Uskontokiistoissa kiteytyvät kirkon ajankohtaiset haasteet

Mahdollisuus näyttää vakaumuksensa julkisesti edistää terveen uskonnollisuuden toteutumista, todettiin Kiistelty usko -seminaarissa.

Mahdollisuus näyttää vakaumuksensa julkisesti edistää terveen uskonnollisuuden toteutumista, todettiin Kiistelty usko -seminaarissa.

Kirkon tutkimuskeskuksen seminaari järjestettiin maanantaina 10.3. Tampere-talolla. Seminaarin aiheena oli ”kiistelty usko”. Aihepiirin taustalla oli sekä kirkon nelivuotiskertomuksessa (Haastettu kirkko) että laajemmin kansainvälisessä tutkimuksessa viime aikoina esiin noussut havainto, jonka mukaan uskonto nousee julkiseen keskusteluun aikaisempaa useammin erilaisten kiistojen saattelemana.

Kiistojen kautta avautuu kuitenkin tarkkapiirtoinen näkymä aikamme uskonnolliseen tilanteeseen ja sen kirkolle luomiin haasteisiin.

Vakaumuksen näyttäminen

Yksi tärkeimpiä viimeaikaisia kiistanaiheita liittyy uskonnollisen vakaumuksen julkisiin ilmaisuihin. Olipa kyse sitten minareettien rakentamisesta, krusifiksien pitämisestä koulujen luokkahuoneissa, musliminaisten huivien käytöstä tai sikhimiesten turbaaneista työpaikoilla, ne ovat herättäneet voimakkaita tunteita eri puolilla Eurooppaa.

Tällaiset kiistat liitetään usein varsin pinnallisesti maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen, mutta itse asiassa kiistan ydin on syvemmällä. Kuten tutkimuskeskuksen johtaja Hanna Salomäki toi avauspuheenvuorossaan esiin, olisi virhe ajatella, että kyse on vain eri kansallisuuksia ja kulttuureja edustavien määrällisestä kasvusta yhteiskunnassa. Kyse on pikemminkin laadullisesta erosta, joka liittyy erityisesti uskonnollisen vakaumuksen julkiseen ilmaisemiseen totutusta poikkeavalla tavalla.

Tästä syystä jo pienikin maahanmuuttajien määrä haastaa nopeasti isäntämaiden kansalaisia tarkistamaan käsityksiään uskonnonvapauden merkityksestä ja rajoista suhteessa muihin perusoikeuksiin. Seurakuntapastori, kirkkohistorioitsija Leena Sorsa korosti alustuksessaan, että uskonnon avoin näkyminen yhteiskunnassa edistää terveen uskonnollisuuden ja positiivisen uskonnonvapauden toteutumista:

”Vahva uskonnonvapaus ja uskonnoista ja vakaumuksista avoimesti keskusteleva ja niitä kunnioittava yhteiskunta kaventavat epäterveen uskonnollisen radikalismin toimintatilaa ja vahvistavat rauhanomaista rinnakkaiseloa eri uskontojen välillä.”

On syytä huomata, että Sorsa ei puhunut pelkästään uskonnollisesta vakaumuksesta. Hän muistutti aiheellisesti, että sama koskee myös uskonnottoman vakaumuksen esillä pitoa: ”todelliseen uskonnonvapauteen kuuluu myös oikeus arvostella uskontoja ja vakaumuksia”.

Vakaumuksen kunnioittamista koskeva vaade pätee johdonmukaisuuden nimissä molempiin suuntiin.

Kirkko ateismin ja uushenkisyyden välissä

Maahanmuuttajien uskontojen herättämien kiistojen lisäksi viime vuosien aikana on ilmaantunut kaksi keskenään lähes vastakkaista uskontoa koskevaa keskustelunaihetta. Yhtäältä kristinuskoa ja sen jumalauskon perusteita ovat haastaneet uusateistit laajalle yleisölle tarkoitetuilla ateistiseen ”herätykseen” tähtäävillä populaareilla kirjoillaan.

Toisaalta samaan aikaan kansanomaisen uskonnollisuuden rintamalla on noussut esiin virtauksia, joita voitaisiin kutsua ”lumouksen paluuksi” jokapäiväiseen elämään ja arjen keskelle. Yksi tällainen jälkimoderni uushenkisyyden muoto on kansainvälinen enkelihenkisyys, jota uskontotieteen dosentti Terhi Utriainen valotti omassa esitelmässään.

Haasteita moneen suuntaan

Tietokirjailija, dosentti Kari Kuula alleviivasi eroa uskon syntymisen ja sen perustelemisen välillä. Usko syntyy luonteenomaisesti aavistusten, tuntemusten ja sisäisten kokemusten kautta. Se, että usko Jumalaan syntyy tällä tavoin, ei kuitenkaan merkitse sitä, ettei jumalauskolle voitaisi löytää minkäänlaisia järkeen vetoavia perusteita.

Jumalauskon perusteet eivät (kohteensa luonteen mukaisesti) koskaan voi läpäistä tieteen edellyttämiä julkisten todisteiden ja loogisen päättelyn ankaria kriteereitä, mutta se ei vielä tee niistä tyystin irrationaalisia, järjenvastaisia. Teemme uskonvaraisia, intuitioihin perustuvia arvostelmia jatkuvasti monilla muillakin elämänalueilla ja useimmiten niihin luottaminen on järkevää.

Siinä missä Kuula haastoi kuulijoita ja kirkkoa ajattelemaan ja työstämään uskon perusteluja, Kirkon lähetystyön keskuksen uskontokasvatussihteeri Pekka Hiltunen peräänkuulutti uskonnollista ”entusiasmia” – ruumiillista, haltuun otettavaa, kokemuksellista ja yksilön omaa projektia tukevaa hengellisyyttä.

Utriaisen tutkimuksen perusteella uushenkiset ihmiset ovat usein pettyneitä kirkkoon, koska siellä ei heidän mukaansa voi puhua omakohtaisesta uskonnollisesta etsinnästä ja hengellisistä kokemuksista.

Ateistisen uskontokritiikin saamasta medianäkyvyydestä huolimatta juuri uushenkisyys saattaa olla kirkon kannalta huomattavasti vakavampi itsetutkiskelun paikka. Toisin kuin järkiperäinen argumentaatio, uskonnollisten kokemusten tavoittelu sekä merkityksen, avun ja lohdun etsiminen kuuluvat uskonnon kotikentälle, sen omimmalle alueelle.

Kiistelty usko -seminaarin videotallenteet tulevat katsottaviksi Sakastiin lähipäivinä.

 

kimmo ketolaKimmo Ketola
tutkija, Kirkon tutkimuskeskus

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.