Closedcaptions–tekstitykset ovat sekä Youtubessa että Facebookissa oleva tekstitysmuoto jonka katselija voi laittaa itse tarvittaessa päälle ja myös vaihtaa eri kieliversioihin. Closedcaptions tekstit voidaan myös lukea näkövammaisten apuvälineillä.
Open captions tarkoittaa tekstityksen liittämistä itse videotiedostoon niin että se näkyy aina. Sen muuttaminen jälkikäteen tai eri kieliversioiden tekeminen vaatii koko videon uudelleenmuokkaamista.
Youtube
Lataa kanavalle videtiedosto. Videotiedosto voi olla ensin piilotettu tai näkyä vain sinulle ja voit julkaista sen tekstityksen jälkeen. Latauksen jälkeen mene kanavan Youtube Studioon ja muokkaa videota
Jos tekstityskielenä näkyy jo suomi, valitse sen kohdalta ”Lisää”
Klikkaa ”Luo uusi tekstitys”
Youtube hakee automaattisesti kohtia missä puhutaan ja luo niihin tekstilaatikot joihin voit alkaa kirjoittamaan tekstitystä. Valmiin laatikon voit poistaa laatikon kohdalta x -symbolista tai lisätä laatikon alle uuden tekstityspalstan + -symbolista.
Valikosta ”Toiminnot” saat tekstitystiedostojen valikon. ”Lataa tiedosto” = lataa youtubeen valmis tekstitystiedosto. ”Lataa” = lataa youtubesta .sbv -tekstitystiedosto omalle koneelle.
YouTuben työkalun avulla tehdyt tekstitykset voi lukea myös näkövammaisten apuvälineillä.
Y
Facebook
Muokkaa valitsemasi video
Valitse valikosta ”Tekstitykset”
Kohdasta ”Kirjoita kuvatekstit” voit alkaa kirjoittamaan tekstityksiä videoon.
Facebook tukee valmiin tekstitystiedoston lataamista, mutta siihen kelpaa vain .str tiedosto jossa nimessä täytyy olla kielisidonnainenja muotoatiedostonimi.fi_FI.srt(suom)tai tiedostonimi.sv_SE.srt (ruots.)(muuta tiedostonimi tarvittaessa)
Jos sama tiedosto on tarkoitus laittaa sekä facebookiin että youtubeen on helpoin työnkulku tehdä video ensin facebookiin, ladata siitä srt koneelle ja lisätä se youtubeen ladattuun videoon.
Jos tekstityksen tekee toisinpäi eli ensin youtubeen, Youtubesta ladattavaa tiedosto pitää muuntaa srt –tiedostoksi esim. verkkosivulla https://captionsconverter.com/ ja muokata tiedostonimi yllä olevaan muotoon
Instagram
Instagram ei toistaiseksi tue tekstitystiedostoja, jolloin teksti on lisättävät suoraan videoon.
Jos videosta on olemassa tekstitetty versio esimfacebookissa tai muussa paikassa, siitä ei välttämättä saavutettavuuden näkökulmasta tarvitse tehdä tekstitettyä versiota Instagramiin. Käytettävyyden kannalta tekstitys kannattaa kuitenkin aina tehdä kun se on mahdollista, koska videoita katsotaan mobiilisti usein myös äänettömänä.
Tekstityksen voi polttaa suoraan videotiedostoon mutta sitä ei pysty jälkikäteen enää muokkaamaan kuin tekemällä video uudestaan ko. editointiohjelmalla.
Mobiilisovellluksella
FilmoraGo
Adobe Premiere Rush
Videoeditointiohjelmalla
Adobe Premiere Pro CC (tukee myös tekstitystiedostoja)
Adobe Premiere Rush
Yleistä
Tekstitysvaatimus ei koske livelähetyksiä. Mikäli livelähetys jää katsottavaksi tallenteena, se tulisi tekstittää kahden viikon sisällä.
Tekstityksen ei ole useinkaan järkevä olla sanadta sanaan tekstitystä, vaan pääasia on että kerrottu asia tulee esille ja mieluusti esim selkokielellä.
Työntekijöiden jaksamisesta on erityisen tärkeää pitää huolta tällaisena poikkeusaikana, jossa me kaikki tällä hetkellä elämme. Tässä tilanteessa esimiestyötä palvelevat selkeät ja helposti saatavilla olevat ohjeet ja toimintatavat, jotka ovat jo ennakkoon tuttuja sekä esimiehille että työntekijöille. Sellainen voi olla työntekijöiden työkyvyn ja työterveyden ylläpitämiseen liittyvä ”aktiivisen tuen toimintatapa”. Poikkeusaikoina se antaa hyvän pohjan henkilöstön työkyvyn varmistamiselle ja tukee myös yhteistyössä työterveyshuollon kanssa.
Aktiivisen tuen mallin päivitys
Meillä Seinäjoen seurakunnassa aktiivisen tuen malli päivitettiin vuonna 2018. Suurin muutos tehtiin siinä, että aktiivisen tuen toimintatapa jaettiin neljään eri osa-alueeseen: varhainen tuki, työhön paluun tuki, tehostettu tuki ja muutoksen tuki. Varhaisen tuen osa-alueessa meillä on keskeistä normaali jaksamisen ja poissaolojen hälytysrajojen seuranta. Työhön paluun tuessa keskeistä on yli 30 päivän poissaolojaksojen jälkeinen perehdytys ja tuki. Tehostetussa tuessa on tärkeää yhteistyössä työterveystoimijan kanssa toteutettu tuki ja mm. työtehtäviin ja työaikaan tehtävät muutokset. Muutoksen tuessa keskitymme työalalla tapahtuvien muutoksien läpiviemiseen ja niissä tukemiseen. Henkilöstöhallinnon edustajana koen, että tällainen jakaminen useampaan osa-alueeseen antoi esimiehille valmiudet käyttää tukea paremmin ja oikein kohdennettuna. Työntekijät taas saivat valmiudet ottaa paremmin tukea vastaan.
Esimiehiä Seinäjoen seurakunnassa on noin 30. Päivitettyä aktiivisen tuen toimintamallia tehtiin esimiehille tutuksi esimieskoulutuksissa. Järjestämme niitä useamman kerran vuodessa tarvittaessa koko esimiesporukalle. Lisäksi aktiivisen tuen toimintamallia on käyty läpi esimiespajoissa, joissa olen henkilöstöpäällikkönä tavannut aina neljä esimiestä kerrallaan ajankohtaisen aiheen äärellä. Tällainen yksilöllisempikin toimintatavan läpikäyminen oli todella tarpeellista, sillä näissä tilanteissa esimiehet olivat rohkeampia esittämään asiasta kysymyksiä.
Monenlaista tukea työntekijöille
Tärkeää oli myös tuoda uutta mallia tutuksi työntekijöillemme. Ainakin meidän seurakunnassamme suhtautuminen aktiivisen tuen toimintamalliin on ollut aikaisemmin hieman kielteistä ja se on koettu negatiivisena kannanottona työhön, mutta jaottelemalla tuki eri osa-alueisiin ja tekemällä sitä tutuksi työntekijöille ymmärrys ja asenteet ovat muuttuneet.
Seurakunnassamme on otettu muutenkin askel aktiivisemman työkyvyn tukemisen suuntaan. Olemme näkyvästi tarjonneet työntekijöillemme erilaisia työajan jouston mahdollisuuksia, joilla pyrimme tukemaan aina mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi työn ja perhe-elämän yhteensovittamista. Lisäksi olemme toimineet aktiivisesti mm. työterveystoimijamme kanssa ja pyrkineet tukemaan työntekijöiden jaksamista tätäkin kautta. Seuraamme työhyvinvointiin käytettyjen resurssien aikaansaamaa vaikutusta vuosittain henkilöstötilinpäätöksessä. Siellä on havaittavissa myönteinen signaali kehittämistyöstä, kun sairauspoissaolopäivät ovat laskeneet jo usean vuoden ajan.
Hyvinvoivat työntekijät ovat meidän tärkein voimavaramme ja pyrimme pitämään heistä edelleen hyvää huolta niiden resurssien avulla, joita meillä on tähän käyttää. Aktiivisen tuen toimintatapaamme ainakin hyödynnämme täysillä. Siihen meitä kannustaa myös Kevan tuore aihetta käsittelevä aineisto.
Heli Lavila henkilöstöpäällikkö Seinäjoen seurakunta
”Täysin mahdoton tulevaisuus – vapauttaa voimat tähän hetkeen.”
Näin on sanonut edesmennyt hämeenlinnalainen kirjailija ja runoilija Hilja Mörsäri.
Olemme ihmetelleet ja eläneet perheinä ja yksittäisinä henkilöinä, vanhuksina, lapsina, nuorina ja työikäisinä tätä kevättä ensimmäistä kertaa maailmanlaajuisesti erikoisessa tilanteessa. Tilanteessa jossa näköalat tulevaisuuteen ovat olleet sumun peitossa, epävarmuus ja pelko lisääntyneet päivittäin ja viikoittain, välillä helpottaen ja jälleen kasvaen. Lapset ovat olleet poissa kouluista, etäkoulut ovat pyörineet ja uuteen totuttelemista on tarvittu kaikilta. ”Tämä on uusi normaali tänään” – ajattelu on puheissa ja kommenteissa. Sekin mikä on sitä uutta normaalia tänään – ei vielä kukaan tiedä, vaan vasta visioi ja aavistelee.
Pieni
lapsi elää voimakkaasti tätä hetkeä. Hänen suunnitelmansa ja toteutuksensa eivät
suuntaa kauas tulevaisuuteen vaan energia, mielikuvitus ja toiminta on totta
tässä ja nyt. Samanaikaisesti kun lapsi elää vahvasti tässä ja nyt – hän voi
kantaa mielessään ja sisällään myös monenlaista huolta. Nämä mieltä painavat
asiat saattavat rakentua niistä lauseista, kommenteista ja puheista mitä lapsi
noukkii kotona läheisiltään ja kuulee tiedotusvälineistä. Etenkin ne lapset
joilla on takanaan vaikeita ja kipeitä elämänkokemuksia nuoresta iästä
huolimatta, voivat kokea tässä tilanteessa voimakasta ahdistusta terveenäkin.
Lapsi kommentoi ja kysyy suoraan jos hän on saanut siihen mahdollisuuden eikä hänen ole tarvinnut vaieta mieltä askarruttavista kysymyksistä. ”Loppuuko isältä työt?” ”Joudutaanko me muuttamaan?” ”Kuoleeko koronaan?” ”Voiko lapsetkin kuolla?” ”Miksi koronaan kuolee?”
Lapsi tarvitsee kysymyksiinsä vastauksia – rehellisesti. Hän ei kaipaa asioiden piilottelemista vaan vastauksia jotka rauhoittavat mielen ja ovat totta. Lapsen kysyessä aikuisen ei tarvitse ylisuojella lasta ja vaieta. Parasta lapselle on näissä elämän tärkeissä kysymyksissä kohdata läsnäoleva aikuinen joka ottaa vakavasti hänen kysymyksensä. Lapsen tarve on olla aikuisen kanssa joka kuulee häntä ja antaa hänelle luvan vapaasti pohtia ja puhua. Lapsen pohtiessa ja kysyessä, keskustelu etenee lapsen ehdoilla. Lapsella on lupa puhua lapsen kokoisilla sanoilla ajatuksiaan, pelkojaan ja huoliaan.
Turvallinen aikuinen antaa lapselle myös luvan tuntea tunteitaan ja kertoa peloistaan. Pelko on tunne josta ei tarvitse päästä eroon vaan se saa olla olemassa. Pelko kuuluu elämään ja aikuisen tehtävä on auttaa lasta kestämään tämäkin tunne turvallisesti ja lasta lohduttaen. Silloin yhdessä jaettu hetki lapsen kanssa vapauttaa voimat myös tähän hetkeen. Olisiko uusi normaali tänään tässä ja nyt turvallisesti hetki kerrallaan eteenpäin?
Tiina Haapsalo Varhaiskasvatuksen kouluttaja Työnohjaaja, draamapedagogi Lasten ja nuorten keskus
Koronakaranteenia takana 21 päivää. Kuva: Jarmo Karjalainen.
Espanjan koronatilanne ryöpsähti rajusti huonompaan suuntaan maaliskuun alusta lähtien. Erityisesti 8.3. olleen naistenpäivän suurien kokoontumisten yhteydessä virus pääsi leviämään voimakkaasti. Rajuimmin virus iski pääkaupunkiin Madridiin, mutta levisi nopeasti myös joillekin muille alueille kuten Baskimaahan ja Kataloniaan. Malagan ja Aurinkorannikon alueella tartunnat tulivat hieman viiveellä ja onneksi määrällisesti vähäisempinä.
Espanjan hallitus julisti poikkeustilan maaliskuun puolivälissä rajoittaen voimakkaasti maassa olevien ja asuvien oikeutta liikkumiseen, kokoontumiseen ja työssäkäyntiin. Myös kirkot ja seurakunnat joutuivat sulkemaan ovensa. Aurinkorannikon seurakunta joutui saman tilanteen eteen; tilaisuudet oli peruttava ja kahvila sekä kirjasto suljettava. Koronan seurauksena tuhansia suomalaisia lähti Suomeen, mutta tuhansia jäi yhä Aurinkorannikolle. Alkuun yhteydenottojen määrä seurakuntaan oli kymmeniä päivässä. Jännittävää oli, että perinteisesti soittamalla vain harva otti yhteyttä. Suurin osa yhteydenotoista tuli WhatsAppilla, Messengerillä, sähköpostilla tai jollakin muulla sähköisellä välineellä. Pääasiassa ihmiset kyselivät käytännön asioita, vain harva oli oikeasti hätääntynyt. Jotkut yhteydenotot ovat liittyneet myös hengellisten kysymysten pohdintaan: erityisesti siihen, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.
Aika pian saimme seurakunnassa huomata, että poikkeusolot vaativat poikkeuksellisia toimintamalleja. Eräs pariskunta sai nopealla aikataululla kotiutuslennon Suomeen. Haasteena heillä oli kuitenkin se, että heidän täällä Espanjassa kuolleen omaisensa hautajaisia ei enää pystytty pitämään kokoontumisrajoitusten ja turvaetäisyyksien vuoksi nopealla aikataululla missään. Sovimme yhdessä, että tuhkattu vainaja siunataan viimeiselle matkalle heidän kotitalonsa pihalla. Näin teimme ja läsnä olimme vain me kolme ja vainaja kauniissa uurnassa.
Aurinkorannikon seurakunnan toiminnassa on aina ollut voimakas diakoninen vire ja niin on ollut myös koronan keskellä. Olemme auttaneet heikoimmassa asemassa olevia muun muassa lentolippujen saamisessa Suomeen ja väliaikaisten asuntojen hankkimisessa (osa hotelleista joutui sulkemaan ovensa). Poikkeustilan aikana olemme järjestäneet myös pari keräystä, joissa toisessa hankittiin kunnalliseen sairaalaan älytabletteja, jotta sairastuneet voivat pitää yhteyttä omaisiinsa. Toinen keräys toteutettiin viime viikolla, sen teemana oli ruokakorin hankkiminen työttömäksi jääneille suomalaisille. Molempiin keräyksiin suomalaiset lähtivät hyvin mukaan. Epidemian myötä yhteydenpito Malagassa sijaitsevaan kunniakonsuliin on lisääntynyt merkittävästi, vaikka yhteistyötä on toki aina ollut paljon. Koronaepidemia on ensisijaisesti opettanut sen, että kirkon tehtävä on olla siellä, missä ihmiset ovat. Jeremian kirjassa julistettiin aikoinaan: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon”. Tuon sanoman tuominen tähän aikaan ja tilanteeseen on äärimmäisen tärkeää ja olennaista.
Seuraavaksi ajatuksia koronakaranteenin ajalta:
1. huhtikuuta, koronakaranteenia takana 18 päivää
Tässä on kaksi kuvaa, jotka otin parin minuutin välein eilen käydessäni ulkona hoitamassa yhtä työtehtävää. Molemmat kertovat tästä ajasta, mutta niiden välittämä sanoma on ratkaisevasti erilainen.
Kuvat: Jarmo Karjalainen
Toinen kuva on minusta täynnä kauhua ja epätoivoa sekä pelkoa huomisesta, toisen sanoma on rauhoittava ja turvallisuutta luova. Hengityssuojain päässäni minulle tuli kuva maailmasta, joka ei ole kenenkään hallinnassa ja vain sattuman oikut vievät sitä eteen- tai taaksepäin. Sen sijaan kirkon oveen laitettu lappu, jossa sanotaan: ”Estamos rezando por vosotros” – ”Rukoilemme puolestanne” kertoo siitä, että emme ole tuuliajolla, vaan kaikkien näiden haasteiden, kuoleman kauhujen ja pelon keskellä on kuitenkin Hän, joka kuulee, ohjaa ja vie. Me emme tiedä, mitä huominen tuo tullessaan, mutta kristittyinä tiedämme, kenen hallussa meidän ja koko maailman tulevaisuus on.
Uskossa on oikeastaan kyse juuri tästä, toivon ankkuroimisesta siihen lupaukseen, että Hän pitää minusta huolen. Heprealaiskirjeessä on tuttu lause: ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” Tänään emme vielä juurikaan näe koronatilanteen helpottumista, mutta me toivomme ja uskomme näkevämme sen pian. Siitä syystä me myös rukoilemme: Isä, kiitos, että sinä olet mukanamme tässäkin hetkessä. Sinä et ole meitä hylännyt oman onnemme nojaan vaan sinun rakkautesi kohdistuu meihin tänäänkin voimakkaana ja uutta luovana. Uskossa sinuun me pyydämme, että niin Espanjassa kuin Suomessakin ja kaikkialla maailmassa koronaviruksen leviäminen pysähtyy. Me rukoilemme kaikkien sairastuneiden puolesta, paranna heidät Isä ja siunaa heidän perheitään. Anna voimia ja lohtua suruun kaikille niille, jotka ovat menettäneet rakkaansa. Kiitos, että sinun ylösnousemuksesi antaa toivon siitä, että rakkaus on väkevämpi kuolemaa. Sinä annat meille tulevaisuuden ja toivon. Tätä me rukoilemme Poikasi Jeesuksen nimessä. Aamen.
P.S. ”Estamos rezando por vosotros” – ”Rukoilemme puolestanne!”
4. huhtikuuta, koronakaranteenia takana 21 päivää
Facebookissa on hauska ryhmä nimeltään Espanjan ja muun maailman suomalaiset parvekekyttääjät. En ole ryhmän jäsen mutta huomaan, että henkisesti olen jo liittynyt tuohon porukkaan tämän karanteenin aikana, sen verran usein tulee nimittäin tiirailtua naapureiden suuntaan. Yksi havainto, minkä tänään tein naapuritaloja katsellessa, oli se, että onneksi elämä yhä jatkuu, tavalla tai toisella. Yhä paidat likaantuvat, pyykit pestään ja ne levitetään kuivamaan. Kaupassakin käydään, vaikka suojanaamarin kanssa. Jostakin kantautuu kovaäänistä keskustelua, toisessa suunnassa kukot kiekuvat. Naapurin mummo pesee samaa kaidetta ties kuinka monennen kerran tällä viikolla. Ja yön laskeutuessa Andalusian vuorien keskelle kulkukissat jatkavat mouruamistaan. Elämä on arvoituksellista ja samalla se on äärimmäisen arvokasta. Vasta nyt huomaa, miten ihanaa tavallinen elämä on, kun sitä ei ole. Ja silti se on tällä hetkellä kaikki, mitä meillä on. Tiedän, että joidenkin tilanne on paljon huonompi. Joku taistelee hengestään, monen huominen on epävarmuutta täynnä.
Pyydän Herra, että armahdat, parannat ja annat tulevaisuuden ja toivon tälle maailmalle, näille ihmisille, minulle. Ja yhtä-äkkiä kuulen hyräileväni itsekseni yhtä lempivirsistäni: Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan. Mitä päivä tuokin tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan. Kädessään hän joka päivä kantaa, tietää kaiken, mitä tarvitsen, päivän kuormat, levon hetket antaa, murheen niin kuin ilon seesteisen… Siunausta ja varjelusta tähän päivään!
7. huhtikuuta, koronakaranteenia takana 24 päivää
Kuva: Jarmo Karjalainen
Pääsiäiskissa. Joku on sanonut, että ennen sattui ja tapahtui, nykyisin vain sattuu. En aivan täysin allekirjoita tuota lausetta. Nykyisinkin nimittäin tapahtuu, ja toisaalta myös sattuu. Muutaman päivän ajan Moses -poikamme (8 v) on väittänyt, että talomme alta kuuluu kissan naukumista. En ollut kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, koska pihallamme kulkee naapurin kissoja vähän väliä. Palmusunnuntaina olimme jälleen pihallamme ja taas jostain kuului hätääntynyttä kissan naukumista. Nyt päätimme mennä katsomaan tarkemmin. Kotimme sijaitsee vuoren rinteessä, talomme alla on kalliota ja syvä kuoppa pienen varastohuoneen takana. Epätoivoinen naukuminen kuului heikkona sieltä jostakin. Kiipesin pari metriä syvän kuopan reunalle, mutta mitään ei näkynyt eikä ääntäkään kuulunut. Ei täällä mitään ole, ajattelin. Pyysin kuitenkin vaimoltani kännykän taskulamppua ja katselin alas pimeään onkaloon. Siellä se makasi, pieni karvainen mytty kerälle kääriytyneenä. Otin tikapuut ja laskeuduin kuoppaan. Nostin pienen kissanpojan käsiini. Samassa se hieman liikahti. Se oli siis elossa. Nostin kissan ylös, jossa se ihmetellen otettiin vastaan. Voi, miten ihana ja suloinen! Veimme kissan aurinkoon lämpiämään, googletimme, mitä se saa syödä ja pidimme sitä sylissä.
Iltaan mennessä se oli jo virkistynyt niin, että jaksoi leikkiä lastemme kanssa. Jostain syystä tuo pienen kissanpojan pelastusoperaatio johdatteli minut paljon suurempiin tapahtumiin. Jumalan Poika laskeutui meidän luoksemme, hän kuuli meidän huutomme. Erona oli se, että Hän antoi itsensä meidän edestämme, että me saisimme elämän. Nyt meidän perheemme matkaa yhdessä pienen kissanpojan kanssa kohti pääsiäistä.
14. huhtikuuta, karanteenia takana 31 päivää
Arjen Jumala. Täällä Espanjassa kirjoitettiin ennen pääsiäistä oikein isoin otsikoin, että pääsiäinen on peruttu. Ja niinhän siinä kuitenkin kävi, että pääsiäinen vietettiin tänäkin vuonna. Erilaisena, muistin perukoille jäävänä, ehkä puhuttelevanakin erilaisuudellaan. Joillekin se oli yksinäisyyden aikaa, jotkut saivat puolestaan kaipaamansa yhteisen pidennetyn hetken perheensä kanssa, eräät nauttivat siitä, että maailma ympärillä oli hiljaisempi kuin koskaan. Hoito- ja pelastushenkilökunta jatkoivat loputonta uurastustaan. Viimeistään nyt ymmärrämme, miten paljon he tekevätkään pienellä palkalla äärettömän arvokasta työtä.
Nyt kuitenkin palaamme taas arkeen, joka on ihmisen perusolotila. Arki on arkea, vaikka se on rajoitettua. Aamulla lapsemme käynnistivät tietokoneensa etäopetusta varten, itse osallistuin Skype-kokoukseen ja edelleenkin WhatsApp piippailee terveisiä muualta maailmasta. Arjessa me olemme ihmisinä enemmän samalla viivalla. Jostakin syystä mieleeni tuli näissä poikkeusoloissa lähes 30 vuoden takainen armeija-aikani. Suoritin omaa palvelustani varusmiespappina ja kerran kysyin sotilaspapilta, joka oli esimieheni, että mitä toivoisit minun tekevän enemmän. Hän sanoi: ”Toivoisin, että käyt varusmiesten kanssa useammin saunassa”. Vasta paljon myöhemmin ymmärsin, miten merkityksellinen tuo neuvo olikaan. Lauteilla istuessa kenelläkään ei ollut erityisasemaa vaan kaikki kuuluivat samaan joukkueeseen. Elämämme oikeat ystävät ja tukijoukot punnitaan arjessa ja sen haasteissa. Juhlatilanteitakin tarvitaan mutta oikea elämä eletään, silloin kun juhlista ei ole tietoakaan ja elämä kaikkinaisine haasteineen painaa päälle kuin viimeistä päivää.
Palataan vielä pääsiäiseen. Oikeastaan tuo juttu tuosta pääsiäisen perumisesta on aika vanha. Aikaisemmin sitä ei liitetty koronaviruskaranteeniin vaan syy oli toinen: Pääsiäinen on peruttu, koska Jeesus elää! Vaikka kirkot ovat edelleen monin paikoin kiinni, muistuttaa tämä pääsiäisen jälkeinen aika siitä, että ylösnoussut Kristus ei ole pelkästään juhla-aikojen Jumala. Itse asiassa Jeesus opetti meitä kutsumaan Kaikkivaltiasta Jumalaa omaksi Isäksemme. Isä meidän -rukousta lausutaan ympäri maailmaa joka päivä miljoonia kertoja. Kuulostaa minusta hyvin arkiselta ja läheiseltä. Jotenkin myös helpottavalta. Voisiko ajatellakin niin, että Jumala ensisijaisesti lähestyy meitä meidän arkemme keskellä? Kahvipöydässä, saunan lauteilla, ruokaa laittaessa, koronakaranteenissa. Tutussa psalmissa 23 sanotaan, että ”Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.” Tähän saat sinäkin luottaa, tänään, täällä, siellä missä olet.
25. huhtikuuta, koronakaranteenia takana 42 päivää
Neljän seinän sisällä kasvaa helposti näköalattomuus, pelko ja levottomuus. Oma maailma kutistuu pieneksi ja kuitenkin koko maailma on edelleen ympärillämme, ei ehkä samanlaisena, mutta kuitenkin se on yhä täällä. Kapeat kadut ja leveät tiet johtavat edelleen jonnekin, leikkipuistoissakin on yhä telineet, vaikka niitä ei voi juuri nyt käyttää. Vuoret ovat paikoillaan, tuulet puhaltavat, aallot lyövät rantaan, aurinko laskee iltaisin samaan paikkaan. Lehdet kertovat, että sairaaloissa on hieman väljempää, pahin on takanapäin, vaikka moni taistelee yhä elämästään. Muutamana aamuna kaivinkoneen kauha on kolahtanut maahan, kuin elämän äänenä, lupauksena siitä, että työtäkin jälleen löytyy ja moni nyt suljettu ovi aukeaa.
Mutta ennen kaikkea Isä, sinun rakkautesi paljous on mykistävää. Sinun armosi avaraa ja täynnä anteeksiantamusta. Isä, sinun huolenpitosi joka hetkessä niin ihmeellistä. Tarvitsemme Sinua siihen, että näkisimme kauemmaksi kuin näiden seinien sisälle. Tarvitsemme Sinua, että kuulisimme todellisen elämän ääniä ja tuntisimme Sinun tuulesi kasvoillamme. Anna meille toivoa niin paljon, että sitä riittää jaettavaksi, rakkautta niin paljon, että sitä riittää tuhlattavaksi.
Lopuksi: 12. toukokuuta, koronakaranteenia takana 59 päivää
Osa Espanjaa pääsi 4.5. alkaen rajoitusten purkamisen ensimmäiseen vaiheeseen. Malagan alue ei saanut siihen vielä lupaa, joten Aurinkorannikko ja suomalainen seurakunta odottavat innokkaasti loppuviikon uusia ohjeita ja siirtymistä tuohon vaiheeseen. Tämä tarkoittaisi sitä, että myös jumalanpalveluksia voitaisiin rajoitetusti alkaa jälleen pitää. Nyt kuitenkin tiedämme, että Espanja on yksi maailman pahiten koronasta kärsineitä maita, kuolleita on hallituksen virallisen ilmoituksen mukaan lähes 27 000 henkilöä, mutta epäilyjä on siitä, että luvut ovat todellisuudessa paljon korkeampia. Koronaan sairastuneita on n. 223 500 henkilöä, joista yli puolet on ollut sairaalassa hoidettavana. Onneksi 134 000 on parantunut. Espanja, monien muiden maiden tavoin, on valtavien haasteiden edessä koronaviruksen jälkeen.
Ehkä paluuta entiseen ei enää samalla tavoin ole ja tällöin korostuu seurakunnan suuri tehtävä julistaa iloa, toivoa ja rakkautta Hänestä, jolle mikään ei ole mahdotonta!
Jarmo Karjalainen Aurinkorannikon suomalaisen seurakunnan johtava pappi
Läheinen ystäväni kuoli koronaviruksen seurauksena maaliskuun lopulla. Uusimaa oli eristetty, eikä minulla ollut mahdollista toimittaa hautaan siunaamista rajan takana. Seurakunnan kirkkoherra toimitti siunaamisen ja teki sen hyvin koskettavalla ja omaisia lohduttavalla tavalla. Ja mikä erityisen ilahduttavaa, hän videoi koko toimituksen kaikkine muistopuheineen. Sain tallenteen vainajan tyttäreltä ja saatoin itsekseni hiljentyä seuraamaan toimitusta jälkeenpäin. Muistot kulkivat vuosikymmenien taakse ja nenäliinapaketeille oli käyttöä. Vaikka minulla ei ollut mahdollisuutta surra yhdessä omaisten kanssa hautajaisissa, sain käydä läpi jotain äärimmäisen tärkeää jälkeenpäin.
Seurakuntien ja seurakuntalaisten arki on muuttunut koronapandemian aikana emmekä vielä tiedä kuinka kauan poikkeusoloissa eletään. Seurakunnissa on löydetty lukemattomia uusia tapoja tehdä työtä silloin kun perinteinen kokoava toiminta ei ole mahdollista. Seurakunnat ovat oppineet laajasti käyttämään erilaisia etätyövälineitä. Jumalanpalvelusten striimaus ja sähköinen viestintä on kehittynyt huimin askelin. Eri työaloilla on löydetty uusia tapoja toteuttaa kirkon perustehtävää. Viime kuukausien aikana on syntynyt uusia laajoja virtuaalisuuteen perustuvia yhteistyö- ja asiantuntijaverkostoja. Se, mikä ennen tuntui kohtuuttoman vaikealta nettitouhulta, onkin muuttunut arkipäiväksi. Kirkollisiin toimituksiinkin voi osallistua, vaikka ei voi voisikaan osallistua. Siitä sain itkeä ja iloita.
Kirkkojen ahdinko ja
solidaarisuus
Pandemia on maailmanlaajuinen ja siten se koskettaa
myös kirkkoja ympäri maailmaa. Poikkeusoloissakin kirkot tarjoavat
tukea ja apua niille, joita tuntematon sairaus pelottaa tai jotka ovat
sairastuneet, sekä niille, jotka surevat kuolleita omaisiaan. Monissa maissa
kirkot tarjoavat myös käytännön tukea ja sosiaalipalveluja sekä terveydenhoidon
palveluja. Lisäksi kirkoilla voi olla tärkeä rooli pandemian aiheuttaman
leimautumisen torjunnassa ja yhteiskunnallisessa vaikuttamistyössä. Kun kirkon
työntekijät toimivat läheisessä yhteydessä seurakuntalaisiin ja muihin
yhteisönsä jäseniin, he ovat itse erityisen alttiita virukselle. Silti he toteuttavat
saamaansa tehtävää.
Siellä missä se on mahdollista, kirkoissa on kehitetty
uusia toimintamalleja samaan tapaan kuin meillä. Lukuisat kirkot elävät
kuitenkin sellaisissa oloissa, joissa esimerkiksi kokoontumisrajoitusten
noudattaminen johtaa suuriin ongelmiin. Jos seurakuntien ensisijainen
tulonlähde on suuria joukkoja kokoavan jumalanpalveluksen kolehti, kirkon ovien
sulkeminen ajaa seurakunnan taloudelliseen ahdinkoon. Ollaan vaikeiden
valintojen edessä. Esimerkiksi monissa Afrikan maissa ne valinnat tehdään
olosuhteissa, joissa ei ole toimivaa terveydenhoitojärjestelmää edes
normaalioloja varten.
Luterilainen maailmanliitto on perustanut erityisen
hätäapurahaston, jonka kautta se pyrkii tukemaan erityisen vaikeassa
tilanteessa olevia jäsenkirkkojaan. Kirkot voivat hakea tukea hankkeisiin,
joilla ennaltaehkäistään pandemian leviämistä ja joilla voidaan turvata edes
kirkkojen toiminnan perustaso. Luterilaisten kirkkojen keskinäisen
solidaarisuus on erityisen tärkeää olosuhteissa, joissa pandemia runtelee
entuudestaankin hyvin haavoittuvia alueita.
Venäjällä kirkot taas
kiinni
Moskovan ja koko
Venäjän patriarkka Kirillin oli tarkoitus vierailla Suomessa toukokuun alussa.
Vierailukutsu on kolmen kirkon yhteinen: kirkkomme lisäksi kutsujina olivat
Suomen ortodoksinen kirkko ja Katolinen kirkko Suomessa. Vierailun
yksityiskohtia hiottiin vielä maaliskuun alussa, samoin toukokuun puoliväliin
sovittua oppikeskustelua Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa. Oppikeskustelujen
yhteydessä oli tarkoitus juhlistaa kirkkojen teologisen dialogin 50-vuotista
taivalta Turussa, jossa oppikeskustelut pidettiin ensimmäisen kerran vuonna
1970. Molemmat tapahtumat jouduttiin kuitenkin siirtämään tuonnemmaksi, eikä
ajankohtaa ole vielä mahdollista määrittää.
Venäjällä koronapandemian vastaisiin toimenpiteisiin ryhdyttiin jonkin verran myöhemmin kuin Suomessa. Tämä koski myös Venäjän ortodoksisen kirkon antamaa ohjeistusta. Ensin patriarkka vetosi seurakuntalaisiin maaliskuun lopulla, että he pysyisivät kotonaan eivätkä osallistuisi jumalanpalveluksiin. Piispat saivat kuitenkin päättää, suljettaisiinko kirkot kokonaan vai ei. Ortodoksien pääsiäisen edellä patriarkalta tuli kuitenkin tiukempi vaatimus siitä, että jumalanpalveluksiin ei tule osallistua. Ohjeistus on samantapaista kuin meillä, mutta historia on erilainen.
Kirkon johtajalle on Venäjällä kova paikka kieltää seurakuntaa kokoontumasta yhteen. Vuosikymmeniä kommunistivalta piti huolen tästä kiellosta. Se sulki kirkkoja ja muutti niitä ”hyödyllisempään” käyttöön kuten elokuvateattereiksi, viljasiiloiksi, luontotaloiksi, ammusvarastoiksi, klubitiloiksi, jne. Ammattiateisteilla riitti mielikuvitusta siinä, mihin kaikkeen käyttöön kirkkorakennus oli muutettavissa. Lukuisat kirkot hävitettiin kokonaan. Esimerkiksi Moskovan keskustasta Stalinin käskystä tuhottiin Kristus Vapahtajan katedraali räjäyttämällä se maan tasalle. Kirkon marmoreita kuitenkin ”kierrätettiin” läheisen metroaseman seinälaatoiksi.
Kommunistivalta
kaatui ja Neuvostoliitto hajosi vuoden 1991 lopulla. Kristus Vapahtajan
katedraali rakennettiin uudelleen entiselle paikalleen. Ehti kulua vajaat 30
vuotta uskonnonvapautta, kun patriarkka Kirill joutui itse sanomaan, että
kirkkoihin ei pidä kokoontua.
Maailmanlaajuinen pandemia vaikuttaa kirkkojen elämään eri tavoin eri puolilla maailmaa. Se kohdataan erilaisista lähtökohdista ja erilaisista historiallisista taustoista käsin. Suuren epävarmuuden keskellä on luonnollista, että katse kääntyy ensin läheisiin ja siihen, miten he pärjäävät, ja siihen miten suomalainen yhteiskunta ja kirkkomme pärjäävät. Samalla on tärkeä muistaa, että olemme osa laajempaa kokonaisuutta sekä yhteiskuntana että kirkkona. Apostoli Paavali muistuttaa:
”Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa.”
1 Kor. 12:26
Kimmo Kääriäinen Kirkkoneuvos Kirkon ulkoasiain osasto, Kirkkohallitus
Tammikuisena perjantaina Seurakuntien talon Engel-saliin kokoontui iso joukko seurakuntatyön ammattilaisia keskustelemaan päihdesurusta. Minä muiden joukossa.
Päihdesuru on tullut minua lähelle kehittäjän työssäni Sininauhaliitossa, jossa kohtaan muun muassa päihteistä riippuvaisia, toipuvia, toipuneita ja päihteitä käyttävien läheisiä.
Olen saanut ollut antoisalla ja hiljentävällä matkalla. Olen pyrkinyt kohtaamaan jokaisen ihmisen ja tilanteen sellaisenaan. Reitillä minua on kantanut kokemus paitsi pyhän läsnäolosta myös usko siihen, että kukaan meistä ei ole pelkästään ongelmiensa määrittämä. Ihmisessä on aina paljon tervettä ja ehjää, jos se saa tulla esiin.
Päihteiden täyttämässä maailmassa suru on syvää todellisuutta. Se on ihmisessä kuten monet kehomme aistimukset ovat. Ei ole yhtä tyypillistä surutarinaa. Jokainen kertoo lopulta oman tarinansa. Vain sen kanssa voi jatkaa elämää.
Hengellisyys surussa on merkinnyt minulle tilaa kuulla elämää, sen isoja kysymyksiä sekä suhdetta transsendenttiin menetyksen äärellä, jonka ihminen itse sanoittaa. Siinä eletty peilautuu omiin kokemuksiin, ei yleisiin viisauksiin.
Turvan etsiminen surussa osoittaa monin paikoin vajavaiset kykymme pysähtyä, kun lähimmäinen sitä eniten tarvitsee. Joskus turva on selkeäsanainen viesti siitä, että suru saa olla tässä ja nyt.
Ei-tietämisen tie
Ristin Johannes sanoo: saadaksemme sen tiedon, jota meillä ei ole, on kuljettava ei-tietämisen tietä.
Ei-tietämisen tiellä jokainen on oman tiensä kulkija. Sillä tiellä on mahdollisuus liittyä toisiin ihmisiin sekä ottaa Jeesus Kristus yhdeksi matkakumppaniksi. Vuorta riittää valloitettavaksi ja maisemaa hämmästeltäväksi.
Surusta on kirjoitettu paljon. Silti siihen ei ole käsikirjaa. Turvallisessa seurassa olo voi kuitenkin olla siedettävämpi. Suru on ihmeellisellä tavalla kannettua ja jaettua kurottuessa kohti sellaista, jonka suuntia ei tiedä.
Engel-sali tammikuisena perjantaina hiljenee, mutta suru jatkaa läsnäoloaan kokijoissaan. Kyselemme, keitä olemme kokemuksinemme tänään. Välillä maailma kapenee, sitten sen rajat taas laajenevat. Näiden aistimusten kanssa, ei-tietämisen tiellä.
Olemme KiT:ssä keväisin kannustaneet seurakuntia ottamaan nuoria kesätöihin. Olemme innostaneet toimimaan siten, että nuoret saavat työelämälleen hyvän alun ja myönteisen kokemuksen seurakunnasta työnantajana. Olemme myös vastanneet seurakuntatyönantajien kesätyöntekijöiden palkkausta ja muita palvelussuhteen ehtoja koskeviin kysymyksiin.
Poikkeustilanne vaikuttaa rekrytointimahdollisuuksiin
Tänä keväänä seurakuntatyönantajien kesätyökysymykset ovat olleet erilaisia. Koronaviruspandemian vaikutukset näkyvät myös seurakuntien hautausmaiden kesä- ja kausityössä. Kesätyöntekijöiden rekrytointia on jouduttu rajoittamaan. Meiltä on siksi kyselty mahdollisuutta muuttaa käynnissä olevaa rekrytointiprosessia koronavirusepidemiasta johtuvien toiminnan muutosten ja rajoitusten vuoksi. Lisäksi on kysytty mahdollisuutta tarjota työtä kesätyöntekijöiden sijaan seurakunnan omalle vakinaiselle henkilöstölle.
Rekrytointiprosesseja koskeviin kysymyksiin vastauksia löytyy nyt KiT:n koostamalta usein kysyttyjä kysymyksiä -sivulta. Lähtökohtana niissä on, että työnantajan on pidettävä kiinni kausityöntekijöiden kanssa tekemistään sopimuksista, jos niitä on ehditty tehdä. Lisäksi on kiinnitetty huomiota siihen, että jos seurakunta aikoo lomauttaa henkilöstöään, sen on otettava huomioon työnantajan velvollisuus tarjota lomautuksen vaihtoehtona lomautusuhan alaisille soveltuvaa työtä, mikäli sellaista on. Sivustoa täydennetään tarvittaessa uusilla kysymyksillä ja vastauksilla.
Työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta on
huolehdittava
Tätä kirjoitettaessa ei ole vielä tietoa kuinka kauan koronasta johtuva poikkeustila jatkuu. Varmaa kuitenkin on, että hautausmailla tänäkin kesänä työskennellään. Aika näyttää kuinka suuri osa työntekijöistä on kausityöntekijöitä. Tässä tilanteessa meidän vahva viestimme KiT:stä työnantajille on työsuojeluun kannustava: Huolehtikaa tarpeellisilla toimenpiteillä kaikkien työntekijöidenne terveydestä ja turvallisuudesta työssä siten kuin työturvallisuuslaki (738/2002) siihen velvoittaa.
Käytännössä on kysymys siitä, että työpaikalla tunnistetaan koronavirusepidemiasta johtuvat haitta- ja vaaratekijät työssä, arvioidaan niiden merkitys eli tehdään riskien arviointi sekä tarvittaessa poistetaan riskit tai vähennetään niitä. Tukea prosessiin voi pyytää työterveyshuollolta. Lisätietoa siitä, mitä riskienarvioinnissa on huomioitava koronatilanteessa, löytyy sosiaali- ja terveysministeriön ohjeessa työpaikoille.
Työnantajan
on myös huolehdittava työntekijöiden perehdyttämisestä, opetuksesta ja ohjauksesta
ja lisäksi tarkkailtava jatkuvasti työympäristön ja työyhteisön tilaa sekä
toimittava yhteistyössä työntekijöiden ja heidän edustajiensa kanssa.
Tärkeää on,
että työntekijät ovat myös tietoisia työturvallisuuslakiin perustuvista
velvoitteistaan noudattaa työnantajan antamia määräyksiä ja ohjeita sekä huolehtia työssään
omasta ja muiden työtekijöiden turvallisuudesta.
Riskit altistumiselle on minimoitava
Koronavirustilanteessa työ työpaikalla on järjestettävä olosuhteiltaan sellaiseksi, että riskit altistumiselle on minimoitu. On hyvä huomioida myös riski altistua työmatkan aikana. Ensisijaisena toimenpiteenä työntekijän altistumisen estämiseksi on henkilökontaktien välttäminen. Siinä voidaan hyödyntää myös työvuorojärjestelyjä. Suositeltava toimenpide on myös, että työpaikalla ei tarpeettomasti keräännytä taukotiloihin. Muita altistumista vähentäviä toimenpiteitä voivat olla mm. tehostettu siivous, hygieniaohjeet työntekijöille, pisaratartuntoja estävien suojaseinien käyttäminen, työntekijöiden ohjeistaminen korona-altistumisten välttämiseksi mm. riittävää etäisyyttä noudattamalla ja ohjeiden antaminen tilanteisiin, joissa altistumista tai sairastumista epäillään.
Jos tartuntariski työssä on merkittävästi kohonnut, esim.
työssä, jossa on jatkuvaa henkilökontaktia, on käytettävä henkilönsuojaimia
kuten hengityksen suojaimia, suojakäsineitä, suojalaseja ja tarvittaessa
suoja-asuja. Henkilösuojainten huollosta, puhdistamisesta ja vaihtamisesta on
huolehdittava jatkuvasti.
Riskejä minimoitaessa on noudatettava viranomaisten ohjeita. Ohjeita työpaikoille koronavirusepidemian ehkäisyyn on koottu kattavasti Työterveyslaitoksen nettisivuille.
Poikkeukselliset tilanteet nostavat ihmisestä esiin monenlaista pinnan alla kytevää. Haastavina aikoina yhdestä tulee energisen toiminnallinen, ja toinen meinaa vaipua epätoivoon ja passiivisuuteen.
Tavallisen arkipäivän tottumukset ja kiireet luovat
pintakerroksen, joka voi pysyä järjestyksessä pitkiäkin aikoja. Haastavammat
teemat jäävät pinnan alle odottamaan käsittelyä. Sitten tapahtuu jotain, mikä
rikkoo rutiinin. Äkkiä ympärillä onkin akuutin tilanteen lisäksi kaikki se
aiemmin käsittelemättä jäänyt, joka puskee säröytyneen pinnan läpi huomiota
vaatien.
Päänsisäisen hyvinvoinnin pohja luodaan normaalioloissa. Jos
jokapäiväinen elämäntapa on rakentanut hyvää henkistä perustaa, eivät
ennakoimattomat käänteet muutu kokoaan suuremmiksi. Jos taas perusta on jäänyt
hataraksi, voivat poikkeusolot temmata mukaan pyörteeseen, joka täyttää koko
pään ja sumentaa näköalat kriisin ulkopuolelle.
Hyvinvointia rakentamassa
Nyt on juuri tämä tilanne mikä on. Menneisyyden valintoihin on vaikea vaikuttaa, mutta nykypäivä tulvii mahdollisuuksia. Tämän päivän valinnoilla rakennetaan tuleva mielen tasapaino, joka vähitellen muuttuu hyvinvointia tukevaksi menneisyydeksi. Eteemme aukeaa kaksi kysymystä: millä saisin päätäni tänään paremmin järjestykseen, ja miten ryhdyn pitkäkestoisen hyvinvoinnin rakentamiseen?
Jokaisella on omanlaisensa temperamentti. Se tuo mielen
tasapainon rakentamiseen omat vahvuutensa ja haasteensa. Yleensä ihmisen
ominaisuudet kulkevat pareittain: hyvän ominaisuuden kääntöpuolena on huono
taipumus, eikä toista voi irrottaa toisesta. Hyviä ominaisuuksia voi kehittää.
Huonojen kanssa pitää koettaa päästä sopuun ja löytää niille mielekkäitä
kanavointitapoja.
Keho puhuu meille suoraan ja rehellisesti. Se kertoo hyvin-
ja pahoinvoinnistamme, ja elämäntapamme jäljet näkyvät siinä kaunistelematta.
On helppoa käyttää liikaa mielihyvää tuottavia ravintoaineita, kuten rasvaa,
sokeria ja alkoholia. Liikkuminen puolestaan jää usein liian vähälle. Itsensä
voi totuttaa liikunnallisuuteen tai liikkumattomuuteen. Kumpikin vaatii
sinnikkyyttä ja toistoa.
Mielen ja kehon lisäksi iso osa ihmisen kokonaispunoksesta
muodostuu elämäntilanteesta. On hyvä tarkastelle omassa elämänpiirissä
vaikuttavaa kulttuuria, lähiyhteisöjä ja omaa ajankäyttöä. Mikä niissä on
hyvinvointia tukevaa ja mikä rapauttavaa? Olenko löytänyt tapoja rakentaa
yhteistä hyvää? Minkä sävyisissä keskusteluissa viivyn?
Rauhaa mielelle
Mieli kaipaa tilaa ja sisäistä hiljaisuutta. Hidastamista. Ympärillämme on yleensä liikaa virikkeitä ja liikaa tapahtumia. Kriisin keskellä jäämme helposti kieppumaan sen ympärille. Mieli kuormittuu ja roskaantuu kaikesta turhasta sälästä, mitä se joutuu käsittelemään. Siksi kannattaa opetella toimintatapoja, jotka tekevät rauhoittumisen ja hiljentymisen mahdolliseksi.
Metsässä kävely, taiteen tekeminen, musiikin kuuntelu ja pihan
hoitaminen ovat askelia oikeaan suuntaan. Tavoitteena on vahvistaa mielen
sanatonta puolta. Sanallistamisen, kertomisen ja pohdinnan puoli on yleensä
paljon helpommin kunnossa, mutta luova ja intuitiivinen puoli saattaa jäädä
huomiotta. Aikuista mieltä rasittaa leikkisyyden väheneminen ja luontosuhteen
ohentuminen.
Kaikkea hyvinvointia kuvaava yleiskäsite on tasapaino.
Sopiva määrä sopivan monenlaisia asioita sopivasti vaihdellen. Ihminen on
monisyinen kokonaisuus, jossa mieli, keho ja elämäntilanne kietoutuvat
toisiinsa. Ajatteluun on helpointa vaikuttaa kehollisella toiminnalla ja
elämäntilanteen muutoksilla. Pitää vain muistaa, että kaikki kestävät muutokset
ovat hitaita.
Miten voisi alkaa rakentaa kaivattua yhteyttä
kokonaisuuteen? Meditaatiosta, rukouksesta tai taiteesta voi löytää oman
hiljentymisen tavan. Helpointa on ruveta nukkumaan enemmän. Uni hoitaa mieltä
ja vahvistaa yhteyttä sen tiedostamattomaan puoleen. Aamulla voi vaikka
kirjoittaa ylös näkemiään unia.
Mielenrauha ei ole suorituksen tai ongelmanratkaisun tulos.
Se on hyvän elämäntavan sivutuote. Liikaa itseensä keskittyessä kuka tahansa
alkaa voida pahoin; sellainen ei sovi ihmiselle. Tarvitaan yhteiseksi hyväksi
toimimista, jonkin kauniin luomista ja itsekeskeisyydestä irrottautumista.
Pohjimmiltaan kysymys on kiinnittymisestä pään ulkopuoliseen maailmaan.
Mieltä hoitaa sen oivaltaminen, että maailma ei pyörikään minun ympärilläni. Ehkä edes ihmiskunta ei ole pääroolissa maailmankaikkeuden näkökulmasta. Kuten sanotaan, tärkeää on vain purjehdus ja puutarhanhoito, eivätkä nekään ole kovin tärkeitä.
Kimmo Nieminen sielunhoidon asiantuntija Kirkkohallitus, KDS
Nooan tarina arkkeineen on saanut uutta ajankohtaisuutta globaalien ympäristöuhkien nostaessa päätään. Tästä kertonee se, että muutama vuosi sitten tehtiin teemaa käsittelevä uusi Hollywood-elokuva. Pelastuksen arkki tuli varhaisina vuosisatoina myös kirkon symboliksi. Tähän yhteyteen kaiketi viittaavat myös pienoislaivat rannikkoseutujen kirkoissa maassamme. Vanha ja uusi testamentti kietoutuvat tässäkin esimerkissä luontevasti yhteen. Ensimmäinen Pietarin kirje kytkee yhteen kasteen pelastavan merkityksen ja Nooan arkin; sitä kautta laivasta tulee myös kirkon symboli. Niinpä laivasta onkin tullut myös ekumeenisen liikkeen symboli.
Ekumeenisen liikkeen symboli
Sain
jokin aika sitten taiwanilaiselta ystävältäni viestin, jossa hän
koronapandemiaan viitaten totesi meidän olevan nyt samassa veneessä. Viimeisin
pandemia on viimeistään osoittanut sen, että olemme ihmisinä ja kristittyinä
saman maapallon lapsia. Tässä konkretisoituu se, ettei kirkon ykseyttä voi
erottaa ihmiskunnan ykseydestä ja kuinka tarpeen on se, että kristittyinä
kulkisimme etujoukoissa yhteen hiileen puhaltamisessa. Ei pidä keikuttaa
venettä -sanonta osoittaa voimansa silloin, kun myrskyää. Miksi sitten muuten
ei sana tunnu menevän perille?
Kristittyjen
ekumeenisen yhteyden rakentamiseksi on toki tehty paljonkin, vaikka vaikuttaa
siltä, että joskus suutarin lapsilla ei ole kenkiä, kun kirkkojen sisäiset
ristiriidat tai sisäisen ekumenian pulmat uhkaavat halvaannuttaa ulospäin
suuntautuvan toiminnan. Seppo A. Teinonen kirjoitti kirjassaan Uudistuva
kirkko v. 1972 ekumeenista liikettä syystä pidettävän silloisen
kirkkohistorian tärkeimpänä reformiliikkeenä ja jatkoi: ”Ei ole mitään
kirkollisen elämän alaa, millä sen vaikutus ei tuntuisi, ja yhä lähempänä
toteutumistaan häämöttää kristittyjen vuosituhantinen näky yhdestä
ihmiskunnasta yhdessä uudistuneessa kirkossa.”
Ekumeeniset keskustelut ja kirkot Suomessa
Virallisen
ekumenian saralla Suomessa näkyvimmän roolin ovat Suomen Ekumeenisen Neuvoston
toiminnan ohella saaneet Suomen evankelis-luterilaisen kirkon käymät
oppikeskustelut eri kumppanien kanssa. Ensimmäinen keskustelukumppani oli
Venäjän ortodoksinen kirkko, jonka kanssa teologinen dialogi käynnistyi
maaliskuussa 50 vuotta sitten. Tuo keskustelusarja on ollut hyvä osoitus siitä,
miten kirkkojen yhteiskunnallinen tilanne, erilaiset historiat ja
teologis-opillinen identiteetti ovat kaikki vuorovaikutuksessa keskenään.
Kirkon kirkkona säilymisen kannalta on keskeistä, että taju sen apostolisesta
ja katolisesta tehtäväksi annosta ja sanomasta on pohjimmaisena kristittyjen
yhteyttä rakennettaessa ja toisiltamme opittaessa.
Venäjän
ortodoksisen kirkon kanssa käytyjen keskustelujen ja kansainvälisen
vuorovaikutuksen kerryttämän kokemuksen rohkaisemana myös Suomen Vapaakirkon
kanssa käytiin oppikeskustelut 1983–84. Taustalla oli toimivan käytännön
yhteistyön kehittämisen tarve. Konkreettisena taustana keskusteluille Suomen
helluntaiherätyksen kanssa 1987–89 oli puolestaan keskustelu
karismaattisuudesta ja reagointi Niilo Yli-Vainion aikaansaamaan herätykseen ja
yhteiskristilliseen toimintaan. Samoihin aikoihin käynnistettiin keskustelu
myös toisen kansankirkon eli Suomen ortodoksien kanssa. Suomen Ekumeenisen
Neuvoston pääsihteeri Jan Edströmin aktiivisuus puolestaan edisti keskusteluja
baptistien kanssa. Samoihin aikoihin oli saavutettu läheinen yhteys
Pohjoismaiden ja Baltian luterilaisten ja Britannian sekä Irlannin anglikaanien
kanssa Porvoon yhteisen julkilausuman ja julistuksen myötä. Näissä kaikissa
keskusteluissa keskeistä oli yhteisen todistuksen ja palvelun edistäminen – osittain
myös kirkon rakenteiden tasolla.
Teologisissa keskusteluissa etenkin Venäjän ortodoksien kanssa sekä ekumeenisen Luther-tutkimuksen myötä oli kertynyt osaamispääomaa, jota on saatettu soveltaa kansainvälisissä keskusteluissa roomalaiskatolisten kanssa sekä vuosituhannen alun dialogissa Suomen metodistien kanssa. Metodistien kanssa saavutetun alttarin ja saarnatuolin yhteyden 10-vuotisjuhlaa vietetään joulukuussa 2020. Katolisten kanssa käytyjen keskustelujen hedelmää on koottu suomalaisen dialogin raporttiin Kasvavaa yhteyttä. Julistus kirkosta, eukaristiasta ja virasta (2017). Se palvelee osaltaan kansainvälisen julistuksen valmistelua. Lähitulevaisuudessa häämöttää jo Augsburgin tunnustuksen 500-vuotisjuhla v. 2030, johon mennessä odotetaan uusia askelia tiellä kohti ykseyttä. Näiden ekumeenisten oppikeskustelujen hedelmiin voi paremmin tutustua kirjastani Armo avaa yhteyden. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon oppikeskustelut ja käytännön ekumenia (2020).
Teologia ja kirkon toiminnan kehittäminen
Oppikeskusteluissa
käydään lävitse luterilaisesta ja ekumeenisesta näkökulmasta keskeisiä kirkon
elämään liittyviä, usein ajankohtaisia teemoja. Perusteita tehdyille
ratkaisuille ja ajankohtaisiin haasteisiin vastaamiselle etsitään yhteisestä
kristillisestä uskosta oman tunnustuksen näkökulmasta. Sitä kautta voidaan
rakentaa yhteyttä ja syventää myös omaa ajattelua ja avautua näkemään asioita
uudesta näkökulmasta ja uusia sovellutuksia sekä käytännön yhteistyön
mahdollisuuksia oivaltaen. Ehkä vertailukohtaa voisi etsiä tietokoneiden
maailmasta: tiedämme, miten tiedonsiirto ja yhteistyö takkuaa ja työaikaa palaa
turhaan, kun järjestelmät eivät kommunikoi keskenään. Maksaa vaivan tähdätä
siihen, että kaikki ovat samalla kartalla ja suunta on selvä, niin pääsemme
myös perille.
Kirjassani Mitä on luterilaisuus? Kirkko, teologia ja yhteiskunta (2020) on koottu yhdeksi kokonaisuudeksi kirkkojenvälisten keskustelujen satona artikkeleita, jotka alun perin on pääosin valmisteltu kirkkojenvälisiä kokouksia varten. Toivon, että niistä on apua pohdittaessa kirkon elämän ja luterilaisen identiteetin kysymyksiä käytännön työssä. Kirjoitukset ovat lähtökohtaisesti luterilaisia ja ekumeenisia. Yhdessä maailmassa elettäessä ja kirkon työtä kansainvälisesti ja myös kotimaassa tehtäessä ei voimien yhdistämisen ja oman uskottavuuden kannalta ole oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin yhdistää voimia ja ajattelutyötä sekä soveltaa niitä hengellisiä löytöjä ja käytännön kokemuksia, jotka yhdessä on kristittyinä tehty. Se ei merkitse omasta perinteestä luopumista, vaan entistä täydempää elämää yhdessä kristittyinä ja ihmisinä tässä maailmassa raamatullis-teologisten perushyveiden eli uskon, toivon ja rakkauden kantamina.
Tomi Karttunen johtava asiantuntija, teologia ja ekumenia
Elämme Suomessa ja koko maailmassa poikkeuksellisia aikoja ja maassa on valmiuslaki voimassa. Olemme kriisioloissakin oikeusvaltio ja vaikeuksien keskelläkin on toimittava lakeja, sääntöjä ja sopimuksia noudattaen.
Itse kukin meistä voi omalla käytöksellään osallistua
talkoisiin noudattamalla kaikkea sitä ohjeistusta, jota koronaviruksen leviämisen
ehkäisemiseksi on annettu. Myös seurakuntatyönantajien toimilla näissä poikkeusoloissa
on merkitystä.
Luonnehdin seuraavassa lyhyesti, mitä kirkon työmarkkinalaitos on omalta osaltaan tehnyt ja tekee yrittäessään ehkäistä kriisin haittoja.
Pitäkää ihmiset töissä!
Ensimmäinen ja edelleen voimassa oleva ohjeemme työnantajille on, että älkää lomauttako tässä vaikeassa tilanteessa, vaan kehittäkää yhteistyössä henkilöstön kanssa erilaisia tapoja auttaa ihmisiä haasteiden keskellä.
Kirkon yksi päätehtävä on kautta aikojen ollut auttaa
lähimmäisiä ja viedä tätä viestiä kaikkialle. Meillä on nyt näytön paikka
osoittaa, että kykenemme tähän näinä vaikeina aikoina aivan konkreettisesti.
Emme myöskään halua, että kirkon henkilöstöä lomautetaan siitä aivan yksinkertaisesta syystä, että yksityinen sektori, jolla kassakriisi on ollut tosiasia jo viime viikolla, lomauttaa parasta aikaa rajusti. Tällaiseen ei kukaan ole osannut tai voinut varautua, joten työttömyyskassojen kapasiteetti on nyt kovalla koetuksella. Siellä ei kaivata yhtään uutta asiakasta, mikä on ohjeemme mukaan toimittaessa vältettävissä.
Valtiovalta valmistelee kiireesti lainsäädäntöä, jolla muun muassa nopeutetaan lomautusprosessia. Nämä muutokset koskevat vain yksityistä sektoria, eivät julkista sektoria, eivätkä näin ollen myöskään kirkkoa. Näillä muutoksilla pyritään ehkäisemään yksityisen sektorin yritysten konkurssiaalto.
Aiemmat lainalaisuudet eivät päde, joten nyt tarvitaan joustavuutta ja mielikuvitusta uusien työtapojen ja auttamisväylien avaamiseen. Yksi ryhmä, joka todennäköisesti kaipaa konkreettista ja suoraa tukea ovat perheet, joissa on jääty kotiin hoitamaan pieniä lapsia. Toimeentulo vaarantuu, jos etätyömahdollisuutta ei ole, vaikka työtä olisi muutoin tarjolla. Haaste on suurin perheissä, joissa on vain yksi vanhempi. Lasten kotiin jääminen on tärkeää taudin leviämisen ehkäisemiseksi. Monella on jonkinlaista puskuria pahan päivän varalle, mutta kaikilla ei sitä suinkaan ole. On löydettävä keinoja auttaa heitä, ja seurakuntienkin on niitä etsittävä.
Neuvottelut yhä käynnissä
Lopuksi vielä totean, että parasta aikaa neuvottelemme kirkon pääsopijajärjestöjen kanssa, jotta saisimme uuden sopimuksen aikaiseksi ennen kuin sopimuskausi päättyy ja vältämme sopimuksettoman tilan.
Jos kuitenkin kävisi niin, että sopimukseen ei jostain syystä päästäisi ennen ensi viikon keskiviikkoa, painotamme, että sellaisessakin tilanteessa meidän nykyistä (ensi viikolla ”vanhaa”) sopimustamme on noudatettava. Mikään villi länsi ei siis ole alkamassa ensi viikolla. Eli vanhoja sopimuksia noudatetaan niin kauan kuin uudet saadaan solmittua. Tätä kutsutaan jälkivaikutukseksi.
Toivotan kaikille voimia hoitaa niitä tehtäviä, joiden parissa parasta aikaa työskentelee. Seuraavat viikot ja kuukaudet toivottavasti osoittavat, että meissä suomalaisissa on sinnikkyyttä ja riittävää joustavuutta kohdata näin kovat haasteet siten, että voimme jälkikäteen yhdessä todeta, että toinen toistamme tukien selvisimme hienosti.
