Patsas, jossa ihminen nojaa miettivässä asennossa kättään polveen.

Kaikkien kirkon työntekijäryhmien osaamisesta pidettävä huolta

12.12.2024

Vasta julkaistu ”aikuisten Pisa-tutkimus” (PIAACII) osoitti, että suomalaisten luku- ja kirjoitustaito ovat vertailumaiden parhaat, ja ongelmanratkaisutaidoissa Suomi jakaa kärkisijan Japanin kanssa. Taitotehtävillä mitattiin arkielämässä tarvittavia tiedon hakemiseen, arviointiin ja hyödyntämiseen liittyviä taitoja. Tällainen osaaminen kytkeytyy myös erilaisiin nykyajan työelämässä vaadittaviin valmiuksiin.  Hankkeen tutkijat arvioivat, että hyvät perustaidot antavat pohjaa jatkuvalle oppimiselle. Kolme viidestä (61 %) […]

Åbo Akademin Teologicum-rakennus.

Papiksi meillä ja muualla

14.2.2024

Papin opintojen vertailua eri Pohjoismaissa.

Taustalla vihreä lehti, teksti: Haluamme edistää oppimista.

Rohkeutta, toivoa ja merkitystä

20.9.2023

Kirkon tutkimuksessa ja koulutuksessa on kuluneen runsaan vuoden tehty tietoista pohdintaa siitä, miten koulutuksesta puhutaan. Koulutuksen järjestäjillä on houkutus keskittyä tarkastelemaan omaa toimintaa. Sen, mitä koulutuksessa tapahtuu, tulisi tukea ja mahdollistaa oppimista ja synnyttää uteliaisuutta ja innostusta. Siten pienikin muutos ajattelussa ja toiminnassa voi saada aikaan suuria vaikutuksia. Kirkon Ovet auki -strategia haastaa Kirkon tutkimusta […]

Messustandin yläpuolella punainen ympytä: uskottu, toivottu, rakastettu..

2600 kohtaamista

2.12.2022

Adventtiaika merkitsee minulle porttia uusiin mahdollisuuksiin ja tulevaisuuden toivoon. Tätä koin Studia-messuilla viime viikolla. Kohtasimme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon osastolla seurakunnan eri ammatteja edustavien päivystäjien kanssa 2600 nuorta. Heillä oli tulevaisuudestaan monenlaisia kysymyksiä ja tunteita. Niistä kuitenkin heijastui toivo ja usko oman elämän mahdollisuuksista. ”Ootko miettiny sellasta asiaa, että kirkko voiskin olla sun työnantaja tulevaisuudessa?” ”En […]

Kouluttautujat Agrigolan kappelissa Kirkon koulutuskeskuksessa.

Kouluttajan testamentti

30.11.2022

Jään joulukuun alussa täysin palvelleena eläkkeelle Kirkon tutkimus ja koulutus -yksiköstä. On tullut aika vetää yhteen joitakin langanpäitä kuluneelta 10 vuodelta. Olen ollut jumalanpalveluselämän kouluttajana vuodesta 2012 alkaen. Työpaikkani on kirkon paras tähystystorni. Missään muualla ei olla sellaisella näköalapaikalla kuin Kirkon koulutuskeskuksessa. Koulutussaleihin tulee kirkon työntekijöitä erilaisista todellisuuksista ympäri maata. Kokemusten jakaminen ja omaan työhön […]

Värikkäät lankakerät tiiviisti yhdessä.

Pastoraalitutkinnon toteutussuunnitelma on uudistunut

12.9.2022

Tiesitkö, että pastoraalitutkinnolla on arvokas historia? Ensimmäinen asetus pastoraalitutkinnosta on annettu jo vuonna 1693. Tutkintoa on päivitetty monet kerrat vastaamaan ajankohtaisia työn haasteita. Niin myös tällä kertaa. Piispainkokous uudisti koko pastoraalitutkinnon vuonna 2015. Tammikuussa 2023 käyttöön otettava uudistus ajantasaistaa toteutussuunnitelmaa, ei koko tutkintoa. Opintokokonaisuuksien nimet ja laajuudet sekä toteutusvastuut hiippakuntien ja Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen kesken […]

polkupyörä

Uusia ennen kokemattomia pyöräilyreittejä – ja ajatuksia koulutuksesta

24.8.2022

Ostin sähköpyörän ja aloitin tauon jälkeen pyöräilyn. Uusilla pyöräreiteillä olen miettinyt koulutuksen ja osaamisen kartuttamisen erilaisia reittejä, mistä uuden oppiminen alkaa ja mikä sitä edistää ja motivoi, mistä syntyvät uudet ajatukset, rohkeus uudelle ja itseä motivoivat tavoitteet. Tässä jotakin alkupalaa! Kuulun siihen ihmisjoukkoon, jolla korona-ajan etätyö oli vähentänyt oleellisesti liikkumista. Kunnon kohentaminen vaati enemmän vaivannäköä […]

Suntion työtä.

Veto- ja pitovoimaa

25.5.2022

Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikkö kerää vuosittain tietoa kirkon ammattien ja tehtävien perus- ja täydennyskoulutuksen tilanteesta opiskelijarekrytoinnin, koulutuksen sekä työllisyyden näkökulmasta. Näiden lisäksi tarkastellaan yhteiskunnan koulutuspoliittisia kehittämishankkeita sekä sitä, miten ne vaikuttavat kirkolliseen koulutukseen. Tiedot ja havainnot kootaan yhteen Ammatillisen koulutuksen raporttiin, joka vuoden 2021 osalta on juuri valmistunut. Raportti on siis koonti koulutukseen liittyvistä […]

Mustavalkoinen ryhmäkuva

Tilaa itseen menemiselle

16.3.2022

”Menin itseeni. Oli ahdasta. Tulin pois”. Nämä filosofi Torsti Lehtisen sanat on helppo sovittaa elämän eri alueille. Työelämäänkin. Joka päivä monet työntekijät, johtajat, tiimit ja työyhteisöt raahustavat itseensä. Kun perille päästään, niin usein huomataan, että ahdasta on ja nopeasti on ulos päästävä. Vaikeinta on puhua siitä, mistä pitäisi puhua. Epämiellyttävintä on ajatella sitä, mitä tulisi […]

Värikkäitä palikoita kasattuna päällekkäin

Täydennä osaamistasi! Opintopolkuja työuran aikana

2.3.2022

Osaamisen kehittäminen on kattava termi. Se sisältää seurakunnan työyhteisön jäsenten yksilöllisen osaamisen kehittämisen sekä koko työyhteisön tai tiimin osaamisen kehittämisen. Tässä blogissa nostamme esiin erilaisia yhteiskunnan koulutusjärjestelmän sekä kirkon henkilöstökoulutuksen tarjoamia mahdollisuuksia. Tämän blogin lopusta löydät kolme linkkiä diasarjoihin, joista löydät lisätietoa ja linkkejä tarjontaan. Osaamisen kehittämisen muotoja ovat esimerkiksi henkilöstökoulutus, perehdytys, kehittämishankkeet, työpajat ja […]