Ihmisten välinen yhdenvertaisuus on lisääntynyt. Sortoa, syrjintää ja suosimista tapahtuu ihmisyhteisöissä kuitenkin edelleen ja niiden normalisointi – muuksi selittäminen – onnistuu yhä.
Etninen ja uskonnollinen tausta, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen ja vammaisuus tunnistetaan syrjinnän riskeiksi. Uskonnollinen yhdenvertaisuus nähdään usein kapeasti maallistuneen valtaväestön ja uskonnollisuutta toteuttavien ryhmien välisenä kysymyksenä.
On tarpeen katsoa uskonnollista yhdenvertaisuutta myös yhdyskuntien sisäisenä ja niiden välisenä kysymyksenä. Silloin arvioidaan esimerkiksi sitä, miten turvallista yhteisössä on ilmaista omia näkemyksiä sekä sitä, miten uskovat kunnioittavat toisten uskoa, eli antavat arvon eri tavoin ajattelevien vakaumukselle?
Uskonnollisten yhteisöjen toiminta pohjautuu pyhiin teksteihin ja niistä johdettuihin arvoihin. Yhteisöillä on yhteiskunnan turvaama oikeus ilmentää vakaumustaan ja edistää omien uskonnollisten arvojen toteutumista. Tämä oikeus on turvattu perustuslaissa ja sen toteutumista on jatkuvasti seurattava.
Myös omat kansalliset uskonnolliset ryhmämme ovat alttiita syrjinnälle. Uskonnonvapautta on tärkeää puolustaa. Samalla on syytä tiedostaa, että syrjinnälle alttiit ryhmät voivat itse polkea omien jäsenten sananvapautta ja mitätöidä yhteisön ulkopuolisten uskoa.
Uskonnonvapauslaki velvoittaa yhdyskuntia toteuttamaan tarkoitustaan perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittaen. Yhdyskunnat eivät ole omalakisia, rajattoman autonomian saarekkeita, vaan yhteiskunnallisen sääntelyn alaisia toimijoita.
Kysymisen, pohtimisen ja toisin toimimisen tilaa tarvitaan, jotta yhteisö on turvallinen ja tasa-arvoinen. Hengellisestä väkivallasta on kyse silloin, kun yhteisön jäsen joutuu painostuksen tai sosiaalisen eristämisen kohteeksi näkemysten vuoksi.
Yhdenvertaisuuslaki ei kerro vain mikä olisi hyvää ja oikein. Se kertoo myös, miten hyvää edistetään. Laki velvoittaa viranomaisia ja julkisia toimijoita seuraamaan käytäntöjään sekä kitkemään syrjintää yhdenvertaisuussuunnitelman avulla. Järjestäytyneet yhteisöt ovat julkisia ja toimijoita ja velvoitettuja arvioimaan yhdenvertaisuusperiaatteen valossa käytäntöjään.
Hengellinen väkivalta ja jäsenten eriarvoinen kohtelu ovat uskonnollisen kentän tunnistettuja epäkohtia. Mutta onko ajatus ongelman ratkaisemisesta epärealistinen?
Tarvitseeko uskonharjoittamisen olla tasa-arvoista, oikeudenmukaista tai turvallista? Onko eriarvoisuus, ulossulkeminen ja tuomitseminen uskontoihin rakentuneita ydintoimintoja – niiden DNA:ta – yhtä olennaisesti kuin armo, lähimmäisen rakkaus ja myötätunto?
Jos yhdenvertaisuus otetaan uskonnollisella kentällä vakavasti, hengellistä sortoa vastaan on aktiivisesti vastustettava. Uskonnollinen omalakisuus on uhka myös yhteisöille itselleen. Vapaassa ja turvallisessa yhteisössä arvot, yhteisö ja sen jäsenet voivat kukoistaa.
Johanna Hurtig
YTT, sosiaalityön dosentti, pappi
asiantuntija, Kirkkohallitus