Arkkipiispa toivottaa hyvää joulua

Arkkipiispa Tapio Luoma toivottaa Jumalan siunaamaa ja rauhallista joulujuhlaa.

”Me elämme maailmassa, joka kaipaa rauhaa. Sellaisessa maailmassa elettiin myös 2 000 vuotta sitten, ensimmäisen joulun aikoihin. Sellaisessa maailmassa elämme mekin nyt, 2 000 vuotta myöhemmin.

Rauhaa kaivataan.

Joulu on rauhan juhla. Joulun sanoma ihmiseksi syntyneestä Jumalasta kehottaa meitäkin omalla paikallamme olemaan rauhan rakentajia. Näkemään toinen toisemme lempein silmin, ja toimimaan sen hyväksi, että rauha saisi vallita.”

17.12.18

Pitääkö olla huolissaan?

Kevan Julkisen alan työhyvinvointi vuonna 2018 -tutkimuksen tulokset (PDF) julkistettiin viime perjantaina. Odotimme sen tuloksia kirkon pääsopijaosapuolten kesken suurin toivein ja vähän jännittyneenäkin. Ajattelimme, että nyt voisi olla aika, jolloin vuonna 2014 käynnistämämme Kirkon työelämä 2020 -ohjelman (Kirteko) kansalliseen Työelämä 2020 -strategiaan tukeutuva tavoite siitä, että suomalainen työelämä on Euroopan parasta vuoteen 2020 mennessä, alkaa konkretisoitua myös kirkon sektorilla. Toiveemme oli, että tutkimuksen työhyvinvoinnin mittarit osoittavat kaikki vähintäänkin myönteiseen suuntaan.

Pessimismiä ilmassa

Kun tutkimuksen tulokset esiteltiin, emme huokaisseet vain helpotuksesta. Kyselimme toisiltamme ajankohtaisen viihdeohjelman tapaan, mutta ihan vakavissamme: ”Pitääkö olla huolissaan?” Huoli-kysymyksen herättivät erityisesti tutkimuksen tulokset, joissa kielteinen trendi syvenee. Se näkyy eritysesti tutkimuksen esimiehen tai työtoverin taholta tullutta epäasiallista kohtelua tai kiusaamista koskevassa tuloksessa.

Pessimismiä herättivät myös tulokset, joissa on nähtävissä signaali, ehkä vielä heikko, käänteestä ei-toivottuun suuntaan. Ne liittyvät muun muassa työn henkistä raskautta, vaikutusmahdollisuuksia, muutoksen liittyviä voimavaroja ja joihinkin esimiestyötä mittaviin kysymyksiin.

Huono uutinen on hyvä uutinen

Mietimme, vahvistavatko tämänkin tutkimuksen tulokset käsitystä siitä, että olemme murheellisten lukujen kirkko. Vai voisiko olla niin, että näissä luvuissa näkyvät ne muista laskevista käyristä johtuvat haasteet, joiden keskellä kirkon työyhteisöt ja työntekijät nyt elävät. Tarkastelimme myös tutkimuksen sisältämiä myönteisiä tuloksia: Muun muassa työn tuloksellisuuden ja työhyvinvoinnin kannalta tärkeä työssä koettu innostus ja työn ilo ovat edelleen hyvällä tasolla, lähes jokainen pitää työtään tärkeänä ja merkityksellisenä ja osaamisen koetaan olevan sopivan suhteessa työn vaatimuksiin. Myös työhyvinvoinnin kehittyminen omassa työyhteisössä on entistä useamman mielestä mennyt parempaan suuntaan. Pohdimme, voisivatko huonot uutiset olla kuitenkin hyviä uutisia ja olisiko huolestuneen puheen sijaan kuitenkin perusteita vahvistaa toivoa, niin kuin arkkipiispa Tapio Luoma Kotimaa24:n haastattelussa esitti.

Toimintatapojen muutos tapahtuu työpaikoilla

Päädyimme lopulta siihen, ettei pidä olla huolissaan, vaan tutkimuksen tulokset on nähtävä kannustimena ratkaista esiin nousseet haasteet. Meidän sopijaosapuolten tekemisiä tärkeämpää on se, että työpaikoilla otetaan tulokset vakavasti ja tartutaan toimiin. Ensimmäinen askel muutoksen polulla on käsitellä tutkimuksen tuloksia työpaikan yhteistoimintajärjestelmässä, johto ja esimiehet sekä työntekijät ja työntekijöiden edustajat yhdessä. Liikkeelle pääsee kysymyksellä, minkä pitäisi muuttua, jotta seurakunnallamme on paremmat menestymisen edellytykset.

Tarjoamme tukea muutokseen

Meidän roolimme kirkon sopijaosapuolina on tukea työpaikkoja muutoksen toteuttamisessa. Siihen meillä on erilaisia välineitä. Tällä sopimuskaudella on käytettävissä Kirteko-ohjelma ja sen puitteissa järjestettävät Kirteko-verkostotapaamiset. Mahdollistamme myös työpaikoilla syntyvien toimivien käytäntöjen jakamisen. Toivomme, että syntyy jakamiskulttuuria, jolloin jokaisen työpaikan ei tarvitse keksiä ”pyörää” uudelleen vaan riittää, että sen saa pyörimään omassa toimintaympäristössä. Käytettävissä ovat myös sopimukset ja suositukset. Niistä tuorein, hyvän käytöksen edistämiseen tähtäävä suositus, on väline epäasiallisen kohtelun kysymyksiin. Tuemme työpaikkoja sen käyttöön otossa ja soveltamisessa edelleen. Muitakin keinoja voidaan yhdessä ideoida – ollaan yhteyksissä puolin ja toisin.

Kirkon työelämä 2020-ohjelman puolesta
Oili Marttila, neuvottelupäällikkö, Kirkon työmarkkinalaitos
Anne Kaitainen, neuvottelupäällikkö, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry.
Keijo Hiltunen, sopimustoimitsija, Kirkon alan unioni r.y.
Paula Aaltonen, toiminnanjohtaja, Kirkon alat ry

12.12.18

Ketä kiinnostaa sokeutuvat mummot?

Vanhusten viikkomessun osallistuja. Kuva: Tiina Partanen.

Mikä on mielikuvasi näkövammaisesta, kysyin pari viikkoa sitten eräältä tuttavaltani. Hän vastasi, että valkoisen kepin tai opaskoiran kanssa kulkeva sokea henkilö. Tuo on varmaankin se tavallisin mielikuva näkövammaisesta henkilöstä. Mutta mielikuva on aikansa elänyt, se ei vastaa tämän päivän todellisuutta.

Tämän päivän näkövammaisista suurin osa on heikosti näkeviä, joko heikkonäköisiä tai vaikeasti heikkonäköisiä henkilöitä, ei siis täysin sokeita. Suurin osa heistä on mummoja. 85 vuotta täyttäneiden ikäryhmässä näkövammaisten naisten lukumäärä on jo yli kolminkertainen miesten lukumäärään verrattuna.

Suomelle on kunnia, kun ihmiset elävät pidempään ja toimintakykyisempinä kuin aikaisempina vuosikymmeninä. Mutta kuinka on sen laita, saako ikääntynyt tarvitsemaansa tukea ja apua, kun hän sitä tarvitsee? Tällä hetkellä maassamme on lähes 150 000 yli 85-vuotiasta. Väestöennusteiden mukaan 40 vuoden päästä, vuonna 2058, yli 85-vuotiaiden määrän arvioidaan olevan jo noin 390 000.

Ikääntyneiden määrän kasvu lisää myös näkövammautuneiden määrää. Näkövammaisten määrä on tällä hetkellä noin 55 000 ja heidän lisäkseen on suuri joukko näköongelmaisia henkilöitä, 173 000, jotka eivät ole vielä ylittäneet näkövammaisuusrajaa, mutta joilla on jokin silmäsairaus. Vaikka silmälääketiede on kehittynyt huimaa vauhtia, ei edelleenkään ole hoitoa esimerkiksi ikääntyneiden yleisimpään silmäsairauteen, kuivaan silmänpohjanrappeumaan.

Näkövammautuneet mummot ahdistuvat

Vuonna 2015 julkaistu suomalainen tutkimus nosti esiin 40–49-vuotiaiden sokeiden miesten ja 80–89-vuotiaiden heikkonäköisten naisten tekemät itsemurhat. Määrät eivät ole suuria, mutta tieto hätkähdyttää. Tutkimustulos yhdistyi mielessäni siihen, mitä iäkkäät näkövammaiset olivat kertoneet näön heikentymisestä ja sen aiheuttamasta elämän vaikeutumisesta ja ahdistuksen lisääntymisestä. Näin syntyi ajatus selvittää yli 80-vuotiaiden näkövammautuneiden naisten omia kokemuksia siitä, millaiset tekijät elämässä kuormittivat ja millaiset kannattelivat heitä. Toteutin tutkimuksen sairaanhoitaja (YAMK) -opinnoissa.

Tutkimustulosten mukaan näkövammautuneita kuormittavat arkielämää haittaavat tekijät, vaikeudet avun ja tiedonsaannissa, muutoskriisi, fyysisen toimintakyvyn heikkeneminen, yksinäisyys, kokemus alempiarvoisuudesta sekä traumaattiset muistot. Näön heikkeneminen aiheutti psyykkistä kuormitusta: ”Silmänpohjan rappeuma on siinä vaiheessa, et odotat hämäryyttä, pahimmassa tapauksessa pimeyttä”. Yksinäisyys ja traumaattiset muistot heikensivät merkittävästi tutkimushenkilöiden elämänlaatua. Yhteiskunnan digitalisoituminen aiheutti kaikille tutkimushenkilöille alempiarvoisuuden ja ulkopuolisuuden tunnetta: ”Me ihmiset jakaudutaan kylmästi kahteen leiriin, me vanhenevat ja sitten nää nuoret, ne elää tässä tietokonemaailmassa”, totesi yksi haastateltavista.

Elämää kannatteleviksi tekijöiksi ilmeni jäljellä olevan näön antama tuki, sosiaaliselta ympäristöltä ja yhteiskunnalta saatu tuki, liikunta, mielen hyvinvointi, osallisuus sekä hengellisyys. Elämää kannattelevana pidettiin erityisesti sosiaaliselta ympäristöltä ja yhteiskunnalta saatua tukea ja ihmissuhteita, varsinkin lasten ja lastenlasten tukea pidettiin tärkeänä. Osallistumista seurakunnan ja näkövammaisyhdistysten toimintaan sekä vapaaehtoisystävän apua pidettiin merkittävinä sekä tiedon saamisen että sosiaalisten yhteyksien ja hengellisen annin takia.

Näkymätön hätä

Syrjäytymisvaara ja masentuminen eivät ole suoraviivaisesti seurausta kuormittavien tekijöiden määrästä näkövammautuneen ikäihmisen elämässä, vaan sen aiheuttavat erityisesti kannattelevien tekijöiden vähäisyys suhteessa kuormittavien tekijöiden määrään ja laatuun. Lisäksi oma elämänhistoria, erityisesti traumaattiset elämänvaiheet ja yksinäisyys aiheuttivat tutkittaville ahdistusta ja verottivat heidän voimavarojaan.

Diakonia ja näkövammaistyö tulivat esiin tärkeänä näkövammautuneiden ikäihmisten tukijana Tampereella ja Vantaalla. Miten muualla Suomessa ja entä mikä mahtaa olla kirkon rooli näkövammautuneiden mummojen tukijana tulevaisuudessa? Näkeekö ja kuuleeko kirkko näkövammautuneiden mummojen ahdistusta? Mummojen näkövammat eivät näy päälle. He ovat tavallisia mummoja, mutta heillä on näkymätön lisätaakka, jonka kanssa he ovat usein liian yksin.

Jos näkee näkövammautuneen iäkkään henkilön kävelevän valkoisen kepin ja toisen henkilön kanssa kadulla, se kertoo siitä, että hänellä on joku läheinen, jonka kanssa hän on uskaltautunut lähtemään kävelylle. Hän on hyväksynyt niin paljon näkövammautumistaan, että on ylittänyt valkoisen kepin kammon. Hän on ottanut käyttöön halvimman henkivakuutuksen eli valkoisen kepin ja päättänyt samalla paljastaa muille kadulla liikkujille, että on näkövammainen.

Kirjoitus perustuu Tarja Huttusen opinnäytetyöhön: ”Näkö menee, mitä jää? Yli 80-vuotiaiden näkövammautuneiden naisten kokemuksia elämää kuormittavista ja kannattelevista tekijöistä. ” (Diakonia-ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelma, Sairaanhoitaja (YAMK), Opinnäytetyö, 2018)

Tarja Huttunen
Sairaanhoitaja (YAMK) – Diakonissa, Psykoterapeutti

10.12.18

Kiitos ja tervetuloa!

Seurakuntavaalit ovat nyt takanapäin ja uudet luottamushenkilöt on valittu. Vaalit ovat olleet jälleen iso ponnistus jokaisessa seurakunnassa. Työntekijät ovat tehneet paljon töitä vaalien eteen kuluneina kuukausina. Kirkko, vaalit ja seurakunnissa tehtävä työ on näkynyt mediassa ja paikallisesti. Iso kiitos kuuluu kaikille vaalien toteuttajille.

Vaalit ovat siitä työteliäs tehtävä, että ne toistuvat sen verran harvoin, että rutiinia ei ehdi syntyä. Neljä vuotta on melko pitkä aika. Vuosien kuluessa vaaleja koskevat säännökset muuttuvat, monet kokeneet ihmiset vaihtavat työpaikkaa ja uusia tekijöitä tulee mukaan. Vaatii aina jonkin verran perehtymistä toimintatapoihin, ohjeisiin ja käytäntöihin, että kaikki tulee hoidettua oikein ja yhteisesti sovitulla tavalla. Tämä on vienyt aikaa usein muutenkin kiireisessä seurakuntatyön arjessa.

Nyt alkaa uusien luottamushenkilöiden perehtyminen tehtäviinsä ja heihin tutustuminen. Valituista luottamushenkilöistä lähes puolet on uusia. Toivotetaan valitut luottamushenkilöt lämpimästi tervetulleiksi! On tärkeää huomata myös heidät, jotka ovat tarjonneet osaamistaan kirkon käyttöön, mutta eivät tällä kertaa ole tulleet valituiksi. Minne voisimme kutsua heitä mukaan?

Hanna Piira
kampanjapäällikkö

5.12.18

Mielenterveystaitoja oppimassa

Aloitin syksyllä Kirkon työelämä 2020 -ohjelman (Kirtekon) Mielenterveyden ensiapu®1 -koulutuksessa. Koulutus järjestetään yhteistyössä Suomen mielenterveysseuran kanssa. Tavoitteena on jatkaa kolutusta MTEA® -ohjaajaksi saakka.

Kirtekon ja Suomen mielenterveysseuran MTEA- ohjaajien koulutushankkeessa on kysymys tuen tarjoamisesta kirkon sektorin työnantajille ja työntekijöille mielenterveyden kasvavien haasteiden edessä. MTEA-koulutuksessa työpaikat saavat konkreettisen keinon ennaltaehkäistä mielenterveysperusteisia poissaoloja ja työkyvyttömyyseläköitymistä. Ajatuksena on, että mielenterveys on elämäntaito, ja että ihmisten kykyä huolehtia mielenterveydestään voidaan koulutuksen kautta vahvistaa ja että työnantajallakin on siinä työturvallisuuslain perusteella roolia.

Ensimmäisen MTEA-koulutuspäivän jälkeen olin suoraan sanottuna vähän pihalla. Odotukseni koulutukseen osallistumisessa liittyivät työhyvinvointiin ja sen kehittämiseen. Pohdinnat siitä, miten eri tavoin suremme kohdatessamme kuoleman, ja kuinka läheistä ihmistä voi näissä tilanteissa auttaa, tuntuivat siitä lähtökohdasta kaukaisilta ja työhyvinvoinnin teemoihin liittymättömiltä.

Lähemmäksi alkuperäistä kiinnostuksen kohdettani päästiin, kun mietimme, mitä mielenterveys yleensä on. Selvisi, että meistä monen ensireaktio mielenterveydestä puhuttaessa on nimetä mielisairauksia, sen sijaan että miettisimme mielenterveyttä osana kokonaisvaltaista hyvinvointia. Pohdinnan myötä alkoi pikkuhiljaa avautua myös, miksi työnantajani ehdotti koulutukseen osallistumista, ja miksi Kirtekossa on kiinnostuttu MTEA® -ohjaajien kouluttamisesta yhteistyössä Suomen mielenterveysseuran kanssa.

Mielenterveys elämäntaitona -koulutus tai virallisemmin Mielenterveyden ensiapu 1® -koulutus (MTEA1®) on Suomen mielenterveysseuran rekisteröimä 14 oppitunnin pituinen kansalaistaitokurssi, joka antaa eväitä omasta mielenterveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimiseen. Sen sisältö liikkuu tämän päivän työelämän polttavien aiheiden kuten stressin, uupumuksen ja masennuksen tarkastelusta itsemurhien ja perheväkivallan kysymyksiin, joita ei useinkaan mielletä työpaikoilla käsiteltäviksi asioiksi, mutta jotka tavalla tai toisella vaikuttavat itse kunkin työkykyyn.

Mutta malttakaa vielä hetki, ohjaajakoulutus ei ole vielä päättynyt. Se jatkuu alkuvuodesta pilottikoulutusten järjestämisellä. Vasta sen jälkeen me tämän syksyn ohjaajakoulutukseen osallistuneet saamme MTEA-ohjaajan pätevyyden ja voimme tarjota kirkon työpaikoille 14 tuntia kestävää MTEA®1-koulutusta. Toivon kovasti, että sille on paljon kysyntää ja että sitä saavat eri tehtävissä toimivat mahdollisimman laajasti.

Mielenterveytemme suojatekijöiden on erityisen tärkeää olla kunnossa elämän kriisitilanteissa. Läheisen kuolema on yksi tällainen kriisikohta. Nyt kun tällainen kriisi yllättäen koskettaa puolisoani, olen tyytyväinen myös koulutuksen ”ei niin tiukasti -työhyvinvoinnissa” kiinniolleiden teemojen käsittelystä. Muistanpahan ainakin, että jokainen suree omalla tavallaan.

Kahdella korvalla kuuntelua yrittäen

Krista Mikkonen
asiantuntija
Kirkkohallituksen työmarkkinaosasto, Kirteko

MTEA®1-ohjaajista ja koulutuksesta saat lisätietoa evl.fi/plus-sivuilta ja Suomen mielenterveysseuralta.

3.12.18

Raamattu kuuluu kaikille

Uudistunut Raamattu.fi-verkkopalvelu sekä uusi Piplia-sovellus julkaistiin lokakuun lopussa. Palvelut korvaavat aiemmin käytössä olleen raamattu.fi-verkkosivuston. Raamattu.fi-palvelun tuottaa Suomen Pipliaseura yhteistyössä kirkon kanssa. Uudistunut palvelu sisältää muun muassa useita raamatunkäännöksiä sekä tekstiä taustoittavia oheismateriaaleja.

Uusi Raamattu.fi-palvelu on myös sisällöltään monipuolisempi kuin aikaisempi versio. Sitä on kehitetty erityisesti paikallisesta näkökulmasta käsin: siinä on suomalaiseen käyttöympäristöön valikoidut raamatunkäännökset. Verkkopalvelu mahdollistaa kirjautuneelle käyttäjälle useampien käännösten rinnakkaisen luvun, omien korostusmerkintöjen ja muistiinpanojen tekemisen.

”Uusi Raamattu.fi ja Piplia-sovellus tuovat Raamatun sinne, missä haluat sitä lukea. Se on skaalautuva ja soveltuu aiempaa paremmin myös puhelimella käytettäväksi,” sanoo seurakuntapalvelun johtaja Antti Siukonen Pipliaseurasta.

Pipliaseuran viime vuonna pilotoima Digimarkus.fi toimi uuden raamattu.fi:n esikuvana.

”Saimme Digimarkuksesta myönteistä palautetta ja kokemusta, joka rohkaisi käynnistämään keskustelun Kirkkohallituksen kanssa, josko Raamattu.fi-osoite voisi uudistua tämän alustan kotipaikaksi. Kirkkohallituksessa katsottiin viisaasti, että tässä on hyvät edellytykset yhteistyölle”, Antti Siukonen kertoo.

Tietyt raamattu.fi:n ominaisuudet edellyttävät kirjautumista ja mahdollistavat monipuolisempia toimintoja, kuten henkilökohtaisten muistiinpanojen ja alleviivausten tekemisen. Joidenkin käännösten lisenssiehdot edellyttävät myös, että niiden pitää olla kirjautumisen takana, vaikka niiden käyttö onkin ilmaista.

”Toivomme ihmisten kirjautuvan palveluun myös siitä syystä, että voisimme kertoa palvelun käyttäjille sivuston ja sovelluksen uudistuksista. Osaa käyttäjistä saatamme pyytää mukaan meneillään olevan Uuden testamentin käännöstyön palauteryhmään, mutta tähän liittyminen on luonnollisesti täysin vapaaehtoista,” Piplia-seuran viestintä- ja varainhankintajohtaja Terhi Huovari sanoo.

Useita suomen- ja muunkielisiä käännöksiä

Raamattu.fi:n ja Pplia-sovelluksen sisältönä ovat keskeiset suomenkieliset raamatunkäännökset ja kansainväliset käännökset muun muassa englanniksi ja venäjäksi. Kirkkoraamatun 1992 lisäksi Raamattu.fi:stä ja Piplia-sovelluksesta löytyvät Raamattu 1933/-38, Uusi testamentti ja Psalmit nykysuomeksi 1972, Agricolan Uusi testamentti 1548 nykykielellä luettavassa muodossa sekä DigiMarkus eli Markuksen evankeliumin käännös mobiilikäyttäjille 2017. DigiMarkus on myös kuunneltavissa.

Ruotsinkielisiä palvelee Bibel 2000. Lisäksi valikoimassa on venäjän synodaalikäännös sekä kolme englanninkielistä raamatunkäännöstä: King James Version, Good News Translation ja Contemporary English Version.

Raamattu.fi:n ja Piplia-sovelluksen etusivulla on päivittäin vaihtuva kirkkovuoden ajankohtaan liittyvä Päivän sana. Ajankohtaista-osiossa nostetaan esiin Raamattuun ja raamatunkääntämiseen liittyviä artikkeleita. Raamattu.fi:ssä on myös saatavilla Markuksen evankeliumiin liittyvää taustamateriaalia, henkilöselityksiä ja taustaviitteitä.

”Raamattu kuuluu kaikille ja siksi palvelun kohderyhmä on varsin laaja. Toivomme, että myös kirkon työntekijät ottaisivat palvelun rohkeasti käyttöön. Mahdollisia parannus- tai yhteistyöehdotuksia kuuntelemme herkällä korvalla. Tarkoitus on, että palvelusta muotoutuu hyvä, käyttäjien tarpeita palveleva väline arkeen ja miksei myös juhlaan,” sanoo Terhi Huovari.

Antti Siukonen antaa kirkon työntekijöille vinkkejä uuden palvelun käytöstä:
”Päivän sana muistuttaa sovelluksessa raamatunlukemisesta päivittäin. Tekstit on valikoitu kirkkovuoden teksteistä. Mikäli kirkkosalissa on mahdollisuus käyttää näyttöä, suosittelemme laittamaan ruudulle Raamattu.fi:stä kirkkovuoden tekstit suomeksi, ruotsiksi. venäjäksi ja englanniksi rinnakkain. Näin nekin ihmiset, joiden äidinkieli ei ole suomi, voivat lukea tekstit ymmärtämällään kielellä. Suosittelemme, että rippikoulutyötä hyödyntäisivät sovelluksessa saatavilla olevaa Digimarkuksen äänituotantoa. Käytännön tilanteissa ja eri ympäristöissä on myös hyötyä sovelluksen tarjoamista ominaisuuksista esimerkiksi hämärässä tilassa voi vaihtaa näyttöasetuksista mustan taustan ja valkoisen tekstin. Korostusmerkinnät ja omat muistiinpanot helpottavat lukemista ja käyttöä eri tilanteissa.”

Kehitystyö jatkuu

Lokakuussa julkaistu palvelu on ensimmäinen vaihe Raamattu.fi:n ja Piplia-sovelluksen kehityspolkua. Jatkossa kielivalikoima laajenee entisestään, luvassa on myös audiomuotoinen Raamattu, lukuohjelmia, laajasti taustamateriaalia sekä erilaisten käyttäjäryhmien, kuten rippikoululaisten, yksilöllisempää palvelua. Palveluita kehitetään saadun palautteen perusteella. Tärkeää on muun muassa hioa mahdollisimman nopeasti käytettävyyteen liittyvät asiat hyvään kuntoon.

”Olemme saaneet paljon kiittävää palautetta. Uudistukselle on koettu olevan tarvetta. Moni on kokenut tärkeänä, että raamattu.fi:ssä voi lukea useampaa käännöstä rinnakkain sekä tehdä omia muistiinpanoja ja korostusmerkintöjä. Palvelun ensimmäinen versio on julkaistu, mutta kokonaisuus ei vielä ole valmis, ja tiedämme käyttäjien ansiosta hyvin tärkeimmät kehityskohdat: tekstin juoksevuus mobiililaitteilla sekä hakutoimintojen parantaminen ovat tällä hetkellä koodareiden työpöydällä. Kiitämme kaikista palautteista!,” kertoo Antti Siukonen.

Suunnitelmia tulevaisuudelle on paljon. Sivustolle tuodaan lisää käännöksiä ja monipuolisia lukuohjelmia puolen vuoden sisällä. Seuraava käännös on uusi pohjoissaamenkielinen raamatunkäännös, joka hyväksyttiin marraskuun alussa kirkolliskokouksessa. Se julkaistaan Raamattu.fi:ssä saamelaisten kansallispäivänä 6.2.2019.

Ensi vuonna näköpiirissä on myös Raamatun alkukielten, heprean ja kreikan, kriittiset laitokset, tausta-artikkelien laajentaminen koko Raamatun kattavaksi sekä ääniraamatut. Osa edellä mainituista aineistoista edellyttää Pipliaseuralta investointeja ja maksullista lisensoimista, mikä tarkoittaa, että ne ovat myös niiden käyttäjille maksullisia. Sivuston perusominaisuudet tulevat kuitenkin jatkossa olemaan ilmaisia.

28.11.18

Kuka voitti vaalit?

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys Narinkkatorilla Helsingissä. Kuva: Marjo Kiljunen

Viime päivät on innokkaasti etsitty vaalivoittajia. Seurakuntavaaleissa voittajan löytyminen ei ole yhtä yksiselitteistä kuin poliittisissa vaaleissa, joissa vaali-illan jälkeen yhden puolueen kannatuspylväs nousee kiistatta muita korkeammalle, voittaja antaa haastatteluita salamavalojen räiskyessä ja häviäjä palaa vähin äänin kannattajiensa joukkoon kiittämään tehdystä työstä.

Seurakuntavaaleissa raporteissa voittajaksi on ehdotettu sekä liberaaleja että konservatiiveja, somessa kiertävässä meemissä taas voittajana esiintyy pappiskaapuisten ryhmä. Tätä kirjoitettaessa ei ole vielä ehditty analysoida sitä, poikkeaako valituiksi tulleiden ajattelutapa merkittävästi aiemmista luottamushenkilöitä. Vaalikoneeseen vastasi alle puolet ehdokkaista, joten tietoa saadaan vain suuntaa-antavasti.

Piilotetut puolueet

Seurakuntavaalien ehdokaslistat muodostuvat yksinkertaisella laskukaavalla: tehdään sanoista kirkko/me/sana/elämä/elävä/yhteinen/yhdessä sopiva yhdistelmä ja piristetään nimeä tarvittaessa käyttämällä termejä kevät, toivo tai uudistuva. Jopa seurakunnan aktiivikävijöiden on vaikea saada selkoa, millaiselle eetokselle ääni lähtee, saati sitten satunnaisemman äänestäjän.

Kirkko on itsekin osaltaan syyllinen tähän listojen epämääräisyyteen. Virpi Siitosen väitöskirja osoittaa, että poliittiset puolueet olivat jo nykymuotoisten vaalien alkuvaiheessa kiinnostuneita kirkossa vaikuttamisesta. Puolueiden kiinnostus seurakuntavaaleista nousi 1970-luvulta vaali vaalilta, mutta puolueiden nimet piti äänestyksessä pitää piilossa aina 1990-luvulle asti. Vähensikö tämä puolueiden vaikuttavuutta kirkossa? Ei tietenkään.

Kirkon asenne puoluevaikuttamista kohtaan on huomattavasti muuttunut: 2000-luvulla kirkko kävi jo itse puoluekokouksissa rekrytoimassa ehdokkaita seurakuntavaaleihin. Nyt, kun kirkko penää puolueilta avoimuutta ja selkeyttä, ne ovat kääriytyneet suojavaatteisiin ja himmentävät puoluevaloja.

Eri listat, yhteiset tavoitteet

Äänestystutkimusten (esim. Wass & Blais 2017) mukaan yksi merkittävä äänestyspäätökseen vaikuttava tekijä on äänestysasetelman selkeys. Epämääräinen kilpailuasetelma vaikuttaa äänestäjiin passivoivasti.

Mutta vaikka Kokoomuksen lista ilmoittaisikin olevansa Kokoomus ja Vasemmisto Vasemmisto, olisiko äänestäminen seurakuntavaaleissa yhtään helpompaa? Puolueen kannattajista löytyy uskonnollisesti liberaaleja ja konservatiiveja, niin uusien työmuotojen kokeiluista innokkaita kuin niitä, jotka mieluummin tekisivät asiat niin kuin ne on tavattu tehdä.

Vaalikoneessa neljä viidestä ehdokkaasta ilmoittaa olevansa valmis luopumaan seurakunnan kiinteistöistä, jos talous heikkenee. Valtaosa pitää kirkon tärkeimpänä työnä toimituksia, auttamistyötä ja kasvatustyötä – aivan riippumatta siitä, kannattaako puoluetta, herätysliikettä, aktiiviseurakuntalaisten listaa tai partiolaisia. Yksiselitteisiä erottajia listojen välille voi olla haastava rakentaa. Lisäksi on huomattava, että osallistumistutkimusten mukaan osallistumisella on taipumus kasautua. Niinpä onkin todennäköistä, että sama ihminen on aktiivinen sekä puolueessa, seurakunnassa että järjestöissäkin. Minkä aatteen ensisijaiseksi kannattajaksi ehdokas siis laskettaisiin?

Jos ei voittajasta valtakunnan tasolla löydykään selvyyttä, Seinäjoella se yksiselitteisesti tiedetään: voittaja on Kassu. Lapsille ja perheille suunnatussa vaalissa sai äänestää nalleja, ja voittajasta tuli Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen nimikkonalle. Osa seurakunnista järjesti erilaisia varjovaaleja nuoremmille ikäryhmille. Tämä on erinomainen idea. Äänestystutkimuksissa tapa on osoittautunut merkittäväksi äänestykseen vaikuttavaksi tekijäksi. Näin oli myös vuoden 2014 seurakuntavaaleissa: tärkein syy olla äänestämättä oli se, että ei ole tapana äänestää seurakuntavaaleissa. Onkin siis tarpeen aloittaa demokratiakasvatus mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, vaikka nalleilla harjoittelemalla.

Hanna Salomäki
johtaja
Kirkon tutkimuskeskus

21.11.18

Kirkot rauhan asialla

Kuva: Sunyu/Unsplash

Olemme juuri viettäneet ensimmäisen maailmansodan päättymisen satavuotisjuhlaa. Entisten vihollisten valtionpäämiehet ilmaisivat lämpimästi vihollisuuksien olevan vihdoin voitettuja. Vain yhteistyön kautta voidaan maailman suuria ongelmia käsitellä. Kuitenkin esimerkiksi Ranskan presidentti Macron näki demokratian jälleen olevan uhattuna samantapaisesti kuin 1930-luvulla. Olkoonkin, että demokratia on nyt syvempään juurtunut kuin sata vuotta sitten. Ongelmia se joka tapauksessa kohtaa. Jos ensimmäinen maailmansota nähtiin ”heimoajattelun” seurauksena, jälleen on nähty tällaisen tribalismin nostaneen päätään.

Tässä yhteydessä kirkkojen tehtäväksi on katsottu ennen muuta toivon sanoman tarjolla pitäminen. Näköalattomuus kun vaivaa. Toivo on myös tekoja. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen nuoressa ekumeenisessa liikkeessä rauhan asia otettiin entistä voimakkaammin sydämen asiaksi. Politiikan saralla perustettiin Kansainliitto, ja vuonna 1925 pidettiin Tukholmassa ensimmäinen Life and Work -liikkeen maailmankokous arkkipiispa Nathan Söderblom puuhamiehenään. Hänen jälkeensä liikkeen voimahahmoksi nousi Chichesterin piispa George Bell, joka ystävystyi Saksan kehityksestä huolissaan olleen luterilaisen pastorin Dietrich Bonhoefferin kanssa. Bonhoeffer piti 1934 Tanskan Fanössä kuulun rauhan puheen. Se innoitti osaltaan tänä vuonna 70-vuotisjuhliaan viettävän Kirkkojen maailmanneuvoston oikeudenmukaisuuden, rauhan ja luomakunnan eheyden konsiliaarista prosessia 1980-luvulta alkaen.

Bonhoeffer totesi Fanössä iskevästi:
”Rauha pitää olla, koska Kristus on maailmassa, so. rauha pitää olla, koska on yksi Kristuksen kirkko, jonka tähden yksin koko maailma vielä elää. Ja tämä Kristuksen kirkko elää samanaikaisesti kaikkien kansojen parissa ja kuitenkin kaikkien kansallisten, poliittisten, sosiaalisten, rodullisten rajojen tuolla puolen, ja tämän kirkon veljet ovat yhden Herran Kristuksen käskyn kautta, jota he kuulevat, erottamattomammin sidottuja kuin kaikki historian, veren, luokkien ja ihmisten kielien siteet voivat sitoa… He eivät voi suunnata aseita toisiaan kohtaan, koska he tietävät, että siten he suuntaisivat aseet itse Kristukseen.”

”Sota on vastoin Jumalan tahtoa”

Kristinuskon näky kaikista ihmisistä Jumalan kuvaksi luotuina ei riittänyt estämään toista maailmansotaa, mutta sen jälkeen asiaan paneuduttiin uudella tarmolla. Yhdistyneet kansakunnat esitti yleisen väkivallan kiellon 1945, ja 1948 perustettiin Kirkkojen maailmanneuvosto (KMN). Perustava kokous julisti: ”Sota on vastoin Jumalan tahtoa”. KMN:n tehtävänkuvassa rauhalla ja oikeudenmukaisuudella on ollut keskeinen rooli osana todistuksen, palvelun ja yhteyden rakentamisen vuorovaikutusta. Viime aikoina järjestö on ollut aktiivinen ydinaseiden kieltämiseen tähtäävässä aktivismissa. Tähän velvoittavat jo Vancouverin 1983 yleiskokouksen päätöslauselmat. Sotaan ja väkivaltaan johtavia kehityskulkuja vastaan KMN on kamppaillut myös muun muassa rasismin vastaisella ohjelmallaan sekä viime vuosina ”oikeudenmukaisuuden ja rauhan pyhiinvaelluksella”.

Kristillisillä kirkoilla ja ekumeenisella liikkeellä on maailmanlaajan lähetys- ja diakonisen tehtävän perusteella erityisen painavaa sanottavaa aikana, jolloin ongelmat ovat globaaleja ja ajattelu usein itsekeskeistä. Kärsivän puolelle asettuminen ja konkreettinen auttaminen lähellä ja kaukana sekä toivon tulevaisuuden näköalojen avaaminen yhdessä toisten kirkkojen, uskontojen ja kaikkien hyvän tahdon ihmisten kanssa on ajankohtaisempaa kuin koskaan. Kristillisen toivon näkökulmasta kuljemme kohti parempaa ja täyttymyksen aikaa. Isä meidän -rukous osoittaa kuitenkin, että Jumalan hyvää tahtoa rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta tulee tavoitella kaikin voimin myös maan päällä.

Tomi Karttunen
johtava asiantuntija, teologia ja ekumenia

14.11.18

Vihainen nainen parisuhteessa

Viikonloppu on alkamassa. Koko työpäivän nainen miettii, mitä kaikkea mukavaa mahtuu juuri tähän kyseiseen viikonloppuun. On parisuhteen vuosipäivä ja sen vuoksi ruuat täytyy suunnitella juhlavammin. Nainen on myös pohtinut pitkin viikkoa pitäisikö ostaa jokin pieni lahja miehelle. Ja vielä perjantaina, ruuhkassa jumitetun ajan jälkeen, nainen juoksee kauppakeskuksessa putiikista toiseen etsien jotain pientä, erityistä lahjaa. Lopulta hän löytää omasta mielestään täydellisen lahjan, pyytää myyjää paketoimaan sen ja kiirehtii kotiin valmistamaan ruokaa. Mieli on koholla ja nainen käy positiivisilla kierroksilla.

Mies saapuu kotiin. Jo keittiön ikkunasta nainen näkee, että ilme on alakuloisen vaisu. Nainen päättää viidessä sekunnissa, että ei jää jumiin miehen ilmeeseen. Sen hän on jo vuosien aikana oppinut, että täytyy erottaa toisen tunteet omista tunteista. Silti se vaikuttaa, vaikka järki sanoo muuta: älä välitä, tunnelma varmaan vielä muuttuu hyväksi. Tunteet pyörivät kuitenkin kehossa. Ahdistaa, surettaa, pettymys nousee vatsan pohjasta kurkkuun. Mies astuu olohuoneeseen: ” Oho, onpas täällä hienoksi laitettu pöytä. Ja vielä lahja mun paikalla, mitä ihmettä!” Samalla hetkellä nainen tajuaa. Mies ei muista vuosipäivää, ei sitä, mitä on etukäteen sovittu. Kehossa pyörähtää täysin uusi tunnevyöry päälle, raivo.

Mitä nainen ei tee? Hän ei kerro pettymyksen ja surun tunteista, jotka ovat vyöryneet jo alkumetreistä päälle. Mitä nainen ei tee? Hän ei kerro häpeästä, minkä tuntee hiipivän kasvoille. Hän ei kerro siitä, että hän häpeää tätä tunnetta, joka on jo lapsuudesta asti noussut suhteessa isään. Isä ei juuri koskaan osannut vastata tytön yrityksiin ilahduttaa tätä. Mutta mitä nainen tekee? ”On se helvetti kumma, ettei vuosipäivällä ole mitään painoarvoa!! Juoksin ruokakauppaan, juoksin lahjakauppaan ja mitä minä saan? En yhtään mitään. Tai siis en ikinä mitään.” Nainen kävelee makuuhuoneeseen, paiskaa oven kiinni ja alkaa itkemään hiljaa. Mies istuu ruokapöytään, kaivaa työlaukusta oman lahjan, asettelee sen naisen lautasen viereen ja hengittää. Hengittää todella syvään. Ei ole ensimmäinen kerta miehelle, että hän saa päälleen raivomyrskyn, josta hän ei tajua mitään. ”Kertoisiko joku minulle, miksi nainen on vihainen?”

Viha on usein suojatunne

Sanomattomat sanat, tekemättä jääneet teot. Kuinka paljon parisuhteeseen mahtuu mielen sisäisiä liikkeitä, joita emme pysty itsekään seuraamaan. On olemassa menneisyyden ydinhaavat omasta lapsuudesta ja jo eletystä elämästä. On olemassa tämä hetki, jossa tunteet aktivoituvat menneisyydestä ja tästä hetkestä johtuen. Sitten on vielä tulevaisuus. Eli se miten toivomme asioiden menevän ja kontrolli, jolla yritämme ohjata toistemme käytöstä parisuhteessa. Valitettavasti emme pysty hallitsemaan toista ihmistä, jos haluamme pysyä terveessä suhteessa. Ainut asia, mihin voimme parisuhteessa vaikuttaa on oma osuutemme – ja toimivassa parisuhteessa otamme myös palautetta vastaan. Kaiken keskellä joudumme myös hyväksymään kaikki ne vaikeudet ja kriisit, mitä elämä heittää eteemme ja kuinka ne vaikuttavat omaan jaksamiseemme sekä tapaamme olla parisuhteessa.

Viha, ärtymys, tiuskiminen ovat usein tapa ilmaista väsymystä, pettymystä, surua ja yksinäisyyttä. Nämä tunteet näkyvät ja kuuluvat helposti puolisolle. Elämän ehkä suurimpia tunnetaitoja on, miten opin kertomaan todellisista tunteista suojatunteiden alla. Parisuhde on yksi parhaista paikoista opetella tätä vanhemmuuden lisäksi. Koko perheen tunneilmapiiriä katsoessa voi todeta psykoterapeutti Pirjo Tuhkasaaren sanoin: ”Parisuhde toimii perheen keuhkoina ja mahdollistaa vaihtelevasti niin toisilleen kuin lapsille tarvittavan tilan.” Juuri tämän vuoksi keuhkoissa täytyy virrata tarpeeksi raikasta ilmaa, etteivät hankalat tunteet ala kääntyä epäterveillä tavoilla ketään perheenjäsentä kohtaan. Siihen lääkkeeksi auttaa oman elämäntarinan aktiivinen tutkiminen ja käsittely, suora ilmaisu ja vastaanottaminen sekä sen tunnistaminen/tunnustaminen, onko parisuhde riittävän hyvä vanhemmille.

Ajateltavaa:

Miten suoraan uskallan ilmaista tunteeni? Miten uskaltaisin esittää rakentavia kysymyksiä ilman syyllistämistä? Miten tarinan nainen olisi voinut pysäyttää ja peruuttaa? Miten mies olisi voinut vielä yhteentörmäyksen jälkeen toimia?

Mitkä ovat sinun tyypillisimmät keinosi näyttää pettymystä, loukkaantumista ja yksinäisyyttä parisuhteessa? Onko se passiivisaggressiivista käytöstä kuten mykkäkoulua, kyynisyyttä ja katkeraa asennetta? Vai onko se kenties epäsuoraa aggressiota kuten puolisosta pahan puhumista ystäville, mutta ei suoraan puolisolle? Omien vaikeiden tunteiden ilmaisu vaatii pitkäjänteistä opettelua ja suora ilmaisu toistoa toiston perään.

Kuva: Uzi Varon

Terhi Ketola-Huttunen
perheneuvoja
perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja (vs.)

7.11.18

Kirteko-verkostotapaamiset 2.0

Pikapalaute Kirteko-verkostotapaamisesta Helsingissä 11.10.2018. Kuva: Tom Hagelberg

Tämän syksyn kolme Kirteko-verkostotapaamista Tampereella, Helsingissä ja Kuopiossa ovat onnistuneesti takana päin. Puhuimme niissä kokeilemalla kehittämisestä ja mikä tärkeintä kokeilimme Työelämä 2020 –hankkeessa kehitettyä yhteiskehittämisen (workathlon) toimintamallia. Ensiarviomme kokeilusta on, että se tarjoaa hyvät ainekset Kirteko-verkostotapaamisten päivittämisestä versioksi 2.0.

Uutta ilmettä yhteiskehittämisellä

Workathlonissa kysymys oli siitä, että jokaiseen tapahtumaan oli kutsuttu mukaan seurakuntia, jotka toivat yhteiseen työskentelyyn jonkin omissa työyhteisöissä ajankohtaisen kysymyksen, tavoitteen tai unelman esiteltäväksi. He kertoivat, mitä tämän kysymyksen osalta tavoittelevat ja tapahtuman osallistujajoukko tuotti heille yhdessä ideoita ja ratkaisuja tavoitteen saavuttamiseksi. Kaikki osallistujat pääsivät mukaan kehittämistavoitteiden ratkaisemiseen. Ratkaisuja pohdittiin mm. asiakkaiden tai seurakuntalaisten ja luottamushenkilöiden sekä johdon ja henkilöstön näkökulmasta. Lopuksi kuvattiin konkreettisia askeleita kohti unelmaa seuraavien kysymysten avulla: Mitä konkreettisia askelia pitää ottaa? Mitä pitää saada aikaan? Mitä ensimmäiseksi? Mitä voidaan kokeilla? Jokaisen osaamista tarvittiin. Syntyi kokemus, että prosessista hyötyivät kaikki sekä kehittämistavoitteiden esittäjät että me niiden ratkaisijat.

Seurakuntien yhteisesti ratkaistavaksi tuomat kehittämistavoitteet ovat ajankohtaisia myös monissa muissa seurakunnissa. Voit tutustua kehittämistavoitteisiin ja ehdotettuihin ratkaisuihin tapahtumisen livetaltiointien kautta.

Eikä tämä jää tähän vaan prosessi jatkuu, sillä lupasimme kysyä unelmien esittäjiltä ensi vuonna, mihin toimenpiteisiin he ovat esittelemänsä unelman toteuttamiseksi ryhtyneet ja miten he ovat siinä verkostotapaamisissa esiteltyjä ratkaisuja hyödyntäneet. Näistä toimenpiteistä kuulemme lisää ensi vuoden ensimmäisessä Kirteko-verkostotapaamisessa, joka järjestetään Porissa 28.3.2019.

Verkostoitumalla parempaa työelämää

Kirteko-verkostotapaamisia on järjestetty syksystä 2014 alkaen 2-3 tapaamista/vuosi. Niissä on ollut tavoitteena edistää työelämän kehittämiseen liittyvää verkostoitumista sekä seurakuntien ja niiden eri toimijoiden että seurakunnille kehittämisen tukea tarjoavien työelämätoimijoiden kesken. Verkostoitumisen idea on ollut kannustaa ja innostaa seurakuntatyöpaikkoja tuottavuuden ja työelämän laadun kehittämiseen, toimimaan siinä yhdessä ja omista lähtökohdista käsin.

Seurakunnista tapaamisissa on ollut mukana sekä työnantajan että henkilöstön edustajia mm. kirkkoherroja, talousjohtoa ja henkilöstöhallinnon asiantuntijoita sekä luottamusmiehiä ja työsuojeluvaltuutettuja. Parhaimmillaan samalta työpaikalta on osallistunut useita edustajia. Työelämätoimijoista mukana on ollut monipuolinen joukkue kirkon pääsopijaosapuolten (Kirkon työmarkkinalaitos, JUKO, Kirkon alat ja Kirkon alan unioni) edustajia ja edustajia Työturvallisuuskeskuksesta, Kevasta, tuomiokapituleista ja Kirkon koulutuskeskuksesta. Tämän syksyn kokoonpanossa uutta olivat tilaisuuksien vetäjiksi palkatut fasilitaattorit Tamorasta ja eräät muut tilaisuuteen kutsutut vierailijat.

Rohkeammin ja isommin

Merkityksellinen verkostotapaamisten ilmeen päivittämisen kannalta oli myös arkkipiispalta saatu videotervehdys. Siinä Työelämä 2020 -hankkeen neuvottelukunnassa kirkon edustajan toimiva Tapio Luoma kannusti meitä verkostolaisia ajattelemaan rohkeammin ja isommin. Saimme myös kehotuksen satsata yhdessä tekemiseen ja keskustelukulttuurin kehittämiseen tapaamisessa ja työpaikoillamme. Siten kasvatamme hänen mukaansa luottamusta, jota muutoksessa ennen mitään muuta tarvitaan.

Kehittämisesimerkit jakoon

Kaikissa Kirteko-verkostotapaamisissa on kuultu esimerkkejä seurakuntien työelämän kehittämisestä ja kehittämiskäytännöistä. Niitä esiteltiin myös tämän syksyn tapaamisissa. Esillä oli esimerkkejä tiimityön kehittämisestä, organisaatiorajat ylittävästä palvelukehittämisestä, yhteiskehittämisestä seurakuntalaisten kanssa, leanauksesta ja rakennemuutoksen edellyttämästä kehittämisestä.

Nämä arvokkaat esimerkit haluamme jakaa muillekin kuin verkostotapaamisten osallistujille. Se toteutuu uudella evl.fi/plus -sivustolla, jota ollaan parhaillaan ottamassa käyttöön. Verkossa julkaistaan jatkossa myös muita kehittämisesimerkkejä. Niihin voi antaa vinkin kuka tahansa meistä sähköpostiin kit@evl.fi.

Jaettuja esimerkkejä hyödynnetään myös ensi vuonna toteutettavassa KirTEKO 2019 -palkitsemisessa, mutta siitä kerromme lisää myöhemmin.

Oili Marttila
neuvottelupäällikkö, kirkon pääsopijaosapuolten työelämäryhmän puheenjohtaja
Kirkon työmarkkinalaitos

Krista Mikkonen
asiantuntija
Kirkon työmarkkinalaitos