Baabelin tornin juurella

Palikkatorni kaatuu 3Perinteisesti Raamatun kertomusta Baabelin (eli Babylonin) tornista on luettu selityksenä sille, miksi maailmassa puhutaan erilaisia kieliä. Jumala sekoitti ihmisten kielen ja hajotti heidät sitten ympäri maailmaa. Tämän kertomuksen innoittamana monet ovat etsineet ihmiskunnan alkukieltä.

Vaikka ajatus alkukielen löytämisestä on haudattu, unelma yhdestä ja yhteisestä kaikki kansat yhdistävästä kielestä elää edelleen. Mutta entä jos Baabelin torni onkin kuva tuhoavasta pyrkimyksestä tehdä monesta pienestä väkipakolla yksi ja suuri? Entä jos kielten – myös hengellisten – moninaisuus ei olekaan kirous?

Kukin kansa kielensä mukaan

Euroopassa ajateltiin pitkään, että kadotetun paratiisin kadotettu kieli on ihmiskunnan täydellinen alkukieli. Täydellisen kielen etsintä jatkuu edelleen, kuten esimerkiksi Umberto Eco osoittaa teoksessaan The Search for the Perfect Language (1995). Eco kääntää tuossa teoksessaan perinteisen Baabelin torni -tulkinnan nurin.

Kun kertomus Baabelin tornista alkaa toteamuksella ”Koko maailma käytti samoja sanoja ja puhui yhtä kieltä” (1. Moos. 11:1), sitä edeltävässä luvussa kerrotaan kuitenkin, kuinka Nooan poikien jälkeläisistä ”erkanivat omiin maihinsa rannikoiden ja saarten kansat, kukin kansa kielensä ja heimonsa mukaan”. Kielten moninaisuus on tällöin luonnollinen asia.

Umberto Econ mukaan kielten monimuotoisuutta on vaalittava vastaavalla tavalla kuin elämän monimuotoisuutta. Sitä ei tule pakottaa yhteen muottiin, jonka kuvana Eco pitää Babylonin kaupungin ja tornin rakennussuunnitelmaa.

Vastaavalla tavalla kielen, kirjallisuuden ja yhteiskunnan suhteita tutkinut George Steiner suosittaa kielten monimuotoisuutta. Hän käsittelee tunnetussa teoksessaan After Babel (1975) kielen kääntämiseen liittyviä kysymyksiä.

Ihmisten välisessä viestinnässä on aina kyse eräänlaisesta kääntämisestä, pyrkimyksestä ymmärtää toista oman sanaston ja käsitteistön kautta. Kielet ovat välineitä, joilla ihmiset hahmottavat maailmaa. Jokainen kieli piirtää yhdenlaisen kuvan maailmasta, siksi kielten monimuotoisuus on Steinerin mukaan paitsi luonnollista myös varjeltava asia.

Metaforien rikas maailma

Metaforan merkitystä pohtineiden teologien mielestä uskonnollisen kielen monimuotoisuus on rikkaus, jota ei tule pyrkiä tukahduttamaan. Sen sijaan, että rakennettaisiin uskonnollisen kielen ja ajattelutapojen ykseyttä, tulisi pyrkiä monimuotoisuuden hyväksymiseen ja tunnustamiseen. Kutsutaanhan Pyhän Hengen lahjaksi nimenomaan kielillä puhumisen lahjaa, ja tämän kyvyn saaminen liittyy kristillisen seurakunnan syntyyn.

Uskonnollisen kielen ja ajattelutapojen monimuotoisuus elää jo Raamatussa. Kristillisessä perinteessä ihminen voi ilmaista esimerkiksi kokemusta omasta epätäydellisyydestään ja kelvottomuudestaan monin eri tavoin. Joku voi puhua saastaisuudesta, toinen sairaudesta, kolmas synnistä rangaistuksen ansaitsevana rikoksena, neljäs velasta, viides orjuudesta.

Kristus nähdään vastaavasti puhdistajana, parantajana, sijaiskärsijänä, lunastajana, voittajana. Joku saattaa ajatella, että puhe saastaisuudesta tai sielun sairaudesta on vain metaforista. Tällöin ajatellaan, että olisi olemassa jokin kirjaimellisen puhumisen taso, jolla sama uskonnollinen kokemus voitaisiin ilmaista täsmällisesti, ”runoilematta”. Yleensä paljastuu, että tuo kirjaimellisuus tarkoittaakin vain itselle tutuinta tai laajalti vallitsevaa tapaa ilmaista asia. Jälleen on siis rakennettu omaa Baabelin tornia.

Uskonnollisen kielen äärellä syntyvät ongelmat johtuvat usein siitä, kun näihin uskonnollisiin metaforiin ja teologisiin malleihin suhtaudutaan kuin ne eivät enää olisi metaforia ja malleja. Niistä ryhdytään kehittämään johtopäätöksiä ikään kuin ne olisivat absoluuttisia kuvauksia todellisuudesta. Kertomus Baabelin tornista on varoitus jättää silleen kaikki yritykset korottaa yksi hengellinen tai teologinen kieli yli muiden.

Kalle KuusimäkiKalle Kuusimäki
johtaja, diakonian ja sielunhoidon yksikkö
Kirkkohallitus

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.