Mustalla pohjalla teksti: AI -mahdollisuus ja uhka?

Tekoäly luovuuden tukena ja tehostajana

27.4.2023

Viime kuukausien aikana olen käyttänyt erilaisia tekoälysovelluksia oman työn kehittämiseen, erityisesti ChatGPT-kielimallia. Aluksi testaaminen oli enemmän kokeilua ja leikittelyä kielimallin mahdollisuuksilla, ja tulokset olivat toisinaan sattumanvaraisia tai jopa huvittavia. Tästä syystä tuntui, että kielimallista saatava hyöty oli kovin rajallista.  Kuitenkin tilanne muuttui merkittävästi, kun ymmärsin, että voin käyttää kielimallia tai tekoälyä myös valmiiden aineistojen analysointiin. […]

Kolme sinistä palloryhmää, joiden teemat: Jäsenyyden merkityksen vähentyminen, yhtieskunnan muutos, digitalisaatio.

Eilen edellä, tänään tasoissa, huomenna perässä

10.8.2022

Osana viestintäohjelman valmistelua pohdittiin kirkolle olennaisia viestinnän muutoksia. Huomiot tiivistettiin 12 havainnon kuvaksi (tekstin lopussa). Havainnoissa korostuvat helposti haastavat mahdollisuudet eli ongelmat, mikä jäi mietityttämään, kun olen kuvaa käyttänyt. Vai otanko asiat ongelmina, vaikka niihin on olemassa myös positiivinen näkökulma? Yhtenä esimerkkinä näkökulman vaihtamisen tärkeydestä olen miettinyt kielteistä keskustelukulttuuria, joka helposti lamauttaa ja estää osallistumista. […]

Viestintähanke, piirroskuva.

Alkuraportti tulevaisuuteen

2.2.2022

Kokonaiskirkollisen viestintäselvityksen hanke käynnistyi vuosi sitten 19.1.2021, kun kirkkohallituksen täysistunto käynnisti sen. Ensimmäisen vuoden aikana on mm. tehty av-selvitystä (Koko kirkon viestintäselvitys käynnistyy av-tuotannoista – Kirkonkello) pohdittu empatia- ja tunnettuustutkimuksen havaintoja viestinnän tavoittavuudesta syvennytty kirkon viestintäohjelman luonnoksen kommentointiin ja valmiin ohjelman käyttämisen tapoihin. Kertyneen uuden ymmärryksen pohjalta hankkeen suunnitelmaa päivitettiin marras–joulukuussa. Samalla hankkeen aikataulua tiivistettiin […]

sanapilvi, jossa kädet muodostavat sydämen.

Mitä tarkalleen ottaen haluamme saada viestinnällä aikaan?

8.12.2021

Kohti elämänmakuista viestinnän suunnittelua Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uusi viestintäohjelma on juuri valmistunut. Odotamme seurakunnissa saavamme viestintäohjelmasta selkärankaa paikalliseen viestinnän tekemiseen, linjauksia valtakunnalliseen viestintään ja suuntaa tavoitteisiin koko kirkon Ovet auki -strategian pohjalta. Vaikka viestintäohjelma ei ole seurakuntia suoraan sitova, se voi parhaimmillaan antaa hyvää tukea työlle ja taustaa seurakuntien ja seurakuntayhtymien omalle viestinnän suunnittelulle, strategisille […]

Rattaita, jonka keskellä Teams-logo.

Teams tarjoaa ammattimaisen yhteisön

3.11.2021

Kuulutko myös meistä niihin, jotka huokaavat, kun tietokoneohjelma Teams mainitaan? Kaipaamme jo takaisin fyysisiin tapaamisiin. Tässä blogitekstissä nostan esiin, kuinka Teams voi helpottaa työtämme, vaikka voimmekin tavata jälleen. Tiimitoiminto on työFacebookisi Muistan ajan, jolloin jokainen uusi työprojekti tarkoitti uutta salaista Facebook-ryhmää. Ajatella, että pääsimme sähköpostiyhteydestä eteenpäin alustalle, jossa pystyi kokoontumaan ryhmänä. Jakamaan ideoita. Kommentoimaan helposti […]

Yhdeksän tarinakuutiota puualustalla.

Hajatuksia näkökulman vaihtamisen taidosta

29.9.2021

On mielenkiintoista, miten tehtävän vaihtaminen saa katsomaan asioita uudesta näkökulmasta. Olin viime kevään kokonaiskirkollisen viestintäselvityksen työryhmän puheenjohtajana ja siirryin nyt syksyn alusta hankkeen hankejohtajaksi. Keväällä ryhmän puheenjohtajana ja ennen kaikkea Tampereen seurakuntien viestintää ohjaavana minua kiinnostivat erityisesti hankkeen tulokset. Miten hanke voisi auttaa kehittämään ja parantamaan seurakuntien viestintää? Mitä uutta hankkeen kautta voisi tulla viestinnän […]

kamera

Koko kirkon viestintäselvitys käynnistyy av-tuotannoista

7.4.2021

Kokonaiskirkollinen viestintäselvityshanke on saanut reippaan alun – ohjaus- ja varsinainen selvitysryhmä ovat pitäneet aloituskokouksensa ja jatkoaskeleista on sovittu. Vahvaa kannustusta ja eteen päin tuuppaamista on kuultu myös kirkkohallituksen täysistunnosta, kirkolliskokouksen talousvaliokunnasta, suurten seurakuntien viestintävastaavien kokouksesta ja aivan tuoreeltaan piispojen kollegiosta. Tämän vuoden painopiste on seurakuntien, hiippakuntien ja myös keskeisimpien kirkollisten järjestöjen audiovisuaalisessa tuotannossa (pois lukien […]