Huomioita tasa-arvosta: Patriarkaatti ja feministiteologit – latinalaisamerikkalainen konteksti

Yksityiskohta rakennuksesta. — *Kuva: Jonatan Lewczuk / Unsplash*

Latinalainen Amerikka yhdistetään usein patriarkaattiin ja machokulttuuriin. Machokulttuuria kuvataan elokuvissa stereotyyppisesti, minkä seurauksena monet uskovat ilmiön olevan liioiteltu. Niin luulin itsekin, vaikka olen asunut Latinalaisessa Amerikassa. Opiskellessani teologisessa seminaarissa Comunidad Teológica de Méxicossa vuonna 2019 avasivat silmäni siihen näkemään, miten syvään juurtunut machokulttuuri on. Oivalsin myös, miten vahvasti se on raamatullisesti perusteltu ja miten paljon vahinkoa se aiheuttaa.

Patriarkaatti ylläpitää väkivaltaa

Kun kuluvan vuoden marraskuun 25. päivänä vietettiin kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää, Latinalaisen Amerikan naiset kohottivat jälleen äänensä. Heidän protestinsa kohdistuu väkivaltaan, joka on jatkuvasti osa heidän arkielämäänsä. He protestoivat siksi, että heillä ei ole samaa oikeutta turvalliseen elämään kuin miehillä ja että heitä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. Tämä ilmenee siten, että suurin osa naisiin kohdistuneista rikoksista jää selvittämättä. Heillä ei ole samaa oikeutta vaikuttaa yksityiselämäänsä eikä ammatilliseen toimintaansa kuin miehillä.

Maailman 25 maasta, joissa tehdään eniten naisten murhia, listalla on 14 Latinalaisen Amerikan ja Karibian maata. Keskimäärin yhdeksän naista kuolee väkivallan seurauksena joka päivä. Meksikon kaikista naisista 44 prosenttia on kokenut väkivaltaa kumppaninsa taholta, ja 53 prosenttia on kokenut suhteen ulkopuolista väkivaltaa.

Syy siihen on patriarkaatti ja machokulttuuri, he huomauttavat.

Machokulttuuri patriarkaatin henkenä

Machokulttuuri on kukoistanut Euroopasta saapuneen patriarkaatin takia 500 vuoden ajan. Jos patriarkaatti toimii rakenteena, machokulttuuria voi kutsua sen hengeksi. Machokulttuurin voi käsittää joukkona yhteiskunnan kehittämiä ja hyväksymiä asenteita. Nämä asenteet antavat miehelle maskuliinisina, korkea-arvoisempina pidettyjä ominaisuuksia kuin naiselle annetut feminiiniset ominaisuudet.

Machokulttuurille ominaista on, että miehen ajatellaan olevan subjekti ja naisen objekti. Mies eli el macho on ryhmän johtaja ja perheenpää. Heteroseksuaalisuus on ainoa oikea tapa, jolla mies ilmaisee miehistä arvoaan. Machokulttuuri nostaa esiin miehistä ja väkivaltaista käyttäytymistä ja lisää naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Patriarkaatissa machokulttuuri on hyväksyttyä, ja siihen jopa rohkaistaan. Kurssillani, jossa käsiteltiin maskuliinisuutta ja machokulttuuria, totesimme, että markkinat haluavat pitää yllä patriarkaalista, miehistä kulttuuria. Jos miehet kilpailevat, kulttuurinen tabu estää ilmaisemasta, ettei jaksaisi kilpailla. Näin edistetään menestymistä, mikä puolestaan ylläpitää kapitalismia.

Machokulttuurin seurauksena naiset ovat muun muassa fyysisen, seksuaalisen, psykologisen, taloudellisen ja poliittisen vallan kohteita. Machokulttuuri tuo ongelmia perheisiin ja lähisuhteisiin ja aiheuttaa terveydellisiä ongelmia sekä naisille että miehille. Teologi Rocío Morales kirjoittaa machokulttuurista: Machokulttuurin perustana on naisia ja tiettyjä miehiä kohtaan tunnettu ylemmyydentunne. Kun tämä ylemmyys on uhattuna, mies voi tuntea pakkoa käyttää väkivaltaa, jotta hän voi vahvistaa (miehistä) identiteettiään. Miehen on vaikea luopua niistä etuoikeuksista ja arvoista, jotka kulttuurimme on antanut meille.

Machokulttuurin raamatullisia juuria ruvettiin kyseenalaistamaan

Machokulttuurin teologiset perustat löytyvät toisaalta siitä luomiskertomuksen tulkinnasta, missä nainen luodaan miehen kylkiluusta, toisaalta Efesolaiskirjeen tekstistä, jossa tuodaan esiin naisen alamaisuus miehelle. Molemmat tulkinnat antavat miehelle oikeuden toimia sillä perusteella, että hän olisi korkea-arvoisempi kuin nainen ja muu luomakunta.

Vapautuksen teologian piispat olivat ensimmäisiä, jotka rupesivat kriittisesti ja systemaattisesti tutkimaan valtaa ylläpitäviä rakenteita. Sen sijaan feministiteologit olivat niitä, jotka ottivat itselleen tehtävän tutkia naisiin kohdistuvaa sortoa.

Feministiteologien lähestymistavaksi tuli omaan elämään, subjektiiviseen teologiaan, epäilyksiin ja kyseenalaistamiseen perustuva hermeneutiikka. He kyseenalaistivat kaiken. He kyseenalaistivat teologian, sosiologian, taloustieteen, koulutuksen ja muut tärkeät alueet. He päätyivät siihen, että köyhyys ja yhteiskunnallinen sorto ovat ideologisesti yhteydessä patriarkaattiin.

Feministiteologien lähtökohta kaikkien ihmisten sama arvo

Sanoutumalla irti patriarkaatista feministiteologit tekivät näkyväksi toisen narratiivin. Se oli kertomus kaikkien ihmisen tasa-arvosta sen pohjalta, että nainen ja mies luotiin Jumalan kuvaksi. Nainen ei tule kokonaiseksi miehen kautta, eikä hän löydä pelastusta tottelemalla tai täyttämällä velvollisuutensa synnyttämällä lapsia tai ruokkimalla muita. Naisen ruumiilla on oma arvonsa, joka on miehen ruumiin kanssa samanarvoinen.

Itse luominen ja siihen kuuluva ihmisyys ovat todiste siitä, että nainen on luotu Jumalan kuvaksi. Nainen jakaa todistuksen Jumalan läsnäolosta omalta osaltaan jatkuvalla luomisella ja Pyhän Hengen kantajana. Jumala elää ja toimii edelleen, erityisesti köyhissä ja sorretuissa naisissa. Naisen halventaminen on sen halventamista, mikä on kallisarvoista Jumalan silmissä. Naisen ruumis on elämän, osallisuuden ja inkarnaation tila, ja hän on Jumalan työtoveri ja osa Jumalan pelastusta. Latinalaisamerikkalaiset feministiteologit lakkasivat pitämästä itseään sorrettuina uhreina ja alkoivat nähdä itsensä sellaisen viisauden lähteinä, joka voi ravita kirkkoa hedelmällisemmällä teologialla.

Efesolaiskirje ja muut vaikeat tekstit kuten kirjeet Timoteukselle ja Titukselle tuli ”vapauttaa”. Lukemisen edellytys oli sen näkeminen evankeliumeissa, miten Jeesus toimi vapauttaessaan ihmisen sitomisen sijaan. Jeesus tuli vapauttamaan ihmisen kaikenlaisesta orjuudesta. Feministiteologit huomauttivat, että kenelläkään ei ole oikeutta tai velvollisuutta rajata tai sulkea pois muita ihmisiä. Jeesuksen hyväksyvä asenne koskee kaikkia ihmisiä. Raamatun tekstejä tulee lukea niiden historiallista ja kulttuurista taustaa vasten, eikä niitä voida tulkita kirjaimellisesti. Feministiteologit alkoivat käyttää inklusiivista kieltä, mikä vaikutti myös miehiseen ilmaisuun.

Feministiteologit ajavat avarampaa ajattelua

Feministiteologit kyseenalaistavat jopa sen, miksi Martan tunnustus – Jeesus on Messias, Jumalan poika – on joutunut väistymään Pietarin myöhemmän tunnustuksen tieltä. Martta, jonka on usein valitettu olevan liian käytännöllinen ja pinnallinen, on ensimmäinen, joka lausuu suullisen tunnustuksen. Miksei hänen ympärilleen rakennettu kirkkoa? Olisiko siitä kirkosta tullut vähemmän hierarkkinen? Miksei hän saanut tunnustusta siitä, mitä hän näki ja jolle hän antoi ilmaisun?

Feministiteologit näkivät pikemminkin heikkoutena sen, että patriarkaalinen teologia päättää, kenen tunnustus on tärkeämpi kuin toisten, ja mitä siitä seuraa. Feministinen teologia sanoutuu irti sellaisesta teologiasta, jolla on kaikki ”oikeat” vastaukset kysymyksiin, ja pyrkii avoimempaan, rajoja ylittävään ajatteluun. Feministiteologit puhuvat kirkosta, jossa kaikki on vapautettu patriarkaatista. Siinä kirkossa on naisia, miehiä ja sukupuolivähemmistöjä, eikä se väheksy miehiä. Kirkko on päinvastoin vastaanottavampi, se on kirkko, jossa suhteet ovat horisontaalisia. Näin kirkko on kansanomaisempi.

Pia Kummel-Myrskog
Suomen Lähetysseuran ulkomaanosaston apulaisjohtaja 1.1.2021 lähtien

Suomennos: Paula Laajalahti

27.11.20

Huomioita tasa-arvosta: Yhteisöjen johtajilla on erityinen valta ja vastuu edistää tasa-arvoa

Kuntien työntekijöistä 4/5 on naisia, mutta kunnanjohtajista naisia on 1/4. #Peking+25.

Ammatti- ja opiskelualojen eriytyminen sukupuolittain on Suomessa vahvempaa kuin Euroopassa keskimäärin. Esimerkiksi tekniikan aloilla olemme naisten ja tyttöjen määrässä yhä OECD-maiden hännänhuippuja. Eriytyminen näkyy myös johtopaikoilla. Kunnanjohtajista vain neljännes naisia, vaikka kuntien työntekijöistä yli 80 % on naisia. Muutama päivä sitten julkistettiin yliopistojen johdon tilanne: rehtoreista lähes 70 % on miehiä.

Evankelis-luterilaisessa kirkossa on vastaava tilanne: kirkon johtoporras on varsin miehinen. Piispana on toiminut vasta muutamia naisia ja kirkkoherroista naisia on viidennes. Näin siitä huolimatta, että seurakuntien työntekijöistä 70 % on naisia ja papeista lähes puolet. Pappeina naiset ovat miehiä useammin määräaikaisissa ja osa-aikaisissa tehtävissä tai työttöminä.

Eri sukupuolten edustus eri aloilla tai tehtävissä on tietenkin vain hyvin kapea kuva tasa-arvosta, mutta erityisesti johtotasolla on merkitystä koko organisaation tasa-arvon kehittämisen kannalta. Johtajilla on vastuu, mutta myös suuri mahdollisuus edistää yhteisönsä tasa-arvoisuutta. Näin on myös kirkossa. Muutoksia ja konkreettisia tekoja tarvitaan kaikilla tasoilla. Tasa-arvon edistäminen vaatii jatkuvaa työtä, ei vain hankkeita.

Johtajan tehtävä on laittaa pyörät pyörimään ja taata tasa-arvotyölle tarvittavat resurssit ja tuki. Jokaisella yhteisöllä on oma kulttuurinsa ja omat kipukohtansa ja erityispiirteensä. Kirkon osalta te kirkon eri tehtävissä toimivat tunnette ne parhaiten. Siksi teidän mukanaolonne on välttämätöntä.

Olemme suunnittelemassa yhteistyössä kirkkohallituksen ja Suomen Lähetysseuran kanssa ensi vuodelle keskusteluiden sarjaa tasa-arvosta kirkossa ja laajemmin. Ensimmäisenä on suunnitteilla naisiin kohdistuvaan väkivaltaa koskeva keskustelutilaisuus kirkkopäiville. Arkkipiispa Mäkinen on jo lupautunut mukaan keskusteluun. Tule sinäkin!

Liisa Ketolainen
Naisjärjestöjen Keskusliitto

26.11.20

Vilka är dina byggstenar?

Är det kroppens celler eller kanske det är byggmaterial från årets projekt som gör sig påmind. Orden öppnar stigar inom oss och leder tanken vidare till någonting. Det är svårt att bli kvar på platsen där vi startade.

Under året har många vandrat ute på naturstigar, och vi vet att en stig delar på sig otaliga gånger. När vi går längs stigen så kan vi välja att vika av från stigen eller följa den. Ibland ser vi tydligt stigen i naturen, andra gånger är den svag och kanske bara hen som står bakom dig kan se hur stigenleder oss framåt.

Låt din tanke flyga iväg en stund, andas in och andas ut några gånger, gärna med ögonen stängda, och kom sedan tillbaka. På detta sätt har du lättare att koncentrera dig en stund, du så att säga ”slarvstädar” i ditt sinne.

Vandra på stigar

Kroppen är själens omgivning. Detta betyder att vi bör ta vara på vår kropp, på samma sätt som vi låter kroppen njuta av sin omgivning. Ändå anar jag att många fungerar som jag, förnekar kroppens stelhet, vänjer sig vid värk som kommer från allt sittande och utebliven stretchning. Allt detta står jag ut med till en viss del, sedan kommer ett bakslag och jag ger utrymme för kroppen, en tid framöver. Det kan handla om gymkort eller nya skor. Det kan också handla om en ny bok som berör temat träning eller hälsosam kost.

Byggstenarna köpes in och för en stund tar jag hand om min kropp igen. Jag skapar utrymme för min själ. Själen, mina känslor och sinnen får utrymme i kroppen. Detta öppnar upp till samtal mellan oss. Kanske du upplevt detta när du har gått på gym? Som ny i gruppen pratar vi inte så mycket, men längs med terminen och åren så fördjupas samtalen, vi ger varandra plats, men också vår kropp ger utrymme för själen.

Ger vi plats för varandras själ att utvecklas

I kyrkans fyraårsberättelse fastnar jag i tabellen som beskriver vad som är viktigt för ett lyckat parförhållande. Det handlar om parförhållandets byggstenar. Trohet upplever alla generationer som viktigt, men sedan är variationen större. Där äldre generationer lyfter fram barn, bra bostad och goda inkomster säger den yngre generationen en jämn fördelning av hemsysslor och tid för vänner och intressen.

Grunden i vårt bygge är samma, men sedan väljer vi andra byggstenar. Grunden är lika men utsmyckningen varierar. Utmaningen är; hur möter vi varandra utöver generationerna? Självklart är det viktigaste att lyssna och ge utrymme och sätta ord på det som rör livet. För när vi talar, händer det någonting inom oss. Fokus förändras och perspektivet vidgas. Mycket sker i stunden. Så är det och framför allt för barn och unga sker mycket i stunden. Stunden är det avgörande i livet, det kan vara så svårt att greppa stora helheter, då man både fysiskt och mentalt förändras.

Kan du förundras

Utmaningen att möta varandra ligger i att kunna släppa jaget och förundras över de andra. I ordet förundran finns så mycket, ingenting är självklart, och därför inbjuder man till samtal. Längs stigen vi går så förundras vi över naturen, hur ofta stannar vi till i samtalet och förundras över vad den andra sade utan att lägga värderingar i ordet? Kan vi uppmuntra varandra till öppenhet samtidigt som vi respekterar våra egna och andras gränser? Grunden är lika men utsmyckningen varierar.

Veckoträning

Vi behöver övning i att lyssna på samma sätt som vi behöver låta kroppen utföra sina rörelser för att bibehålla och stärka rörligheten. I ögonblicket när halkan slår till är det bra att ha reaktionsförmåga i musklerna, samma gäller när du hör någon berätta om deras liv som väcker känslor. Det handlar om att vara närvarande i stunden och se bakom den primära reaktionen. Efteråt är det lätt att tänka vad man borde ha sagt, men det är bra att också på förhand tänka dessa tankar. Försöka tankemässigt sätta sig in i en sådan situation och fundera, vad är det jag skulle vilja höra om jag berättade om någonting svårt i mitt liv. Detta är väl den praktiska motion vår själ behöver ibland?

Alla vill inte bli mötta som jag i situationer, men jag måste utgå från mig själv och sedan vidga mina vyer. Jag utgår från att alla bär på attityder och fördomar, och det är en trygg grund att starta från sina åsikter. När jag utforskar mig själv och sätter ord på mina funderingar så skapar jag också utrymme för tillväxt. Jag tror fortfarande på orden; grunden är lika men utsmyckningen varierar.

Levande byggstenar

Oberoende av vad du svarade på inledningsfrågan så är vi människor också byggstenar. Med vår personlighet formar vi kyrkan till vad den är. Kyrkan är på så sätt enhetlig mångfald. I kyrkans mångfald växer vår ande, relation och medvetenhet om Gud.

Enhetlig är lika med livet, mångfalden står vi människor för. Vi människor har och tvingas ha en relation till världen för att klara livet, detta utgör byggstenarna. Så för att kyrkan skall må bra måste vi människor må bra. För att vi människor skall må bra måste vi ta hand om såväl kropp, själ och ande. Att ta hand om betyder inte ett maratonlopp, utan det betyder att ge plats för att vara människa. Någon som gråter, skrattar, längtar, förundras och söker svar. Det är någon som blir bemött i allt det unika och lika som hen är. Det är inte en siffra eller styrka att stå på händer utan det handlar om att vara god mot sig själv. Grunden är fortfarande det samma men utsmyckningen varierar.

Sara Grönqvist
Sakkunnig i själavård
Kyrkostyrelsen

20.11.20

Huomioita tasa-arvosta: Uskonnollinen yhdenvertaisuus

Muurissa ikkuna, jossa on kalterit ja jonka takana näkyy vihreää. — *Kuva Ahmet Yalçın, Pixabay*

Ihmisten välinen yhdenvertaisuus on lisääntynyt. Sortoa, syrjintää ja suosimista tapahtuu ihmisyhteisöissä kuitenkin edelleen ja niiden normalisointi – muuksi selittäminen – onnistuu yhä.

Etninen ja uskonnollinen tausta, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen ja vammaisuus tunnistetaan syrjinnän riskeiksi. Uskonnollinen yhdenvertaisuus nähdään usein kapeasti maallistuneen valtaväestön ja uskonnollisuutta toteuttavien ryhmien välisenä kysymyksenä.

On tarpeen katsoa uskonnollista yhdenvertaisuutta myös yhdyskuntien sisäisenä ja niiden välisenä kysymyksenä. Silloin arvioidaan esimerkiksi sitä, miten turvallista yhteisössä on ilmaista omia näkemyksiä sekä sitä, miten uskovat kunnioittavat toisten uskoa, eli antavat arvon eri tavoin ajattelevien vakaumukselle?

Uskonnollisten yhteisöjen toiminta pohjautuu pyhiin teksteihin ja niistä johdettuihin arvoihin. Yhteisöillä on yhteiskunnan turvaama oikeus ilmentää vakaumustaan ja edistää omien uskonnollisten arvojen toteutumista. Tämä oikeus on turvattu perustuslaissa ja sen toteutumista on jatkuvasti seurattava.

Myös omat kansalliset uskonnolliset ryhmämme ovat alttiita syrjinnälle. Uskonnonvapautta on tärkeää puolustaa. Samalla on syytä tiedostaa, että syrjinnälle alttiit ryhmät voivat itse polkea omien jäsenten sananvapautta ja mitätöidä yhteisön ulkopuolisten uskoa.

Uskonnonvapauslaki velvoittaa yhdyskuntia toteuttamaan tarkoitustaan perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittaen. Yhdyskunnat eivät ole omalakisia, rajattoman autonomian saarekkeita, vaan yhteiskunnallisen sääntelyn alaisia toimijoita.

Kysymisen, pohtimisen ja toisin toimimisen tilaa tarvitaan, jotta yhteisö on turvallinen ja tasa-arvoinen. Hengellisestä väkivallasta on kyse silloin, kun yhteisön jäsen joutuu painostuksen tai sosiaalisen eristämisen kohteeksi näkemysten vuoksi.

Yhdenvertaisuuslaki ei kerro vain mikä olisi hyvää ja oikein. Se kertoo myös, miten hyvää edistetään. Laki velvoittaa viranomaisia ja julkisia toimijoita seuraamaan käytäntöjään sekä kitkemään syrjintää yhdenvertaisuussuunnitelman avulla. Järjestäytyneet yhteisöt ovat julkisia ja toimijoita ja velvoitettuja arvioimaan yhdenvertaisuusperiaatteen valossa käytäntöjään.

Hengellinen väkivalta ja jäsenten eriarvoinen kohtelu ovat uskonnollisen kentän tunnistettuja epäkohtia. Mutta onko ajatus ongelman ratkaisemisesta epärealistinen?

Tarvitseeko uskonharjoittamisen olla tasa-arvoista, oikeudenmukaista tai turvallista? Onko eriarvoisuus, ulossulkeminen ja tuomitseminen uskontoihin rakentuneita ydintoimintoja – niiden DNA:ta – yhtä olennaisesti kuin armo, lähimmäisen rakkaus ja myötätunto?

Jos yhdenvertaisuus otetaan uskonnollisella kentällä vakavasti, hengellistä sortoa vastaan on aktiivisesti vastustettava. Uskonnollinen omalakisuus on uhka myös yhteisöille itselleen. Vapaassa ja turvallisessa yhteisössä arvot, yhteisö ja sen jäsenet voivat kukoistaa.

Johanna Hurtig
YTT, sosiaalityön dosentti, pappi
asiantuntija, Kirkkohallitus

18.11.20

Kirkkojen yhteinen vastuu

Kaksi henkilöä kiinnittämässä julistetta seinään. — Rakhinen osavaltion sisäisten pakolaisten leireillä LWF:n vapaaehtoistyöntekijät kiinnittivät julisteita, joissa oli tietoa COVID-19:stä ja oikeasta hygieniasta rohingyalla ja muilla paikallisilla kielillä. Kuva: LWF / Myanmar

Olemme tottuneet pesemään kätemme lukuisia kertoja päivässä ja pitämään turvavälejä toisiin ihmisiin. Maskit kuuluvat jo moneen tilanteeseen ja käsidesiä kuluu pullotolkulla. Vaikka tämä kyllästyttää, tilanne voisi olla toisin: turvaväleistä ei voisi edes uneksia eikä mitään näistä rutiineiksi muuttuneista asioista voisi tehdä, vaikka haluaisi ja tietäisi sen olevan välttämätöntä. Näin on miljoonilla ihmisillä pakolaisleireillä.

Maailmassa on lähes 80 miljoonaa kotiseudultaan pakenemaan joutunutta ihmistä ja suuri osa heistä asuu pakolaisleireillä. Kun tuhansia tai kymmeniätuhansia ihmisiä on aidattu pienelle alueelle alkeelliseen majoitukseen ja heikkoon sanitaatioon, turvaväleistä ja käsien pesemisestä voi vain uneksia. Jos sairastut, terveydenhoito on olematonta.

Korona kohtelee eri tavoin

Koronapandemia on vaikuttanut merkittävästi kirkkomme ja sen järjestöjen toimintaan. On kokoontumisrajoituksia, etätyösuosituksia, maskisuosituksia ja muita ohjeita. Kolehtitulot ovat notkahtaneet, kun seurakuntalaiset eivät ole normaaliin tapaan voineet kokoontua messuun. Välillä tilanne näytti valoisammalta, mutta nyt koronan toinen aalto herättää taas huolta. Suurta epävarmuutta tulee siitä, että ei ole tietoa, kuinka kauan tämä tilanne kestää. Tiedot rokotteen kehittämisestä rohkaisevat, mutta edelleen on epävarmaa, kuinka kauan sitä pitää odottaa, kuinka suurelle joukolle rokotteita on tarjolla ja kuinka pitkäaikainen suoja rokotteesta tulee. Mentaalipuoli on joutunut kestävyysharjoitteluun, kun keväällä tsempattiin puhdasta ja valoisaa kesää odottaen, mutta nyt mennään pimeintä vuodenaikaa kohti sekä ulkoisessa että sisäisessä sumussa.

Joidenkin ihmisten väitetään saavan voimaa vaikeuksien keskellä siitä, että he tietävät toisilla menevän vielä huonommin. Valitettavasti on niin, että tätä voimanlähdettä on kosolti tarjolla. Globaalissa vertailussa Suomi on selvinnyt koronasta tähän mennessä poikkeuksellisen hyvin – kiitos päättäjien päättäväisistä toimista ja terveydenhuollon ponnistuksista. Suuressa osassa maailmaa tilanne on radikaalisti huonompi. Sama globaali vertailu pätee myös siihen, miten kirkkomme on selvinnyt koronakriisin keskellä.

Pakolaisleirit ovat ääriesimerkkejä koronakärsimyksissä. Ne olivat monesti ääriesimerkkejä kärsimyksestä jo ennen koronaa, mutta nyt tilanne on vain kärjistynyt. Kirkkomme järjestöistä Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Lähetysseura pyrkivät lievittämään hätää pakolaisleireillä – myös taistelussa koronan leviämistä vastaan.

Autetusta auttajaksi

Luterilainen maailmanliitto tunnetaan erityisesti ekumeenisesta toiminnastaan, ja se onkin tärkeä osa Luterilaisen maailmanliiton työtä. Taloudelliselta volyymiltaan ylivoimaisti suurin osa työstä on kuitenkin humanitaarista apua ja kehitysyhteistyötä. Osana sitä on Luterilaisen maailmanliiton Maailmanpalvelun toiminta pakolaisleireillä Afrikassa, Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Lähi-Idässä. Korona-aika on edellyttänyt monia muutoksia työtavoissa, kun esimerkiksi Luterilaisen maailmanliiton pakolaisleireillä ylläpitämät koulut eivät ole voineet toimia normaalisti. Uusia työtapoja on syntynyt sielläkin, missä puitteet ovat erityisen haastavat.

Viime keväänä Luterilainen maailmanliitto käynnisti erityisen ohjelman haavoittuvassa asemassa olevien jäsenkirkkojensa tukemiseksi koronapandemian synnyttämien ongelmien keskellä perustamalla Covid-19 hätäapurahaston. Jäsenkirkot ovat voineet hakea taloudellista tukea hankkeille, joilla ne pyrkivät ehkäisemään koronan leviämistä. Kirkoilla on keskeinen merkitys koronan vastaisessa taistelussa lukuisissa maissa, sillä ne ovat ruohonjuuritason toimijoita ihmisten arjessa. Ne välittävät asianmukaista tietoa pandemiasta ja auttavat suojautumaan siltä – sekä pyrkivät lievittämään akuuttia taloudellista hätää.

Suuri osa Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkoista on pieniä ja normaalioloissakin taloudellisesti haavoittuvassa asemassa. Niihin verrattuna oman kirkkomme tilanne on kuin eri maailmasta – sekä normaalioloissa että pandemian aikana. Näistä pienistä ja suurista, köyhistä ja paremmassa taloudellisessa asemassa olevista kirkoista muodostuu luterilaisten kirkkojen kommuunio, Luterilainen maailmanliitto. Kirkkomme on osa tätä luterilaisten kirkkojen yhteisöä. Emme ole yksin emmekä irrallaan muista – emme hyvinä emmekä pahoina päivinä.

Kirkkomme sai monenlaista apua ja tukea muilta luterilaisilta kirkoilta sotavuosien jälkeen. Me olimme silloin yksi kärsijöistä, yksi niistä heikoista lenkeistä, joita muut tukivat. Nyt on meidän vuoromme auttaa niitä, jotka kärsivät.

Kimmo Kääriäinen
Kirkkoneuvos
Kirkkohallituksen ulkoasiain osasto

13.11.20

Huomioita tasa-arvosta: Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden tulkinnat

Sanapilvi, jossa sanat tasa-arvo, yhdenvertaisuus, kirkko, tulkinta, yhteiskunta, syrjimättömyys, ihmisarvo, käsite, merkitys.

Tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta puhutaan paljon. Keskusteluja seuratessa en aina ole varma, ymmärtävätkö osapuolet ne samalla tavoin. Tasa-arvolla ja yhdenvertaisuudella, kuten muillakin paljon käytetyillä ja tärkeäksi katsotuilla käsitteillä, on taipumus painottua ja muotoutua käyttäjänsä mukaan. Samoille sanoille annetaan toisistaan poikkeavia merkityksiä, jotka nousevat kunkin omasta arvomaailmasta ja ymmärryksestä. Ja loppujen lopuksi saattaa käydä niin, että puhutaankin eri asiasta.

Olen ev.lut. kirkon edustajana Suomen ekumeenisen neuvoston yhdenvertaisuusjaostossa, jossa on paljon pohdittu yhdenvertaisuutta kristillisten kirkkojen näkökulmasta. Yhteiskunnan käsitysten taustalla vaikuttaa kristillinen ihmiskäsitys, mutta siitä on osin vieraannuttu. Ihmiset ovat Jumalan kuvaksi luotuina samanarvoisia, eikä heitä saa asettaa erilaiseen asemaan ilman perusteltua syytä. Joskus kristillisen uskon näkökulmasta kuitenkin on perusteltua noudattaa erilaista käytäntöä kuin yhteiskunnassa yleisesti.

Ev.lut. kirkon ja seurakuntien kannalta yksi merkittävä tällainen käytäntö on palvelukseen hakevien ja työssä olevien eri asemaan asettaminen uskonnon ja vakaumuksen perusteella. Kirkkolaki edellyttää kirkon jäsenyyttä ja konfirmaatiota kaikilta viranhaltijoilta sekä niiltä, joiden työsuhde liittyy kirkon jumalanpalveluselämään, diakoniaan, kasvatukseen, opetukseen tai sielunhoitoon tai joiden työsuhteessa kirkon jäsenyyden ja konfirmaation edellyttäminen on työtehtävien luonteen vuoksi muutoin perusteltua. Tämä ei ole yhdenvertaisuuslain vastaista.

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakeja ei niiden itsensä mukaan sovelleta uskonnonharjoittamiseen. Yhdenvertaisuuslain perusteluissa määritellään uskonnonharjoittaminen seuraavasti: Uskonnonharjoittamiseen katsotaan yhdenvertaisuuslaissa kuuluvan esimerkiksi jumalanpalvelus sekä muut uskonnolliset toimitukset ja tilaisuudet evankelisluterilaisessa kirkossa. Uskonnon harjoittamiseksi ei voida katsoa sellaisia toimia, jotka loukkaavat ihmisarvoa tai muita perusoikeuksia tai ovat oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisia. Erityisesti muiden ihmisten perusoikeuksiin liittyvät näkökohdat tulee ottaa huomioon tulkittaessa, miten pitkälle uskonnon harjoittamisen käsite ulottuu.

Tässä astuvat esiin jälleen erilaiset tulkinnat ja käsitykset yhdenvertaisuudesta ja ihmisoikeuksien soveltamisesta. Erilaisten oikeuksien toteuttamisen haasteena on, että ne saattavat olla keskenään osin vastakkaisia ja rajoittaa toinen toisiaan.

Syrjinnän ja syrjimättömyyden tulkinnat

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakien hyvänä ja tärkeänä tarkoituksena on edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa ja edistää ihmisten yhdenvertaisuutta sekä ehkäistä syrjintä ja tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa. Laeissa kielletään syrjintä minkään henkilöön liittyvän syyn perusteella. Toisaalta aivan yhtä tärkeä säännös on, että erilainen kohtelu henkilöön liittyvän ominaisuuden vuoksi ei ole syrjintää, jos kohtelu perustuu lakiin tai sillä muutoin on hyväksyttävä tavoite ja keinot tavoitteen saavuttamiseksi ovat oikeasuhtaisia.

Palvelukseen otettaessa ja työssä ollessa ketään ei saa syrjiä, mutta erilainen kohtelu on oikeutettua, jos se perustuu työtehtävien laatua ja niiden suorittamista koskeviin todellisiin ja ratkaiseviin vaatimuksiin ja kohtelu on oikeasuhtaista oikeutettuun tavoitteeseen pääsemiseksi. Esimerkiksi nuoria työntekijöitä koskevat erityissäännökset eivät ole syrjintää, koska erilaisesta kohtelusta säädetään lailla. Käytännön työelämässä, jos jokin mahdollisena syrjintäperusteena mainittu seikka estää työtehtävien asianmukaisen hoitamisen, kyseisen seikan perusteella työhön ottamattomuus tai siitä irtisanominen ei ole syrjintää.

Rajan vetäminen sen välille, mikä kussakin tilanteessa on syrjintää ja mikä taas ei, saattaa käytännössä olla hyvinkin vaikeaa. Tässä auttaa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevien säännösten ja niiden tulkintojen ja soveltamisen tunteminen. Siihen kannattaa jokaisen pyrkiä.

Sari Anetjärvi
hallintopäällikkö, OTK

6.11.20

Huomioita tasa-arvosta: Olemmeko matkalla kohti tasa-arvoista ja yhdenvertaista kirkkoa?

Syksyinen, sumuinen metsä ja järvi. — *Kuva: Laura Karhola*

Onko pakotettu tasa-arvo tasa-arvoa laisinkaan?

Kaksi vuotta sitten istuimme marraskuussa eräässä kuuluisassa tamperelaisravintolassa ja jännitimme. Odotimme tietoa seurakuntavaalituloksista. Olimme perustaneet edellisenä keväänä uuden listan, jonka tiimoilta olimme tehneet innokasta ehdokashankintaa ja vaalityötä. Pöhinä oli hyvä, mutta tulevaa vaalitulosta saatoimme vain arvailla. Pikkuhiljaa alkoi tietoja tippua. Menestys yllätti meidät täysin ja ilo oli ylimmillään.

Hyvää vaalimenestystä seurasivat tiukat neuvottelut paikoista niin johtokunnissa, asiantuntijaryhmissä kuin yhteisessä kirkkoneuvostossakin. Pohdimme ryhmän kesken parhaita vaihtoehtoja kuhunkin meille kuuluvaan paikkaan. Vaikka iso osa ryhmästämme oli vaalien ensikertalaisia, löytyi joukosta onneksi myös muutama kokeneempi kirkkobyrokratian osaaja. Tämä oli hyvä, sillä muutoin olisimme varmasti ohittaneet ensimmäisen tasa-arvokysymyksen; johtokuntien, asiantuntijaryhmien ja yhteisen kirkkoneuvoston sukupuolijakauman. Ei riittänyt, että meiltä löytyi sopiva henkilö tehtävään, myös sukupuolen tuli olla oikea.

Nyttemmin, kun mietin noita kuukausia vaalien jälkeen ja niiden aikana käytyjä neuvotteluja, ymmärrän, että silloin tasa-arvokysymys oli ensi kertaa hyvin konkreettisesti läsnä. Lähes huomaamamattani ajaudun kuitenkin tarkastelemaan asiaa ja tilannetta kriittisesti. Onko tällainen pakotettu tasa-arvo tasa-arvoa laisinkaan? Riittääkö, että huolehdimme nais- ja mieskiintiöistä? Toteutuuko silloin todella tasa-arvo tai etenkään yhdenvertaisuus vai koitammeko vain saada asian näyttämään siltä? Mitä tekisimme tilanteessa, jossa joku ehdokkaista ei haluaisi ilmoittaa sukupuoltaan tai ei kokisi identifioituvansa naiseksi taikka mieheksi? Mihin kiintiöön me hänet laskisimme? Tämä kysymys saattaa tuntua kaukaiselta, mutta sitä sen ei vuonna 2020 tulisi olla. Kirkon ja sen luottamustehtävien tulisi olla aidosti avoimia kaikille jäsenille, sukupuoleen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin katsomatta. Vain niin voimme varmistua, että kaikkien ääni pääsee kuuluville rakentaessamme yhdessä tulevaisuuden kirkkoa.

Minun on myös myönnettävä, että koen nais- ja mieskiintiöt ylipäänsä hieman ongelmallisina. Haluaisin uskoa, että nykypäivänä paras saa paikan ja tasa-arvo sekä yhdenvertaisuus on itsestäänselvyys. Valitettavasti saan tasaisin väliajoin muistutuksia siitä, että olen tämän asian suhteen liian optimistinen. Ammattitaitoisia ja osaavia ministereitäkin tytötellään. Kirkon osallistumisesta pride-viikolle nousee meteli. Avoimien neuvottelujen sijasta paikkojen jakamisesta sovitaankin suljettujen ovien takana.

Avoimuus yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon takeena

Vaikka suurin osa eri elimissä käsiteltävistä asioista tuntuu ainakin ensisilmäyksellä koskevan aivan muita kun yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoasiota, on nuo kaksi tärkeää arvoa syytä pitää jokaisessa kokouksessa kirkkaana mielessä. Miten varmistumme luottamustoimia hoitaessamme siitä, ettei ketään ilman hyväksyttävää syytä aseteta eri asemaan esimerkiksi sukupuolen, iän, alkuperän, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan tai vammaisuuden takia? Selkeimmin tähän asiaan törmätään luonnollisesti henkilövalintojen kohdalla. Onko virkojen täyttö tällä hetkellä siinä määrin avointa, että tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista voidaan kontrolloida?

Yhdessä yhdenvertaisuuteen liittyvässä asiassa olemme sentään Tampereella kunnostautuneet. Tätä nykyä nuorten edustajat löytyvät nimittäin niin seurakuntaneuvostoista, yhteisestä kirkkovaltuustosta kuin yhteisestä kirkkoneuvostostakin. Näen, että tämä on osa yhdenvertaisuuden toteuttamista ja askel kohti tasa-arvoisempaa kirkkoa. Nuorten läsnäolo ei kuitenkaan riitä, vaan meidän tulee huolehtia siitä, että hekin uskaltavat tuoda näkemyksensä avoimesti esiin ja olla näin mukana rakentamassa tulevaisuuden kirkkoa.

Laura Karhola, asianajaja, Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston, Tampereen seurakuntien yhteisen kirkkoneuvoston ja yhteisen kirkkovaltuuston jäsen

4.11.20

Riskit haltuun seurakuntatyössä

Koimme viime perjantaina webinaaritilaisuuksien järjestäjien pahimman painajaisen. Tekniikka ei toiminut niin kuin sen piti. Riskit haltuun seurakuntatyössä -webinaarisarjamme ensimmäinen osa pääsi alkamaan runsaan vartin myöhässä. Olimme järjestäjien kesken kokoontuneet edellisenä päivänä kenraaliharjoitukseen, jolla pyrimme varmistamaan toteutuksen sujumisen. Tekniikan ongelmia emme sillä pystyneet kokonaan poistamaan, mutta kyky toimia yhdessä vahvistui ja perjantaiaamun haasteet ratkesivat sujuvammin kuin uskalsimme toivoa. Onni onnettomuudessa oli myös, että runsaan 100 henkilön osallistujajoukko oli innostunut aiheesta ja jaksoi odottaa ”tilaisuuden avautumista”.

Tilanteiden tiedostaminen parantaa niihin varautumista

Webinaarisarjamme alun haasteissa voidaan nähdä vastaavuutta työturvallisuuslain edellyttämään työpaikan riskien hallintaan, mikä on perjantaina käynnistyneen webinaarisarjamme pääteema. Vaarat ja haitat selvittämällä ja tunnistamalla voimme vähentää riskejä, vaikka emme voi niitä läheskään aina kokonaan poistaa. Voimme vaikuttaa työpaikan turvallisuuden ja terveellisyyden edistämiseen sekä työntekijöiden työkyvyn ylläpitämiseen ennakoivasti ja voimme asettaa työpaikan turvallisuusjohtamiselle tavoitteita.

Tehtävä on yhteinen. Jokaisen meistä on oltava työpaikan arjessa asemastamme ja tehtävistämme riippumatta etukenossa työpaikan turvallisuusriskejä tunnistamassa ja poistamassa. Webinaarissa esitetyn yritysesimerkin mukaan meitä työpaikoilla voisi jopa muistuttaa yhteisestä vastuustamme asiassa. Sen voisi vaikka tehdä teippaamalla peileihin tekstejä tai tarroja, joissa lukee: ”Katsot silmiin työturvallisuutesi tekijää”.

Hyvinvoiva ja terve työntekijä on tuottavampi ja tuloksellisempi

Työpaikan vaarojen ja haittojen selvittämisestä ja riskien arvioinnista on säädetty työturvallisuuslaissa. Sen mukaan työnantajan ja tämän edustajien vastuu työpaikan turvallisuuden ja terveellisyyden edistämisestä on erityinen. Laki velvoittaa asiassa myös työntekijöitä. Riskien arviointi on perusteltavissa myös työhyvinvoinnin ja työpaikan toiminnan tuloksellisuuden avulla. Se on oikeastaan perusedellytys niille. Tämän olivat webinaarin osallistujat jo hyvin sisäistäneet, mikä kävi ilmi heidän vastauksistaan kysymykseemme: ”Miksi työpaikan vaarojen ja haittojen selvittäminen ja riskien arviointi on tärkeää?”

Osallistujat toivat esille sekä edellä sanotut työturvallisuuslain, työhyvinvoinnin ja työn tuloksel-lisuuden vaatimukset että mahdollisuuden vaikuttaa työolohin. Riskienarviointi ja sen tuloksena tehtävät toimenpiteet ehkäisevät tapaturmia ja vähentävät sairauspoissaoloja, jotka voivat pahimmillaan johtaa työuran ennenaikaiseen päättymiseen työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen vuoksi. Me haluamme vielä lisätä, että erityisesti nyt poikkeusoloissa riskien arviointi on arjen työkalu ja tärkeä keino työn jatkumisen turvaamiseksi.

Webinaarisarja jatkuu

Alun teknisistä ongelmista huolimatta webinaarisarjan avaus oli onnistunut. Siitä kertoo palaute, jossa käytettiin sanoja: mielenkiintoinen, hyödyllinen, hyvä, kiinnostava, tarpeellinen. Jos sinä kiinnostuit tulemaan mukaan nyt, niin tutustu neljän jäljellä olevan webinaarin teemoihin Työtuvallisuuskeskuksen Riskit haltuun seurakuntatyössä -nettisivuilla. Valitse teemoista sinulle sopiva kokonaisuus ja ilmoittaudu webinaareihin Työturvallisuuskeskuksen verkkopalvelussa. Löydät Riskit haltuun seurakuntatyössä -sivuilta myös tilaisuuksien jälkeen julkaistavat webinaaritallenteet.

Tämän viikon perjantaina webinaarissa on vuorossa vähemmän tunnettu ja tunnistettu eettinen kuormitus. Tarkastelemme silloin eettisen kuormituksen mahdollisia aiheuttajia, ilmenemismuotoja ja seuraamuksia sekä ennen kaikkea sen ennaltaehkäisyä ja eettisesti haasteellisten tilanteiden käsittelyä yhteisöllisesti. Tervetuloa mukaan!

Paula Aaltonen, toiminnanjohtaja, Kirkon alat
Oili Marttila, neuvottelupäällikkö, Kirkon työmarkkinalaitos

Kirjoittajat ovat Työturvallisuuskeskuksen Kuntaryhmän Riskit haltuun seurakuntatyössä -hankeryhmän jäseniä ja vastasivat webinaarisarjan ensimmäisen osan järjestelyistä.

30.10.20

Huomioita tasa-arvosta: Jumalan kuvaksi luotu ja yhdenvertainen

Kirkkomaa, jolla on kylttejä, joissa on esimerkikksi pyörätuolissa istuva hahmo, lastenrattaat yms.

Kirkon tulisi olla jäsentensä, luottamushenkilöidensä ja työntekijöidensä näköinen. Kirkkohallitus on julkaissut monia asiakirjoja, jotta vammainen henkilö pääsee täyteen osallisuuteen eri tasoilla rakkaassa kirkossamme. Ne ovat tärkeitä ja niiden kautta pohdin tätä osallisuutta ja saavutettavuutta. Olen silti sitä mieltä, että meidän kaikkien tulisi päästä entistä enemmän eteenpäin asiakirjoista oikeaan, aitoon osallisuuteen kirkossamme.

Minulle tärkeä ja merkittävä johtotähti on ajatus Jumalan kuvaksi luodusta ihmisestä. Siihen kuulumme me kaikki, roseinemme ja särkyneisyydenkin keskellä. Emmekä saa unohtaa, että vammaisuus on osa tätä kuvaa. Jotain puuttuu, jos vammainen loistaa poissaololla. Eräs tärkeä motto on vammaisliikkeen motto: ”Ei mitään meistä, ilman meitä”.

Kaikille avoin kirkko

Vain kaikille avoin kirkko on uskottava Kristuksen kirkko. Osallisuuden tiellä voi olla fyysiseen ympäristöön, rakenteisiin, epätyydyttäviin käytäntöihin, kommunikaatioon tai asenteisiin liittyviä esteitä. Niiden poistaminen vaatii suunnitelmallista ja jatkuvaa työtä. Osallisuus tulee näkyä seurakuntalaisuutena, vapaaehtois- ja luottamushenkilötoiminnassa paikallisseurakunnasta kirkolliskokoukseen saakka. Pidän tärkeänä, että kirkossa on töissä erilaisissa tehtävissä eri tavoin vammaisia ihmisiä. Meidän tuomamme resurssit ja asiantuntemus ovat merkittävä osa saavutettua kirkkoa.

Kohti kaikkien kirkkoa

Kirkon vammaissymposiumeja pidettiin vuosituhannen vaihteen molemmin puolin muutamia. Näistä viimeisessä, vuonna 2002 valmisteltiin pohjatekstiä asiakirjalle Kirkko kaikille – Kirkon vammaispoliittinen asiakirja. Se hyväksyttiin Kirkkohallituksen täysistunnossa 13.8.2003. Se perustui Kirkon omaan sanomaan, YK:n sopimuksiin ja keskittyi tiedottamiseen osallisuuden esteistä. Se on 12 sivua sisältävä dokumentti.

Saavu – kirkon saavutettavuusohjelma

Saavu – Kirkon saavutettavuusohjelma hyväksyttiin Kirkkohallituksen täysistunnossa 18.9.2012. Se on vuoden 2002 Kirkko kaikille -julkaisua monipuolisempi. Siinä käy hyvin ilmi, että saavutettavuus nousee teologian ytimestä. Kirkon tulee olla olemukseltaan kaikki huomioon ottava. Saavutettavuudessa valtion ja EU:n lainsäädäntö sitoo myös kirkkoa. Kirkko on osa yhteiskuntaa.

Tutustu Kirkon saavutettavuusohjelmaan

Aktiivisesti osallinen – Toimintaohjelma vuosille 2019–2024

Kirkon uusi toimintaohjelma Aktiivisesti osallinen − YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien sopimuksen kirkon toimintaohjelma 2019−2024 julkaistiin 2.12.2019.

Tutustu Aktiivisesti osallinen -dokumenttiin

Toimintaohjelma pohjautuu YK:n vammaisten ihmisten oikeuksien yleissopimukseen. Se on julkaistu ja hyväksytty vuonna 2006 ja Suomen hallitus ratifioi sen 10.6.2016. Lue sopimusteksti.

Tämä on tärkeä edistysaskel kohti kaipaamaani konkretiaa kirkon työssä. Toki sitä löytyy jo Saavu-dokumentista ja monien seurakuntien hyvistä käytännöistä.

Vammaisen henkilön oikeuksien toteutumista ja mahdollisuuksia itsenäiseen osallistumiseen voidaan edistää esteettömyydellä, saavutettavuudella, asennemuutoksilla ja erilaisia vammaisuuteen liittyviä tilanteita entistä enemmän huomioon ottamalla.

Vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutuminen edellyttää hyvin monien tahojen yhteistyötä, verkostoitumista, strategista johtamista ja taloudellisia panostuksia kirkon kaikilla tasoilla.

Lisätietoja:

Riitta Kuusi (2016): Kirkko kaikille ja kaikkien kirkko. Vammaisuus sosiaalisena ilmiönä ja teologisena kysymyksenä. Ylempi pastoraalitutkinto.

Vs. seurakuntapastori, ensimmäinen näkövammainen pappisnainen Tuula Paasivirta aloittamassa apostolien päivän messua Vantaan Virtakirkolla heinäkuussa 2020.

Tuula Paasivirta
vs. seurakuntapastori (50%) Vantaankosken seurakunta.

Kirjoittaja on ensimmäinen näkövammainen nainen pastorina, joka käyttää kyynärsauvaa liikkuessaan. Toimii myös toimittajana, kriisityöntekijänä sekä kirjallisuusterapiaohjaajana ja viestintätehtävissä. Saavu Kirkkoposti piste- ja äänilehden päätoimittaja, Kirkkohallituksen virallinen edustaja Vammaisjärjestöjen naisverkossa. Kuka kuuntelee köyhää? -verkoston perustajajäsen ja joidenkin kirkon työntekijä-, vammais- ja köyhyysjärjestöjen hallituksien jäsen. Hän on myös Vuosaaren seurakunnan seurakuntaneuvoston varajäsen.

28.10.20

Kun luottamus särkyy

Viime viikkojen uutinen tietomurrosta psykoterapiakeskus Vastaamoon on koskettanut tuhansien ihmisten elämää joko suoraan tai välillisesti. Henkilökohtaisten tietojen päätyminen vääriin käsiin ja kiristysten uhriksi joutuminen ovat järkyttäneet syvästi etenkin heitä, jotka muutenkin haavoitettuna ovat käyneet läpi raskaan tien. Luottamuksen särkyminen herättää epätoivoisia kysymyksiä: Keneen voi enää luottaa…? Olenko niin vähäarvoinen, että minun asiani ovat kohta kaikkien julkista riistaa…?

Väistämättä ajatukseni johtavat tämän tapauksen ääreltä myös kirkon sielunhoitoon. Siinä on johtavana periaatteena ehdoton luottamuksellisuus ja sielunhoitajan vaitiolovelvollisuus. Siksi sielunhoitajan tulee olla hyvin tarkkana, ettei mitään tietoja pääse vuotamaan. Omista kipeistä asioista avautuminen on voinut vaatia pitkällistä harkintaa ja tunnustelua. Siksi niiden julki tuleminen väärään aikaan väärässä paikassa voi haavoittaa syvästi. Se rikkoo luottamusta auttajaan ja sen jälkivaikutuksia voi joutua kantamaan loppuelämän ajan. Asiakkaan luottamus on niin arvokas asia, ettei sitä saisi rikkoa missään tilanteessa.

Luottamuksen arvoinen?

Kun kohdataan sielunhoidollisten asioiden merkeissä, ollaan erittäin luottamuksellisessa tilanteessa. Siinä on työvälineenä vain sielunhoitajan oma persoona. Kaikki, mitä kuulen tai havaitsen, jääköön oman pääni sisään. Vain työnohjauksessa saan tuoda niitä esiin ja silloinkin häivytetysti. Ainakaan en saa kirjoittaa mitään raportteja nimeltä mainiten mihinkään arkistoihin. Voin käyttää muutettua nimeä ilman mitään tunnistettavia tietoja. Jos kirjoitan jotain oman muistini tueksi, teen sen vanhanaikaisesti vihkoon, jota säilytän varmassa tallessa ja myöhemmin silppuan.

Tietomurto on nostanut esiin myös kysymyksen oikeanlaisen tuen tarjoamisesta uhreille. Kun sattuu suuronnettomuus, niin yleensä auttajien verkosto aktivoituu välittömästi. Terveydenhuolto, sosiaalitoimi, järjestöt ja kirkko ovat yhdessä tarjoamassa tukea. Isot tapahtumat myös säteilevät laajalle. Uhrien ja heidän läheistensä ympärillä on lisäksi laaja kehä tuttavia ja paikkakunnan ihmisiä. Onnettomuus tai kriisi vaikuttaa kauas myös tehokkaan tiedonvälityksen kautta. Siksi tämä tietomurtokin koskettaa laajemmin kuin vain pääkaupunkiseudulla. Apua on jo tarjolla, mutta silti moni voi olla vielä aivan eksyksissä.

Neuvottomina mutta ei toivottomina

Tietomurto on rikos, jota ei tunneta tarpeeksi. En itsekään väitä tuntevani sen mekanismeja enkä vaikutuksia riittävän hyvin. Siksi voin jakaa huoleni niiden kanssa, jotka nyt ovat järkyttyneitä ja peloissaan, jopa toimintakyvyttömiä. Kun uhka on päällä, ei osaa eikä jaksa toimia. Siinä tarvittaisiin rauhallisia, osaavia ja määrätietoisia auttajia, jotka voisivat neuvoa käytännön asioissa, kuten rikosilmoituksen tekemisessä, sekä olla olkapäänä kuuntelemassa huolta ja pelkoa. Kuuntelijana ja tukihenkilönä voi olla, vaikka kokisi oman osaamattomuutensa digitekniikan edessä.

Kun luottamus ihmisiin on kokenut kovan kolauksen, tarvitaan vakaata perusturvallisuuden palauttamista. Sitä kirkon työntekijät ja vapaaehtoiset voivat tarjota vaikka esirukouksen muodossa. Se on vahva kädenojennus; osoitus siitä, että me välitämme, ja on olemassa suurempi, joka kantaa meitä kaikkia. Onneksi jo seuraavana sunnuntaina Yle 1:n radiojumalanpalveluksessakin muistettiin tietomurron uhreja.

Tämä on kaikille uusi, arvaamaton tilanne, eikä sen edessä aina löydä oikeita sanoja. Mutta sanat tai asioiden loputon selittäminen eivät auta paljoa. Saa olla yhdessä neuvoton, mutta ei tarvitse olla toivoton. Epätoivoon ei ole vaivuttu pandemiankaan kohdatessa, vaan on etsitty ja löydetty uusia toimintamalleja. On kohdattu ihmisiä verkossa, jaettu ruokaa, soiteltu eri kohderyhmille, kuunneltu ja rohkaistu. Se kaikki voi näyttää vaatimattomalta valtavan avuntarpeen rinnalla. Mutta pienikin apu oikeaan aikaan voi olla yhdelle ihmiselle suuri askel eteenpäin. Tietomurto on kyllä arvaamaton vihollinen, mutta voitettavissa. Tärkeintä on nyt lähiviikkoina vastata haavoitettujen ihmisten huutoon ja antaa oikea-aikaista tukea.

Taina-Maija Miettinen
vammaistyön pappi, Kajaani

Lue myös: Kirkon henkisen tuen tietosuoja