Mobiilivallankumous on täällä!

Euroopan kirkkojen nörtit kokoontuivat 18. kertaa, nyt aurinkoisessa Irlannissa. Dublinin maaseutu retriittikeskuksineen loi rauhaisat puitteet virtuaalivetäytymiselle, jonka aikana Murphyn laki romutti myös sujuvan internetyhteyden ulkomaailmaan. Suomen, Ruotsin, Islannin, Irlannin, Saksan, Tanskan, Romanian ja Sveitsin kirkkojen verkkoammattilaisille ekumeenisuus ei ollut konferenssin aihe vaan perustavanlaatuinen osa konferenssia. Suomesta mukana oli edustusta sekä evankelisluterilaisesta että ortodoksisesta kirkosta.

Pick’n mix: Verkossa voi valita uskonnollisuutensa

Asiantuntija-alustukset olivat tällä kertaa suorastaan erinomaisia. Aivan aluksi apulaisprofessori Heidi Campbell kertoi online- ja offline-kulttuurien verkostomaisen uskonnollisuuden trendeistä. Heidin mukaan perinteiset auktoriteetit eivät toimi verkkoympäristössä, joka mahdollistaa suoran vuorovaikutuksen ja monenlaiset osallistumisen tavat. Ruohonjuuritason tiedontuotanto ja kokemusten jakaminen ovat tietoyhteiskunnan uskonnollisuuden lippulaivoja.

Verkko on hedelmällinen ympäristö juuri ”pick’n mix”-uskonnollisuudelle, toisin sanoen supermarketille jonka uskontohyllystä kukin valitsee haluamansa. Uskontososiologiassa tällaista valintoihin perustuvaa markkinateoriaa on sovellettu lähinnä vahvasti monikulttuurisissa konteksteissa, kuten USA:ssa tai Australiassa.

Suomessa valintojen tilalle – vaihtoehtojen moninaisuuden puuttuessa täällä peräpohjolassa – on tullut pääasiassa väljä kuuluminen yhteen kansankirkkoon. Verkko kuitenkin tuo rajattomat vaihtoehdot kaikkien ulottuville välittömän ympäristön homo- tai heterogeenisyydestä riippumasta. Mitä internetin ihmeellinen maailma siis tekee suomalaiselle uskonnollisuudelle? Kuinka poikkeavan yhdenmukainen yhteiskuntamme avautuu moninaisuudelle – ja miten tähän moninaisuuden haasteeseen tai mahdollisuuteen vastaa maan massiivisin uskonnollinen yhteisö, evankelisluterilainen kirkko?

Mobiiliajan haaste ja mahdollisuus

Halusi tai ei, vastattava globaalin verkostoitumisen haasteeseen on. Uusimmista ”mobiilivallankumouksen” tuulista kirkkonörteille kävi kertomassa teknologiatoimittaja Adrian Weckler. Hänen ”faktansa” läntisen maailman sähköistymisestä ja virtuaalistumisesta olivat vaikuttavia, ainakin nykyisen tietoyhteiskunnan semipassiiviselle tutkijasielulle (=aloitteleva nörtti vain työajalla). Tiesitkö, että…

Irlantilaiset isännät piispa Trewor Williams ja Piaras Jackson SJ sekä mobiilivallankumouksen työkalu, tabletti.

Applen (i-laitteiden tuottaja) liikevaihto on suurempi kuin koko maailman kirjakustannusalan yhteensä.
Ainoa ikäryhmä, jossa ostetaan yhä enemmän iPhoneja on yli 60-vuotiaat. Nuoremmat ostavat Android-käyttöjärjestelmällä varustettuja älypuhelimia.
Pöytätietokoneiden ja kannettavien myynti laskee jatkuvasti. Ne ovat enää työvälineitä. Tablettien suosio kasvaa kasvamistaan. (iPad on paras tabletti nyt, mutta muut tulevat lujaa perässä!)
Tietoa ei enää säilötä omalle koneelle, vaan ”kaikki” ovat pilvessä – eli tallentavat tietoa internetin tallennuspalveluihin. Pilvipalveluiden hyödyntämismahdollisuudet ovat vasta hahmottumassa, mutta ne näyttävät rajattomilta.
Bloggaaminen on niin ”last season”. Pitkiä viestejä ei jaksa lukea älypuhelimesta. Lyhyet ja kärjistävät viestit ovat in! Siispä kaikki Twitteriin!
Ja ekstrana: ECICin osallistujat ovat keskimäärin verkossa kolmella laitteella yhtä aikaa.

Virtual Insanity?

Tämä kaikki ei tietenkään voi olla jättämättä jälkiä myös ihmisen sieluun. Virtuaalitodellisuuteen perehtynyt psykologi Ciarán McMahon kertoikin, että netti vaikuttaa perustavanlaatuisesti ihmisten tapaan nähdä asioita ja elää elämäänsä. Esimerkiksi lyhytjännitteisyys kasvaa, ja houkutus uppoutua rajattoman tiedon maailmaan on vastustamaton. Yritäpä vaikka laittaa kännykkä pikkulapsen eteen ja kieltää koskemasta 5 minuutin aikana? Onnistuiko? No sitäpä minäkin. Jopa karkkipussia on helpompi vastustaa, aikuisenkin.

McMahonin mukaan verkko ei ole vain vuorovaikutuksen väline vaan omalakinen ympäristönsä, jossa äänenpainot ja kasvojen ilmeet eivät ole värittämässä esimerkiksi kirjallista viestiä. Internet antaa rajattoman mahdollisuuden tulkintaan. Se antaa vapauden rakentaa mielikuvia ihmisistä ja asioista. Vähän kuin kirjallisuutta lukiessa – ja sitten sen typerän elokuvaohjaajan tulkinta olikin ihan väärä!

Mutta internetissä ihmiset eivät ole kirjailijan mielikuvitustuotteita vaan ihka eläviä, lihaa, verta, sielua, äänenpainoja ja kasvojen ilmeitä. Väärintulkintojen, kontekstista irrotettujen kärjistysten, vastakkainasettelun, anonymiteetin harhan ja fantasiamaailmakuvitelmien houkutin on jatkuvasti läsnä. Ja kuitenkaan online-viestintä ei ole yhtään sen vähemmän totta kuin kasvokkainen viestintä. Siinä vain pätevät erilaiset lainalaisuudet. Se on oma ympäristönsä ja samalla osa ihmisen olemista tässä ja nyt.

Vanha kirkko uusissa leileissä

Tämän aivomyrskyn lisäksi ECIC vyörytti osallistujien silmien eteen kirjon erilaisia esimerkkejä Euroopan kirkkojen verkkopalveluista. Konferenssin antiin voi käydä tutustumassa osoitteessa www.ecic.mobi. Sivustolla on myös tiivistelmiä esitelmistä ja työpajoista. Ne on tietysti esitetty kirkkomaisen vanhanaikaiseen tapaan, bloggaamalla. Jos kuitenkin satut istumaan sen muinaismuistotietokoneesi ääressä, niin kenties jaksat lukea tarinan tai pari. Kärsimättömille älypuhelinihmisille löytyy lyhyempiä viestejä ja tunnelmakuvia Twitteristä hashtagilla #ecic18. Parin vuoden päästä kuulumisia kirjoitellaan Suomesta, ensi vuonna Sveitsin Genevestä.

Kertakaikkiaan, näinkö tämä maailma nykyään makaa?

12.06.13

Seurakunnan henkilöstö / muu hengellinen työ

Diakoniatyöstä vastaa diakonissa Markku Susiroikka. Oikeastaan hän on diakoni,
mutta kun joka paikassa on kyltit, että diakonissa, niin on annettu olla.
Susiroikka on tarttunut työhön reippain ottein ja diakoniatyössä on saatu paljon
uutta aikaan, vaikka olenkin ollut itse mukana suunnittelussa.

Kanttori Vieno Hihitti on hoitanut musiikkitoimintaa useita vuosia ja johtanut
Kirkkokuoroa. Hänen työotteensa on kokonaisvaltainen, silloin kun hän on 
jaksanut olla töissä. Joskus hän on kärsinyt työuupumuksesta, jonka alkuperää
ei ole saatu selvitetyksi.

Lastenohjaaja Tellervo Tuko on leikkinyt ja laulanut lasten kanssa ja pitää myös
pyhäkoulua. Piti ottaa uusi, kun annettiin Hillevi Virtaselle Kenkää, kun ei se 
tullut enää viime vuosina töihin kun vain torstaisin ja silloinkin vain jos
Kesoilin baarissa oli hernekeittoa ja puhui itsekseen ruotsia sitä kuitenkaan 
osaamatta.

Jatkuu...

10.06.13

Aamuruskon työtä Aurinkorannikolla

Bror Träskbacka koordinoi kirkon työtä turistien parissa. ”Sellaiseen paikkaan ei kannata lähteäkään, jossa ei ole suomalaista turistiseurakuntaa”, Träskbacka naurahtaa. Kuva: Aarne Ormio

Bror Träskbacka aloittaa parhaillaan toista työkuukautta uuden pöytänsä ääressä. Kirkon ruotsinkielisen työn johtajan virka vaihtui turistityön koordinaattorin tehtävään.

”Ulkosuomalaisuus ei ole koskaan jättänyt minua rauhaan”, Träskbacka selittää yllättävää ratkaisuaan. ”Isovanhempani olivat Amerikan-siirtolaisia, ja tiedän mitä on ulkosuomalaisen identiteetti.”

Kiinnostus turismiin ja ulkosuomalaistyöhön ovat vieneet Träskbackan niin Lontooseen merimiespapiksi kuin ulkosuomalaistyön toimikuntaan – ja nyt koordinaattorin virkaan. ”Nyt voin todella keskittyä tähän kiinnostavaan sektoriin.”

Turismi kovassa kasvussa

Turismin määrä maailmalla kasvaa jatkuvasti. Viime vuonna maailmalla tehtiin ensimmäistä kertaa yli miljardi turistimatkaa. Kasvua ennustetaan noin 30–40 miljoonan matkan verran vuosittain. ”Tietysti taloustilanne vaikuttaa jonkin verran, mutta turismin suuri trendi on kasvu, ja suomalaisilla on siinä oma siivunsa. Tämä asettaa haasteita myös turistityölle”, Träskbacka ennustaa. ”Tämä on aamuruskon työtä, ei iltaruskon.”

Suurten ikäluokkien eläköitymisen myötä on yhä enemmän etelään eläkepäiville muuttavia ’snow birdejä’. Espanjan Aurinkorannikolla asuu jo 20 000 suomalaista – eikä vain eläkeläisiä, vaan myös työn perässä muuttavia aikuisia ja perheitä.

Aurinkorannikko onkin turistityön ylivoimaisesti suurin alue. ”Jatkossa on mietittävä, miten vastataan kasvaviin tarpeisiin esimerkiksi Turkin Alanyassa ja Viron Pärnussa”, Träskbacka toteaa.

Työtä tehdään kymmenessä kohteessa

Turistityötä tehdään vuonna 2013 kymmenessä kohteessa ympäri maailmaa. Työn laajuus, painotukset ja käytännön haasteet vaihtelevat kohteesta riippuen. Pysyvien asukkaiden ja pitkäaikaismatkailijoiden kanssa rakennetaan vapaaehtoistoimintaa, piirejä ja seurakuntayhteisöä. Viikkoturistit on voitettava joka viikko uudelleen.

Träskbacka näkee turistityön arvon ihmisen identiteetin tukemisessa. Suomalaisuus kutsuu ihmisiä yhteen, myös kirkkoon. ”Ei tarvitse kauan olla ulkomailla, ennen kuin alkaa kysyä kuka minä olen ja mistä minä tulen. Viikossa voit unohtaa että olet Suomesta – toisen viikon jälkeen et enää unohda.”

Jumalanpalveluselämä on seurakunnan selkäranka, mutta työssä näkyy koko elämän kirjo. ”Mielenterveysongelmat, alkoholismi, yksinäisyys… Turistipapit hoitavat niin häitä kuin hautajaisia.”

Kriisivalmius on tärkeä osa työtä. Kriisin kohdatessa tuki on tärkeää, sillä turvaverkot ovat kaukana. ”Tarvittaessa olemme myös Suomen viranomaisten ja esimerkiksi matkaoppaiden apuna.”

Silmät ja korvat auki kentällä

Työtä tehdään kevyellä rakenteella. ”Periaatteena on, että tehdään hyvää halvalla,” Träskbacka hymyilee. Pääsääntöisesti turistipapit ja -kanttorit lentävät kohteeseen talvikaudeksi. Vain muutamassa kohteessa on ympärivuotinen työntekijä, sillä suuri osa seurakunnastakin palaa Suomeen kesäksi.

Turistipapin tai -kanttorin työ onkin monelle mahdollisuus pitää välivuotta seurakuntatyöstä. Turistityössä on mukana myös seurakuntavirasta eläkkeelle jääneitä työntekijöitä. Tehtäviä tulee auki muutamia vuosittain.

”Hyvä turistityöntekijä osaa pitää silmät ja korvat auki siellä missä suomalaiset liikkuvat, menee rohkeasti mukaan ja osaa kannustaa vapaaehtoisuuteen”, Träskbacka summaa.

5.06.13

Seurakunnan henkilöstö / papisto

Seurakunnan Papiston muodostaa itseni Kirkkoherran lisäksi kaksi 
Seurakuntapastoria, niin kuin noita Apupappeja nykyään kutsutaan. Vanhempi
on entinen Lehtori Sisko Sikanen ja nuorempi Nuorisopappina toimiva Sylvi 
Masalin. Pastori Sikanen on pätevä työntekijä ja pitkään Seurakunnassa
vaikuttanut. Joskus hänellä on omapäisiä ideoita, mutta asiat on yleensä voitu 
neuvottelemalla sopia hyvässä hengessä. Ellei, olen sitten antanut asiasta 
kirjallisen määräyksen.

Pastori Masalin on täällä ensimmäisessä virkapaikassaan ja olen iloinen, että 
hän on saanut mahdollisuuden perehtyä Papin töihin tällaisessa Seurakunnassa, 
jossa Kirkkoherra osaa häntä opastaa ja neuvoa. Olen koettanut näitä naisia 
rohkaista ja kannustaa Papin viranhoitoon tasapuolisesti ja demokraattisesti 
enkä ole huomannut, että täällä olisi mitään naispappeuden vastustusta.

Olen tehnyt työyhteisössä selväksi, että minkäänlaista vähättelyä tai tytöttelyä
en tule suvaitsemaan, en edes seurakuntapastoreihin kohdistuen. Hyviä tyttöjä 
ne ovat. Ja monella tavalla tietysti helpottavat minunkin työtaakkaani, ainakin 
vähemmän tärkeissä tehtävissä.

Jatkuu...

3.06.13

Kimurantti kansanusko

Wisconsinin Beloitissa sijaitsevan Enkelimuseon 13 000 esinettä kertovat ”enkeleistä kaiken hyvän ja jalon symboleina”.
Kuva Jason Dean www.flickr.com/thed34n/

Hiukan kärjistäen voi sanoa, että kansanusko on ollut ja on kirkoille osin ongelmallinen ilmiö (nykyään vaikeista asioista ja ilmiöistä käytetään sanaa ”haaste”). Kansanusko ei ole aina pysynyt ”oikeissa” uomissa, se ei ole teologisesti valistunutta ja se ylittää katsomuksellisia rajoja. Kansanuskoon poimitaan aineksia monista lähteistä, joita on tavallisten ihmisten ulottuvilla nykyään ennennäkemättömän paljon.

Yksi esimerkki modernista kansanuskosta on enkelihenkisyys, joka kirkon työntekijöidenkin parissa herättää kysymyksiä. Ilmiö tuntuu samalla kertaa tutulta ja kuitenkin myös usein oudolta. Liian helppo ratkaisu on leimata enkelihenkisyys vain pinnalliseksi muoti-ilmiöksi.

Enkelihenkisyys sijoittuu pitkälti new age -henkisyyden kenttään, ja niinpä se on saanut vaikutteita länsimaisen esoterian virtauksista. Enkelihenkisyys on ammentanut tietysti myös kristillisestä perinteestä. Sinänsä tämän päivän enkelihenkisyys ei siis ole jotain aivan uutta.

Enkeliuskoa ennen ja nyt

Kristillisen perinteen piirissä oppineiden keskuudessa syntyi keskiajalla ja uuden ajan alussa Grimoire-teoksia. Niissä enkelit olivat osa maagista maailmankuvaa. Esimerkkinä siitä, miten enkeleistä saatettiin ajatella menneinä aikoina, on 1300-luvulla ilmestynyt teos nimeltä Liber Visionum, joka sisälsi rukouksia ja ohjeita. Niiden avulla oli mahdollista saada Maria- ja enkeli-ilmestyksiä.

Gallup Ecclesiastican (2011) mukaan enkelien olemassaoloon uskoi vakaasti tai niiden olemassaoloa piti todennäköisenä noin 47 % vastaajista. Tunnetuimpia nimiä enkelihenkisyyden kentällä tällä hetkellä on irlantilainen Lorna Byrne, jonka teosta ”Enkeleitä hiuksissani” (2009) on Suomessa myyty noin 43 000 kappaletta ja joka on käynyt Suomessa lyhyen ajan sisällä parikin kertaa.

Enkelibuumi näyttää kasvaneen länsimaissa erityisesti 1990-luvulta lähtien. Enkelihenkisyyden keskeisiä näkemyksiä ovat: Enkelit ottavat eri tavoin yhteyttä ihmiseen ja toisaalta ihminen voi olla aktiivisesti yhteydessä enkeleihin. Jumalasta puhutaan esimerkiksi korkeimpana voimana tai jumalallisena energiana. Karma ja jälleensyntymisoppi ovat tyypillisiä elementtejä myös enkelihenkisyydessä. Yksilöllisen kokemuksen merkitys nähdään oleellisena, ei niinkään kiinnittymistä johonkin tiettyyn uskonnolliseen perinteeseen.

”Ei uskontoa, vaan henkisyyttä”

Moderni kansanusko ei asetu helposti lokeroihin, siitä on vaikea saada otetta eikä dialogia varten ole olemassa virallisia tahoja. Niin kirkon maallikoiden kuin teologien parissa on tärkeää oppia kuuntelemaan nykyajan kansanuskosta kumpuavia kokemuksia.

Liikkuessani vuosia vaihtoehtoisen henkisyyden parissa olen lukemattomia kertoja kuullut lauseet: ”Emme edusta mitään uskontoa, vaan henkisyyttä” ja ”henkiset asiat kyllä kiinnostavat, mutta en halua sitoutua mihinkään uskontoon tai kirkkoon”. Kirkossa on hyvä pohtia, miksi henkisyys ja uskonto koetaan erillisiksi, suorastaan vastakkaisiksi asioiksi. Mikä enkelihenkisyydessä kiinnostaa?

Vaihtoehtoinen henkisyys nostaa esille tärkeitä kysymyksiä myös kirkon näkökulmasta. Mikä voisi olla kirkon myönteinen tarttumapinta hengellisyyteen, jossa painopiste ei ole opissa ja jossa perinteinen uskonnollinen kieli on saanut uusia merkityksiä? Voisiko uuden kansanuskon muotoja kohdata muutoinkin kuin rakentamalla uhkakuvaa pelottavasta synkretismistä, jota täytyy kaikin keinoin torjua?

Jussi Sohlberg
tutkimuskoordinaattori, Kirkon tutkimuskeskus

30.05.13

Baabelin tornin juurella

Perinteisesti Raamatun kertomusta Baabelin (eli Babylonin) tornista on luettu selityksenä sille, miksi maailmassa puhutaan erilaisia kieliä. Jumala sekoitti ihmisten kielen ja hajotti heidät sitten ympäri maailmaa. Tämän kertomuksen innoittamana monet ovat etsineet ihmiskunnan alkukieltä.

Vaikka ajatus alkukielen löytämisestä on haudattu, unelma yhdestä ja yhteisestä kaikki kansat yhdistävästä kielestä elää edelleen. Mutta entä jos Baabelin torni onkin kuva tuhoavasta pyrkimyksestä tehdä monesta pienestä väkipakolla yksi ja suuri? Entä jos kielten – myös hengellisten – moninaisuus ei olekaan kirous?

Kukin kansa kielensä mukaan

Euroopassa ajateltiin pitkään, että kadotetun paratiisin kadotettu kieli on ihmiskunnan täydellinen alkukieli. Täydellisen kielen etsintä jatkuu edelleen, kuten esimerkiksi Umberto Eco osoittaa teoksessaan The Search for the Perfect Language (1995). Eco kääntää tuossa teoksessaan perinteisen Baabelin torni -tulkinnan nurin.

Kun kertomus Baabelin tornista alkaa toteamuksella ”Koko maailma käytti samoja sanoja ja puhui yhtä kieltä” (1. Moos. 11:1), sitä edeltävässä luvussa kerrotaan kuitenkin, kuinka Nooan poikien jälkeläisistä ”erkanivat omiin maihinsa rannikoiden ja saarten kansat, kukin kansa kielensä ja heimonsa mukaan”. Kielten moninaisuus on tällöin luonnollinen asia.

Umberto Econ mukaan kielten monimuotoisuutta on vaalittava vastaavalla tavalla kuin elämän monimuotoisuutta. Sitä ei tule pakottaa yhteen muottiin, jonka kuvana Eco pitää Babylonin kaupungin ja tornin rakennussuunnitelmaa.

Vastaavalla tavalla kielen, kirjallisuuden ja yhteiskunnan suhteita tutkinut George Steiner suosittaa kielten monimuotoisuutta. Hän käsittelee tunnetussa teoksessaan After Babel (1975) kielen kääntämiseen liittyviä kysymyksiä.

Ihmisten välisessä viestinnässä on aina kyse eräänlaisesta kääntämisestä, pyrkimyksestä ymmärtää toista oman sanaston ja käsitteistön kautta. Kielet ovat välineitä, joilla ihmiset hahmottavat maailmaa. Jokainen kieli piirtää yhdenlaisen kuvan maailmasta, siksi kielten monimuotoisuus on Steinerin mukaan paitsi luonnollista myös varjeltava asia.

Metaforien rikas maailma

Metaforan merkitystä pohtineiden teologien mielestä uskonnollisen kielen monimuotoisuus on rikkaus, jota ei tule pyrkiä tukahduttamaan. Sen sijaan, että rakennettaisiin uskonnollisen kielen ja ajattelutapojen ykseyttä, tulisi pyrkiä monimuotoisuuden hyväksymiseen ja tunnustamiseen. Kutsutaanhan Pyhän Hengen lahjaksi nimenomaan kielillä puhumisen lahjaa, ja tämän kyvyn saaminen liittyy kristillisen seurakunnan syntyyn.

Uskonnollisen kielen ja ajattelutapojen monimuotoisuus elää jo Raamatussa. Kristillisessä perinteessä ihminen voi ilmaista esimerkiksi kokemusta omasta epätäydellisyydestään ja kelvottomuudestaan monin eri tavoin. Joku voi puhua saastaisuudesta, toinen sairaudesta, kolmas synnistä rangaistuksen ansaitsevana rikoksena, neljäs velasta, viides orjuudesta.

Kristus nähdään vastaavasti puhdistajana, parantajana, sijaiskärsijänä, lunastajana, voittajana. Joku saattaa ajatella, että puhe saastaisuudesta tai sielun sairaudesta on vain metaforista. Tällöin ajatellaan, että olisi olemassa jokin kirjaimellisen puhumisen taso, jolla sama uskonnollinen kokemus voitaisiin ilmaista täsmällisesti, ”runoilematta”. Yleensä paljastuu, että tuo kirjaimellisuus tarkoittaakin vain itselle tutuinta tai laajalti vallitsevaa tapaa ilmaista asia. Jälleen on siis rakennettu omaa Baabelin tornia.

Uskonnollisen kielen äärellä syntyvät ongelmat johtuvat usein siitä, kun näihin uskonnollisiin metaforiin ja teologisiin malleihin suhtaudutaan kuin ne eivät enää olisi metaforia ja malleja. Niistä ryhdytään kehittämään johtopäätöksiä ikään kuin ne olisivat absoluuttisia kuvauksia todellisuudesta. Kertomus Baabelin tornista on varoitus jättää silleen kaikki yritykset korottaa yksi hengellinen tai teologinen kieli yli muiden.

Kalle Kuusimäki
johtaja, diakonian ja sielunhoidon yksikkö
Kirkkohallitus

29.05.13

Saaristokunta

Hukansalmi on saaristomaisemiensa ansiosta suosittu kesämökkikunta. Rannoilla on
tuhansia mökkejä, saunoja ja muita vapaa-ajanasuntoja. Sisäasiainministeriön
luokituksessa Hukansalmi on saaristo-osakunta. Status oltiin vähällä menettää 
muutama vuosi sitten, kun Onkamaan Onkasalon saareen oltiin rakentamassa siltaa,
joka olisi liittänyt vakituisesti asutut maalaistalot muun tieverkon yhteyteen.

Onneksi silta kuitenkin paloi Vihkiäisiä edeltäneenä yönä. Palossa ei muuta 
vahinkoa tapahtunut kuin Kunnan vanhemman kuorma-auton tuhoutuminen, kun se oli 
sattumalta samaan aikaan kuljettamassa paloöljyä kunnan varikolta tietyömaan 
parakille.

Henkilövahinkojakaan ei tapahtunut, ellei Elinkeinoasiamies Risto Riistomaan 
hihojen ja kenkien palamista lasketa. Sillan syttymissyy jäi selvittämättä, 
koska Kunnanhallitus ei vaatinut asiasta laajempaa tutkimusta. Elinkeinoasiamies 
sai palkankorotuksen.

Jatkuu...

27.05.13

Piispainkokouksessa kohtaavat hallinto ja teologia

Kuva: Aarne Ormio

Miten kirkkoa hallinnoidaan?

Jeesus ei jättänyt oppilailleen mitään yksiselitteistä hallintomallia, miten kirkon asiat tulisi järjestää ja sen missiota edistää. Maailmassa toimiminen vaatii silti aina jonkinlaista suunnittelua sekä rakenteita, joiden avulla asetettuihin tavoitteisiin pyritään.

Uudesta testamentista on löydettävissä perusideoita, joiden varaan myöhempi historia on kehittänyt jos jonkinlaisia hallintokaavioita.

Yksi tärkeimmistä perustuu siihen, että Jeesus asetti 12 oppilastaan apostoleiksi. (Ks. Matt. 10:1–4; Apt. 1: 15–26.) Tähän on ripustettu ajatus kirkon virasta, jonka ydin on varhain muodostuneen tradition mukaan piispan (kreik. episkopos) virassa.

Vaikka omassa luterilaisessa perinteessämme maallikoille ja sitä myötä synodaaliselle päätöksenteolle annetaan arvoa, episkopaalisella hallintoperiaatteella on merkitystä varsinkin oppiin ja jumalanpalveluselämään liittyvässä päätöksenteossa.

Tämä kiteytyy keskushallinnon tasolla piispainkokoukseen, jonne päätyvät ennemmin tai myöhemmin kaikki periaatteelliset ja teologisesti painavat asiat vähintään lausuntoa varten. Ajatellaan, että nimenomaan opillisissa asioissa erityisellä saarnaviralla on oltava oma roolinsa. (Kysehän ei ole vain piispuudesta, sillä piispojen ohessa piispainkokouksen jäseninä on kenttäpiispa ja asessori kustakin hiippakunnasta. Mikäli keskushallinnon kehittäminen toteutuu esitetyssä muodossa, tulevaisuuden piispainkokous koostuisi vain hiippakuntien piispoista.)

Mikä on teologian osuus?

Millaiselta piispainkokouksessa käsiteltävät asiat näyttävät sitten käytännössä? Kuinka paljon teologialla on osuutta yhden byrokraattisen silmukan kaarteissa?

Sanoisin, että aiheesta riippuen enemmän tai vähemmän.

Esimerkiksi kirkon virkojen kelpoisuusvaatimuksiin liittyvien asioiden käsittely ei pintatasolta katsoen paljonkaan teologista reflektiota vaadi. Toisaalta juridisen näkökulman ohessa asiasta päättävien on syytä omata riittävästi näkemystä seurakuntien työn kokonaisuudesta ja tavoitteista – sanalla sanoen osata katsoa asiaa myös teologian vinkkelistä.

Toisaalta piispainkokouksen asialistalla on asioita, jotka vaativat laajaa teologista näkemystä ja uskon ydinasioiden perinpohjaista pohtimista.

Kahden ja puolen vuoden aikana, minkä piispainkokouksen kansliassa olen työskennellyt, tällaisiin asioihin ovat kuuluneet esimerkiksi ohjeen laatiminen rukoukseen parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja puolesta sekä kirkon sisäistä ykseyttä edistävä prosessi. Pitkän linjan strategisia näkökulmia esitettiin taasen Piispainkokouksen lausunnossa 1/2011 kirkolliskokoukselle Kirkko 2020 -tulevaisuusselonteosta.

Viimeksi mainittu lausunto on esimerkki siitä, miten piispainkokous saattaa esittää merkittäviäkin pohdintoja keskellä kirkon keskushallinnon massiivista paperitulvaa. Vaatii kuitenkin aikamoista valppautta osata seurata kokonaisuutta, jossa lausunto annetaan esityksestä, josta laaditaan mietintö ja niin edelleen. Siksi tiedotus on tärkeässä asemassa, jotta hallinnolliseen genreen kirjoitetuista papereista saataisiin ytimekkäästi esiin niiden perusidea.

Ei silti tule unohtaa, että lausuntojen ja mietintöjen avulla luodaan raameja ja suuntaviivoja konkreettiselle toiminnalle. Siksi on tärkeää, että paperit ovat mahdollisimman hyviä. Piispainkokouksen kohdalla tämä tapahtuu, jos kättä lyövät osaava hallinto ja syvällinen teologia.

Jyri Komulainen
piispainkokouksen pääsihteeri

23.05.13

”Asenteet vammaisia ihmisiä kohtaan ovat hyvä peili”

Brian Brock kiittelee suomalaista kehitysvammaistyön käytännön osaamista. – Suomessa on kokeneita työntekijöitä ja tietoa erityisesti pedagogiikan alalla.

Teologian tohtori, Aberdeenin yliopiston tutkija Brian Brock ilahtuu, kun helsinkiläisen ravintolan ohi kulkee kehitysvammainen nainen. – On niin tärkeää, että vammaiset ihmiset näkyvät katukuvassa. Mitä enemmän he elävät piilossa ja sivuutettuina, sitä epämääräisemmät mielikuvat ovat siitä, millaista on elää ja toimia yhdessä heidän kanssaan.

Kehitysvammaisuudesta keskustellaan Brockin mukaan aivan liikaa ongelmien kautta. – Jos näkisimme näitä ihmisiä päivittäin, kysymykset olisivat erilaisia. Näkisimme heidän yksilölliset lahjansa ja taitonsa sekä sen, kuinka hyvää elämä voi olla vammasta huolimatta.

Mitä todella ajattelemme erilaisuudesta?

Suomen kirkossa on hiljattain valmistunut saavutettavuusohjelma, jota Brock pitää arvokkaana askeleena.

– Saavutettavuuspuhe rajoittuu liian usein vain fyysiseen esteettömyyteen. Se on toki tärkeä näkökulma, mutta asenteiden osalta työ on silloin vasta alussa. Akateemisesti kiinnostavaa on tutkia sitä, millaisia asenteita ja taustaoletuksia saavutettavuustyön taustalla. Ja teologien on nähtävä sisäänpääsykysymyksen taakse ja kysyttävä, mitä kirkko todella on.

Vammaisten ihmisten kohtaaminen seurakunnassa vertautuu siihen kuinka pystymme ottamaan vastaan muita vähemmistöjä kuten vaikkapa epätyypillisiä perheitä, maahanmuuttajia tai päihderiippuvaisia.

– Asenteet vammaisia ihmisiä kohtaan ovat hyvä peili, sillä vammaisuuteen ei liity sosiaalista stigmaa; emme voi syyttää näitä henkilöitä heidän omasta tilanteestaan. Se, miten suhtaudumme vammaisiin ihmisiin, tuo valoon sen mitä todella ajattelemme erilaisuudesta.

Jokainen on puutarhuri

Luennossaan Brock vertaa seurakuntaa puutarhaan. – Kaikki kristityt ovat puutarhureita. Tehtävämme on saada seurakunta ja sen jokainen jäsen kukoistamaan.

Liika seurakunnan työn ammatillistuminen arveluttaa. – Helposti päädytään siihen, että seurakuntalaisia ei nähdä antajina vaan vain palvelujen vastaanottajina. Vähemmistöt suljetaan erilliseen tilaan erillisen työntekijän kanssa. Siitä on pitkä matka siihen, että heidät nähtäisiin tasavertaisina toimijoina seurakunnassa.

Brock viittaa 1. korinttolaiskirjeen 12. lukuun ja vertaukseen Kristuksesta ihmisruumiina, jonka jokaisella jäsenellä on oma tärkeä tehtävänsä.

– Kristuksen ruumis muodostuu siitä, että Hengen lahjoja siirretään ihmiseltä toiselle. Pastoreilla on oma roolinsa, mutta heidän lahjansa eivät ole sen arvokkaampia kuin muiden. Meillä jokaisella on paljon annettavaa – mahdollisista vammoistamme huolimatta tai juuri niiden ansiosta.

Sikiöseulontojen eettiset ongelmat ovat koko yhteiskunnan kysymys

Brock puhuu kriittisesti lääketieteellisin perustein tehtävistä sikiöseulonnoista.

– Seulontoja markkinoidaan vanhemmille keinona valmistautua vauvan tuloon. Kaikki testit eivät kuitenkaan ole tarpeellisia. Voi jopa olla vieraannuttavaa katsoa vauvaa kuvana tietokoneruudulta, ikään kuin ulkopuolelta, sen sijaan että äiti luo suhteen tulevaan lapseensa fyysisen yhteyden kautta.

– Tieto lapsen mahdollisesta vammasta asettaa vanhemmat todella haastavan ja monitahoisen valinnan eteen. Se kuitenkin latistuu kyllä-ei-kysymykseksi. Tukea perheelle ei aina ole tarjolla. Pahimmassa tapauksessa vanhempia painostetaan aborttiin, Brock kertoo.

Vakavana ongelmana Brock pitää myös sitä, että sikiöseulonnat ja niitä seuraavat neuvontatoimet kohdistuvat eri tavoin tiettyihin sosiaaliryhmiin.

– Lääkärin oletus siitä, miten vanhemmat mahdollisesti pärjäävät, voi johtaa abortin suosittelemiseen varmuuden vuoksi – vaikka sikiöseulontojen kautta saatava tieto on harvoin yksiselitteistä tai diagnoosi varma. Sikiöseulonnat toimivat siis yhteiskunnan valikointimekanismina paitsi lapsille, myös vanhemmille.

– Päätöstä abortista väitetään äidin valinnaksi. Vastuu epäeettisestä käytännöstä on kuitenkin koko yhteiskunnalla: taloudellisella vallalla, lainsäätäjillä, terveysviranomaisilla ja lääketieteen kehittäjillä – lopulta meillä jokaisella.

—

TT Brian Brock puhui pohjoismaisilla kehitysvammaistyön neuvottelupäivillä Helsingissä ja Järvenpäässä toukokuussa 2013.

Brockin alustukset luettavissa Sakastista

Kirkon saavutettavuussivut

22.05.13

Luonnonkaunis Hukansalmi ja Ervannon Auto-Urheilijat

Kuntaesittelyssä nojaudun pääosin Suomen Kunnallislehden julkaisemaan teokseen 
”Suomen kunnat – kattava hakuteos maamme jokaisesta kunnasta” muutaman vuoden 
takaa. Jostakin syystä Hukansalmi oli kuitenkin jäänyt ilmeisesti paino-
teknisistä syistä pois teoksesta, joten lisäksi olen käyttänyt Kunnanvirastossa
säilytettävää monistetta, jonka on koonnut paikallinen opettaja Pentti Ervanto.

Hukansalmi on luonnonkaunis, saaristoinen järvenrantakunta keskellä parhainta
Sisä-Suomea. Onkaveden lahdet jakavat pitäjän maa-aluetta pohjois-eteläsuunnassa.
Itäpuolelle jää Onkaan kylä, pohjoiseen Ervanto, länteen Kirkonkylä sekä etelään
Muumaan kylä.

Järviluonnon suojelemiseksi moottoriveneillä ajo on kielletty koko kunnan
alueella. Suuret selät tarjoaisivat purjehdukselle erinomaiset puitteet, ellei
vesistön yleinen mataluus ja kivisyys sitä estäisi.

Hukansalmen luonnolle antavat oman leimansa korkeat itä-länsisuuntaiset
soraharjut. Niiden rinteet ovat ihanteellisia kangasvuokkojen ja muiden 
harvinaisten kasvien kasvupaikkoja. Etsinnöistä huolimatta sellaisia ei 
kuitenkaan ole löydetty.

Harjuluonto on osaltaan vaikuttanut siihen, että pitäjän pohjoisosan tiestö on 
laajalti tunnettua rallien harjoittelumaastoa, onpa Ervannon kylän kautta 
kulkenut Jyväskylän suurajojen harjoituspikataivalkin kerran 1960-luvun alussa. 
Ervannon koulun pihalla on asian kunniaksi muistolaatta.

Ervannon ja Kirkonkylän välisellä tieosuudella on myös ajettu kilpaa. Poliisin
uusien tutkien myötä tämä perinne on vähentynyt.

Ervannon Auto-Urheilijoiden menestyksekkäin kuljettaja Raimo Katos pitää
edelleen hallussaan osuuden nopeusennätystä muutaman vuoden takaa. Sen arvoa 
lisää vielä se, että tulos on ajettu vakioautolla, eivätkä koulukyytiläiset 
joutuneet oman kertomansa mukaan jännittämään kyydissä sen enempää kuin
muinakaan aamuina.

Jatkuu...