Uutta erityiskoulutuksissa 2025 – työalapohjaisuuden tilalle laaja-alainen Kirkon työn erityiskoulutus

Kirkon erityiskoulutukset uudistuvat. Vuoden 2025 alusta alkaa uusi moduulirakenteinen Kirkon työn erityiskoulutus. Tavoitteena on vahvistaa ihmis- ja toimintaympäristölähtöisyyttä sekä teologian osaamista. Uusi koulutus korvaa aiemmat diakonian, kasvatuksen, jumalanpalveluselämän, musiikin, raamattuteologian sekä yhteisötyön erityiskoulutukset.

Koulutustarjonnassa jatkavat yhtäjaksoiset sielunhoidon, perheneuvonnan, työnohjauksen ja organisaatiokonsultoinnin erityiskoulutukset sekä moduulirakenteisista koulutuksista johtamisen ja kansainvälisen työn erityiskoulutukset.

Uudistuksen taustalla on kirkossa ja sen toimintaympäristössä näkyvät muutokset ja tulevaisuuden osaamistarpeet. Lähtökohtana uudistukselle ovat Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikön tutkimustulokset suomalaisesta uskonnollisuudesta sekä Kirkkohallituksen hankkeista, kuten Millenniaali-hanke sekä Siunauksen signaalit -tulevaisuustyöskentely.

Ihmis- ja toimintaympäristölähtöisyyden vahvistamisen tarve

Tutkimukset ja havainnot korostavat vuorovaikutuksen merkitystä kirkon työssä. Tarvitaan kokemusta siitä, että ihminen tulee kuulluksi ja kohdatuksi. Tämä edellyttää empatiakykyä, vuorovaikutustaitoja ja kykyä rakentaa yhteyttä toiseen ihmiseen, asettua vertaiseen keskusteluun, jota virittää kunnioitus ja kiinnostus. Työn suunnittelussa ja toteutuksessa tämä edellyttää ihmis- ja toimintaympäristölähtöisyyden vahvistamista.

Teologian tekijyyden vahvistaminen

Koulutuksessa painotetaan myös jokaisen toimijuutta teologian tekijänä, niin työntekijän kuin seurakuntalaisen. Hengellisyyden muotojen moninaistuessa tarvitaan näkemystä juurista, mihin itse uskomme ja millä kielellä uskoa sanoitamme. Kirkon työssä tarvitaan spiritualiteetin ja hengellisen työn osaamisen sekä teologisen ja missionaarisen osaamisen vahvistamista. Koulutuksen avulla voidaan oppia taitoja, joilla tuetaan ihmisten elämänkatsomuksellista pohdintaa ja etsintää.

Moduulirakenteen laaja-alaistaminen

Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikön kokoamissa työpajoissa arvioitiin nykyisten erityiskoulutusten moduulien osaamistavoitteita ja sisältöjä sekä jäsennettiin tavoiteltavia vaikutuksia. Keskeisinä tunnuspiirteinä kirkon erityiskoulutuksissa on osaamisen, toiminnan ja työn kehittäminen sekä ennakointi sekä suuntautuminen uuteen. Havaittiin, että erityiskoulutusten työalapohjaiset rakenteet eivät enää vastaa seurakuntatyön tarpeita, joten rakennetta laaja-alaistettiin. Uusi Kirkon työn erityiskoulutus (30 op) on tarkoitettu eri työtehtävissä toimiville seurakunnan työntekijöille. Se korvaa kuusi aiempaa erityiskoulutusta. Muutokset eivät koske Johtamisen ja Kansainvälisen työn erityiskoulutuksia. Uusi koulutus alkaa 1.1.2025.

Irti työalapohjaisista koulutuksen rakenteista

Työalapohjaisuudesta irrottautumisen tukemiseksi moduulit sijoitettiin teema-alueisiin, kuten elämänvaiheet ja hyvinvointi, usko ja spiritualiteetti, uudistumiskyky ja yhteistyö sekä teologian tekeminen. Teema-alueiden muodostamiselle lähtökohdan ja inspiraation antoi Kallion seurakunnan uusi strategia. Teema-alueet mahdollistivat laaja-alaisemman tarkastelun ja tiivistämisen. Aiemmissa kuudessa erityiskoulutuksessa oli yhteensä 56 moduulia, kun taas uudessa Kirkon työn erityiskoulutuksessa niitä on 41.

Koulutus muodostuu seurakunnan ja oppijan tarpeiden ja tavoitteiden pohjalta

Ensi vuodesta alkaen osallistuja voi muodostaa 30 op:n laajuisen Kirkon työn erityiskoulutuksen valinnaisista moduuleista, joka lähtevät seurakunnan ja oppijan tarpeista ja tavoitteista. Yksittäisiin moduuleihin voi edelleen osallistua myös suorittamatta koko erityiskoulutusta. Tavoitteena on, että Kirkon työn erityiskoulutus (30 op) voitaisiin tulevaisuudessa liittää Suomen kansalliseen tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehykseen kirkon erityiskoulutukseksi tasolle 6 samalla tavalla kuin on kirkon työohjaajakoulutus tai sairaalasielunhoidon erityiskoulutus.

Kirkon erityiskoulutuksen vuoden 2025 moduulit eri teema-alueilla

Seuraavassa esitellään, miten vuoden 2025 tarjonnassa olevat Kirkon työn erityiskoulutuksen moduulit sijoittuvat edellä mainituille teema-alueille. Sama moduuli voi sijoittua useammalle teema-alueelle. Toteuttajina koulutuksissa ovat Kirkon tutkimus koulutus, Kirkkohallituksen toiminnallinen osasto, ulkoasiain osasto ja STEP-koulutus.

Elämänvaiheet ja hyvinvointi ryhmä sisältää kasvuun, elämäntilanteisiin ja ihmisen tukemiseen liittyviä moduuleja.

Elämänkaari ja ihmislähtöisyys seurakunnan kehittämisessä ja johtamisessa (5 op)
Kirkolliset toimitukset elämän käännekohdissa (10 op)
Kirkon kasvatus muuttuvassa toimintaympäristössä (5 op)
Kriisit ja traumat (5 op)
Mielenterveyden vahvistaminen (5 op)
Sielunhoidollinen kohtaaminen kasvatuksessa (5 op)
Ulkopuolisuuden ehkäisy (5 op)

Uudistumiskyky ja yhteistyö muodostuu moduuleista, joiden painopisteenä on toimintatavat, vaikuttaminen, verkostot, viestintä ja dialogi.

Dialogisuus kirkon työssä (5 op)
Elämänkaari ja ihmislähtöisyys seurakunnan kehittämisessä ja johtamisessa (5 op)
Kouluyhteistyön kehittäminen (5 op)
Maailmanlaaja kirkko – kristittyjen yhteys Suomessa ja kansainvälisesti (5 op)
Seurakunnan partiotyön koulutus eli seppokoulutus (5 op)
Tiedon hyödyntäminen toiminnan suunnittelussa (5 op)
Vaikuttamistyö ja verkostojen vahvistaminen (5 op)
Vapaaehtoistoiminnan johtaminen (5 op)
Yhteisöllinen ja yhteisölähtöinen kirkko (5 op)
Yhteisömusiikki (5 op)

Teologian tekeminen on osallistujalähtöistä teologiaa kaikenikäisten kanssa ja heidän teologisen ajattelunsa, tekemisen ja spiritualiteetin tukemista. Sen ytimessä on ihmisen ja luomakunnan arvo ja ihmisten elämänkysymysten dialogi kirkon uskon, opin ja tradition kanssa.

Diakonian teologioita arjen konteksteissa (5 op)
Kirkon kasvatus muuttuvassa toimintaympäristössä (5 op)
Kirkon missio – minun tehtäväni (5 op)
Kontekstuaalista teologiaa Suomessa syvemmin (5 op)
Maailmanlaaja kirkko – kristittyjen yhteys Suomessa ja kansainvälisesti (5 op)
Muuttuva uskonnollisuus ja uskontojen kohtaaminen (5 op)
Nikea 325 B (5 op)
Syvemmälle Raamattuun (10 op)

Usko ja spiritualiteetti koostuu moduuleista, joissa painopisteenä on hengellisyyden tukemisen muodot sekä kirkon tehtävä ja usko.

Hengellisyyden tukeminen perheessä (5 op)
Kirkolliset toimitukset elämän käännekohdissa (10 op)
Kirkon missio – minun tehtäväni (5 op)
Monimuotoinen spiritualiteetti (5 op)
Syvemmälle messuun (10 op)

Vuonna 2025 tarjolla olevien moduulien tiedot tarkemmin koulutuskalenterista sekä alla olevista linkeistä.

Moduulirakenteisen erityiskoulutuksen aiemmin aloittaneet siirtyivät uuteen järjestelmään 1.1.2025 alkaen ja suorittavat erityiskoulutuksen loppuun uuden koulutuskuvauksen mukaisesti. Jos osallistuja on aloittanut ennen 1.1.2025 erityiskoulutuksen suorittamisen (DEK, JEK, KEK, MEK, REK, YTEK), todistus voidaan kirjoittaa tämän laajuisena 31.12.2026 saakka, kun kaikki opistopistemäärään edellytettävät moduulit on suoritettu.

Tutustu Kirkon henkilöstökoulutuskalenterin tarjontaan vuodelle 2025
Lue Kirkon työn erityiskoulutuksen koulutuskuvaus
Lue Erityiskoulutusten moduulitaulukko 2025
Lue Moduuliasiakirja 2025, moduulien osaamistavoitteet ja keskeiset sisällöt

Eeva Salo-Kopperi
Asiantuntija
Kirkon tutkimus ja koulutus

19.06.24

Suuremman suojassa kohti koulua

”Mulla on uusi pyyhekumi.” ”Mulla on samanlainen, mutta mun oma ei ole sininen vaan pinkki. Mistä sä oot saanut ton?”

Serkukset näyttävät toisilleen kirjan muotoisi pyyhekumeja, joissa molemmissa on kuva siivistä ja teksti: Suuremman suojassa.

”Meillä oli kirkon pihalla semmonen tapahtuma, jonne sai tulla kaikki ne, jotka aloittaa koulun.” ”Mäkin sain tän kirkosta, meillä oli siellä kouluun siunaaminen.”

Tähän tapaan voisivat eri paikkakunnilla asuvat koulunsa aloittavat kaverukset tai serkukset jutella, kun seurakunnissa järjestetään Suuremman suojassa kohti koulua -tapahtumia, joista saa matkaansa teeman logolla varustetun pyyhekumin.

Polku-toimintamallin Seikkailu ikäkauteen -materiaalin on tarkoitus toimia ideapankkina ja työn suunnittelun pohjana. Suuremman suojassa -kokonaisuus vahvistaa luontevasti koulutielle siunaamisen tapahtumaa ja laajentaa sitä koko ikäkautta koskevaksi, eri-ikäisiä koululaisia yhteen kokoavaksi toimintamalliksi.

Erilaiset kouluun siunaamisen kirkkohetket ja tapahtumat ovat seurakuntien toiminnassa tuttuja. Osallistujamäärät kouluun siunaamiskirkoissa ovat kuitenkin monin paikoin laskeneet. Millainen kokonaisuus kutsuisi tämän ajan perheitä ja pieniä koululaisia mukaan? Mikä koulunsa aloittavasta itsestään ja toisaalta hänen läheisistään on tärkeää? Mikä saa raivaamaan tilaa kalenteriin ja lähtemään liikkeelle? Millainen kutsu tavoittaa kohderyhmän? Näitä kysymyksiä on syytä pohtia kriittisesti ja ennen kaikkea yhdessä ikävaiheen lasten ja heidän vanhempiensa kanssa. Entä jos annetaan lasten itse suunnitella ikätovereilleen toimintaa ja seurakuntien työntekijän tehtäväksi jää mahdollistaminen.

Yhteistyössä on voimaa

Suuremman suojassa koulutielle -tapahtuma on rakennettu erilaisista rastimaisista kohteista koostuvaksi kokonaisuudeksi, jossa siunaaminen on yksi rasteista. Näin mukaan voisivat tulla laajalti alueen perheet riippumatta seurakuntasitoutumisen vahvuudesta tai väljyydeltä. Tapahtuman kuluessa he voivat itse päättää, mitä rasteja valitsevat. Ehkä jonkun aikatauluihin ja toimintatapoihin sopii lyhyt piipahdus muutamalla rastilla toisen perheen viipyillessä tapahtumassa sen alusta loppuun saakka. Viestinnässä on tärkeä ilmaista selkeästi etukäteen erilaiset mahdollisuudet liittyä mukaan. Näin myös perheet, joille vaikkapa siunaaminen ei tunnu luontevalta, voivat vain jättää kyseisen kohdan väliin ja saada silti kokonaisen, hyvän kokemuksen yhteisestä tapahtumasta.

Rastiradan pisteitä voi olla esimerkiksi: repun pakkaus, valokuvaus selfie-seinän edessä, kertomushetki, liikennetaidot, harrastusmahdollisuudet, rukous, siunaaminen, jne. Materiaalista löydät vinkkejä näiden pisteiden rakentamiseen. Myös tarjoilu on tärkeä muistaa joko omana pisteenään tai erillisenä hetkenä ennen tai jälkeen tapahtuman.

Suuremman suojassa kohti koulua -tapahtuman aikana on luontevaa esitellä ja tehdä tutuksi koululaisille tarkoitettua toimintaa. Kun seurakunnan kerhonohjaajat ja varhaisnuorisotyöntekijät ovat mukana toteuttamassa rastipisteitä, he tulevat myös kasvoina tutuiksi lapsille ja perheille. Mukaan toteuttamaan on tärkeä kutsua laajasti eri yhteistyökumppaneita ja paikkakunnan toimijoita. Suuremman suojassa -tapahtuma kannattaakin järjestää yhdessä alueen muiden toimijoiden kanssa. Ketkä kaikki tekevät työtä pienten koululaisten parissa? Mitä palveluja kouluikäisten perheet käyttävät ja tarvitsevat?

Ollaan rohkeita ja kutsutaan kaikki mukaan saattelemaan koululaisia matkaan.

Vapaasti käytettävissä oleva materiaali

Suuremman suojassa koulutielle –materiaali on kaikkien seurakuntien vapaasti hyödynnettävissä.

Millainen koulutielle siunaamisen tapahtuma teidän seurakunnassanne on järjestetty tai järjestetään tänä vuonna?

Tägää Polku someen ja auta muita seurakuntia löytämään juuri teidän tapahtumanne ideat yhteiseen käyttöön. #evlpolku #seikkailupolulla #suuremmansuojassa #kohtikoulua

Satu Reinikainen
kouluttaja, STEP-koulutus

Raija Ojell
asiantuntija, Kirkon kasvatus ja perheasiat

17.06.24

Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn puolesta!

Suomessa tehdään paljon hyvää työtä fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn parantamiseksi, mutta tehtävää riittää vielä. Esimerkiksi väestön fyysinen kunto laskee kaikissa ikäluokissa, ja mielenterveyden haasteet ovat lisääntyneet. Tärkeää on kaikkien toimijoiden yhteinen viesti kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin huomion kiinnittämisestä. Jokaisen toimijan on hyvä pysähtyä pohtimaan, tehdäänkö meillä kaikki mahdollinen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistämiseksi.

Kirkkohallitus on lähtenyt kumppaniksi Olympiakomitean käynnistämään Suomi – toimintakykyinen maa ja kansa -konseptiin. Se pyrkii muuttamaan Suomessa asuvien ihmisten asenteita ja tapakulttuuria, jotka liittyvät fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Seurakuntien kannattaa lähteä myös itsenäisesti mukaan tähän konseptiin.

Kirkon toiminnan perustana on kokonaisvaltainen ihmiskäsitys, ja seurakunnissa tuetaan ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia monilla eri tavoin. Kirkon erityinen voimavara on hengellinen elämä ja sen hoitaminen. Kirkko voi tarjota tässä ajassa ihmisten elämään erityisiä mahdollisuuksia pysähtymiselle sekä pyhän ja riittävyyden kokemiselle.

Seurakunnat ylläpitävät ja edistävät ihmisten hyvinvointia myös yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa. Koska ihmisen hyvinvointi on moniulotteinen kokonaisuus, yksi toimija ei voi yksin tukea ja edistää kokonaisvaltaista hyvinvointia, vaan se edellyttää monien eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Yhdessä hyvinvointityön tekeminen takaa työlle entistä paremman vaikuttavuuden.

Kaksi kävelijää metsäpolulla, vain jalat näkyvät.

Seurakunnat mukaan yhteisiin hyvinvointia edistäviin hankkeisiin

Sosiaali- ja terveysministeriön kokoama tieteellinen asiantuntijaryhmä julkaisi 30 toimenpidettä, joita se ehdottaa kansalliseen Terveydeksi -terveys- ja hyvinvointiohjelmaan vuosille 2024–2027. Isossa osassa toimenpiteitä keskitytään ravintosuosituksiin ja elintapa- ja hyvinvointineuvonnan kehittämiseen, mutta terveyssuositusten rinnalla kulkee sosiaalisiin tilanteisiin ja henkiseen kestävyyteen keskittyviä suosituksia.

Seuraavassa kolme esimerkkiä toimenpiteistä ja ajatuksia miten kirkko voisi niihin liittyä:

Väkivallan, kiusaamisen ja syrjinnän vastainen toimenpideohjelma oppilaitoksissa

Kiusaaminen ja syrjintä vaikuttavat oppilaiden hyvinvointiin ja oppimiseen. Tavoite on luoda turvallisempi ja osallistavampi oppimisympäristö.

Toimenpiteet: Otetaan oppilaitoksissa käyttöön väkivallan, kiusaamisen ja syrjinnän vastainen toimenpideohjelma. Ohjelman tulee sisältää toimia, joilla kiusaamista ehkäistään, sekä toimia, joilla kiusaamistilanteisiin puututaan. Lisäksi ohjelman toteutusta ja vaikutuksia tulee seurata jatkuvasti. Toimeenpanoon osallistetaan koulun koko henkilökunta sekä lapset ja vanhemmat.

Kiusaamisen ja väkivallan ehkäiseminen on pidettävä jatkuvasti kirkon nuorisotyön keskiössä. Voisiko seurakuntien nuorisotyö aktiivisesti liittyä ohjelman toteutukseen vahvistamalla turvallisten aikuisten läsnäoloa oppilaitoksissa sekä tukemalla henkilökuntaa ja vanhempia aiheen parissa?

Päihdekasvatuksen ja päihteettömyyttä edistävien toimien kehittäminen kouluissa

Nuorten nikotiinituotteiden käyttö, erityisesti nuuskaaminen ja muiden savuttomien nikotiinituotteiden käyttö, on lisääntynyt. Alkoholinkäyttö on vähentynyt, mutta kannabiskokeilut ovat yleistyneet. Tavoite kehittää päihteettömyyden edistämistä kouluissa.

Toimenpiteet: Kehitetään kouluissa tapahtuvaa päihteettömyyden edistämistä mukaan lukien yhteistyö muiden toimijoiden kanssa. Päihdekasvatuksen kehittämisessä huomioidaan kohderyhmien tarpeet, ml. erityisryhmät sekä kieli- ja kulttuurikysymykset. Lisäksi ehkäisevää päihdetyötä vahvistetaan riskiryhmät paremmin tavoittavaksi.

Voisiko seurakuntien nuorisotyö vahvistaa päihdekasvatuksen osuutta rippikouluissa ja muussa toiminnassa? Päihdekasvatuksen sisällöissä on tärkeää realistisuus, uskottavuus ja ajantasaisuus, joten nuorisotyössä kannattaa hyödyntää erityisasiantuntijuutta: erityisnuorisotyönohjaajiaan ja yhteistyötahoja kuten esimerkiksi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:tä ja YAD ry:tä.

Koulujen kerhotoiminnan kehittäminen

Koulujen kerhotoiminta on oppituntien ulkopuolista harrastustoimintaa, joka tapahtuu koulupäivän yhteydessä. Tavoitteena on tarjota lapsille mahdollisuus harrastaa riippumatta taustasta, varallisuudesta tai muista syistä. Kerhoilla ja vapaa-ajan harrastuksilla on tärkeä rooli nuorten syrjäytymisen ja yksinäisyyden ehkäisyssä, sillä ne mahdollistavat uusien ystävyyssuhteiden syntymisen. Suomessa toteutetaan “Harrastamisen Suomen mallia”, jonka tavoitteena on tarjota kaikille lapsille mieluisa ja maksuton harrastus. Vielä tarvitaan lisää tietoa, kuinka syrjäytymisriskissä olevat lapset ja nuoret saataisiin mukaan kerho- ja vapaa-ajan harrastustoimintaan sekä millaisia myönteisiä vaikutuksia toiminnalla saavutetaan syrjäytymisen ja yksinäisyyden ehkäisemiseksi.

Toimenpiteet: Kehitetään tutkimusperusteisesti koulujen kerhotoimintaa, syrjäytymisriskissä oleville lapsille kohdennettua muuta harrastustoimintaa sekä kaveritoiminnan malleja lasten ja nuorten syrjäytymisen ja yksinäisyyden ehkäisemiseksi.

Voisivatko seurakunnat liittyä vahvemmin mukaan Harrastamisen Suomen malliin ja käydä entistä vahvempaa keskustelua alueen muiden toimijoiden kanssa, jotta vältettäisiin mahdolliset päällekkäisyydet, viestittäisiin toisten toimijoiden toiminnoista ja yhdistettäisiin tarvittaessa resursseja? Seurakuntien kerhotoimintaa kannattaa jatkuvasti kehittää ja huolehtia sen saavutettavuudesta, maksuttomuudesta ja innovatiivisuudesta. Toimintoja kehittäessä kannattaa hyödyntää Ulkopuolisuuden ehkäisyn silmälaseja.

Seurakuntien perustoiminta vahvistaa yhteisöllisyyttä ja lisää turvallisuuden tunnetta. Sen toiminnan pitkä perinne ja jatkuvuus tuovat varmuutta ihmisten arkeen. Seurakunnista löytyy rohkeutta myös kehittää ja tehdä asioita uudella tavalla, jolloin se tarjoaa ihmiselle arjen tukea ja yhteisöllisyyden kokemuksen. Toiminnan vaikuttavuus vahvistuu liittymällä yhteisiin kokonaisuuksiin ja viesteihin kansallisesti ja paikallisesti. Tätä kautta seurakunnan työn vaikuttavuus tulee yhä laajemmin yhteiskunnassa näkyviin.

Ville Kämäräinen
asiantuntija, ulkopuolisuuden ehkäisy ja liikunta- ja urheiluyhteistyö
Kirkkohallitus

Sari-Annika Pettinen
asiantuntija, perheneuvonta ja perheasiat
Kirkkohallitus

Lisätietoa:

12.06.24

Vanha ystävyys löytyi uudelleen – Hämeenkylän ja Salgótarjánin seurakuntien ystävyystoiminta

Ystävyysseurakuntatoiminta on merkittävää kirkon kansainvälistä työtä, jota toteutetaan seurakunnissa ruohonjuuritasolla. Useimmilla seurakunnalla Suomessa on ystävyysseurakunta maailmalta. Sukupolvien ja vastuunkantajien vaihtuessa aktiivinen yhteydenpito ystävyysseurakuntien välillä usein hiipuu. Seurakuntien yhteys ja ystävyyssuhteen monet mahdollisuudet voivat kuitenkin löytyä uudelleen.

Vantaan Hämeenkylän seurakunnalla on 1980-luvulle ulottuva ystävyyssuhde Salgótarjánin luterilaisen seurakunnan kanssa. Salgótarján on kaupunki Pohjois-Unkarissa, jossa on asukkaita n. 40 000. Iván Balicza toimi 1980-luvulla Salgótarjánin seurakunnan pappina ja piti yllä aktiivisesti ystävyysseurakuntatoimintaa Hämeenkylän seurakunnan kanssa. Toimintaan sisältyi esimerkiksi molemminpuolisia vierailuja.

Ystävyysseurakuntatoiminta Hämeenkylän ja Salgótarjánin välillä pääsi hiipumaan vuosien varrella ja vastuu yhteistyöstä siirtyi Vantaan seurakuntayhtymälle. Kunnes vuodesta 2023 alkaen aktiivinen ystävyys on saatu elvytettyä uudelleen.

Esitimme kysymyksiä Vantaan Hämeenkylän seurakunnalle sekä Salgótarjánin seurakunnalle heidän yhteisestä matkastaan kohti virallista ystävyysseurakuntasopimusta sekä näkymistä tulevaisuuden ystävyyssuhteelle.

Uuden kipinän löytämiseen tarvitaan aluksi vain muutama aktiivi

Hämeenkylän seurakunta sai kutsun Salgótarjánin luterilaisen seurakunnan uuden papin Ádám Horváth-Hegyin virkaanasettamiseen huhtikuussa 2023. Vantaalta lähtikin matkaan seurakuntayhtymän ja Hämeenkylän seurakunnan delegaatio. Vierailun aikana alettiin puhua ystävyysseurakuntasuhteen uudelleen käynnistämisestä, ja delegaatio kutsui Ádámin vastavierailulle Suomeen. Virallinen uusi ystävyysseurakuntasopimus allekirjoitettiin Ádámin vieraillessa Suomessa lokakuussa 2023.

Viisi henkilöä Adamin virkaanasettamisen jälkeen. — *Unkarin Johtava piispa Tamas (vas.), kirkkoherra Matti Hyry, Jarkko Vähäsarja, Minna Saarnivaara ja Ádám Horváth-Hegyi. Kuva: Hämeenkylän seurakunta*

Ystävyyden yhteiset suuntaviivat

Salgótarjánin seurakunnan pappi Ádám Horváth-Hegyi kertoo, että häntä kannusti ystävyysseurakuntasuhteen aloittamiseen ajatus siitä, kuinka tärkeää luterilaisten eri puolilta maailmaa on oppia tuntemaan toisensa ja luoda keskinäisiä suhteita.

”Haluamme, että yhteistyön kautta yhteisöt vahvistuvat uskossaan ja sitoutumisessaan kirkkoon”, Ádám tiivistää.

Ádám kuvailee tärkeimmäksi ystävyyssuhteen perustaksi sitä, että kirkot puhuvat samaa kieltä, Raamatun kieltä, ja sitä kautta löytävät paljon yhteisiä keskustelun aiheita.

Jarkko Vähäsarja, projektikoordinaattori Vantaan Hämeenkylän seurakunnasta, oli myös mukana vierailulla Salgótarjánissa.

”Ystävämme Unkarissa on vähemmistökirkko, johon kuuluu 2 % Unkarin väestöstä. Meihin tekikin vaikutuksen pienen kirkon kaikessa toiminnassa näkyvä vahva luterilainen identiteetti.”

Jarkko kertoo, että käytännössä yhteistyö voi tarkoittaa esirukouksia puolin ja toisin sekä yhteydenpitoa seurakuntien välillä. Yhteistyöhön Hämeenkylän ja Salgótarjánin seurakuntien välillä voi sisältyä myös retkiä ja leirejä, taloudellista tukea erilaisiin hankkeisiin ja tietotaidon jakamista.

Salgótarjánin seurakunnan pappi Ádám nostaa myös vierailut tärkeään osaan ystävyysseurakuntasuhdetta, vierailuilla toisten luona on suuri merkitys yhteyden luomisessa sekä siinä, että kumpikin osapuoli voi jakaa ajatuksiaan ja samalla oppia toiselta. Hän myös mainitsee kiitellen, että taloudellisella tuella on pystytty esimerkiksi ostamaan elektroninen piano, uusia tuoleja sekä satsaamaan äänilaitteisiin, jotka kaikki edistävät yhteisön kasvua paikallisesti.

Koko seurakunnan asia: miltä tulevaisuus ystävysten välillä näyttää?

Jarkko Vähäsarja kertoo, että vuodesta 2023 uudelleen virinnyt ystävyystoiminta Hämeenkylän ja Salgótarjánin välillä luo pohjaa jatkuvalle ja hedelmälliselle yhteydelle seurakuntien välillä. Hän myös väläyttää mahdollisuutta kenties tulevaisuudessa jopa työntekijöiden vaihtoon tai opiskelijavaihtoihin.

Myös Ádám Horváth-Hegyi on samoilla linjoilla ystävyyssuhteen kehittämisen kanssa.

”Tutustuminen toisen yhteisöön, oppiminen toiselta ja positiivisten puolien omaksuminen osaksi omaa kirkkoa, on ystävyyden tärkein tavoite.”

Tulevaisuudessa Ádám näkee mahdollisuuden yhä syvempään yhteistyöhön, joka kattaisi myös paikalliset seurakuntalaiset Unkarissa, tätä voisi toteuttaa esimerkiksi suomalaisten vieraiden majoittamisella kotimajoituksissa seurakuntalaisten luona. Myös nuorten osallisuuden hän näkee tärkeänä, esimerkiksi tulevaisuudessa voisi pitää yhteisiä kesäleirejä unkarilaisille ja suomalaisille nuorille.

Vain mielikuvitus on rajana, kun ystävyyssuhdetta lähdetään kehittämään. Joskus alkuun pääsyyn tarvitaan muutama aktiviininen osallistuja, joiden innostuksen kautta voi alkaa pitkä, vakiintunut ja molemmille antoisa ystävyysseurakuntasuhde.

Petra Arki
tapahtumakoordinaattori
Kirkon ulkoasiain osasto

Lisätietoa ystävyysseurakuntatoiminnasta

7.06.24

”Älkää lakatko puhumasta meistä”, pyytää pastori Sally Azar

Sally on 27-vuotias palestiinalainen kristitty ja Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäinen papiksi vihitty nainen. Sallyn pappisvihkimyksestä on nyt kulunut noin puolitoista vuotta, ja kenelle tahansa tuoreelle papille pappeuden alku on uuden opettelua ja monia tunteita. Sen lisäksi Sally on tienraivaajana tilanteessa, jossa kukaan ei ole ennen häntä ollut. Se on tuntunut hänen mukaansa välillä hyvin yksinäiseltä.

”On ollut lohduttavaa olla yhteydessä kansainvälisesti muiden pappien, erityisesti naisten kanssa. He ovat suurimpia tukijoitani, ja olen voinut kysyä heiltä käytännön kysymyksiä, kuten miten kohdata naisten pappeutta vastaan olevat ihmisiä”, hän kertoo.

Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilainen kirkko on tehnyt yhteistyötä erityisesti Kuopion hiippakunnan kanssa. Kuopion piispa Jari Jolkkonen ja hänen delegaationsa osallistuivat Sallyn pappisvihkimykseen, jonka jälkeen piispa Jari oli yhteydessä Sallyn kanssa.

”Arvostan, että piispa Jari soitti minulle hieman vihkimyksen jälkeen, miten minulla menee ja miten voin”, Sally muistelee.

Ihmisten parissa

Pappeudessa on Sallyn mukaan ehdottomasti parasta ihmisten kanssa työskentely. Erityisen palkitsevana hän mainitsee kohtaamiset nuorten parissa, jotka hän tuntee jo opintojaan edeltävältä ajalta. Lapsuutensa ja nuoruutensa papin perheessä kasvanut Sally oli usein mukana pyhäkouluissa ja muussa seurakunnan toiminnassa.

Hän kertoo, että moni pyhäkoulusta tuttu lapsi on nyt kasvanut viisaaksi, välittäväksi nuoreksi. Sally on tärkeä esikuva ja esimerkki erityisesti kirkkonsa nuorille naisille. Naiset kuulemma myös vitsailevat, vihdoin papistossa on joku, joka ymmärtää heitäkin.

Sallyn toiveena olisi tuoda kirkkoonsa neuvontapalveluita ja lisätä tietoa siitä, että papin puheille voi mennä monissa ongelmatilanteissa. Kyllä ongelmatilanteissa nykyäänkin voi jutella papin kanssa, mutta virallisesti sitä ei pidetä esillä tai tueta.

”Meidän yhteiskuntamme ei ole vielä valmis sille, mutta toivon että tulevaisuudessa ihmiset pystyisivät avoimemmin puhumaan ongelmistaan sen sijaan, että piilottelisivat niitä kotona itsekseen”, Sally pohtii.

Ennen kuin Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon on mahdollista kehittää pidemmän aikavälin tukipalveluita, on alueen akuutti kriisi ratkaistava.

”Olemme kaikki erittäin väsyneitä ja meillä on haasteita jaksaa. Kirkkona olemme toivo ihmisille, jonka vuoksi keskitymme sen toivon ylläpitämiseen usein enemmän kuin omaan hyvinvointiimme.”

Sallyn kotikirkon, Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon työtä tekevät ovat haastavassa tilanteessa. Sally kertoo, että hän löytää toivoa erityisesti seurakuntansa ihmisistä.

”He jaksavat tulla kirkkoon joka sunnuntai, ja vaikka he ovat menettäneet perheenjäseniä, heidän uskonsa Jumalaan kannattelee heitä surunkin läpi”, Sally kertoo.

Sinnikästä yhteistyötä

Luterilaiset, mutta ylipäätään kristityt ovat Sallyn kontekstissa Pyhällä maalla vähemmistössä. Hän kehuu ekumeenista yhteistyötä alueella – hänen mukaansa kirkot tekevät yhteistyötä, yhtenä esimerkkinä maailman rukouspäivän kunniaksi suunnitellut tapahtumat.

Rukouspäivän kunniaksi alueen kirkkojen ja seurakuntien naisia kokoontui yhteen suunnittelemaan jumalanpalveluksia, jotka järjestettiin eri yhteisöjen tiloissa. Oli sattumaa, että maailman rukouspäivän aihe oli viime maaliskuussa Palestiina. Yhteen tuleminen oli osoitus sinnikkäästä, ekumeenisesta pyrkimyksestä, jota alueen kristityt rakentavat. Yhteistyö on tärkeää mutta haastavaa, sillä alueella eletään kriisin keskellä monin eri tavoin.

”Meidän on hankala päästä yhteen, mutta olemme kuitenkin tässä kaikki yhdessä. Pohdimme paljon, millä tavoilla voimme tukea seurakuntalaisia. On hankala löytää tapoja tukea toisiamme, kun kaikki elävät tilannetta eri tavoin.”

Kumppanuus ja yhteistyö nousevat esiin, kun tarkastellaan lähetystyötä nykypäivänä. Siitä huolimatta Jordanian ja Pyhän maan luterilaisen kirkon näkökulmasta maailman kirkot, heidän kumppaninsa menivät kuitenkin lokakuussa hiljaisiksi.

”Valitettavasti jotkut kirkot ovat ottaneet meihin etäisyyttä, koska olemme palestiinalainen kirkko. Toki monet kirkot ottivat meihin yhteyttä, mutta tukea ei selkeästi ollut tarpeeksi. Satuttavinta on kuulla kumppanikirkkojemme toimijoista, jotka kertovat asioita totuuksina ymmärtämättä meidän kontekstiamme kunnolla”, Sally kertoo.

Hän jatkaa, ”ettei kirkon koskaan tulisi valita, ”kenen” puolella olla, vaan keskittyä puolustamaan inhimillisyyttä ja ihmisoikeuksia. Voimme kaikki olla sitä mieltä, että ihmisten tappaminen ja lasten kuolemat ovat väärin”.

Mitä me täällä Suomessa voisimme tehdä?

Sally ajattelee, että yksittäiset ihmiset voivat toimia palestiinalaisten äänenä. Voi joskus tuntua, että yksittäinen seurakuntalainen ei voi tehdä paljoa tilanteen parantamiseksi, mutta Sally rohkaisee jokaista levittämään tietoa.

”Älkää unohtako meitä. Älkää lakatko puhumasta meistä. Tällä hetkellä tarvitsemme ainoastaan, että Israel lopettaisi sodan. Sota on jo jatkunut liian kauan”, Sally sanoo.

”Tulkaa vierailulle, ehkei nyt, mutta myöhemmin. Ja jos vierailullasi näet epäoikeudenmukaisuutta, älä pysy siitä hiljaa”, hän jatkaa.

Saara Alamäki
kesäteologi
Kirkon lähetystyön keskus

5.06.24

Harjoittelu- tai työelämässä oppimisen jaksot – kasvua ja onnistumisia (osa 2)

Tämä blogi on koottu seurakunnissa, seurakuntayhtymissä ja Kirkkohallituksessa harjoittelussa tai työelämässä oppimisen jaksolla olleiden opiskelijoiden kirjoittamista kokemuksista.

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen työelämässä oppimisen jaksot

Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa opiskelijat ovat työelämässä oppimassa joko oppisopimuksella tai koulutussopimuksella. Jokaiseen tutkinnon osaan kuuluu myös näyttö.

Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon, varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisalan (lastenohjaaja), opiskelijat kirjoittavat: ”Seurakunnalla on lämmin ja kiireetön ilmapiiri koko työyhteisössä. Meidät opiskelijat on otettu heti lämmöllä vastaan ja osaksi porukkaa. Perehdytystä on annettu laajasti eri toimintoihin, tapahtumiin ja tapoihin. Seurakunnan työ on monipuolista ja siinä pääsee näkemään niin vauvoista iltapäiväkerhoikäisiin kuin perheitä ja vanhempia yhdessä lasten kanssa. Asenne kaikkialla on tosi positiivinen ja kannustava opiskelijoita kohtaan. Opiskelijalle annetaan mahdollisuus suunnitella ja toteuttaa oman rohkeuden ja innostuksen mukaan.”

Seurakunta- ja hautauspalvelualan ammattitutkinnon, seurakuntapalvelun osaamisalan (suntio), opiskelija kirjoittaa: ”Suntion työn ja opiskelun yksi parhaimpia puolia on sen monipuolisuus. Seurakuntapalvelun osaamisalaan kuuluu viisi tutkinnonosaa, vaihdellen puhtaanapidosta kirkollisiin toimituksiin ja valinnaisena tutkinnon osana krematoriotyöskentelyyn. Olenkin päässyt toteuttamaan työelämässä oppimisen jaksoja niin Turun tuomiokirkossa kuin myös Turun krematoriossa. Parhaita hetkiä on ollut, kun tilaisuus, jonka järjestelyissä on ollut mukana, onnistui hyvin. Tai kun tutkinnon osien näytöt ovat menneet läpi. Mukavaa on myös se, että opinnoissa on oma työpaikkaohjaaja, jonka kanssa saa tehdä töitä ja vaihtaa ajatuksia.”

Ammattikorkeakouluopiskelijoiden harjoittelujaksot

Kirkon virkaan vaadittavaan ammattikorkeakoulututkintoon kuuluu tutkintopäätösten mukaisesti viran alaan liittyvää päätoimista harjoittelua vähintään 15 opintopistettä (op), josta vähintään 12 op Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnassa tai seurakuntayhtymässä. Kanttorin virkaan (C-taso) edellytetään opintokokonaisuus, johon sisältyy soveltavia opintoja ja päätoimista harjoittelua 10 op.

Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon, sosionomi (AMK), diakoniatyön opiskelija on juuri valmistunut ja saanut työpaikan seurakunnasta. Hän kuvaa opiskeluaikaista kokemustaan:

”Tein diakoniatyön harjoittelun Hermannin diakoniatalon varustamolla. Jo ennen harjoittelua, harjoittelun aikana sekä sen jälkeen minulla oli koko ajan tervetullut ja välitetty olo. Työyhteisössä sain olla oma itseni ja minua kohdeltiin tasavertaisena kollegana. Muistan, että yksikään päivä ei ollut samanlainen ja työnkuvat olivat monipuolisia. Harjoittelun sisältö oli monipuolinen, ja se räätälöitiin siten, että hyödyin siitä henkilökohtaisesti eniten. Se sisälsi paljon asiakastapaamisia asumisyksikössä sekä diakoniapäivystyksissä ja niiden ulkopuolella. Olin erittäin otettu siitä, että sain vaikuttaa työtehtäviin sekä aikataulutukseen. Ohjaajani ja muut työntekijät kannustivat minua ja antoivat rohkeutta kohdata uusiakin asioita ja tilanteita. Onnistumisen kokemukset toivat varmuutta ja luottamusta siitä, että olen opiskelemassa oikealle alalle ja minua arvostetaan työyhteisössä. Harjoittelu avasi minulle diakonia-alaa uusista näkökulmista ja se on muodostunut yhdeksi tekijäksi, miksi haluan tulevaisuudessakin tehdä tämänkaltaista työtä.”

Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon, sosionomi (AMK), varhaiskasvatuksen ohjaaja -opiskelijat kertovat: ”Koin harjoittelun todella antoisaksi ajaksi ja varsinkin, kun tein sen kahdessa eri seurakunnassa: Kouvolan seurakuntayhtymän ja Helsingin seurakuntayhtymän seurakunnassa. Sain molemmissa harjoittelupaikoissa hyvää ohjausta. Ohjaajani olivat ammattitaitoisia, ja mielestäni heillä oli hyvä meininki työtä tehdessä. Minut kohdattiin hyvin harjoittelijana, sain vastuuta työstä ja pääsin moneen mukaan. Työyhteisöissä ja toiminnassa huomasi eroja, kun teki kahdessa paikkaa. Oli hyviä ja toimivia käytäntöjä, mutta myös asioita, jotka tarvitsisivat kehittämistä – ja kehittämisideoita toinkin esille. Harjoittelu oli omaa oppimista tukeva ja merkittävä kokemus oman ammatillisuuden kannalta, koska pääsin käytännössä tekemään ja kokeilemaan varhaiskasvatuksen ohjaajan työtä. Harjoittelu avasi näkökulmia koko seurakunnan työhön, ja itselle heräsikin kiinnostus vielä enemmän tätä työtä kohtaan. Pidän alalle työllistymistä mahdollisena. Harjoittelu tuki myös omaa hengellisyyttä, jota pääsi pohtimaan, mitä ja miten se toteutuu ja vaikuttaa. ”

”Seurakuntaharjoittelu oli itselleni oikein mieluinen kokemus. Olen ollut seurakunnan toiminnassa mukana muutaman vuoden ajan, joten osittain seurakunnan toiminta ja toimintatavat olivat tuttuja, mutta harjoittelu kuitenkin vahvisti omaa haluani olla tulevaisuudessa seurakunnassa töissä. Itse ajattelen, että seurakunta ei juurikaan eroa muista työpaikoista. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin omat mielenkiinnon kohteensa, joiden mukaan hän todennäköisesti toivoo ja etsii itselleen työpaikkaa. Kuitenkin seurakunta työpaikkana tuo omanlaisiaan erityispiirteitä kuten hengellisyyden. Ajattelen ja toivon kuitenkin, että seurakunta olisi niin työpaikkana kuin työyhteisönäkin sellainen, johon mahtuu useita erilaisia tulkintoja ja toimintatapoja, myös hengellisyyteen liittyen.”

Humanistisen alan ammattikorkeakoulututkinnon, yhteisöpedagogi (AMK), nuorisotyönohjaajaopiskelija kertoo: ”Sain harjoittelun aikana olla omassa persoonassani vapaa, samanaikaisesti kyvykäs ja rajallinen. Vastuu oli merkittävä, mutta ei liioiteltu ja se keskittyi ensisijaisesti ammatilliseen kehitykseeni. En ollut harjoittelussa paikkaamassa sairaspoissaoloja tai tekemässä jonkun toisen töitä, saati niitä “ei kenenkään hommia”. Minulla oli vapaus katsella, kuinka työtä tehdään ja osallistua työn suorittamiseen ohjatusti, harjoittelijalle sopivissa määrin. Sain työyhteisössä kannustusta havaintojeni sanoittamiseen ja kysymysten esittämiseen. Jatkuva ihmettelyni tuotti iloa ja innostusta työyhteisössä. Kyseenalaistamista ei pidetty hyökkäyksenä tai totuttua uhkaavana, vaan havaintojani kuunneltiin herkällä korvalla ja haastaviin kysymyksiin pohdittiin vastauksia myös yhdessä.

Se, että seurakunnat tietoisesti panostavat opiskelijoiden harjoitteluun ammatillisen kasvun näkökulmasta, edesauttaa kirkon alan opiskelijoiden suuntautumista seurakuntiin. On tärkeää pohtia jo ennakkoon, voidaanko harjoittelu toteuttaa aidosti ohjattuna ja sillä periaatteella, että opiskelija tulee saamaan tarvittavan tuen ja tiedon ammatillisen kehityksen vahvistamiseen harjoittelupaikassa. Selkeä harjoittelusuunnitelma helpottaa harjoitteluun käytetyn ajan koordinointia ja varmistaa, että opiskelijalla on koko harjoittelujakson ajan ohjaajan ja mahdollisesti koko työyhteisön tuki. Seurakunnissa työharjoitteluja tekevien opiskelijoiden positiivinen vahvistaminen ja työpanoksen arvostaminen innostaa ihmisiä työllistymään seurakuntiin. Harjoittelun suurin anti minulle henkilökohtaisesti oli päästä todistamaan, kuinka läsnä oleva ja aidosti elävä seurakunta tekee työtä Kristuksessa, luottaen Jumalan johdatukseen.”

Yliopisto-opiskelijoiden harjoittelu- tai työssäoppimisjaksot

Papin virkaan ja kanttorin virkaan (B ja A-taso) edellytetään yhteensä 20 opintopisteen laajuinen kokonaisuus, johon kuuluu soveltavia opintoja ja päätoiminen työssäoppimisjakso/harjoittelu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnassa.

Musiikin maisterin tutkintoon tähtäävä kirkkomusiikin opiskelija kuvaa: ”Harjoittelu on suuri satsaus opiskelijalta niin ajallisesti kuin muutenkin. Seurakuntaharjoittelu poikkesi kesä- tai keikkakanttorin työstä merkittävästi, sillä olin monena päivänä mukana usean eri kanttorin työtehtävissä. Harjoittelu tarjosi perusteellisen läpileikkauksen kyseisen seurakunnan musiikkityöstä. Keikkalaisena ei yleensä pääse mukaan esimerkiksi muskari- tai kuorotyöhön. Sain sekä seurailla vierestä että osallistua ja kokeilla erilaisia juttuja itse.”

Teologian maisterin tutkintoon johtavissa opinnoissa on myös yhteiskunnallisiin tehtäviin suuntautuvia generalistiopintoja, joilla voi suuntautua esimerkiksi viestinnän tehtäviin.

Kirkkohallituksen korkeakouluharjoittelija kirkon viestinnässä kertoo: ”Harjoittelu on tähän mennessä vastannut paljolti omia odotuksiani, mutta uusia ja yllättäviäkin juttuja on toki ollut. Esimerkiksi on ollut mielenkiintoista päästä näkemään läheltä sitä, kuinka monipuolista ja suunnitelmallista viestintä on näin isossa organisaatiossa. On päässyt näkemään paljon sellaista, joka ei ulospäin näy lainkaan. Merkittävintä harjoittelussa tähän mennessä onkin ollut päästä seuraamaan työtehtävien moninaista kirjoa ja samalla tietysti saada itse paljon uutta asiantuntijuutta viestinnästä. Koen, että ohjauksen näkökulmasta minut on otettu erinomaisesti mukaan porukkaan ja perehdytetty työn sisältöön sekä samalla annettu kantaa vastuuta oman työni aikataulusta ja jäljestä. Olen esimerkiksi päässyt muokkaamaan nettisivuja ja tuottamaan sisältöä sosiaaliseen mediaan. Näistä olen itse päässyt täysin vastaamaan. Näin mielestäni toimivan harjoittelun kuuluukin pyöriä.

Kirkko on minulle organisaationa entuudestaan hyvinkin tuttu, mutta harjoittelupaikka Kirkkohallituksessa, ja harjoittelun tarjoamat mahdollisuudet tutustua kollegoihin, on avannut uusia horisontteja siihen, minkälaisia erilaisia työmahdollisuuksia kirkon alalla on perinteisen seurakuntatyön lisäksi. Harjoittelu on konkretisoinut ajatusta siitä, että kirkolla on tarjota mahdollisuuksia myös seurakunta-arjen ulkopuolella.

Uusien työntekijöiden tapaamisessa sanottiin, että Kirkkohallitus on täysin tavallinen eikä samalla lainkaan tavallinen työpaikka. Tavallinen siinä mielessä, että täällä tehdään virastotyötä yhtälailla kuin muissakin julkishallinnon virastoissa. Tavallisesta poikkeava kuitenkin siinä, että täällä olemme yhtenä osana Kristuksen kirkkoa, ja se saa näkyä työnteossa.”

Kirkkohallituksessa, hiippakunnissa ja seurakuntayhtymissä harjoittelee useiden eri alojen korkeakouluharjoittelijoita.

Juristiharjoittelija Kirkkohallituksessa kirjoittaa: ”Aloitin työharjoitteluni tammikuussa odottavin ja hieman jännittynein tunnelmin. Odotin pääseväni työskentelemään juridisten ongelmien ja selvitysten parissa. Minua jännitti se, miten suoriutuisin tehtävistä, joita en aiemmin ole tehnyt. Uudet juridiset työtehtävät eivät ole olleet helppoja, mutta omatoimisesti sekä tiimini tukemana olen niistä selvinnyt ja oppinut valtavasti uutta. Työtehtäväni ovat olleet erilaisia ja uskon niiden kehittäneen minua tulevaisuuteni opintoja ja uraa varten.”

Lopuksi kaksi tiivistystä:

”Kyrkan är en arbetsgivare som bryr sig om studeranden och vill att vi ska trivas och må bra i vårt arbete trots att de manga gånger är tungt.”

”Seurakunnan työn kiteyttäisin näin – seurakunta on taivaallisen tavallinen työpaikka.”

Lisätietoa Harjoittelu ja työelämässä oppiminen

Marja Pesonen
Asiantuntija
Kirkon tutkimus ja koulutus

3.06.24

Tasa-arvoa kilvoittelun ja keskinäisen kunnioituksen kautta

Kirkkohallitus hyväksyi marraskuussa kirkon toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman Ovet auki kaikille. Millaisia mietteitä se herättää tuoreissa kirkolliskokousedustajissa? Mihin suunnitelma kutsuu kirkkoa ja seurakuntia ja miten sitä voisi hyödyntää myös kirkolliskokouksen puitteissa? Haastattelimme kahta tuoretta kirkolliskokousedustajaa keväällä 2024. Haastattelut tehtiin ennen toukokuun kirkolliskokousta.

Kirkkohallitus hyväksyi marraskuussa kirkon toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman Ovet auki kaikille. Millaisia mietteitä se herättää tuoreissa kirkolliskokousedustajissa? Mihin suunnitelma kutsuu kirkkoa ja seurakuntia ja miten sitä voisi hyödyntää myös kirkolliskokouksen puitteissa? Haastattelimme kahta tuoretta kirkolliskokousedustajaa keväällä 2024. Haastattelut tehtiin ennen toukokuun kirkolliskokousta.

Kirkolliskokousedustaja Miika Auvinen yhtyy Ovet auki kaikille -suunnitelman perusperiaatteeseen, jonka mukaan kristillinen ihmiskäsitys vaatii meitä sitoutumaan jokaisen ihmisen luovuttamattomaan arvoon.

”Ajatus siitä, että jokainen ihminen on Jumalan luomistyönä arvokas – riippumatta hänen ominaisuuksistaan ja saavutuksistaan – on hieno lähtökohta. Kuten Galatalaiskirje 6:10 asian ilmaisee, meidän tulee aina tehdä hyvää kaikille ja varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin.”

Auvisen mielestä suunnitelma ei ole kuitenkaan kaikilta osin tasapainoinen. Siinä nousee vahvasti esiin yhteiskunnallisen lainsäädännön normit ja tasa-arvokäsitykset sekä niiden seuraaminen kirkon ja seurakunnan toiminnassa. Vähäisemmälle huomiolle jää kirkon rooli Raamattuun pohjautuvana uskonnollisena yhdyskuntana, jonka uskonnonharjoituksessa ei edellytetä yhteisvertaisuuslain noudattamista sellaisenaan.

”Toiminnallinen suunnitelma ei toki ole teologinen asiakirja, joten siinä esitetyt teologiset perusteet ovat verrattain ohuet. Mielestäni Raamatun pohjalta nouseva kristillinen opetus lähtee siitä, että täydelliseksi Jumalan kuvaksi luotu ihminen on syntiinlankeemuksessa kokonaisvaltaisesti turmeltunut. Ihminen ei siten voi perustella oikeutusta kaikkeen toimintaan sillä, että hänellä on siihen oikeus ’luodun persoonallisen taipumuksen’ pohjalta’.”

Suunnitelmasta konkreettista tukea kokoustyöhön

Auvisen mukaan suunnitelman työkaluista on ehdottomasti hyötyä kirkon ja seurakunnan käytännön toiminnassa.

”Ihmiset viihtyvät ja voivat hyvin yhteisöissä, joissa keskinäinen kunnioitus, arvostus ja rakastaminen toteutuvat. Varmasti kaikissa tämän maailman yhteisöissä – ja tilastojen mukaan myös oman kirkkomme seurakunnissa – on tässä vielä paljon tehtävää. ”

Auvinen arvelee, että kirkolliskokouksen työssä yhdenvertaisuus ja tasa-arvo merkitsevät ennen kaikkea toisia kunnioittavaa ja arvostavaa toimintaa ja keskustelukulttuuria.

”Erilaisista taustoista ja näkemyksistä huolimatta meille on kristittyinä ensiarvoisen tärkeää pystyä kuuntelemaan toisiamme niin, että jokainen kokee tulevansa huomioiduksi ja ymmärretyksi.”

Auvinen nostaa esimerkiksi Espoon hiippakunnan kirkolliskokousedustajien kokoontumisen piispa Kaisamari Hintikan luona ja sen mainion keskusteluilmapiirin. Tilaisuudessa tuotiin esiin, että kirkolliskokouskauden alussa käydään aina läpi keskinäistä kunnioitusta ja rakentavaa toimintatapaa vaaliva työskentely.

”Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö edustajilla voisi olla erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä, vaan että kunnioitamme toisiamme ihmisinä käytännön toiminnassa ja keskustelussa”, Auvinen sanoo.

Hän arvelee, että suunnitelmasta löytyy myös konkreettista tukea kirkolliskokousedustajan työhön. Esimerkiksi arviointitaulukko-työskentelyä voi soveltaa eri yhteyksiin, koska esimerkkilomakkseen kysymyksenasettelu on niin laaja-alainen.

”Itsearviointityökaluja voi varmasti hyödyntää arvioitaessa sitä, miten yhdenvertaisuus toteutuu vaikkapa erilaisten näkemysten omaavien henkilöiden kohtelussa ja heille annetussa puheajassa.

Ja kun asioita valmistellaan valiokunnissa, on tärkeä kuulla mahdollisemmin laajalti eri asiantuntijoita ja yhteistyötahoja. Työkaluja voi käyttää myös itsereflektiossa.”

Päteekö syrjintäkielto kirkolliskokouksessa?

Uskonnonvapauslain nojalla uskonnonharjoittaminen merkitsee poikkeusta syrjintäkieltoon.

Harjoitetaanko kirkolliskokouksessa uskontoa – eli koskeeko poikkeus myös sen toimintaa?

”Kirkolliskokouksessa on luonnollisesti erilaisia osioita. Osa niistä, kuten jumalanpalvelukset rukoukset ja hartaudet, ovat selkeästi uskonnonharjoittamista. Niihin on juridisesti perusteltua soveltaa asiaankuuluvaa lainsäädäntöä ja esimerkiksi poikkeusta syrjintäkieltoon. Toisaalta kirkolliskokouksessa on myös paljon teknistä kokoustamiseen liittyvää toimintaa”, Auvinen sanoo,

”Jokaisella edustajalla on toki Suomen perustuslain mukaan uskon ja omantunnon vapaus. Siihen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, ilmaista vakaumuksensa sekä oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole myöskään velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Nämä oikeudet luovat perustan kaikkeen toimintaan myös kirkolliskokouksessa.”

Auvinen korostaa, että kirkko on toki itsessään hengellinen yhteisö, jonka työhön myös kirkolliskokouksen edustajat osallistuvat.

”Kaikki eivät tietenkään ole kaikessa samaa mieltä siitä, miten kirkolliskokouksessa toimitaan. Sekin on uskonnonvapauden näkökulmasta ok.”

Toimintaeettisiä eväitä avioliittoesityksen käsittelyyn

Kirkolliskokouksen pöydälle nousee myös piispojen esitys kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä. Auvisen mukaan suunnitelma tarjoaa eväitä asian käsittelyyn hyvän toimintaetiikan osalta.

”Toiminnallinen suunnitelma ei toki ole teologinen asiakirja, jonka pohjalta voisi tehdä kirkon uskoon tai oppiin liittyviä tulkintoja”, hän korostaa.

”Arkkipiispa Tapio Luoma totesi osuvasti kirkolliskokousedustajien perehdytyksessä, että kirkko ja kirkon hallinto ovat olemassa kirkon hengellistä tehtävää varten. On tärkeä kysyä, mitä Raamattu sanoo asioista ja siinä suhteessa kirkolliskokous eroaa esimerkiksi eduskunnasta.”

Auvisen mielestä kirkon toimintaa tulisikin ensisijaisesti arvioida raamatullisteologisesti. Siksi piispojen esitys on hänen näkemyksensä mukaan ristiriitainen ja ongelmallinen.

”Ymmärrän toki, että esitys pyrkii ratkaisemaan haasteen pragmaattisesti. Mielestäni se on kuitenkin omiaan luomaan lisähaasteita. Näen suurena riskinä, että tällaisen vihkimallin tuominen saattaisi hajottaa kirkkomme.”

Entä antaako suunnitelma yleisesti välineitä käsitellä keskinäisiä erimielisyyksiä ja erilaisia totuuskäsityksiä?

”Kristinusko pitää itsessään sisällään vahvan totuuskäsityksen. Vaikka suunnitelma antaa mielestäni hyviä työkaluja kohdata erimielisyyksiä, toiminnallinen asiakirja ei toki voi ratkaista totuuskysymyksiä – eikä sen tulekaan. Ihmisillä voi samaan aikaan olla perusteltuja, vankkoja näkemyksiä ja kykyä kuunnella eri tavoin ajattelevia.”

Kulttuurien välinen tasa-arvo kasvaa kohtaamisista

Suunnitelmasta on Auvisen mukaan erityistä hyötyä arvioitaessa sitä, kuinka tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus toteutuvat kirkossa ja seurakunnissa maahanmuuttajien osalta.

”Seurakunnat ovat monin paikoin tottuneet melko yhtenäiskulttuuriseen rakenteeseen, joka on nyt kovassa murroksessa. Erilaisista taustoista, kulttuureista ja kieliryhmistä tulevien ihmisten tasavertainen kohtaaminen on entistä tärkeämpää.”

Auvinen, joka on itse elänyt neljässä eri maassa ja juurtunut monikulttuuriseen ympäristöön, näkee maahanmuuttajat suurena mahdollisuutena kirkolle. Parhaimmillaan he rikastuttavat ja elävöittävät seurakuntien jumalanpalvelus-, rukous- ja musiikkielämää ja ravistelevat niitä irti kangistuneista kaavoista.

Miten voisi taata, että maahanmuuttajataustaiset seurakuntalaiset otettaisiin tasavertaisesti huomioon?

”Mielestäni kaikki lähtee keskusteluista ja vapaamuotoisista kohtaamisista. Kokonaisvaltainen kohtaaminen on tapa ilmentää rakkautta ja arvostusta ja näkyy pienissä arjen teoissa. Se ei vaadi lakeja tai säädöksiä vaan ainoastaan avaraa sydäntä.”

Vahva diakoninen kutsu

Kirkolliskokousedustaja Anna Kinnusen mukaan suunnitelma nostaa vahvasti esiin sen, mitä laki, säädökset ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset edellyttävät kirkolta julkisena vallankäyttäjänä.

”Suunnitelma velvoittaa myös muun muassa seurakunnan huomioimaan yhdenvertaisuuden ja syrjinnän torjumisen strategian tasolla. Näin taataan, että nämä periaatteet läpäisevät kaiken toiminnan”, Haminan seurakunnan kirkkoherrana toimiva Kinnunen sanoo.

Suunnitelmassa kuuluu hänen mielestään vahva diakoninen kutsu, joka nousee syrjäytettyjen ja köyhien ensisijaisuuden periaatteesta ja lähimmäisen rakkauden vaatimuksesta. Lisäksi suunnitelma kehottaa kirkkoa ja seurakuntia varmistamaan, että niiden hallinto ja päätöksenteko ovat mahdollisimman avoimia ja läpinäkyviä.

Kinnusen pitää suunnitelman toiminnallisista tavoitteista ja työkaluista. Niitä pystyy hänen mielestään hyödyntämään seurakunnassa monipuolisesti – esimerkiksi arvioimalla, kuinka tavoitteet toteutuvat eri työaloilla.

Kilvoittele: tunnista omat asenteet ja ennakkoluulot

Kinnunen arvelee, että suunnitelman työkalut voivat palvella kirkolliskokouksen työskentelyä samaan tapaan kuin seurakunnan toimintaa.

”Tutustuin turvallisen ja pyhän tilan periaatteisiin, jotka puheenjohtajien neuvosto hyväksyi viime vuonna kirkolliskokoukselle. Mielestäni ne heijastavat tasa-arvosuunnitelman ajatuksia. Edustajien tulee esimerkiksi niin virallisen kuin epävirallisen ohjelman aikana kunnioittaa toisiaan, heidän identiteettiään ja fyysistä koskemattomuuttaan.”

Suunnitelman toiminnalliset tavoitteet ja niihin liittyvät työskentelyvaiheet – näe, tutkiskele, rukoile, palvele, kilvoittele – ovat Kinnusen mukaan oivia ohjenuoria uusille edustajille.

”Mielestäni nimenomaan kilvoittelu on olennaista: että tunnistaa ja kohtaa omia asenteita ja ennakkoluuloja. Niitä täytyy tutkiskella varmasti itsekin kirkolliskokousviikolla.”

Kinnunen kiittää suunnitelmaa sen konkreettisista ja yksinkertaisista mutta silti herättelevistä tavoitteita. Hän toivoo, että jokainen edustaja asettaisi ne omalle toiminnalleen ja kävisi listan läpi ajaessaan jotain asiaa.

Hän tahtoo myös nostaa esiin tavoitteiden diakonisen painotuksen: sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja yhteisen hyvän edistäminen. Kaikessa päätöksenteossa on tärkeä miettiä, edistääkö päätös yhteistä vai tietyn ryhmän tai yksilön hyvää.

”Tällainen itsearviointi olisi ainakin meidän seurakunnassa todella tärkeää ja mielenkiintoista toteuttaa – ja varmasti yhtä lailla kirkolliskokouksessa.”

Loikka pyhästä tilasta turvalliseen tilaan

Entä koskeeko uskonnonvapauslain suoma poikkeus syrjintäkieltoon myös kirkolliskokouksen toimintaa?

”Yleistän tässä seurakunnan kontekstista kirkolliskokoukseen: eli kirkossa ja seurakunnissa harjoitetaan totta kai uskontoa, mutta samaan aikaan siellä tehdään päätöksiä, joiden on oltava laillisia. Kun seurakunnassa palkataan vaikkapa uusi työntekijä, päätöksen tulee olla lainvoimainen”, Kinnunen sanoo.

”Kirkolliskokouksessa tunnistetaan pyhän tilan periaatteen mukaan, että olemme hengellinen yhteisö. Uskonnonvapaus ei kuitenkaan koske päätöksentekoa eikä vapauta meitä vaikkapa syrjinnästä.”

Kinnusen mielestä nämä kaksi eri osa-aluetta on eroteltu osuvasti turvallisen ja pyhän tilan periaatteissa: kirkolliskokous aloitetaan jumalanpalveluksella, josta edustajat lähtevät työskentelemään.

”Kun meidät on lähetetty alttarilta istuntoon, siellä toimitaan turvallisen tilan periaatteitten mukaan.”

Työkaluja erimielisyyksien käsittelyyn

Kinnusen mielestä suunnitelma tarjoaa hyvän työvälineen piispojen avioliittoesityksen käsittelyyn. Se antaa kysymyksiä tarkastella ehdotusta esimerkiksi syrjinnän näkökulmasta: Mahdollistaako esitys syrjinnän seurakunnissa vai avaako se ovia ja poistaa syrjintää? Entä mitä päätös tarkoittaisi seurakunnissa käytännön tasolla?

Haastatteluhetkellä Kinnunen ei vielä tarkalleen tiedä, miten hän aikoo itse suhtautua asiaan kirkolliskokouksessa.

”Olen ollut samaa sukupuolta olevan avioliiton vihkimisen kannalla jo pitkään. Mutta kuinka taata se, ettei kahden avioliiton mallissa tapahdu syrjintää? Haluan kuulla piispoja tästä kysymyksestä vielä tarkemmin.”

Kinnusen mukaan asiaan liittyy molemmin puolin huolia, jotka ovat hänen mielestään ymmärrettäviä. Hän on kuitenkin esityksestä iloinen ja suhtautuu siihen varovaisen positiivisesti. Vaikka sitä ei nyt hyväksyttäisi sellaisenaan, ainakin kysymystä käsitellään uudella tavalla ja pöydällä on viimein selkeä esitys.

Kinnusen mielestä monet kirkon erimielisyydet liittyvät osin erilaiseen Raamatun tulkintaan ja tasa-arvosuunnitelman kautta tuskin löytyy tähän konsensusta. Mutta jos jokainen ottaa suunnitelman periaatteet tosissaan ja sitoutuu niihin omassa toiminnassaan niihin, yhteistyö, keskustelu ja keskinäinen kunnioitus voivat toteutua.

”Luotan vahvasti siihen, että näin kirkolliskokouksessa toimitaankin. Kuulemani mukaan työskentely sujuu siellä pääsääntöisesti hyvin ja ihmiset todella kunnioittavat toisiaan erityisesti salin ulkopuolella. Soisin samat periaatteet eduskunnankin työskentelyyn.”

Tasa-arvoa niin kielen, iän kuin esteettömyyden suhteen

Kinnusen omassa seurakunnassa on niukalti kokemusta maahanmuuttajataustaisista ihmisistä, sillä he ovat Haminan seudulla harvassa. Poikkeuksen tekevät Venäjältä peräisin olevat kuntalaiset, jotka kuuluvat pääsääntöisesti ortodoksiseen seurakuntaan.

Tasa-arvosuunnitelma tarjoaa hänen mielestään kuitenkin välineitä tarkastella sitä, miten yhdenvertaisuus toteutuu seurakunnassa kaikkien jäsenten osalta – olivat he sitten muualta tulleita, erikielisiä tai eri-ikäisiä.

”On myös tärkeä tutkia, kuinka saavutettavia olemme jo fyysisten tilojen näkökulmasta. Kun kartoitimme asiaa, havahduimme siihen, ettei kaikilla ollut mahdollisuus päästä itsenäisesti läheskään kaikkiin tiloihimme”, Kinnunen kertoo.

Kieli on toinen olennainen kysymys: onko mahdollista saada tulkkausapua, käännetäänkö tekstejä eri kielille ja selkokielelle sekä onko tarjolla viittomakielen tulkkausta. Suunnitelma auttaa siis tarkastelemaan yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa useasta eri näkökulmasta.

”Kaiken kaikkiaan suhtaudun tasa-arvosuunnitelmaan ilolla. Etenkin sen verkkosivut ovat mielestäni todella selkeät, käytännönläheiset ja houkuttelevat.”

Tutustu verkkosivuihin: Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus kirkossa ja seurakunnissa

Haastattelut tehtiin keväällä 2024 ennen ensimmäistä kirkolliskokousta. Sen sijaan Anna Kinnusen ja Miika Auvisen yhteiskuva on otettu kirkolliskokouksessa.

29.05.24

Harjoittelu- tai työelämässä oppimisen jaksot – kasvua ja onnistumisia (osa 1)

Kirjoitamme tämän blogin kaksiosaisena. Ensimmäisessä osassa kuvaamme opiskelijoiden kertomaa palautetta yleisluonteisesti sekä tilastotietoa harjoitteluista ja työelämässä oppimisen jaksoista. Seuraavassa blogissa (5.6.) opiskelijat kuvaavat omin sanoin kokemuksiaan.

Henkilöstöresurssien satsaus opiskelijoiden ohjaukseen on pitkäaikainen sijoitus tulevaisuuden työvoiman saatavuuteen. Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikön pitkäaikaisessa tilastoseurannassa on tunnistettu yhteys rekrytoinnin ja harjoittelu- tai työelämässä oppimisen välille. Rekrytointi onnistuu paremmin, jos seurakunta on harjoittelun tai työelämässä oppimisen kautta lisännyt tunnettuuttaan opiskelijoille.

Työantajakuva muodostuu opiskeluaikana myös sille kokemukselle seurakunnista, jota opiskelijat jakavat toisilleen. Pienten ja keskisuurten seurakuntien, jotka sijaitsevat kauempana kouluttavasta laitoksesta, on ajoittain vaikea saada jaksoille opiskelijoita, vaikka opiskelijoilla olisi halukkuutta siihen. Riittäviä keinoja ovat olleet tarjota edullinen asunto ja stipendi matkakuluihin jakson alkaessa ja päättyessä.

Yleispalautetta opiskelijoilta

Opiskelijat kysyvät ennen seurakunnassa toteutuvaa harjoittelu- tai työelämässä oppimisen jaksoa: Olisiko seurakunta minun työpaikkani? Jotta vastaus voisi olla myönteinen, niin siihen vaikuttavat onnistunut ohjaus ja onnistumisen kokemukset. Ja näin kyllä tapahtuukin! Tästä kuuluu lämmin kiitos seurakunnille ja seurakuntayhtymille.

Teologiopiskelijan kokemus erityisalojen harjoittelujaksosta sairaalassa:

”Minulla oli harjoittelua kohtaan valtavan suuret odotukset. Mietin, tulenkohan pettymään työhön tai muuttuvatko ajatukseni tulevaisuuden suhteen. Kutsumukseni ja unelmani tulivat kuitenkin vahvistumaan entisestään harjoittelun aikana. Tunsin suurta lämpöä tehtävässäni. Harjoittelujakso piti sisällään monia pieniä ja suuria itsensä ylityksiä. Rohkeutta ja epämukavuusalueella vierailua tarvittiin. Mitä enemmän uskalsin kulkea kohti uutta, sitä suuremmaksi oma unelmani ja kutsumukseni kasvoi. Hyvä ohjaaja on mielestäni armollinen ja läsnä oleva, mutta myös omaa vastuuta ja tilaa antava. Oma ohjaajani oli tuota kaikkea minulle.”

Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikkö kysyi kouluttavilta laitoksilta, millaista palautetta opiskelijat kertovat harjoittelu- tai työelämässä oppimisen jaksojen jälkeen. Eri koulutusalojen opiskelijoiden kokemukset ja palautteet olivat erittäin myönteisiä. Kirkon työntekijän identiteetti ja kutsumus olivat vahvistuneet, ja kokemukset myös sitouttivat opintojen jatkamiseen ja tutkinnon suorittamiseen. Opiskelijat kertovat, että jakso yllätti: työ seurakunnassa koettiin mielenkiintoisena, merkityksellisenä ja ennakkokäsityksiä monipuolisempana. Nämä havainnot vaikuttavat suoraan tulevan työpaikan tai -uran valintaan.

Diakoniopiskelijat kertovat: ”Gemensamt för oss alla är våra reflektioner över hur praktiktid har stärkt oss i vår yrkesroll genom att ’allt faller på plats’, att vi förstår hur teori och praktik hänger ihop.”

Kouluttavat laitokset totesivat, että harjoittelun ja työelämässä oppimisen paikkoja on riittävästi, ja ohjaus on laadukasta. Suurin osa opiskelijoista koki saavansa tarvitsemaansa tukea jakson aikana. Opiskelijat kokivat olleensa tervetulleita koko työyhteisöön. Ohjaus oli koettu kannustavana ja opiskelijoiden tarpeita huomioivana. Harjoitteluohjaajien sitoutumista tehtäväänsä pidettiin hyvänä.

Kirkkomusiikin opiskelija kertoo: ”Oli ilahduttavaa seurata kanttorin, joka edelleen vuosikymmenien kokemuksen jälkeen innostuu ja paneutuu sydämellä työhönsä, työskentelyä. Harjoittelukokemukseni vahvisti haluani jatkaa kanttoriopintojeni parissa.”

Tilastotietoa harjoittelusta ja työelämässä oppimisesta seurakunnissa

Seurakunnissa ja seurakuntayhtymissä toteutui vuonna 2023 yhteensä 806 harjoittelu- tai työelämässä oppimisen jaksoa, joista puolet ammatillisessa koulutuksessa ja puolet korkeakoulutuksessa. Ammatillisessa koulutuksessa työelämässä oppimisen jaksoja tai ammattikorkeakouluissa harjoittelujaksoja on enemmän kuin yliopisto-opinnoissa. Harjoittelijoita tai työelämässä oppijoita oli 61 %:ssa seurakunnista (218) ja seurakuntia, joissa ei ollut, oli 38 % (137).

Seurakuntakoon mukaan arvioituna yli puolet (57 %) jaksoista sijoittui suuriin, yli 15 001 jäsenen seurakuntiin. Keskisuurissa 5 001–15 000 jäsenen seurakunnissa suoritettiin kolmannes jaksoista ja alle 5 000 jäsenen seurakunnissa suoritettiin 10 % jaksoista.

Vuonna 2023 seurakuntaharjoittelujen ja työelämässä oppimisen jaksojen yhteenlasketusta kokonaismäärästä suurin osuus oli lastenohjaajaopiskelijoilla (28 %), seuraavaksi suurimmat osuudet olivat suntio- (21 %) ja diakoniopiskelijoilla (13 %). Nuorisotyönohjaajaopiskelijoiden osuus oli 12 % sekä teologian maisterivaiheen 10 % ja kandidaattivaiheen opiskelijoiden 7 %. Pienin osuus suorituksista oli diakonissa- (4 %), musiikin maisteri- (2 %) sekä kirkkomusiikin musiikin kandidaatti-, musiikkipedagogi- ja, muusikko (AMK) sekä varhaiskasvatuksen ohjaajaopiskelijoilla (1 %). Jaksojen suhteelliseen osuuteen vaikuttavat koulutuksen opiskelijamäärä sekä yksilöllistetyt opintosuunnitelmat.

Seurakunnissa jaksoista toteutui 698 ja seurakuntayhtymissä 108. Seurakunnissa toteutuneista jaksoista lähes neljännes (23 %) oli Diakonia-ammattikorkeakoulun, seuraavaksi eniten (18 %) STEP-koulutuksen, (14 %) Helsingin yliopiston ja (8 %) Centria-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden jaksoja. Seurakuntayhtymissä toteutuneista jaksoista eniten (39 %) oli Suomen Diakoniaopiston, (28 %) oli Linnasmäen opiston ja (15 %) Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden jaksoja.

Seurakunnista eniten jaksoja suoritettiin Jyväskylässä (24, Lapuan hiippakunta) ja Tikkurilassa (16, Helsingin hiippakunta). Järvenpäässä, Keravalla ja Espoon tuomiokirkkoseurakunnassa (Espoon hiippakunta) oli 13 oppijaa samoin Kokkolan suomaisessa seurakunnassa (Oulun hiippakunta). Raahen seurakunnassa oli 11 oppijaa (Oulun hiippakunta) sekä Helsingin Mikaelin, Kallion ja Malmin seurakunnissa 10 (Helsingin hiippakunta). Seurakuntayhtymistä eniten jaksoja (yhteensä 108) suoritettiin Oulun (31), Turun ja Kaarinan (24), Helsingin (16) ja Lahden seurakuntayhtymässä (15).

Kolme lastenohjaajaopiskelijaa kirjoittivat työelämässä oppimisen jakson kokemuksistaan:

”Seurakunta voisi ehdottomasti olla tulevaisuuden työpaikka. Jakso on kumonnut seurakunnassa toimimisen ehkä pienet ennakkoluulot ja antanut niin paljon uutta tietoa ja mahdollisuuksia meille. Onko seurakunta tavallinen vai taivaallinen työpaikka? Olemme tulleet tulokseen, että seurakunta on taivaallinen paikka!”

Marja Pesonen
asiantuntija
Kirkon tutkimus ja koulutus

Eeva Salo-Kopperi
asiantuntija
Kirkon tutkimus ja koulutus

15.05.24

Kirkon koulutuksesta eläköityvä Ulla Pyykkö on ollut ensikontakti lähes 10 000 koulutettavalle

Kirkon koulutuskeskuksen kurssisihteeri Ulla Pyykkö on monelle kirkon työntekijälle tuttu. Ulla on ehtinyt työskennellä Järvenpään koulutuskeskuksessa peräti 26 vuotta. Hän aloitti vuonna 1998, joten sekä talo, sen työntekijät, että rakennuksia ympäröivät kauniit maisemat ovat ehtineet tulla hyvin tutuiksi. Nyt Ullan eläkepäivät häämöttävät jo ihan nurkan takana. Viimeinen työpäivä on 31.5.2024.

Kun lapsista nuorimmainen aloitti eskarin 1990-luvun lopulla, Ulla alkoi vakavasti miettiä työhön paluuta. Avoimet työpaikat läheltä kotia, Tuusulassa tai Järvenpäässä, kiinnostivat, Helsinkiin Ulla ei halunnut lähteä.

Ulla oli juuri päivittänyt taitojaan ATK-kurssilla ja suorittanut tuolloin suositun tietokoneajokortin. Kurssi vei puoli vuotta, ja sitä seurasi puolivuotinen työharjoittelu Kelassa. Sen jälkeen alkoi vakituisen työpaikan etsintä.

Koulutuskeskuksen avoinna oleva kurssisihteerin työpaikka täytti sisällöltään ja sijainniltaan kaikki Ullan toiveet, joten hän lähetti hakemuksensa ja tuli valituksi. Aluksi työpäivä oli kuusituntinen, ja se sopi Ullalle mainiosti. Puolentoista vuoden jälkeen työ muuttui täysipäiväseksi. Titteli on säilynyt samana koko työuran ajan.

Ensimmäinen työpäivä Järvenpäässä on jäänyt hyvin mieleen.

”Kukaan koulutuskeskuksessa ei muistanut, että uusi kurssisihteeri aloittaa. Oli maaliskuu, ja olin aamukahdeksalta tikkana oven takana odottamassa. Siivooja ystävällisesti avasi oven työhuoneeseeni ja odottelin, että joku muukin tulisi. Ensimmäisenä töihin taisi tulla silloinen jumalanpalveluselämän kouluttaja Mikael Lehtonen. Mutta siitä päivä alkoi rullaamaan. Edeltäjäni kävi parina päivänä perehdyttämässä ja vähitellen aloin ottaa tehtäviäni haltuun.”

Työ on ollut jatkuvaa uuden opettelua

”Työtehtävät ovat vuosien ajan olleet periaatteessa samat, mutta töitä tehdään nykyään eri tavalla ja erilaisilla välineillä. Myös työtoverit ovat olleet pitkäaikaisia. Kun koulutuskeskukseen tullaan töihin, tänne myös sitoudutaan. Nämä yhdessä ovat pitäneet työn motivaatiota yllä.”

”Digitalisaatio on ollut hyvä asia, se on nopeuttanut prosesseja. Esimerkiksi sähköinen oppimisympäristö mahdollistaa, että koulutettavien kaikki materiaalit ovat samassa paikassa ja helposti löydettävissä”, Ulla kertoo.

Ullan työnkuvaan on kuulunut monta eri tehtävää. Hän on ollut ensikontakti koulutettaviin. Ulla laski palvelleensa reilusti yli 9000 koulutettavaa 26 vuoden aikana.

Vuosien aikana henkilöstökoulutuksen kurssimäärät ovat kasvaneet, ja työvälineet ovat muuttuneet. Esimerkiksi Kirkon henkilöstökoulutuskalenteri on muuttunut paperisesta verkkoversioon. Maailma muuttuu, ja kaikki tieto on verkossa. Työ on jatkuvaa uusien asioiden opettelua.

Vuosikellon mukaan keväisin suunnitellaan seuraavan vuoden koulutuskautta ja koulutuskalenteria, joka on kirkon työntekijöille tuttu. Syksyisin on työllistänyt kursseille ilmoittautumiset, tilavaraukset, laskutukset ja muut koulutusten käytännön asiat. Ulla on muun muassa ollut sähköisen oppimisympäristön tekninen tuki ja käyttäjätunnusten jakaja. Hän on hoitanut kurssitodistukset, palautekyselyt sekä arkistoinnin.

”Kyse on siis monipuolisesta toimistotyöstä, jossa olen kehittynyt työtä tekemällä. Huvittavaa, mutta itse en ole käynyt yhtään koulutusta oikeastaan missään, lukuun ottamatta eri järjestelmien käyttöä kirkkohallituksen sisäisissä koulutuksissa, ja toki olen käynyt esimerkiksi tiettyihin verkko-ohjelmiin liittyviä koulutuksia.”

Ulla miettii, millaisia ominaisuuksia tai osaamista hän on tarvinnut kurssisihteerin työssä.

”Olen nopea ja myös opin asioita nopeasti. Minulla on tarvittavaa päättelykykyä ja tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa. Tällä kokemuksella tiedän tasan tarkkaan, mistä löydän seuraavan tiedon. Myös ongelmanratkaisu on ollut helppoa, koska tietää, mistä löytää tai keneltä kysyä apua ratkaisuun.”

Hyvä työilmapiiri kannattelee

”Työssä on ollut kivaa, täällä Järvenpäässä on aina ollut hyvä porukka. Olen pystynyt hyvin jättämään työn työpaikalle, eikä se kulje mukana vapaa-aikaan.”

”Työpäivän mitta on riittänyt hyvin, eikä siinä ole tarvinnut jatkuvasti joustaa. Korona muutti kuitenkin työtapaa, ja nykyään myös työtovereita näkee vähemmän livenä. Minullakin olisi ollut mahdollisuus tehdä etätyötä, mutta olen valinnut, että haluan tehdä lähityötä.”

”Työpaikalla on helposti lähestyttävä ja hyvä ilmapiiri. Täällä on ollut helppo olla. Työyhteisön jäsenistä on tullut myös hyviä kavereita, joiden kanssa ollaan tekemisissä jonkun verran myös vapaa-ajalla. Työtoveri on esimerkiksi vihkinyt tyttäreni ja kastanut kaksi lapsenlastani.”

Eläkkeelle siirtyminen on ollut mielessä jo jonkin aikaa.

”Olen koko viime vuoden tehnyt neljän päivän työviikkoja, ja siitä vähitellen vähentänyt nykyiseen, kahteen työpäivään viikossa. Jään töistä pois kesän kynnyksellä ja onhan se ihmeellistä. Todellisuus tulee vasta syksyllä eteen”, Ulla sanoo hymyillen.

”Voi olla, että ensimmäisen eläkevuoden aikana ihmettelen, mitähän oikein tuli tehtyä, mutta toisaalta ainakin kesällä vapaa-aikaa voi viettää myös mökillä. Myös lapsenlapset ovat lähellä, joten tarvittaessa voin olla apuna lasten perheille.”

Ullan mukana lähtee paljon hiljaista tietoa. Hän on kuitenkin lupautunut kesän jälkeen perehdyttämään seuraajansa.

Ullan pitkää työuraa kirkon koulutuksen parissa voi kiteyttää myös palautteiden kautta, joita hän on saanut runsaasti. Tässä vasta vähän aikaa sitten Ullan sähköpostiin kilahtanut esimerkki:

”Lämmin kiitos kaikista vuosistasi työssä sekä uskomattoman hyvästä palveluasenteestasi sekä ammattitaitoisesta työstäsi meidän hyväksemme. Kirkon koulutuskeskuksessa on aina kaikki käytännön asiat olleet viimeisen päälle kunnossa, ja kurssilaisena olen voinut keskittyä vain olennaiseen.”

***

Kirkon koulutuskeskus kuului pitkään Kirkkohallituksen toiminnalliseen osastoon. Vuoden 2022 alussa koulutuskeskus ja Kirkon tutkimuskeskus yhdistettiin Kirkon tutkimus ja koulutus -erillisyksiköksi.

24.04.24

Ilon kekkerit Polulla

Oletko joskus ollut taaperoikäisen syntymäpäivillä? Soitat ovikelloa, ja ovelle juoksee pieni päivänsankari. Ojennat syntymäpäivälahjaa ja onnittelet häntä. Hän tuskin sanoo lahjaa vastaanottaessaan: “Ei olisi tarvinnut tuoda mitään!”. Ilo on hänessä silminnähden läsnä. Hän itse on ilo.

Mitkä ihmeen Ilon kekkerit?

Polku. Vauvasta aikuiseksi seurakunnan yhteydessä -toimintamallin 3–5-vuotiaiden teemana on ilo – ilo itsestä, toisista, Jumalasta.

Ilon kekkerit on tähän ikävaiheeseen suunniteltu lasten ja perheiden kanssa toteutettava kokonaisuus. Ilon kekkerit voivat rakentua jonkin teeman ympärille tai kun tapahtuu jotain erityistä. Ilon kekkereiden visuaaliset materiaalit ovat vapaasti käytettävissä. Kaikki Ilon kekkerit materiaalit ovat saatavissa myös ruotsiksi.

Polulla liitytään siihen elämään, arkeen ja juhlaan, mikä kussakin ikävaiheessa on tyypillistä. Niihin vuoden ja kirkkovuoden hetkiin, jotka ovat merkityksellisiä ja tärkeitä. Ilo-ikäinen lapsi hahmottaa vuoden kulkua myös juhlien kautta. Syntymäpäivät, joulu, palmusunnuntai ja pääsiäinen tulevat joka vuosi. Näitä juhlia odotetaan, ja niihin valmistaudutaan yhdessä sekä kotona että seurakunnassa.

Syntymäpäivät ovatkin yksi luonteva kekkeriteema. Näihin Ilon kekkereihin kutsutaan yhden ikäluokan sijaan kaikki 3–5-vuotiaat. Tällöin lapsen on mahdollista saada kokemus juhlasta useamman kerran. Jos jonakin vuonna juhla ei sovikaan perheen kalenteriin, tulee toinen ja kolmaskin mahdollisuus osallistua.

Ilon kekkerit ovat paljon muutakin kuin syntymäpäivien juhlimista. Luontevia kekkerien viettämisen ajankohtia ovat ainakin Leikkipäivä ja Lapsen oikeuksien päivä sekä kirkkovuoden juhlista erityisesti joulu, pääsiäinen ja Mikkelinpäivä, jota edeltää sopivasti iltarukousviikko.

Retket ja niiden yhteydessä vietetyt eväshetket ovat oivallisia ilon kekkereitä. Mynämäen seurakunnassa lapset lähtivät makkaramarssille. Ilmapallot ja leikkimieliset kilpailut siivittivät retkeä ja lopuksi paistettiin teeman mukaisesti yhdessä makkaraa. Kotiin makkaramarssilaiset lähtivät Ilo-mitalit kaulassaan.

Ilon kekkerit suunnitellaan yhdessä lasten kanssa

Seurakunnan järjestämät Ilon kekkerit kertovat, että lapsi on ilo myös seurakunnalle. Tämä ilo näkyy myös siinä, että lapsi saa olla itse myös suunnittelemassa ja järjestämässä kekkereitä.

Kekkereitä järjestäessä onkin tärkeää miettiä, millä tavoin lapset ja perheet saadaan aidosti mukaan kekkereiden sekä muun toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Suunnittelua ja valmistelua helpottamaan on tehty Ilon kekkerit –juhlaopas. Oppaasta löytyy valmiita muistilistoja, joiden avulla kaikki tärkeät näkökulmat tulevat huomioiduiksi.

Kekkereitä voidaan viettää myös kotona

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa pilotoitiin koteihin lähetettäviä Kekkeripusseja. Mikkelinpäivän alla kekkeripussista löytyi tarvikkeet ja ohjeet oman heijastimen askarteluun, vanhemmille suunnattu kirje, puuhakirja ja tietoa seurakunnan tulevista tapahtumista. Kekkeripussin sisältö vaihtelee kirkkovuodesta nousevan aiheen mukaan. Näin Polku kulkee kotiin saakka.

Mitä muuta seurakunnasta voi kulkea mukana kotiin? Voisiko jumalanpalveluksesta, seurakunnan järjestämistä tapahtumista ja viikkotoiminnasta saada mukaansa jotain, mikä muistuttaa seurakunnassa vietetystä yhteisestä hetkestä ja minkä kautta leikki voi jatkua kotonakin?

Ilo-ikävaihe on toki paljon muutakin kuin kekkereitä. Kolmen vuoden ikävaihe rakentuu kekkerien ohella monista erilaisista kohtaamisista, viesteistä ja seurakunnan säännöllisestä toiminnasta. Kokosimme esimerkinomaisen toimintasuunnitelman vuosikelloon hahmottamaan Ilo-ikävaiheen kokonaisuutta. Miltä tämä voisi näyttää sinun seurakunnassasi?

Kun jotain tapahtuu ja kerrotte siitä sosiaalisessa, yhteiset hästägit eli aihetunnisteet auttavat muitakin näkemään, mitä kaikkea teillä onkaan keksitty Polun ja ilon äärellä. Ilon Polulle sopivia tunnisteita voisivat olla ainakin seuraavat: #ilopolulla #ilonkekkerit #evlpolku #kirkkosuomessa

Satu Reinikainen
kouluttaja, STEP-koulutus

Raija Ojell
asiantuntija, Kirkon kasvatus ja perheasiat

Lisätietoa: