Arkisto: Kirkon työelämä 2030
Kirkon yleinen palkkausjärjestelmä pähkinänkuoressa
15.6.2022Näissä työelämä-kirkonkelloblogeissa kirjoitetaan usein ajankohtaisista aiheista, kuten työhyvinvoinnin ja tasa-arvon edistämisestä tai lainsäädännön muutoksista. Välillä unohtuu, että myös aivan perusasioista olisi syytä viestiä eikä ajatella, että monet asiat itse kukin voi lukea suoraan Kirkon virka- ja työehtosopimuksesta. Jos kuitenkin on joku, joka ei ole jaksanut Kirkon työmarkkinalaitoksen nettisivuille ja siellä julkaistuun Kirkon virka- ja työehtosopimuksen […]
Tasa-arvo on yhteinen asia
12.5.2022Toukokuun 2022 kirkolliskokouksessa käsiteltiin hyvin yleisluontoisesti ilmaisten aloitetta, jossa esitettiin, että kirkkohallituksen tulee ryhtyä toimiin, jotta seksuaalinen häirintä loppuisi kirkon piirissä. Asia siirrettiin yleisvaliokunnan käsittelyyn. Olin kuultavana yleisvaliokunnassa. Saatoin kertoa monta asiaa valiokunnan jäsenille, joita työmarkkinaosasto ja omasta puolestaan myös toiminnallinen osasto ovat jo tehneet kaikenlaisen häirinnän ennaltaehkäisemiseksi. Näitä ovat mm kirkon pääsopijaosapuolten vuonna 2018 […]
Perhevapaauudistus voimaan 1.8.2022 – mikä muuttuu?
27.4.2022Tausta hallitusohjelmassa Perhevapaauudistuksen tausta on Suomen nykyisen hallituksen hallitusohjelmassa. Tavoitteena siinä on, että yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa toteutetaan perheiden hyvinvointia tukeva perhevapaauudistus niin, että perhevapaat ja hoitovastuu jakautuvat perheissä jatkossa tasaisesti molempien vanhempien kesken. Perheiden valinnan ja joustojen mahdollisuuksia perhevapaiden pitämisessä lisätään ja monimuotoisia perheitä kohdellaan tasapuolisesti. Kotihoidontuki jatkuu kuitenkin nykymuotoisena. Olennaiset lainsäädäntömuutokset Uudistusta koskeva sairausvakuutuslakia (1124/2004) ja […]
Täydennä osaamistasi! Opintopolkuja työuran aikana
2.3.2022Osaamisen kehittäminen on kattava termi. Se sisältää seurakunnan työyhteisön jäsenten yksilöllisen osaamisen kehittämisen sekä koko työyhteisön tai tiimin osaamisen kehittämisen. Tässä blogissa nostamme esiin erilaisia yhteiskunnan koulutusjärjestelmän sekä kirkon henkilöstökoulutuksen tarjoamia mahdollisuuksia. Tämän blogin lopusta löydät kolme linkkiä diasarjoihin, joista löydät lisätietoa ja linkkejä tarjontaan. Osaamisen kehittämisen muotoja ovat esimerkiksi henkilöstökoulutus, perehdytys, kehittämishankkeet, työpajat ja […]
Tutkinnon täydentäminen diakonian, nuorisotyönohjaajan tai varhaiskasvatuksen ohjaajan virkaan – nyt aiempaa joustavammin
9.2.2022Miksi aiempaa ammattikorkeakoulututkintoa pitäisi täydentää? Esimerkiksi, jos sinulla on vaadittava ammattikorkeatutkinto johonkin hengellisen työn virkaan, mutta sinulla ei ole kelpoisuutta hakeutua toiseen ammattikorkeakoulututkintotasoiseen hengellisen työn virkaan. virka, jota hoidat, lakkautetaan tai muutetaan toiseksi viraksi, tarvitset kelpoisuuden toiseen hengellisen työn virkaan. olet suorittanut sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon, sairaanhoitaja (AMK) tai sosionomi (AMK) tai humanistisen alan ammattikorkeakoulututkinnon, […]
Mitä kuuluu yhdenvertaisuudelle kirkossa?
26.1.2022Olen työskennellyt viimeiset pari vuotta Kirkkohallituksessa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden teemojen parissa. Aihepiiri on toistuvasti esillä erilaisilla foorumeilla: henkilökohtaiset keskustelut, päätöksenteko, julkisuus. Sirpaleisen ja puuttuvan tiedon johdosta kokonaiskuvan rakentaminen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta kirkossa on kuitenkin vaikeaa. Ajankohtaista yhdenvertaisuustietoa seurakunnista Vuonna 2010 valmistui Kohti yhdenvertaisuutta kirkossa -selvitys, jossa kartoitettiin yhdenvertaisuustilannetta seurakunnissa. Raportin luoma tilannekuva on kuitenkin jo […]
Missä kulkee raja?
2.12.2021Katselen vanhoja leiri- ja retkikuviani eri seurakunnista. Joissakin kuvissa roolini on leiriläisen, joissakin isosen tai työntekijän. Paljon hyviä muistoja, iloisia kasvoja ja hauskoja iltaohjelmia. Osa kuvista herättää kuitenkin myös katumuksen ja syyllisyyden tunteita. Innostuksen keskellä, huumorin varjoon piiloutuen emme aina toimineet sensitiivisesti ja yksilön rajoja kunnioittaen. Emme leiriohjelmissa ymmärtäneet, että yksityisyyden rajoja, sukupuolista ja seksuaalista […]
Työnteko on parasta oppimista
1.11.2021Perjantaina 29.10.2021 järjestimme kirkon työelämän kehittämishankkeen päätöstilaisuuden. Olimme saaneet yhdessä henkilöstöjärjestöjen kanssa paikalle monipuolisen puhuja- ja keskustelijajoukon. Kun koko hankkeen teemana oli Tulevaisuuden työelämä tehdään yhdessä – tavoitteena kestävän työelämän tiekartta, oli ymmärrettävää, että alustajat ja panelistit tarkastelivat työelämää näiden tavoitteiden näkökulmasta. Kaksituntisessa seminaarissa nousi esiin hyvin monenlaista ajatusta ja näkemystä. Seuraavassa esitän muutaman omaan […]
Oppisopimus – tuttu juttu, mutta uudessa kuosissa
22.9.2021– Olipas aivan mainio juttu! Se, kun sitten lähdin ja opiskelin ”opsona”.– Kiva juttu, mikä oli parasta? – Käytäntö, ja ihan teoriakin. Se juuri oli yllätys, koska teoria tuli opittua samalla, kun hommasi kaikkea. Mutta, ihan parasta oli, että lähti liikkeelle paljon muutakin kuin käytännön taitoja. Voisi ehkä sanoa, että kasvoin ihmisenä. Tässä on tiivistettynä […]
Kärsivällisyys on hyve
18.8.2021Loppuvuosi 2021 vaikuttaa näin elokuun puolivälissä edelleen koronan varjostamalta. Toki tilanteen vakavuus vaihtelee eri puolilla Suomea, mutta useissa kasvukeskuksissa on kiristetty rajoituksia ja odotettu paluu uuteen normaaliin on jälleen siirtymässä. Kesän jälkeen mielissämme on varmasti jo aimo annos pettymystä ja kysymys kuuluukin, miten tätä kaikkea vielä jaksaa. Ehkä viisainta olisikin luopua ajatuksesta uudesta normaalista ja […]