Arkisto: Kirkon työelämä 2030
Parhaat työkaverini: Priorisointi, työnsuunnittelu ja tehtävänhallinta
9.6.2021Kaikkensa antaneena työskentely on kuin tekisi töitä humalassa. Umpiväsynyt työntekijä on seurakuntalaisille ja työyhteisölle yhtä karmiva kaveri, kuin umpikännissä oleva, mutta edelleen meidän työkulttuurissamme vain toinen näistä saa palkan lisäksi kiitosta. Se on hän, jolla promillemittari ei värähdä. Kaikkensa antaneelle parasta palautetta olisi kuitenkin kiinnittää huomiota työskentelytapoihin. Hänen on uskallettava jättää asioita tekemättä ja on […]
Erätauko-menetelmä kirkon työelämän tukena
19.5.2021Erätauko-keskustelumenetelmä kehitettiin Sitrassa 2016–2018. Tällä hetkellä erilaisiin Erätauko-keskusteluihin on osallistunut jo yli kuusikymmentätuhatta suomalaista. Yli kolmesataa organisaatiota on käyttänyt tai käyttää Erätaukoa omassa toiminnassaan. Menetelmä on avoimesti kenen tahansa käytettävissä. Materiaalit ja työkalut löytyvät esimerkiksi Erätauko-säätiön nettisivuilta. Menetelmää hyödynnetään myös kirkon pääsopijaosapuolten käynnistämässä Kirteko 2030 -hankkeessa. Erätauko on alun perin luotu rakentavan ja tasavertaisen yhteiskunnallisen keskustelun […]
Työyhteisöt mielenterveyttä edistämään
21.4.2021Mitkä asiat vaikuttavat työssä jaksamiseen? Miten jaan voimavarani työn ja vapaa-ajan kesken? Miten kohtaan haastavasti käyttäytyvän työkaverin tai seurakuntalaisen entä läheisen? Miten voin vaikuttaa positiivisesti työyhteisöön? Miten tunnistan ja käsittelen tunteita arkielämässäni? Nämä ovat kysymyksiä, joihin etsimme yhdessä vastauksia MTEA- kursseilla. Lyhenne tarkoittaa Mielenterveyden ensiapu®1 -koulutusta, joka antaa ymmärrystä mielenterveydestä elämäntaitona ja kansalaistaitona, siitä, mitä […]
Muuttuvan työelämän mestariksi
24.3.2021Kirkossa on perinteisesti arvostettu kohtaamista kasvotusten, mutta viimeisen vuoden aikana on pitänyt opetella uusia tapoja kohdata. Uudet tavat vaativat myös uusia taitoja, että esimerkiksi verkkotapaamisessa saadaan luotua tilanteen luonteeseen sopiva tunneilmasto. Kun kehitimme Joensuun seurakuntayhtymässä työelämätaitoja, halusimme ehdottomasti hyödyntää Kirtekon tarjoamaa Tulevaisuuden työelämätaidot -verkkoympäristöä ja sen aineistoa. Valmis, ammattilaisten tekemä aineisto tuo uusia näkökulmia omaan […]
ARVOitus
24.2.2021Mikä on tämä arvo ja positiivinen voima, joka… on usein tunteen ja intuition ohjaama ei maksa mitään, mutta antaa paljon on hyvän työkaveruuden ja esihenkilö–alaissuhteen ehdoton edellytys kumpuaa oikeudenmukaisuudesta, yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta mahdollistaa avoimuuden ja rohkeuden, luovuuden ja innovatiivisuuden luo edellytykset aktiiviseen ja myönteiseen vuorovaikutukseen tekee tilaa yhteisöllisyydelle, hyvälle yhteishengelle, tiedonkululle ja organisaation oppimiselle helpottaa […]
Kirteko 2030: Uutta, vanhaa, lainattua – jotain sinistäkin ehkä
27.1.2021Hääperinteeseen liittyvä riimittely, jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua, jotain sinistä, kuvaa minusta hyvin myös kirkon pääsopijaosapuolten uutta Kirteko 2030 -hanketta. Se perustuu KirVESTES 2020–2022 allekirjoituspöytäkirjan työelämäryhmää koskevaan kirjaukseen. Ryhmän tehtävänä on sopimuskirjauksen mukaan tukea ja vauhdittaa seurakuntatyöpaikkojen tuottavuutta ja työhyvinvointia edistäviä toimia ja vahvistaa työn murroksessa niiden yhteistoimintaan ja luottamukseen perustuvaa työkulttuuria. Jo tuossa […]