Vieläkö käsipäivää?

kättely — Kuva: Chris Liverani, Unsplash

Toinen koronasyksy on alkanut. Keväällä vielä katseltiin toiveikkaasti syksyyn; aavistellen, että kaikki palautuisi ennalleen. Samalla on ainakin salaa toivottu myös opittujen käyttäytymismallien ja tapakulttuurin paluuta. Se toisi turvallisuutta ja säästäisi liialta hämmennykseltä ja päänvaivalta.

Meitä on opetettu kättelemään, katsomaan silmiin ja esittäytymään sanomalla oma nimi selkeästi. Niiaus ja kumarrus ovat sentään jääneet historiaan, vaikka oma sukupolveni niitäkin opetteli lapsuudessa.

Eurooppalainen sosiaalinen koodi

Kättelyn historia on maassamme melko nuorta. Vasta viime sotien jälkeen tämä kontaktin ottamisen tapa alkoi yleistyä, varsinkin kansakoulujen opetuksen kautta. Miten ollaan kohteliaita ja huomioidaan toinen sopivalla tavalla – silti toisen rajoja kunnioittaen?

Tämä käyttäytymisen koodi on omaksuttu lähes kaikkialla eurooppalaisen kulttuurin piirissä. Ei se ole vain muodollisuus ja turhaa pönötystä, mikäli se tulee aidosti ja luontevasti.

Kättely kertoo luotettavuudesta ja ystävyydestä. Sen kautta toivotetaan onnea, siunausta ja myötäelämistä sekä vahvistetaan sopimuksia. Se välittää myös jotain persoonallisuudesta ja mielialasta. Käden puristuksen tulee olla sopivan luja, lempeä ja vakuuttava, luottamusta herättävä.

Aukko kohtaamisissa

Keskikesällä tein paljon kirkollisia toimituksia, joiden parissa kohtasin monia seurakuntalaisia. Kun kohtasin surevan omaisen siunauskeskustelussa tai isomman saattojoukon kappelin aulassa, oli molemmilla osapuolilla käyttäytymiskoodi hukassa. Koronarajoitukset ovat vieneet mahdollisuuden kätellä tai halata. Ennen koronaa minulla oli tapana kättelykierroksen kautta kartoittaa suuremmasta ryhmästä ne lähimmät omaiset. Nyt tuntui oudolta vain sanoa mahdollisimman kovalla äänellä maskin takaa oma esittely, tervehdys ja osanotto. Vastausta ei aina välttämättä tullut. En myöskään tiennyt, kuka oli kukin isossa joukossa. Harva osasi tai jaksoi siinä ryhtyä esittäytymään. Eikä kyynärpäätervehdys aina tunnu luontevalta.

Korona-aika on jättänyt suuren aukon ihmisten kohtaamisiin herkissä tilanteissa. Minulla on vain maskin takaa katsovat silmät ja vaimennettuna kuuluvat sanat ilman huulilta lukemisen mahdollisuutta.

Sielunhoitajan kädet

Kirkon sielunhoitoa merkittävästi kehittänyt Irja Kilpeläinen on todennut: ”Sielunhoitajalla ei ole käsiä”. Oletan, ettei tämä arvostettu sielunhoidon uranuurtaja halunnut sulkea kättelyä kokonaan pois vaan korosti, että sanat ovat ensisijainen kohtaamisen väline. Ne ovat hoitavia ja parantavia, ja vievät keskustelua eteenpäin.

Mielestäni käsillä on kuitenkin tärkeä tehtävä oheisviestinnässä, ensikontaktin luomisessa. Varsinkin moni ikäihminen on oppinut tervehtimään kädestä. Kosketuksen tarve on erityisen vahva voimien heiketessä. Siksi en aina ole voinut olla tarttumatta sairaalan sängystä ojentuvaan lähes satavuotiaaseen käteen. Turha silloin olisi selittää koronaohjeista vaan parempi vain desinfioida kädet ennen huoneeseen menoa. Muistisairaus on sulkenut potilaalla tietoisuuden viruksen aiheuttamista tapojen ja käytäntöjen muutoksista.

Tervehdys luo osallisuutta

Olen aikaisemmin suorastaan opettanut kehitysvammaisia: ”Sanotaanpa käsipäivää!”, mikäli henkilö ei ole itse tehnyt aloitetta. Mikäli käsi ei kohoa, niin vaihtoehtona taputan olalle. Sosiaaliset koodit luovat osallisuuden tunnetta, vaikka hartaushetken alussa.

Juuri olemme oppineet kohteliaasti kättelemään tai luontevasti halaamaan, niin nämä arvokkaat kohtaamisen jatkeet pyyhkiytyvät pois. En silti toivo muodollisen kättelyn paluuta.

Kättelyllä on merkitystä, mikäli on tarkoitus luoda pidempiaikainen kontakti. Se voisi edes vähän auttaa meitä koronan eristämiä kokemaan yhteyttä toisiimme ja osallisuutta yhteiseen ihmisyyteen sekä seurakunnan jäsenyyteen.

Taina-Maija Miettinen
vammaistyön pappi, Kajaani

1.09.21

Avaa ovi koulutukseen

Osallistuin nuorena työntekijänä Kirkon koulutuskeskuksessa pidettyyn jumalanpalveluselämän koulutukseen kaukaisen 1990-luvun lopulla. Elettiin käsikirjauudistuksen kiihkeitä vuosia. Koulutuspäivien aikana puheissa olivat vilahdelleet niin ambot (lukupulpetti) kuin kredenssipöydätkin (apupöytä), nämä olivat myös käytössä rukoushetkissä ja messussa. Eräänä iltana menimme vuorollamme valmistelemaan iltarukousta Agricolan kappeliin. Huomatessaan että kappelissa oli useita amboja, totesi vanhempi kollega, että ”tämähän on oikea ambomaa”.

Minulle tässä kokeneemman työtoverin havainnossa, asioiden yllättävässä toisiinsa kytkemisessä, on jotain koulutuksen, uuden oppimisen ytimestä. Ajattelu avartuu, saa uutta tietoa erilaisista asioista, uusia näkökulmia tulee tarjolle mahdollisesti haastamaan vakiintuneita ajatus- ja toimintamalleja. Omatoiminen asioihin perehtyminen mahdollistaa kyllä tämän kaiken, mutta varmimmin se tapahtuu ryhmässä, jossa on läsnä monenlaista ajattelua sekä työ- ja elämänkokemusta huumoria unohtamatta.

Kirkon henkilöstökoulutuksen tavoitteena on, että seurakuntien työntekijöiden osaaminen vahvistuu ja kehittyy työuran eri vaiheissa. Tämä on tarpeellista, jotta seurakunta voisi toteuttaa tehtäväänsä olla Kristuksen asialla tässä maailmassa ja tässä ajassa. Henkilöstökoulutus mahdollistaa moniammatillisia kohtaamisia, yhdessä inspiroitumista ja oppimista, se vahvistaa työntekijöiden hengellistä elämää ja, näin uskomme, uskoa kirkon työn merkityksellisyyteen. Kirkon henkilöstökoulutusta on toteuttamassa laaja verkosto erilaisia toimijoita eri puolilla Suomea. Se osaltaan vahvistaa monimuotoisuutta, jota kirkon työssä kohdataan ja tarvitaan.

Kirkon uudessa Ovet auki -strategiassa kirkon työntekijöitä haastetaan katsomaan rohkeasti ulos- ja eteenpäin sekä arvostamaan sitä, mistä tähän on tultu. Ovien avaaminen ulospäin ja eteenpäin vaatii rohkeutta ja aloitteellisuutta sekä valmiutta muutokseen. Tukea tähän on tarjolla. Olemme avanneet ovet kirkon henkilöstölle suunnattuun vuoden 2022 koulutustarjontaan. Kirkon koulutuskeskuksen kokoama koulutustarjonta sisältää Kirkon koulutuskeskuksen ja yhteistyökumppanien koulutustarjonnan, se löytyy osoitteessa koulutuskalenteri.evl.fi. Kirkon koulutuskeskuksen omat, vuonna 2022 alkavat koulutukset, löydät tästä linkistä. Yhteensä tarjolla on noin 400 koulutusta ja verkostotapaamista. Kaikkien näiden tavoitteena on tukea kirkon henkilöstöä, jotta he voivat parhaalla mahdollisella tavalla kehittää seurakuntien työtä. Tutki tarjontaa ja avaa ovi koulutukseen!

Vuonna 2022 avataan myös uusi ovi, kun Kirkon tutkimuskeskus ja Kirkon koulutuskeskus yhdistyvät yhdeksi yksiköksi, jonka nimi on Kirkon tutkimus ja koulutus. Emme vielä tiedä, mitä kaikkea yhdistyminen tuo mukanaan, mutta innolla sitä odotamme ja sen tuomia mahdollisuuksia. Kirkon koulutuskeskuksen tehtävänä yhdistymisen jälkeenkin on edistää ja tukea kirkon henkilöstön osaamisen kehittämistä.

Palaan vielä takavuosien koulutuskokemukseen. Kun tänä päivänä menen Agricolan kappeliin ja näen kaksi lukupulpettia, ”ambomaan”, ajatuksissa ehtivät vilahtaa messun sisällöt, sen toteutus ja kirkkotila, mutta myös Ambomaa, kirkon missio ja Kristuksen maailmanlaaja kirkko, jonka osa me olemme. Henkilöstökoulutus liittyy kirkon mission toteuttamiseen tässä ajassa ja paikassa. Ovet ovat avoinna!

Ulla Tuovinen
vs. johtaja
Kirkon koulutuskeskus

25.08.21

Tutkimus kirkollisen organisaatiomuutoksen pyörteissä

Visioita kirkon tutkimuksesta ja koulutuksesta työntekijöiden muovailemina.
Kuva: Veli-Matti Salminen.

Evankelis-luterilaisen kirkon ylintä päätösvaltaa käyttävä kirkolliskokous hyväksyi elokuussa 2021 muutoksen, jolla käytännössä voidaan yhdistää Kirkon tutkimuskeskus ja Kirkon koulutuskeskus. Kirkon keskushallintoa on uudistettu kivikkoisessa prosessissa, joka lähti liikkeelle jo kirkon tulevaisuuskomitean mietinnöstä vuonna 2016. Sen tuloksena kirkolliskokous työsti pitkän listan tehtävänantoja kirkkohallitukselle. Osa tehtävistä muutti muotoaan, pitkittyi tai haudattiin, mutta tutkimus- ja koulutuskeskusten yhdistäminen saatiin sinetöityä. Siinä mielessä voidaan puhua jopa mannerlaattojen liikkumisesta kirkon keskushallinnossa.

Aiheellinen kysymyksensä tietenkin on, mitä tutkimukselle tapahtuu organisaatiomuutoksessa. Minkälainen on tutkimuksen autonomia, entä minkälaisena toimintayksikkönä Kirkon tutkimuskeskus hahmottuu muiden tutkimusorganisaatioiden joukossa?

Tutkimus ja koulutus asiantuntijatehtävinä

Hallinnollisesta muutoksesta huolimatta väittäisin, että tuskin paljonkaan tulee muuttumaan kirkollisen tutkimuksen autonomiassa. Kirkon tutkimuskeskuksen työtä on tehty Kirkkohallituksen erillisyksikön statuksella, keskeisenä tehtävänantona palvella kirkkoa sen eri osa-alueiden kehittämistyössä, mutta kuitenkin tutkimustyönsä substanssin itse määrittäen ja tutkijoiden työtä itsenäisesti johtaen.

Tutkimus ja koulutus ovat asiantuntijatehtäviä. Vertailukohtana perustettavalle kirkollisen tutkimuksen ja koulutuksen yksikölle on käytetty yliopistoja ja ammattikorkeakouluja, jotka myös perustuvat tutkimuksen ja koulutuksen yhteistyölle. Edelleen vertailukohteidensa tavoin myös Kirkon tutkimus ja koulutus on viestijä ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Viimeksi mainitussa tehtävässä asiantuntijuus ja sen soveltaminen myös korostuvat erityisellä tavalla.

Tiedolla johtaminen ja tutkimustiedon merkitys

Tiedolla johtaminen on noussut entistä keskeisempään osaan asiantuntijatyössä. Evankelis-luterilaisen kirkon toimintaympäristön ja uskonnollisen kentän muutos on 2000-luvulla ollut niin dramaattinen, että voitaisiin sanoa tiedolla johtamisen olevan kirkolle jopa kriittisen tärkeä toiminto. Kirkolla ja sen eri toimijoilla sekä muilla yhteiskunnallisilla toimijoilla on oltava käytettävissään tutkimukseen pohjautuvaa tietoa kirkkoon ja uskontoon liittyvistä kysymyksistä. On myös välttämätöntä, että tietoa prosessoidaan ja hyödynnetään kirkon toimijoiden työn tueksi. Näitä taustoja vasten tutkimus- ja koulutustoiminta toteuttavat kirkossa varsin keskeistä tehtävää.

Kirkon tutkimuskeskus tekee perustehtävänsä mukaisesti kirkon ja seurakuntien päätöksenteolle ja toiminnan kehittämiselle tarpeellista kirkon ja uskonnollisen elämän sekä yhteiskunnan muutosten tutkimusta. Tutkimustuloksia julkaistaan yleistajuisissa ja tieteellisissä artikkeleissa, tilastojulkaisuissa sekä sosiaalisessa mediassa. Tutkimuskeskuksen työntekijät tuovat asiantuntemustaan kotimaisiin ja kansainvälisiin tutkimushankkeisiin sekä työryhmiin ja luottamuselimiin.

Tutkimushankkeissaan Kirkon tutkimuskeskus keskittyy tulevina vuosina ajankohtaisiin teemoihin, kuten kirkon missioon monikulttuurisessa yhteiskunnassa, digitalisaation haasteisiin ja kirkon toimintakulttuuriin, kirkon yhteiskunnalliseen asemaan sekä ekumeenisen teologian ajankohtaisiin kysymyksiin luterilaisessa kirkossa.

Kirkossa tarvitaan sekä tutkimusta että koulutusta

Idea kirkollisen tutkimuksen ja koulutuksen keskittämisestä samaan yksikköön ei toki ole aivan uusi, vaan sitä on esitetty eri yhteyksissä jo vuosikymmeniä aiemminkin. Yhdistymisen toteutumiseen nyt vaikuttavat osaltaan paineet kokonaiskirkon taloudessa, mutta uskoakseni myös aito tahto uudistaa kirkon toimintakulttuuria. Erillään tekemisestä halutaan siirtyä yhdessä tekemiseen, ja kun asiantuntijatyöstä on kyse, myös tutkimuksen ja koulutuksen molemminpuolinen hyötyminen toisistaan on painava peruste.

Tutkimus- ja koulutusfunktioiden yhdistymisellä haetaan näiden funktioiden syvempää yhteistyötä ja vaikuttavuutta ja sen myötä seurakuntien saamaa suurempaa hyötyä. Tätä kirjoittaessani vielä hahmotellaan sitä, mitä yhdistyminen konkreettisesti tarkoittaa. Uuden luomiselle tuovat haasteita myös kirkkohallitukselle asetetut tiukat säästötavoitteet. Tiivistyvä yhteistyö ja näiden kahden keskuksen erilaisuus kuitenkin voi tuottaa jotain sellaista, joka on enemmän kuin vain osiensa summa.

Kirkkohallitukselle osoitetut säästöpaineet ovat tuottaneet jokseenkin turbulenttisen tilanteen. Kirkon tutkimus ja koulutus ovat omalla tavallaan myrskyn silmässä. Toisaalta sitä työtä, jota yksikössä tehdään, tarvitaan juuri nyt entistä enemmän ymmärryksen ja reflektion lisäämiseksi. Moni hallinnon tutkija voisi olla kiinnostunut siitä, mitä kirkollisen päätöksenteon ja hallinnon kulisseissa tapahtuu. Moni toimintakulttuurin uudistaja on joutunut lyömään päätään seinään pyrkimyksissään kirkon keskushallinnon kehittämiseksi. Varmaa on kuitenkin se, että muutos tapahtuu. Tutkimus ja koulutus on sen muutoksen kriittinen ja keskeinen toimija.

Teksti on julkaistu Kirkko ja tutkimus -blogissa 24.8.2021.

Veli-Matti Salminen
vs. johtaja, Kirkon tutkimuskeskus

18.08.21

Kärsivällisyys on hyve

Loppuvuosi 2021 vaikuttaa näin elokuun puolivälissä edelleen koronan varjostamalta. Toki tilanteen vakavuus vaihtelee eri puolilla Suomea, mutta useissa kasvukeskuksissa on kiristetty rajoituksia ja odotettu paluu uuteen normaaliin on jälleen siirtymässä.

Kesän jälkeen mielissämme on varmasti jo aimo annos pettymystä ja kysymys kuuluukin, miten tätä kaikkea vielä jaksaa. Ehkä viisainta olisikin luopua ajatuksesta uudesta normaalista ja siirtyä ajattelemaan nykyisyyttä normaalina, joka sitten aikanaan, rokotekattavuuden myötä, muuttaa muotoaan, mutta enää emme palaa mihinkään, vaan kuljemme koko ajan eteenpäin.

Tähän eteenpäin menoon työyhteisössä suosittelen edelleen ja aina vaan vanhoja lääkkeitä, joista olemme kirjoittaneet ja viestineet pitkään.

Käyttäkää hyväksenne tarjottu Filosofian Akatemian tuottama verkkovalmennus ”Tulevaisuuden työelämätaidot”. (kirkon työntekijöiden vapaasti käytettävissä vielä tämän vuoden loppuun ). Eri aiheista voi muodostaa omalle työyhteisölleen sopivan kokonaisuuden, jos pelkää, ettei aika riitä kaiken kahlaamiseen. Aineiston voi käydä läpi myös täysin itsenäisesti ja kokea mahdollisesti ahaa-elämyksiä.

Itselleni tärkeä osio on 3-moduuli, ”Kommunikaatio- ja vuorovaikutustaidot”. Se sisältää muun muassa ajatuksen myötätunnon voimasta ja sen eheyttävästä vaikutuksesta työilmapiiriin. Toisaalta opin listan empatiahudeista, joita on syytä välttää. Osaltaan valmennuksesta kumpuaa vanha viisaus, ettei lähimmäisiään/työtovereitaan voi muuttaa, mutta omaa ajatteluaan ja käytöstään voi.

Miten itse käyttäydyn ja toimin niin, että olen työyhteisöni ja työtovereitteni luottamuksen arvoinen? Eräs minua viisaampi on kirjoittanut seuraavasti; ”avoimuus ja rehellisyys ovat kaiken kestävän toiminnan ohjenuora ja toiminnan oikeellisuuden kriteeri. Totuudellisuus on luotettavuuden perusta. Luottamusta ei voi olla ilman luotettavuutta, jonka varaan kunnioitus rakentuu”.

Julkisuudessa käydään useita koronaan liittyviä keskusteluja, joista ainakin yksi voi herättää työpaikoilla pohdintoja. Kuka ottaa rokotuksen tai onko työyhteisössämme joku, joka ei ota? Kuten lainsäätäjän silmissä on tunnettua, rokotuksen ottaminen on täysin vapaaehtoista ja tieto kuuluu yksityisyyden suojan piiriin, joten mitään ilmoitustaululla julkaistavia listoja ”kakkosrokotteen jo saaneista” ei voida käyttää.

Sen sijaan, jos ja toivottavasti, kun työyhteisössä vallitsee luottamuksen ilmapiiri, on aivan luontevaa keskustella yhteisesti rokotusten ottamisen tärkeydestä ja niiden tieteellisesti todistetusta suojasta vakavaa tautimuotoa vastaan. Ketään ei siis saa vaatia kertomaan rokotuksistaan tai rokotuksen ottamisesta kieltäytymisestä, mutta onhan tämä toki vapaa maa niin, että asiasta saa myös kertoa, jos kukin itse niin valitsee. Viime kädessä työturvallisuuslaki edellyttää työnantajaa arvioimaan työntekijöiden työturvallisuutta ja työympäristön turvallisuutta. Tällaisissa tilanteissa voi tulla eteen harkinta selvittää rokotuskattavuutta. Ymmärtääkseni suomalaiset väestötasolla suhtautuvat rokotuksen ottamiseen hyvin myönteisesti, joten on vaikea uskoa, että tästä asiasta syntyisi suuren luokan ongelmaa seurakunnissa.

Lopuksi totean, että kirkon työelämän kehittämishankkeen sloganiksi viime keväänä valittu ”Tulevaisuuden työelämä tehdään yhdessä” on osuvampi kuin osasimme ajatellakaan, kun asiaa yhteisesti henkilöstöjärjestöjen kanssa fundeerasimme. Tuleva syksy on totta totisesti yhdessä tekemisen aikaa – olipa kyse etätyöstä tai työstä, jota tehdään fyysisestikin läsnä ollen.

Anna Kaarina Piepponen
kirkkoneuvos, kirkon työmarkkinajohtaja

16.08.21

Henkilöstöpäällikkö rippikoulumaailmassa – tunteiden vuoristorata

Aloitin työkierrossa rippikoulutyössä marraskuussa, ja nyt leirin ja konfirmaation jälkeen työkiertoni on tullut päätökseen. Olen toiminut rippikoulutyössä siis oman työni ohella, matkannut yhden rippikouluryhmän kanssa ensimmäisestä tapaamisesta aina konfirmaatioon saakka henkilöstöpäällikön työni ohessa.

Rippileiri ja konfirmaatio

Tämä koko matka on ollut suurta ihmettelyn ja oppimisen aikaa, mutta en silti varmasti osannut arvata, mikä tunteiden vuoristorata rippileiri tulee olemaan. Rippileirin aikana sain matkata omasta lapsuudesta nykyhetkeen, ilosta suruun ja tunteesta toiseen. Rippileiri nosti pintaan monia ajatuksia omasta lapsuudestani ja rippikouluajastani ja matkastani tähän hetkeen. Toivon, että samalla pystyin olemaan turvallinen aikuinen myös rippikoululaisille heidän matkallaan. Toivon myös, että pystyimme työntekijöinä luomaan nuorille sellaisia muistoja tästä ajasta, joita he aikuisena hymy huulilla muistelevat.

Myös konfirmaatiossa oli suuria tunteita. Sain olla siunaamassa näitä upeita nuoria ja jakamassa heille ehtoollista. Miten kiitollinen olinkaan, että sain olla jakamassa tätä heidän tärkeää elämänvaihettaan heidän kanssaan. Ja miten tärkeä elämänvaihe tämä oli minullekin. Konfirmaatio oli minulle myös luopumisen aikaa, sillä sinä päivänä luovuin tehtävistäni rippikoulutyössä sekä näistä nuorista. En tiedä tulevatko tiemme kohtaamaan enää milloinkaan.

Tavoitteiden toteutuminen

Ensimmäisessä blogikirjoituksessani kirjoitin työkierron tavoitteista. Kirjoitin, että työkierron tavoitteena on yleensä osaamisen kehittäminen, mutta myös ymmärryksen lisääminen toisista työaloista ja toisten työntekijöiden työstä sekä yhteistyön lisääminen eri työalojen ja alueiden välillä. Ainakin omalta osaltani voin todeta, että nämä tavoitteet ovat toteutuneet. Vaikka luulee tietävänsä asioista paljonkin, vasta käytännön kysymysten edessä huomaa puutteet omassa ymmärryksessään. Ja kuitenkin tiedostan myös sen, että minulla on kokemus vain yhdestä rippileiristä, se ei riitä tuomaan ymmärrystä koko rippikoulutyöstä.

Ymmärrykseni lisääntyi erityisesti työntekijöiden välisen yhteistyön tärkeydestä, samoin tukitoimintojen ja hengellisen työn yhteistyön tärkeydestä. Rippileiri on oma pieni maailmassa, jossa jokaisen palasen on toimittava yhteen saumattomasti. Jokainen työntekijä toimii työnsä ohella nuorten kasvattajana ja jokainen vaikuttaa leirin ilmapiiriin.

Työkierto on antanut minulle paljon ja sen myötä muutama asia tulee seurakunnassa varmasti muuttumaan. Työkierrosta on ollut hyötyä minulle itselleni, mutta varmasti myös rippikoulutyölle ja seurakunnalle kokonaisuudessaan. Voin suositella työkiertoa kaikille, mutta erityisesti esimies- tai muuten johtavassa asemassa oleville henkilöille. Työkierrosta saa apua ja tiedon tuomaa tukea päätösten tekemiseen.

Hukasta pysyn kaukana

Jokaisella rippileirillä muodostuu varmasti omat sisäpiirivitsinsä, joita kukaan ulkopuolinen ei välttämättä ymmärrä, vaikka kuinka yrittäisi selittää. Meidän leirimme vitsistä muodostui jotain suurempaa, sillä siinä on tärkeä sanoma:

”Jos olisin tähti, kuuluisin, lahjakkain, ylivoimaisin. Mutta minulla ei olis rakkautta, olisin hukassa. Jos voittaisin lotossa, ostaisin vain parasta. Mutta minulla ei olis rakkautta, olisin hukassa. Hukassa ei ole valoja. Hukassa ei hyvää toivota. Hukassa ei iloita, hukasta pysyn kaukana. Jos kaikesta kaiken tietäisin, osaisin muita paremmin. Mutta minulla ei olis rakkautta, olisin hukassa. Vaikka olisin tyyppi mukavin, seurassa nauraa jaksaisin. Mulla minulla ei olis rakkautta, olisin hukassa. Hukassa ei ole valoja. Hukassa ei hyvää toivota. Hukassa ei iloita, hukasta pysyn kaukana.” (Hukassa, san. Mikko Harjunpää)

Näiden sanojen myötä kiitän myös teitä lukijat, että olette kulkeneet tätä matkaa minun kanssani.

Heli Lavila
henkilöstöpäällikkö
Seinäjoen seurakunta

11.08.21

Pyöräilevä pyhiinvaeltaja

Olen ns. Mamil-mies (Middle Aged Men in Lycra) ja harrastan rauhallista matkapyöräilyä. Monena vuonna tapanani on ollut pyöräillä toukokuinen viikko jossakin päin Eurooppaa. Pyrin näihin matkoihin liittämään aina myös jonkin hengellisen ja kirkollisen teeman. Toscanassa polkiessani kierroksen kääntöpisteenä oli Siena ja matkalukemisena Katariina Sienalaisen Dialogi Jumalan kaitselmuksesta 1300-luvulta. Skotlannissa puolestaan kohteena oli Ionan luostarisaari, jonne poljin – ja osin seilasin paikallisilla yhteysaluksilla – Glasgowsta.

Toukokuussa 2020 tarkoitukseni oli polkea Tukholmasta Nynäshamniin, seilata sieltä Gotlantiin ja tutustua pyöräillen osaan saaren yli sadasta (!) keskiaikaisesta kirkosta. Maaliskuussa 2020 alkanut pandemia kuitenkin esti matkan. Pyöräilemään teki kuitenkin mieli, joten oli keksittävä jokin kotimainen kohde.

Kun ajatuksena oli tutustua keskiaikaisiin kirkkoihin, päätin kiertää Uudenmaan tuon ajan pyhätöt. Uudellamaalla näitä kirkkoja on 14, joista Vihdin vanhasta kirkosta on jäljellä vain rauniot. Suuri osa näistä kirkoista sijaitsee ns. Kuninkaantien eli vanhan Turku–Viipuri maantien varressa. Espoon hiippakunnan ensimmäisessä piispan kasukassa on kuvattuna osa näistä Kuninkaantien varren kirkkopitäjistä. Uudenmaan keskiaikaisten kirkkojen seurakunnat kuuluvatkin Espoon ja Helsingin sekä Porvoon hiippakuntiin.

Moni pääkaupunkiseutulainen tai siellä vieraileva näkee Uudestamaasta useimmiten vain pääteiden melko yksitoikkoiset maisemat. Joskus kannattaa kuitenkin poiketa myös sivuteille. Tällöin löytää Uudenmaan kauneuden, sen kumpuilevat peltomaisemat ja lehtojen siimeksessä siintävät pikku järvet. Pyöräillessä kuulee myös lintujen laulun ja metsäpurojen solinan. Myös sielu ehtii matkalle mukaan, kun rauhallisesti polkien matka etenee 15–20 km tunnissa.

Uudenmaan keskiaikaisten kirkkojen reitin varrella avautuu myös ns. kansallismaisemia. Näitä ovat mm. Vanha Porvoo, Pohjan ruukit sekä Snappertuna–Fagervik-tien reitti, jonka toisessa päässä sijaitsee myös Raaseporin keskiaikainen linna.

Keväällä 2020 oletin, että vuoden päästä voisin toteuttaa suunnitelmani Gotlannin retkestä. Tunnetusta syystä olin väärässä. Niinpä päätin jatkaa keskiaikaisiin kirkkoihin liittyvää pyhiinvaelluspyöräilyä edelleen kotimaassa. Kohteena tänä keväänä olivat Hämeen keskiaikaiset kirkot.

Häme jakautuu kolmeen osaan, Päijät-Hämeeseen, Kanta-Hämeeseen sekä Pirkanmaahan, josta osa kuuluu historiallisesti Hämeeseen, osa Satakuntaan. Pirkanmaalaiset Pälkäneen ja Sääksmäen kirkot lasketaan hämäläisiin, Lempäälä ja Tampereen Messukylän vanha kirkko puolestaan satakuntalaisiin kirkkoihin. Yhteensä Hämeessä on 13 keskiaikaista kirkkoa, joista kaksi – Pälkäne ja Hämeenkoski – ovat rauniokirkkoja. Lisäksi alueella on kuusi keskiajalta säilynyttä erillistä sakastirakennusta.

Hollola on Päijät-Hämeen emäpitäjä, jonka komea kirkko on maamme keskiaikaisista pyhätöistä kolmanneksi suurin. Hollola on Päijänteen länsipuolella, mutta sen entinen kappeli Sysmä puolestaan itärannalla. Rannikkoa lukuun ottamatta Sysmä on itäisin keskiaikainen kirkko Suomessa. Tämä kertoo osaltaan maamme asutushistoriasta, jossa Savon ja Kainuun pysyvä asutus on myöhäisempää kuin esim. Hämeessä.

Aloitin Hämeen kierrokseni matkaamalla ensin pyörän kanssa junalla Helsingistä Lahteen ja polkemalla sieltä Sysmään. Erityisesti Asikkalan seutu on pyöräilijälle haasteellinenkin. Laskin Lahti–Sysmä välille valitsemallani reitillä puoli tusinaa nousua, joissa liikennemerkillä varoitettiin mäen jyrkkyydestä. Ylämäkien hyvä puoli kuitenkin on, että niitä yleensä seuraa alamäki, joissa kyyti on ilmaista. Seuraavan päivän reitti Sysmästä Hollolaan taas sisälsi upean Pulkkilan harjun, joka halkoo eteläistä Päijännettä. Hollolan jälkeen ensimmäinen päivä päättyi Lammille ja Tuulokseen. Niiden vaiheisiin liittyy keskiaikaisen taustan lisäksi myös kipeitä kirjauksia kansalaissodan ajalta, jonka kahakoissa mm. Lammin kirkko paloi.

Hämeen kierroksen kolmantena päivänä piipahdin Hauholla, minkä jälkeen poljin Pirkanmaalle, Pälkäneelle ja Sääksmäelle. Pälkäneen vanhasta kirkosta on jäljellä vain seinät. Siellä kuitenkin järjestetään kesäisin kirkollisia tilaisuuksia. Minun siellä vieraillessani tila oli koristeltu kauniiksi pian alkavaa avioliittoon vihkimistä varten. Onneksi oli aurinkoinen päivä – sateella juhlaväki olisi kastunut muustakin kuin onnen kyynelistä.

Pälkäneen rauniokirkko koristeltuna avioliittoon vihkimistä varten. Kuva: Mauri Vihko.

Viimeiseksi päiväksi palasin Pirkanmaalta Kanta-Hämeeseen, kun kohteena olivat Hattulan, Vanajan ja Janakkalan kirkot. Hattulan kirkko on muista poiketen rakennettu tiilistä, ikään kuin sivutuotteena Hämeen linnan rakentamiseen liittyen. Vain kesäisin käytössä olevan kirkon seinämaalaukset ovat säilyneet erinomaisessa kunnossa. Noiden maalausten synnystä ilmestyi tänä keväänä Anneli Kannon vetävä romaani Rottien Pyhimys. Kirja oli myös mainio matkakumppani, jonka seurassa tuon toukokuisen pyhiinvaellukseni poljin.

Hattulan kirkon seinämaalaukset 1500-luvun alusta ovat säilyneet hyvin. Kuva: Mauri Vihko.

Toivon hartaasti, että korona väistyy ja ensi keväänä pääsen polkemaan Gotlantiin. Siltä varalta, että se ei onnistu, voin kuitenkin kiertää taas kotimaisia keskiaikaisia kirkkoja, sillä pyöräillen käymättä ovat vielä suurin osa Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen ja Satakunnan keskiaikaisista kirkoista.

Mauri Vihko
Kirkon ulkosuomalaistyön johtaja
Kirkkohallitus

16.06.21

Thanksgiving Square, kiitoksen antamisen aukio Dallasissa.

Välitöntä palautetta

Suomen kielessä on paljon sanontoja, jotka kuvaavat meidän tapaamme antaa palautetta toinen toisillemme.

”Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmaksi.”

Huonosta asiakaspalvelusta tai jostakin muusta epäonnistumisesta jaksetaan puhua vielä pitkään, vuosienkin päästä. Pieleen menneestä tilanteesta huomautetaan usein myös nopeasti, ja ”nopeasta palautteesta” onkin tullut ikään kuin negatiivisen palautteen synonyymi.

”Ja jos mokaa, niin voi olla varma, että saa kyllä välitöntä palautetta.”

Vanhassa vitsissä pitkään yhdessä ollut pariskunta istuu sohvalla ja nainen kysyy mieheltä, miksi tämä ei ole pitkään aikaan sanonut, että rakastaa vaimoaan. ”Mä oon sen kerran alttarilla sanonu. Ilmotan sitten, jos asia muuttuu.”

Negatiivisen palautteen antaminen osataan Suomessa hyvin. Meillä on myös vallalla kulttuuri, jossa hyvää palautetta ei syystä tai toisesta anneta yhtä kärkkäästi, kuin huonoa. Minusta tätä asiaa voisi alkaa muuttaa.

Kiitoksen paikka

Oheinen kuva on Dallasista, Texasista. Kyseessä on Thanksgiving Square, kiitoksen antamisen aukio. Se on osa korttelin kokoista puistoa, joka sijaitsee keskelle Dallasin bisnes-keskustaa, tornitalojen katveessa. Puiston keskellä on kaikkien uskontokuntien yhteinen kiitoksen kappeli, jonne vieraita kehotetaan jättämään omia kiitosaiheitaan lapulle kirjoitettuna.

Puisto ja sen rakennukset nivoutuvat osaksi Amerikkalaista kiitospäivän perinnettä. Kiitospäivää vietetään marraskuun lopulla, ja sen juuret johtavat 1620-luvulle, jolloin ensimmäiset Amerikan mantereelle saapuneet siirtolaiset juhlistivat omaa ensimmäistä satoaan rankan ja ankaran vuoden jälkeen. Nykyään kiitospäivä on amerikkalaisille jopa jouluakin tärkeämpi perhejuhla ja sen teemana on kiitollisuus perheestä ja kaikesta hyvästä, mitä elämä on tuonut.

En ole lanseeraamassa samaa juhlapäivää meille Suomeen, mutta ajatus päivän taustalla on tärkeä: Muista olla kiitollinen elämäsi hyvistä asioista.

Kissa kiitoksella elää

Moni ajattelee, että sanonta tarkoittaa sitä, että kiittäminen olisi turhaa. Sanonta kuuluu kuitenkin kokonaisuudessaan: ”Kissa kiitoksella elää, koira pään silityksellä”. Se siis tarkoittaakin sitä, että jokainen ansaitsee kiitoksen. Kuten kissoille ja koirille, myös meille ihmisille positiivisen palautteen saaminen tekee hyvää ja tuo hyvän mielen.

Välitön palaute voikin olla pikainen, vaikka ohi mennen huikattu kiitos, johon sisältyy nopea katsekontakti. Vähän samanlainen kuin kaupan kassalla, jossa kyllä kiitellään puolin ja toisin. Kiitos, että ostit, kiitos, että myit. Eräässä kaupassa eräs tietty myyjä aina lopuksi toivottaa ”Mukavaa päivän jatkoa sulle!”. Siitä tulee joka kerta hyvä mieli.

Tällaista aitoa, rehellistä ja hyväntahtoista asennetta kannattaa elämässä suosia. Ei teeskennellen ja ulkokultaisesti, vaan aidoissa arjen tilanteissa. Silloin sananlaskuja lainaten, ”pienistä puroista syntyy suuri joki”, ”jäljistään jänis tunnetaan” ja varmasti myös ”metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan”.

Tero Kajander
Kehitysvammaistyön pappi
Kouvolan seurakuntayhtymä, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala.

9.06.21

Parhaat työkaverini: Priorisointi, työnsuunnittelu ja tehtävänhallinta

Kaikkensa antaneena työskentely on kuin tekisi töitä humalassa. Umpiväsynyt työntekijä on seurakuntalaisille ja työyhteisölle yhtä karmiva kaveri, kuin umpikännissä oleva, mutta edelleen meidän työkulttuurissamme vain toinen näistä saa palkan lisäksi kiitosta. Se on hän, jolla promillemittari ei värähdä.

Kaikkensa antaneelle parasta palautetta olisi kuitenkin kiinnittää huomiota työskentelytapoihin. Hänen on uskallettava jättää asioita tekemättä ja on uskallettava sanoa EI. On pakko rajata, jotta jaksaa jotain vielä ensi vuonnakin ja sitä seuraavana. Tämä vaatii priorisointia. Priorisointi on itsestä ja toisista huolehtimista. Siitä hyötyvät loppupelissä kaikki.

Työkaluja työn priorisointiin

Sain itse lisää työkaluja työn priorisointiin Tulevaisuuden työelämätaidot – verkkokoulutuksesta. Tutustuin verkkokoulutukseen ollessani projektipäällikkönä Oulun hiippakunnan hallinnoimassa, ESR-rahoitteisessa Kohdataan-hankkeessa. Kävimme läpi joitakin verkkokoulutuksen osa-alueita hankkeen verkkotapaamisissa hankeseurakuntien työntekijöiden kanssa.

Suosikkiosioitani koulutuksessa ovat olleet priorisointi, työnsuunnittelu sekä tehtävänhallinta. Vaikka olenkin aina ollut to do -listaihminen, tehostui työn organisointi entisestään, monet asiat kirkastuivat ja pidän periaatteista kiinni entistä jämäkämmin.

Pyrin viimeiseen saakka välttämään kovaa väsymystä, vaalin yhä enemmän taukoja ja lepoa. 15 vuotta sitten, kun aloitin työni seurakunnassa, työviikot ja työpäivät venyivät. Istuin usein iltamyöhällä sohvannurkassa työasioiden kanssa. Työpäivien ja -viikkojen venyttämistä jatkui pitkään, ihan liian pitkään.

Nykyisellään pidän yhä tiukemmin kiinni siitä, että työpäiväni eivät ylitä kahdeksaa tuntia ja että työpäiviä viikossa on maksimissaan viisi. Toki osaan edelleen joustaa ja venyäkin, mutta osaan myös asettaa omat rajani.

Tavoittamattomuudella tuloksia

Aikojen saatossa olen oppinut olemaan ylpeä siitä, että en ole työpäivän aikana joka hetki tavoitettavissa, ja verkkokoulutuksesta sain tunteilleni vahvistusta. Törkeää olla vastaamatta puhelimeen, ajattelee joku, mutta eipäs olekaan kuin viisasta. On uskallettava laittaa puhelin äänettömälle, ja vältettävä sähköpostin vilkuilua silloin kun pitää keskittyä vaikkapa esirukouksen kirjoittamiseen. Muuten aikaa kuluu kohtuuttomasti uudelleen orientoitumiseen, ja hommat vain venyvät ja venyvät. Siinä sitä sitten ollaan taas iltasella kotona sohvannurkassa tekemässä töitä, kun varsinainen työaika ei riitä mihinkään.

Jos haluan asioiden valmistuvan työajalla ja itselleni riittävästi aikaa lepoon ja itsestäni huolehtimiseen, minun on aika ajoin voitava suojata itseni puheluilta, viesteiltä ja sähköposteilta. Minun on uskallettava olla tavoittamattomissa.

Listaa, kalanteroi, kirjaa ylös

Listaa, kalenteroi, kirjaa ylös, listaa, kalenteroi, kirjaa ylös, listaa jne. Järjestelmällinen tehtävänhallinta auttaa pitämään hommat hanskassa ja auttaa pitämään hommat vapaa-ajalla poissa mielestä. Se mikä on kirjattu tehtävälistaan, ei kuormita, vaan aikanaan se löytyy listasta.

Jokainen päivä ja viikko alkaa ja päättyy listojen ja kalentereiden parissa. Jos sinusta nyt tuntuu siltä, että hommat leviävät jatkuvasti käsiin, suosittelen lämpimästi etsimään itsellesi sopivia tehtävänhallinnan työkaluja. Itse käytän perinteistä kynää ja paperia, mutta paljon hienoja digitaalisiakin on nykyisin saatavilla.

Suosittelen verkkokoulutusta

Useat Tulevaisuuden työelämätaidot -verkkokoulutuksen opit ovat jääneet elämään omassa tavassani hallita työtä. Näistä koulutuksen osa-alueista tuli kuitenkin minun parhaat työkaverini: priorisointi, työnsuunnittelu ja tehtävänhallinta. Suosittelen tutustumaan, niiden kanssa työelämästä voi tulla astetta mukavampaa. Laittakaa verkkokoulutukseen tutustuminen jo nyt lomien jälkeiselle yhteiselle työlistalle, jollette ehdi tutustua siihen ennen lomakautta.

Hannele Heinonen
Oulunsalon seurakunnan lapsi- ja perhetyön diakoni sekä Osallisuus suhteessa –(ESR) hankkeen projektityöntekijä

Kirkon pääsopijaosapuolet kutsuvat Kirteko 2030 -hankkeessa työntekijät ja työpaikat yhteiseen vuoropuheluun -luomaan kirkosta tulevaisuuden työpaikkaa. Tarjoamme vuoropuhelun foorumeiksi Tulevaisuuden työelämätaidot -verkkovalmennuksen. Jos olet kirkossa töissä, tervetuloa mukaan hyödyntämään Tulevaisuuden työelämätaidot -valmennusta yhdessä työyhteisösi kanssa. Verkkovalmennus on maksuton, se on kaikkien kirkossa töissä olevien saatavilla ajasta ja paikasta riippumatta vuoden 2021 ajan. Linkki valmennukseen on Kirkon työntekijöiden intranetissä. Sieltä löytyy myös valmennusprosessin käynnistämistä tukeva Oppimisagentin manuaali. Vähintään kolme valmennuksen lukua läpikäyneelle työyhteisölle/tiimille myönnetään yhteisestä opiskelusta diplomi. Sitä haetaan tällä lomakkeella. Niin ja makeinta on, että diplomin saaneet työyhteisöt/tiimit osallistuvat täytekakkujen arvontaan.

2.06.21

Heli Lavila jakamassa ehtoollista Seinäjoen seurakunnan Ahonniemen leirikeskuksen riihikirkossa.

Henkilöstöpäällikkö rippikoulumaailmassa – Kristuksen ruumis ja veri

Herramme Jeesus Kristus, sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti ja mursi ja antoi opetuslapsilleen ja sanoi: ”Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni.” Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Niin usein, kun te siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.” Näillä sanoilla rippikouluryhmäni pappi Heikki asetti ehtoollisen Ahonniemen leirikeskuksessa rippikoululaisten kirkkohetkessä helatorstaina.

Muutama viikko ennen tätä tilaisuutta rippikoululaiset saivat ehtoollisopetusta ja helatorstaina he saivat halutessaan osallistua ehtoolliselle. Myös minä olen saanut ehtoollisopetusta ja kirkkoherralta luvan olla jakamassa ehtoollista. Työkiertoni mahdollistaa sen, että olen saanut tukitoimintojen työntekijänä olla mukana tiiviimmin myös seurakuntamme hengellisessä elämässä, tällä kertaa jakamassa ehtoollista.

Olen iloinen ja onnekaskin, kun minut on otettu mukaan hengellisten työntekijöiden työhön ja joukkoon, vaikka olenkin ilman hengellistä koulutusta. Minua autetaan ja opastetaan, ja hyväksytään virheineni ja kysymyksineni. Saan tehdä rippikoulutyötä omilla taidoillani ja vahvuuksillani.

Luterilaisen käsityksen mukaan ehtoollisen leipä ja viini ovat Kristuksen todellinen ruumis ja veri, Hän on niissä läsnä. Tuntui uskomattomalta olla mukana jakamassa tätä ateriaa rippikoululaisille ja seurakuntalaisille.

Varsin erityiseltä tuntui jakaa ehtoollinen nykyisille ja entisille työkaverilleni sekä omille vanhemmilleni. Omat vanhempani ja sukuni on vahvasti vaikuttaneet siihen, että olen tällä hetkellä seurakunnassa töissä. Kotoani olen perinyt asenteeni seurakuntaa kohtaan ja tätä asennetta haluan viedä eteenpäin myös omille lapsilleni. Henkilöstöpäällikkönä seurakunnassa koen olevani tärkeässä työssä, vaikka en hengellistä työtä normaalisti teekään.

Monipuoliset kyvyt käyttöön

Työkiertoni edetessä huomaan, että seurakunnan työntekijöitä voitaisiin käyttää entistä monipuolisemmin erilaisissa työtehtävissä. Meillä kaikilla on koulutuksemme lisäksi kykyjä ja lahjoja, joita voisi käyttää seurakuntalaisten hyväksi. Työkierto mahdollistaa omien kiinnostuksen kohteiden etsimisen sekä sitä kautta omien, ehkä uusienkin kykyjen löytymisen.

Olemme jo viime vuoden kehityskeskusteluissa kysyneet työntekijöillemme näistä koulutuksen ulkopuolisista kyvyistä ja kiinnostuksen kohteista ja saimme todella mielenkiintoisia vastauksia. Nyt on tärkeää ottaa myös nämä kyvyt käyttöön.

Seuraavat etapit

Rippikoulumatkaani on ajassa mitattuna enää vähän jäljellä, mutta jäljellä ovat ne tärkeimmät asiat, eli rippileiri ja konfirmaatio. Rippileirille lähdemme melkein heti koulujen päätyttyä, ja konfirmaatio on ennen juhannusta. Rippileirijännitys lisääntyy päivä päivältä.

Ensimmäisessä blogikirjoituksessa mietin, olenko haukannut liian ison palan ja samalta osittain tuntuu edelleenkin. Osaanko olla avuksi toisille työntekijöille, osaanko olla tukena ja turvana rippikoululaisille? Luotan kuitenkin siihen, että riitän rippileirillä tällaisena. Kysyn apua ja otan apua vastaan, kun sitä tarvitsen. Minusta tuntuu siltä, että olen löytänyt roolini tulevalla rippileirillä ja suuri kiitos siitä kuuluu rippileirin työkavereilleni. Uskon, että nuoret eivät kuitenkaan odota muuta kuin turvallista aikuista kulkemaan tätä matkaa heidän rinnallaan. Tässä minä olen.

Heli Lavila
henkilöstöpäällikkö
Seinäjoen seurakunta

26.05.21

Virtuaalinen Suomi-kylä luo kohtaamisia ja yhteisiä tunnemuistoja

Kohtaan päivittäin työssäni Suomi-Seura ry:ssä ulkosuomalaisia, jotka ovat joutuneet luopumaan vuosittaisista vierailuistaan Suomeen. Ulkosuomalaisten kaipuu Suomeen on kova. Kohtaamiset Suomessa asuvien sukulaisten ja tuttavien kanssa ovat olleet pitkään pelkkien verkkoyhteyksien varassa. Monen mielessä on jo tuleva kesä. Pääseekö silloinkaan Suomeen? Koronapandemia on pakottanut suomalaiset asuinpaikkaan katsomatta sopeutumaan erilaisiin rajoituksiin ja miettimään vaihtoehtoisia toimintatapoja, jotta asiat hoituisivat.

Suomi-Seuran toteuttama virtuaalinen Suomi-kylätapahtuma kokoaa eri puolilla maailmaa olevat suomalaiset yhteen, luo kohtaamisia ja yhteisiä tunnemuistoja. Suomi-kylä on avoin kaikille ulkosuomalaisille ja ulkosuomalaisuudesta kiinnostuneille 7.–13.6.2021 vuorokauden ympäri. Ensimmäistä kertaa järjestettävän tapahtuman tavoitteena on herättää yhteiskunnallista keskustelua ulkosuomalaisuudesta, nostaa esille ulkosuomalaisille tärkeitä teemoja sekä esitellä suomalaista kulttuuria ja osaamista maailmalla.

Suomi-kylä rakentaa siltaa koko laajan kansalaisyhteiskuntamme välille. Maailmalla asuu noin kaksi miljoonaa suomalaiset sukujuuret omaavaa henkilöä; 300 000 heistä on Suomen kansalaista. Suomi-kyläviikko täyttyy kulttuuritapahtumista, webinaareista, keskustelutilaisuuksista ja ulkosuomalaisille suunnattujen palveluiden esittelyistä. Suomi-kylässä voit verkostoitua maailmalla asuvien suomalaisten kanssa sekä keskustella Suomen päättäjien ja viranomaisten sekä muiden osallistujien kanssa eri puolilta maailmaa. Suomi-kylässä järjestetään myös maailmanlaajuinen ulkosuomalaisparlamentin (USP) istunto 11.–12.6.

Ulkosuomalaisten edunvalvojana Suomi-Seura loi vuonna 1997 ulkosuomalaisparlamentin (USP), jossa ulkosuomalaisyhteisöt kokoontuvat päättämään ulkosuomalaisia koskevista yhteisistä asioista. USP:n toimintaan osallistuneiden ulkosuomalaisyhteisöjen määrä on vuosi vuodelta kasvanut ja tällä hetkellä niitä on jo yli 540. Maailmanlaajuisestikin uniikki ulkosuomalaisparlamentti on suomalainen innovaatio, josta mm. Ruotsi on ottanut mallia. Seuraava ulkosuomalaisparlamentin istunto järjestetään Suomi-kylässä. Istuntoon on ilmoittautunut 146 ulkosuomalaisyhteisöä ja noin 350 osallistujaa. Istunnon käsiteltäväksi on toimitettu yhdeksänkymmentä aloitetta, jotka heijastavat ulkosuomalaisten käytännön tarpeita ja toiveita.Ulkosuomalaispolitiikan merkittävät saavutukset ovatkin syntyneet ulkosuomalaisten aloitteesta ja aktiivisuudesta. Näistä esimerkkeinä ovat kaksoiskansalaisuus ja kirjeäänestys ulkosuomalaisille.

Kohdataan kesäkuussa Suomi-kylässä ja sen tapahtumissa!

Virtuaalinen Suomi-kylä

Tina Strandberg
toiminnanjohtaja
Suomi-Seura ry

Suomi-Seura ry on ainoa ulkomailla asuvien suomalaisten asiantuntija- ja palvelujärjestö, joka edistää ulkosuomalaisten asioita Suomessa. Suomi-Seuran missiona on vahvistaa 2 miljoonan ulkosuomalaisen yhteyksiä Suomeen ja tuoda ulkosuomalaisuutta näkyväksi yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa sekä välittää ajanmukaista tietoa Suomesta ulkomaille. Suomi-Seura edistää ulkosuomalaisten ja Suomen välistä vuorovaikutusta, vaalii kulttuurista yhteyttä ja vahvistaa Suomi-kuvaa maailmalla. Suomi-Seuran tehtävänä on tarjota Suomessa ajankohtaista tietoa ulkosuomalaisuudesta ja varmistaa, että ulkosuomalaiset huomioidaan yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa. Suomi-Seuralla on ulkosuomalaisparlamentti.