Nuoren Miriamin rohkeus on esimerkki kohti ihmisoikeuksia

26.8.2015

Miriam halusi käydä koulua ja opiskella itselleen kunnollisen ammatin. Neljätoistavuotiaana hän asettui isänsä tahtoa vastaan ja kieltäytyi solmimasta avioliittoa isänsä valitseman miehen kanssa. Avioliiton solmiminen olisi merkinnyt koulunkäynnin päättymistä ja unelmien katkeamista. Isä ei tästä pitänyt. Hän lukitsi tyttärensä suljettuun tilaan, leikkautti tämän hiukset pois sekä tilasi tälle seksuaalisen väkivallan teon, joka teki Miriamista yhteisöönsä kelpaamattoman. […]

Kyllin hyvä ihmiseksi?

24.6.2015

Viime aikoina olen lukenut tavallista ahkerammin lehtiä, jopa naistenlehtiä ja vieläpä työajalla. Tarkoituksenani on ollut selvittää, miten arkinen kutsumus ilmenee aikakauslehdissä, ja miten ihmiset sanoittavat niissä elämäntehtäväänsä. Ajattelevatko ihmiset, että tehtävät kotona, työpaikalla ja harrastuksissa ovat Jumalan antamia ja niiden hyvä hoitaminen on Jumalan ja lähimmäisen palvelemista? Millä muilla sanoilla elämäntehtävästä puhutaan? Kutsumus Kutsumus sanana […]

Jälleensyntymisoppi ja kristinusko

27.5.2015

Lukuisia kertoja olen saanut kuulla faktana esitetyn väitteen, että kristinuskoon on alun perin kuulunut jälleensyntymisoppi, joka on poistettu kristinuskosta. Erityisesti vaihtoehtoisen henkisyyden kentällä näkemykseen törmää säännöllisesti. Viimeksi löysin väitteen uusimmassa Ultra-lehden (5-6/2015) artikkelissa, joka käsitteli jälleensyntymisoppia. Gallup Ecclesiastican (2011) mukaan 10  % suomalaisista ilmoitti uskovansa jälleensyntymiseen. Keskusteltaessa jälleensyntymisopista ja kristinuskosta nousee kirkkoisä Origeneen (n. 185 […]

Kirkon paikkaa etsimässä

22.4.2015

Kirkon tutkimuskeskuksen tämänkeväisen seminaarin otsikkona oli ”Kirkko etsii paikkaansa”. Kysymys uskonnon paikasta ja sijainnista on noussut yhä useammin esiin uskontotieteellisessä ja uskontososiologisessa keskustelussa. Taustalla on ajatus, jonka mukaan maallistuminen, sekularisaatio, ei ole täsmällisin mahdollinen tapa kuvata uskonnon merkityksen muutosta modernissa maailmassa. Esimerkiksi maailmankuulu uskontososiologi ja luterilainen teologi Peter Berger on kirjoittanut uusimmassa, vuonna 2014 ilmestyneessä […]

Kirkko ja kansalaisyhteiskunta samalla kehällä

25.3.2015

Ei ole sattumaa, että Suomessa kirkolla, järjestöillä ja yhdistyksillä on ollut aikojen saatossa vahva asema. Kirkolle ja kansalaisyhteiskunnalle on yhteistä moninainen, hybridi luonne: kumppanuus julkisen sektorin kanssa, julkishallintoa muistuttavia hallintorakenteita, palkattuja työntekijöitä ja vapaaehtoisia. On myös voittoa tavoittelematon toimintalogiikka ja toisaalta markkinoiden logiikalla järjestettyä liiketoimintaa. Kansainvälisissä tutkimuksissa on jo vuosikymmenten ajan havaittu, että Suomea ja […]

Kutsumus tienhaarassa

16.4.2014

Eräs äiti suunnitteli eroavansa kirkosta ja tuli sitä varten kirkkoherranvirastoon. Häneltä kysyttiin, haluaisiko hän keskustella papin kanssa. Hän kertoi haluavansa erota kirkosta siitä syystä, ettei hänellä ole aikaa kirkollisille harrastuksille. Lapset ovat niin pieniä, ettei muuhun kykene. Jumalanpalvelus on liian aikaisin, eivätkä lapset jaksa pysytellä kirkonpenkissä hiljaa. Kerran oli kokeiltu ja vanhempi seurakuntalainen oli antanut […]

Uskontokiistoissa kiteytyvät kirkon ajankohtaiset haasteet

12.3.2014

Kirkon tutkimuskeskuksen seminaari järjestettiin maanantaina 10.3. Tampere-talolla. Seminaarin aiheena oli ”kiistelty usko”. Aihepiirin taustalla oli sekä kirkon nelivuotiskertomuksessa (Haastettu kirkko) että laajemmin kansainvälisessä tutkimuksessa viime aikoina esiin noussut havainto, jonka mukaan uskonto nousee julkiseen keskusteluun aikaisempaa useammin erilaisten kiistojen saattelemana. Kiistojen kautta avautuu kuitenkin tarkkapiirtoinen näkymä aikamme uskonnolliseen tilanteeseen ja sen kirkolle luomiin haasteisiin. Vakaumuksen […]