Musiikin asiantuntija Teija Tuukkanen toivoo kirkon musiikkielämään enemmän yhdessä tekemistä ja vähemmän kohderyhmäajattelua. – Kuva: Aarne Ormio

Millaisia ajatuksia kirkkohallituksessa musiikin asiantuntijana aloittaneella Teija Tuukkasella on kirkon musiikin kehittämisestä? Kirkonkello selvitti asian tuhdin kysymyspatterin voimin. Tuukkanen on keskeisellä paikalla linjaamassa kirkollisen musiikin kehittämistä.

Millainen työhistoria sinulla on?

Olen aloittanut kanttorintyön viransijaisuuksilla jo opiskeluaikana. Valmistuttuani olin vajaan vuoden kirkkohallituksen musiikkisihteerin viransijaisena ja varsinaisen viranhoidon aloitin vuonna 1997 Vuosaaren seurakunnassa, josta nyt sitten siirryin Kirkkohallitukseen. Vuoden verran olin Tiellä – På väg -jumalanpalveluksen kehittämishankkeen koordinaattorin sijaisena. Eli tavallaan olen vähän paluumuuttaja, Kirkkohallitus on työyhteisönä tuttu.

Aloitin virallisesti tässä tehtävässä 1.10., mutta jo elokuusta lähtien olen tutustunut vähitellen erilaisiin työhöni liittyviin asiakokonaisuuksiin; viran entinen haltija Ulla Tuovinen hoiti työhön perehdyttämistäni ikään kuin ”saattamalla vaihtaen”.

Vastaat kirkkohallituksessa musiikista, se on laaja alue. Mitä vastuu käytännössä tarkoittaa?

Voisi sanoa, että kaikki minkä voisi kuvitella liittyvän tai sivuavan kirkossa tehtävää ja esitettävää musiikkia on työkenttääni. Isoja asiakokonaisuuksia ovat kanttorien koulutus- ja kelpoisuusasiat, jumalanpalveluselämään liittyvä musiikin kehittäminen ja sen kehityslinjojen seuraaminen sekä seurakuntien musiikkitoiminnan tukeminen ja kehittäminen.

Kuvaan kuuluu myös yleinen musiikkielämän ilmiöiden seuraaminen kirkossa ja sen ulkopuolella, yhteistyö erilaisten musiikkitoimijoiden kanssa sekä kirkon kansanvälisten yhteyksien hoitaminen kirkkomusiikin alalla. Tärkeä on pitää esillä kanttorin työn merkitystä ja arvoa kirkon jumalanpalveluselämälle ja toisaalta järjestää kanttoreille mahdollisuuksia reflektoida työtään ja saada vertaistukea toisiltaan.

Kirkkohallituksessa varsinaisesti yleisin tehtävä lienee erilaisiin musiikkiin liittyviin kysymyksiin vastaaminen. Niitä tulee milloin mediasta, milloin palautteena kirkon sivujen kautta, milloin talon sisältä eri asiantuntijoilta.

Hiukan tässä olen jo painiskellut sen asian kanssa, että mikä on kirkkomme musiikissa ja musiikkityössä sellaista olennaista ja luovuttamatonta, jota tulisi vaalia ja huolehtia sen säilymisestä ja mikä taas sellaista, jonka tulee elää ajassa ja muuttua jotta voitaisiin viedä evankeliumia eteenpäin tämän päivän ihmisille. En ole vielä saanut vastausta täysin kattavasti selville.

Mikä on musiikin rooli jumalanpalveluksen kehittämisessä?

Jumalanpalveluksessa Jumalan kansa kokoontuu yhteen ja yhdessä palvelemaan Jumalaa. Tämän yhteisöllisyyden ja yhteyden luomisessa musiikilla on merkittävä rooli. Musiikki toimii välittäjänä meidän ihmisten kesken, mutta myös meidän suhteessamme Jumalaan – rukouksena, kiitoksena ja ylistyksenä Jumalalle mutta toisaalta myös Luojan lahjana meille.

Jumalanpalveluksessa täytyy olla jotakin, johon ihmiset voivat samaistua ja kiinnittyä – jotain joka on heidän kokemusmaailmassaan tuttua. Jos ei ole säännöllinen kirkossakävijä, liturgia saattaa tuntua vieraalta ja silloin musiikki voi olla yksi asia, joka luo tuttuuden ja osallisuuden tunnetta. Jokin tuttu virsi lapsuudesta tai vieraskin pop-tyylinen hengellinen kappale voi auttaa linkittämään jumalanpalveluksen omaan elämänpiiriin.

Olen ollut sekä toteuttamassa että penkissä istumassa erilaisissa tavallisissa sunnuntaiaamun messuissa, missä musiikki on toteutettu popin, jazzin, funkin, kansanmusiikin, maailmanmusiikin ja muiden eri musiikkigenrejen tyyliin. Vuosaaressa meillä on jo vuosikausia ollut päämessuissa mitä erilaisempia musiikkitoteutuksia. Mikään musiikin genre ei ole minulle lähtökohtaisesti pyhempi kuin toinen.

Kun olin Tiellä – På väg -hankkeen koordinaattorina, tuli siinä mukana olleissa seurakunnissa esiin, että eri musiikkityylien mukaan brändätyt erityismessut eivät olleet se keino, joka koettiin ensisijaiseksi vastaukseksi jumalanpalveluselämän kehittämisessä. Erityismessut saattavat kyllä luoda osallisuuden ja yhteisöllisyyden tunnetta, mutta minussa erityismessut herättävät aina kysymyksen ”kuulunko kohderyhmään?” Minun mielestäni messukävijän ei pitäisi joutua ajattelemaan kohderyhmään kuulumista, vaan jumalanpalvelukset tulisi toteuttaa niin, että kohderyhmää olisi jokainen kirkkoon tulija, ikään, sukupuoleen, sosiaaliseen asemaan ja taustaan tai musiikkimakuun katsomatta.

Miten jumalanpalvelusta ja sen musiikkia pitäisi uudistaa?

Meillä on loistava ammattikunta kanttoreissa, harvassa kirkossa on näin kattavaa korkeatasoista kirkkomusiikkiosaamista kuin meidän kirkossamme. Kirkkomme on kuitenkin perinteisesti varsin työntekijäkeskeinen. Sekä työntekijät että maallikot ovat tottuneet siihen, että palkatut työntekijät hoitavat hommat ja seurakuntalainen saa tavallaan kaiken ”valmiina eteen”. Tämä ei edesauta yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemusta.

Ehkä ei siis niinkään pitäisi nyt kehittää sisältöä vaan tekemisen tapaa, ei kaavaa vaan sitä, miten se toteutetaan. Kanttorin rooli voisi yhä enemmän olla mahdollistajan rooli, olla seurakunnan musiikin asiantuntijana rohkaisemassa ja tukemassa ihmisten omien musiikillisten kykyjen kehittämistä ja niiden esille tuomista jumalanpalveluselämässä.

Mitä aivan uutta kirkko voisi musiikin kanssa tehdä ja luoda?

Kirkossa kehitetään jatkuvasti musiikkityötä. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat vaikkapa viime vuosina hurjasti yleistyneet kirkkomuskarit tai ensi vuoden alussa alkava hoivamuusikon pilottiprojekti Vartiokylän seurakunnassa. Myös nuorisomuusikon virkoja on perustettu viime vuosina useita.

Kirkon musiikin ja hengellisen musiikin merkitys erilaisessa hoivatyössä tulee varmaan tulevaisuudessa kasvamaan väestön ikääntymisen myötä. Musiikin terapeuttista ja jopa spirituaalista merkitystä ihmiselle elämän eri vaiheissa aina vauvasta vaariin voisi tietoisesti tehdä näkyväksi.

Toivoisin, että voisi syntyä uudenlaisia yhteistyöavauksia esimerkiksi seurakunnan musiikkityön ja erilaisten monikulttuuristen nuorisotyöprojektien välillä.

Virsikirjan lisävihko. Mitä mieltä olet siitä?

On hyvä, että tässä ajassa ihmisiä koskettavat arjen kysymykset, pohdinnat ja ilmiöt saavat myös sijaa virsikirjassa. Arkisissakin kysymyksissä saattaa olla avain jonkin ikiaikaisen löytämiseen, ja tässä lisävihossa on yritetty sanoittaa myös sitä ainakin jollakin tasolla.

Siinä on myös paljon materiaalia, joka luo meille uutta yhteyttä esimerkiksi sisarkirkkojemme kanssa. Siellä on myös sen tyyppisiä musiikillisia toteutuksia, joita ei vielä mielletä virsiksi, seurakunnan yhteiseksi lauluksi, mutta jotka 20 vuoden kuluttua saattavat olla normaalia jumalanpalvelusmusiikkia.

Pian on joulu. Iskelmäartistit valtaavat kirkon. Millaisia ajatuksia se sinussa herättää?

Pakko myöntää, kanttorina kahtalaisia: Hienoa, että ihmiset haluavat olla välittämässä joulun ydinsanomaa, kertomassa ilosanomaa Vapahtajamme syntymästä. Varsinkin jos kyseessä oleva artisti on kirkon jäsen, voidaan sen katsoa olevan jonkinasteinen aktiivinen oman uskon ilmaus. Jouluna ihmiset haluavat tunnelmoida joulun sanoman äärellä ja jos oma suosikkiartisti tähän tunnelmointiin johdattelee, ymmärrän kyllä ihmisten halukkuuden tulla sitä kuulemaan.

Toisaalta pohdin sitä, saisinko heidät yhtä helposti esimerkiksi pääsiäisenä tulemaan kirkkoon laulamaan ja kertomaan Jeesuksen ylösnousemuksesta, joka sinänsä ihmeenä jopa ylittää jouluyön ihmeen. Eihän sitä voi kieltää, että jouluna artisteilla on myös mahdollisuus saada suhteellisen hyvät tienestit melko helpolla. Kirkkotilat ovat usein sangen halpoja verrattuna esimerkiksi konserttitalojen vuokrahintoihin.

Miten rentoudut vapaa-aikanasi?

Olen intohimoinen lukija, erityisesti pohjoismaiset dekkarit ja toisaalta suomalainen kaunokirjallisuus vetävät puoleensa. Tälle vastapainoksi ja työkyvyn ylläpitämiseksi harrastan myös aktiivisesti erilaista liikuntaa. Olen myös 8-vuotiaasta asti laulanut kuorossa, viimeiset 22 vuotta Tapiolan kamarikuorossa ja satunnaisesti erilaisissa pienemmissä ja isommissakin kokonpanoissa. Musiikin tekeminen on kyllä ammattimuusikollekin antoisa harrastus, kun sitä ei voi koskaan osata täydellisesti vaan aina löytää uuden alueen jota opetella. Tällä hetkellä opettelen soittamaan ukulelea.

Tänä vuonna nelihenkisellä perheellämme on poikkeuksellinen joulu. Kumpikin vanhempi on siirtynyt pois seurakuntatyöstä, eli jouluna ei ole töitä. Ehkä aattona lähdemme koko perheellä bongaamaan jonkin meille ennestään vieraan seurakunnan joulukirkon. Jouluaamuna hiljennymme todennäköisesti radio- tai tv-jumalanpalveluksen äärellä, vain siitä syystä, että se ei moneen vuoteen ole ollut perheessämme mahdollista. Joululauluja kyllä varmaan soitetaan ja lauletaan, harjoitteluvuorossa on seuraavaksi virren 30 säestys uudella ukulelellani.