Kirkon kansainvälinen työ avaa uusia ovia

Keväällä Järvenpäässä vieraili Mabel Madinga Malawin luterilaisesta kirkosta. Kumppanikirkkojen kanssa käydyt neuvottelut ja uudet hiippakunnalliset virat ovat viimeaikaisia avauksia kansainvälisen työn kehittämisessä. - Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Keväällä Järvenpäässä vieraili Mabel Madinga Malawin luterilaisesta kirkosta. Kumppanikirkkojen kanssa käydyt neuvottelut ja uudet hiippakunnalliset virat ovat tuoreita avauksia kansainvälisen työn kehittämisessä. – Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Kirkon kansainvälinen työ on innostanut uudenlaiseen työotteeseen ja kokonaisvaltaiseen näkyyn kirkon missiosta. Tämä oli yksi havainto tähän mennessä vuoden kestäneestä järjestelystä, jossa hiippakuntiin perustettiin uudet kansainvälisen työn asiantuntijan tai hiippakuntasihteerin toimet.

Helmikuun ensimmäisenä maanantaina kokoontuivat hiippakuntasihteerit, hiippakuntien dekaanit, järjestöjen edustajat, Kirkon lähetystyön keskuksen henkilökunta sekä muita kirkkohallituksen edustajia arvioimaan mennyttä vuotta ja luotaamaan tulevaa.

Viiden vuoden koeaika

Ensimmäiset hiippakuntien kansainvälisen työn hiippakuntasihteerit ja asiantuntijat aloittivat tehtävissään vuoden 2014 alussa. Muutos oli suuri ja periaatteellisesti merkittävä. Kirkko otti vastuuta kansainvälisen työn kehittämisestä tavalla, josta oli unelmoitu vuosikymmeniä. Uusi järjestely on kuitenkin ollut poikkeuksellinen. Hiippakuntien uusien työntekijöitten työhön liittyvistä varoista suuri osa tulee kirkon kanssa sopimuksen solmineilta lähetysjärjestöiltä ja Kirkon Ulkomaanavulta. Tämä järjestely on sovittu viideksi vuodeksi.

Vuotta aiemmin oli kokoonnuttu vähän pienemmällä joukolla miettimään uuden alkua. Tuolloin huolenaiheina oli mm. se, ettei uusi tehtävä saisi muodostua työalaksi tai millään tapaa vahvistaa vanhanaikaisia työn rakenteita. Huolta kannettiin myös työnkuvien moninaisuudesta, lähetystyön asemasta ja työnjohdon pysymisestä tuomiokapitulin sisällä.

Iloinen yllätys – huoli olikin turhaa

Maanantain kokousta sävytti tyytyväisyys. Etukäteen koetut huolten ja pelkojen aiheet eivät ole toteutuneet, päinvastoin. Hiippakunnissa on avautunut aivan uudenlaisia ikkunoita kirkon kansainväliseen vastuuseen. Kirkon missio ei enää ole vain jonkun työntekijän harteilla, vaan koko tuomiokapitulin työyhteisön omaisuutta. Samalla uuden työntekijän rooli nimenomaan mission asiantuntijana on selkiytynyt. Kirkolla ei ole varaa käpertyä itseensä voivottelemaan jäsenkatoa tai uskonnottomuuden uhkaa. Tähän hyvänä vastauksena on kirkon missiosta huolehtiminen: kirkko ei ole vain jäseniään, vaan maailmaa varten.

Huoli siitä, että lähetystyö jäisi jalkoihin, ei myöskään ole toteutunut. Edelleen kannettiin huolta lähetystyö-sanan säilymisestä. Toisaalta nähtiin arvokkaana se, että mission uudenlainen sanoittaminen antaa mahdollisuuden päästä eroon vanhoista työmuotorasitteista. Lähetystyö ei ole työmuoto. Nykyteologian mukaan lähetyksellä on seurakunta. Seurakunta ja jokainen kristitty on kutsuttu osallistumaan Jumalan toimintaan tässä maailmassa.

Yhteistä työtä lähellä ja kaukana

Seurakuntakeskeisyys oli yksi päivän teemoista. Osallistujilla oli varsin yhtenäinen näkemys siitä, että jokaisen toimijan – järjestön, hiippakunnan ja kirkkohallituksen – tehtävänä on tukea seurakuntaa, jotta tämä voisi toteuttaa omaa missiotaan.

Kirkon kansainvälistä vastuuta ei enää toteuteta pohjoisesta etelään ja itään vaan kaikkialta kaikkialle. Paras asiantuntijuus on paikallisilla ihmisillä, oli sitten kyse Afrikasta tai Euroopasta. Siksi on tärkeää käydä jatkuvaa dialogia sekä ulkomaisten kumppanien että Suomeen muualta tulleitten kanssa. Maahanmuuttajilla ja muita kulttuureita edustavilla olisi paljon annettavaa valtaväestölle. Vielä meillä on liian vähän rakenteita ja taitoa tämän esille tuomiseksi.

Kehitettävääkin löytyi

Selkeitä kehittämiskohteita löydettiin myös. Yksi liittyy järjestelyn rahoitukseen. Tulevaisuudessa olisi mielekästä, että kansainvälinen työ rahoitettaisiin samalla tavalla kuin muukin hiippakunnallinen työ eli suoraan kirkon keskusrahastosta. Nykykäytäntö, jossa tarvittava raha kierrätetään seurakunnalta järjestölle ja järjestöltä kirkon keskusrahastoon ja sieltä hiippakunnille, ei ole pitkän päälle järkevää taloudenpitoa. Toinen kehittämiskohta liittyy kaikenlaiseen yhteistyöhön niin järjestöjen välillä kuin erilaiseen tiedon, taidon ja materiaalin tuotantoonkin.

Mielenkiintoinen ja innostava näkökulma liittyy kumppanuuskirkkojen kanssa toimimiseen. Keväällä kirkon kansainvälisen lähetyskumppanuusneuvottelun yhteydessä monet kirkot toivoivat, että suorat yhteydet kirkkojen ja seurakuntien välillä vahvistuisivat. Yksi alue tässä voisi olla työntekijävaihto. Tämä nousi esille myös maanantaina. Sekä suomalaiset että kumppanuuskirkkojen seurakunnat vahvistuisivat vastavuoroiseen työntekijävaihdon myötä. Nyt vain pitää löytää siihen toimivat järjestelyt.

Vesa Häkkinen-2Vesa Häkkinen
kansainvälisen työn koordinaattori
Kirkon lähetystyön keskus/Ulkoasiain osasto

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.