Huomioita tasa-arvosta: Raamattu ja sukupuoli

Kasveja syksyllä.
Kuva: Pontus Wellgraf / Unsplash

Vaatimus tasa-arvosta on kriittinen väite sukupuolten suhteesta. Vaikka moderni feministinen ajattelu ja liike on politisoinut tämän suhteen, on sitä voitu pohtia myös muina aikoina ja muissa paikoissa. On ollut erilaisia näkemyksiä esimerkiksi siitä, miten sukupuolisuus jäsentää elämää, ja yksilöt ovat voineet asemoitua myös jännitteisesti noihin käsityksiin nähden. Erilaiset ja ajassa muuttuvat käsitykset sukupuolesta liittyvät odotuksiin ja oletuksiin ihmisten keskinäisistä suhteista.

Suomenkielen sana sukupuoli paljastaa siihen sisältyvän suhteisuuden. Samalla se tuo esiin sen niin sanotun partikulaariuden tai erityisyyden: olen kenties jotain sukupuolta, jollain tavalla, mutta en ole itsessäni kaikki. Jotain rajautuu väistämättä itseni ja näkökulmani ulkopuolelle. Tätä ei ole feministisen kritiikin mukaan tunnustettu länsimaisen ajattelun perinteessä, jossa subjekti on pitkään pyrkinyt esiintymään universaalina ja sukupuolisesti näennäisen neutraalina. Osalle feministisistä ajattelijoista tasa-arvo näyttäytyy ongelmallisena vaatimuksena siksi, että sen mitat määrittyvät tuosta itse asiassa maskuliinisesta positiosta käsin. Tarkoitus ei ole kuitenkaan torjua vaatimuksia tasa-arvosta, vaan korostaa sitä, etteivät ne yksin riitä. Tarvitaan syvempää muutosta.

Keskiössä oikeudenmukaisuus

Luterilaisen maailmanliiton Linjaus sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta (Gender Justice Policy, Lutheran World Federation 2013, suom. Minna Hietamäki 2015) vihjaakin, että tasa-arvossa on kyse jostain syvemmästä. Keskiössä on tasa-arvon käsitteen sijasta oikeudenmukaisuus, jonka teologista ulottuvuutta tuodaan esiin rinnastamalla se vanhurskauteen. Linjaus esittää, että sukupuolten tasa-arvo on tuon oikeudenmukaisuuden toteuttamista Jumalan luomassa maailmassa, ja näkemyksen perustumista Raamattuun tuetaan lukuisin lainauksin läpi asiakirjan. Linjauksen mukaan syrjimättömyyden edistäminen on yksi niistä päämääristä, joita kirkko on kutsuttu toteuttamaan. Se ilmaisee, että ”alistavat sukupuoleen liittyvät stereotypiat…rikkovat heidän Jumalalta saamaansa eheyttä ja ihmisarvoa” (s. 8). Vaikka linjauksen kielen toivoisikin paremmin huomioivan sukupuolen moninaisuuden, sen sanoma ei anna perusteita rajata tasa-arvon vaatimusta naisen ja miehen väliseen suhteeseen, ja se tarjoaa välineitä laajempaan työhön yhdenvertaisuuden eteen.

Linjaus siis korostaa omaa raamatullista ja teologista perustaansa Raamatulla, jota lainataan varsin monipuolisesti. Erityisen tärkeässä asemassa on luomiskertomus, josta onkin tässä blogitekstien sarjassa jo kirjoitettu. Juuri luomiskertomuksesta keskustelemalla linjaus käsittelee raamatun patriarkaalista perintöä. Raamatullisuuden ja sukupuolten tasa-arvon vaatimuksen välillä on nimittäin jännite, jota ei käy kieltäminen. Sukupuolten hierarkkinen suhde ei myöskään ole ainoa epäoikeudenmukaisuus, jota on perusteltu ja perustellaan Raamatulla.

Raamatuntutkimuksessa sekä muussa juutalaisuuden ja kristinuskon menneisyyden tutkimuksessa on selvää, että Raamatun kirjoitukset eivät pidä sisällään kaikkia näkökulmia, ja että nämä perinteet ovat tuottaneet myös muuta kirjallista materiaalia. Esimerkiksi juuri sukupuolen näkökulmasta Raamatun rajallisuus on ilmeistä: sen erilaiset kirjoitukset ja kertomukset keskittyvät usein miehiin ja heidän tekemisiinsä. Luterilaisuudessa on yleistä korostaa Raamatun keskeisyyttä ja sen auktoriteettia, mutta ajattelen, ettei Raamatun kirjoitusten rajallisuutta ole syytä kiistää. Linjaus sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta ilmentääkin sitä potentiaalia, jota näiden tekstien tulkinnassa on, ”kun kirkkoyhteisö matkaa uskossa ja toivossa, Pyhä Henki vapauttaa meidät lukeman Raamatun tekstejä tavoilla, jotka antavat ja ylläpitävät elämää” (s. 8).

Ei ole sinänsä radikaalia todeta, ettei Raamattuun ole suoraa pääsyä ja että sen äärellä on kukin omana itsenään. Sen sisältämät kirjoitukset ja kertomukset ovat tulleet meille läpi antiikin, keskiajan ja uuden ajan, mikä on ketju, johon nykyisyys lisää omat kerroksensa. Raamatun rajallisuus edellyttääkin tekstin lukijalta ja käyttäjältä sen pohtimista, mihin se kiinnittää huomiota ja mitä se kenties jättää näkymättömiin. Ajallinen etäisyys on tulkitsijalle haaste, mutta myös rikkaus. Ehkä sekä kysymys sukupuolesta että Raamatusta haastavatkin lopulta samaan: tunnistamaan oman itsen ja omien näkökulmien rajallisuuden sekä antamaan tilaa toisen erilaisuudelle, etsimään herkkyyttä suhteessa toisen itseen nähden erilaiseen asemaan ja kuuntelemaan toista omastaan käsin. Siitä voi alkaa muutos, joka vavisuttaa.

Vilja Alanko, TM, tohtorikoulutettava

Kirjoittaja on raamatun- ja sukupuolentutkimuksen väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa sekä toimii luottamustehtävissä Malmin seurakunnassa.

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.