Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja koulunuorisotyö

Yksi kirkon kouluyhteistyön merkittävä osa on koulunuorisotyö. Tässä artikkelissa käsitellään seurakunnan koulunuorisotyötä, joka on nuorisotyön menetelmillä tehtävää kasvun ja hyvin voinnin tukea, jolle on oma korinsa Kumppanuuden korimallissa. Sen periaatteet ovat:

yhteisölähtöinen ja tasavertainen kumppanuus
ennaltaehkäisevän opiskeluhuollon ja työhyvinvoinnin tukeminen
varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitoksen omien hyvinvointisuunnitelmien mukaan toimiminen
uskontojen ja katsomusten kirjoa kunnioittava toiminta

Esimerkkejä ryhmäytykset, kerhot, perhekeskus- ja kriisiyhteistyö, henkilökunnan virkistys.

Huolimatta koronan jälkeisestä valtion aktiivisesta koulunuorisotyön vahvistamisesta, nuorisotyö kouluissa on kehittynyt alun alkaen paikallistasoilla. Kunnat ja koulut ovat rakentaneet sitä omista lähtökohdistaan, vailla valtion ohjausta. Tästä syystä ei ole olemassa yhtä selkeästi normitettua ja tilastoitua koulu- ja oppilaitosnuorisotyötä, vaan joukko erilaisia tavoitteita, joihin pyritään vaihtelevin menetelmin, resurssein ja kumppanuuksin (Kiilakoski 2014).

Seurakunnillakin on hyvin erilaisia tapoja ja tasoja tehdä koulunuorisotyötä. Joissain seurakunnissa voi olla vain yksittäisiä tilanteita lukuvuoden aikana, kun taas jossain nuorisotyön perusta luodaan koulukontekstin kautta. Suhde seurakunnan ja koulun välillä voi olla myös kompleksoitunut. Huomio on kiinnittynyt uskonnonvapaus- ja katsomuskeskusteluun: On puhuttu päivänavauksista, Suvivirrestä ja uskonnon opetuksesta.

Kumppanuuksien korin sisällöt, kuten yleissivistävä opetus, uskonnolliset tilaisuudet, kasvun ja hyvinvoinnin tuki ja perinteiset juhlat ovat voineet sekoittua sekä yleisessä keskustelussa, että yhteistyön tekemisessä. Tämän keskustelun varjoon on jäänyt laaja kasvatustyö, jota seurakunnat ovat yhdessä koulujen ja muiden toimijoiden kanssa toteuttaneet. Voinee kuitenkin sanoa, että suurelta osin koulujen kanssa yhteistyö on hyvää, tiivistä ja sitä kehitetään edelleen tavoitteena vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia.

Kouluissa kirkon nuorisotyötä tehdään yhteisölähtöisesti. Se on tasavertaista kumppanuutta, ennaltaehkäisevän opiskeluhuollon ja työhyvinvoinnin tukemista. Työtä tehdään koulun omien hyvinvointisuunnitelmien mukaisesti ja uskontojen ja katsomusten kirjoa kunnioittaen.

Seurakuntien nuorisotyön tekemisen tapoja kouluissa ovat muun muassa:

välituntipäivystykset
- ohjelmallisia, läsnäoloa, ryhmätoimintaa
- mm. KouluSaapas ja Walk in- toiminta
teemapäiviin osallistuminen
ryhmäytyspäivien toteutuksiin osallistuminen
koulujen leiripäivien toteuttaminen ja osallistuminen yhteisiin leiripäiviin.
palveluiden tarjoaminen: aamu- ja Iltapäiväkerhot
leirikouluihin osallistuminen
koulujen oppilas/opiskelijahuollon ryhmiin ja muihin oppilashuollon verkostoihin osallistuminen
tunnetaitojen, sosiaalisten tilanteiden selviämisen ja ryhmätaitojen teeman valmentamista koulun toivomilla tavoilla
- mm. Salatut elämän taidot ja K12-kurssit
vanhempainillat
harrastekerhot koulujen tiloissa iltaisin
- joko seurakunnan omana toimintana tai osana koulun kerhotoimintaa
harrastamisen Suomen malliin kerhotoimintaan osallistuminen
iltapäivätoiminta (seurakunnan oma koulujen jälkeen tarjottu toiminta)

Neljä jännitettä

Yhdeksi keskeisimmistä jännitteistä koulunuorisotyössä määritellään yksilölähtöisen ja yhteisölähtöisen nuorisotyön välinen työntekemisen tapa. Tulisiko koulunuorisotyötä tehdä koulussa ensisijaisesti niiden nuorten kanssa, joille koulunkäynti on hankalaa vai pitäisikö työskennellä ensisijaisesti rakentaen kouluyhteisöä nuorille paremmaksi? Tämä on nuorisopoliittinenkin ydinjännite, jossa ratkotaan sitä, millainen asema nuorisotyöllä on osana hyvinvointityötä: Onko nuorisotyön tehtävä auttaa yksilöitä, jotka ovat jollakin tapaa pudonneet yhteiskunnan tukiverkoista vai rakentaa verkkoja ennaltaehkäisevästi niin, että kukaan ei putoa? (Jurvanen, Kauppinen, Kiilakoski, Kivijärvi, Laine, Nyman-Kurkiala, Siegfrids 2021)

Myös hallinnollisesti tilanne on uusi: Korjaava ja yksilöllinen opiskeluhuolto on hyvinvointialueiden vastuulla, ja yhteisöllisempää työtä toteuttaa kaupunkien ja kuntien työntekijät.

Sama jännite heijastuu myös seurakuntien nuorisotyöhön, jonka työn painotus on vahvasti ollut yhteisöllisessä työotteessa. Kuitenkin pandemia-aika ja nuorten lisääntyneet mielenterveysongelmat ovat vieneet työn tekemisen tapoja entistä yksilöllisempään suuntaan ja samalla haastaneet työntekijöiden ammattitaitoa. Kouluissa työn painotus on voinut vaihdella luokkien kanssa tehtävistä teema- ja ryhmäytyspäivistä yksilöllisempään päivystys/ läsnäoloon välitunneilla.

Toinen jännite on se, että lähdetäänkö toiminnassa nuorten tarpeista vai pyritäänkö ratkaisemaan joitakin aikuisten määrittämiä tavoitteita (Jurvanen, Kauppinen, Kiilakoski, Kivijärvi, Laine, Nyman-Kurkiala, Siegfrids 2021). Koulussa toimimiseen liittyy vielä paljon perinteistä kumpuavaa traditiota, jonka vuoksi odotukset seurakunnan koulunuorisotyölle ovat joskus ristiriitaisia. Voi olla, että seurakunnan sisältäkin on paineita nähdä kirkon tehtävän painopiste ns. tunnustuksellissa toiminnassa, kuten hartauksissa ja muissa kirkkovuoden tilanteissa, ja muuta tehdään jos resurssit sen mahdollistavat.

Seurakunnat pitävät kouluyhteistyön yhtenä tavoitteena nuorten kontaktoimista, jolloin seurakunnan omaan toimintaan kutsuminen tulee helpommaksi. Tämäkään sinällään hyvä sivutavoite ei kuitenkaan voi olla toiminnan lähtökohta ja peruste. Koulussa tehtävä nuorisotyö ei tule olla ”portti” johonkin oikeampaan nuorisotyöhön, vaan sen itseisarvo on nähtävä nuorten hyvinvoinnin edistäjänä ja siten merkittävänä osana perustyötä.

Kolmas jännite on koulunuorisotyön vaikuttavuuden arviointi. Koulunuorisotyöstä on melko vähän tutkimuskirjallisuutta. Se on luonteeltaan erilaisten teoreettisten mallien rakentamista hyödyksi koulunuorisotyöhön. Empiiriset tutkimukset ovat vähäisempiä, ja erityisesti nuorten näkökulma on kapea. Tutkimuksissa on ollut myös painotus nuorisotyötä puoltaviin näkökulmiin ja toiminnan potentiaalien korostamiseen. (Jurvanen, Kauppinen, Kiilakoski, Kivijärvi, Laine, Nyman-Kurkiala, Siegfrids 2021)

Seurakuntien vahvistaessa painotustaan kouluympäristössä tapahtuvaan nuorisotyöhön, todennäköisesti joudutaan vähentämään resurssointia muusta nuorisotyöstä. Siksikin on seurattava tarkasti sekä paikallisesti, että valtakunnallisesti työn vaikuttavuutta ja rohkeasti muutettava työn tekemisen tapoja sen perusteella.

Neljäntenä jännitteenä pidän seurakunnan nuorisotyön kykyä toimia monitoimijaisessa verkostossa. Useilla paikkakunnilla toimiikin oppilashuolenpidonohjausryhmä tai muu vastaava verkosto, jossa seurakunnalla on edustus. Monitoimijainen yhteistyö on edellytys laadukkaalle ja vaikuttavalle koulunuorisotyölle. Sitä ei voi nähdä lisänä seurakunnan omaan työhön, vaan perustyön tekemisen muotona. Muut nuorisotyön toimijat, koulun henkilökunta ja oppilashuollon henkilökunta on asemoitava yhteiseksi työyhteisöksi, jonka henkilösuhteita pitää vaalia. Kuitenkin on huomioitava se, että resurssit ja painopiste säilyvät kohtaamistyössä eikä yhteistyörakenteen hoitamisessa.

Kouluyhteistyön ja yhteistyöverkoston ylläpitämiseen menevä resurssi pahimmillaan ylittää lasten ja nuorten tarpeet, ja se vähentää jopa kontaktityötä lasten ja nuorten kanssa. Hyvää yhteistyötä on joskus sitäkin, että on selkeästi määritelty eri toimijoiden omat erilliset työn tekemisen tavat ja huolehditaan siitä, että vältetään päällekkäistä resurssointia, tiedetään ja tiedotetaan toistemme toiminnasta.

Lopuksi

Koulu nähdään entistä vahvemmin yhteiskunnan palveluverkoston risteyksenä, jossa tavoitetaan parhaiten lapset ja nuoret. Siellä työskentelee moniammatillinen joukko ihmisiä eri organisaatioista. Seurakuntien on hyvä kehittää toimintaansa niin, että se on omalta osaltaan tukemassa entistä vahvemmin lasten ja nuorten hyvinvointia ja kasvua kouluissa.

Kirkolla on paljon annettavaa koulunuorisotyölle ammattitaitoisen henkilöstönsä, resurssiensa vuoksi. Tätä ovat muun muassa:

nuorisotyön kokonaisvaltainen ammattitaito
työntekijöillä on vahva kohtaamisen osaaminen
hyvät rakenteet vapaehtoistoimijuuden organisoimisessa
katsomusosaaminen: Rasismin vastaiseen työhönkin viitaten seurakuntien nuorisotyö voisi toimia katsomusdialogisuuden mahdollistajana lasten ja nuorten parissa.
Vahva oppilaitostyön perinne ja osaaminen, jota voisi hyödyntää myös koulunuorisotyössä.

Mielestäni yksilölähtöisyyden ja yhteisölähtöisyyden osalta on valittava molemmat painotukset. Sen voi toteuttaa työjaollisesti niin, että on työntekijöitä, jotka selkeästi painottuvat yksilölliseen työotteeseen ja työntekijöitä, joilla on painotus yhteisölähtöisyydessä. Tai työntekijä voi jakaa työaikansa selkeästi molempiin (vrt. pienet seurakunnat). Molemmat työotteet tarvitaan parhaan mahdollisen vaikuttavuuden saavuttamiseksi.

On myös huolehdittava, että koululla tapahtuva nuorisotyökin on lapsi- ja nuorilähtöistä sekä osallistavaa. Tekemisen ja toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa tulee olla kohderyhmä mukana. Helposti kouluympäristö houkuttaa täyttämään jääneitä aukkopaikkoja, vaikkei lapset ja nuoret siihen täyttöä kaipaisikaan.

Mitä muuta seurakunnan nuorisotyö kouluissa voisi olla tulevaisuudessa?

vahvempi monitoimijaiseen koulunuorisotyön verkostoon osallistuminen ja työn organisointi sen kautta.
vahvempi yksilötyö
- pitkäkestoinen tukihenkilötoiminta putoamisvaarassa oleville lapsille ja nuorille
- Walk in -toiminnan vahvistaminen
turvallisen aikuisen läsnäolo oppitunneilla (koko koulupäivä)
erilaiset kulttuurien ja katsomusten yhteen saattamiset (katsomusdialogisuuden vahvistaminen)
henkilökunnan tuki
vanhempain tuki
- esim. Murehdinta-klubit
perheen yhteisen toiminnan vahvistaminen
- koulun kautta yhteistä toimintaa haastavissa tilanteissa oleville perheille

Ville Kämäräinen
asiantuntija, ulkopuolisuuden ehkäisy ja liikunta- ja urheiluyhteistyö
Kirkkohallitus

Lähteet:

Kumppanuuden korit ja Vasu2022
Susanna Jurvanen, Eila Kauppinen, Tomi Kiilakoski, Antti Kivijärvi, Sofia Laine, Pia Nyman-Kurkiala ja Anna Siegfrids (2021): Mitä koulunuorisotyö on? Tutkimuskatsaus koulunuorisotyön määritelmiin ja tavoitteisiin. Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura.
Kiilakoski, Tomi (2014) Koulu on enemmän. Nuorisotyön ja koulun yhteistyön käytännöt, mahdollisuudet ja ongelmat. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura.

26.10.23

Turvallisesti syvemmälle: Ajatuksiani Kirkon koulutuskeskuksen Raamattu-kurssien annista

Oli maaliskuun puoliväli 2020, ja viimeinen pastoraalikurssini lähestyi. Kurssi oli Sana ja elämä, ja kurssin pääosassa Raamattu, opettajana Mika Aspinen. Orientoivana tehtävänä oli kirjoittaa pari sivua aiheesta Raamattu ja minä.

Olinkohan ikinä ennen istahtanutkaan alas ja oikein pohtinut, millainen minun suhteeni Raamattuun on, ja miten se on syntynyt? Teki hyvää käydä läpi omaa historiaansa Raamatun kanssa, pohtia niin siihen liittyviä kiitoksenaiheita kuin kipukohtiakin. Olen joskus tullut Raamatulla päähän lyödyksi, joten vähän jännitti avata entuudestaan tuntemattomalle opettajalle omaa Raamattu-historiaani, mutta kannatti heittäytyä rohkeasti tähän tehtävään, sillä siitä tuli tietynlainen välitilinpäätös, joka aloitti prosessin syvemmälle Raamattuun ja myös syvemmälle omaan kristityn identiteettiini.

Sana ja elämä

Kurssi alkoi huhtikuun alussa 2020. Koronapandemian vuoksi se siirtyi parin viikon varoajalla Teamsiin. Teamsiin siirretty Sana ja elämä -kurssi oli kuin kolmen päivän keidas keskellä epävarmaa elämää, kolme selkeää ja hyvin järjestettyä päivää Raamatun äärellä.

Niin kuin paikan päällä Järvenpäässäkin, myös Teamsissa päivät alkoivat rukoushetkellä. Ne olivat minulle hyvin merkityksellisiä. Henkilökohtaisen annin lisäksi ne valoivat luottoa siihen, että ruudunkin kautta merkityksiä välittyy. Myös ryhmä toimi aivan yllättävän hyvin. Jakauduimme pienempiin ryhmiin erilaisia tehtävänantoja varten, ja keskustelu oli vaivatonta ja innostavaa. Oli hienoa kuulla muiden ajatuksia ja kysymyksiä, ja keskustella ja ihmetellä yhdessä. Jokaisen kysymyksiä arvostettiin, ne otettiin vakavasti ja niistä puhuttiin. Puhuttiin myös siitä, kuinka kysymykset ovat tärkeitä. Koen, että jokaista kuunneltiin. Arvostan tällaista keskustelua suuresti, sillä se ei ole itsestään selvää.

Yksi kurssin tehtävä oli lukea Raamattu. Tästä tuli laatia vapaamuotoinen lukupäiväkirja. Tein omani PowerPoint-muodossa. Sain siitä pienin muutoksin oivallisen työkalun erityisesti aikuisrippikouluihin, kun rippikoululaisen kanssa yhdessä hahmotamme Raamatun kokonaisuutta. Raamattua entuudestaan tuntemattomallekin ihmiselle pystyy sen avulla kertomaan Raamatusta selkeästi niin kokonaisuutena kuin yksittäisistä kirjoista osana sitä.

Syksyllä 2020 kurssin toinen jakso voitiin pitää lähiopetuksena. Se oli todella antoisaa. Kurssilla oli hyvä henki, ja keskustelut olivat monipuolisia ja avoimia. Opetus oli laadukasta ja innostavaa. Pidin erityisesti siitä, kuinka Mika Aspinen ja muutkin luennoitsijat nostivat Raamatun alkukielisistä kirjoituksista monipuolisesti niin hyödyllisiä kuin kutkuttaviakin huomioita ja näkökulmia. Mieleeni palautui, kuinka tajuntaa laajentavaa olikaan aikanaan oppia ymmärtämään hepreaa, ja millaisia aarteita silmieni edessä onkaan, kun vain osaisin lukea ja ymmärtää. For Dummies -kirjasarjan hengessä toivoin kurssia ’Heprean kertausta idiooteille’.

Sana ja elämä -kurssi päättyi riparinomaisesti kynttiläkierrokseen, ja riparinomaisesti tunsin olevani se innokas riparilainen, joka kynttiläkierroksella hihkuu 6/5 ja fiilistelee, miten parasta ikinä tämä oli, ja todellakin tulen isoskoulutukseen – muutettavat muuttaen, minä todellakin ilmoittaudun heti mahdollisuuden tultua Syvemmälle Raamattuun -kurssille.

Parasta antia Sana ja elämä -kurssilla minulle oli avoin ja hyvähenkinen keskustelu, jossa ei tarvinnut tuntea itseään tyhmäksi, vaikkei hepreaa pysty enää ilman apuvälineitä lukemaan, eikä vaikeidenkaan kysymysten esittämistä tarvinnut jännittää. Minulle Raamatun väkivaltaisuudet ovat olleet vaikeita kohtia, mutta Sana ja elämä -kurssi rohkaisi menemään myös niitä päin. Syvemmälle Raamattuun -kurssilla päätin haastaa itseäni vielä lisää, ja lähdin tutkimaan erityisesti Jumalan vihaa ja kostoa. En usko, että missään muualla voisi olla näin turvallinen ja asiantunteva ympäristö siihen.

Minkä luulin olevan tutkimusmatka Jumalan vihaan, kostoon ja toisten ihmisten tuhoa pyytäviin rukouksiin ja kirouksiin Raamatussa, olikin lopulta tutkimusmatka myös ihan yleisestikin ottaen vihaan ja muihin vaikeisiin tunteisiin sekä niiden seurauksiin. Eikä pelkästään yleisesti ottaen, vaan myös aivan henkilökohtaisesti. Syvemmälle Raamattuun -kurssin ja siihen liittyvien tehtävien myötä opin paljon myös itsestäni, ja yhtäkkiä huomasin tutustuvani uudella tavalla myös itseeni ja omaan vihaani. Tämän johdosta koen kehittyneeni sielunhoitajana aimo harppauksen, sillä opin näkemään vaikeiden tunteiden merkityksen ja niiden erilaiset ilmenemistavat uudella tavalla, ja opin myös sietämään niitä paremmin ja tekemään niille tilaa. Tästä oli hyötyä myös erilaisissa koulutustilanteissa, kun koulutin vapaaehtoisia erilaisiin kohtaamistehtäviin. Opin myös psalmien monipuolisempaan käyttöön.

Syvemmälle Raamattuun

Syvemmälle Raamattuun -kurssilla jokainen opiskelija sai tutustua aiheeseen, joka itseä kutsui, ja toisten kurssilaisten kautta pääsi tutustumaan monipuolisesti erilaisiin Raamattuun liittyviin aiheisiin. Jälleen myös vierailevat luennoitsijat olivat hyviä. Asiasisällön lisäksi opin kultakin luennoitsijalta ja kanssakurssilaisilta myös tapoja johtaa oppimistilannetta ja ohjata keskustelua. Koin myös vapaa-ajalla käydyt keskustelut rikastuttaviksi. On mielenkiintoista ja perspektiiviä antavaa kuulla, mitä eri puolilla Suomea tapahtuu, ja mitä eri vaiheissa uraansa olevat, erilaisista lähtökohdista tulevat ihmiset eri asioista ajattelevat.

Työssäni seurakuntapastorina keskustelen ihmisten kanssa paljon uskosta, Jumalasta ja Raamatusta. Moni tuntuu todella arvostavan sitä, että seurakunnan työntekijän kanssa voi keskustella Raamatusta rohkeasti, ja että kaikkiin kysymyksiin suhtautuu vakavasti ja pyrkii vastaamaan niihin. Koen, että nämä kurssit sekä metodeiltaan että anniltaan varustivat hyvin tällaisiin keskusteluihin – ja varustivat myös ihan kaikkeen muuhunkin elämään. Kiitos niin opettajille kuin kurssikavereillekin!

Matka syvemmälle Raamattuun jatkuu eri konteksteissa – kenties omalla kohdalla jälleen Järvenpäässäkin, sillä anoin ensi vuoden koulutukseksi kurssia ’Uuden testamentin kreikkaa lyhyesti kirkkovuoden teksteissä’. ’Heprean kertausta idiooteille’ -kurssia odotellessa…

Riikka Sydänmaa
seurakuntapastori
Tampereen tuomiokirkkoseurakunta

12.10.23

Intensiivinen ja energisoiva syksy

Kirkon työmarkkinalaitoksen syksy tiivistyy neuvotteluiden ympärille, jotka on vuoden 2024 palkkaratkaisun osalta tarkoitus saada päätökseen marraskuun loppuun mennessä. Kyse on kirkon palkkakilpailukyvyn tarkastelusta. Kesätauon jälkeen neuvotteluja on jatkettu keväällä sovitun aikataulun mukaisesti. Vaikka maan hallituksen suunnitelmat ovat kiristäneet tunnelmia työmarkkinoilla, kirkon neuvottelut ovat sujuneet avoimessa ja keskustelevassa ilmapiirissä. Näkemyksiä on vaihdettu ja yhteistä tilannekuvaa luotu. Neuvottelujen lopputulosta on turha liikaa ennakoida. Meidän kaikkien on hyvä muistaa, että kirkonkin taloudelliset mahdollisuudet (eli verotuotot) ovat suorassa yhteydessä Suomen yleiseen talouden kehitykseen, esimerkiksi työllisyysasteeseen ja palkkatasoon. Kirkolle merkityksellistä on myös jäsenten määrä.

Marraskuun kirkolliskokous käsittelee toukokuun kirkolliskokoukselle annettua kolmikantaisesti valmisteltua lakia kirkon yhteistoimintamenettelystä. Toistan Kirkon työmarkkinalaitoksen toiveen, että asia etenisi ja laki saataisiin eteen päin opetus- ja kulttuuriministeriön valmisteluun.

Syksyllä useimmissa seurakunnissa käydään kehityskeskustelut. Niiden anti kertoo yleensä paljon henkilöstön työhyvinvoinnin ja muunkin voinnin tasosta. Työyhteisön kehittämiseen, mutta myös oman hyvinvoinnin tarkasteluun on tarjolla paljon tietoa ja käytännön apua kahdelta toimijalta, joiden nettisivujen linkit on päätetty nostaa pysyvästi KiT:n omille sivuille. Nämä kaksi toimijaa ovat KEVA ja Työturvallisuuskeskus. TTK tarjoaa paljon ilmaista tietoa ja materiaaleja työhyvinvoinnin ja kuormituksen arviointiin, vaikka keskiössä onkin aina ensisijaisesti työturvallisuus. TTK julkisti vastikään ”Työhyvinvoinnin kehittäminen seurakunnassa” -julkaisun (pdf, jonka voi tulostaa), johon kannattaa myös tutustua.

Kirjoitin jo viime keväänä siitä, kuinka tärkeää mielen hyvinvoinnille on fyysinen aktiivisuus. Useat eri piirit yhteiskunnassa ovat huolestuneet siitä, että me suomalaiset olemme rapakunnossa. Työmarkkinakeskusjärjestöt kiinnittivät asiaan huomiota jo viime keväänä yhteisellä kannanotolla hallitusneuvotteluja silmällä pitäen. Mutta kannanotot eivät vielä muutu konkreettisiksi toimiksi, vaan asiaa on edistettävä systemaattisesti ja pitkäjänteisesti.

Kirkon voi arvioida olleen hyvä esimerkki asian esiin nostamisessa jo viime vuosikymmenellä. Liikkuva seurakunta on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen NMKY:n Urheiluliiton hanke jo vuosilta 2014–2016, jota nykyisin vetää Lasten ja Nuorten keskus. Pääpaino siellä on vuosina 2023–2025 varhaiskasvatuksessa ja perhetoiminnassa.

Kirkon työmarkkinalaitos tulee vastaisuudessa kannustamaan seurakuntatyönantajia oman henkilöstönsä motivoinnissa ja tukemisessa liikunnallisen elämäntavan piiriin. Muutos lähtee kuitenkin meistä itsestämme. Tänä myrskyisenä lokakuun päivänä kannustan itseäni vanhalla sanonnalla ylös, ulos ja lenkille.

Anna Kaarina Piepponen
kirkkoneuvos
Kirkon työmarkkinalaitos

9.10.23

Nuorisoväkivalta ja seurakuntien nuorisotyö

Ilmiö

Nuorten tekemä väkivalta on ilmiönä noussut vahvasti julkiseen keskusteluun ja näkyy myös nuorisotyötä tekevien arjessa. Nuorten väkivalta- ja erityisesti ryöstörikollisuus on viime vuosina näyttänyt huolestuttavaa kehitystä. Alle 21-vuotiaiden rikosepäilyjen määrä on kasvanut yli kaksinkertaiseksi vuodesta 2015 lähtien. Viime vuonna rekisteröitiin lähes 10 000 alle 21-vuotiaiden tekemää väkivaltarikosta, kuten pahoinpitelyjä, ryöstöjä ja henkirikoksia, mikä on noin neljännes (23%) enemmän kuin edellisvuonna. Tämän vuoden tilastot kertovat nuorten väkivaltarikosten kasvusta entisestään.

Väkivaltaa ilmenee kouluissa, vapaa-ajalla ja digitaalisessa ympäristössä. Väkivallan muodot vaihtelevat fyysisestä väkivallasta sanalliseen ja psykologiseen väkivaltaan. Nuorten tekemä vakava väkivaltarikollisuus on myös tietyiltä osin yhteydessä katujengeihin.

Nuorisoväkivallan juuret ovat monimutkaiset. Siihen voivat vaikuttaa perheiden ongelmat, päihdeongelmat, koulumaailman haasteet, yksinäisyys, syrjäytyminen ja sosiaaliset tekijät. Myös sosiaalisen median ja muun median vaikutus osaltaan lisäävät konflikteja nuorten keskuudessa.

Nuoruus sisältää rajojen koettelua, mutta kenenkään nuoruutta ei pitäisi varjostaa rikosten tekeminen tai uhriksi joutumisen pelko. Nuorisoväkivalta voi johtaa vakaviin fyysisiin ja psyykkisiin vammoihin, pitkäaikaisiin seurauksiin sekä uhreille että tekijöille. Sen yhteiskunnalliset seurauksetkin ovat huomattavat. Se heikentää yhteiskunnan turvallisuutta ja aiheuttaa huomattavia kustannuksia terveydenhuollolle ja oikeusjärjestelmälle.

Väkivalta ja seurakunnan nuorisotyö

Monet tahot, kuten koulut, perheet, viranomaiset, seurakunnat ja nuorisojärjestöt työskentelevät nuorisoväkivallan ehkäisemiseksi. Ennaltaehkäisyn painopiste on nuorten tukemisessa ja heidän sosiaalisten- ja tunnetaitojensa kehittämisessä sekä riskitekijöiden tunnistamisessa ja niihin puuttumisessa.

Nuorisoväkivalta on vakava yhteiskunnallinen ongelma, ja kirkon nuorisotyöllä voi olla tärkeä rooli nuorten turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Seuraavassa esittelen kirkon nuorisotyötä tekevien huomioita väkivaltailmiöstä. Kesällä 2023 lyhyen kyselyn kautta 70 nuorisotyöntekijää antoi omat näkemyksensä aiheesta. Työntekijöiden kokemus oli, että nuorten väkivaltatilanteiden määrä oli joko pysynyt (samana 33% tai kasvanut (67%).

Kuvio 1. Miten väkivalta on ilmennyt nuorisotyöntekijöiden työssä (viimeiset kaksi vuotta)?

Kaavio, joka kuvaa lukuja, miten väkivalta on ilmennyt nuorisotyöntekijöiden työssä.

Seurakunnassa nuoristyötä tekevät toivovat laaja-alaisesti monen tasoista tukea väkivaltateeman käsittelyyn. Myös tosiasioiden tunnustamista ja selkeitä toimintaohjeita kaivattiin. Työntekijät kertoivat myös:

kohdanneensa väkivallan uhkaa nuoren vanhemmalta.
nuorten huolesta toisten nuorten aggressiiviseen käytökseen (kielenkäyttö, kiroilu, pahan puhuminen selän takana).
nuorten välisen väkivallan pohdituttanut työyhteisön sisällä.
tekevänsä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa väkivallan vähentämiseksi.
moniammatillisen nuorisotyön työryhmän tutkineen alueen väkivallan syitä, ilmiöitä ja tekoja.
työntekijät ovat kohdanneet nuorten välistä väkivaltaa rippileireillä.

Työntekijöiden johtopäätöksiä nuorisoväkivallasta

Vastausten perusteella seurakunnan työntekijät näkevät nuorisoväkivallan vakavana huolenaiheena ja korostavat tarvetta koulutukselle, yhteistyölle, tiedon keräämiselle ja avoimelle keskustelulle nuorten kanssa tämän ongelman ratkaisemiseksi. Moniammatillinen lähestymistapa ja aikuisten vastuu somessa ovat myös tärkeitä näkökulmia nuorisoväkivallan ehkäisyssä.

Tarve koulutukselle ja tietoisuuden lisäämiselle: Työntekijät kaipaavat lisää koulutusta ja tiedotusta nuorten tekemien rikosten ja väkivallan kasvun käsittelyssä. Koulutus voisi auttaa heitä puuttumaan paremmin tilanteisiin ja keskustelemaan nuorten kanssa rikosten seurauksista.

Nuorten harkitsemattomuus: Monet nuoret eivät näytä ymmärtävän tekojensa seurauksia tai eivät osaa ilmaista turhautumistaan muuten kuin väkivallalla. Työntekijät korostavat tarvetta vahvistaa nuorten tunnetaitoja, oikean ja väärän tunnistamista sekä toisen ihmisen kunnioittamista.

Yhteistyö paikallisten kumppaneiden kanssa ja moniammatillinen lähestymistapa: Työntekijät suosittelevat vahvaa yhteistyötä paikallisten kumppaneiden, kuten kunnan, järjestöjen, poliisin ja koulujen, kanssa nuorisoväkivallan torjumiseksi. He näkevät yhteisvastuun ja yhteistyön tärkeinä ratkaisuina asiassa.

Aikuisten vastuu: Vastauksista ilmenee, että aikuisten, erityisesti huoltajien, tulisi olla vastuussa omasta käyttäytymisestään somessa, koska nuoret voivat saada väärän viestin aikuisten väkivaltaisista kommenteista. Aikuiset vaikuttavat nuorten näkemyksiin väkivallasta ja sen hyväksyttävyydestä.

Tilastotiedon ja tutkimuksen tarve: Ajankohtainen tutkittu tieto nuorten väkivallasta ja sen taustatekijöistä on tärkeää.

Keskeisenä on avoimuus nuorten kanssa: Työntekijät kannustavat avoimeen keskusteluun nuorten kanssa väkivallasta ja sen seurauksista. Tämä voi auttaa nuoria ymmärtämään tekojensa vakavuuden ja tukea heitä tunnetaitojen kehittämisessä.

Kuvio 2. Työntekijöiden toiveet tuesta väkivaltailmiön käsittelyyn.

Kuvio työntekijöiden toiveesta tukeen väkivaltailmiön käsittelyyn.

Seurakunnassa nuoristyötä tekevät toivovat laaja-alaisesti monen tasoista tukea väkivaltateeman käsittelyyn. Myös tosiasioiden tunnustamista ja selkeitä toimintaohjeita kaivattiin.

Lopuksi

Hyvä on muistaa, että suurin osa nuorista ei syyllisty rikoksiin. Huolestuttavaa ajassamme on, että kaikkein aktiivisin ryhmä tekee entistä enemmän rikoksia, joten ennaltaehkäisy on tärkeää. Aikainen lapsen, nuoren ja perheen tukeminen, voivat auttaa vähentämään väkivallan riskiä.

Nuorisotyön tavoitteena tulee olla nuorta tukevan yhteisön luominen. Seurakunnat voivat tarjota turvallisia tiloja ja tukipalveluita nuorille, jotka ovat alttiita väkivallalle tai joilla on käytösongelmia. Väkivallan kierrettä voi katkaista puuttumalla kouluvaikeuksiin, kiusaamiseen ja yksinäisyyteen. Palveluiden ja avun tarjoamisen on oltava joustavaa ja pitkäkestoista, koska nuoret elävät hetkessä. Nuorten kohtaaminen tulee tapahtua arvostaen ja uteliaana, ei ammattimaisesti avun tyrkyttämisenä. Nuoret väkivallan tekijät ovat usein itse väkivallan uhreja, ja heille on tarjottava mahdollisuus tulla kuulluksi ilman syyllistämistä. Työntekijänäkin on vältettävä konfliktitilanteissa vallankäyttöä ja tuomitsemista. Rasismiin ja syrjintään tulee puuttua jokapäiväisessä elämässä, myös aikuisten puheessa.

Valtakunnallista Nuorisotyön viikkoa vietetään viikolla 41 eli 9.-15.10.2023. Nuorisotyön viikko on valtakunnallinen teemaviikko, jolla nostetaan esiin nuorisotyöntekijöiden, järjestöjen, kuntien ja seurakuntien tekemää arvokasta työtä nuorten hyväksi.

Tulevia tapahtumia:

Kuka löi? – Keskiviikkona 10.1. klo 9-10 Kirkon kasvatuksen päivät, Jyväskylä. Tietoa ja keskustelua nuorisoväkivallasta ilmiönä. Tunnistamme aiheen vaikeuden ja monimutkaisuuden. Haemme lisää ymmärrystä ja keinoja, miten voimme ja osaamme vastata siihen hyvin ja turvallisesti.

Ajankohtaiswebinaari: Nuorisoväkivalta – Maanantaina 18.3. klo 13.00–14.00. Lyhyt alustus aiheesta ja yhteinen keskustelu.

Kirjallisuutta ja linkkejä:

Jengit-podcast, Yle
Kaakinen, M. & Näsi, M. (2021a) Nuorten rikoskäyttäytyminen ja uhrikokemukset 2020. Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin katsauksia 47/2021
Nuorten epäillyksi tekemät rikokset ovat lisääntyneet merkittävästi alkuvuodesta – Poliisi

Turkka, H. & Saarholm, J.(2023): Lasten ja nuorten rikokset. PS-Kustannus.
Turvataitokasvatus – THL
Turvallinen seurakunta – evl.fi

______________

Ville Kämäräinen
asiantuntija, ulkopuolisuuden ehkäisy ja liikunta- ja urheiluyhteistyö
Kirkkohallitus

4.10.23

Toivo ja rakkaus eivät voi olla vain tyhjiä puheita

Kristittyjen yhteistä ekumeenista lähetyspyhää vietetään nykyään lokakuun toisena viikonvaiheena (lauantaista sunnuntaihin). Tarkoituksena on vahvistaa kristittyjen yhteistä todistusta, keskinäistä rauhaa, sovintoa ja rakkautta sekä innostaa erityisesti nuorisoa lähetysvastuuseen. Pohdin seuraavassa lähetyspyhään liittyen, mitä annettavaa syykuussa pidetyllä Luterilaisen maailmanliiton yleiskokouksen viestillä on kirkon missiolle. Viestin sitaattien suomennokset ovat kirjoittajan.

Vuoden 2023 lähetyspyhän teema on: Jumalan rakkaus lähettää rakastamaan. Raamatullista taustaa haetaan 1. Joh. 2:15–17, jossa kirjoittaja asettaa maailman rakastamisen ja Jumalan rakkauden vastakkain. ”Maailma tarjoaa erilaisia pikavoittoja ihmisille, jotka etsivät ensisijaisesti nautintoja ja tyydytystä pinnallisesta elämäntavasta. Ne jättävät ihmisen usein entistäkin tyhjemmäksi. Mikään ei enää riitä”, lukee sanan selityksessä.

Vanha kristillinen perinne puhuu kohtuullisesta. Kohtuullisuutta on käytetty Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa tärkeänä välineenä taistelussa ilmastonmuutoksen vaikutuksia vastaan. Ei tarvitse kovin paljoa seurata erilaisia kehityslinjoja ja historian tapahtumia, huomatakseen, että ihmisellä on taipumusta uskoa ”pikavoittoihin”. Ne tuovat kuitenkin usein suurta tuskaa ja jopa kärsimystä ihmisten elämään. Kaikkein eniten niiden yhteinen tavoittelu osuu ikävästi kaikkein köyhimpiin ja heihin, joilla ei ole päätäntävaltaa. Tämä näkyy luterilaisten kirkkojen arjessa.

Luterilaisen maailmanliiton yleiskokouksen viesti puhuu mission toteuttamisesta

*Luterilaisen maailmanliiton yleiskokouksen teemat. Kuva: Johanan Celine Valeriano*

Luterilaisen maailmanliitto kokoontui teeman ”Yksi ruumis, yksi Henki, yksi toivo” alle Puolan Krakovassa 13.–19.9.2023. Teemaa käsiteltiin monin tavoin yleiskokouksen aikana. Työskentelyn monipuolisuus näkyy viimeisenä päivänä julkaistussa yleiskokouksen viestissä. Viesti noudattaa suoraviivaisesti etukäteen julkaistun teemakirjan rakennetta. Viestin kokoamista ja editointia yleiskokouksen aikana johti piispa Kaisamari Hintikka. (Teemakirjan aiheista on Kirkkomme Lähetyksessä julkaistu syksyn mittaan kirjoituksia. Linkki tekstin lopussa.)

LML:n viesti jäsenkirkoille ja kaikille kristityille toistaa ajatusta evankeliumista sekä voimana että tehtävänä. Jokainen kristitty on kutsuttu jo kasteessa osallistumaan siihen pelastavaan toimintaan, jota Jumala jo tekee tässä maailmassa.

”Kasteen kautta meitä kutsutaan ja lähetetään julistamaan vapauttavaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumia sanoin ja teoin. Henki kutsuu meitä oikeuden, rauhan ja sovinnon välikappaleiksi, parantaen haavoja omien kirkkojemme sisällä ja yhteisessä maailmassamme. Pyhän Hengen voimalla varustettuina meitä rohkaistaan rakentamaan toivon yhteisöjä kaikkialla, missä evankeliumia jaetaan ja eletään todeksi.”

Evankeliumi ei siis ole jotain, joka on tarkoitettu vain ulkopuolella oleville. Se kuuluu yhtä hyvin meille kaikille ja voi tehdä suuria kirkkojen sisälläkin. Kirkko Kristuksen ruumiina on yhtä lailla kivun ja haavojen paikka kuin oli Kristus itse. Hajaannus, väärinkäytökset, evankeliumia vääristävä teologia ja vallan keskittyminen ovat myös kirkkojen ongelmia. Meillä on kuitenkin aarre, evankeliumi, joka vapauttaa tällaisista kahleista ja antaa mahdollisuuden rakentaa uutta, toisenlaista todellisuutta.

Evankeliumista itsestään nousee lisäksi velvoitus etsiä yhteyttä. Maailman kriisien keskellä, polarisaation pyörteissä, eriarvoisuuden vallitessa, meitä kutsutaan antamaan uskottava ja yhdenmukainen todistus evankeliumista. Yhteyden etsiminen ei rajoitu vain kirkon sisälle, tai kirkkojen välille vaan koko ihmiskuntaan ja koko luomakuntaan.

Toisenlaisen todellisuuden rakentamista ei ole tarkoitettu vain kirkkoa varten, vaan koko maailmaa.

Merkityksellistä ja vaikuttavaa toivoa

Yleiskokouksen viestissä käytetään sanaa rakkaus vain muutaman kerran. Silti viestin sisältö kuvaa rakastamista, välittämistä, toisista huolehtimista ja yhdessä rakentamista. Yhdessä meidän vahvuutemme on siinä, että me julistamme evankeliumia eri tavoin, eri vuodenaikoina, eri kulttuureissa, erilaisissa talouksissa ja poliittisissa konteksteissa, pyrkiessämme olemaan maan suola ja maailman valo. Jokainen saa kuulla evankeliumin omalla kielellään. ”Evankeliumi kutsuu meitä toivoon ja oppimaan Jumalan lupauksen merkkien lukemista kaikkialta maailmasta, koska toivomme perustuu Jeesus Kristukseen.”

Viesti lähtee liikkeelle kuvauksella maailman rikkinäisyydestä. ”Elämme jaetussa maailmassa, jossa ruumiit ovat loukkaantuneita, hylättyjä, syrjittyjä ja maapallo, yhteinen kotimme, kärsii kasvavan ympäristö- ja ilmastokriisin vaikutuksista.” Tämä ei kuitenkaan ole kristityn ainoa näkökulma tähän maailmaan. Tämä on myös Jumalan maailma. Siksi, kuten ekumeenisen lähetyspyhän aineisto sen sanoittaa, meidän elämämme veneessä on kaksi airoa, joita meidän tulee liikuttaa yhtä voimakkaasti. Toisen airon nimi on ”rakasta Jumalaasi” ja toisen airon ”rakasta lähimmäistäsi”.

”Pohdiskellessamme työtämme kirkkojen yhteisönä, meidän on löydettävä uusia tapoja tarjota toivoa kaikille ihmisille. Ei tyhjää toivoa, vaan rohkeaa toivoa, joka saa innoituksensa uskostamme Jumalaan ja jota seuraa toimintamme palvellaksemme köyhiä, apua tarvitsevia, maahanmuuttajia, pakolaisia ja kriisien vaikutuksista kärsiviä. Toivo antaa meille voimaa puhua julkisesti oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta. Tämän toivon on tultava käsin kosketeltavaksi kirkon toiminnassa, jumalanpalveluksessa ja lähetystehtävässä.”

Toivo ja rakkaus käsinkosketeltaviksi

Ei siis ihme, että viestissä käsitellään konkreettisia asioita ja konkreettisia toimia. Krakovassa kokoontunut väki haluaa, että toivo ja rakkaus tulevat näkyviin, jotta Kristuksen ruumis, ihmiskunnan ruumis, koko luomakunnan ruumis voisi kokea evankeliumin. Lähtökohtana on, että osallistumme Jumalan kokonaisvaltaiseen missioon, joka sisältää julistamisen, vaikuttamisen, diakonian toteuttamisen sekä kansainvälisesti että paikallisesti omien kirkkojemme piirissä.

Tässä poimintoja tuosta konkretisoinnista:

Erityisesti nuorten johdolla olemme sitoutuneita toimimaan tehokkaammin taloudellisen ja ilmastollisen oikeudenmukaisuuden puolesta, suojellen planeettaa ja sen resursseja tuleville sukupolville. Yhdessä vahvistamme, että luomakunta ei ole kaupan.
Hylkäämme kaikenlaiset väkivallan ja syrjinnän muodot, jotka perustuvat rotuun, etnisyyteen, sukupuoleen, seksuaalisuuteen, luokkaan, ikään, vammaisuuteen, muukalaiskammoon, kastiin tai yhteiskunnalliseen taustaan. Kaikki ihmiset on luotu Jumalan kuviksi, ja heillä on yhtäläinen arvo, jota ei voi vaarantaa.
Vaadimme teologista pohdintaa ja koulutusta sukupuolten oikeudenmukaisuudesta sekä jatkuvaa naisten ja tyttöjen voimaannuttamista, varmistaen, että he voivat nauttia tulevaisuudessa reilusta, oikeudenmukaisesta ja mahdollisuuksia tarjoavasta elämästä.
Tiedämme, että kristilliset kirkot ovat kokeneet erimielisyyksiä ja jakautumisia vuosisatojen ajan, mutta uskomme, että meitä yhdistää enemmän kuin erottaa, ja olemme päättäneet kulkea eteenpäin yhdessä.
Sitoudumme opettamaan ja saarnaamaan vastuullisen teologian periaatteiden mukaisesti. Vastuullinen teologia on kokonaisvaltaista, käyttää inklusiivista kieltä ja monipuolisia sekä saavutettavia viestintäkeinoja. Se rakentaa inklusiivisia yhteisöjä ja pyrkii tavoittamaan marginaalissa olevat ihmiset.
Olemme sitoutuneita toimimaan hyvinä naapureina uskonnollisesti moninaisissa yhteiskunnissa ja yhteistyössä eri uskontojen edustajien kanssa edistämään oikeudenmukaista, rauhanomaista ja sovinnollista maailmaa.
Meitä kehotetaan tunnistamaan Kristus toisissamme ja vastustamaan vihapuhetta, joka loukkaa ihmisarvoa ja johtaa haitallisiin toimiin yksilöitä tai yhteisöjä vastaan.
Pyrimme aktiivisesti taistelemaan rasismia, väkivaltaa, hyväksikäyttöä, epätasa-arvoa ja riistoa vastaan, jotka valitettavasti ovat edelleen läsnä sekä kirkossa että yhteiskunnassa nykypäivänä.
Uskomme kirkkojen jatkuvaan uudistumiseen ja olemme valmiita jakamaan maailman ilot ja kärsimykset Kristuksen kautta. Meitä kutsutaan tunnistamaan ja vastaamaan LML-yhteydessä ja maailmanlaajuisesti nouseviin haasteisiin, sekä työskentelemään rauhan puolesta maailmassa, ihmisten välillä, maiden välillä ja koko luomakunnan kanssa.

Viesti päättyy perinteisesti meidänkin messussamme olevan lähettämisen kaltaisiin sanoihin:

”Yhtenä Ruumiina, Yhden Hengen kutsumana, Yhdessä Toivossa, lähdemme (Krakovasta) kaikkiin maailman kolkkiin julistaaksemme evankeliumia siitä, että olemme Jumalan armosta vapautettuja ja lähetettyjä palvelemaan lähimmäistämme.”

Siis: Jumalan rakkaus lähettää rakastamaan.

Yleiskokouksen viesti englanniksi
Lähetyspyhä 2023: Jumalan rakkaus lähettää rakastamaan (ekumenia.fi)
Kirkkomme lähetys (linkki vie ensimmäiseen kirjoitukseen yleiskokouksen teemakirjasta)

Vesa Häkkinen
asiantuntija
Kirkon lähetystyön keskus

27.09.23

Polku-toimintamalli luo uutta johtajuutta Tampereen seurakunnissa

Onko hyvä olla yhdeksän johtajaa?

Tampereen neljässä suomenkielisessä seurakunnassa kasvatus oli jaettu kussakin kahteen työalaan: varhaiskasvatukseen ja nuorisotyöhön. Joka seurakunnassa oli kaksi johtavaa kasvatuksen viranhaltijaa – johtava varhaiskasvatuksen ohjaaja ja johtava nuorisotyönohjaaja – ja seurakuntien yhteisessä kasvatuksessa vielä oma päällikkövirkansa. Näin tamperelaisessa kasvatuksen kokonaisuudessa on ollut yhdeksän johtajaa ja yhdeksän budjettia – kymmenen, kun Svenska församlingen lasketaan mukaan. Ja toki jokaisessa seurakunnassa on ollut myös rippikoulusta vastaava viranhaltija ja rippikoulubudjetti.

Tämä organisointi on kyllä toiminut ja onpa edelleen käytössä useimmissa seurakunnissa. Säilyttäminen ei edellytä muutosprosessiin ryhtymistä eikä herätä muutosvastarintaa tai epävarmuutta. Polku toteutuu ja kehittyy myös monityöalaisessa mallissa – samoin hyvä esihenkilötyö, yhteistyö, varautuminen ja kriisijohtaminen. Heikkoutena tai ainakin uhkana ovat työalojen siiloutuminen, luonnollisen tai tarpeellisen yhteistyön ja synergian hukkaaminen, polun kokonaiskoordinaatiovastuun ja vahvan johtamis- ja kehittämismandaatin puute sekä riittämätön jousto ja reagointikyky väheneviin resursseihin ja yllättäviin muutoksiin.

Entä, jos olisikin yksi kasvatus ja yksi kasvatuksen johtaja per seurakunta?

Kasvatuksen työalojen yhdistämisestä yhdeksi kokonaisuudeksi kussakin seurakunnassa oli ollut puhetta jo aiemmin, kun toimintaa on suunniteltu ja järjestetty yhdessä työalojen kesken. Polku-toimintamallin myötä tämä pohdinta virisi uudelleen aiempaa määrätietoisemmin, ja kirkkoherrat ryhtyivät tuomiorovastin kutsusta neuvottelemaan ja valmistelemaan uutta. Selvitysten ja alustusten jälkeen oli käyty läpi Polkua ja mahdollisuutta organisoida seurakunnan kasvatus yhdeksi kokonaisuudeksi ja yhden viranhaltijan johdettavaksi. Päätettiin edetä ja keskustella muutoksesta varhaiskasvatuksen ja nuorisotyön työpöydissä, kirkkoherrojen johdolla seurakunnissa, yhtymän yhteistyötoimikunnassa sekä pääluottamusmiesten kanssa.

Seurakunnissa käytiin yhteistoimintasopimuksen mukaiset keskustelut, esitykset viimeisteltiin ja Tuomiokirkkoseurakunnan, Harjun ja Messukylän seurakuntaneuvostot tekivät päätöksensä kasvatuksen johtajien tehtävistä sekä uuteen malliin siirtymisestä ensin määräajaksi vuoden 2025 loppuun saakka. Eteläinen seurakunta päätti vielä seurata kolmen naapurinsa kokemuksia ja tehdä vasta sitten omat päätöksensä.

Uusia virkoja ei perustettu, vaan kasvatuksen johtajan tehtävät sisällytettiin jo olemassa olleeseen kasvatuksen virkaan, jonka tehtävistä osa siirrettiin muille.

Mihin uusi johtamisen polku vie?

Tavoitteena on yhtäältä edistää Polkua antamalla kokonaiskoordinaatiovastuu seurakunnassa yhdelle johtavalle viranhaltijalle, kasvatuksen johtajalle, jolloin ikäkausien kokonaisuus, siirtymävaiheet ja aukkopaikat tulevat huomioiduiksi ja hyvin hoidetuiksi, ja toisaalta näin turvata, kehittää ja vahvistaa seurakunnassa sekä kasvatuksen perustehtävän toteutumista että esihenkilötyötä, jolla varaudutaan tiukkenevaan talouteen ja väheneviin henkilöstöresursseihin sekä yllättävien muutosten vaatimaan kriisijohtamiseen. Muutoksen slogan ei ole Uudeksi minä teen kaiken vaan Mahdollisimman juohevasti eteenpäin. Siksi vain välttämättömistä raameista on tehty hallinnolliset päätökset, ja muuten kasvatuksen järjestämisvastuu ja vahva operatiivinen mandaatti johtaa, muuttaa, kokeilla ja pilotoida on kasvatuksen johtajalla. Jousto, ketteryys ja vahvuuksilla pelaaminen saavat enemmän tilaa. Muutoksessa on tärkeää järjestää riittävä tuki ja mahdollisuus arvioida etenemistä.

Muutosta ei haettu vain muutoksen vuoksi, mutta myös muutos- ja arviointiprosessiin ryhtyminen itsessään ovat vahvuus ja mahdollisuus. Yhden johtajan mallin heikkous ja uhka on tietysti se yksi johtaja – epäonnistunut rekrytointi, tehtävänkuvan epätasapaino johtamisen, kehittämisen, lähiesimiestyön ja käytännön työhön osallistumisen välillä, työyhteisön muutosvastarinta ja -epävarmuus sekä sitä ruokkiva epäonnistunut sisäinen muutosviestintä. Näitä uhkia pyrittiin ja pyritään torjumaan soveltuvuusarvioinnilla, muutosprosessin riittävällä tuella, seurannalla ja jatkuvalla arvioinnilla, tarpeellisilla muutoksilla, avoimella keskustelulla sekä mallin määräaikaisella pilotoinnilla.

Ja LAVAkin muistettiin!

Kasvatuksen johtamisen ja organisoinnin tavalla on suora ja välitön vaikutus lasten ja nuorten kanssa työskentelevään henkilöstöön ja epäsuora, välillinen vaikutus alle 18-vuotiaisiin – paitsi silloin, kun johtajaksi valitun työaika lasten ja nuorten kanssa vähenee. Kyse on sisäisestä järjestelystä, jonka tavoitteena on turvata, kehittää ja vahvistaa kasvatuksen perustehtävän toteutumista ja johtamista muuttuvassa toimintaympäristössä. Organisaatiomallin ja Polku-toimintamallin vaikutusta työn tuloksiin sekä lasten ja nuorten toimintamahdollisuuksien ja osallisuuden lisääntymiseen seurataan.

Mikko Wirtanen
Kirjoittaja on vuosilomalla ja virkavapaalla Tampereen seurakuntien yhteisen kasvatuksen johtavan papin virasta ja on toiminut 1.8.2023 alkaen Kirkkohallituksessa rippikoulun ja kirkon kasvatuksen kehittämisen asiantuntijana.

20.09.23

Rohkeutta, toivoa ja merkitystä

Kirkon tutkimuksessa ja koulutuksessa on kuluneen runsaan vuoden tehty tietoista pohdintaa siitä, miten koulutuksesta puhutaan. Koulutuksen järjestäjillä on houkutus keskittyä tarkastelemaan omaa toimintaa. Sen, mitä koulutuksessa tapahtuu, tulisi tukea ja mahdollistaa oppimista ja synnyttää uteliaisuutta ja innostusta. Siten pienikin muutos ajattelussa ja toiminnassa voi saada aikaan suuria vaikutuksia.

Kirkon Ovet auki -strategia haastaa Kirkon tutkimusta ja koulutusta tutkimaan toimintaa ja ajattelua osallistujan ja oppijan näkökulmasta. Tässä ajattelun tuloksia.

Uusi työelämä ja vahvat juuret: Kohti 2040-lukua. Yhdessä uusi luku kirkon tarinaan

Rohkaisemme koulutusten osallistujia kirkon työn ja työelämän kehittämiseen omassa työssään. Työelämä edellyttää jatkuvaa sopeutumista ja uudenoppimista, jossa kirkon juuret ovat vahva voimavaramme. Kirkkona olemme etsijän paikalla ja haastettuna muuttuvassa ympäristössä, seurakuntatyön, kirkon ja yhteiskunnan muutoksissa.

Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen toiminnassa yhdistämme kirkon perinteen ja työelämän vaatimukset. Näin valmistaudumme kirkkona kohtaamaan tulevaisuuden haasteet. Kysymme, minkälaista kirkkoa ja sen tulevaisuutta haluamme olla rakentamassa. Uskomme nimittäin, että voimme yhdessä vaikuttaa siihen.

Keskeneräisyys ja uteliaisuus: Keskeneräinen on kiinnostavampaa. Rohkeutta tutkimiseen, etsimiseen ja ihmettelyyn.

Oppiminen on muutosprosessi, joka vaatii rohkeutta, tilaa ja avoimuutta uusille ideoille ja näköaloille. Muutosprosessi vie ajattelu- ja toimintatapojen tunnistamiseen omassa työssä ja työyhteisössä.

Rohkaisemme keskeneräisyyden ja uteliaisuuden hyödyntämiseen sekä tunnistamaan omia vahvuuksia ja kehittämistarpeita. Keskeneräisyyden hyväksyminen antaa mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä jatkuvasti. Tällainen oppimisen tila rohkaisee kokeiluihin.

Ammattitaito ja ihmisyys: Persoonallinen kädenjälki. Työ, toivo ja tarkoitus.

Koulutusten tavoitteena on mahdollistaa oppimista, joka auttaa kohtaamaan ihmiset, yhteisöt ja heidän tarpeensa.

Rohkaisemme vahvistamaan tutkimisen ja ihmettelyn kulttuuria. Tavoitteena on mahdollistaa henkilökohtaisesti ja ammatillisesti merkityksellistä oppimista. Oppimisprosessiin voi osallistua omana itsenään, toista kunnioitetaan, ja kullakin on mahdollisuus kokeilla uudenlaisia ajatuksia ja työn tekemisen tapoja.

Oppiminen on yllätyksellistä, ja onneksi niin. Se, mitä kerron toiselle, voi olla lahja hänelle ja se, mitä itse kuulen, voi olla lahja minulle. Kun kunkin omat oppimistavoitteet nivoutuvat osaksi kokonaisvaltaista oppimisprosessia kehittyvät työssä sekä ammatillinen ja henkilökohtainen kädenjälki. Kristinuskon toivon näkökulma ja arvot ovat keskeinen voimavara, joka tekee kirkon työntekijöistä eettisesti vastuullisia työntekijöitä ja yhteiskunnan jäseniä.

Muutos ja vapaus: Vapaa ja luova tila muutokselle maailmassa ja kirkossa

Jokainen työntekijäpolvi luo oman luvun kirkon tarinaan jatkaen tai syventäen, muuttaen tai luopuen jostakin. Uusi tarvitsee tilaa. Rohkaisemme olemaan muutos, jonka toivoo toteutuvan maailmassa ja kirkossa. Oppimisen ja kehittämisen kytköksellä ja oppimisprosessien muotoilulla syntyy tilaa luovuudelle ja uusille ratkaisuille. Koulutuksia voi hyödyntää kokeiluihin työssä, kehittämisideoiden työstämiseen ja toteuttamiseen.

Taustalla lokki lentää. Teskti: Muutos ja vapaus.

Toivo ja todellisuus: Rohkeasti elävää teologiaa. Todellisuuden moninaisuus näkyy

Rohkaisemme elävän teologian tekemiseen. Se tarkoittaa sitä, että eri-ikäiset, erilaiset ihmiset ja eri tehtävissä toimivat pohtivat ja tukevat toisiaan teologisen ajattelun, tekemisen ja kristillisen spiritualiteetin kysymyksissä. Sen ytimessä ovat ihmisen ja luomakunnan arvo sekä elämänkysymykset, jotka ovat vuoropuhelussa kristillisen toivon ja kutsumuksen kanssa.

Taustalla ihmisiä. Teksti: Toivo ja todellisuus.

Elävä teologia tarvitsee sekä toivoa että todellisuutta. Kirkon tehtävä edellyttää aktiivista läsnäoloa ympäristössään. Kasvava eriarvoisuus, yksilöllistyminen, syrjäytyminen ja turvattomuus vaativat kirkossa etsimään uusia toimintamalleja, että kirkko olisi avoin ja kutsuva kaikille. Toivo on voimavara, joka auttaa kohtaamaan haasteet ja uskomaan parempaan tulevaisuuteen.

Voimavarat ja vuorovaikutus: Dialogi avaa uutta. Hyvää vahvistetaan yhdessä.

Rohkaisemme innostumaan, niin että oppiminen jatkuu koulutuksen jälkeen omassa työssä ja toimintaympäristössä. Useat koulutukset on tarkoitettu eri tehtävissä toimiville seurakuntatyön ammattilaille. Kun näkökulmia on monia, oppimisessa korostuu monitahoinen dialogi, vastavuoroisuus ja yhteistyö, joka osaltaan vahvistaa hyvinvointia työssä ja yhteisöissä.

Yhteistyössä piilee suuri voima, ja verkostoja ja kumppanuuksia luomalla oppii uutta. Kaikkea ei tarvitse oppia kantapään kautta tai tehdä yksin. Vuorovaikutus ei rajoitu vain kirkon sisäiseen toimintaan, vaan kirkossa on oltava aktiivisia ja avoimia ulospäin. Tavoitteena on rohkeus ja toiveikkuus, joka vahvistaa kohtaamaan moninaisia haasteita kirkon työssä.

Tähän oppimisen ja uteliaisuuden tutkimusmatkaan kutsumme sinua. Sillä matkalla on tilaa pitkille ajatuksille. Ei näitä paikkoja liikaa ole.

Ulla Tuovinen
koulutuspäällikkö
Kirkon tutkimus ja koulutus

Eeva Salo-Kopperi
asiantuntija (koulutuksen koordinaatio)
Kirkon tutkimus ja koulutus

6.09.23

”Kuka muu muka?” – Saavutettavuus kirkon työmarkkinoilla

Kirkolla on varaa ja velvollisuus oman sanomansa ja asemansa vuoksi edistää kaikin tavoin vammaisten ja osatyökykyisten työllisyyttä. Lainsäädäntö velvoittaa kirkkotyönantajaa, mutta jo lakia ennen yhdenvertaisuutta pitäisi edistää lähimmäisenrakkauden nimissä.

Koska teologisesti tarkasteltuna seurakunta on heikkojen, vammaiset eivät ole marginaalissa, vaan he ovat seurakunnan keskellä. Kirkko on siten erityinen työpaikka, että myös sanoman hengellinen ulottuvuus on syytä ottaa käytännön toiminnassa todesta, eikä vain viehkeänä puheenpartena, jota voi sopivissa kohdin viljellä.

Paljon on tehty, mutta valitettavasti aivan liian paljon on vielä tehtävää. Kaikkinensa vammaisen henkilön on vaikea työllistyä suomalaisessa yhteiskunnassa. Vammaisia henkilöitä myös syrjitään kaikista vähemmistöistä eniten, myös työelämässä. Tämä asia velvoittaa kirkkotyönantajaa jo moraalin tasolla.

Vammaiset ihmiset ovat maailman suurin vähemmistö, sillä noin 15 %:lla ihmisistä maailmassa on jokin vamma (WHO). Vammaisuus on siten melko yleistä, eikä ihmisyydessä mitenkään poikkeavaa. THL:n arvion mukaan 1/20 työikäisestä ja 1/3:lla työiän ylittäneestä väestöstä on vähintään yksi toimintarajoite.

Vammaiset henkilöt ovat hyvin heterogeeninen joukko, ja työllisyyden saralla tarkastelussa on eri kysymyksiä eri tavoin toimintarajoitteisten henkilöiden kohdalla. Kuitenkin yhteistä vammaisilla henkilöillä on sama sosiaalinen asema. Lisäksi työelämässä on henkilöitä, joilla on toimintarajoitteita, jotka eivät näy suoranaisesti tai ainakaan heti ulospäin. Vaikkapa lukivaikeus eli lukemisen ja kirjoittamisen erityisvaikeus on yksi erilaisista oppimisvaikeuksista, joita on yli 500 000 suomalaisella. Oppimisvaikeudet hidastavat uuden oppimista ja vaikeuttavat arjessa selviytymistä. Työssä ne voivat näkyä uusien tietokoneohjelmien ja sovellusten käyttöönoton vaikeutena tai ylivoimaisuutena. Työssä uupuneissa onkin paljon niitä, joiden oppimisvaikeutta ei ole tunnistettu tai jotka eivät ole saaneet siihen tukea.

Mitä tehdä ja kuinka toimia?

Luottamushenkilöitä varten on laadittu ohjeistus, joka sopii kokonaiskuvassa koko työnantajakoneistolle. Vammaisten henkilöiden palkkaamiseksi esimerkiksi seurakuntaan pitää laatia kirjallinen suunnitelma. Siihen on kirjattava konkreettisia toimia, ja niiden toteutusta on seurattava. Esimerkiksi työpaikkailmoituksessa on hyvä olla viesti siitä, että seurakuntaan halutaan töihin kaikenlaisia osaajia ja että kyseessä on esteetön työpaikka. Työnhaussa pitää ottaa käyttöön aiempaa vahvemmin vammaiskiintiöt tai positiivisen erityiskohtelun keinot, kun henkilöitä valitaan virkoihin ja luottamustehtäviin. Etenkin johtopaikoille olisi hyvä saada vammaisia henkilöitä, sillä omakohtainen ymmärrys usein heijastuu ja lisää laajemmin vähemmistöjen yhdenvertaisuutta. Mahdolliset toimintarajoitteet eivät saa estää työhön valintaa. Kohtuullisilla mukautuksilla turvataan vammaisen ihmisen yhdenvertaisuutta työpaikalla. On tärkeä ymmärtää, että jos kohtuullisia mukautuksia ei tehdä, se on syrjintää yhdenvertaisuuslain mukaan. Kaikkinensa esteetön, saavutettava ja yhdenvertainen työelämä mahdollistaa vammaisten henkilöiden osallisuuden. (Yhdenvertaisuusvaltuutettu (syrjinta.fi)

Kirkkohallituksen julkaisema YK:n vammaissopimukseen nojautuva Aktiivisesti osallinen -toimenpideohjelma (2019–2024) pyrkii edistämään eri tavoin vammaisten ihmisten työllistämistä. Aiheeseen liittyviä yhteisiä hankkeita on meneillään eri tahojen kanssa tai rahoituksen hakuvaiheessa.

Sokeain ystävien Kirkkohallitukselle lahjoittaman 50 000 euron turvin on työllistetty näkövammaisia henkilöitä seurakuntiin. Vammaisten ihmisten työllisyydestä on järjestetty erilaisia webinaareja ja tuotettu materiaalia (esimerkiksi pro gradu Vammainen pappi).

Parhaillaan yhteistyössä Step-oppilaitosten, Kehitysvammaliiton ja Vantaan seurakuntien kanssa ollaan käynnistämässä ”Kirkon palkkaamoa” kehitysvammaisten henkilöiden työllisyyden vahvistamiseksi kirkossa. Yhteistä linjaa yhdenvertaisuuden edistämiseksi tarvitaan koko kirkon työmarkkinakenttää ajatellen. Kirkko työllistää vammaisia henkilöitä, mutta sen tulee työllistää jatkossakin. On tärkeää ymmärtää, että myös työntekijät voivat vammautua. Etenkin ikääntymisen myötä henkilö voi vammautua, mikä ei ole normaalia ikään kuuluvaa toimintarajoitetta. Myös tämä on syytä huomioida tulevaisuudessa kirkon työmarkkinakentässä.

Katri Suhonen
Työ- ja organisaatiopsykolgiaan perehtynyt psykologian tohtori, YTM, TM, pappi, opettaja sekä diakoni-sosionomi (amk.)

Suhonen työskentelee Kirkkohallituksessa saavutettavuuden ja vammaisuuden asiantuntijana. Hän on itse yksi kirkon vammaisista työntekijöistä käsivammarajoitteensa vuoksi.

30.08.23

Suomen ortodoksinen kirkko viettää 100-vuotisjuhlaa osana Ekumeenista patriarkaattia

Ortodoksinen kristinusko levisi idästä päin Suomen alueelle jo varhain keskiajalla. Moskovan patriarkaatin itsenäistymisen jälkeen ortodoksiset kirkot Suomessa ovat kuuluneet Moskovan patriarkaatin alle vuoteen 1923 asti. Kun Suomi sai itsenäisyyden, uuteen valtioon muodostui uudenlainen ja aikaisemmalta asemaltaan erilainen ortodoksinen vähemmistökirkko.

Suomen itsenäistyessä ortodoksinen kirkko joutui uuden tilanteen eteen. Aikaisemmin kirkolla oli ollut tukena Venäjän valtionkirkon auktoriteetti, teologista osaamista ja taloudellista apua. Nyt kirkko oli pieni vähemmistökirkko uudessa kansallismielisessä Suomessa. Ortodoksien asema tuli siis järjestää uudelleen senaatissa, jossa asetus nosti ortodoksisen kirkon luterilaisen rinnalle toiseksi kansalliseksi kirkoksi.

Tästä alkaen kirkon hallinto on seurannut hyvin paljon luterilaisen kirkon esimerkkiä. Tämän takia suureksi vahvuudeksi ja poikkeudeksi muista ortodoksista perinteistä onkin noussut maallikkojen vahva edustus kirkon hallinnossa, joka kantaa hedelmää vielä tänäkin päivänä mm. naisten aktiivisena ja näkyvänä osallisuutena päätöksenteossa ja kirkon hallinnossa.

Tie Ekumeenisen patriarkaatin yhteyteen

Suomen valtion etujen mukaisesti oli tärkeää, että ortodoksinen kirkko olisi mahdollisimman itsenäinen, ja Venäjän vaikutus jäisi mahdollisimman pieneksi. Tämän takia valtio alkoi aktiivisesti tukea kirkon suomalaistumista ja itsenäisyyttä Venäjän kirkosta. Ilmapiiri ja kehitys sekä kirkon että valtion sisällä johti siihen, että kanoninen itsenäisyys koettiin houkuttelevaksi ja osittain ainoaksi vaihtoehdoksi.

Vuoden 1919 kirkolliskokous anoi Venäjän kirkolta autonomiaa, jonka patriarkka Tiihon myönsi vuonna 1921. Suomen ortodoksinen kirkko siirtyi tämän jälkeen Ekumeenisen patriarkaatin alaisuuteen. Tämän liiton sinetöi ekumeenisen patriarkaatin myöntämä kanoninen peruskirja autonomia-tomos, joka allekirjoitettiin 6. heinäkuuta 1923 – sata vuotta sitten.

Peruskirjan mukaan kirkko on yhteydessä Ekumeeniseen patriarkaattiin, kirkko on perustettu yhteisen katolisen ortodoksisen kirkon dogmien, kanonien sekä säädösten mukaan ja kirkolla on oikeus järjestää sisäiset asiat maan lakien ja vaatimusten mukaan edellyttäen, että se ei poikkea kanonisesta perinteestä.

Yhtenä esimerkkinä Suomen ortodoksinen kirkko halusi mahdollistaa paremman yhteydenpidon enemmistökirkon ja yhteiskunnan kanssa ja päätti jo vuonna 1922 siirtyä uuteen kalenteriin. Kalenterikysymys osoittautui jo tuolloin tunnekysymykseksi, ja on osittain sitä edelleen. Haasteena on yhteys toisten ortodoksisten kirkkojen kanssa, mutta vahvuutena on taas ekumeenisen yhteyden vahvistuminen, kun pyhäpäiviä voidaan viettää yhdessä ja elää samaa kirkkovuotta. Tämä on erityisen tärkeää niille ortodokseille, jotka elävät ekumeenisissa perheissä ja tarvitsevat yhtenäisen kalenterin arjessaan.

Ekumeeninen patriarkaatti nauttii erityistä asemaa ortodoksisen maailman johtajana. Nyt Suomen ortodoksisen kirkon historia ja kehitys ovat olleet kiinteästi sidoksissa Ekumeeniseen patriarkaattiin, joka on tarjonnut hengellistä tukea, opastusta ja yhteyttä muihin ortodoksisiin kirkkoihin. Tämä yhteys on auttanut vahvistamaan Suomen ortodoksisen kirkon identiteettiä osana maailmanlaajuista kristillistä perinnettä. Suomen ortodoksinen kirkko näyttäisi kenties täysin toisenlaiselta, jos se ei olisi koskaan siirtynyt Ekumeenisen patriarkaatin yhteyteen. Siirtyminen on lähtenyt liikkeelle alun perin poliittisista syistä, mutta sen kokonaisvaltainen vaikutus on tullut selkeästi esille myöhemmin, ja erityisesti uudestaan nyt Venäjän hyökättyä Ukrainaan ja Moskovan patriarkka Kirillin sotaa tukevien puheiden jälkeen.

Konstantinopolin Ekumeeninen patriarkka Bartolomeus saapuu syyskuussa Suomeen

Juhlavuoden päätapahtuma on Ekumeenisen patriarkan vierailu Suomessa. Hänen kaikkipyhyytensä, Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos saapuu syyskuussa Helsinkiin juhlistamaan Suomen ortodoksisen kirkon vuonna 1923 saamaa autonomista asemaa Ekumeeniselta patriarkalta.

Patriarkka jatkaa Suomen vierailunsa jälkeen matkaa Viroon, jossa myös Viron apostolinen ortodoksinen kirkko viettää oman autonomisen asemansa satavuotisjuhlaa. Patriarkka tapaa Suomen vierailunsa aikana kirkkokansan lisäksi monia korkea-arvoisia henkilöitä, muun muassa Tasavallan presidentti Sauli Niinistön, Suomen Kreikan, Turkin ja Ukrainan suurlähettiläät, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon johtoa sekä Suomen muita uskontojohtajia.

Patriarkka toimittaa kiitosrukoushetken Uspenskin katedraalissa lauantaina 9.9.2023 sekä liturgian sunnuntaina 10.9.2023. Kirkkokansan on mahdollisuus osallistua vapaasti valtaosaan vierailuohjelmasta. Ohjelmatiedot Suomen ortodoksisen kirkon verkkosivuilta.

Maria Mountraki
Projektikoordinaattori
Kirkkohallitus, Kirkon lähetystyön keskus

28.08.23

Mitä minä (johtamis)koulutuksessa teen?

Olen kuluttanut viimeisten vuosien aikana ahkerasti penkkejä niin Järvenpään koulutuskeskuksessa kuin kotona ruokapöydän ääressä Teamsia tuijotellen. Otsikon kysymystä olen kysynyt itseltäni useamman kerran.

Ensimmäisen varsinaisen johtamiskoulutuksen kohdallani tarjosi partiojohtajan peruskurssi 19-vuotiaana. Ensimmäisen ammatillisen kirkon johtamiskoulutuksen (silloinen Kirjo II c/d) kävin tilanteessa, jossa sijaistin poissa olevaa esihenkilöäni. Koulutuksen aikana minulta lähti työtehtävistäni kaikki johtamistehtävät organisaatiouudistuksen myötä. Jälleen olin peruskysymykseni äärellä: mitä minä täällä teen?

Koulutus oli itsessään antoisa ja antoi paljon pohdittavaa – niin johtamisesta seurakunnassa, väliesihenkilötyöstä ja tietenkin omasta (muuttuneesta) roolista tässä kaikessa. Koin olevani koulutuksessa varkain, koska en toiminutkaan johtamistehtävässä. Koulutus vahvisti kuitenkin ajatustani siitä, että kirkollinen johtaminen vaatii kehittämistä.

Hetken kuluttua löysin itseni oman seurakuntani kasvatuksen johdosta. Olin saanut alaisikseni joukon nuorisostyön ammattilaisia sekä johdettavakseni ison seurakunnan kasvatuksen. Tehtävään tulin valituksi rivityöntekijän paikalta samasta seurakunnasta. Roolin muutos oli melkoinen ja vaati meiltä kaikilta kärsivällisyyttä ja ajatusten uudelleen jäsentämistä.

Tuo roolinmuutos on ollut itselle mieleinen, mutta myös vaikea. Ihmissuhteet töissä ovat vaatineet uudelleen jäsentämistä. On pitänyt kaivaa esiin se johtaja, joka asettaa rajoja, puuttuu ei toivottuun käytökseen työpaikalla, kannustaa, antaa palautetta ja tilaa sekä tukee tiukassakin paikassa. Tähän rooliin löytäminen olisi voinut olla itselle helpompaa muualla kuin omien tuttujen työtovereiden keskuudessa. Koulutusjaksot ovat antaneet mahdollisuuden vetäytyä työn arjesta etsimään omaa johtajuutta.

Jokainen koulutus on mahdollisuus keskittyä omaan johtamiseen, sen tarkasteluun ja kehittämiseen. Edelleen uskon myös siihen, että väliportaan johtajana voin vaikuttaa myös koko seurakuntaan ja sen kautta pienellä siivulla koko kirkkoon. Koulutuksissa on sukellettu ”syvemmälle johtamiseen” ja tällä hetkellä etsitään ”vaikuttavaa johtamista”. Käsi ylös, jos tämä kirkko ei tarvitse hyvää ja kehittyvää johtajuutta. Uskon, että tekemistä tällä saralla riittää.

Johtamiskoulutukseen kokoontuu joukko, joka on motivoitunut kehittämisestä. Valtaosa on koulutuksessa omasta halustaan ja avoimena yhteiselle jakamiselle, etsimiselle ja löytämiselle. Koulutusjaksoilla on aikaa panostaa johtajuuteen omassa työssä, jonka arki on usein niin hektistä, ettei pysähtymään ja ajattelemaan ehdi. Koulutuksesta tulee aina voimaantuneena ja täynnä ideoita. Ja mikä parasta, esihenkilönä vastaan myös siitä, että raivaan tilaa arkeen ideoiden käytäntöön ottamiseksi – niin itselleni kuin koulutuksessa käynneille innostuneille työntekijöillenikin.

En voi kuin suositella. Mitä enemmän koulutukseen pystyy itse panostamaan, sitä enemmän siitä saa irti. Aina aika ei riitä kirjallisuuden läpikäymiseen, ja usein tehtävienkin kanssa tahkoaa hieman pakolla. Vähäisilläkin resursseilla anti on selkeä. Joskus työntekijöitä tulee palautteena puolihuvittunut huokaus, ”jos et enää menisi koulutukseen innostumaan”. Taidan mennä silti!

Stella Björkholm
johtava nuorisotyönohjaaja
Espoonlahden seurakunta