista (37) kertoi, että heidän vakaumukseensa kuuluu pyrkimys tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja moninaisuuteen. Jokaisen ihmisen hyväksyminen aidosti sellaisena kuin hän on, on heille tärkeä arvo, joka vaikuttaa käsitykseen sukupuolen moninaisuudesta. Useissa näistä kommenteista myös mainittiin Jumalan luomakunnan moninaisuus.

Vakaumukseeni kuuluu kunnioittava ja ystävällinen asennoituminen ihmisiin. Luomakuntaan kuuluu moninaisuus.

Sukupuoli ja vanhemmuus

Noin neljä viidesosaa vastaajista (78%) oli osittain tai täysin eri mieltä väittämän kanssa, jonka mukaan on tärkeää, että lapsella on aina äiti (nainen) ja isä (mies). Suuri osa vastaajista (90 %) oli täysin tai osittain samaa mieltä väittämän kanssa, jonka mukaan vanhempien sukupuolella ei ole merkitystä, kunhan lapsella on riittävästi turvallisia aikuisia ympärillään. Tutkimuksen tulosten mukaan on havaittavissa, että suurin osa perheneuvojista ajattelee vanhempien roolien voivan olla perhekohtaisesti vaihtelevia. (kuvio 2)

Pohdintaa

On tärkeää, että perheneuvonnan työntekijöillä on riittävästi tietoa ja taitoa sukupuolen tai sukupuolen moninaisuuden teemojen turvalliseen käsittelyyn niin asiakkaan kuin työntekijänkin näkökulmasta, sillä sukupuolen kokemus määrittelee jokaisen ihmisen identiteettiä aina tavalla tai toisella.

Tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että perheneuvojista suurimman osan käsitykset sukupuolista vastaavat kirkossa viime vuosina julkaistuja strategisia asiakirjoja ja dokumentteja, joilla kirkko liittyy mukaan laajempaan yhteiskunnalliseen käsitykseen sukupuolten moninaisuudesta.

Eppu Rantala
sosionomi yamk, nuorisotyönohjaaja, Malmin seurakunta

Linkki tekstissä esiteltyyn tutkimukseen

10.08.22

Eilen edellä, tänään tasoissa, huomenna perässä

Osana viestintäohjelman valmistelua pohdittiin kirkolle olennaisia viestinnän muutoksia. Huomiot tiivistettiin 12 havainnon kuvaksi (tekstin lopussa). Havainnoissa korostuvat helposti haastavat mahdollisuudet eli ongelmat, mikä jäi mietityttämään, kun olen kuvaa käyttänyt. Vai otanko asiat ongelmina, vaikka niihin on olemassa myös positiivinen näkökulma?

Yhtenä esimerkkinä näkökulman vaihtamisen tärkeydestä olen miettinyt kielteistä keskustelukulttuuria, joka helposti lamauttaa ja estää osallistumista. Samalla se on kuitenkin käynnistänyt seurakunnissa laajasti Erätauko-keskusteluja, jotka ovat tuoreella tavalla synnyttäneet keskustelua ja toisten kuuntelua. Keskustelut ovat myös vahvistaneet kuuntelemisen ja toisen sanomisiin liittymisen taitoja, jotka ovat keskeisiä vuorovaikutuksen ja viestinnän kehittymisessä.

Minulla oli keväällä mahdollisuus keskustella kahden eri vastuualueen työntekijäryhmän kanssa eri muutosten merkityksestä sekä oman että seurakunnan tehtävän onnistumisen näkökulmasta. Molemmissa tilanteissa osallistujat saattoivat valita kolme merkityksellisintä kohtaa. Luonnollisesti valinnat olivat jonkin verran erilaisia, mutta ykköseksi molemmissa ryhmissä nousi jäsenyyden merkityksen vähentyminen.

Havaintoja keskusteluista

Yhteinen pohdinta tuotti molemmissa tilanteissa mielenkiintoisia näkökulmia

haasteisiin voidaan reagoida monella tavalla janalla poisselittäminen – innostuminen
kokemus haasteiden merkityksellisyydestä on sekä yksilöllinen että alueellinen
kun tarjotaan lista vaihtoehtoja, niin on vaikeaa päästä niistä irti ja havainnoida muita mahdollisuuksia
vaati pidättäytymistä ja malttia, ettei lähde nopeasti etsimään ratkaisua ongelmaan

Ehkä keskeisin havaintoni oli, että näkökulmien runsaus tuli mahdolliseksi, kun paikalla oli keskustelijoita eri työyhteistöistä ja erilaisista taustoista. Ja tämänkin moninaisuuden jälkeen paljon jää piiloon hiljaiseksi tai jopa tiedostamattomaksi.

Havainnointi ja uteliaisuus osaksi arkea

Viestintäympäristön muutoskuvan kaltainen kuvaus on aina pysäytyskuva jostain hetkestä, mihin kirjoituksen otsikko myös viittaa. Mitä pidempi aika kuvauksen kirjoittamisesta, sitä enemmän siihen on hyvä suhtautua ennustuksena, jonka osuvuutta on nyt mahdollista arvioida. Samalla tämä tarkoittaa sitä, että ympäristön muutosten havainnointi on jatkuvaa työtä.

Jotta tämä oli mielekkäällä tavalla mahdollista, niin se tarvitsee yhteistyötä. Kirkossa onkin perustettu erilaisia tilannekuvaa kerääviä ja ylläpitäviä tiimejä ja työryhmiä. Miten varmistamme, että keskeiset havainnot tulevat jaetuksi ja erilaiset mahdollisuuksiin tarttumiset tulevat laajemmin näkyviksi? Miten varmistamme, että olemme huomennakin tilanteen tasalla?

Sami Kallioinen, sami.kallioinen@evl.fi
hankejohtaja, kokonaiskirkollinen viestintäselvitys
Kirkkohallitus

Kirkon viestintäohjelman taustamateriaalina on kuva kirkosta muuttuvassa viestintäympäristössä. Kuva on syksyltä 2021. Mikä on nyt toisin? Mitä on tullut lisää?

MicrosoftTeams-image (67)Lataa

15.06.22

Kirkon yleinen palkkausjärjestelmä pähkinänkuoressa

Näissä työelämä-kirkonkelloblogeissa kirjoitetaan usein ajankohtaisista aiheista, kuten työhyvinvoinnin ja tasa-arvon edistämisestä tai lainsäädännön muutoksista. Välillä unohtuu, että myös aivan perusasioista olisi syytä viestiä eikä ajatella, että monet asiat itse kukin voi lukea suoraan Kirkon virka- ja työehtosopimuksesta.

Jos kuitenkin on joku, joka ei ole jaksanut Kirkon työmarkkinalaitoksen nettisivuille ja siellä julkaistuun Kirkon virka- ja työehtosopimuksen tiettyihin pykäliin syvällisesti perehtyä, kirjoitimme lyhyen kuvauksen kirkon yleisestä palkkausjärjestelmästä. Tästä kokonaisuudesta neuvotellaan – jälleen kerran – myös tämän vuoden loppupuolella.

Kirkon yleisen palkkausjärjestelmän piirissä on noin 70 % kirkon työntekijöistä. Sitä sovelletaan lähtökohtaisesti kaikkiin viranhaltijoihin ja työntekijöihin, joiden palkka maksetaan kuukausipalkkana. Yleisessä palkkausjärjestelmässä säännöllisesti palkanmaksukausittain maksettava palkka eli ns. varsinainen palkka muodostuu

tehtäväkohtaisesta palkanosasta ja
henkilökohtaisesta palkanosasta.

Tehtäväkohtainen palkanosa (peruspalkka) perustuu tehtävän vaativuuden arviointiin. Sitä varten sopimuksessa on vaativuusryhmittely, ja seurakunnassa jokaisesta tehtävästä laaditaan ajantasainen tehtävänkuvaus. Peruspalkka on vähintään tehtävälle määritetyn vaativuusryhmän vähimmäispalkan suuruinen. Vähimmäispalkkataulukko on Kirkon virka- ja työehtosopimuksen liitteessä numero 1.

Peruspalkka on määritettävä tehtävän vaativuusryhmän vähimmäispalkkaa korkeammaksi

jos tehtävänkuvaus ja sen vaativuuskriteereitä koskevat merkinnät sitä edellyttävät. Tämä ylitys merkitään peruspalkan vaativuusosaksi.
jos tehtävään liittyvä erityinen peruste sitä edellyttää. Erityisellä perusteella tarkoitetaan sellaista tehtävään liittyvää vaatimusta, joka jää tehtävän vaativuutta kuvaavissa kriteereissä huomioon ottamatta. Tämä ylitys merkitään peruspalkan erityiseksi osaksi.

Peruspalkka = vaativuusryhmän vähimmäispalkka + mahdollinen vaativuusosa + mahdollinen erityinen osa

Henkilökohtainen palkanosa muodostuu kokemuslisästä ja suorituslisästä. Kokemuslisä ja suorituslisä ovat osa varsinaista palkkaa.

Euromääräistä kokemuslisää maksetaan viranhaltijalle/työntekijälle peruspalkan lisäksi viiden, kymmenen ja viidentoista vuoden palvelusajan perusteella. Kokemuslisätaulukko on myös Kirkon virka- ja työehtosopimuksen liitteessä 1.
Euromääräistä suorituslisää voidaan maksaa työsuorituksen perusteella. Työnantaja päättää kenelle suorituslisää maksetaan.

Kirkon yleisen palkkausjärjestelmän palkanosat

Edellä on kuvattu yleinen palkkausjärjestelmä. Hyvin harvoin järjestelmiin neuvotellaan muutoksia. Todennäköisesti tämän vuoden lopulla neuvotellaan mahdollisten korotusten kohdentumisesta edellä esiteltyihin osiin eikä siis itse järjestelmästä. Järjestelmämuutokset vaativat hyvin huolellista pohdintaa, valmistelua, laskentaa ja neuvotteluja, joten jo aikataulun kannalta on realistista olettaa, että isommat uudistukset voidaan sopia vasta myöhemmin 2020-luvulla.

Kari Ala-Kokkila
työmarkkina-asiamies

Anna Kaarina Piepponen
työmarkkinajohtaja

8.06.22

Kirkon työn arki ja ekumenia – kuulumisia keväältä 2022

Kuulu reformoitu teologi Karl Barth muotoili ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa kriisin teologiaa. Hän oli pettynyt kulttuuriprotestanttiseen edistysuskoon, joka näytti yhtäältä tekevän Jeesuksesta vain eettisen esikuvan ja toisaalta johtavan eettiseen epämääräisyyteen. Korostettaessa ihmistä subjektina yhteinen arvopohja ja selkeys näytti hapertuvan. Barth halusi ottaa etäisyyttä ihmiskeskeiseen ajattelumalliin ja etsi tapaa puhua jälleen jumalakeskeisesti – Calvinin, Lutherin jne. tapaan. Tämän vuoksi hän painotti Jumalan ilmoitusta Jeesuksessa Kristuksessa, jota ei ihmisen uskonnollisuus sinällään tavoita.

Luterilainen Dietrich Bonhoeffer ymmärsi Barthin huolen ja peräsi itsekin sitä, ”kuka näyttää meille todellisen Raamatun, todellisen Lutherin”. Läsnä oleva Jumalan ilmoitus, teologia ja kirkon yhteisö pitää saada paremmin kohtaamaan. Tulee ottaa vakavasti sekä uskon totuusvaatimus että ihmisen kohtaaminen. Jeesus oli ”ihminen toisia varten”. Häntä seuraamaan meidät on kutsuttu. Usko ja rakkaus kuuluvat yhteen. Jumala on sitoutunut ”olemaan meitä varten”. Se on hänen vapautensa ilmausta, joka kumpuaa rakkaudesta, joka kutsuu seuraansa. Barthia Bonhoeffer kritisoi siitä, että tämä korosti Jumalan vapautta hänen läsnäolonsa kustannuksella. Tämä oli niin luterilaisen reaalipreesens-ajatuksen kuin sakramentaalis-yhteisöllisen kirkkokäsityksen vastaista.

Jumalanpalveluselämä, korona ja etäyhteydet

Kohdattaessa korona-ajan haasteet monen luterilaisen teologin ajattelun taustalla ovat olleet paitsi Lutherin ja tunnustuskirjojen teologia myös Bonhoefferin esittämät ajatukset Kristuksen todellisen läsnäolon ja kirkon yhteisön merkityksestä. Kirjoitimme aihepiiriin liittyen Juhani Holman kanssa keväällä ilmestyneen teoksen Jumalanpalveluselämä ja etäyhteydet pandemian aikana. Teologisia ja käytännöllisiä näkökulmia. Teoksessa esitellään ja analysoidaan aiheeseen liittyvää ekumeenista ja teologista keskustelua sekä käytännön ratkaisumalleja ja pohditaan, mitä vastaisen varalle on otettava huomioon ja miten elvyttää messun yhteisöllisyyttä pandemian jälkeen.

Evankelioiminen ekumeenisena kysymyksenä

Kirkon oleminen ”toisia varten” ja ”yhdessä toisten kanssa” liittyy paitsi diakoniseen vastuuseen myös kirkon missioon ajatellen evankeliumin sisällöllistä välittymistä ja ihmisen kohtaamista Kristus-keskeisen toivon valossa.

Eurooppalaiset kirkot ovat jo vuosikymmeniä painineet sen kanssa, miten kehittää missionaarista ajattelua ja toimintaa, jotta ihmisiä voitaisiin paremmin kutsua elämään seurakunnan yhteydessä. Kyse ei ole vain ”jäsenyystyöstä” vaan kristillisen uskon tarjoamasta perustasta ajatellen niin tätä elämää kuin tulevaa. Kristinuskon hapattaman arvopohjan rapautuminen on huolettanut monia merkittäviä ajattelijoita. Meillä kirkolliskokous on toivonut evankelioimistoiminnan elvyttämistä kirkossamme.

Luterilaiset ovat olleet aika passiivisia evankelioimisessa johtuen usein enemmistökirkon asemasta. Helluntailaiset taas ovat kuuluja innokkuudesta tällä saralla. Kaikupohjaa antaa, että helluntailaiskarismaattiset seurakunnat kasvavat globaalisti voimakkaimmin. Suomessa helluntailaiset ja luterilaiset ovat missionaarisuuden ja opetuslapseuden pohtimisen kysymyksissä paljolti samassa veneessä. Molemmat etsivät suuntaa ja oikeita tapoja ja pitkäjänteistä toimintakulttuurin uudistamista. Meillä on Ovet auki -strategia ja helluntailaisilla ”valloittava seurakunta”. Luterilais-helluntailaisen neuvottelukunnan parissa on näihin kysymyksiin liittyen koottu evankelioimisen teologiaa, ekumeenista keskustelua ja käytännön kokemusten pohdintaa yhdistävä kirja Evankeliumin julistaminen tänään. Luterilaisia ja helluntailaisia näkökulmia.

Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokous: kutsu sovintoon ja ykseyteen Kristuksessa

Jumalan rakkaudesta Kristuksessa kumpuava, sovintoa ja ykseyttä rakentava lähestymistapa on keskiössä myös Kirkkojen maailmanneuvoston Karlsruhen yleiskokouksessa 31.8.–8.9.2022. Yleensä kahdeksan vuoden välein vietettävä yleiskokous järjestetään ensimmäistä kertaa Euroopassa sitten Upsalan yleiskokouksen 1968. Keskeinen yleiskokouksen konteksti on sekularisoitunut eurooppalainen todellisuus. Ei enää puhuta niinkään kristillisestä kuin maallistuneesta maanosasta. Silti täälläkin on elävää etsintää ja halua seurata Kristusta. Edelleen Euroopan kirkot ovat keskeisiä ekumeenisen yhteistyön rahoittajia ja toimijoita.

Kirkon missionaarisuus ja siihen liittyvä sovinnon ja ykseyden rakentaminen kaikenlaisen polarisaation ja vihanpidon keskellä on nyt keskeisemmässä roolissa kuin pitkästä aikaa – juuri tai myös Euroopassa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan järkytti toisen maailmansodan jälkeen pitkistä rauhan kausista nauttinutta maanosaa. Kirkkojen maailmanneuvosto on ollut avoimen keskustelun foorumi perustamisestaan asti. Se ei ole kirkko, mutta sen olemassaolo kertoo Kristuksen kirkon ykseydestä ja pyrkimyksestä rakentaa sitä. KMN:n ensimmäisessä yleiskokouksessa 1948 todettiin: ”Kirkkojen Maailmanneuvosto on syntynyt siitä syystä, että olemme jo nyt tunnustaneet yhteisvastuun toistemme kirkoista Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa. On vain yksi Herra ja yksi ruumis. Sen vuoksi emme voi levätä tyytyen nykyiseen jakautuneisuuteen. Jumalan edessä olemme vastuussa toisistamme.”

Rakkauden käskyn seuraaminen ja muun muassa oikeudenmukaisen rauhan edistäminen sekä sodan pitäminen ”Jumalan tahdon vastaisena” (KMN 1948) ovat osa ekumeenista eetosta. Merkkinä sovun hakemisen tärkeydestä Jumalan kansan keskuudessa on esimerkiksi se, että KMN tekee päätöksensä yksimielisesti, konsensusmenetelmällä. Tämä ei tarkoita, etteivät kirkot tuomitsisi Venäjän hyökkäyssotaa ja siihen liittyviä kauheuksia. Niinhän ne ovat ekumeenisena yhteisönä tehneet. Silti pitkällä tähtäimellä ei ole muuta tietä kuin etsiä yhteyttä keskustelun tietä. Tämä ei tarkoita sitä, että toisen näkemykset hyväksyttäisiin sellaisenaan – ainakaan ennen yhteisen pohjan löytämistä keskustelun ja rukouksen kautta. Vaikkapa Saksan evankelinen kirkko hyväksyttiin 1945 katumuksen kautta takaisin ekumeeniseen yhteistyöhön.

KMN järjesti keväällä jo yhden niin sanotun pyöreän pöydän keskustelun, jossa käsiteltiin Ukrainan sotaa. Mukaan oli kutsuttu myös Venäjän ortodoksisen kirkon johtoa niin Venäjältä kuin Ukrainasta. Tällöin he eivät päässeet mukaan. Toinen tapaaminen on kesäkuun alkupuolella. Tavoitteena on kuulla vastapuolen näkemys, mutta myös haastaa sitä teologisesti ja eettisesti. On myös esiintynyt ääniä, että Venäjän ortodoksinen kirkko pitäisi erottaa KMN:sta. Se on kuitenkin vaikeampaa kuin Venäjän erottaminen YK:sta. Selvä on, että yhteisen päämäärän tulee olla sodan pikainen päätös ja oikeudenmukainen rauha, joka on mahdollisimman kestävällä pohjalla.

KMN:lle ja ekumeeniselle liikkeelle hyviä ohjenuoria ja kehitystyön tavoitteita viitoitettiin jo 1948 seuraavasti: ”…kirkko on kutsuttu palvomaan Jumalaa hänen pyhyydessään ja julistamaan evankeliumia kaikille luoduille. Jumala on varustanut sen erilaisilla Hengen lahjoilla Kristuksen ruumiin rakentamiseksi… Kristus johtaa monia entistä uhrautuvampaan samastumiseen kodittomien ja epätoivoisten kanssa, yhä voimakkaampaan evankelioimiseen ja entistä vakavampaan teologiseen työhön.” Tässä suuntaa myös orientoiduttaessa Nikean uskontunnustuksen 1700-vuotisjuhlavuoteen 2025.

Tomi Karttunen
johtava asiantuntija
ekumenia ja teologia

6.06.22

Voimaannuttava rukous

Rukouksen määrittely tai pukeminen sanoiksi on mielestäni aina jollakin tavalla vaillinaista. Rukous on jotain niin suurta ja mystistä, kokemuksellista, silti niin yksinkertaista ja tavallista. Tapoja ja rukousmuotoja on monenlaisia. Tässä kirjoituksessani avaan ja sanoitan hieman rukousta sosionomi Yamk-tutkinnon opinnäytetyöni pohjalta, jossa tutkin rukouksen merkitystä kirkon perheneuvojille ja erityisesti rukouksen merkitystä voimaannuttamisen näkökulmasta. Opinnäytetyön taustalla oli kiinnostukseni kirkon sielunhoito- ja terapiatyön ammattilaisen omasta hengellisestä hyvinvoinnista ja työhyvinvoinnista, jota ei ole aiemmin tutkittu. Jumalakeskeinen, kontemplatiivinen rukousmuoto on keskeinen opinnäytetyössäni.

Rukous voimavarana ja työvälineenä

Opinnäytetyöni kyselyyn osallistuneiden perheneuvojien vastauksista ilmeni, että rukous on voimavara, jolla on monipuolinen merkitys omaan hyvinvointiin, hengellisten tarpeiden toteutumiseen ja työssä jaksamiseen. Rukous on vahvassa yhteydessä omaan persoonaan ja ammatti-identiteettiin ja toimii siten ikään kuin työvälineenä, jonka avulla voi sekä vahvistaa omaa ammatillisuutta että hoitaa itseä. Rukous auttaa tulemaan tietoisemmaksi omista tunteista, sisäisistä olotiloista ja ajatuksista. Sitä voi myös käyttää apuna oman sietokyvyn lisäämisessä, tunteiden säätelyssä sekä raskaista tilanteista palautumiseen ja stressin vähentämiseen. Rukouksen avulla voi siis kehittää omia tunnetaitoja ja työssä jaksamisen taitoja, kuten resilienssiä.

Iloinen, hyppäävä nainen rannalla, kädessään värikäs sateenvarjo.

Rukousyhteydessä voi maadoittaa itsensä ja saada paremman kontaktin itseensä. Tällainen yhteyden tapa näyttäisi vahvistavan ja ylläpitävän itsetietoisuutta ja sisäistä reflektiopintaa. Rukousta voi käyttää oman tunneälyn ja myönteisen minäkäsityksen vahvistamisessa. Rukouksen voimaannuttava vaikutus liittyykin oleellisesti esimerkiksi näihin edellä mainittuihin tekijöihin, sillä ne ovat yhteydessä sisäiseen voimantunteeseen, joka taas on keskeinen tekijä voimaantumisessa ja voimaantumisen kokemuksessa.

Kuva: Jaana Rosti-Mutala

Rukousyhteydessä Jumala työparina ja terapeuttina

Rukousyhteydessä voi kokonaisvaltaisesti olla totta omana itsenä ja saada ohjausta sekä tukea työhön ja omaan ammatilliseen kasvuun. Tämä nousi yhdeksi kokonaisuudeksi ja tulokseksi osallistujien vastauksista. Rukous on jumalayhteyden kanava ja rukousyhteydessä Jumala toimii ikään kuin työparina.

Yhteys Jumalaan rukouksessa antaa mahdollisuuden turvautua Jumalan apuun, huolenpitoon, ohjaukseen ja viisauteen sekä kannatteluun. Jumalan huolenpitoon saattoi jättää päivän päätteeksi kohdatut ihmiset tarinoineen sekä päivän ja tapaamisten alussa ja aikana pyytää Jumalaa mukaan kohtaamisiin. Kokemus tällaisesta taustatuesta ja suuremman viisaudessa ja rakkaudessa lepäämisestä antaa voimaa, rohkeutta ja armollisuutta olla itse keskeneräisenä ihmisenä toisten ihmisten kärsimyksen ja elämän moninaisten kysymysten äärellä. Ei tarvitse olla omassa varassa, yksin.

Thomas Keatingin mukaan rukous on kuin työskentelemistä psykoterapeutin kanssa ja hengellinen matka vertautuu siten psykoterapiaan, jossa Jumala toimii terapeuttina.

Rukouksessa koettu yhtenäisyys Jumalan kanssa siis lisää myötätuntoa ja arvostusta itseä ja toisia kohtaan sekä antaa voimavaroja olla toisen ihmisen kärsimyksen äärellä. Perheneuvojan oma asenne ja kokemus rukouksesta ja Jumalasta vaikuttaa siten asiakaskohtaamiseen ja tilaan, jossa terapeuttinen ja sielunhoidollinen läsnäolo tapahtuu.

Opinnäytetyön tulokset, vaikka otos olikin pieni, ovat minusta ilahduttavia ja merkittäviäkin juuri kirkon työntekijän työhyvinvoinnin kannalta, sillä kirkon työssä kuitenkin erityistä on hengellinen ulottuvuus ja todellisuus. Monelle rukous on keskeisin hengellisen hyvinvoinnin hoito- ja toteutumismuoto, jollekin taas se voi olla jotain ihan muuta. Oleellista onkin löytää ja toteuttaa itselleen sopivaa tapaa huolehtia omasta hengellisestä hyvinvoinnistaan, sillä oma hengellinen hyvinvointi tukee myös työssä jaksamista.

Kiteytän tämän kirjoitukseni opinnäytetyöni johtopäätökseen: Rukous on ja voi olla voimavara, joka voimaannuttaa.

Terhi Lahdensalo
perheneuvoja
Vantaan seurakuntien perheasiain neuvottelukeskus

Opinnäytetyö: Rukous kirkon perheneuvojan voimaannuttajana

1.06.22

Evakkoreppu valmiina?

Kuvassa näkyvä reppu Karjalan punamustissa väreissä muistuttaa minua sukujuuristani isäni puolelta. Samalla se muistuttaa viime sotien aikaisesta valtavasta väestön siirrosta ja uudelleen asuttamisesta. Se kertoo myös sitkeydestä ja sopeutuvuudesta etsiessä omaa paikkaa uusilla asuinsijoilla.

Viime kuukausina reppuja on pakattu Ukrainassa, kun on ollut pakko hakeutua suojaan. Silloin mukaan on voinut ottaa vain aivan välttämättömän. Paljon on pitänyt jättää taakse.

Karjalaisuus on pala omaa historiaani. Se on osa selviytymistarinaa, johon liittyy myös juurilta repäisy ja pakolaisuus. Kuuden vuosikymmenen ajan olen oppinut ajattelemaan, että sota oli jossain vanhempien ja isovanhempien kertomuksissa, tai jossain kaukana toisissa maanosissa. Omaan elämääni se ei millään tavalla vaikuttanut. Piti elää ikään kuin sotaa ei olisikaan, koska se oli jotenkin kielletty puheenaihe.

Mutta helmikuussa yhtäkkiä sota olikin Euroopassa Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Järkyttävät uutiset ovat päivittäin lähellä eri uutiskanavissa. Sota ei ollutkaan vain historiaa, jota opiskellaan koulussa tai luetaan jännittävistä kirjoista tai katsellaan elokuvista. Se on karua todellisuutta, jonka edessä täytyy etsiä uusia selviytymiskeinoja.

Evakkomatkalle unissakin

Lapsuudesta asti olen kuunnellut edellisten sukupolvien tarinoita sodasta. Karjalaisten juurieni takia tarinat evakkoon lähdöstä ovat olleet minulle elävää todellisuutta. Lapsena menin vilpittömästi kysymään: ”Milloin me lähdetään evakkoon?” Se, mitä luulin jännittäväksi retkeksi, olikin ollut sukulaisilleni raju repäisy irti omasta kodista ja rakkaasta kotiseudusta – koko elämän mullistava trauma.

Evakkoon lähtö on seurannut minua uniinkin. Olen pakannut reppua, keräillyt vaatteita ja muita tarvikkeita, raivannut tietäni ihmistungoksessa, etsinyt bussia, junaa tai laivaa, jolla pääsisin turvaan. Tähän on liittynyt suuri epätietoisuus, minne tässä viedään, ja missä ovat kaikki rakkaat…

Herätessäni muistan, että sama kaaos toistuu tämän päivän pakolaisilla. Uutiskuvat täyteen ahdetuista busseista ja vastaanottokeskuksista vain vahvistavat tätä käsitystä.

Kannattaako varautua?

Evakkoon lähtö ja pakolaisuus ovat tämän kevään aikana nostaneet minulla pintaan ylisukupolvisen trauman, jollaista niin monet kantavat – varsinkin he, jotka ovat kuunnelleet paljon kertomuksia sodasta ja evakkomatkoista. Mikään ei ole varmaan, mitä tahansa voi sattua. Siksi pitää olla aina valmiina ja varautua että osaisi toimia pahimmassakin tilanteessa.

Aikaisemmin varautumista pidettiin tarpeettomana hätävarjelun liioitteluna. Ajateltiin sen ruokkivan paniikkimielialaa. Ikään kuin valmiudesta puhuminen edistäisi uhkien toteutumista.

Nyt olen ihmeekseni huomannut, että viranomaisetkin kehottavat kansalaisia hankkimaan 72 tunnin varmuusvaraston ruokaa, juomavettä ja muita välttämättömiä tarvikkeita. Koko yhteiskunnassa päivitetään valmiussuunnitelmia. Kehotetaan pitämään enemmän käteistä rahaa kotona, varautumaan sähkö- ja vesikatkoihin sekä harrastamaan kotitarveviljelyä.

Tukiverkot vahvemmiksi

Ei ole mitenkään väärin tiedostaa tosiasiat ja oman todellisuuden haavoittuvuus. Kaikki hyvä ja turvallinen ei ehkä kestä ikuisesti. Oma pieni maailma saattaa järkkyä eikä kukaan voi tietää tulevasta. Siksi on syytä hyvissä ajoin miettiä omia selviytymiskeinoja.

Sellaisia voisi olla vahva yhteisöllisyys, joka vallitsi myös viime sotien aikana. Tuettiin toista, veljeä ei jätetty. Nykyisten uhkien edessä on huomattu, kuinka tärkeää on huolehtia heikoimmista, vanhuksista, sairaista, vammaisista eli heistä, jotka eivät kykene omin avuin lähtemään liikkeelle ja hakeutumaan suojaan. Aina pitäisi olla auttajia, jotka jäävät heistä huolehtimaan. Omia tukiverkkoja kannattaa vahvistaa.

Yhdessä tekeminen ja toimiminen on hyvä lääke pelkoa ja lamaantumista vastaan. Se vahvistaa hallinnan tunnetta. Varautumalla voi auttaa itseään ja toisia. Silloin ei ole niin arvaamattomien tuulien heiteltävänä. Hyvien ihmissuhteisen ylläpitäminen voisi kantaa myös meitä tämän ajan ihmisiä samalla. Rauhan rakentaminen alkaa itsestä ja lähipiiristä.

Taina-Maija Miettinen
vammaistyön pappi, Kajaani

25.05.22

Veto- ja pitovoimaa

Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikkö kerää vuosittain tietoa kirkon ammattien ja tehtävien perus- ja täydennyskoulutuksen tilanteesta opiskelijarekrytoinnin, koulutuksen sekä työllisyyden näkökulmasta. Näiden lisäksi tarkastellaan yhteiskunnan koulutuspoliittisia kehittämishankkeita sekä sitä, miten ne vaikuttavat kirkolliseen koulutukseen.

Tiedot ja havainnot kootaan yhteen Ammatillisen koulutuksen raporttiin, joka vuoden 2021 osalta on juuri valmistunut. Raportti on siis koonti koulutukseen liittyvistä näkökulmista ja tekijöistä. Samalla se muodostaa kuvan kokonaisuudesta, jossa yhden tekijän muutokset vaikuttavat myös kokonaisuuden muihin osiin.

Opinnoista työelämään

Mitä havaintoja raportti nostaa esille vuodesta 2021? Otan esille vain yhden asian, mutta ajattelen siihen konkreettisesti kiteytyvän monen raportissa esillä olevan teeman. Nimittäin opiskelijan siirtymisen opinnoista työelämään.

Jo usean vuoden ajan on tunnistettu seurakuntaharjoittelun ja työssäoppimisen merkitys, kun opiskelija pohtii tulevaa työpaikkaansa. Onnistunut seurakuntaharjoittelu kasvattaa kiinnostusta ja motivaatiota seurakuntatyöhön. Se vaikuttaa pitkäkestoisesti kuvaan seurakunnasta mahdollisena työpaikkana sekä tuottaa tietoa kirkosta ja seurakunnasta työpaikkana. Onnistunut harjoittelu antaa kokemuksen moniammatillisesta työstä ja työyhteisöstä sekä avaa kiinnostavia tehtävänkuvia ja kehittymispolkuja ammatti- ja osaamisidentiteetin rakentumisessa myös tutkinnon suorittamisen jälkeen. Eikä vain pelkästään seurakuntaharjoittelu vaikuta näin.

Myös kesätöillä, seurakuntien kanssa toteutuvilla opinnäytetyö- ja projektihankkeilla, henkilökohtaisilla kontakteilla ja suosituksilla on merkitystä opiskelijan hakeutuessa työelämään. Mielikuva seurakunnasta ja kirkosta työnantajana rakentuu pitkän ajan kuluessa monien yksittäisten kokemusten myötä.

Hyvin hoidettu seurakuntaharjoittelu ja työssäoppiminen palkitsevat siinä kohden, kun seurakunta täyttää avoinna olevia virkoja ja tehtäviä.

Työvoiman saatavuuden turvaamiseksi uuden työntekijän rekrytointiin, vastaanottamiseen ja perehdytykseen tuleekin kiinnittää erityinen huomio, siihen liittyviä prosesseja ja käytäntöjä on syytä arvioida ja kehittää jatkuvasti. Nämä kaikki osaltaan vaikuttavat siihen, mitä voimme kutsua työpaikan (seurakunnan) veto- ja pitovoimatekijöiksi.

Eräs raportissa nostettu havainto on, että harjoittelujaksojen tasainen jakautuminen eri puolelle Suomea ja erilaisiin seurakuntiin on vähentynyt viime vuosien aikana. Harjoittelut ja työelämässä oppimisen jaksot toteutuvat pääasiassa korkeakoulun tai oppilaitoksen kampuksen lähialueilla. Yksi syy tähän on opiskelijoiden vaikeus löytää edullinen asunto jakson ajalle. Tällä on kuitenkin vaikutuksensa työvoiman kattavaan saatavuuteen eri puolilla Suomea. Löytyykö sinun seurakunnastasi opiskelijalle harjoittelun ajaksi edullinen majoitus?

Kirkon työmarkkinalaitoksen vuoden 2021 ajankohtaiskyselyn mukaan lähes puolet seurakunnista suunnittelee vähentävänsä henkilöstömenoja. Tämä tapahtuu erityisesti virkojen/tehtävien täyttämättä jättämisen, eläköitymisten sekä sijaisten ja määräaikaisten käytön vähentämisellä. Siis rekrytoidaan vähemmän.

Kun seurakunnissa rekrytoidaan vähemmän ja harvemmin, jokaisen rekrytoinnin merkitys kasvaa. Vaikka kirkon talouden on jo pitkään ennustettu kiristyvän, tarvitaan seurakuntiin edelleen uusia ja osaavia työntekijöitä. Onneksi heitä myös on.

Ulla Tuovinen
koulutuspäällikkö
Kirkon tutkimus ja koulutus

19.05.22

Kiitos työstäsi, viestijä!

Viestijät ovat työstään ylpeitä ja innostuneita. Työ vie mukanaan, ja sen tekeminen koetaan energisoivaksi.

Näin sanotaan vuoden 2019 Viestinnän ammattilaiset -tutkimuksen tuloksissa. Samaa ammattikunnasta todistaa Viestinnän ala 2021 -tutkimus.

Samaa todistan minäkin, kun seuraan kollegoideni työtä eri puolella Suomea kirkon eri organisaatio-osasissa. Näen innostuneita, kirkkoon ja työhönsä sitoutuneita, osaavia viestijöitä. Ilo tehdä työtä kanssanne!

Ja mikä muutos viestinnän ammattilaisen työssä onkaan tapahtunut vuosien varrella! Viestinnän työkaluja syntyy koko ajan lisää, ja olemassa olevien kanavien logiikka uudistuu jatkuvasti. Yhteiskunta on medioitunut, mediaympäristö on moninaistunut. Viestintä- ja keskustelukulttuuri on tullut kiihkeämmäksi ja aggressiivisemmaksi samaan aikaan, kun viestintään kaivataan yhä enemmän tarinallisuutta ja visuaalisuutta. Dialogin tarve on lähes ympärivuorokautinen. Ja kun julkisuus tuottaa uusia mahdollisuuksia ja uhkia yhä nopeammalla syklillä, suuri osa meistä viestijöistä on päivystystilassa aika lailla 24/7.

Tämän kaiken te olette, kirkon viestijät, ottaneet haltuun. Iso, lämmin kiitos sinulle, kirkon viestijä, että jaksat, olet ja teet!

Näkymättömiä puurtajia?

Viestinnän ala 2021 -tutkimuksen vastauksissa nousi esiin myös se, että organisaatioissa ei käytännössä aina tiedetä, mitä viestintä itse asiassa tekee. Tämä näkyy myös viestintätyön organisaatioissa kokemassa arvostuksessa. ”Koetaan, että kaikilla muilla olisi käsitys siitä, miten viestintää tulisi hoitaa.”

Tunnistan tämänkin. Kirkossakin on toisinaan aistittavissa, että viestinnän perustyö ei aina ja kaikkialla ole suuressa arvossa. Ehkä sitä ei nähdä, tunneta tai tunnisteta? Viestinnän tekijä ei välttämättä ole otsikoissa tai tekstin allekirjoittajana, sillä työ tehdään usein organisaation nimissä. Viestinnän tuotos ei välttämättä nouse meemivirtaan, mutta jos se on tekemättä, syntyy äläkkä. Viestijä ei ole kuvassa, koska hän on ottanut kuvan. Ovatko viestijät näkymättömiä puurtajia?

Tämän päivän viestijän on samaan aikaan sekä huolehdittava perusasioista ja reagoitava päivittäiseen viestivirtaan että kehitettävä viestintää. Sen verran kovaa on kehityksen vauhti.

Usein viestijän työ on taustatyötä, muiden näkyvyyden mahdollistamista. Se on hereillä oloa, tutkimista, ennakoimista, reagointia, hoksauttamista, valmistelua, suunnittelua, tarkistamista, korjaamista, rutiininomaista päivittämistä, sinnikästä sisällöntyöstöä, muiden tsemppaamista.

Ehkä suutarin lapsilla ei tässäkään tapauksessa ole kenkiä: me viestijät emme kenties ole osanneet viestiä työstämme ja roolistamme muuttuvassa toimintaympäristössä riittävästi. Tehdään tähän muutos – koska olisi seuraava hetki, kun pääsisit organisaatiossasi keskustelemaan viestinnästä?

Viestintä ja toiminta ovat yhtä

On sanottu, että organisaatiota ei ole ilman viestintää. Se on totta. Viestinnällä sidotaan organisaatiota yhteen, suunnataan yhteisöä kohti tavoitteita. Viestinnän avulla organisaatio, kirkkokin, toteuttaa missiotansa.

Sanonta toimii kuitenkin myös toisinpäin: viestintää ei ole ilman organisaatiota. Viestinnällä ei ole itseisarvoa, eikä sitä voi erottaa toiminnasta. Olen itse usein kuvannut viestinnän ja toiminnan olevan samaa palloa. Jos toinen osa irrotetaan, pallo ei enää pompi. Siksi on olennaista, että viestijöiden ja organisaation muiden toimijoiden yhteistyö, tai pikemminkin yhteinen työ, on saumatonta.

Viestintä on osa jokaisen työtä kirkossakin (ks. esim. EVL – Kirkon ammattien yhteinen ydinosaamiskuvaus (kirkonydinosaaminen.fi). Jokaista tarvitaan mukaan viestimään, omasta roolistaan käsin. Samaan aikaan viestintä on strategista toimintaa, joka vaatii erityistä osaamista ja resursseja. Parhaimmassa tapauksessa viestintä on jokaisen työtä, ja viestinnän ammattilainen näyttää suuntaa tälle työlle.

Luottamus on onnistuneen viestinnän perusta

Viestinnällinen yhteistyö onnistuu, kun kaikilla – viestijöillä, asiantuntijoilla ja johdolla – on yhteinen, jaettu käsitys viestinnän tehtävistä, rooleista ja odotuksista sekä yhteiset strategiset tavoitteet. Tämän kaiken päälle tarvitaan luottamusta eri toimijoiden kesken.

Jos luottamusta ei ole tai se on heikkoa, sitä voi rakentaa. Itsestään se ei synny. Ainoa tie luottamukseen käy keskustelemalla, ja sen synnyttämiseksi tarvitaan rakenteita ja epämuodollisia tilanteita, jotka pakottavat säännölliseen vuorovaikutukseen. (Ks. esim. Lehto & Salmi 2019 Strateginen kumppanuus syntyy jatkuvassa dialogissa – Viestijät (viestijat.fi))

Viestinnässä on voimaa. Sen onnistumisen eteen kannattaa puurtaa ja koota joukot. Tehdään yhdessä näkyväksi se kaikki upea, mitä Suomen evankelis-luterilainen kirkko on ja mitä se tekee. Näytetään lohtu, tuki ja turva, armo, välittäminen ja yhteisöllisyys. Viestitään usko, toivo, rakkaus ja ilo. Ilosanoman välittämiseen tarvitaan jokaista.

Eeva-Kaisa Heikura
vt. viestintäjohtaja
Kirkon viestintä

PS. Kirjoitukseni lähtökohta oli kiittää ammatikseen viestintää kirkossa tekeviä. Siksi siinä jäi monta kirkon viestinnän tekijää ottamatta esille. Lopuksi siis vielä kiitos muun muassa

sinulle, joka annat kasvosi ja äänesi kirkon viestille eri medioissa (oli kohderyhmäsi sitten iso tai pieni)
sinulle, joka otona muiden töiden ohella, ehkä ainoana organisaatiossasi, puurrat viestinnän parissa
sinulle seurakuntalainen, joka pidät kirkon ääntä esillä eri medioissa
sinulle, joka arkailet kutsua itseäsi viestijäksi, mutta opit ja opettelet viestimään arjen työssäsi
sinulle, joka huolehdit työyhteisösi ilmapiiristä ja avoimuudesta rakentavalla keskustelulla.