Televisiotoiminta

Jatkokertomus600 Televisiotoimintaa ei ole ollut, lukuun ottamatta jo aiemmin mainittua kanttori Hihitin haastattelua. Toisaalta seurakunnalla ei ole omaa televisiotakaan, vaikka Leirimajan katolla onkin televisioantenni, joka siihen edellisessä korjauksessa vahingossa laitettiin, kun ohjeistaessani seurakuntamestari Singerin miestä, joka oli ulkovaraston remonttiin palkattu, kehotin häntä laittamaan haravalle sellaisen paikan leirikeskukseen, että sen rouva Singerkin kunnolla näkee. Jostain syystä Singer oletti minun tarkoittaneen televisioantennia, vaikka puhuin tietenkin aivan tavallisesta lehtiharavasta, jota rouva Singer ei muka ollut löytänyt kevätsiivousta tehdessään ja oli näin ollen jättänyt lehdet haravoimatta, kuten aina aikaisempinakin vuosina.

 

 

Jatkuu…

Katso muut jatkokertomukset