Erätauko-menetelmä kirkon työelämän tukena

Erätauko-keskustelumenetelmä kehitettiin Sitrassa 2016–2018. Tällä hetkellä erilaisiin Erätauko-keskusteluihin on osallistunut jo yli kuusikymmentätuhatta suomalaista. Yli kolmesataa organisaatiota on käyttänyt tai käyttää Erätaukoa omassa toiminnassaan. Menetelmä on avoimesti kenen tahansa käytettävissä. Materiaalit ja työkalut löytyvät esimerkiksi Erätauko-säätiön nettisivuilta . Menetelmää hyödynnetään myös kirkon pääsopijaosapuolten käynnistämässä Kirteko 2030 -hankkeessa.

Erätauko on alun perin luotu rakentavan ja tasavertaisen yhteiskunnallisen keskustelun tukemiseksi. Huomiota on kiinnitetty erityisesti siihen, että mukaan keskustelemaan saataisiin heitä, jotka eivät yleensä osallistu. Erätauko-keskustelun tarkoituksena on syventää ymmärrystä itsestä, muista ja keskustelun aiheesta. Miten Erätauko voisi tukea kirkon työelämää?

Kirkon, kuten muidenkin organisaatioiden, työhön liittyy monenlaisia todellisuuksia ja jatkuvaa muutosta. On strategioita, tavoitteita ja toimintasuunnitelmia. On lakisääteisiä tehtäviä ja seurakuntalaisista nousevaa, vapaaehtoista toimintaa. On pieniä, keskisuuria ja isoja seurakuntia sekä erilaisia hallinnon ja päätöksenteon tasoja. Suomen evankelis-luterilainen kirkko toimii kaiken lisäksi niin Suomessa kuin ulkomailla. Työtä siis riittää!

Erätauko-keskustelu voi toimia monin tavoin kirkon työelämän tukena, mutta tässä kirjoituksessa painotetaan erityisesti kolmea kohtaa:

Erätauko työyhteisön tukena
Erätauko työntekijöiden ja seurakuntalaisten yhteistyön tukena
Erätauko osana työn todellisuutta.

Tasavertaista, rakentavaa keskustelua tärkeistä aiheista

Erätauko voi toimia työyhteisön tukena monin eri tavoin. Erätauko-keskusteluja voidaan käydä tiimeissä tai työyhteisössä, kun halutaan vahvistaa tasavertaista, rakentavaa keskustelua tärkeistä aiheista. Erätauossa käytetään Rakentavan keskustelun pelisääntöjä. Keskustelulla on ohjaaja, joka varmistaa, että kaikilla on mahdollisuus tulla kuulluksi, että pelisääntöjä noudatetaan ja että keskustelu pysyy kunnioittavana. Erätauko-keskusteluun käytetään myös paljon aikaa, useampi tunti.

Tällaisessa toteutuksessa hyöty työyhteisölle on parhaimmillaan kyky ja mahdollisuus käydä syvällistä keskustelua tärkeistä, ajankohtaisista aiheista. Myös muilla kuin aktiivisilla ja vahvoilla keskustelijoilla on mahdollisuus osallistua ja tulla kuulluksi. Keskustelussa ei tarvitse tehdä ratkaisuja ja päätöksiä, mikä mahdollistaa syvemmän ymmärryksen syntymisen ja rauhallisen kohtaamisen. Kenenkään ei tarvitse kiirehtiä, voittaa tai vakuuttaa toista. Syvempi ymmärrys on samalla enemmän tietoa. Kun on enemmän tietoa, on helpompi tehdä jossakin toisessa tapaamisessa päätöksiä.

Koolle erilaisia ihmisiä

Erätauko on parhaimmillaan, kun kutsutaan koolle erilaisia ihmisiä. Näin ollen menetelmä toimii hyvin myös silloin, kun halutaan pohtia asioita yhdessä seurakuntalaisten tai luottamushenkilöiden kanssa. Erätauko voi auttaa ymmärtämään, mitä alueen ihmiset pitävät tärkeänä ja miksi näin on. Miksi lapset jätetään kastamatta? Miltä hautajaisjärjestelyt tuntuvat lesken näkökulmasta? Miksi seurakuntavaalit eivät kiinnosta? Mikä huolettaa alueen tulevaisuudessa, mikä tuo toivoa? Erätauon avulla voi keskustella myös vaikkapa nuorten kanssa heidän riparikokemuksistaan ja järjestää vaikkapa yhteiskunnallisia dialogeja kirkon tiloissa. Menetelmän avulla voi myös pyrkiä selvittämään, mitkä asiat toimivat yhteistyön mahdollistajina ja mitkä esteinä.

Tällaisessa toteutuksessa hyöty työyhteisölle on parhaimmillaan mahdollisuus oppia ja saada syvempää ymmärrystä alueen ihmisten ajatuksista, huolista ja toiveista sekä mahdollistaa, että erilaiset ihmiset tulevat kuulluksi ja nähdyksi. Menetelmän avulla voi myös luoda luottamusta työntekijöiden ja vapaaehtoisten tai vaikkapa kunnan kanssa tehtävän yhteistyön kehittämiseksi ja mahdollistamiseksi sekä keskustella rakentavasti myös vaikeista aiheista. Seurakunta voi näin olla tukemassa yhteistyörauhaa, aluerauhaa ja yhteiskuntarauhaa.

Erilaisten prosessien tukena ja ehkäisemässä työyhteisön kuplautumista

Erätauko on myös hyvä tapa lähteä liikkeelle erilaisissa prosesseissa. On kyse sitten toiminnan suunnittelusta, strategiauudistuksesta, uudesta projektista tai uudenlaisesta yhteistyöstä, voi Erätauko parhaimmillaan tukea näiden prosessien ja tavoitteiden toteutumista. Moni Erätaukoa käyttävä organisaatio aloittaakin erilaiset kokonaisuudet käymällä aiheesta tai toiminnasta Erätauko-keskustelun. Se voi liittyä aiheen, yhteistyön, mahdollisuuksien tai uhkien parempaan ymmärtämiseen. Erätauko voi olla hyvä kumppani myös matkalla, kun pohditaan ollaanko oikealla tiellä ja pitäisikö tehdä korjausliikkeitä. Prosessien lopussa Erätauko voi olla hyvä tapa jakaa kokemuksia tehdystä ja näin ollen tukea tulevia prosesseja entistä paremmiksi.

Tällaisessa toteutuksessa hyöty työyhteisölle on parhaimmillaan mahdollisuus lähteä liikkeelle syvemmän ymmärryksen kannattelemana, mahdollisuus kuunnella sidosryhmiä, työntekijöitä ja seurakuntalaisia ennen kuin tehdään liian nopeita ratkaisuja liian vähällä ymmärryksellä, mahdollisuus tarkentaa tavoitteita ja toimintaa keskellä prosessia sekä mahdollisuus käydä kokemuspohjaista keskustelua prosessin kulusta, haasteista ja onnistumisista.

Lopuksi

Kaikki nämä esimerkit voivat parhaimmillaan vahvistaa työyhteisöä, esimerkiksi sen keskustelukulttuuria ja keskustelukulttuuria seurakuntalaisten ja alueen toimijoiden kanssa. Kun huomataan, että voidaan käydä rakentavaa ja tasavertaista keskustelua haastavistakin aiheista, lisätään luottamusta erilaisten ihmisten ja toimijoiden välillä.

Erätauon avulla on myös aina mahdollisuus syventää ymmärrystä eri aiheista. Erätauon avulla työyhteisöt voivatkin entistäkin paremmin kuunnella erilaisia työntekijöitä, seurakuntalaisia, sidosryhmiä ja alueen ihmisiä. Näin seurakunta tukee osallisuutta, demokratiaa, luottamusta ja oman ymmärryksensä laajenemista ja näin ollen samalla ehkäisee työyhteisön ja seurakunnan toiminnan kuplautumista.

Laura Arikka
Toimitusjohtaja
Erätauko-säätiö

Kirkon pääsopijaosapuolten käynnistämässä Kirteko 2030 -hankkeessa innostetaan käymään luottamusta ja yhteistyötä vahvistavaa vuoropuhelua kirkosta tulevaisuuden työpaikkana.

Tämän kevään kolmannessa Kirteko-tapaamisessa käymme keskustelua ja luomme tilannekuvaa kirkon resursseista – talous, henkilöstö, kiinteistöt. Keskustelua fasilitoi asiantuntija Efe Evwaraye Erätauko-säätiöstä. Webinaari on maksuton, Tule mukaan ja ilmoittaudu webinaariin 26.5.2021 mennessä tästä linkistä.

17.05.21

Voiko tiekirkossa jo ladata sekä sielun että sähköauton?

Kirkon energia- ja ilmastostrategiasta löytyy suositus, jonka mukaan kaikissa tiekirkoissa on sähköauton latauspiste vuonna 2021. Suositus liittyy laajempaan tavoitteeseen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Tiekirkkokesä käynnistyy pian, mutta ihan vielä ei kannata laskea sen varaan, että kirkon luota löytyy latauspiste sähköautolle.

Malmi ehätti ensimmäiseksi

Kirkon energia- ja ilmastostrategia Hiilineutraali kirkko 2030 hyväksyttiin helmikuussa 2019. Tiekirkkoasioita seurakuntien kanssa hoitava Kirkkopalvelut ry ryhtyi kartoittamaan mahdollisuuksia, kuinka tavoite voisi käytännössä toteutua. Helsinkiläinen Malmin seurakunta lähti mukaan pilottihankkeeseen, jossa Malmin kirkon parkkipaikalle asennettiin latauspiste alkusyksystä 2020.

”Pilottihanke Malmin seurakunnan kanssa osoitti, että tämähän on hyvä ja helppo juttu”, kehityspäällikkö Jari Kupiainen Kirkkopalveluista sanoo.

Lataamisesta peritään maksu, ja halutessaan sähköyhtiö tai seurakunta itse voi lahjoittaa osan tuotosta vaikkapa Yhteisvastuukeräykseen, kuten Malmilla päätettiin tehdä. Näin seurakunta kytkee yhteen monta positiivista viestiä: tiedon kirkosta kaikille avoimena pysähdyspaikkana, lupauksen kirkon hiilineutraalisuustavoitteisiin sitoutumisesta ja vaivattoman mahdollisuuden osallistua hyvän tekemiseen.

Remontti vauhditti päätöstä Nivalassa

Sähköllä kulkevan auton käyttäjille osoitetaan vieraanvaraisuutta myös Nivalan seurakunnassa Pohjois-Pohjanmaalla. Nivalan kirkon parkkipaikalla sähköauton lataaminen on ollut mahdollista noin puoli vuotta.

Nivalan seurakunnan kirkkoherra Sanna Jukkola kertoo, että päätös oli hyvin helppo eikä asiaan liittynyt mitään kommervenkkeja. Luonteva tilaisuus tarjoutui kirkon peruskorjaukseen ja samassa yhteydessä toteutettuun parkkipaikan remonttiin liittyen. Ratkaisusta on tullut kiitosta seurakunnalle, jonka latauspiste on toistaiseksi kaupungin ainoa yleinen sähköauton latauspiste.

”Halusimme toimia Kirkon ympäristödiplomin tavoitteiden mukaisesti”, Jukkola toteaa. Ympäristödiplomi on kirkon oma ympäristöjärjestelmä, joka myös omalta osaltaan edistää Hiilineutraali kirkko 2030 -strategian toteutumista. Nivalan seurakunta uusi ympäristödiplominsa vuodenvaihteessa.

Jukkola huomauttaa, että harvaan asutulla seudulla ei ole vielä ollut havaittavissa suurta sähköautobuumia pitkien etäisyyksien vuoksi. Hän uskoo, että koronan hellitettyä, kun ihmiset alkavat liikkua enemmän, latauspisteellä on enemmän käyttöä. Nivalan kirkko palvelee tulevana kesänä taas tiekirkkona.

Odotettavissa innostusta

Tiekirkkoja on eri puolilla Suomea, ja niissä on vierailtu kesäisin lähes 400 000 kertaa. Kirkko, jonka yhteydessä on latauspiste, kutsuu rauhoittumaan ja hiljentymään sillä välin, kun auto latautuu.

”Lataa sielusi ja lataa autosi, siitä voisi saada hyvän sloganin”, Kupiainen tuumii.

Kaikki kirkot eivät suinkaan ole sijaintinsa puolesta ihanteellisia paikkoja sähköauton latausasemalle. Kupiaisen mielestä idea on joka tapauksessa hyvä. Latauspisteen hankkiminen on vahva viesti kirkon energia- ja ilmastostrategiasta ja siitä, että seurakunta elää tässä päivässä. Hän uskoo, että ennemmin tai myöhemmin seurakunnat innostuvat asiasta ja seuraavat toistensa esimerkkiä.

Hanna Pekkanen
Viestintäasiantuntija, Kirkon viestintä

10.05.21

Neljä naista järven rannalla, selin ja kädet ylhäällä

Millenniaalien kirkko

Millenniaalien kirkko on kaksivuotinen hanke (2021–2022), jolla on kolme päätavoitetta. Ensimmäisenä tavoitteena on löytää keinoja siihen, että nuoret ja nuoret aikuiset voisivat kokea kasteen ja kirkon jäsenyyden merkityksellisenä ja haluaisivat aikanaan kastaa omat lapsensa. Toisena tavoitteena on lujittaa ja monipuolistaa kokemusta kirkon jäsenyydestä sekä tehdä kirkon jäsenyydestä selvemmin tietoisen valinnan. Kolmas tavoite on uuden merkityksellisen yhteisöllisyyden syntyminen seurakunnissa niin, että yhteisöllisyyttä rakentaa seurakuntalaisten aloitteellisuus, osaaminen ja yhdessä tekeminen.

Minäkin olen millenniaali

Olen Anni Salmesvuori, vuonna 1995 syntynyt paljasjalkainen tamperelainen. Nopean googlailun tuloksena näyttää siltä, että monissa määritelmissä Y-sukupolveen eli millenniaaleihin lasketaan vuosina 1980–1995 syntyneet eli tämänhetkiset nuoret aikuiset. Itse kuulun siis millenniaalien nuorimpaan päähän.

Olen ollut koko elämäni ajan mukana seurakunnan toiminnassa aina päiväkerhoista apuopettajana toimimiseen. Tästä taustasta käsin ponnistin lukion jälkeen DIAKiin sosionomi- ja kirkon nuorisotyönohjaaja -opintoihin ja valmistuin sieltä pari vuotta sitten. Lähdin opiskelemaan myös diakoniksi ja valmistun parin viikon päästä. Työskentelen nuorisotyönohjaajana Tampereen Messukylän seurakunnassa. Olen siis ollut vahvasti seurakunnan jutuissa mukana koko elämäni ajan: osallistuvana seurakuntalaisena, vapaaehtoisena vastuunkantajana, palkkiotoimisena ohjaajana, alan opiskelijana ja työntekijänä. Monet ystävistäni olen saanut 15–20-vuotiaana, kun olin mukana nuorisotyön toiminnassa.

Minut valittiin maaliskuussa Kirkkohallituksen Millenniaalien kirkko -ohjausryhmän puheenjohtajaksi. Olen otettu ja kiitollinen tehtävästä haastavan ja innostavan hankkeen ympärillä. Ajattelen, että kirkon on oltava rohkea ja kokeiltava erilaisia tapoja lähestyä millenniaaleja. Millenniaalit ovat suuri joukko erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. On tehtävä rohkeita kokeiluja ja haastettava omaa ajattelua. On pystyttävä toimimaan sekä ”livenä” että verkossa. On mentävä sinne, minne Jeesus menisi, jos hän tänään tallustelisi tässä kaupungissa. On kutsuttava henkilökohtaisesti mukaan, niin kuin Jeesus aikanaan teki. On puhuttava sellaista kieltä, jota ymmärtää ihminen, joka ei ole opiskellut päivääkään teologiaa. On asetuttava millenniaalien rinnalle ja pidettävä oma suu supussa, mutta korvat ja mieli avoimena.

Viikon kohokohta

”Saanko tulla taas ens keskiviikkona kuvaamaan messua, kun se on mun viikon kohokohta?” ”Milloin me saadaan taas järjestää meille leiri?” ”Mun parhaat kaverit on niitä, joiden kanssa on tutustuttu aikanaan seuriksella. Onneks tää paikka ei oo kadonnut mihinkään.” ”Onneksi saan olla leiriaikuisena, se on niin ihanaa!” ”Mä voisin tulla mukaan viemään nuoria laulamaan palvelutaloon.”

Nämä lausahdukset olen kuullut työpaikallani sellaisten nuorten aikuisten sanomana, jotka eivät ole tippuneet kirkon toiminnasta pois isosaikojen jälkeen. Heidän kanssaan on onnistuttu löytämään heille mielekkäitä tapoja olla mukana seurakuntayhteisössä nuorina aikuisina. Kommenteista käy ilmi, että kommentoijat kokevat olevansa osallisia ja kuuluvansa yhteisöön. Näin ei kuitenkaan monien muiden kohdalla ole, koska suurin osa nuorista aikuisista Suomessa katoaa kirkon piiristä.

Arkisten tekojen kautta yhteyteen

Monissa seurakunnissa viedään 4-vuotiaille Lapsen Raamattu kotiovelle tai postilaatikkoon ja täysiä vuosikymmeniä täyttävien ikäihmisten luona käydään onnittelukäynneillä. Samalla tavalla voitaisiin toimia seurakunnan alueelle muuttavien millenniaalien kanssa.

Vaikka seurakuntayhteys olisi aiemmin ollut omassa kotiseurakunnassa, on usein uuden kotiseurakunnan yhteisöön mukaan pääseminen monen kynnyksen takana. Miten uusi kotiseurakunta voisi ottaa muuttavan millenniaalin vastaan? Voisiko heistä jokaisen huomioida henkilökohtaisesti vaikkapa viemällä kotiovelle pienen tuparilahjan? Samalla voisi vinkata, että ”meillä on torstai-iltaisin tarjolla ilmaista ruokaa tuossa seurakuntatalolla kaikille nuorille aikuisille. Tällä viikolla olisi pizza- ja salaattibuffetti. Ehtisitkö tulla syömään?”

Ensin täytyy malttaa kuunnella ja kuulla

Jos yhteyttä ei ole seurakunnan ja sen alueella asuvien välillä, täytyy liikkeelle lähteä kuuntelemisesta ja kuulemisesta. Yhteisen ruokailun lomassa voisi jutustella kaikenlaisista asioista. Tärkeintä olisi, että työntekijät kuulisivat, millaiset teemat ihmisiä kiinnostavat. Viikoittaisten ruokailuhetkien myötä ruokailun ympärille voisi alkaa kasvaa yhteisö, jossa millenniaalit tutustuisivat toinen toisiinsa ja työntekijä voisi olla mahdollistamassa niitä asioita, joita yhteisö haluaisi alkaa toteuttaa, oli kyse sitten padel-vuoron varaamisesta, hiljaisuuden jooga -tunneista, yhteisten laavuretkien järjestämisestä, bänditreenipaikan hyödyntämisestä tai leivontatarvikkeiden kustantamisesta leivontahetkiin seuriksen keittiössä.

Juttelutuokioita kannattaisi järjestää omien tilojen ulkopuolella niin pubeissa, kahviloissa, urheilukentän laidalla tai missä oman alueen nuoret aikuiset ikinä kokoontuvatkaan. Oppilaitokset ovat myös loistavia paikkoja kohdata millenniaaleja. Tilastokeskuksen mukaan korkeakouluopiskelijoita on noin 300 000 eli on kyse suuresta joukosta, johon kuuluu paljon millenniaaleja.

Pelkkää kysymysmerkkiä

Millä tavoin kutsumme ihmisiä kirkon toimintaan? Näyttääkö toiminta ulospäin pienen sisäpiirin puuhailulta? Mitä oikeasti tarkoittaa matala kynnys? Keitä varten me järjestämme toimintaa? Miksi me järjestämme, emmekä anna seurakuntalaisten itse järjestää? Kuka pitää ideaa hyvänä, seurakuntalaiset vai työntekijät? Pelottaako se, että jos annamme seurakuntalaisten itse tehdä, lopputulos on erilainen kuin työntekijän tekemänä? On paljon kysymyksiä, joiden ääreen olisi tärkeää pysähtyä.

Jos me keksisimme ratkaisun siihen, miten saisimme saattaen vaihdettua muuttavat nuoret aikuiset uusiin kotiseurakuntiinsa, meillä olisi yksi haaste vähemmän ratkaistavana. Jos me osaisimme julkisuudessa kertoa paremmin siitä, miten paljon kirkosta saadaan apua ja tukea joka vuosi, emmekä keskittyisi ristiriitoihin kirkon sisällä, voisimme saada jopa lisää jäseniä, jotka haluaisivat tukea hyvää tekevää organisaatiota, ehkä jopa itse osallistua hyvän tekemiseen konkreettisesti. Jos me osaisimme katsoa kirkkoa kirkkokuplan ulkopuolelta, voisimme oivaltaa paljon siitä, millaisia asioita meidän kannattaisi tehdä.

Anni Salmesvuori
Millenniaalien kirkko -ohjausryhmän puheenjohtaja

5.05.21

Henkilöstöpäällikkö rippikoulumaailmassa – minun rippikouluaikani

Kevät on pitkällä ja rippileirin aika lähestyy. Korona on vaikuttanut suuresti myös meidän rippikouluryhmäämme ja ryhmämme tapaamisiin. Nyt kuitenkin on jo vähän valoa tunnelin päässä ja olemme pystyneet tapaamaan muutamia kertoja. Seuraavatkin tapaamiset on jo sovittu ja odotan niitä innolla.

Reilu viikko sitten tapasimme ”karusellipäivän” merkeissä. Karusellipäivässä tutustuimme seurakuntamme toimintoihin sekä tiloihin. Yhtenä rastina karusellipäivässä oli entisen rippikoululaisen tapaaminen. Meillä oli vieraana kaksi tasan 60 vuotta sitten ripille päässyttä henkilöä. Oli hienoa kuulla heidän omista rippikoulukokemuksistaan sekä yleensäkin maailmasta siihen aikaan. Monella tapaa saamme olla kiitollisia kaikesta siitä, mitä nykyään on. Saamme olla esimerkiksi kiitollisia siitä, että meillä on todellinen mahdollisuus vaikuttaa omaan tulevaisuuteemme.

Minun rippikouluaikani

Tuo tapaaminen toi mieleen myös oman rippikouluaikana. Minut on konfirmoitu 28 vuotta sitten Töysän kirkossa. Kävin rippileirin lasketteluleirinä Lapissa, se tietenkin toi leiriimme omat erityispiirteensä. Rippileiriaika oli itselleni todellista itsensä etsimisen, kasvamisen ja lopulta myös oppimisen aikaa. Olin leiriltä tullessani melkein kokonaan eri ihminen kuin sinne lähtiessäni. Näin 28 vuoden jälkeenkin tapaan leirin huonekavereitani säännöllisen epäsäännöllisesti. Pidämme edelleen tiiviisti yhteyttä, ajasta ja pitkistä välimatkoista huolimatta. Rippikouluaika voi siis vaikuttaa nuoren elämään pitkäaikaisesti tai jopa pysyvästi.

Rippikoulussa rakennetaan hengellisen elämän rinnalla myös nuoren loppuelämää. Rippikoulu antaa kodin antaman tuen lisäksi tilan nuorelle esittää kysymyksiä elämästä. Ja toivottavasti rippikoulu antaa myös vastauksia kysymyksiin. Meidän edellisessä rippikoulutapaamisessamme nuoret saivat kirjoittaa paperille sen, mitä haluaisivat kysyä Jumalalta. Kysymyksiä tuli hyvin laaja-alaisesti, aina ”milloin täältä pääsee pois” kysymyksestä kysymykseen ”mitä tapahtuu kuoleman jälkeen” asti. Näihinkin kysymyksiin yritämme yhdessä miettiä vastauksia rippileirillä.

Työkierron mahdollisuudet

Tämä työkierto on antanut minulle hienon mahdollisuuden päästä kurkistamaan nuorten elämään, mutta se on antanut mahdollisuuden päästä kurkistamaan myös seurakunnassamme sellaisiin paikkoihin ja asioihin, joihin en ole ennen nähnyt. Työkiertokin on ollut todellista etsimisen, kasvamisen ja oppimisen aikaa. Olen todella kiitollinen, että Seinäjoen seurakunta mahdollistaa minulle ja myös muille työntekijöilleen mahdollisuuden päästä näkemään jotain oman työmme ulkopuolelta. Itse asiassa olemme hakemassa työkiertohankkeelle Kevalta rahoitusta. Rahoituksen avulla pyrkisimme tuotteistamaan työkiertomalleja sekä viemään näitä malleja ja kokemuksia niistä myös muihin seurakuntiin. Toivomme, että työkierto lisäisi meidän seurakunnassamme työhyvinvointia sekä pienentäisi työkyvyttömyysriskiä.

Seinäjoen seurakunta on Suomen toiseksi suurin seurakunta. Tällaisessa suuressa seurakunnassa työalat eriytyvät helposti, eikä toisen työ tule tutuksi. Myös työkaverit voivat jäädä etäisiksi, kun jokapäiväistä työtä ei tehdä yhdessä. Työkierto tuo toisten työtä ja työkavereita lähemmäksi. Näin työtä ja työkaveria on helpompi ymmärtää, samalla laajenee ymmärrys oman työn merkityksestä tässä kokonaisuudessa. Olen huomannut, että tämä lisää ainakin omalta osaltani työtyytyväisyyttä ja -hyvinvointia. Suosittelen työkiertoa kaikille!

Heli Lavila
henkilöstöpäällikkö
Seinäjoen seurakunta

28.04.21

Iloa piikistä

Sain koronarokotuksen – ja vielä kaikin puolin turvallista ja tehokasta rokotetta. Toinen piikki on tulossa kesällä, mutta jo tämä ensimmäinen herättää toiveita. Helsingin Messukeskuksen ”rokotustehdas” toimi todella tehokkaasti. Opasteita löytyi jo raitiovaunupysäkiltä ja toimintaa varten oli tehty uusia jämäköitä liikennemerkkejä. Opastus ja ohjaus Messukeskuksessa oli selkeää ja ystävällistä. Missään ei tarvinnut jonottaa, vaan ystävälliset vapaaehtoiset johdattivat oikeaan telttaan piikille. Huolenpito oli hyvää myös piikin jälkeen, kun piti odottaa vartin verran sitä, ettei mitään komplikaatioita ilmaantunut. Eikä niitä tullut, eikä myöskään mitään mahdollisista rokotteen jälkeisistä oireista. Hieno juttu! Ja hienoa on myös se, että heti seuraavalla viikolla oli uuden viisivuotisikäluokan vuoro.

Kesää voi ajatella toiveikkaana. Toki niin ajateltiin myös vuosi sitten koronan ensimmäisen aallon aikana. Kesä menikin melko hyvissä merkeissä, mutta sitten tuli toinen aalto ja sitten kolmas. Nyt toiveikkuudelle on kuitenkin vankempi pohja rokotusten myötä.

Koronavuosi on ollut monella tavalla poikkeuksellinen. Etätyö, Teams- ja Zoom-palaverit, paikallaan pysyminen, työtovereiden tapaaminen vain ruudulla kuvan kanssa tai ilman – poikkeuslistaa voisi jatkaa. Ihminen kaipaa ihmiskontakteja – ihan oikeita – ja niistä on kertynyt melkoinen vaje. Tässäkin suhteessa katse suuntautuu toiveikkaana syksyyn.

Toiveena ei kuitenkaan ole paluu koronaa edeltävään työnteon malliin. Tästä vuodesta on opittu paljon. Etätyö on oikeaa työtä, jokaista palaveria varten ei tarvitse matkustaa lähelle tai kauas. Koronavuoden oppien kautta voidaan säästää melkoinen määrä aikaa ja rahaa. Pakotetun digi- ja etävuoden jälkeen on syytä pohtia huolella, millä mallilla mennään eteenpäin.

Piikkien odotusta

Kirkon kansainvälisessä työssä on näkynyt hyvin konkreettisesti, miten eritahtisesti ja erilaisella voimalla pandemia on kohdattu eri puolilla maailmaa. Viime keväänä jouduimme hyvin nopealla aikataululla evakuoimaan turistipapit ja -kanttorit Euroopan kohteista. Toiveena oli, että seuraava talvikausi olisi taas normaalia aikaa. Joitain työtekijöitä oli mahdollista lähettää, mutta monen kohteen osalta tehdyt päätökset piti peruuttaa, kun koronaluvut taas kipusivat kipurajojen yli.

Lukuisia vierailuja ja tapahtumia on pitänyt joko peruuttaa tai lykätä tuonnemmaksi. Hankalimpia ovat sellaiset kokoontumiset, joihin tulee osallistujia useammasta maasta. Suomalais-ugrilainen pappeinkokous piti olla viime kesänä. Se siirrettiin ensi kesään, mutta sekin piti peruuttaa. Ei riitä, että Suomessa pandemia hiipuu, samoin pitäisi käydä myös Virossa, Unkarissa ja Inkerinmaalla Venäjällä.

Erityisen pulmallista on järjestää suuria kansainvälisiä kokouksia. Suurimman ekumeenisen organisaation, Kirkkojen maailmanneuvoston keskuskomitean kokous piti olla vuosi sitten maaliskuussa, sitten elokuussa ja viimeisin siirto on tulevalle kesäkuulle. Kokous joudutaan kuitenkin järjestämään virtuaalisesti. Parinsadan henkilön kokoontuminen Geneveen eri puolilta maailmaa johtaisi parhaimmillaan tai pahimmillaan siihen, että suuri määrä kirkonjohtajien paikkoja vapautuisi Ekumeenisen keskuksen koronalingon seurauksena. Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokouksen oli määrä olla Saksassa ensi kesänä. Sitä on päätetty siirtää vuoden 2022 elo–syyskuulle. Tuhansia osanottajia pitäisi tulla yli sadasta maasta. Tuota tapahtumaa kohtaan toiveikkuus alkaa hiipua, kun katsoo maailman koronakarttaa.

Globaalit kokoontumiset – ja niiden peruuntuminen – osoittava pandemian globaalisuuden. Samalla ne osoittavat globaalin keskinäisriippuvuuden. Olemme Suomessa selvinneet koronapandemian kanssa poikkeuksellisen hyvin ja nyt perspektiivi tulevaan näyttää yhä paremmalta. Globaali kuva on kuitenkin toisenlainen. Korkean rokotekattavuuden maissa tartuntamäärät laskevat, mutta maailmanlaajuisesti tartuntamäärät ovat kasvussa. Entisenlaiseen vuorovaikutukseen ja vapaaseen liikkuvuuteen on vielä pitkä matka kuljettavana.

Korona koettelee kovin ottein myös kirkkoja. Suuri osa maailman kristityistä elää alueilla, joissa Suomen kaltaisesta valoisasta perspektiivistä ei voi edes unelmoida. Kun köyhyys ja heikosti toimiva terveydenhoito on arkipäivää muutenkin, pandemia on vain kärjistänyt ongelmia. Viime keväänä Luterilainen maailmanliitto käynnisti erityisen ohjelman haavoittuvassa asemassa olevien jäsenkirkkojensa tukemiseksi koronapandemian synnyttämien ongelmien keskellä perustamalla Covid-19 hätäapurahaston, jota kirkkomme on tukenut. Jäsenkirkot ovat voineet hakea taloudellista tukea hankkeille, joilla ne pyrkivät ehkäisemään koronan leviämistä. Kirkoilla on keskeinen merkitys koronan vastaisessa taistelussa lukuisissa maissa, sillä ne ovat ruohonjuuritason toimijoita ihmisten arjessa. Ne välittävät asianmukaista tietoa pandemiasta ja auttavat suojautumaan siltä – sekä pyrkivät lievittämään akuuttia taloudellista hätää.

Kun rahasto perustettiin, sen piti olla lyhytaikainen hätäapurahasto. Pandemia on kuitenkin jatkunut odotettua pidempään ja uusia aaltoja ilmenee eri puolilla maailmaa.

Nyt Luterilainen maailmanliitto kehottaa jäsenkirkkoja kolmeen asiaan:
• Noudata paikallisten ja maailmanlaajuisten terveysviranomaisten neuvoja.
• Rukoilkaa toistenne puolesta, erityisesti niiden maiden ja kirkkojen puolesta, jotka ovat tällä hetkellä viruksen leviämisen keskipisteessä.
• Jos pystyt, harkitse lahjoittamista Luterilaisen maailmanliiton työn tukemiseksi COVID-19-pandemian leviämisen pysäyttämiseksi ja sen vaikutusten vähentämiseksi kaikkein heikoimmassa asemassa olevien keskuudessa.

Näiden ohjeiden mukaan olemme toimineet. Rukousta ja muuta tukea tarvitaan edelleen, jotta sisaremme ja veljemme eri puolilla maailmaa voisivat katsoa valoisin mielin kohti tulevaa – käveltyään oman rokotuspaikkansa kautta hyvillä mielin eteenpäin.

Artikkelin kirjoittaja Kimmo Kääriäinen on Kirkkohallituksen ulkoasiain osaston johtaja.

21.04.21

Työyhteisöt mielenterveyttä edistämään

Mitkä asiat vaikuttavat työssä jaksamiseen? Miten jaan voimavarani työn ja vapaa-ajan kesken? Miten kohtaan haastavasti käyttäytyvän työkaverin tai seurakuntalaisen entä läheisen? Miten voin vaikuttaa positiivisesti työyhteisöön? Miten tunnistan ja käsittelen tunteita arkielämässäni?

Nämä ovat kysymyksiä, joihin etsimme yhdessä vastauksia MTEA- kursseilla. Lyhenne tarkoittaa Mielenterveyden ensiapu®1 -koulutusta, joka antaa ymmärrystä mielenterveydestä elämäntaitona ja kansalaistaitona, siitä, mitä mielenterveys tarkoittaa ja mitä ovat sen suoja- ja riskitekijät. Koulutus antaa välineitä myös arjen hyvinvoinnin vahvistamiseen sekä tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen. Siinä käsitellään myös elämän monia kriisejä ja pohditaan keinoja niistä selviytymiseksi, mikä osaltaan vaikuttaa yksilön ja työyhteisön muutoskestävyyden vahvistumiseen.

Mielenterveys on osa hyvinvointia ja terveyttä

Vetäessämme ensimmäisiä MTEA-koulutuksia omissa työyhteisöissämme olimme jännän äärellä. Olimme tuomassa esille asioita, jotka ovat jokaiselle edessämme istuville kollegoille tuttuja ja jo moneen kertaan kaluttuja. Miten saisimme avattua heille uuden näkökulman, juuri sen minkä itse olimme saaneet ja josta kokeneet valaistuvamme. Aavistimme, että kurssille osallistuvat odottivat saavansa keinoja mielenterveyden häiriöistä kärsivien ihmisten kohtaamiseen ja ohjeita, miten estää mielenterveyden häiriöitä. Tärkeitä asioita kyllä mutta ne ovat osoitus siitä, että edelleen ymmärrämme mielenterveyden vahvasti sairauspainotteisesti.

Mielenterveyttä on jokaisella meistä. Se on kykyä selviytyä tavallisista arjen tehtävistä mutta myös vaikeuksista. Se on kokonaisvaltaista hyvinvointia, jota voi ohjata omalla toiminnallaan. Mielenterveyttä ovat tunne- ja vuorovaikutustaidot sekä kykyjen, vahvuuksien ja mahdollisuuksien tunnistaminen. Näitä voimme myös yhdessä olla oppimassa. Tämän oivaltaminen on mielestämme MTEA-kurssien parasta antia.

MTEA-kurssi tarjoaa foorumin yhteiselle pohdinnalle

Työyhteisössä järjestettävät kurssit antavat kerrankin luvan keskittyä pohtimaan asioita, jotka vaikuttavat meidän jokaisen arkeen sekä työssä että kotona. Voimme yhdessä pohtia paikkaamme työyhteisössä ja miettiä, miten itse olisimme vaikuttamassa hyvän ilmapiirin luomiseen. Tärkeää on myös käydä läpi riskitekijöitä, jotka voivat vaikuttaa omaan ja työkaverin käyttäytymiseen. Näitä ymmärtämällä myös armollisuus itseä ja toista kohtaan lisääntyy.

Olemme ohjanneet seurakuntien työyhteisössä ryhmiä, joissa on ollut saman työalan työntekijöitä sekä ryhmiä, joissa työntekijät tulevat eri työaloilta. Molemmissa ryhmissä on puolensa. Saman työalan työntekijöille kurssi mahdollistaa paremman mahdollisuuden vertaistukeen oman työalan kysymyksissä. Sekaryhmät luovat enemmän ymmärrystä toisten tekemää työtä kohtaan ja erilaisia näkökulmia työn tekemiseen. Sekaryhmissä avautuu myös keskustelua ihmisten kohtaamiseen liittyvissä tilanteissa, joihin kaikilla työaloilla ei välttämättä koulutuksessa ole perehdytty.

Seurakunnassa tehtävä työ on usein itsenäistä ja samalla yksinäistä. Hyvänä koulutuksessa koettiinkin yhteinen kokemusten jakaminen ja yhdessäolo omaan työhön liittyvien asioiden äärellä. Se tarjoaa tilaa ja aikaa kysyä itseltä ja toisilta: Mitä meille kuuluu.

MTEA-koulutukset EA-koulutusten rinnalle

Koemme tärkeänä, että työyhteisössä ymmärretään mielenterveyden merkitys työhyvinvointiin. Mielen hyvinvoinnin vahvistaminen vaikuttaa ennaltaehkäisevästi mielenterveysperusteisiin poissaoloihin ja työkyvyttömyyseläköitymiseen. Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajaa huolehtimaan työntekijän hyvinvoinnista myös mielenterveyden osalta. Mielenterveyden ensiapukurssi on oiva tapa lisätä mielen hyvinvointia työyhteisössä. https://www.mieli.fi/fi/MTEAkoulutukset

Työ itsessään vaikuttaa myönteisesti mielenterveyteen. Työn hallinnan tunne yhdistettynä myönteisen ilmapiirin luomiseen työyhteisössä lisää työntekijän onnistumisen kokemuksia ja antaa voimavaroja työhön. Näitä asioita täytyy säännöllisin väliajoin ”nostaa pöydälle” ja keskustella auki, jotta toiminta jää selkärankamuistiin. Mielenterveyden ensiapu -kurssit tulisi siksi nähdä yhtä merkityksellisinä kursseina työntekijöilleen kuin fyysisen ensiavun kurssitkin.

Tukea työpaikoille mielenterveyden edistämiseen

Nyt keväällä koronavirustilanteen pitkittyminen on nostanut mielenterveyteen liittyvät kysymykset entistä vahvemmin esiin valtakunnallisestikin. Sosiaali- ja terveysministeriön käynnistämässä Työelämän ja hyvän mielenterveyden toimenpideohjelmassa tavoitteena on muuttaa työelämän näkökulma mielenterveyteen. Mielenterveyden tuen työkalupakki julkaistaan syksyllä. Nyt on käynnissä työkalujen palvelumuotoiluprosessi, johon voi ilmoittautua mukaan myös kirkon työpaikoilta. Mielenterveyden manifesti sisältää kymmenen teesiä ja nostaa esiin mielenterveyden työelämän menestystekijänä.

Hyvän mielen työpaikka -materiaali antaa esimiehelle välineitä mielenterveyden edistämiseen työpaikoilla. Maksuttoman Hyvän mielen työpaikka®-merkin myöntää MIELI Suomen Mielenterveys ry. Hyvän mielen työpaikka® -merkki on kannustin, joka rohkaisee edistämään mielenterveyttä työpaikoilla. Se on työväline, joka tarjoaa vinkkejä, ideoita ja suosituksia mielenterveyden edistämisen arviointi- ja kehittämistyöhön. Merkki on tunnustus paremman työelämän puolesta ponnisteleville työyhteisöille ja myös seurakunnat voivat sitä hakea.

Armollinen tunneilmasto työssä?

Kirkolla on armon ja toivon sanoma. Sanoma välittyy, kun se on totta kirkon sisällä työyhteisöissä. Jokainen kirkon työntekijä vaikuttaa tähän viestiin ja siihen millainen tunneilmasto on työpaikalla. Se ei tarkoita sitä, että vaikeat asiat lakaistaisiin maton alle, päinvastoin, niihin on tartuttava aikanaan ennen kuin ne sekoittavat työpaikan asiat kokonaan. Hyvään johtajuuteen kuuluu olla tietoinen mielenterveyden hyvinvoinnin tukemisen tarpeellisuudesta työyhteisössä ja siihen kuuluu myös huolehtia työntekijöiden mahdollisuudesta uudistua ja kouluttautua mm. MTEA-koulutuksessa. Kokemuksemme on, että oman työalan kiireiltä ajan ottaminen siihen kannattaa.

Marja-Leena Kivilompolo
Diakoni, MTEA1-kouluttaja

Saila Luukkonen
Diakonissa, Th
MTEA1 kouluttaja

Artikkelin kirjoittajat Marja-Leena Kivilompolo ja Saila Luukkonen

Työturvallisuuskeskuksen kuntaryhmän Riskit haltuun seurakuntatyössä -hankkeen webinaarisarjan viimeisessä osassa teemana oli tunteet ja mielenterveys työssä. Marja-Leena Kivilompolo ja Saila Luukkonen kertoivat webinaarissa kokemuksistaan MTEA-kouluttajina. Webinaarin tallenne on katsottavissa huhtikuun ajan, linkki tallenteeseen täällä.

14.04.21

”Ja viimein sun matkaan ei pääse saattajatkaan”

Saattajat pyhällä matkalla

”Olette pyhällä matkalla”. Kollegani kertoi sanoneensa näin perheelle, joka sairaalan saattohoito-osastolla hyvästeli läheistään. Nuo sanat jäivät pitkäksi aikaa mieleeni. Kun minä saattelin sairastunutta läheistäni tästä elämästä, olinko minäkin silloin pyhällä matkalla?

Kukaan ei kysynyt, tahdonko lähteä tuolle matkalle. Matka tuli liian nopeasti. En ollut valmistautunut enkä tiedä, olisinko voinutkaan. Reppuni oli pakkaamatta eikä minulla ollut eväitä. Matka ei ollut helppo. Se uuvutti, väsytti ja vei paljon voimia. En pystynyt näkemään, miten oma elämäni jatkuu.

En olisi halunnut matkan loppuvan. Ja samaan aikaan jo toivoin sitä nähdessäni läheiseni kivut ja kärsimyksen. En olisi pärjännyt matkalla yksin. Tarvitsin toisia kulkemaan vierelleni: Välillä olemaan vain hiljaa. Välillä kantamaan hetken reppuani. Välillä rukoilemaan kanssani.

Mikä on minulle pyhää?

Jos pyhä on jotain, joka poikkeaa tavallisesta arjesta, silloin olin pyhällä matkalla. Koko tavallinen elämäni muuttui saattaessani läheistä ihmistä kohti kuolemaa. Mikään ei ollut enää täysin normaalia tai sellaista kuin se ennen oli ollut. Minun oli vaikea keskittyä mihinkään. Kaikissa tilanteissa mietin, onko tämä viimeinen kerta, kun teemme jonkin asian yhdessä.

Jos pyhä on jotain, jolle ei löydy sanoja, silloin olin pyhällä matkalla. En löytänyt lohduttavia lauseita. En löytänyt sanoja kuvaamaan ystävilleni, miltä minusta tuntui. Minulla oli kysymyksiä, joihin kaikkiin ei ollut vastauksia. Oli vain hiljaisuus.

Jos pyhä on jotain, jonka poissaoloa voin kokea yhtä lailla kuin läsnäoloakin, silloin olin pyhällä matkalla. Toisinaan en tuntenut mitään. Olin turta. Mietin, missä Jumala on. Hetkittäin taas herkistyin kuville, musiikille ja luonnolle. Koin, että minua kannettiin ja minusta pidettiin kuitenkin huolta. En ollut yksin.

Jos pyhä on jotain, joka on minulle tärkeää, silloin oli pyhällä matkalla. Niin raskasta kuin läheisen saattaminen on, koin sen merkitykselliseksi. En olisi halunnut olla missään muualla.

Toive saattamisesta ja vastaanottamisesta

Yksi elämän tärkeimmistä asioista on ottaa toinen ihminen vastaan sekä toisaalta saatella häntä eteenpäin. Nyt korona-aikana läheiset eivät ole aina päässeet saattamaan rakkaitaan elämän lopussa kuten olisivat toivoneet. Kuitenkin minua ja läheistäni kantavat aina myös kaikki aiemmat elämän keskellä tapahtuneet saattamiset ja vastaanottamiset. Ne hetket, jolloin olen toivottanut toisen lämpimästi tervetulleeksi kotiin. Ne hetket, jolloin olen vilkuttanut ikkunasta niin pitkään, kun toinen on näköpiirissäni. Ne hetket, jolloin minulle on tehty samoin. Tuollaiset hetket luovat turvaa läpi elämän. Ja läpi kuoleman.

Saattajan ja saatettavan matkat ovat erilaiset. Johanna Kurkela laulaa ”ja viimein sun matkaan ei pääse saattajatkaan”. Saattaja kulkee hetken yhdessä saatettavan kanssa, mutta jossain kohtaa on päästettävä irti. Vaikka en haluaisi. Kun hyvästelin läheiseni viimeisen kerran, minne olin häntä saattamassa? Ihan varmasti en voi tietää. Mutta toiveeni on, että häntä ollaan jo vastassa.

Elina Itäleino
sairaalapappi, Lahden seurakunnat

7.04.21

Koko kirkon viestintäselvitys käynnistyy av-tuotannoista

Kokonaiskirkollinen viestintäselvityshanke on saanut reippaan alun – ohjaus- ja varsinainen selvitysryhmä ovat pitäneet aloituskokouksensa ja jatkoaskeleista on sovittu. Vahvaa kannustusta ja eteen päin tuuppaamista on kuultu myös kirkkohallituksen täysistunnosta, kirkolliskokouksen talousvaliokunnasta, suurten seurakuntien viestintävastaavien kokouksesta ja aivan tuoreeltaan piispojen kollegiosta.

Tämän vuoden painopiste on seurakuntien, hiippakuntien ja myös keskeisimpien kirkollisten järjestöjen audiovisuaalisessa tuotannossa (pois lukien Yle-tuotannot, jota selkeästi määritelty Kirkon viestinnän Ohjelmatuotannoille). Kokonaiskirkollisen viestintäselvityshankkeen päätavoite on vahvistaa kirkon vaikuttavuutta viestinnän keinoin kustannustehokkuus tiedostaen, digitaalisuutta hyödyntäen ja seurakuntien ja hiippakuntien identiteettiä kunnioittaen.

Av-tuotantoihin liittyvä palautekysely osoitetaan seurakuntiin ja hiippakuntiin tänä keväänä. Kysely painottuu jouluun ja siihen, kuinka seurakunnissa ja muuallakin kirkon kentällä on hyödynnetty Kirkon viestinnän tuottamaa kampanjamateriaalia. Vastauksien toivotaan antavan suuntaviivaa sille, kuinka voisimme tässäkin toiminnassa tehostaa yhteistä synergiaa, välttää päällekkäisyyttä ja keskittää erityisesti markkinointiponnistelujamme. Yhteinen tahtotilammehan on se, että merkittävään teemaan ja kirkon ydinsanomaan perustuvat ponnistelumme tavoittaisivat ihmiset oikea-aikaisesti oikeilla kanavilla.

Me-muoto tässä yhteydessä ei tarkoita vain Kirkon viestintää vaan kaikkia meitä, jotka työskentelemme seurakuntien, hiippakuntien ja keskeisten kirkollisten järjestöjen viestinnässä. Sen sijaan, että teemme kymmeniä eri tuotantoja – usein suurella rahalla ja vaivalla – voisimmekin keskittyä muutamiin laadukkaasti ja yhteisesti sovittuihin av-tuotantoihin esimerkiksi juuri joulun aikaan. Tällöin työnjakoa voisi toteuttaa painotetummin eri kohderyhmien näkökulmasta.

Ja edelleen – Kirkon viestinnässä ei välttämättä piile laajasta ja hyvästä osaamisestaan huolimatta aina kaikille kohderyhmille soveltuva syvin osaaminen – sitä on varmasti kirkon kentällä laajemmin. Tämä on tiedostettu toki aiemminkin, mutta edelleen on tarvetta ja tilausta rakenteellisesti kaiken hyvän ja toimivan hyödyntämiseksi. Yksi tämän kokonaiskirkollisen viestintäselvityshankkeen keskeisistä tavoitteista onkin löytää ja hyödyntää viestintäosaamista mistä tahansa se nouseekaan esille. Yhdessä sovitun tuotannon markkinointiin ja laajaan näkyvyyteen ja kuuluvuuteen sitoutuisimme kaikki.

Odotammekin nyt mielenkiinnolla kyselypalautetta. Ohjaus- ja selvitysryhmämme edustavat kirkollista ja muutakin kenttää sekä viestinnällistä osaamista varsin laajasti. Vastauksien huolellinen analysointi antaa hyvän ja konkreettisen evästyksen tavoitteellemme, joka vahvistaa yhteisen osaamisemme entistä parempaa hyödyntämistä. Tarkoitushan on välttää päällekkäisyyttä, kalliiksi ja raskaaksi joskus jopa turhauttavaksi koettua työtä. Av-tuotannot ovat vain yksi monista mahdollisuuksista säästää ja kohdentaa osaamistamme ja resursseja. Hankesuunnitelman mukaisesti seuraavat painopisteet ovat somen ja seurakuntaviestimien mahdollisuudet.

Yhteistyöterveisin, Tuomo

Tuomo Pesonen
Hankejohtaja, kokonaiskirkollinen viestintäselvitys

31.03.21

Ovet auki ekumenialle

Ekumenia ja kirkon missio ovat oikeastaan saman asian kääntöpuolia. Lähetystyö ei ole mahdollista ilman näkyä kristillisen uskon identiteetistä ja sanottavasta. Ekumenia taas on olennaisesti juuri yhteisen kristillisen uskon pohjan sanoittamista ja etsimistä yhdessä. Kristillinen usko ei synny ja elä tyhjiössä vaan osana seurakunnan elämää ja ennen muuta sen yhteistä jumalanpalveluselämää. Siitä niin missio kuin diakonia kirkon elämän kantavina osina versovat. Ekumenia pyrkii siihen, että voisimme yhdessä paitsi kuulla sanaa myös polvistua Herran pöytään hyvillä mielin erot rakentavasti sovitettuna ja erilaisuutemme yhteistä elämää ja tehtävää rikastuttamassa.

Jos ei haluta yhdessä tunnustautua (ekumeeniseen) kristilliseen uskoon, ei paljon jää jäljelle eteenpäin välitettäväksi. Niinpä luterilaisten tunnustuskirjojenkin alussa ovat jakamattoman kirkon ajalta periytyvät uskontunnustukset, joista kattavin on muutaman vuoden päästä 1700-vuotisjuhliaan viettävä Nikean uskontunnustus (325). Se on meillä liian usein taustalle jäävä hengellinen teksti, joka liittää varhaisen kirkon perintöön ja eri puolilla maailmaa kristityiksi tunnustautuviin. Esimerkiksi ortodoksien kanssa voidaan piispainkokouksen ohjeen mukaan jättää ekumeenisissa tilaisuuksissa Nikean tunnustuksesta ”ja Pojasta” -lisäys (filioque) pois.

Uskontunnustusten ytimessä on usko kolmiyhteiseen Jumalaan ja Kristukseen Jumalan Poikana, joka ”meidän ja meidän pelastuksemme tähden” syntyi ihmiseksi. Ydin on siis hengellinen, missionaarinen ja ihmisyyteen kokonaisvaltaisesti liittyvä. Ekumeniassa on yleisellä tasolla kyse arkisesta ja kristilliseen uskoon sekä myös ihmisyyteen liittyvästä yhteyden ja ykseyden rakentamisesta yhteisen uskon ja yhteisen elämän parhaaksi. Kirkon ykseyttä ja luomakunnan ykseyttä ei voida erottaa toisistaan, jos tunnustaudutaan uskoon kolmiyhteiseen Jumalaan. Kirkko toki keskittyy omaan tehtäväänsä, mutta kristittyjen yhteys ruokkii myös rauhantyötä ja sovintoa laajemmin. Ei ole sattumaa, että ekumeeniset organisaatiot saivat alkunsa 1900-luvun maailmansotien jälkeen ja kylmän sodan aikana. Viime vuodet ovat varsin havainnollisesti osoittaneet, mihin moniäänisyys johtaa, kun se polarisoi kakofonisesti ja estää järkevän yhteistoiminnan.

Ekumeeninen kanssakäyminen

Luterilaisen kirkon strategiassa vuoteen 2026 Ovet auki kannustetaan ottamaan kirkon missionaarinen tehtävä vakavasti ja rohkeasti avaamaan ovia sekä ulospäin että kutsuvasti sisäänpäin ja kasvamaan kristittyinä ja kirkkona tehtäviemme mukaan. Yksi ulospäin suuntautumisen ja kirkon uudistamisen merkittävä kanava ja väline on viimeksi kuluneiden sadan vuoden aikana ollut ekumeeninen kanssakäyminen. Voimme oppia itsestämme ja toisilta kristityiltä lähellä ja kaukana ja jakaa resursseistamme ja osaamisestamme toisille – rukousta toisten kristittyjen ja eri kirkkokuntien puolesta unohtamatta. Sen tulisi olla säännöllinen osa jumalanpalveluselämää muulloinkin kuin tammikuisella kristittyjen yhteisellä rukousviikolla tai lokakuun ekumeenisella vastuuviikolla.

Euroopan ja Pohjois-Amerikan kirkot ovat jo vuosikymmeniä etsineet tapoja löytää missionaarisuutensa uudelleen identiteetin ohentuessa ja jäsenmäärien laskiessa. Meillä on niiden tekemästä työstä ja löydöistä paljon opittavaa. On monesti rikastuttavaa katsoa sitä, mitä toiset ovat löytäneet paitsi naapurimaiden kirkoissa ja länsimaissa myös kasvavien kirkkojen elämässä globaalissa etelässä. Afrikkaa on kutsuttu ”maailman hengellisiksi keuhkoiksi”, vaikka heilläkin on omat ongelmansa. Kiinnostavaa opittavaa on myös vaikkapa Aasiasta, missä ihmiskunnan painopiste on. Vaikkapa Kiinan kirkko on voimakkaasti kasvanut viime vuosikymmeninä. Myös siellä kristinuskon juuria on jo varhaisilta vuosisadoilta lähtien. Yhteisen ekumeenisen, jakamattoman kirkon perinnön varassa elämme omine kontekstuaalisine erityispiirteinemme.

Verkon kautta voi kansainvälisiä ja ekumeenisia kuulumisia saada nykyisin kätevästi niin ystävyysseurakunnista kuin lähetyskentiltä ja muiden olemassa olevien kontaktien kautta. Etätilaisuudessa on sama, onko keskustelukumppani Espoosta tai Edinburghista, Hollolasta tai Hong Kongista. Mahdollisuuksia on paljon. Tärkeätä on myös nähdä olennainen ja se, mikä meille on mahdollista. Oman todellisuuden peilaaminen toisten kokemuksiin virittää ajatuksia ja opettaa kristittyjen yhteyden rikkaudesta tärkeitä asioita, puhaltaa yhteistä hiiltä liekkiin.

Tomi Karttunen
Kirkkohallitus, johtava asiantuntija, teologia ja ekumenia

24.03.21

Muuttuvan työelämän mestariksi

Kirkossa on perinteisesti arvostettu kohtaamista kasvotusten, mutta viimeisen vuoden aikana on pitänyt opetella uusia tapoja kohdata. Uudet tavat vaativat myös uusia taitoja, että esimerkiksi verkkotapaamisessa saadaan luotua tilanteen luonteeseen sopiva tunneilmasto.

Kun kehitimme Joensuun seurakuntayhtymässä työelämätaitoja, halusimme ehdottomasti hyödyntää Kirtekon tarjoamaa Tulevaisuuden työelämätaidot -verkkoympäristöä ja sen aineistoa.

Valmis, ammattilaisten tekemä aineisto tuo uusia näkökulmia omaan työhön ja mahdollistaa myös työstä keskustelemisen tavalla, johon emme omin keinoin yltäisi. Aineisto avaa ajattelua napakoilla alustuksilla, joista suurin osa kestää alle kymmenen minuuttia. Videon katselemisen jälkeen asiaan pääsee syventymään tarkemmin aihetta käsittelevillä tehtävillä.

Koko kirkkoa ajatellen koulutus on hieno työkalu, jollaisen tekemiseen tai hankkimiseen yksittäisten seurakuntien resurssit eivät riittäisi. Tästä kurssista meidän todella kannattaa ottaa hyödyt käyttöön kirkon töissä!

Jos oletat, oleta hyvää

Kurssin opeista monet liittyvät oman ajattelun hallintaan. Kun yhteistyö takkuaa, pääsee puoliväliin ratkaisua jo sillä, kun saa taottua omaan päähän, että toinen on pohjimmiltaan hyvin aikein liikkeellä, vaikka olisi kuulostanut miltä. Itse olen kokenut, että tällaisen suopeimman tulkinnan eteen joutuu usein tekemään tiukkaa ajatustyötä, mutta se vaiva kannattaa.

Toinen tunneilmastoon liittyvä kullanarvoinen vinkki erityisesti nyt etätyön aikana on se, että hankalissa asioissa aina puhelin käteen tai keskustelu kasvokkain, eikä koskaan kannata alkaa selvittää ongelmaa kirjoittamalla – ei edes silloin, kun on itse saanut sähköpostin, joka kuohuttaa mieltä. Ensin kannattaa rakentaa tilanteesta suopein tulkinta omaan mieleen, ja sitten tarttua luuriin. Kun keskustelun käy palautedialogin hengessä (tämänkin opit kurssilla), pääsee yleensä parempaan lopputulokseen kuin olisi osannut toivoakaan.

Kun kirjoitat, kirjoita kauniisti

Kurssilta opin myös sen, että kirjoitettu teksti – käytännössä yleensä sähköpostiviesti – tuntuu lukijasta tyypillisesti sävyltään kielteisemmältä kuin kirjoittaja on tarkoittanut. Siksi neutraaliksikin tarkoitettu viesti on kirjoitettava mieluummin ylikohteliaasti, jotta se ei vaikuttaisi lukijasta tylyltä. Ja seuraavan kerran, kun törmäät tylyn tuntuiseen viestiin, muista, että olet todennäköisemmin kokemusharhan kuin epäystävällisen kohtelun uhri. Vastaamalla viestiin ystävällisesti saat katkaistua vaarallisen kierteen alkuunsa.

Kurssi antaa paljon aineksia pohtia, miten elämäänsä voi itse vaikuttaa. Muita kun ei voi muuttaa, mutta omaa toimintaa voi, ja siten käynnistää muutosta myös ympäristössään. Kurssin esittelemiin luottamuksen elementteihin ajatuksella paneutuminen voi olla askel merkittävään oman elämän parantumiseen niin työssä kuin muutenkin.

Koulutuspäivät sujuvasti etänä

Meillä Joensuussa on ollut perinteisesti koko yhtymän yhteinen koulutuspäivä vuosittain. Koronan vuoksi emme voineet kokoontua fyysisesti samaan paikkaan, joten päätimme yhteisen koulutuspäivän sijaan käyttää Kirtekon tarjoamaa verkkovalmennusta.

Koko henkilöstö käy Tulevaisuuden työelämätaidot läpi, mutta toteutustapoja on monia. Verkkoympäristön hyödyntämisessä on ollut käytössä kaikki tavat, mitä olemme keksineet: itsenäinen opiskelu, samanlaista työtä tekevien ammattilaisten yhteiset oppimistilanteet, aineiston hyödyntäminen työneuvotteluiden yhteydessä seurakunnan koko henkilöstön kesken, tiimin yhteiset koulutuspäivät esimiehen johdolla, yliopistolla ohjauksen harjoittelua suorittavan työntekijän vetämät koulutuskokonaisuudet, oppimisagentin ohjaamat koulutukset… Ja kaikki tavat ovat toimineet!

Yhteispelin mestarit löytää kirkosta

Työn kehittäminen on jatkuvassa muutoksessa ainoa tapa huolehtia siitä, että tekeminen ja energia suunnataan oleelliseen, jolloin työssä myös pysyy hallinnan ja mielekkyyden tuntu. Esimerkiksi henkilökohtaisella tehtävänhallinnalla voi olla mullistava vaikutus työhön, mutta kuinka moni tulisi siihen omatoimisesti paneutuneeksi ilman kurssimateriaalia tai yhteistä keskustelua työpaikalla?

Jatkuvassa muutoksessa eläessä on haastavaa löytää toimiva tasapaino pysyvyyden ja uudistumisen välillä. Kirkossa on paljon traditioita, joiden säilyttäminen on arvokasta ja ne myös kannattelevat ihmisiä muutosten keskellä. Samalla, kun arvostamme perinteitämme, meidän on oltava valmiita kehittämään ja uudistamaan työn tekemisen tapoja. Muutoksessa tarvitaan myös yhteispeliä, ja sujuvaan yhteispeliin tarvitaan hyviä työelämätaitoja. Nyt ne ovat ulottuvillasi, vain parin klikkauksen päässä.

Satu Krohns
henkilöstöpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä

Kirkon pääsopijaosapuolten käynnistämässä Kirteko 2030-hankkeessa innostetaan käymään luottamusta ja yhteistyötä vahvistavaa vuoropuhelua kirkosta tulevaisuuden työpaikkana. Työyhteisöjen vuoropuhelussa kannustetaan hyödyntämään Tulevaisuuden työelämätaidot -verkkovalmennusta. Seurakuntien työnantajan ja työntekijöiden edustajia kutsutaan Kirteko-tapaamisissa käytävään vuoropuheluun. Kirteko-hanketta rahoittaa kansallinen TYÖ2030-ohjelma.