Yhteisymmärrysviikko 2021: Dialogissa ympäristön kanssa

YK:n uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikko, helmikuun 1. viikko. Kuva, jossa käsiä päällekkäin.

Marja Laine, mikä on yhteisymmärrysviikko ja mikä on roolisi sen valmistelussa?

YK:n uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikkoa juhlitaan vuosittain helmikuun ensimmäisellä viikolla. Viikon aikana järjestetään yhteisymmärrystä edistäviä tapahtumia ympäri Suomea. Suomessa Yhteisymmärrysviikkoa on vietetty vuodesta 2011 lähtien Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry:n koordinoimana. Fokuksen toiminnanjohtajana saan osallistua viikon ohjausryhmän toimintaan. Suunnittelen ja toteutan yhdessä eri katsomusten edustajien kanssa viikon toimintoja.

Mikä on tämän vuoden teema?

Vuoden 2021 teema on ”Dialogissa ympäristön kanssa”. Teeman avulla halutaan nostaa esiin sekä luontoympäristön merkitys että lähiympäristön toimijat.

”Dialogissa ympäristön kanssa” teema muistuttaa meitä siitä, että luontoympäristö tarvitsee meidän kaikkien yhteistyötä. Lisäksi halutaan kiinnittää huomio lähiympäristömme moninaisuuteen. Me jokainen luomme ja tuemme dialogia arkipäiväisissä kohtaamisissa. Tunnenko ja tunnistanko lähiympäristöni moninaisuuden? Teeman avulla halutaan nostaa esiin siis myös esim. kaupunginosatoimijat ja arkiset kohtaamiset: keskustelu- ja dialogitaidot arjessa.

Miten yhteisymmärrystä ja harmoniaa voidaan hakea ja tukea pandemian aikana etäyhteyksillä?

Tämä yhteinen pandemiakoettelemus myös yhdistää ihmisiä, meillä kaikilla on varmasti tarve löytää yhteistä tekemistä ja tukea toisistamme – vaikka sitten verkon välityksellä. Koronatilanne on huomioitu viikon järjestelyissä, ja olemme ohjeistaneet toimijoita järjestämään tähän aikaan sopivia tapahtumia konkreettisten toimintavinkkien avulla. Järjestämme useita verkkotapahtumia ja -koulutuksia, mutta olemme suunnitelleet myös mm. QR-koodeihin perustuvan luontoreitin. Reitti on helppo pystyttää minne päin Suomea vain! Viikon juhlalliset avajaiset korvataan tänä vuonna Presidentti Tarja Halosen yhteisymmärrysviikon julistuksella.

Ketä haluaisit kutsua mukaan?

Viikon viettoon sekä tapahtumien järjestäjiksi ovat tervetulleita ihan kaikki! Haluaisin haastaa viikon toimintaan mukaan kaikki seurakunnat. Viikko on hieno tilaisuus nostaa esiin katsomusdialogin merkitystä ja ottaa kontaktia oman alueen katsomustoimijoihin. Voisiko vaikkapa seurakunnan perhekerhossa jakaa viikon aikana julkaisemaamme ”Kodin eri katsomukset” opasta? Viikon toiminnoista löytyy hyvin tietoa verkkosivuiltamme www.yhteisymmarrysviikko.fi tai Facebook-sivuiltamme. Kannattaa käydä kurkkaamassa ja inspiroitua!

Mitä itse ajattelit tehdä yhteisymmärrysviikon aikana?

Aion viikon aikana kouluttaa verkkotapahtumissa. On tärkeää edistää lasten ja nuorten dialogitaitoja. Siksi panostammekin kasvattajien kohtaamiseen ja heidän motivoimiseensa viikon aikana. Dialogitaidot ovat yhteiskuntarauhan edellytys. Aion myös pystyttää viikon kunniaksi lähialueelleni QR-koodikävelyreitin muitten iloksi. Viikon aloitan kuitenkin kuuntelemalla yhteisymmärrysviikon julistuksen sekä tuottamamme radio-ohjelman. Niiden avulla on hyvä virittäytyä viikon tunnelmaan. Viikko päättyy osaltani maanantaina 8.2., kun juonnan Tiedekulmassa paneelikeskustelua aiheesta ”Mitä tehdä polarisoituville ja väkivaltaistuville asenteille?” Etäosallistujat saavat lähettää panelisteille kysymyksiä liittyen esimerkiksi siihen, kuinka ihan jokainen voi ehkäistä polarisaatiota. Vastauksia meille ovat antamassa dialogitaitojaan sekä käytännössä että teoriassa harjaannuttaneet asiantuntijat Tarja Halonen, Pasi Saukkonen, Mina Khan ja Shadia Rask.

Miksi yhteisymmärrysviikko on tärkeä?

Viikon aikana nostetaan esiin tärkeä teema ja motivoidaan meitä kaikkia huomioimaan dialogitaidot. Näemme omassa elämässämme ja laajemminkin yhteiskunnassa millaisiin tilanteisiin voimme ajautua, jos emme osaa hakea yhteisymmärrystä dialogisin keinoin. Dialogissa ei ole kyse vastapuolen voittamisesta tai oikeassa olemisesta. Dialogi on kunnioittavaa vuoropuhelua, ja dialogitaitojamme kehittämällä vähennämme vihapuhetta ja yhteiskunnallista polarisaatiota. Katsomusten välisen dialogin tavoitteena on, että katsomuksia ei käytettäisi esimerkiksi vihapuheen ja ennakkoluulojen levittämisen välikappaleina. Ennen kaikkea viikko on kuitenkin tärkeä siksi, että saamme yhdessä tehdä konkreettisia tekoja yhteisymmärryksen edistämiseksi.

Tule mukaan tapahtumiin ja järjestä omaa ohjelmaa

Timo-Matti Haapiainen

13.01.21

Ryhmä laskuvarjohyppääjiä sinistä taivasta vasten.

Henkilöstöpäällikkö rippikoulumaailmassa: hyppy tuntemattomaan

Miksi ihmeessä henkilöstöpäällikkö lähettelee whatsuppia rippikoululaisten kanssa ja on naamioitunut Masked Singer -teeman mukaisesti? Miksi henkilöstöpäällikkö makaa kirkon lattialla ja ehdottaa kokeneelle papille uusia käytäntöjä rippikoulun toteutuksessa??

Näitä asioita itsekin ihmettelen ja uskon ihmetteleväni vielä moneen kertaan tämän vuoden aikana. Olen Seinäjoen seurakunnan henkilöstöpäällikkö ja osallistun työkiertoon. Olen siis sitoutunut osallistumaan yhden rippikouluryhmän tapaamisiin, kotiväen tapaamisiin, leiriin ja konfirmaatioon tämän talven ja tulevan kesän aikana. Tämän kevään aikana kirjoitan teille kokemuksistani ja ajatuksistani tämän matkan varrelta. Myös alussa esitetyt kysymykset saavat vastauksia myöhemmissä kirjoituksissani.

Seinäjoen seurakunnassa suhtaudutaan myönteisesti työkiertoon ja henkilöstöpäällikkönä minä haluan näyttää mallia. Mietin pitkään mikä työala olisi sellainen, josta olisi eniten hyötyä seurakunnalleni ja minulle työssäni, ja lopulta keksin sen; rippikoulu. Osallistumalla rippikoulun toteutukseen pääsen aitiopaikalle seuraamaan nuorisotyöntekijöiden ja rippikoulupappien työtä. Näen mitä tarkoittaa leiriväsymys, mitä tarkoittaa ilo konfirmaatiosta, näen konkreettisesti miten mahdollinen työaika tai moduulityöaika käyttäytyisi leirityössä. Näen tukitoimintojen työntekijöitä työssään keittiöllä ja kiinteistönhuollossa. Näen paljon sellaista, mitä henkilöstöpäällikön työhuoneesta ei näe.

Työkierrosta osaamista, yhteistyötä ja hyvinvointia

Työkierron tavoitteena on yleensä osaamisen kehittäminen. Tämä on yksi tärkeä näkökulma ja tarkoitusperä meilläkin, mutta me toivomme myös lisäävämme työkierrolla ymmärrystä toisista työaloista ja toisten työntekijöiden työstä sekä lisäävämme yhteistyötä eri työalojen ja alueiden välillä. Ymmärryksen lisääntyessä yhteistyö helpottuu. Työntekijöiden hyvinvointi on tärkeää ja myös sitä toivomme lisäävämme mahdollisuudella osallistua työkiertoon.
Suunnitelmissamme on tarjota työntekijöillemme kolmenlaista työkiertoa; lyhyttä, muutaman päivän tutustumisjaksoa joko oman seurakunnan sisällä tai toisessa organisaatiossa, muutaman kuukauden tehtävien vaihtoa oman organisaation sisällä tai selkeästi pidempää työjaksoa, joka vaatii jo hallinnollisia päätöksiä. Suunnitelmamme ovat vielä alussa, mutta olemme jo saaneet innostunutta vastaanottoa ja paljon kyselyjä tulevista mahdollisuuksista. Osaa on lähdetty jo toteuttamaankin.

Minun rippikouluryhmäni

Minulle löytyi nopeasti oma rippikouluryhmä, jota olen lähtenyt Markku-papin ja Sanna-kanttorin kanssa viemään eteenpäin kohti konfirmaatiota. Olen saanut ohjausta ja tukea rippikouluista vastaavalta papilta ja kannustavia puheita muilta työkavereilta. Ryhmässäni on 20 ihastuttavaa ja erilaista nuorta. Olen tavannut jo heidät kaikki ja saanut heiltä hyväksyvän vastaanoton. Voisiko enempää pyytääkään?

Omat lapseni ovat nyt 16- ja 19-vuotiaat, joten heidän rippikouluaikansa ei ole kovin kaukana. Uskon siis ymmärtäväni jotain nykynuorten ja -rippikoululaisten ajatusmaailmasta. Ymmärrän myös sen, että tällainen ajatusmalli on virheellinen, sillä maailma muuttuu niin nopeasti, että todennäköisesti en ole enää perillä mistään tämän päivän rippikoululaisten jutuista. Minua kannustaa kuitenkin kovasti oman 16-vuotiaan poikani sanat: ”Kyllä sä äiti varmaan pärjäät, sä oot ihan hyvä nuorten kanssa.”.

En tiedä onko henkilöstöpäällikkö kuitenkin haukannut liian ison palan. Mitä olette mieltä?

Heli Lavila
henkilöstöpäällikkö
Seinäjoen seurakunta

18.12.20

Maaluas tytöstä, joka laittaa kädet silmille. Maalauksen edessä kynttilöitä.

Huomioita tasa-arvosta: Kaikilla sukupuolilla on oikeus tulla nähdyksi

Mitä ovat sukupuolivähemmistöt? Tuleeko heti mieleen? Jos ei niin katso vaikka Setan sateenkaarisanastosta. Monesti huomaan kerrottuani kuuluvani sukupuolivähemmistöön, että hetken päästä toinen ihminen puhuu seksuaalivähemmistöistä eli on mielessään sotkenut nämä kaksi eri vähemmistöryhmittymää.

Sukupuolivähemmistöön kuuluva ihminen kohtaa myös sellaisia haasteita, jotka eivät kosketa seksuaalivähemmistöjä. Sukupuolivähemmistöjen sisällä on myös eroja: Transsukupuolisen haasteet poikkeavat paljon ei-binäärisen haasteista. Intersukupuolisilla taas on ihan omat kysymyksensä kuten transvestiiteillakin. Tärkeintä onkin pysähtyä kuuntelemaan juuri sitä ihmistä, joka haluaa itsestään kertoa, eikä kuvitella jo tietävänsä jonkin lokeron pohjalta, mitä tämä ihminen elämässään kohtaa. Jokaisella tulee olla oikeus itse määritellä itsensä tai jättää itsensä määrittelemättä.

Miltä tuntuu olla muunsukupuolinen?

Aina välillä joku kysyy minulta, miltä tuntuu olla muunsukupuolinen. Kysymys on siinä mielessä absurdi, etten tiedä, osaako kukaan nainen tai mies myöskään kuvata sukupuolikokemustaan. Osaan kuvata omaa sukupuolikokemustani suhteessa oletuksiin, joita sukupuolestani tehdään, tai suhteessa siihen, miltä tuntui, kun luuli, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla nainen, vaikka se ei koskaan hyvältä ja omalta tuntunutkaan. Mutta miltä tuntuu olla sitä sukupuolta, mitä ihminen on? Mitä sinä vastaisit oman sukupuolesi osalta?

Olla muuta sukupuolta kuin mies tai nainen tuntuu minusta usein siltä, että olen jotakin, mitä ei useimmille ole olemassa. Miten muuten selittäisin itselleni sen, että jatkuvasti moni minut tunteva ihminen käyttää minusta naiseuteen liittyviä termejä? Aina uudelleen saan korjata, etten ole ”täti” tai ”naispappi” tai ”she”. Moni pitää sukupuolta uskonasiana: Ihminen voi muka joko uskoa, että on muitakin kuin miehiä ja naisia, tai olla uskomatta. Tieteen löydöillä ei ole merkitystä eikä sillä, mitä ihmiset todeksi omassa elämässään tietävät. Jotkut pitävät oikeutenaan määrittää toisten ihmisten sukupuolen omien oletustensa pohjalta, koska niin heidät on ehdollistettu tekemään.

Näkymätön sukupuoli

Simone de Beauvoir kirjoitti feminismin perusteoksen Toinen sukupuoli vuonna 1949. Siitä noin 69 vuotta myöhemmin julkaistiin kirja Näkymätön sukupuoli – ei-binäärisiä ihmisiä. Kaksijakoinen sukupuolijärjestelmä sulkee osan ihmisistä ulkopuolelle ja työntää heidät näkymättömiin. Miltä siis tuntuu olla sukupuoleltaan muu, ei-binäärinen? Miltä tuntuu olla näkymätön? Siltä se usein tuntuu. Mikroaggressiot ovat arkipäivää. Elämä on täynnä tahattomia loukkaavia kommentteja, jotka ovat usein niin vähäisiä tai ainakin yleisesti ottaen vähäisinä pidettyjä, että niihin on hyvin vaikeaa tarttua. Jatkuvasti niiden kohteena oleminen on todella kuluttavaa. Voi kun ihmiset oikeasti kehittäisivät itseään ja päivittäisivät tietojaan, jotta kenenkään meistä ei tarvitsisi elää näkymättömissä pohtien, pitäisikö huhuilla, että minäkin olen täällä! Siitä kun usein seuraa sen toisen ihmisen nolostuminen, vähän suurempi aggression ilmaus tai kiusallinen selittely.

Jos kertoo muille näistä näkymättömyyden kokemuksista, väärinsukupuolitetuksi tulemisista ja muista mikroaggressioista saa usein kuulla, ettei se toinen varmasti pahaa tarkoittanut. Se on selvää. Harva tarkoittaa pahaa sanoessaan vaikkapa: ”Sinä se olet kyllä loistonainen!” Mutta mitä siihen voi ei-binäärinen sanoa? Kiittääkö pitäisi?

Representaation merkitys

Aikoinaan puhuttiin loukkaavasti ”kiintiöhomoista”, kun elokuvissa ja televisiossa alkoi esiintyä homoseksuaaleja roolihahmoja. Virstanpylväs oli sekin, kun ohjelmissa alkoi olla homoseksuaaleja roolihahmoja ilman että nimenomaan se homoseksuaalisuus oli se erityiskysymys, josta roolihahmon kautta haluttiin kertoa. Odotan, että pian koittaa se päivä, jolloin ei-binäärisiä roolihahmoja alkaa esiintyä vastaavalla tavalla yhtä luontevasti vain osana ihmisyyden kirjoa.

Jos auktoriteettihahmo kuvailee maailmaa ja sinä et kuulu siihen, se voi johtaa psyykkiseen epätasapainoon. Se on vähän kuin katsoisit peiliin, etkä näkisi mitään. Representaatio on äärimmäisen tärkeää varsinkin kasvaville lapsille ja nuorille, mutta se on tärkeää myös meille aikuisille.

Onko kirkossa tilaa koko ihmisyyden kirjolle? Kenestä kaikista kirkossa tehdään näkymättömiä? Ketkä joutuvat miettimään, uskaltaisivatko he kertoa olevansa myös täällä? Ketkä nähdään aina jonkin identiteettinsä piirteen kautta? Ketkä joutuvat taistelemaan oikeudestaan saada olla olemassa tuomituksi tulematta?

Se sama vanha jouluevankeliumi samoilla vanhoilla oletuksilla?

Joulu on jo ovella. Se tulee tänäkin vuonna. Tänäkin jouluna kuulemme, miten enkelit todistivat Jumalan syntymisestä ihmiseksi. Yöllä paimenet saivat kuulla ilosanoman Vapahtajan syntymästä. Tarina ei kerro, mitä sukupuolta paimenet olivat. Meidät on ehdollistettu olettamaan, että he olivat kaikki miehiä. Ehkä joukossa silti oli joku ei-binäärinenkin. Minä haluan ajatella niin. Onhan meitä ei-binäärisiä aina ollut. Onneksi Jumala näkee meidät, vaikka ihmiset eivät aina näekään.

Siunattua oletuksista vapaata joulua sinulle!

Laura “Late” Mäntylä
Yliopistopappi, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen pappi

Kuvassa Maria Mughalin maalaus “Piilossa”

16.12.20

С Рождеством! S rozdestvom! Syntymäjuhlaa! Venäjällä voi viettää kaksi joulua

Vaikka joulu hävisi lähes jäljettömiin Neuvostoliiton aikana, on sillä pitkät perinteet Venäjällä. Joulusta tuli virallinen juhla jo Kiovan Venäjän suurruhtinas Vladimir Suuren aikana 900-luvun lopussa suurruhtinaan otettua kasteen. Lähes tuhannen vuoden ajan, aina vuoteen 1918 asti joulua vietettiin 25. joulukuuta, viikkoa ennen uutta vuotta kuten suurimmassa osassa muuta Eurooppaa.

Venäjän ortodoksinen kirkko noudattaa kuitenkin juliaanista kalenteria, joka on nykyisin 13 päivää meidän käyttämäämme gregoriaanista kalenteria jäljessä. Ortodoksisen kalenterin mukaista jouluyötä vietetään Venäjällä siis tammikuun 6. ja 7. päivän välisenä yönä. Ihmisiä kerääntyy massoittain kirkkoihin, vaikka vuoden suurin juhla onkin uusivuosi. Tosin tänä vuonna Pietarista on kuulunut uutisia, etteivät metrot kulkisi uutenavuotena koronan vuoksi ja yli 50 hengen tapahtumat olisi kielletty.

Kyselyjen mukaan 41–74 % Venäjän väestöstä samastuu Venäjän ortodoksiseen kirkkoon tai pitää itseään ortodoksina. Jäsenistön määrän arvellaan olevan noin 90 000 000, mutta virallista tilastoa kirkossa ei pidetä. Luterilaisia taas Venäjällä on laskujeni mukaan noin 50 000 henkilöä tai alle, eli pienen pieni prosentti väestöstä.

Miten luterilaiset viettävät joulua Venäjällä?

Kuluneen vuoden olen tehnyt selvitystä Inkerin kirkosta Venäjällä: siitä minkälainen Inkerin kirkko on vuonna 2020 ja siitä, minkälaiset yhteydet suomalaisilla ja muilla ulkomaisilla kirkoilla ja järjestöillä on sen kanssa. Erityisen kiinnostavaa on ollut tutustua paikalliseen seurakuntaelämään, siihen miten Venäjällä sen yhdeksällä eri aikavyöhykkeellä eletään luterilaisuutta todeksi. Olen saanut käsityksen asiasta tutustumalla ihmisiin ja haastattelemalla heitä. Selvitys valmistuu maaliskuussa kokonaisuudessaan, mutta nyt muutamia kuulumisia näin joulun alla luterilaisesta joulusta ortodoksisella Venäjällä.

Suosituin luterilainen kirkko Venäjällä on Inkerin kirkon Pyhän Annan Kirche

Kuvassa oleva Pyhän Annan kirkko vaurioitui pahoin tulipalossa vuonna 2002. Sen julkisivut, perustus ja katto korjattiin vuosina 2010–2013. Inkerin kirkolle luovutetussa, sisätiloiltaan yhä raunioituneessa rakennuksessa on pidetty jumalanpalveluksia joulusta 2013 lähtien. Nyt siellä on 250 000 kävijää ja yli 500 tapahtumaa vuodessa. Kirkon estetiikka ja tapahtumaohjelmisto on rakennettu monipuoliseksi ja kansainväliseksi. Ja tätä kaikkea pyörittävät kaksi palkattua työntekijää ja 70 noin 20-30–vuotiasta nuorta vapaaehtoista, joille on annettu vastuu ja vapaus tuottaa kulttuuriohjelmistoa. Tapahtumatarjontaa metropolissa on enemmän kuin sitä pystytään kirkossa toteuttamaan. Ja on siellä käynyt jo suomalaisiakin seurakuntia ihastelemassa vapaaehtoisvetoista toimintaa, joka houkuttelee lisää nuoria mukaan joka vuosi.

Tänä jouluna kirkossa ei ole voitu järjestää suosittuja viiden päivän joulumarkkinoita tai sinfoniaorkesterikonsertteja, koska koronatilanne Pietarissa on edelleen vaikea. Suurista tapahtumista on täytynyt siis luopua ja tänä vuonna jouluaatoksi on ajateltu järjestää jumalanpalveluksen lisäksi vain pienimuotoista ohjelmaa, kuten seurakunnan ukulele-orkesterin konsertti. Inkerin kirkon seurakunnissa joulua vietetään luterilaisen kalenterin mukaan, mutta ihmisten arki huomioiden, koska Venäjällä 25.12. on arkipäivä ja ihmiset käyvät silloin normaalisti töissä ja koulussa.

Loma kouluissa ja virastoissa alkaa vasta 31.12. ja seuraavat 10 päivää ovatkin sitten lomaa. Pyhässä Annassa on silloin ollut tapana näyttää kirkossa joka päivä jouluelokuvia, joiden alussa kirkkoherra Jevgeni Raskatov pitää elokuvasta alustuksen. Raskatovin mukaan ihmiset haluavat viettää joulua kuin ”elokuvassa” ja siksikin elokuvien näyttäminen on hyvä tapa tarjota ihmisille kohotusta vaativankin arjen keskelle.

Luterilaista identiteettiä vahvistetaan viettämällä omia juhlapyhiä – luterilainen joulunvietto sopeutui paikallisiin vanhoihin perinteisiin

Inkerin kirkko tai luterilaisuus yleensäkään eivät ole kaikkialla Venäjällä niin tunnettuja kuin ne ovat Pietarissa tai Karjalassa. Maassa, jossa uskonnot ja kirkot tukahdutettiin 70 vuodeksi, ei ole vieläkään riittävästi tietoa tai opetusta uskonnoista. Toisaalta isossa maassa on myös aina kiinnostuneita ja Inkerin kirkolla onkin pieniä seurakuntia ympäri Venäjää kuten Uralilla suomalais-ugrilaisten kansojen mailla. Uralin nuori lääninrovasti Konstantin Subbotin kertoo, että oikeastaan Suomen Lähetysseuran lähetit Juha ja Anu Väliaho toivat luterilaisen joulunvieton Uralille 90-luvulla. Ennen heitä joulua vietettiin virallisesti vain ortodoksisen kalenterin mukaan, mutta tavat muuttuvat hiljalleen ja sopeutuvat paikallisiin perinteisiin.

Venäjällä luterilaiset viettävätkin useimmiten kaksi joulua, koska yhteiskunnassa eletään ortodoksisen kalenterin mukaan. Kun luterilaiset perinteet vahvistuivat Uralilla ja seurakunnat kasvoivat, alettiin viettää joulujumalanpalvelusta 25.12. ja nykyään se on myös yksi tärkeimmistä lähetyksen tapahtumista. Juhlaan kutsutaan paikallisia ihmisiä ja seurakunta pyritään tekemään iloisen tapahtuman avulla tutuksi myös uusille kävijöille. ”Venäjällä jouluna luterilaiseen kirkkoon astuu aina joku ensimmäistä kertaa ja kiinnostuu ehkä, kun siellä puhutaan ymmärrettävällä omalla kielellä ja siellä saa opetusta kristinuskosta,” Konstantin kertoo.

Toisaalta Uralilla järjestetään tapahtumia myös ortodoksikalenterin mukaisena jouluna ja tänäkin jouluna suunnitelmissa on yhteinen diakoniaprojekti paikallisen ortodoksiseurakunnan kanssa – joulu viedään yhdessä lastenkoteihin. ”Diakoniassa ei kysytä tunnustusrajoja,” Konstantin jatkaa.

Yhtä lailla Konstantin ja Jevgeni ovat kiinnostuneita suomalaisista tavoista valmistautua jouluun. Vaikka kulttuurieroja aina on, vielä enemmän on yhteistä. Kokoonnumme meitä yhdistävän Jeesuksen syntymäjuhlan äärelle. Venäjän sana “joulu” tulee muuten sanasta “syntymä” ja “Hyvää joulua” sanotaan siis kirjaimellisesti ”Syntymää!” Uralilta ja Pietarista haluttiin toivottaakin Suomeen ja kirkkoomme jokaiselle teille: С Рождеством! S rozdestvom! Syntymäjuhlaa!

Riikka Porkola
Projektitutkija, Ulkoasiain osasto, Kirkkohallitus

14.12.20

Yhteistoiminnassa sisäilma paremmaksi

Jouluun kuuluu mitä moninaisimmat tuoksut. On piparin ja omenoiden, kinkun ja muiden ruokien tuoksuja, on hyasintin ja kuusen tuoksua. Joulun tuoksut herättävät yleensä hyviä muistoja. Mutta miltä teillä ja työpaikallasi tuoksuu muun osan vuotta? Mitä ajatuksia sana sisäilma herättää? Jos huolestuit, toivon, että voin rauhoittaa sinua tällä: Työturvallisuuskeskus on julkaissut uuden Parempi sisäilma -sivuston, jossa on tarjolla välineitä sisäilmakysymysten ratkaisuun. Myös me kirkon alalta olemme olleet mukana laatimassa sivustoa.

Tavoitetila: työpaikalla on hyvä hengittää ja tehdä työtä

Sisäilma-asioiden käsittelemiseen ja hoitamiseen tarjotaan sivustoilla yhteistoiminnallinen toimintamalli. Tavoitteena työpaikalla tulisi olla, että jokaisen olisi hyvä hengittää ja tehdä työtä. Puhtaan sisäilman ylläpitäminen vaatii ennakointia ja ennalta ehkäisyä. Rakennus tarvitse jatkuvaa huolenpitoa: siivouksesta ja huollosta tulee huolehtia asianmukaisesti, tilojen käytössä tulee huomioida sisäilman laatu (kaikki turha tavara pois pölyä keräämästä), tilojen käyttäjien tulee ymmärtää vastuunsa poikkeamahavaintojen ilmoittamisessa ja tarvittavat korjaukset tulee tehdä oikea-aikaisesti. Ennakointi vaatii resursseja ja varoja, mutta on pidemmällä aikavälillä kuitenkin taloudellisin lähestymistapa.
Jos kuitenkin työpaikalla epäillään sisäilmaongelmaa, havaitaan sisäilmaongelma tai ihmiset oireilevat, tulee toimia heti. Se mitä pystytään korjaamaan, korjataan välittömästi. Toki kunnollinen selvitystyö on tehtävä aina.

Opi ja kehitä

Ongelmista ja niiden hoitamisesta tulee oppia ja kehittää toimintaa jatkuvasti. Oppiminen ja kehittäminen tähtäävät ongelmien ennalta ehkäisyyn. Tärkeää on, että asiaa käsitellään työpaikalla kaikkien tarvittavien tahojen kanssa eli yhteistoiminnassa. Jatkuva arviointi ja viestintä ovat oleellisia sisäilmaongelmien ratkaisussa. Kokemus on osoittanut, että avoimuus on aina parempi kuin tiedon pimittäminen. Kun tietoa jaetaan epävarmuus ja huoli vähenevät.

Sivustolle on kerätty kaikkien osapuolten vastuut prosessin eri vaiheissa. Sieltä löytyy helpot tarkistuslistat työnantajalle, esimiehelle, työsuojelupäällikölle ja työntekijälle esim. tilanteeseen, kun tarvitsee korjata ja selvittää sisäilmaongelmaa. Myös työterveyshuollon rooli on huomioitu. Työnantajan tulee varmistaa, että työterveydenhuolto antaa oman panoksensa sisäilmaongelmien terveydellisen merkityksen arvioinnissa.

Viestitä hyvin

Sisäilmaongelmien kokonaisuus on varsin haasteellinen. Asiaan liittyy jokaisen henkilökohtainen terveys ja kalliit kiinteistöjen ylläpito ja korjaustoimet. Asian kompleksisuuden vuoksi on erittäin tärkeää, että asioita käsitellään yhdessä ja että jokainen tietää vastuunsa. Siksi työpaikalla on hyvä lisätä tietoisuutta asiasta. Esimerkiksi suntio on kullanarvoinen havainnoidessaan tiloissa tapahtuvia muutoksia tai valvoessaan huoltoyhtiön toimintaa. Jo se, että ränneistä ja räystäskouruista ei poisteta säännöllisesti sinne kertyneitä lehtiä, voi aiheuttaa mittavat vahingot rakennukselle.

Työpaikalle on hyvä rakentaa malli sisäilma-asioiden käsittelyyn. Aihe saattaa aiheuttaa voimakkaitakin reaktioita ja psyykkistä kuormitusta. Yhteinen käsittely, aito kuunteleminen, avoimuus ja selkeät toimintamallit ehkäisevät psyykkisiä oireita.

Toimintamalli hyvään sisäilmaan. Arvioi jatkuvasti, ennaltaehkäise ja ennakoi, selvitä, korjaa, opi ja kehitä. Viesti vastavuoroisesti, aktiivisesti, avoimesti ja kuunnelleen.

Riskit haltuun seurakuntatyössä -webinaarisarja jatkuu

Sisäilma-asioiden käsittelyyn kannustetaan myös Riskit haltuun seurakuntatyössä – hankkeessa. Jatkamme hankkeen hyvää palautetta saanutta webinaarisarjaa maaliskuussa neljällä eri teemalla, aloitamme perjantaina 5.3. sisäilma-asioilla. Tule mukaan yhteiseen keskusteluun ja seuraa viestejämme myös Facebookin Kirteko-ryhmässä.

Parempi sisäilma -sivusto

Heta Laurell
Työsuojelupäällikkö
Helsingin seurakuntayhtymä

11.12.20

Huomioita tasa-arvosta: Raamattu ja sukupuoli

Kasveja syksyllä. — *Kuva: Pontus Wellgraf / Unsplash*

Vaatimus tasa-arvosta on kriittinen väite sukupuolten suhteesta. Vaikka moderni feministinen ajattelu ja liike on politisoinut tämän suhteen, on sitä voitu pohtia myös muina aikoina ja muissa paikoissa. On ollut erilaisia näkemyksiä esimerkiksi siitä, miten sukupuolisuus jäsentää elämää, ja yksilöt ovat voineet asemoitua myös jännitteisesti noihin käsityksiin nähden. Erilaiset ja ajassa muuttuvat käsitykset sukupuolesta liittyvät odotuksiin ja oletuksiin ihmisten keskinäisistä suhteista.

Suomenkielen sana sukupuoli paljastaa siihen sisältyvän suhteisuuden. Samalla se tuo esiin sen niin sanotun partikulaariuden tai erityisyyden: olen kenties jotain sukupuolta, jollain tavalla, mutta en ole itsessäni kaikki. Jotain rajautuu väistämättä itseni ja näkökulmani ulkopuolelle. Tätä ei ole feministisen kritiikin mukaan tunnustettu länsimaisen ajattelun perinteessä, jossa subjekti on pitkään pyrkinyt esiintymään universaalina ja sukupuolisesti näennäisen neutraalina. Osalle feministisistä ajattelijoista tasa-arvo näyttäytyy ongelmallisena vaatimuksena siksi, että sen mitat määrittyvät tuosta itse asiassa maskuliinisesta positiosta käsin. Tarkoitus ei ole kuitenkaan torjua vaatimuksia tasa-arvosta, vaan korostaa sitä, etteivät ne yksin riitä. Tarvitaan syvempää muutosta.

Keskiössä oikeudenmukaisuus

Luterilaisen maailmanliiton Linjaus sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta (Gender Justice Policy, Lutheran World Federation 2013, suom. Minna Hietamäki 2015) vihjaakin, että tasa-arvossa on kyse jostain syvemmästä. Keskiössä on tasa-arvon käsitteen sijasta oikeudenmukaisuus, jonka teologista ulottuvuutta tuodaan esiin rinnastamalla se vanhurskauteen. Linjaus esittää, että sukupuolten tasa-arvo on tuon oikeudenmukaisuuden toteuttamista Jumalan luomassa maailmassa, ja näkemyksen perustumista Raamattuun tuetaan lukuisin lainauksin läpi asiakirjan. Linjauksen mukaan syrjimättömyyden edistäminen on yksi niistä päämääristä, joita kirkko on kutsuttu toteuttamaan. Se ilmaisee, että ”alistavat sukupuoleen liittyvät stereotypiat…rikkovat heidän Jumalalta saamaansa eheyttä ja ihmisarvoa” (s. 8). Vaikka linjauksen kielen toivoisikin paremmin huomioivan sukupuolen moninaisuuden, sen sanoma ei anna perusteita rajata tasa-arvon vaatimusta naisen ja miehen väliseen suhteeseen, ja se tarjoaa välineitä laajempaan työhön yhdenvertaisuuden eteen.

Linjaus siis korostaa omaa raamatullista ja teologista perustaansa Raamatulla, jota lainataan varsin monipuolisesti. Erityisen tärkeässä asemassa on luomiskertomus, josta onkin tässä blogitekstien sarjassa jo kirjoitettu. Juuri luomiskertomuksesta keskustelemalla linjaus käsittelee raamatun patriarkaalista perintöä. Raamatullisuuden ja sukupuolten tasa-arvon vaatimuksen välillä on nimittäin jännite, jota ei käy kieltäminen. Sukupuolten hierarkkinen suhde ei myöskään ole ainoa epäoikeudenmukaisuus, jota on perusteltu ja perustellaan Raamatulla.

Raamatuntutkimuksessa sekä muussa juutalaisuuden ja kristinuskon menneisyyden tutkimuksessa on selvää, että Raamatun kirjoitukset eivät pidä sisällään kaikkia näkökulmia, ja että nämä perinteet ovat tuottaneet myös muuta kirjallista materiaalia. Esimerkiksi juuri sukupuolen näkökulmasta Raamatun rajallisuus on ilmeistä: sen erilaiset kirjoitukset ja kertomukset keskittyvät usein miehiin ja heidän tekemisiinsä. Luterilaisuudessa on yleistä korostaa Raamatun keskeisyyttä ja sen auktoriteettia, mutta ajattelen, ettei Raamatun kirjoitusten rajallisuutta ole syytä kiistää. Linjaus sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta ilmentääkin sitä potentiaalia, jota näiden tekstien tulkinnassa on, ”kun kirkkoyhteisö matkaa uskossa ja toivossa, Pyhä Henki vapauttaa meidät lukeman Raamatun tekstejä tavoilla, jotka antavat ja ylläpitävät elämää” (s. 8).

Ei ole sinänsä radikaalia todeta, ettei Raamattuun ole suoraa pääsyä ja että sen äärellä on kukin omana itsenään. Sen sisältämät kirjoitukset ja kertomukset ovat tulleet meille läpi antiikin, keskiajan ja uuden ajan, mikä on ketju, johon nykyisyys lisää omat kerroksensa. Raamatun rajallisuus edellyttääkin tekstin lukijalta ja käyttäjältä sen pohtimista, mihin se kiinnittää huomiota ja mitä se kenties jättää näkymättömiin. Ajallinen etäisyys on tulkitsijalle haaste, mutta myös rikkaus. Ehkä sekä kysymys sukupuolesta että Raamatusta haastavatkin lopulta samaan: tunnistamaan oman itsen ja omien näkökulmien rajallisuuden sekä antamaan tilaa toisen erilaisuudelle, etsimään herkkyyttä suhteessa toisen itseen nähden erilaiseen asemaan ja kuuntelemaan toista omastaan käsin. Siitä voi alkaa muutos, joka vavisuttaa.

Vilja Alanko, TM, tohtorikoulutettava

Kirjoittaja on raamatun- ja sukupuolentutkimuksen väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa sekä toimii luottamustehtävissä Malmin seurakunnassa.

8.12.20

Teet siunattua työtä – kiitos!

Suntio asettamassa virsinumeroita tauluun.

Hyvät yhteistyökumppanit kirkossa ja sen liepeillä!

Haluan lämpimästi kiittää teitä jokaista työstä, jota olette tehneet seurakunnissa, hiippakunnissa, järjestöissä ja muualla kirkkomme hyväksi vuonna 2020. Kulunut vuosi on ollut poikkeuksellinen pandemian vuoksi. Kirkon piirissä kautta koko Suomen on ihailtavan hienosti kohdattu ihmisiä uudella tavalla, otettu käyttöön uusia menetelmiä ja löydetty keinoja viedä apua sinne, missä siten eniten on tarvittu. Uusia kumppanuuksia on solmittu, ovia avattu. On myös ollut vaikuttavaa seurata laadukkaasti toteutettuja jumalanpalvelusten striimauksia eri puolilta Suomea pandemian aikana.

Yhteistyö on ollut antoisaa ja opettavaista. Jatketaan ja vahvistetaan sitä tulevana vuonnakin.

Tämän kiitosvideon myötä toivotan Sinulle ja läheisillesi valoisaa adventtia ja joulun odotusta.

Pekka Huokuna
Kansliapäällikkö, Kirkkohallitus

4.12.20

Huomioita tasa-arvosta: Patriarkaatti ja feministiteologit – latinalaisamerikkalainen konteksti

Yksityiskohta rakennuksesta. — *Kuva: Jonatan Lewczuk / Unsplash*

Latinalainen Amerikka yhdistetään usein patriarkaattiin ja machokulttuuriin. Machokulttuuria kuvataan elokuvissa stereotyyppisesti, minkä seurauksena monet uskovat ilmiön olevan liioiteltu. Niin luulin itsekin, vaikka olen asunut Latinalaisessa Amerikassa. Opiskellessani teologisessa seminaarissa Comunidad Teológica de Méxicossa vuonna 2019 avasivat silmäni siihen näkemään, miten syvään juurtunut machokulttuuri on. Oivalsin myös, miten vahvasti se on raamatullisesti perusteltu ja miten paljon vahinkoa se aiheuttaa.

Patriarkaatti ylläpitää väkivaltaa

Kun kuluvan vuoden marraskuun 25. päivänä vietettiin kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää, Latinalaisen Amerikan naiset kohottivat jälleen äänensä. Heidän protestinsa kohdistuu väkivaltaan, joka on jatkuvasti osa heidän arkielämäänsä. He protestoivat siksi, että heillä ei ole samaa oikeutta turvalliseen elämään kuin miehillä ja että heitä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. Tämä ilmenee siten, että suurin osa naisiin kohdistuneista rikoksista jää selvittämättä. Heillä ei ole samaa oikeutta vaikuttaa yksityiselämäänsä eikä ammatilliseen toimintaansa kuin miehillä.

Maailman 25 maasta, joissa tehdään eniten naisten murhia, listalla on 14 Latinalaisen Amerikan ja Karibian maata. Keskimäärin yhdeksän naista kuolee väkivallan seurauksena joka päivä. Meksikon kaikista naisista 44 prosenttia on kokenut väkivaltaa kumppaninsa taholta, ja 53 prosenttia on kokenut suhteen ulkopuolista väkivaltaa.

Syy siihen on patriarkaatti ja machokulttuuri, he huomauttavat.

Machokulttuuri patriarkaatin henkenä

Machokulttuuri on kukoistanut Euroopasta saapuneen patriarkaatin takia 500 vuoden ajan. Jos patriarkaatti toimii rakenteena, machokulttuuria voi kutsua sen hengeksi. Machokulttuurin voi käsittää joukkona yhteiskunnan kehittämiä ja hyväksymiä asenteita. Nämä asenteet antavat miehelle maskuliinisina, korkea-arvoisempina pidettyjä ominaisuuksia kuin naiselle annetut feminiiniset ominaisuudet.

Machokulttuurille ominaista on, että miehen ajatellaan olevan subjekti ja naisen objekti. Mies eli el macho on ryhmän johtaja ja perheenpää. Heteroseksuaalisuus on ainoa oikea tapa, jolla mies ilmaisee miehistä arvoaan. Machokulttuuri nostaa esiin miehistä ja väkivaltaista käyttäytymistä ja lisää naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Patriarkaatissa machokulttuuri on hyväksyttyä, ja siihen jopa rohkaistaan. Kurssillani, jossa käsiteltiin maskuliinisuutta ja machokulttuuria, totesimme, että markkinat haluavat pitää yllä patriarkaalista, miehistä kulttuuria. Jos miehet kilpailevat, kulttuurinen tabu estää ilmaisemasta, ettei jaksaisi kilpailla. Näin edistetään menestymistä, mikä puolestaan ylläpitää kapitalismia.

Machokulttuurin seurauksena naiset ovat muun muassa fyysisen, seksuaalisen, psykologisen, taloudellisen ja poliittisen vallan kohteita. Machokulttuuri tuo ongelmia perheisiin ja lähisuhteisiin ja aiheuttaa terveydellisiä ongelmia sekä naisille että miehille. Teologi Rocío Morales kirjoittaa machokulttuurista: Machokulttuurin perustana on naisia ja tiettyjä miehiä kohtaan tunnettu ylemmyydentunne. Kun tämä ylemmyys on uhattuna, mies voi tuntea pakkoa käyttää väkivaltaa, jotta hän voi vahvistaa (miehistä) identiteettiään. Miehen on vaikea luopua niistä etuoikeuksista ja arvoista, jotka kulttuurimme on antanut meille.

Machokulttuurin raamatullisia juuria ruvettiin kyseenalaistamaan

Machokulttuurin teologiset perustat löytyvät toisaalta siitä luomiskertomuksen tulkinnasta, missä nainen luodaan miehen kylkiluusta, toisaalta Efesolaiskirjeen tekstistä, jossa tuodaan esiin naisen alamaisuus miehelle. Molemmat tulkinnat antavat miehelle oikeuden toimia sillä perusteella, että hän olisi korkea-arvoisempi kuin nainen ja muu luomakunta.

Vapautuksen teologian piispat olivat ensimmäisiä, jotka rupesivat kriittisesti ja systemaattisesti tutkimaan valtaa ylläpitäviä rakenteita. Sen sijaan feministiteologit olivat niitä, jotka ottivat itselleen tehtävän tutkia naisiin kohdistuvaa sortoa.

Feministiteologien lähestymistavaksi tuli omaan elämään, subjektiiviseen teologiaan, epäilyksiin ja kyseenalaistamiseen perustuva hermeneutiikka. He kyseenalaistivat kaiken. He kyseenalaistivat teologian, sosiologian, taloustieteen, koulutuksen ja muut tärkeät alueet. He päätyivät siihen, että köyhyys ja yhteiskunnallinen sorto ovat ideologisesti yhteydessä patriarkaattiin.

Feministiteologien lähtökohta kaikkien ihmisten sama arvo

Sanoutumalla irti patriarkaatista feministiteologit tekivät näkyväksi toisen narratiivin. Se oli kertomus kaikkien ihmisen tasa-arvosta sen pohjalta, että nainen ja mies luotiin Jumalan kuvaksi. Nainen ei tule kokonaiseksi miehen kautta, eikä hän löydä pelastusta tottelemalla tai täyttämällä velvollisuutensa synnyttämällä lapsia tai ruokkimalla muita. Naisen ruumiilla on oma arvonsa, joka on miehen ruumiin kanssa samanarvoinen.

Itse luominen ja siihen kuuluva ihmisyys ovat todiste siitä, että nainen on luotu Jumalan kuvaksi. Nainen jakaa todistuksen Jumalan läsnäolosta omalta osaltaan jatkuvalla luomisella ja Pyhän Hengen kantajana. Jumala elää ja toimii edelleen, erityisesti köyhissä ja sorretuissa naisissa. Naisen halventaminen on sen halventamista, mikä on kallisarvoista Jumalan silmissä. Naisen ruumis on elämän, osallisuuden ja inkarnaation tila, ja hän on Jumalan työtoveri ja osa Jumalan pelastusta. Latinalaisamerikkalaiset feministiteologit lakkasivat pitämästä itseään sorrettuina uhreina ja alkoivat nähdä itsensä sellaisen viisauden lähteinä, joka voi ravita kirkkoa hedelmällisemmällä teologialla.

Efesolaiskirje ja muut vaikeat tekstit kuten kirjeet Timoteukselle ja Titukselle tuli ”vapauttaa”. Lukemisen edellytys oli sen näkeminen evankeliumeissa, miten Jeesus toimi vapauttaessaan ihmisen sitomisen sijaan. Jeesus tuli vapauttamaan ihmisen kaikenlaisesta orjuudesta. Feministiteologit huomauttivat, että kenelläkään ei ole oikeutta tai velvollisuutta rajata tai sulkea pois muita ihmisiä. Jeesuksen hyväksyvä asenne koskee kaikkia ihmisiä. Raamatun tekstejä tulee lukea niiden historiallista ja kulttuurista taustaa vasten, eikä niitä voida tulkita kirjaimellisesti. Feministiteologit alkoivat käyttää inklusiivista kieltä, mikä vaikutti myös miehiseen ilmaisuun.

Feministiteologit ajavat avarampaa ajattelua

Feministiteologit kyseenalaistavat jopa sen, miksi Martan tunnustus – Jeesus on Messias, Jumalan poika – on joutunut väistymään Pietarin myöhemmän tunnustuksen tieltä. Martta, jonka on usein valitettu olevan liian käytännöllinen ja pinnallinen, on ensimmäinen, joka lausuu suullisen tunnustuksen. Miksei hänen ympärilleen rakennettu kirkkoa? Olisiko siitä kirkosta tullut vähemmän hierarkkinen? Miksei hän saanut tunnustusta siitä, mitä hän näki ja jolle hän antoi ilmaisun?

Feministiteologit näkivät pikemminkin heikkoutena sen, että patriarkaalinen teologia päättää, kenen tunnustus on tärkeämpi kuin toisten, ja mitä siitä seuraa. Feministinen teologia sanoutuu irti sellaisesta teologiasta, jolla on kaikki ”oikeat” vastaukset kysymyksiin, ja pyrkii avoimempaan, rajoja ylittävään ajatteluun. Feministiteologit puhuvat kirkosta, jossa kaikki on vapautettu patriarkaatista. Siinä kirkossa on naisia, miehiä ja sukupuolivähemmistöjä, eikä se väheksy miehiä. Kirkko on päinvastoin vastaanottavampi, se on kirkko, jossa suhteet ovat horisontaalisia. Näin kirkko on kansanomaisempi.

Pia Kummel-Myrskog
Suomen Lähetysseuran ulkomaanosaston apulaisjohtaja 1.1.2021 lähtien

Suomennos: Paula Laajalahti

27.11.20

Huomioita tasa-arvosta: Yhteisöjen johtajilla on erityinen valta ja vastuu edistää tasa-arvoa

Kuntien työntekijöistä 4/5 on naisia, mutta kunnanjohtajista naisia on 1/4. #Peking+25.

Ammatti- ja opiskelualojen eriytyminen sukupuolittain on Suomessa vahvempaa kuin Euroopassa keskimäärin. Esimerkiksi tekniikan aloilla olemme naisten ja tyttöjen määrässä yhä OECD-maiden hännänhuippuja. Eriytyminen näkyy myös johtopaikoilla. Kunnanjohtajista vain neljännes naisia, vaikka kuntien työntekijöistä yli 80 % on naisia. Muutama päivä sitten julkistettiin yliopistojen johdon tilanne: rehtoreista lähes 70 % on miehiä.

Evankelis-luterilaisessa kirkossa on vastaava tilanne: kirkon johtoporras on varsin miehinen. Piispana on toiminut vasta muutamia naisia ja kirkkoherroista naisia on viidennes. Näin siitä huolimatta, että seurakuntien työntekijöistä 70 % on naisia ja papeista lähes puolet. Pappeina naiset ovat miehiä useammin määräaikaisissa ja osa-aikaisissa tehtävissä tai työttöminä.

Eri sukupuolten edustus eri aloilla tai tehtävissä on tietenkin vain hyvin kapea kuva tasa-arvosta, mutta erityisesti johtotasolla on merkitystä koko organisaation tasa-arvon kehittämisen kannalta. Johtajilla on vastuu, mutta myös suuri mahdollisuus edistää yhteisönsä tasa-arvoisuutta. Näin on myös kirkossa. Muutoksia ja konkreettisia tekoja tarvitaan kaikilla tasoilla. Tasa-arvon edistäminen vaatii jatkuvaa työtä, ei vain hankkeita.

Johtajan tehtävä on laittaa pyörät pyörimään ja taata tasa-arvotyölle tarvittavat resurssit ja tuki. Jokaisella yhteisöllä on oma kulttuurinsa ja omat kipukohtansa ja erityispiirteensä. Kirkon osalta te kirkon eri tehtävissä toimivat tunnette ne parhaiten. Siksi teidän mukanaolonne on välttämätöntä.

Olemme suunnittelemassa yhteistyössä kirkkohallituksen ja Suomen Lähetysseuran kanssa ensi vuodelle keskusteluiden sarjaa tasa-arvosta kirkossa ja laajemmin. Ensimmäisenä on suunnitteilla naisiin kohdistuvaan väkivaltaa koskeva keskustelutilaisuus kirkkopäiville. Arkkipiispa Mäkinen on jo lupautunut mukaan keskusteluun. Tule sinäkin!

Liisa Ketolainen
Naisjärjestöjen Keskusliitto

26.11.20

Vilka är dina byggstenar?

Är det kroppens celler eller kanske det är byggmaterial från årets projekt som gör sig påmind. Orden öppnar stigar inom oss och leder tanken vidare till någonting. Det är svårt att bli kvar på platsen där vi startade.

Under året har många vandrat ute på naturstigar, och vi vet att en stig delar på sig otaliga gånger. När vi går längs stigen så kan vi välja att vika av från stigen eller följa den. Ibland ser vi tydligt stigen i naturen, andra gånger är den svag och kanske bara hen som står bakom dig kan se hur stigenleder oss framåt.

Låt din tanke flyga iväg en stund, andas in och andas ut några gånger, gärna med ögonen stängda, och kom sedan tillbaka. På detta sätt har du lättare att koncentrera dig en stund, du så att säga ”slarvstädar” i ditt sinne.

Vandra på stigar

Kroppen är själens omgivning. Detta betyder att vi bör ta vara på vår kropp, på samma sätt som vi låter kroppen njuta av sin omgivning. Ändå anar jag att många fungerar som jag, förnekar kroppens stelhet, vänjer sig vid värk som kommer från allt sittande och utebliven stretchning. Allt detta står jag ut med till en viss del, sedan kommer ett bakslag och jag ger utrymme för kroppen, en tid framöver. Det kan handla om gymkort eller nya skor. Det kan också handla om en ny bok som berör temat träning eller hälsosam kost.

Byggstenarna köpes in och för en stund tar jag hand om min kropp igen. Jag skapar utrymme för min själ. Själen, mina känslor och sinnen får utrymme i kroppen. Detta öppnar upp till samtal mellan oss. Kanske du upplevt detta när du har gått på gym? Som ny i gruppen pratar vi inte så mycket, men längs med terminen och åren så fördjupas samtalen, vi ger varandra plats, men också vår kropp ger utrymme för själen.

Ger vi plats för varandras själ att utvecklas

I kyrkans fyraårsberättelse fastnar jag i tabellen som beskriver vad som är viktigt för ett lyckat parförhållande. Det handlar om parförhållandets byggstenar. Trohet upplever alla generationer som viktigt, men sedan är variationen större. Där äldre generationer lyfter fram barn, bra bostad och goda inkomster säger den yngre generationen en jämn fördelning av hemsysslor och tid för vänner och intressen.

Grunden i vårt bygge är samma, men sedan väljer vi andra byggstenar. Grunden är lika men utsmyckningen varierar. Utmaningen är; hur möter vi varandra utöver generationerna? Självklart är det viktigaste att lyssna och ge utrymme och sätta ord på det som rör livet. För när vi talar, händer det någonting inom oss. Fokus förändras och perspektivet vidgas. Mycket sker i stunden. Så är det och framför allt för barn och unga sker mycket i stunden. Stunden är det avgörande i livet, det kan vara så svårt att greppa stora helheter, då man både fysiskt och mentalt förändras.

Kan du förundras

Utmaningen att möta varandra ligger i att kunna släppa jaget och förundras över de andra. I ordet förundran finns så mycket, ingenting är självklart, och därför inbjuder man till samtal. Längs stigen vi går så förundras vi över naturen, hur ofta stannar vi till i samtalet och förundras över vad den andra sade utan att lägga värderingar i ordet? Kan vi uppmuntra varandra till öppenhet samtidigt som vi respekterar våra egna och andras gränser? Grunden är lika men utsmyckningen varierar.

Veckoträning

Vi behöver övning i att lyssna på samma sätt som vi behöver låta kroppen utföra sina rörelser för att bibehålla och stärka rörligheten. I ögonblicket när halkan slår till är det bra att ha reaktionsförmåga i musklerna, samma gäller när du hör någon berätta om deras liv som väcker känslor. Det handlar om att vara närvarande i stunden och se bakom den primära reaktionen. Efteråt är det lätt att tänka vad man borde ha sagt, men det är bra att också på förhand tänka dessa tankar. Försöka tankemässigt sätta sig in i en sådan situation och fundera, vad är det jag skulle vilja höra om jag berättade om någonting svårt i mitt liv. Detta är väl den praktiska motion vår själ behöver ibland?

Alla vill inte bli mötta som jag i situationer, men jag måste utgå från mig själv och sedan vidga mina vyer. Jag utgår från att alla bär på attityder och fördomar, och det är en trygg grund att starta från sina åsikter. När jag utforskar mig själv och sätter ord på mina funderingar så skapar jag också utrymme för tillväxt. Jag tror fortfarande på orden; grunden är lika men utsmyckningen varierar.

Levande byggstenar

Oberoende av vad du svarade på inledningsfrågan så är vi människor också byggstenar. Med vår personlighet formar vi kyrkan till vad den är. Kyrkan är på så sätt enhetlig mångfald. I kyrkans mångfald växer vår ande, relation och medvetenhet om Gud.

Enhetlig är lika med livet, mångfalden står vi människor för. Vi människor har och tvingas ha en relation till världen för att klara livet, detta utgör byggstenarna. Så för att kyrkan skall må bra måste vi människor må bra. För att vi människor skall må bra måste vi ta hand om såväl kropp, själ och ande. Att ta hand om betyder inte ett maratonlopp, utan det betyder att ge plats för att vara människa. Någon som gråter, skrattar, längtar, förundras och söker svar. Det är någon som blir bemött i allt det unika och lika som hen är. Det är inte en siffra eller styrka att stå på händer utan det handlar om att vara god mot sig själv. Grunden är fortfarande det samma men utsmyckningen varierar.

Sara Grönqvist
Sakkunnig i själavård
Kyrkostyrelsen