Pölku-toimintamalli kuvitettuna.

Polku-toimintamalli luo uutta johtajuutta Tampereen seurakunnissa

27.9.2023

Onko hyvä olla yhdeksän johtajaa? Tampereen neljässä suomenkielisessä seurakunnassa kasvatus oli jaettu kussakin kahteen työalaan: varhaiskasvatukseen ja nuorisotyöhön. Joka seurakunnassa oli kaksi johtavaa kasvatuksen viranhaltijaa – johtava varhaiskasvatuksen ohjaaja ja johtava nuorisotyönohjaaja – ja seurakuntien yhteisessä kasvatuksessa vielä oma päällikkövirkansa. Näin tamperelaisessa kasvatuksen kokonaisuudessa on ollut yhdeksän johtajaa ja yhdeksän budjettia – kymmenen, kun Svenska […]

Kohti yhteisöllisempää messua – Jälkiajatuksia Jaetut eväät -jumalanpalveluspäiviltä

9.8.2017

”Kirkkosalit kumisevat tyhjyyttään”, väittää media. ”Messu on kirkon ykkösasia”, sanotaan juhlapuheissa. Seurakunnan elämässä kumpikaan näistä väitteistä ei pidä paikkaansa ihan sellaisenaan. Tavallisena sunnuntaina kirkonpenkkejä kuluttaa yli 30 000 ihmistä eikä se ole vähän. Jokainen, joka on yrittänyt varata esim. kastetilaisuutta kirkkoon, on saanut havaita, että aika paljon on varauksia. Kirkon ykkösasiaksi kehuttu messu turhauttaa monia työntekijöitä […]

Lasten ja nuorten kohtaamisen kirkko

13.4.2016

Kohtaamisen kirkko toimii strategisena asiakirjana suunnannäyttäjänä koko Suomen evankelis-luterilaisen kirkolle vuoteen 2020 saakka. Strategia korostaa kirkkoa kohtaamisen yhteisönä. Se toimii myös paikallisseurakuntien ja srk-yhtymien omien strategioiden tukena. Strategia tuo esille eri-ikäisten seurakuntalaisten osallisuuden ja huomioonottamisen. Mitä se tarkoittaa lasten ja nuorten kannalta? Kohtaamisen kirkon visiona on, että vuonna 2020: Seurakunnan jäsen kokee uskon Jumalaan voimavarana, ja yhä useampi […]

Lapsen oikeudet eivät ole leikin asia

26.11.2015

Mikä tässä mättää? YK:n Lapsen oikeuksien sopimus on Suomessakin jo kauan ollut sitova ihmisoikeussopimus. Silti sopimuksen velvoittavuutta ei ole kunnolla ymmärretty tai sitä ei ole tiedostettu päätöksenteossa: Päätösten vaikutuksia lapsiin, nuoriin ja perheisiin ei ole huomioitu riittävästi. Asiasta on antanut satikutia myös Lapsen oikeuksien komitea, joka kehotti Suomea – jo vuonna 2011 – tehostamaan lapsen edun […]

Muuttuuko sana lihaksi?

18.3.2015

Kirkko on päättänyt arvioida päätöstensä vaikutukset lapsiin. Valtion ja kuntien puolella vastaavaa säännöstä saadaan odottaa vielä tovi. Kirkko on etulinjassa tulevaisuuteen, ei jälkijunassa menneessä. Sana muuttuu lihaksi seurakunnissa. Sain alkuvuodesta esimerkin kirkon lapsivaikutusten arvioinnista. Yhdessä seurakunnassa lapsivaikutusten arviointi oli tiivistetty koskemaan kaikkia kyseisessä toimielimessä tehtyjä päätöksiä ilman sen suurempaa tuskaa vaikutusarvioinnin sisällöstä: ”Todetaan, että kokouksessa […]

Lasten ja nuorten hyvä elämä, parempi päätöksenteko ja Jeesuksen opetukset samassa paketissa!

12.11.2014

Mikä on se ryhmä, jonka edustus ei ole läsnä missään kirkon virallisia päätöksiä tekevässä kokouksessa? Keitä ovat ne, joiden hyvinvointi on aina toisten hyväntahtoisuuden varassa? Keiden läsnäolo koetaan usein jumalanpalveluksissa häiritseväksi? Aivan oikein! Vastaus on: kaikki alle 18 -vuotiaat seurakuntalaiset. Ja siksi me tarvitsemme kirkossa lapsivaikutusten arviointia (LAVA). Lasten ja nuorten parhaaksi 1.1.2015 alkaen Suomen […]