Viime viikon valtiopäivien avajaisissa tasavallan presidentti Sauli Niinistö kehotti vastavalittuja kansanedustajia huolehtimaan kunnostaan ja jaksamisestaan, koska vastuu on raskas taakka. Samalla hän kehotti meitä kaikkia muitakin ryhtiliikkeeseen oman hyvinvointimme turvaamiseksi kannustaen liikkumaan vanhalla sanonnalla: ”ylös, ulos ja lenkille”.
Jo jonkin aikaa olemme saaneet seurata uutisia, joissa kerrotaan esimerkiksi siitä, kuinka varusmiespalvelusta suorittavien kunto on laskenut dramaattisesti, kun seurataan armotonta mittaria eli Cooperin testissä juostuja metrejä. Samaan aikaan mielenterveyden haasteet kilpailevat elleivät aika ajoin ohita tilastoissa tuki- ja liikuntaelinsairauksia syynä varhaiselle eläköitymiselle. Ylipainoisten osuus väestössä kasvaa kasvamistaan ja nuoret liikkuvat huolestuttavan vähän. Lukiolaiset kaikkein vähiten.
Tasavallan presidentillä oli siis perusteltu syy patistaa meitä lenkille. Samaan päätyivät myös työmarkkinakeskusjärjestöt, jotka tempaisivat yhteisen tyhy-päivän 17.4.2023 Suomen Olympiakomitean johdolla. Osallistuin itsekin tapahtumaan, jossa ensin kuulimme varsin kiinnostavia alustuksia liikkumattomuuden vaikutuksista sekä yksilön että yhteisön tulevaisuuteen ja myöhemmin saimme kokeilla eri lajeja taukojumpasta judoon. Päivän viesti oli sekä työnantaja- että työntekijäjärjestöillä yhteinen; toimintakykyä on lisättävä kaikissa ikäluokissa, jotta kansakuntana voimme kohdata tulevaisuuden riittävissä fyysisissä ja henkisissä voimissa. Nykymenolla toimintakykymme on aidosti ja kohtalokkaasti vaarassa.
Itse tunnustaudun suorastaan hiukan hurahtaneeni arkiliikunnan ja liikkeen merkitsevyyteen luettuani muutaman asiaa käsittelevän teoksen ja hiukan enemmän aiheita käsitteleviä artikkeleita. Pähkinänkuoressa viesti on seuraava; fyysinen hyvinvointimme korreloi suoraan henkiseen jaksamiseemme ja kyvykkyyteemme. Aiemmin olen ajatellut, että totta kai hyväkuntoinen ihminen ”jaksaa vähän kaikkea paremmin kuin huonokuntoinen”. Tämähän on meille kaikille itsestään selvää. Mutta sitä en ole tullut ajatelleeksi, vaikka tästäkin olen saanut tietoa jo vuosikymmenten ajan, kuinka vähäinenkin liikunta on merkitsevää verrattuna mitääntekemättömyyteen.
Nykyisin on lähes muotia eri asiayhteyksissä tuoda esiin, kuinka esi-isämme ja äitimme olivat metsästäjä-keräilijöitä. Ja heidän hereillä oloajastaan kului paljon aikaa ruoanhankintaan. Mutta heti, kun asia oli tullut hoidetuksi, levättiin. Eli tässäpä meille kaikille syy, miksi sohva tai tuoli on niin mieluisa huonekalu meille kaikille. Ei sen vuoksi, että olisimme huonoja tai laiskoja, vaan sen vuoksi, että on luonnollista haluta levätä aina, kun sen on mahdollista. Mutta nykypäivänä me emme enää hääri ympäriinsä keräillen marjoja ja sieniä (muutoin kuin lomapäivinä ja vapaalla). Ja istumme suuren osan työpäivästämme. Mutta eihän meidän olisi pakko istua! Tiedän, että moni srk-työnantaja tarjoaa erilaisia tyhy-seteleitä henkilöstölleen, jotta he voisivat vapaa-ajallaan osallistua ohjattuun liikuntaharrastukseen tms. Ja tämä on erittäin hyvä. Mutta se, mitä me kaikki voimme tehdä, jos ei esimerkiksi ole taloudellisia mahdollisuuksia tällaista etuutta tarjota ja sen rinnalla on, että voimme tauottaa työtämme riittävän usein ja VOIMISTELLA. Liikkukaa hyvät ihmiset aina, kun se on mahdollista.
Uusimpien aivotutkimusten tulokset ovat murskaavia. Olemme huomattavasti virkeämpiä, oppivaisempia ja innovatiivisempia, jos olemme liikkuneet verrattuna staattiseen paikalla pysymiseen. Eli me aidosti voimme myös henkisesti paremmin, jos jaksamme kannustaa toinen toisiamme vapaa-ajalla liikuntaan, mutta myös työnantajina mahdollistamme arkisen liikkeen ja muutaman minuutin taukojumpat tai venyttelyt työpäivän kuluessa. Vakaa käsitykseni on, että liike nostaa vireystasoa ja päivän päätteeksi emme ole lainkaan niin väsyneitä kuin olisimme, jos olisimme roikkuneet työpöytämme ääressä koko päivän. Vireä elämäntapa on paras mielialalääke.
Anna Kaarina Piepponen
kirkkoneuvos
Kirkon työmarkkinalaitos