Henkilöstöpäällikkö rippikoulumaailmassa: hyppy tuntemattomaan

Ryhmä laskuvarjohyppääjiä sinistä taivasta vasten.

Miksi ihmeessä henkilöstöpäällikkö lähettelee whatsuppia rippikoululaisten kanssa ja on naamioitunut Masked Singer -teeman mukaisesti? Miksi henkilöstöpäällikkö makaa kirkon lattialla ja ehdottaa kokeneelle papille uusia käytäntöjä rippikoulun toteutuksessa??

Näitä asioita itsekin ihmettelen ja uskon ihmetteleväni vielä moneen kertaan tämän vuoden aikana. Olen Seinäjoen seurakunnan henkilöstöpäällikkö ja osallistun työkiertoon. Olen siis sitoutunut osallistumaan yhden rippikouluryhmän tapaamisiin, kotiväen tapaamisiin, leiriin ja konfirmaatioon tämän talven ja tulevan kesän aikana. Tämän kevään aikana kirjoitan teille kokemuksistani ja ajatuksistani tämän matkan varrelta. Myös alussa esitetyt kysymykset saavat vastauksia myöhemmissä kirjoituksissani.

Seinäjoen seurakunnassa suhtaudutaan myönteisesti työkiertoon ja henkilöstöpäällikkönä minä haluan näyttää mallia. Mietin pitkään mikä työala olisi sellainen, josta olisi eniten hyötyä seurakunnalleni ja minulle työssäni, ja lopulta keksin sen; rippikoulu. Osallistumalla rippikoulun toteutukseen pääsen aitiopaikalle seuraamaan nuorisotyöntekijöiden ja rippikoulupappien työtä. Näen mitä tarkoittaa leiriväsymys, mitä tarkoittaa ilo konfirmaatiosta, näen konkreettisesti miten mahdollinen työaika tai moduulityöaika käyttäytyisi leirityössä. Näen tukitoimintojen työntekijöitä työssään keittiöllä ja kiinteistönhuollossa. Näen paljon sellaista, mitä henkilöstöpäällikön työhuoneesta ei näe.

Työkierrosta osaamista, yhteistyötä ja hyvinvointia

Työkierron tavoitteena on yleensä osaamisen kehittäminen. Tämä on yksi tärkeä näkökulma ja tarkoitusperä meilläkin, mutta me toivomme myös lisäävämme työkierrolla ymmärrystä toisista työaloista ja toisten työntekijöiden työstä sekä lisäävämme yhteistyötä eri työalojen ja alueiden välillä. Ymmärryksen lisääntyessä yhteistyö helpottuu. Työntekijöiden hyvinvointi on tärkeää ja myös sitä toivomme lisäävämme mahdollisuudella osallistua työkiertoon.
Suunnitelmissamme on tarjota työntekijöillemme kolmenlaista työkiertoa; lyhyttä, muutaman päivän tutustumisjaksoa joko oman seurakunnan sisällä tai toisessa organisaatiossa, muutaman kuukauden tehtävien vaihtoa oman organisaation sisällä tai selkeästi pidempää työjaksoa, joka vaatii jo hallinnollisia päätöksiä. Suunnitelmamme ovat vielä alussa, mutta olemme jo saaneet innostunutta vastaanottoa ja paljon kyselyjä tulevista mahdollisuuksista. Osaa on lähdetty jo toteuttamaankin.

Minun rippikouluryhmäni

Minulle löytyi nopeasti oma rippikouluryhmä, jota olen lähtenyt Markku-papin ja Sanna-kanttorin kanssa viemään eteenpäin kohti konfirmaatiota. Olen saanut ohjausta ja tukea rippikouluista vastaavalta papilta ja kannustavia puheita muilta työkavereilta. Ryhmässäni on 20 ihastuttavaa ja erilaista nuorta. Olen tavannut jo heidät kaikki ja saanut heiltä hyväksyvän vastaanoton. Voisiko enempää pyytääkään?

Omat lapseni ovat nyt 16- ja 19-vuotiaat, joten heidän rippikouluaikansa ei ole kovin kaukana. Uskon siis ymmärtäväni jotain nykynuorten ja -rippikoululaisten ajatusmaailmasta. Ymmärrän myös sen, että tällainen ajatusmalli on virheellinen, sillä maailma muuttuu niin nopeasti, että todennäköisesti en ole enää perillä mistään tämän päivän rippikoululaisten jutuista. Minua kannustaa kuitenkin kovasti oman 16-vuotiaan poikani sanat: ”Kyllä sä äiti varmaan pärjäät, sä oot ihan hyvä nuorten kanssa.”.

En tiedä onko henkilöstöpäällikkö kuitenkin haukannut liian ison palan. Mitä olette mieltä?

Heli Lavila
henkilöstöpäällikkö
Seinäjoen seurakunta

Kommentit koskien kirjoitusta: “Henkilöstöpäällikkö rippikoulumaailmassa: hyppy tuntemattomaan

  1. Mielenkiintoista, mutta kaikilta työalueilta ei voi lähteä, koska palvelut täytyy hoitaa.
    Virastotyön tiedän tarkkaan, myös lapsityön toisessa srk:sa. Joskus kuuli kommentin, kun olimme kaksi ohjaajaa 20 lapsen kanssa 4-6 v ulkona pulkkamäessä , te saatte olla täällä ulkona hienossa säässä.

Kyseisen artikkelin kommentointi on sulkeutunut.