Olen kuluttanut viimeisten vuosien aikana ahkerasti penkkejä niin Järvenpään koulutuskeskuksessa kuin kotona ruokapöydän ääressä Teamsia tuijotellen. Otsikon kysymystä olen kysynyt itseltäni useamman kerran.
Ensimmäisen varsinaisen johtamiskoulutuksen kohdallani tarjosi partiojohtajan peruskurssi 19-vuotiaana. Ensimmäisen ammatillisen kirkon johtamiskoulutuksen (silloinen Kirjo II c/d) kävin tilanteessa, jossa sijaistin poissa olevaa esihenkilöäni. Koulutuksen aikana minulta lähti työtehtävistäni kaikki johtamistehtävät organisaatiouudistuksen myötä. Jälleen olin peruskysymykseni äärellä: mitä minä täällä teen?
Koulutus oli itsessään antoisa ja antoi paljon pohdittavaa – niin johtamisesta seurakunnassa, väliesihenkilötyöstä ja tietenkin omasta (muuttuneesta) roolista tässä kaikessa. Koin olevani koulutuksessa varkain, koska en toiminutkaan johtamistehtävässä. Koulutus vahvisti kuitenkin ajatustani siitä, että kirkollinen johtaminen vaatii kehittämistä.
Hetken kuluttua löysin itseni oman seurakuntani kasvatuksen johdosta. Olin saanut alaisikseni joukon nuorisostyön ammattilaisia sekä johdettavakseni ison seurakunnan kasvatuksen. Tehtävään tulin valituksi rivityöntekijän paikalta samasta seurakunnasta. Roolin muutos oli melkoinen ja vaati meiltä kaikilta kärsivällisyyttä ja ajatusten uudelleen jäsentämistä.
Tuo roolinmuutos on ollut itselle mieleinen, mutta myös vaikea. Ihmissuhteet töissä ovat vaatineet uudelleen jäsentämistä. On pitänyt kaivaa esiin se johtaja, joka asettaa rajoja, puuttuu ei toivottuun käytökseen työpaikalla, kannustaa, antaa palautetta ja tilaa sekä tukee tiukassakin paikassa. Tähän rooliin löytäminen olisi voinut olla itselle helpompaa muualla kuin omien tuttujen työtovereiden keskuudessa. Koulutusjaksot ovat antaneet mahdollisuuden vetäytyä työn arjesta etsimään omaa johtajuutta.
Jokainen koulutus on mahdollisuus keskittyä omaan johtamiseen, sen tarkasteluun ja kehittämiseen. Edelleen uskon myös siihen, että väliportaan johtajana voin vaikuttaa myös koko seurakuntaan ja sen kautta pienellä siivulla koko kirkkoon. Koulutuksissa on sukellettu ”syvemmälle johtamiseen” ja tällä hetkellä etsitään ”vaikuttavaa johtamista”. Käsi ylös, jos tämä kirkko ei tarvitse hyvää ja kehittyvää johtajuutta. Uskon, että tekemistä tällä saralla riittää.
Johtamiskoulutukseen kokoontuu joukko, joka on motivoitunut kehittämisestä. Valtaosa on koulutuksessa omasta halustaan ja avoimena yhteiselle jakamiselle, etsimiselle ja löytämiselle. Koulutusjaksoilla on aikaa panostaa johtajuuteen omassa työssä, jonka arki on usein niin hektistä, ettei pysähtymään ja ajattelemaan ehdi. Koulutuksesta tulee aina voimaantuneena ja täynnä ideoita. Ja mikä parasta, esihenkilönä vastaan myös siitä, että raivaan tilaa arkeen ideoiden käytäntöön ottamiseksi – niin itselleni kuin koulutuksessa käynneille innostuneille työntekijöillenikin.
En voi kuin suositella. Mitä enemmän koulutukseen pystyy itse panostamaan, sitä enemmän siitä saa irti. Aina aika ei riitä kirjallisuuden läpikäymiseen, ja usein tehtävienkin kanssa tahkoaa hieman pakolla. Vähäisilläkin resursseilla anti on selkeä. Joskus työntekijöitä tulee palautteena puolihuvittunut huokaus, ”jos et enää menisi koulutukseen innostumaan”. Taidan mennä silti!
Stella Björkholm
johtava nuorisotyönohjaaja
Espoonlahden seurakunta