Arkisto: varhaiskasvatus
Ilon kekkerit Polulla
24.4.2024Ilon kekkerit on 3–5-vuotiaiden ikävaiheeseen suunniteltu lasten ja perheiden kanssa toteutettava kokonaisuus.
Sopimusta solmimaan
9.4.2018Seurakunta on paikallinen yhteistyökumppani yhteiskunnan kasvatuksen eri sektoreilla. Tämä todetaan niin varhaiskasvatuksen, perusopetuksen kuin lukiokoulutuksenkin valtakunnallisissa perusteissa. Yhteistyöstä kannattaa solmia kunnassa paikallinen sopimus, jolloin lapset ja nuoret ovat palveluiden suhteen yhdenvertaisessa asemassa osoitteesta riippumatta. Myös heidän huoltajilleen on voitava perustella, miksi seurakunta on läsnä päiväkodin ja koulun arjessa, juhlassa ja kriisissä. Joskus vaarana on se, […]
LAPE avaa seurakunnille täysin uusia mahdollisuuksia
8.9.2017LAPE eli Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma on yksi hallituksen kärkihankkeista. Kyseessä on laaja ja monilinjainen sosiaali- ja terveysministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoima kokonaisuus. Hankkeen tavoitteena on edistää lasten ja nuorten hyvää elämää ja varmistaa se, että perheet saavat tarvitsemaansa tukea ja apua oikeaan aikaan. Tuen painopistettä siirretään korjaavista palveluista ennaltaehkäiseviin palveluihin. Ohjelman yhtenä merkittävänä […]
Sielunhoitokin kasvamiseen saattamista
5.4.2017”Aina sitä jää kuitenkin miettimään että sanoiko tarpeeksi, osasiko kuunnella oikein, olisiko pitänyt jättää jotain sanomatta? Se jää painamaan mieltä kun ei tiedä!” Varhaiskasvattajan puhetta kurssilla jossa pohditaan lapsen ja perheen kohtaamista kriisissä. Miten olla läsnä, kuunnella oikein ja olla sanoittamatta, tulkitsematta liikaa lapsen elämässä tapahtuvia kolhuja – kun perhekään ei suoraan välillä kerro, mitä […]