6.03.15

Työyhteisön kehittämistoiminta

Jatkokertomus600

Kehittämistoimintaa ei työyhteisössä ole suoranaisesti harrastettu, koska kukaan ei sitä harrasta. Sen sijaan seurakuntamestari Singerin mies Rauno on perehtynyt kehittämistoimintaan ja hoitanut myös seurakunnan toisinaan tarvitsemat kehittämistehtävät seurakuntatalon alemman kellarikerroksen pimiössä, joka olikin useita vuosia ollut muussa käytössä sen jälkeen kun talouspäällikölle valmistui uusi työhuone.

Rauno Singerin kehittämistoiminta on sivunnut seurakunnan työyhteisöä sikälikin, että eräät diakoniatyön asiakkaat joivat toissa syksynä kehitteet pulloista ja heidät jouduttiin kuljettamaan ambulanssilla Kaupunkiin keskus-Sairaalaan.

Jatkuu…

Katso muut jatkokertomukset

2.03.15

Arvot esiin – pitävätkö lupaukset?

Ministerit Stubb ja Rinne  vaihtoivat Kirkon arvoillassa näkemyksiä siitä, kuka yhteiskunnassa on kaikkein heikoimmassa asemassa. - Kuva: Aarne Ormio

Ministerit Stubb ja Rinne vaihtoivat Kirkon arvoillassa näkemyksiä siitä, kuka yhteiskunnassa on kaikkein heikoimmassa asemassa. – Kuva: Aarne Ormio

Kirkko kutsui eduskuntapuolueiden puheenjohtajat pohtimaan päätösten takana olevia arvoja eduskuntavaalien alla Arvoiltaan Helsingin tuomiokirkon kryptaan. Kaikista puolueista oli mukana joko puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja.

Kirkon arvoillassa nousivat esiin erityisesti kehitysyhteistyö ja pakolaiskysymykset sekä uskonnon rooliin liittyvät teemat. Arvoillan tallenne on katsottavissa verkossa.

Toteutuuko kehitysyhteistyön määrärahatavoite?

Kirkko esittää seuraavaan hallitusohjelmaan sitoutumista siihen, että vuoteen 2025 mennessä saavutetaan kehitysyhteistyömäärärahoissa 0,7 % taso bruttokansantulosta.

Puoluejohtajien kesken vallitsi suuri yksimielisyys siitä, että Suomen panostusta kehitysyhteistyöhön tulee lisätä. Esimerkiksi SDP:n Antti Rinne totesi häpeävänsä, että tavoitteen saavuttamisessa on epäonnistuttu. Vain Kokoomuksen Alexander Stubb ja Perussuomalaisten Jussi Niinistö eivät varauksetta kannattaneet tavoitteeseen sitoutumista.

Arvoillan selkeistä kannanotoista huolimatta luulen tämän olevan asia, jossa puheiden ja tekojen ristiriita on suuri. Voi olla, että tästä tavoitteesta ollaan valmiit luopumaan, kun keskustelu hallitusohjelmasta toden teolla alkaa vaativien taloudellisten realiteettien paineessa.

Huomioidaanko uskonnollinen vaino turvapaikkaprosessissa?

Myös uskonnosta turvapaikkaperusteena vallitsi puheenjohtajien kesken laaja yksimielisyys.

RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund totesi, että erityisesti Syyrian kriisi on nostanut esiin uskonnon merkityksen. Vihreiden Ville Niinistön mukaan uskonnonvapaus perusoikeutena on Suomen kehityspolitiikan ytimessä ja se huomioidaan turvapaikkaperusteissa.

On kuitenkin monia esimerkkejä siitä, ettei uskonnollista vainoa ole tunnistettu tai tunnustettu. Uskontoon perustuvat vainot ovat lisääntyneet viime vuosina, mutta Ulkoministeriön listaamiin Suomen ihmisoikeuspolitiikan painopisteisiin uskonto tai uskonnonvapauskysymykset eivät kuulu.

Tietenkin on hyvä argumentti ajatella, että uskonto tulee huomioiduksi ihmisoikeuksien kokonaisuuden osana. Mutta miksi joitakin muita yksittäisiä perusoikeuksia (kuten sukupuolivähemmistöjen tai vammaisten oikeudet) mainitaan Suomen ihmisoikeuspolitiikan painopisteissä, mutta ei uskonnollisten vähemmistöjen vainoa? Nähtäväksi jää, nouseeko uskonto Suomen turvapaikkaperusteissa esiin ja tuleeko se huomioiduksi käytännössä.

Miten uskonto saa näkyä?

Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäkeä lukuun ottamatta kaikki puheenjohtajat näkivät uskontojen kuuluvan julkiseen tilaan. Arhinmäki totesi, että uskonto on henkilökohtainen asia ja yhteiskunta pitäisi rakentaa niin, että julkisessa tilassa ei tuoda uskontoja voimakkaasti esiin.

Haglund oli Arhinmäen kanssa eri mieltä. Hän totesi, että uskonto saa näkyä, mutta jokaisella pitää olla aito mahdollisuus valita osallistuuko uskonnolliseen toimintaan vai ei. Ville Niinistö katsoi, että kaikille uskonnoille pitää antaa tilaa näkyä julkisessa tilassa, mutta poliittisten puolueiden ja valtion ei pidä käyttää uskontoja hyväkseen.

Konkreettinen esimerkki kirkon näkymisestä julkisessa tilassa on vankilasielunhoito, jonka resurssien varmistamisen kirkko on nostanut hallitusohjelmaesitykseensä. Vankilasielunhoidon resurssien turvaamiseen nykyisellä tasolla sitoutuivat Stubbia lukuun ottamatta kaikki puoluejohtajat.

Kirkko nostaa ihmisyyden teemoja esiin

Kirkon hallitusohjelmaesitykset nousevat seurakuntatyössä saadusta tiedosta ja kokemuksesta ihmisten arjesta. Kirkko haluaa nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ihmisten elämän tärkeitä teemoja.

Uskontojen rooliin liittyvät tavoitteet ovat osa kirkon vaikuttamistoimintaa. Sillä pyritään turvaamaan myönteisen uskonnonvapauden toteutuminen yhteiskunnassamme.

Seurakuntalaiset ja kirkon työntekijät voivat pitää kirkon tavoitteita esillä vaikkapa tavatessaan kansanedustajaehdokkaita omilla alueillaan. He voivat muistuttaa ehdokkaita tärkeistä teemoista ja haastaa heitä niillä.

keskitaloJukka Keskitalo
Kansliapäällikkö
kirkkohallitus

27.02.15

Suunnitelman ja tavoitteiden toteutumisen seuranta ja arviointi

Jatkokertomus600

Olen pyrkinyt arvioimaan suunnitelman toteutumista itsekriittisesti ja tarvittaessa olen antanut henkilökunnalle palautetta. Kerran kyllä kehuinkin.

Tavoitteita ei ole voitu seurata eikä arvioida, sillä niitä ei ole katsottu tarpeelliseksi näin pienessä seurakunnassa asettaa, eikä meillä siihen edes ole talouspäällikkö Holvimäen mielestä varaa.

 

Jatkuu…

Katso muut jatkokertomukset

25.02.15

Kirkon työntekijä rakentaa työssään kirkon asemaa

VihkikeskusteluKirkon ja valtion suhde on moninainen, historian ja kulttuurin sävyttämä palapeli. Se ei kuitenkaan ole vain luterilaisen kirkon ja valtion kahdenkeskinen peli, vaan entistä enemmän monien erilaisten uskontojen, uskonnollisten yhteisöjen sekä katsomuksellisten toimijoiden yhteinen asia.

Kirkon ja valtion suhteiden tulevaisuuteen vaikuttavat monet tekijät. Ensinnäkin uskontojen ja katsomusten yhdenvertaisen kohtelemisen vaatimus on voimistunut. Tämän taustalla on ihmisoikeuksien korostuminen. Suomalainen yhteiskunta on moniarvoistunut, mikä näkyy sekä uskonnollisten toimijoiden kirjon laajenemisessa että kokonaan uskonnollisten yhteisöjen ulkopuolelle jäävien määrän kasvuna. Kirkon jäsenmäärä taas on laskenut. Erityisesti nuorten keskuudessa ilmenee halua muuttaa kirkon valtiosuhdetta.

Muutospaineet eivät kuitenkaan ole syy pelkoon. Kirkon ja valtion suhde ei ratkaise kirkon säilymistä eikä kirkon merkitystä. Kirkko elää ja vaikuttaa riippumatta siitä, minkälainen hallinto tai valtiosuhde kirkolla organisaationa on.

Totta on kuitenkin se, että kirkon ja valtion suhteen muutokset voivat merkitä muutoksia kirkon talouteen, hallintoon ja henkilöstön määrään. Tämä muistuttaakin, että kirkossa tulee aktiivisesti etsiä kirkon ja valtion suhteisiin kestävää ja perusteltua ratkaisua. Kirkon tulevaisuuteen, myös kirkon valtiosuhteeseen ja yhteiskunnalliseen asemaan, me voimme itse vaikuttaa.

Miten kirkon työntekijä voi vaikuttaa omassa työssään kirkon asemaan suomalaisessa yhteiskunnassa?

Ratkaisevinta on se, miten tärkeäksi kirkko koetaan yhteiskunnassamme. Onko kirkon sanomalla ja työllä ihmisille merkitystä? Yksittäisen ihmisen kokemus kirkosta joko rakentaa tai heikentää hänen suhdettaan kirkkoon. Tämä taas heijastuu myös laajemmin kirkon yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen, merkittävyyteen ja arvostukseen. Pelkästään perinne, historia tai jäsenmääräkään eivät perustele kirkon valtiosuhdetta tai yhteiskunnallista asemaa.

Ne asiat, jotka luotaavat kirkon työntekijän työtä ja vaikuttavat kirkon yhteiskunnalliseen asemaan, löytyvät kirkon uudesta strategiasta. Kaikkein keskeisin tekijä on kohtaaminen.

”Monessa kirkon haasteessa on takana kysymys kyvystä kohdata. Kohtaako kirkon sanoma ihmisen ja kulttuurin? Löytääkö ihminen seurakunnasta ihmisen kasvot? Millainen on kokemus kohtaamisesta?” (Kohtaamisen kirkko – strategia)

Strategia antaa kirkon työhön ja elämään neljä painopistettä. Näitä ovat kristillisen sanoman nostaminen esiin, tavoite ihmisen aidosta kohtaamisesta, lähimmäisenrakkauden toteuttaminen sekä jäsenyyden tukeminen.

Jokaisen kirkon työntekijän ja jokaisen kristityn suhtautuminen toiseen ihmiseen heijastuu väistämättä siihen, millainen yhteiskunnallinen asema ja painoarvo kirkolla on Suomessa. Kohtaaminen, yhteydenpito ja vieraanvaraisuus rakentavat yhteyttä kirkon jäseniin, muihin uskonnollisiin ja katsomuksellisiin toimijoihin, yhteistyökumppaneihin sekä jokaiseen ihmiseen.

Kirkon tulevaisuuteen – niin sanoman kertomiseen kuin yhteiskunnalliseen asemaan – voidaan vaikuttaa samalla tavoin: ahkeralla ja tunnollisella työllä ihmisten arjessa ja pyhässä. Tämä rakentuu jokaisen kirkon työntekijän työstä ja elämästä – jokaisesta kohtaamisesta. Tämä on kirkon työn ja aseman kivijalka myös tulevaisuudessa.

Leena SorsaLeena Sorsa
Tutkija
Kirkon tutkimuskeskus

20.02.15

Kausisuunnittelu

Jatkokertomus600

Kausisuunnitelman olen laatinut syyskaudelle aina kesälomalta palatessani ja kevätkaudeksi joululomalta palatessani. Käytäntö on ollut riittävä, etenkin kun yleensä olen kesälomalla ollut Ulkomailla ja paluumatkalla on ollut hyvin aikaa suunnitella syksyä, joka on pitkä ja monipolvinen. Joululomalla olen ollut yleensä Pohjoisessa ja sieltäkin palatessa aikaa on ollut riittävästi suunnitteluun.  Ellei ole ollut, olen pysähtynyt tarvittaessa Hirvaskankaan Essolle.

 

Jatkuu…

Katso muut jatkokertomukset

18.02.15

Ekopaasto päivittää kristillistä paastoperinnettä ja auttaa hillitsemään ilmastonmuutosta

EkopaastoPääsiäispaasto kestää seitsemän viikkoa tuhkakeskiviikosta pääsiäiseen.

Ekopaasto on saman ajan jatkuva yhteisyritys, jossa ovat mukana oma kirkkomme, Ekumeeninen neuvosto, Suomen ympäristökeskus SYKE, Martat ja Changemaker.

Ekopaasto noudattaa pitkälti kristillistä paastoperinnettä, mutta uudistaa sitä. Paasto liittyy ihmiskunnan ehkä suurimpaan ongelmaan: ilmastonmuutokseen.

Siinä ei sinänsä ole paaston sisällön kannalta uutta. Onkin mielenkiintoista, että ilmastonmuutosta hillitään juuri perinteisillä kristillisen paaston tavoilla: vähentämällä tai luopumalla lihan syönnistä, liikkumalla vähemmän koneiden avustuksella, hiljentämällä, hiljentymällä, rauhoittumalla ja yksinkertaistamalla.

Paasto on tapa tutkia, voiko elää toisin. Onko se mihin kiintyy välttämätöntä.

Paasto on myös valmistautumista suureen juhlaan.  Janoisena lenkin jälkeen cola tai olut maistuu paremmalta kuin viides ilman lenkkiä. Sama koskee juhlaa. Odotus ja valmistautuminen palkitsevat.

Ekopaasto ei väitä olevansa paaston koko kuva. Ei tietenkään. Sehän on kirkon, Ympäristöministeriön alaisen asiantuntija- ja tutkimuslaitoksen sekä Marttojen yhteishanke. Ekopaasto sitä vastoin tuo paastoon uusia, perinteestä kumpuavia tapoja.

Paasto liittyy myös oikeudenmukaisuuteen ja hyvän tekemiseen. Siitä muistuttavat varsin selkeästi Vanhan testamentin profeetat. Hyvää voi tehdä esimerkiksi Kirkon Ulkomaanavun Ekopaastokeräyksen kautta. Keräys kohdistuu ruokaturvan parantamiseen. Sen suojelijana on piispa Irja Askola.

Ekopaasto on Facebookissa ja Twitterissä #ekopaasto

Ilkka Sipiläinen Ilkka Sipiläinen
Yhteiskunnan ja kestävän kehityksen asiantuntija, rovasti
Jumalanpalvelus ja yhteiskunta

13.02.15

Viikko- ja kuukausisuunnittelu

Jatkokertomus600

Koskapa vapaapäiväni ovat säännöllisesti maanantai ja tiistai, paitsi silloin, kun ne eivät ole, on viikkosuunnittelu toteutettu siten, että keskiviikkona aamupäivällä olen virastolle kävellessä miettinyt loppuviikon ohjelman ja kertonut sitten virastolle tultuani henkilöstölle, mitä niiden pitää tehdä.

Tämä on sujunut hyvin lukuun ottamatta sitä, että koska tällöin on keskiviikko, on osa viikosta jo mennyt. Toisaalta näin on nuorempi papistokin saanut vastuuta suunnittelusta ja olen voinut heti keskiviikkona puuttua asiaan, jos on tehty Virheitä.

Kuukausisuunnittelua ei ole otettu käyttöön, koska suunnitelman laatiminen on ollut vaikeaa, sillä kuukausissa on ollut aina eri määrä päiviä.

Jatkuu…

Katso muut jatkokertomukset

11.02.15

Kiusataanko sinua?

Ben Thilman

Kiusaamista ei oikein muulla keinoin saa kuriin kuin puhumalla siitä ja tekemällä se näkyväksi. Kuva: Ben Thilman

Tämä kysymys esitetään television ruudussa. Kehotetaan kertomaan avoimesti asiattomasta kohtelusta, jota itse kukin on kohdannut elämänsä aikana, koulussa ja työelämässä. Hyvä niin.

Kiusaamista ei oikein muulla keinoin saa kuriin kuin puhumalla siitä ja tekemällä se näkyväksi, ja sitä kautta puuttumalla siihen. Kiusaamisten ympärillä leijuu häpeä. Häpeä koskee lähinnä sitä, että altistuu kiusaamiselle. Se puolestaan synnyttää itseään ruokkivan kehän, jossa häpeä lisää altistumista kiusaamiselle. Kehän saa poikki vain puhumisella.

Väkivalta synnyttää väkivaltaa

Toivottavasti ne ajat ovat jo ohi, jolloin piti kestää, että tuli kohdelluksi kaltoin ja jolloin ajateltiin, että lasten, eteenkin poikien, pitää karaistua. Jos kohdeltiin vähän kaltoin, niin se oli vain hyväksi. Ei muuten ollut, eikä ole edelleenkään, sillä se miten on tullut itse kohdelluksi, on malli sille, miten kohtelee muita.

Väkivalta synnyttää väkivaltaa. Piittaamattomuus synnyttää piittaamattomuutta. Sellainen asenne ei palvele ketään. Ei edes niitä, jotka ovat ravintoketjun yläpäässä.

Koulukiusaamisen voi lopettaa

Koulukiusaamiseen on puututtu monessa koulussa. Se on hyvä. Siihen voikin puuttua onnistuneesti, koska koulukiusaaminen on nuorten juttu. Nuoret eivät ole niin kypsiä, että kykenevät aina arvioimaan tekojensa seurauksia, ja siksi aikuisten jämäkkä puuttuminen kiusaamiseen auttaa.

Nuoruus on ohimenevää, ja kun kypsyy ja aikuistuu, niin voi hyvin olla, että tajuaa tehneensä typeriä juttuja. Parhaimmillaan kiusaaja voi hyvittää tekojaan. Pahemmin on kiusattuna olleen tilanne. Kiusaaminen jättää syviä haavoja, ja ne saattaa jäädä vaivaamaan ja haittaamaan koko elämän ajaksi. Koulukiusaaminen on kuitenkin varsin näkyvä ilmiö, jos sitä halutaan nähdä. Siihen voi puuttua ja sen voi lopettaa.

Työpaikkakiusaaminen jää usein pimentoon

Kiusaamista tapahtuu myös työpaikoilla. Se on mielestäni paljon pahempi ilmiö kuin koulukiusaaminen. Työpaikkakiusaaminen on aikuisten juttu. Siihen syyllistyvät ihmiset, joilla on elämänkokemusta ja joilla pitäisi olla kypsyyttä ja tajua siitä, että epäasiallinen kohtelu satuttaa ja vammauttaa. Työpaikkakiusaaminen piiloutuu usein täysin asiallisen tai ainakin laillisen toimenpiteen taakse. Kiusaamista ei nähdä eikä siihen useinkaan puututa.

En ole kohdannut yhtään työpaikkakiusaajaa enkä kuullut kenestäkään työpaikkakiusaajasta, joka olisi myöntänyt olevansa työpaikkakiusaaja. Siksi työpaikkakiusaaminen jää usein pimentoon ja yhden ihmisen kokemukseksi. Näitä yksittäisiä ihmisiä on paljon.

Työpaikkakiusaamisen olennainen elementti on pelko. Pelko saattaa olla taustalla, kun joku ryhtyy kiusaajaksi. Pelko on kiusatun elämässä aina läsnä. Pelko aiheuttaa myös usein sen, että mieluummin katsoo toiseen suuntaan ja on tekemättä tai sanomatta mitään, kun näkee kiusaamista. Kukaan ei halua vaihtaa paikkaa kiusatun kanssa, eikä kiusattujen porukkaan ole tunkua.

Ei kai tässä muutakaan voi kuin toivoa, että tarpeeksi moni rohkenee kertoa omista kokemuksistaan. Siitä mitä kiusaaminen on tehnyt elämälle. Sopii toivoa, että kiusatun häpeän leima kuluu vähitellen pois niin, että olisi ok kertoa, ja ennen kaikkea olisi ok puuttua.

Ben-ThilmanBen Thilman
Kehitysvammatyön pappi
Kirkkohallitus

6.02.15

Toiminnan ja talouden suunnittelun toteuttamistapa

Jatkokertomus600

Minä olen yleensä hirvenmetsästyksen päättymisen aikoihin pitänyt valtuuston puheenjohtaja Sakkasen ja neuvoston varapuheenjohtaja Toukan kanssa yhteisen suunnittelusymposiumin Leirimajalla, jossa Sakkanen on kertonut, mihin rahat riittävät ja Toukka on kertonut, mitä pitäisi kyläläisten mielestä tehdä, ja sitten minä olen sanonut, mitä tehdään.

Lisäksi on nautittu retkilounas ja yövytty. Aamulla olen sitten soittanut taloustoimistoon Holvimäelle, joka on lyönyt suunnitelman puhtaaksi. Kirkkoneuvosto on sen sitten esittänyt valtuustolle, joka on sen aina hyväksynyt, paitsi toissa vuonna, kun ilmeisesti asiantuntemattomat varajäsenet äänestyttivät kirkkoherran työtuolin määrärahasta. Asia päätettiin kuitenkin asianmukaisesti.

Jatkuu…

Katso muut jatkokertomukset

4.02.15

Kirkon kansainvälinen työ avaa uusia ovia

Keväällä Järvenpäässä vieraili Mabel Madinga Malawin luterilaisesta kirkosta. Kumppanikirkkojen kanssa käydyt neuvottelut ja uudet hiippakunnalliset virat ovat viimeaikaisia avauksia kansainvälisen työn kehittämisessä. - Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Keväällä Järvenpäässä vieraili Mabel Madinga Malawin luterilaisesta kirkosta. Kumppanikirkkojen kanssa käydyt neuvottelut ja uudet hiippakunnalliset virat ovat tuoreita avauksia kansainvälisen työn kehittämisessä. – Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Kirkon kansainvälinen työ on innostanut uudenlaiseen työotteeseen ja kokonaisvaltaiseen näkyyn kirkon missiosta. Tämä oli yksi havainto tähän mennessä vuoden kestäneestä järjestelystä, jossa hiippakuntiin perustettiin uudet kansainvälisen työn asiantuntijan tai hiippakuntasihteerin toimet.

Helmikuun ensimmäisenä maanantaina kokoontuivat hiippakuntasihteerit, hiippakuntien dekaanit, järjestöjen edustajat, Kirkon lähetystyön keskuksen henkilökunta sekä muita kirkkohallituksen edustajia arvioimaan mennyttä vuotta ja luotaamaan tulevaa.

Viiden vuoden koeaika

Ensimmäiset hiippakuntien kansainvälisen työn hiippakuntasihteerit ja asiantuntijat aloittivat tehtävissään vuoden 2014 alussa. Muutos oli suuri ja periaatteellisesti merkittävä. Kirkko otti vastuuta kansainvälisen työn kehittämisestä tavalla, josta oli unelmoitu vuosikymmeniä. Uusi järjestely on kuitenkin ollut poikkeuksellinen. Hiippakuntien uusien työntekijöitten työhön liittyvistä varoista suuri osa tulee kirkon kanssa sopimuksen solmineilta lähetysjärjestöiltä ja Kirkon Ulkomaanavulta. Tämä järjestely on sovittu viideksi vuodeksi.

Vuotta aiemmin oli kokoonnuttu vähän pienemmällä joukolla miettimään uuden alkua. Tuolloin huolenaiheina oli mm. se, ettei uusi tehtävä saisi muodostua työalaksi tai millään tapaa vahvistaa vanhanaikaisia työn rakenteita. Huolta kannettiin myös työnkuvien moninaisuudesta, lähetystyön asemasta ja työnjohdon pysymisestä tuomiokapitulin sisällä.

Iloinen yllätys – huoli olikin turhaa

Maanantain kokousta sävytti tyytyväisyys. Etukäteen koetut huolten ja pelkojen aiheet eivät ole toteutuneet, päinvastoin. Hiippakunnissa on avautunut aivan uudenlaisia ikkunoita kirkon kansainväliseen vastuuseen. Kirkon missio ei enää ole vain jonkun työntekijän harteilla, vaan koko tuomiokapitulin työyhteisön omaisuutta. Samalla uuden työntekijän rooli nimenomaan mission asiantuntijana on selkiytynyt. Kirkolla ei ole varaa käpertyä itseensä voivottelemaan jäsenkatoa tai uskonnottomuuden uhkaa. Tähän hyvänä vastauksena on kirkon missiosta huolehtiminen: kirkko ei ole vain jäseniään, vaan maailmaa varten.

Huoli siitä, että lähetystyö jäisi jalkoihin, ei myöskään ole toteutunut. Edelleen kannettiin huolta lähetystyö-sanan säilymisestä. Toisaalta nähtiin arvokkaana se, että mission uudenlainen sanoittaminen antaa mahdollisuuden päästä eroon vanhoista työmuotorasitteista. Lähetystyö ei ole työmuoto. Nykyteologian mukaan lähetyksellä on seurakunta. Seurakunta ja jokainen kristitty on kutsuttu osallistumaan Jumalan toimintaan tässä maailmassa.

Yhteistä työtä lähellä ja kaukana

Seurakuntakeskeisyys oli yksi päivän teemoista. Osallistujilla oli varsin yhtenäinen näkemys siitä, että jokaisen toimijan – järjestön, hiippakunnan ja kirkkohallituksen – tehtävänä on tukea seurakuntaa, jotta tämä voisi toteuttaa omaa missiotaan.

Kirkon kansainvälistä vastuuta ei enää toteuteta pohjoisesta etelään ja itään vaan kaikkialta kaikkialle. Paras asiantuntijuus on paikallisilla ihmisillä, oli sitten kyse Afrikasta tai Euroopasta. Siksi on tärkeää käydä jatkuvaa dialogia sekä ulkomaisten kumppanien että Suomeen muualta tulleitten kanssa. Maahanmuuttajilla ja muita kulttuureita edustavilla olisi paljon annettavaa valtaväestölle. Vielä meillä on liian vähän rakenteita ja taitoa tämän esille tuomiseksi.

Kehitettävääkin löytyi

Selkeitä kehittämiskohteita löydettiin myös. Yksi liittyy järjestelyn rahoitukseen. Tulevaisuudessa olisi mielekästä, että kansainvälinen työ rahoitettaisiin samalla tavalla kuin muukin hiippakunnallinen työ eli suoraan kirkon keskusrahastosta. Nykykäytäntö, jossa tarvittava raha kierrätetään seurakunnalta järjestölle ja järjestöltä kirkon keskusrahastoon ja sieltä hiippakunnille, ei ole pitkän päälle järkevää taloudenpitoa. Toinen kehittämiskohta liittyy kaikenlaiseen yhteistyöhön niin järjestöjen välillä kuin erilaiseen tiedon, taidon ja materiaalin tuotantoonkin.

Mielenkiintoinen ja innostava näkökulma liittyy kumppanuuskirkkojen kanssa toimimiseen. Keväällä kirkon kansainvälisen lähetyskumppanuusneuvottelun yhteydessä monet kirkot toivoivat, että suorat yhteydet kirkkojen ja seurakuntien välillä vahvistuisivat. Yksi alue tässä voisi olla työntekijävaihto. Tämä nousi esille myös maanantaina. Sekä suomalaiset että kumppanuuskirkkojen seurakunnat vahvistuisivat vastavuoroiseen työntekijävaihdon myötä. Nyt vain pitää löytää siihen toimivat järjestelyt.

Vesa Häkkinen-2Vesa Häkkinen
kansainvälisen työn koordinaattori
Kirkon lähetystyön keskus/Ulkoasiain osasto