Kirkon työn arki ja ekumenia – kuulumisia keväältä 2022

World Council of Churches -logo.

Kuulu reformoitu teologi Karl Barth muotoili ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa kriisin teologiaa. Hän oli pettynyt kulttuuriprotestanttiseen edistysuskoon, joka näytti yhtäältä tekevän Jeesuksesta vain eettisen esikuvan ja toisaalta johtavan eettiseen epämääräisyyteen. Korostettaessa ihmistä subjektina yhteinen arvopohja ja selkeys näytti hapertuvan. Barth halusi ottaa etäisyyttä ihmiskeskeiseen ajattelumalliin ja etsi tapaa puhua jälleen jumalakeskeisesti – Calvinin, Lutherin jne. tapaan. Tämän vuoksi hän painotti Jumalan ilmoitusta Jeesuksessa Kristuksessa, jota ei ihmisen uskonnollisuus sinällään tavoita.

Luterilainen Dietrich Bonhoeffer ymmärsi Barthin huolen ja peräsi itsekin sitä, ”kuka näyttää meille todellisen Raamatun, todellisen Lutherin”. Läsnä oleva Jumalan ilmoitus, teologia ja kirkon yhteisö pitää saada paremmin kohtaamaan. Tulee ottaa vakavasti sekä uskon totuusvaatimus että ihmisen kohtaaminen. Jeesus oli ”ihminen toisia varten”. Häntä seuraamaan meidät on kutsuttu. Usko ja rakkaus kuuluvat yhteen. Jumala on sitoutunut ”olemaan meitä varten”. Se on hänen vapautensa ilmausta, joka kumpuaa rakkaudesta, joka kutsuu seuraansa. Barthia Bonhoeffer kritisoi siitä, että tämä korosti Jumalan vapautta hänen läsnäolonsa kustannuksella. Tämä oli niin luterilaisen reaalipreesens-ajatuksen kuin sakramentaalis-yhteisöllisen kirkkokäsityksen vastaista.

Jumalanpalveluselämä, korona ja etäyhteydet

Kohdattaessa korona-ajan haasteet monen luterilaisen teologin ajattelun taustalla ovat olleet paitsi Lutherin ja tunnustuskirjojen teologia myös Bonhoefferin esittämät ajatukset Kristuksen todellisen läsnäolon ja kirkon yhteisön merkityksestä. Kirjoitimme aihepiiriin liittyen Juhani Holman kanssa keväällä ilmestyneen teoksen Jumalanpalveluselämä ja etäyhteydet pandemian aikana. Teologisia ja käytännöllisiä näkökulmia. Teoksessa esitellään ja analysoidaan aiheeseen liittyvää ekumeenista ja teologista keskustelua sekä käytännön ratkaisumalleja ja pohditaan, mitä vastaisen varalle on otettava huomioon ja miten elvyttää messun yhteisöllisyyttä pandemian jälkeen.

Evankelioiminen ekumeenisena kysymyksenä

Kirkon oleminen ”toisia varten” ja ”yhdessä toisten kanssa” liittyy paitsi diakoniseen vastuuseen myös kirkon missioon ajatellen evankeliumin sisällöllistä välittymistä ja ihmisen kohtaamista Kristus-keskeisen toivon valossa.

Eurooppalaiset kirkot ovat jo vuosikymmeniä painineet sen kanssa, miten kehittää missionaarista ajattelua ja toimintaa, jotta ihmisiä voitaisiin paremmin kutsua elämään seurakunnan yhteydessä. Kyse ei ole vain ”jäsenyystyöstä” vaan kristillisen uskon tarjoamasta perustasta ajatellen niin tätä elämää kuin tulevaa. Kristinuskon hapattaman arvopohjan rapautuminen on huolettanut monia merkittäviä ajattelijoita. Meillä kirkolliskokous on toivonut evankelioimistoiminnan elvyttämistä kirkossamme.

Luterilaiset ovat olleet aika passiivisia evankelioimisessa johtuen usein enemmistökirkon asemasta. Helluntailaiset taas ovat kuuluja innokkuudesta tällä saralla. Kaikupohjaa antaa, että helluntailaiskarismaattiset seurakunnat kasvavat globaalisti voimakkaimmin. Suomessa helluntailaiset ja luterilaiset ovat missionaarisuuden ja opetuslapseuden pohtimisen kysymyksissä paljolti samassa veneessä. Molemmat etsivät suuntaa ja oikeita tapoja ja pitkäjänteistä toimintakulttuurin uudistamista. Meillä on Ovet auki -strategia ja helluntailaisilla ”valloittava seurakunta”. Luterilais-helluntailaisen neuvottelukunnan parissa on näihin kysymyksiin liittyen koottu evankelioimisen teologiaa, ekumeenista keskustelua ja käytännön kokemusten pohdintaa yhdistävä kirja Evankeliumin julistaminen tänään. Luterilaisia ja helluntailaisia näkökulmia.

Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokous: kutsu sovintoon ja ykseyteen Kristuksessa

Jumalan rakkaudesta Kristuksessa kumpuava, sovintoa ja ykseyttä rakentava lähestymistapa on keskiössä myös Kirkkojen maailmanneuvoston Karlsruhen yleiskokouksessa 31.8.–8.9.2022. Yleensä kahdeksan vuoden välein vietettävä yleiskokous järjestetään ensimmäistä kertaa Euroopassa sitten Upsalan yleiskokouksen 1968. Keskeinen yleiskokouksen konteksti on sekularisoitunut eurooppalainen todellisuus. Ei enää puhuta niinkään kristillisestä kuin maallistuneesta maanosasta. Silti täälläkin on elävää etsintää ja halua seurata Kristusta. Edelleen Euroopan kirkot ovat keskeisiä ekumeenisen yhteistyön rahoittajia ja toimijoita.

Kirkon missionaarisuus ja siihen liittyvä sovinnon ja ykseyden rakentaminen kaikenlaisen polarisaation ja vihanpidon keskellä on nyt keskeisemmässä roolissa kuin pitkästä aikaa – juuri tai myös Euroopassa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan järkytti toisen maailmansodan jälkeen pitkistä rauhan kausista nauttinutta maanosaa. Kirkkojen maailmanneuvosto on ollut avoimen keskustelun foorumi perustamisestaan asti. Se ei ole kirkko, mutta sen olemassaolo kertoo Kristuksen kirkon ykseydestä ja pyrkimyksestä rakentaa sitä. KMN:n ensimmäisessä yleiskokouksessa 1948 todettiin: ”Kirkkojen Maailmanneuvosto on syntynyt siitä syystä, että olemme jo nyt tunnustaneet yhteisvastuun toistemme kirkoista Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa. On vain yksi Herra ja yksi ruumis. Sen vuoksi emme voi levätä tyytyen nykyiseen jakautuneisuuteen. Jumalan edessä olemme vastuussa toisistamme.”

Rakkauden käskyn seuraaminen ja muun muassa oikeudenmukaisen rauhan edistäminen sekä sodan pitäminen ”Jumalan tahdon vastaisena” (KMN 1948) ovat osa ekumeenista eetosta. Merkkinä sovun hakemisen tärkeydestä Jumalan kansan keskuudessa on esimerkiksi se, että KMN tekee päätöksensä yksimielisesti, konsensusmenetelmällä. Tämä ei tarkoita, etteivät kirkot tuomitsisi Venäjän hyökkäyssotaa ja siihen liittyviä kauheuksia. Niinhän ne ovat ekumeenisena yhteisönä tehneet. Silti pitkällä tähtäimellä ei ole muuta tietä kuin etsiä yhteyttä keskustelun tietä. Tämä ei tarkoita sitä, että toisen näkemykset hyväksyttäisiin sellaisenaan – ainakaan ennen yhteisen pohjan löytämistä keskustelun ja rukouksen kautta. Vaikkapa Saksan evankelinen kirkko hyväksyttiin 1945 katumuksen kautta takaisin ekumeeniseen yhteistyöhön.

KMN järjesti keväällä jo yhden niin sanotun pyöreän pöydän keskustelun, jossa käsiteltiin Ukrainan sotaa. Mukaan oli kutsuttu myös Venäjän ortodoksisen kirkon johtoa niin Venäjältä kuin Ukrainasta. Tällöin he eivät päässeet mukaan. Toinen tapaaminen on kesäkuun alkupuolella. Tavoitteena on kuulla vastapuolen näkemys, mutta myös haastaa sitä teologisesti ja eettisesti. On myös esiintynyt ääniä, että Venäjän ortodoksinen kirkko pitäisi erottaa KMN:sta. Se on kuitenkin vaikeampaa kuin Venäjän erottaminen YK:sta. Selvä on, että yhteisen päämäärän tulee olla sodan pikainen päätös ja oikeudenmukainen rauha, joka on mahdollisimman kestävällä pohjalla.

KMN:lle ja ekumeeniselle liikkeelle hyviä ohjenuoria ja kehitystyön tavoitteita viitoitettiin jo 1948 seuraavasti: ”…kirkko on kutsuttu palvomaan Jumalaa hänen pyhyydessään ja julistamaan evankeliumia kaikille luoduille. Jumala on varustanut sen erilaisilla Hengen lahjoilla Kristuksen ruumiin rakentamiseksi… Kristus johtaa monia entistä uhrautuvampaan samastumiseen kodittomien ja epätoivoisten kanssa, yhä voimakkaampaan evankelioimiseen ja entistä vakavampaan teologiseen työhön.” Tässä suuntaa myös orientoiduttaessa Nikean uskontunnustuksen 1700-vuotisjuhlavuoteen 2025.

Tomi Karttunen

Tomi Karttunen
johtava asiantuntija
ekumenia ja teologia

2 kommenttia koskien kirjoitusta: “Kirkon työn arki ja ekumenia – kuulumisia keväältä 2022

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.