18.06.19
Kalliolta alaspäin kurottava käsi auttaa toista ihmistä kallion päälle

Sana kuuluu kaikille – saavutettavuus evankeliumin ytimessä

Kuva: rvimages / iStock / Getty Images Plus

Saavutettavuus takaa kaikille yhdenvertaiset mahdollisuudet saada tietoa, kokea yhteyttä ja osallistua kirkon ja seurakuntien toimintaan. Sillä on vahva yhteys kirkon perustehtävään, evankeliumiin. Käytännössä saavutettavuus tarkoittaa sitä, että näkemisen, kuulemisen ja ymmärtämisen esteitä pyritään poistamaan.

Teologisen näkökulman lisäksi saavutettavuudessa on kyse myös lakisääteisestä asiasta. Huhtikuussa tuli voimaan laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta. Laissa säädetään julkisten verkkopalvelujen saavutettavuuden vähimmäisvaatimuksista ja valvonnasta. Lakiuudistuksen yhteydessä myös kirkkolakiin päivitettiin uusi pykälä saavutettavuuteen liittyen.

Lakimuutoksen myötä julkishallinnollisten verkkopalvelujen tulee olla saavutettavasti kaikkien käytössä. Lisäksi palveluista tulee löytyä erillinen saavutettavuusseloste, joka sisältää selvityksen siitä, mitkä sisällöt eivät ole saavutettavia, perustelut mahdollisille puutteille sekä tieto siitä, mitä kautta saavutettava vaihtoehto on saatavilla.

Parempaa palvelua kaikille

Saavutettavat sisällöt ovat selkeitä ja napakasti otsikoituja. Ne tiivistävät olennaisimman sisällön ja nopeuttavat siten palvelujen käyttöä. Saavutettavuudesta hyötyvät kaikki verkkopalvelujen käyttäjät. Erityisesti verkkopalvelujen saavutettavuudesta hyötyvät kuitenkin ne, joilla on jonkin toimintarajoite. Rajoite voi liittyä näköön tai kuuloon, se voi olla lukihäiriö tai motorinen rajoite. Ikä tai puutteellinen kielitaito voivat myös rajoittaa toimintaa.

– Joidenkin arvioiden mukaan toimintarajoitteisia on Suomessa noin viidesosa väestöstä. Saavutettavia verkkopalveluja pystyvät käyttämään kaikki, mikä on tärkeää yhdenvertaisuuden kannalta, toteaa Kirkkohallituksessa saavutettavuuslain tuomien muutosten suunnittelusta vastannut projektipäällikkö Katri Meripaasi.

Saavutettava kirkko

Kirkossa saavutettavuuskysymykset on huomioitu hyvin jo ennen lain voimaanastumista. Vuonna 2017 kirkon Lukkari-verkkosivualustalle myönnettiin Näkövammaisten liiton, Eficoden ja Yleisradion yhteistyössä kehittämä Saavutettavuus huomioitu -leima. Samana vuonna kirkko palkittiin myös Selkokielen neuvottelukunnan Vuoden selväsanainen -tunnustuspalkinnolla.

Kirkolla on oma saavutettavuusohjelma, joka on julkaistu vuonna 2012. Siinä esitetään saavutettavuuteen liittyviä kehityskohteita ja suuntaviivoja niin seurakunnille, hiippakunnille kuin Kirkkohallituksellekin. Lain myötä suositukset tai suuntaviivat eivät kuitenkaan riitä, vaan kaikki kirkon verkkopalvelut on tuotettava saavutettavasti.

Meripaasin mukaan muutos vaatii uudenlaista ajatusmallia. Hän vertaa saavutettavien materiaalien tuottamista oikeinkirjoitukseen.

– Pyrimme kirjoittamaan oikein ja oikolukemaan tekstit ennen julkaisemista. Sama toimii saavutettavien dokumenttien laadinnassa. Pidämme saavutettavuusasiat mielessä ja lopuksi teemme dokumentille saavutettavuustarkistuksen, Meripaasi summaa.

Toimenpiteiden aika on nyt

Jatkossa saavutettavuusvaatimukset huomioidaan palvelujen hankintavaiheessa. Jo olemassa olevat verkkopalvelut täytyy kuitenkin ensin päivittää saavutettavuusvaatimusten mukaisiksi. Muutosaikataulu on tiukka, sillä 22.9.2018 jälkeen julkaistujen verkkosivustojen pitää lain mukaan olla saavutettavia 23.9.2019 mennessä. Vanhempien verkkosivujen päivittämiseen aikaa on puolestaan syyskuuhun 2020.

Mahdollisimman käyttäjäystävällisiä palveluja tarjotakseen ja lain vaatimukset täyttääkseen Kirkkohallitus teettää saavutettavuusauditointeja jo olemassa oleville verkkosivustoilleen. Saavutettavuusvaatimukset eivät kuitenkaan koske ainoastaan Kirkkohallitusta, vaan kaikkia kirkon ja seurakuntien tuottamia verkko- ja mobiilipalveluja.

– On tärkeää huomata, että lakia sovelletaan muun muassa seurakuntien kotisivuihin sekä sähköisiin tilaus- ja ilmoittautumislomakkeisiin, Meripaasi muistuttaa.

Verkkoon sisältöjä tuottavilta kirkon työntekijöiltä Meripaasi toivoo yhteistä vastuunottoa saavutettavuusasioista.

– Jokainen, joka tekee sisältöjä verkkoon, on vastuussa aineistojen saavutettavuudesta. Verkkosivustojen ja mobiilisovellusten saavutettavuus ei kuitenkaan tule kerralla valmiiksi, vaan tämä on jatkuva prosessi, Meripaasi toteaa.

Ohjeita saavutettavien verkkomateriaalien tuottamiseen ja lisätietoa lain vaatimien muutosten aikatauluista löytyy kirkon Sakasti-intranetistä (Sakasti > IT-ohjeet > Verkkopalvelujen saavutettavuus).

Kirkkohallituksen ja saavutettavuuskeskus Celian asiantuntijoiden toukokuussa järjestämän saavutettavuuskoulutuksen striimi on myös kaikkien kirkon työntekijöiden katsottavissa Sakastissa. Syyskuussa luvassa on uusi saavutettavuuskoulutus, josta tiedotetaan myöhemmin.

Aura Castrén, YTK
Viestintäharjoittelija, Kirkon viestintä

13.06.19

Hengellisesti turvallinen seurakunta

Nuoria rippikoululaisia kävelemässä metsätiellä

Turvallinen seurakunta -asiakirja

Kirkkohallituksen täysistunto hyväksyi marraskuussa 2018 Turvallinen seurakunta-asiakirjan. Siinä on annettu seurakunnille ohjeistuksia turvallisuuskysymyksiin. Valtaosa ohjeista koskettaa fyysisiä turvallisuuteen liittyviä näkökulmia, mutta niiden lisäksi on laadittu ohjeistuksia koskien seksuaalista, henkistä ja hengellistä turvallisuutta. Kirkon työntekijöiden keskuudessa keskustelua herätti asiakirjassa olleet huomiot hengellisten tilanteiden luonteesta. Myös keväällä 2019 Ylen esittämä dokumentti Uhrit hengellisestä väkivallasta puhututti hengellisten asioiden kanssa toimivia.

Onko seurakuntamme hengellisesti turvallinen?

Usko tuo elämään iloa, lohdutusta ja toivoa. Hengellisesti turvallisessa seurakunnassa ihminen saa palvella Jumalaa vapaasti omana persoonanaan. Hengellisesti turvallinen kirkko on sellainen, jossa kunnioitetaan ihmistä ja hänen ominaisuuksiaan, yksilöllisyyttään ja ainutlaatuisuuttaan. Se on paikka, jossa erilaisuutta katsotaan hyväksyvästi, kannustavasti ja kunnioittavasti. Sellaisessa seurakunnassa vallitsee armo ja rakkaus ja ihmisen on hyvä olla. Miten huomioimme tämän monimuotoisuuden seurakuntamme toiminnassa ja sisällössä? 

Turvallinen hengellinen tilaisuus on sisäänsä sulkeva. Se on sellainen, johon jokainen toivotetaan tervetulleeksi, ketään ei tuomita tai hylätä edes passiivisesti eli kohtaamatta jättämällä. Turvallinen hengellinen puhetapa on toista kuuntelevaa ja toisen todellisuuden rinnalle asettumista, ei toisen puolesta tietämistä tai olettamista. Parhaimmillaan seurakunta on paikka, jossa ihminen kuuluu yhteisöön, josta saa lohtua, turvaa ja merkitystä elämälleen. 

Ahdas hengellinen seurakunta

Hengellisen väkivallan tai vallankäytön määrittely on vaikeaa, koska ihmiset kokevat asiat eri tavoin. Toinen kaipaa tiukkoja sääntöjä ja kokee ne turvalliseksi ja toinen ahdistuu niistä. Yhteisö voi olla ilmapiiriltään lämmin, mutta ajattelu ja maailmankuva ovat mustavalkoisia. Aiemmat traumakokemukset henkisestä ja hengellisestä väkivallasta voivat aktivoitua myös tilanteessa, jossa muut eivät koe hengellistä väkivaltaa. 

Ahtaassa hengellisessä yhteisössä maailmankuvaa eikä opetusta saa kyseenalaistaa. Jäseniltä vaaditaan yhteistä maailmankuvaa. Yhteisöön kuuluvat nähdään hyvinä ja yhteisön ulkopuoliset vääränlaisina.Kyseenalaistamista ei sallita ja kontrollointia sekä yhteisön sisäistä kurinpitomenettelyä voi ilmetä.

Kaikki ne tavat, jolla ihmisen oma ajattelu estetään ja nujerretaan uskonnon varjolla, on hengellistä väkivaltaa. Nämä keinot voivat olla ihmisen pelottelua, yhteisöstä eristämistä, kontrollointia, uhkailua, helvetillä pelottelua ja syyllistämistä. Kontrollointi voi tapahtua keskustelun, rukouksen tai saarnan muodossa. 

Seurakunnan työntekijöiden ja vastuuasemassa olevien seurakuntalaisten olisi aika ajoin arvioitava toimintaansa seurakuntalaisia kuullen ja kysellen. Löytyykö toiminnastamme edellä mainittuja piirteitä? Miten huolehdin siitä, että toiminta säilyy turvallisena ja avoimena?   

Turvallinen hengellisyys lasten ja nuorten kanssa

Hengellisten tilanteiden turvallisuus on erityisen tärkeää lasten ja nuorten kanssa tehtävässä työssä. Hengellinen traditio ja uskon tuoma turvallisuus tukevat lasten ja nuorten hyvää elämää. Lapsen uskonnollisen kehityksen kannalta merkittäviä tekijöitä ovat muun muassa kiintymyssuhde, kosketus, vastavuoroinen vuorovaikutus, luottamus, kokemuksellisuus ja leikki. Voidaan siis todeta, että samat tekijät ovat keskeisiä sekä lapsen kokonaisvaltaisen kehityksen että uskonnollisuuden kehittymisen kannalta.

Aktiivinen seurakuntanuoruusaika sijoittuu murrosikään. Murrosikä on kiintymyssuhdeteorian mukaan kohta, jossa ihmisen kiintymyssuhde voi kasvaa turvallisemmaksi tai vaurioitua lisää. Turvallinen hengellinen elämä voi vahvistaa nuoren itsetuntoa ja suhdetta toisiin. Nuoruuteen kuuluu rajojen testaaminen ja sen kysyminen olenko hyväksytty ja kuulunko joukkoon. Työntekijän tehtävänä on sietää kritiikkiä ja ohjata nuorta toista kunnioittavaan vuorovaikutukseen. Aikuisen on huolehdittava, ettei lapsuuteen ja nuoruuteen liittyvää herkkää kehitysvaihetta käytetä hengelliseen manipulointiin.

Käytännön vinkkejä turvalliseen hengelliseen kohtaamiseen nuorten kanssa

Nuorisotyönohjaaja Esa Ahtiainen, Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta

  • Lähtökohta ja ydin on se, että nuori kelpaa sellaisena kuin on. Tähän perusajatukseen sopii erittäin huonosti se, että häntä pyritään muuttamaan tai manipuloimaan.
  • Toiminta on avointa ja jokainen saa osallistua siihen. Ei ”salaseuroja” tai ”erityiskohtelua” harvoille ja valituille.
  • Hartauden sisällöissä on ennustettavuutta.
  • Samat rituaalit toistuvat. Esimerkiksi Isä meidän -rukous
  • Läsnäolo riittää. Toteutukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Ei edellytetä keneltäkään puheenvuoroja, eikä rukouksia.
  • Luottamuksen ilmapiiri. Kaikenlaisia tunteita voi ilmaista vapaasti. Jos ahdistaa niin voi lähteä pois tilasta. Jos itkettää niin voi itkeä. Tunteita ei tukahduteta tai manipuloida.


Sari-Annika Pettinen
perheasioiden ja perheneuvonnan johtava asiantuntija
Kasvatus ja perheasiat -yksikkö, Kirkkohallitus

Ville Kämäräinen
kasvatuksen työalajohtaja
Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta

11.06.19

MTEA-koulutuksella hyvää mielenterveyttä arkeen ja työhön

Savonlinnan seurakunnassa päätettiin pari vuotta sitten panostaa mielenterveyteen. Mielenterveyden ensiapukursseille osallistui lopulta lähes puolet koko henkilökunnasta.

MTEA-koulutus ei ole vain meidän suorituksemme, vaan koko henkilökuntaa varten, painottavat Savonlinnan aurinkoiset ohjaajat Juha Räisänen, Raija Nuopponen ja Ulla Juntunen kirkkaassa kevätauringossa. Kuva: Virve Airola

– Täkäläinen mielenterveyden puuhahenkilö Jaana Lonka minulle ehdotti, että osallistuisimme Suomen Mielenterveysseuran järjestämään MTEA-koulutukseen, kertoo Ulla Juntunen, johtava perheneuvoja Savonlinnan seurakunnan perheasiain neuvottelukeskuksessa.

Hänen lisäkseen koulutukseen lähtivät diakoniatyöntekijät Raija Nuopponen Kerimäeltä ja Juha Räisänen Savonlinnasta.

– Kurssin aikana syntyi ajatus siitä, että jatkaisimme kaikki kolme myös ohjaajakoulutukseen ja toisimme nämä valmiudet omaan seurakuntaan, Ulla kertoo.

Kolmikon seurakunnassa järjestämiin koulutuksiin osallistui lopulta lähes puolet koko henkilökunnasta.

– Tavoitteenamme oli soveltaa oppimaamme omaan työyhteisöön: mielenterveys elämäntaitona, elämää ja myönteisyyttä, Raija Nuopponen kertoo.

”Sisällöt täyttä asiaa.” (Kurssilaisen palautetta)

Mielenterveys on voimavara

MTEA-koulutuksen lähestymiskulma on positiivinen. Keskiössä on terveys ja hyvin voiminen, mielenterveyden vahvistaminen ja vaaliminen.

Ulla Juntunen pohtii, että mielenterveysajattelu on yhä edelleen pitkälti sairauspainoitteista.

– Tässä koulutuksessa assosioidaan mielenterveys positiivisiin asioihin. Mielenterveys on voimavara, jota voi kehittää ja vahvistaa.

Vaikka Ulla on peruskoulutukseltaan mielenterveyshoitaja, kurssi oli hänellekin eräänlainen aivojen kääntö. Samaa sanoo Juha Räisänen.

– Olen peruskoulutukseltani sairaanhoitaja, ja tunnistan kyllä tuon sairauskeskeisen ajattelun.

”Avoin ja positiivinen ilmapiiri.” (Kurssilaisen palautetta)

Osaamista omaan organisaatioon

Kakkosvaiheen ohjaajakoulutukseen kuuluu pilottikoulutuksen järjestäminen.

Kurssilaiset päättivät ’sukeltaa altaan syvään päähän’ ja ottaa pilottikurssilleen organisaationsa johtajat ja esimiehet.

– Kun lähdetään liikkeelle heistä, he näkevät asian tärkeyden. He saavat itselleen työkaluja hyvän mielenterveyden tuomiseksi työyhteisöön, ja he voivat motivoida alaisiaan, Raija Nuopponen sanoo.

Pieni alku voi olla alkusysäys syvemmälle työskentelylle ja havainnoimiselle, kun kurssilla opitaan kiinnostusta, kysymistä ja kuuntelua.

– Johtajat ovat täällä meilläkin kovan paineen alla. Resurssit vähenevät ja heiltä vaaditaan paljon. Jospa löydettäisiin voimavaroja myös näiden vaikeiden aikojen käsittelyyn.

Koulutus lähensi eri työaloja keskenään ja avasi uusia yhteistyömuotoja ja -mahdollisuuksia.

– Toki on vähän haasteellista lähteä vetämään tällaista ryhmää omassa työyhteisössä. Siinä kuitenkin oppii tuntemaan ihmiset vähän toisesta näkökulmasta, Juha Räisänen tuumaa.

”Armollinen ilmapiiri, ohjaajilla keskusteleva ote.” (Kurssilaisen palautetta)

Mielenterveys on terveyden tukijalka

Sekä kurssit että kouluttajat otettiin hyvin vastaan, ja hanke sai myös seurakunnan johdon tuen. Talousjohtaja Heli Muhonen on toiminut aikaisemmin Savonlinnan seurakunnan henkilöstöpäällikkönä. Hän ehdotti, että hanke nivotaan työterveysohjelmaan. Kun edellisenä vuonna oli panostettu fyysiseen kuntoon, sairauspoissaolot olivat ilahduttavasti vähentyneet. Nyt otettaisiin mukaan psyykkinen hyvinvointi.

Päätöksen ansiosta kurssien vetäjät saivat käyttää hankkeeseen työaikaa, mikä osoittautui erittäin tarpeelliseksi.

– Kurssin suunnittelu vie yllättävän paljon aikaa, kun sen tekee kunnolla, toteavat Ulla ja Raija. – Fyysisen työpanoksen lisäksi oli myös se mielessä kantaminen.

Toinen MTEA-koulutus järjestettiin seurakunnan lapsityön ohjaajille. He olivat itse toivoneet kurssia, ja lähes kaikki osallistuivat. Kolmantena järjestettiin sekakurssi, jolle osallistua sai kuka tahansa.

– Se oli palautteenkin perusteella ehkä kaikkein antoisin. Voi sanoa, että osallistujia oli papista haudankaivajaan, monien sellaisten ammattiryhmien edustajia, jotka eivät muuten kohtaa yhteisen pöydän ääressä, kertoo Ulla.

Aivan uudella tavalla nousi esiin esimerkiksi se, millaisia kriisejä eri tehtävissä voi kohdata, millaisia haasteita ja tilanteita eri ammattiryhmien arjessa voi olla.

– Sinne arkityöhönhän ne kriisitkin sijoittuvat, Raija toteaa.

”Kokemusten ja teorian suhde oli hyvä.” (Kurssilaisen palautetta)

Työkaluja omaan työhön

MTEA-koulutus perustuu Mielenterveys elämäntaitona -kirjaan. Sen sisältö jakautuu viiteen osaan: Mielenterveys osana terveyttä ja hyvinvointia, Tunnetaidot, Elämän monet kriisit, Ihmissuhteet ja vuorovaikutus sekä Elämänhallinta.

Raija Nuopponen kertoo käyttäneensä kirjan materiaaleja paljon myös pienryhmissä.

– Kirjasta löytyy niin hyvä valmis paketti. Diakoniatyössä ollaan jatkuvasti näiden asioiden parissa. Kirja ja koulutus antavat hyviä eväitä ja työvälineitä.

Yksi keskeinen asia on puheeksi otto.

– Voimme puhua mielenterveydestä vaikka vanhusten kerhossa. Se on arka ja tärkeä kysymys, ja olemme päässeet rohkeasti pohtimaan yhdessä henkilökohtaisiakin asioita.

Juha Räisänen sanoo, että diakoniatyöntekijän pakeille tullaan monesti jonkin konkreettisen asian kanssa.

– Kun sitten jutellaan ja kyselen vähän lisää, voi käydä ilmi, että onhan tässä vähän muutakin. Kun päästään puhumaan, voidaan päästä hyvinkin suuren asian äärelle.

Etenkin miesten voi olla hyvin vaikea ottaa puheeksi, ellei kysytä.

Juha Räisänen painottaa, että yksinäisellä ihmisellä – etenkin vanhuksella – vaikeudet saattavat somatisoitua. Yksin ollessa kuuntelee itseään turhankin tarkkaan.

– Paras saamani palaute vanhusten leiriltä oli, kun muuan osallistuja kertoi pois lähtiessään, että ei ole muistanut ottaa särkylääkkeitä koko aikana.

”Jäi aika paljon sulateltavaa.” (Kurssilaisen palautetta)

Virve Airola

29.05.19

Töissä hupailemassa

Tiina Laine Kirkkopäivillä. Kuva: Oili Marttila

Tämän blogipaikan ideana on jakaa oivalluksia ja kehittämisen ituja, siis pienen pieniä kasvun alkuja. Nyt kevään taittuessa kesään monen otsasuoni pullistuu ja tuntuu, että se oli nyt tässä, kiitti ja riitti. Kesä kauneimmillaan ja työsarka huutaa keskeneräisyyttä. Tuttua kaikki. Loma pelastaa ja sitten taas jaksaa.

Meillä täällä liitossa useimmiten asioiden paljous helpottaa vähän heinäkuuksi ja sitten taas mennään. Asioita on pieniä ja isoja, joihinkin voi etukäteen valmistautua, mutta useimmat tulevat pyytämättä ja omia aikatauluja kyselemättä, on joustettava ja tartuttava nopeasti ajassa olevaan. Vääntöäkin on. Täällä kaikkien työnkuvat muuntuvat tilanteissa, vaikka jokaisella onkin oma erityinen tehtävänsä. Näinhän se on myös seurakunnissa.

Hampaiden välistä hiekka pois

Me Diakoniatyöntekijöiden Liiton konttorissa olemme päättäneet, että henkilösuhteiden hengittävyyteen panostetaan ja heti jos hampaiden väliin kertyy hiekkaa, se huuhdellaan pois. Muutos lähti meistä itsestämme, ei ollut strategioita, ei pitkän tähtäimen suunnitelmia – oli meidän työntekijöiden yhteinen tahto tehdä töitä hyvässä ilmapiirissa. Töissä pitää olla myös kivaa. Joskus sille varataan erityisiä aikoja, kesäinen virkistyspäivä ja jouluinen hetki, mutta kaikkein tärkeintä on ollut silloin tällöin tehty pieni hupailu.

Kuvassa on meidän keväinen muutaman kuukauden kestänyt vetomme: veikkasimme, minä päivänä meidän toimistomme viereisen tasanteen lumi sulaa. Voittaja palkittiin suuresti (joululta ylijääneellä glögillä). Oleellisinta ei ollut palkinto eikä lopputulos, oleellisinta oli joka-aamuinen lumiseuranta ja siitä hupailu, sai siis olla kivaa. Ei tarvittu rahaa, ei aikaa, tarvittiin leikkiin heittäytymistä, jota lämpimästi suosittelen.

Työnantaja palkitsijana

Työntekijöiden yhteisen toiminnan lisäksi seurakunnissa ja muissakin työpaikoissa työnantaja voi tukea henkilökuntaa palkitsemalla hyvästä suoriutumisesta rahalla kertapalkkiolla, erityisellä osalla, henkilökohtaisella osalla tai ensi vuonna suorituslisällä ja kannustamalla, muistamalla, kehumalla ja nostamalla. Kaikki voittavat ja työt saadaan tehdyksi. Monet meistä saavuttavat tavoitteensa, jos ne on yhdessä sovittu ja kannustaen siihen edetty.

Suomalainen työelämä ei ole enää ”managemet by perkele” vaan diskuteerataan ja mennään yhdessä tavoitteisiin. Valitaan se mihin kajotaan. Valitse taistelusi, kaikkeen kohkaukseen ei kannata yhtyä. Tämä ei tarkoita, että ongelmat lakaistaisiin maton alle, ne kohdataan ja korjataan mitä voidaan. Ruokitaan tietoisesti myös hyvää, muuten töissä ei jaksa.

Hyvä työilmapiiri on tuloksekas

Edellisen voi sanoa myös tieteen ja tutkimuksen kielellä, niihin voit tutustua riippukeinussa, kun kirjoitat Googleen ”huumorin merkitys työhyvinvointiin” tai ”työilmapiirin vaikutus tuloksellisuuteen” saat huikaisevasti tutkittua tietoa asiasta. Eletään, noustaan mudasta, astutaan ja autetaan kaverikin aurinkoon.

 

Kesäterveisin 23.5.2019
Tiina Laine
Diakoniatyöntekijöiden Liiton toiminnanjohtaja

Tutustu kehittämisen ituihin Evl Plussassa!

23.05.19

Kirkollisia tubettajia ja tubevinkit työntekijöille

Pastorific

Antti ja Iiro

emiliapappi

Kanttori Risto Eskola

Nuoriso-ohjus Juho

 

PastoriPuhto

Kirsi-pappi

Linus Stråhlman

Anu Backman

Tuire Wuorijärvi

Petri Koivusalo

Sami By God

DiaVlogi


Petri Tikka


Kita-Risti (Johan Savola)

ASMR -papit

PuoliVirallinen (Heikki Nenonen)

 

dIAvLOGI

 

Ville Mäkipellon tubetusvinkit kirkon työntekijöille

Lue lisä:

 

Puuttuuko tubettajalistalta joku henkilö tai kanava?  Vinkkaa komnenteissa!

 

22.05.19

Moninaisuuden haaste uskonnoille ja katsomuksille

Uskonnollisten yhteisöjen suhteet ja niiden asema yhteiskunnassa ovat nousseet laajan kiinnostuksen kohteeksi 2000-luvulla. Taustalla ovat sekä aatteelliset murrokset että demografiset tekijät. Globalisaatio ja erityisesti ylirajainen liikkuvuus ovat nostaneet uskontojen väliset suhteet valtioiden, uskontojen ja kansalaisjärjestöjen asialistalle aivan uudella tavalla.

Eräs vaikutusvaltaisimpia uskonnon aseman muutoksia tarkastelleita teoreetikkoja oli itävaltalaissyntyinen, Yhdysvalloissa vaikuttanut uskontososiologi Peter L. Berger (1929–2017). Hän aiheutti 1990-luvun lopulla kohauksen akateemisessa maailmassa myöntämällä, että hänen 1960-luvulla kehittämänsä teoria sekularisaatiosta eli maallistumisesta oli virheellinen. Viimeiseksi jääneessä kirjassaan, vuonna 2014 julkaistussa teoksessa The Many Altars of Modernity Berger kirjoitti:

”Meidän tärkein virheemme oli, että ymmärsimme pluralismin vain yhtenä sekularisaatiota edistävänä tekijänä; tosiasiassa pluralismi, erilaisten maailmankatsomusten ja arvomaailmojen yhteiselo samassa yhteiskunnassa, on tärkein modernisaation aikaansaama muutos uskonnon paikkaan sekä ihmisten mielessä että institutionaalisessa järjestyksessä. Tämä voi olla yhteydessä sekularisaatioon tai olla olematta, mutta se on siitä riippumaton.” (s. ix)

Berger kehotti kirkkoja ja uskonnollisia yhteisöjä suuntaamaan huomiotaan pikemminkin monimuotoisuuden aiheuttamiin haasteisiin kuin maallistumiseen. Hänen mukaansa ”pluralismi on kaiken muun ylittävä haaste jokaiselle uskonnolliselle traditiolle ja yhteisölle modernina aikana” (s. 15).

Fundamentalismin ja relativismin välissä

Katsomuksellinen moninaisuus ei Bergerin mukaan välttämättä heikennä uskontoa, vaan se heikentää uskonnollista varmuutta. Nämä ovat kaksi eri asiaa, ja ne on syytä huolellisesti erottaa toisistaan. Moninaisuus avaa ovet lukemattomille tiedollisille ja normatiivisille valinnoille, mikä tuo mukanaan epävarmuutta.

Bergerin mukaan yhteisöjen haasteena tässä tilanteessa on löytää tie fundamentalismin ja relativismin välistä. Fundamentalismi yrittää palauttaa menetetyn yhdenmukaisuuden ja sitä kautta varmuuden. Se ei kuitenkaan ole modernissa maailmassa mahdollista ilman jonkinasteista väkivaltaa.

Relativismi puolestaan väittää, että mitään kaikkien hyväksyttävissä olevaa totuutta ei ole ja kaikki näkemykset ovat siksi samanarvoisia. Myös tämä positio kaivaa maata järkiperäiseltä keskustelulta erimielisten kesken.

On samanaikaisesti kyettävä sekä sitoutumaan yhteisen totuuden tavoitteluun että inhimillisen erehtyväisyyden nöyrään tunnustamiseen. Aito dialogi ja kohtaaminen mahdollistuvat vain näistä lähtökohdista.

Jokainen, joka on vähänkään seurannut viime aikojen julkista keskustelua kiistanalaisista aiheista, voi tunnistaa edellä kuvatut sudenkuopat, eivätkä ne koske pelkästään uskontoja. Haaste koskee yhtä lailla kaikkia ideologioita ja katsomuksia: kuinka tulla toimeen katsomuksellisen erimielisyyden kanssa? Turvattomuuden lisääntyessä moni on alkanut haikailla uskonnollisen tai katsomuksellisen varmuuden ja yhtenäisyyden perään.

Kuinka kirkot ovat vastanneet haasteeseen?

Tätä taustaa vasten on kiinnostavaa havaita, että kristilliset kirkot eri puolilla maailmaa ovat viime vuosina tarkistaneet ja terävöittäneet opetustaan kirkkojen roolista moniuskontoisessa maailmassa. Esimerkiksi Paavillinen uskontojen välisen dialogin neuvosto, (Pontifical Council for Interreligious Dialogue, PCID), Kirkkojen maailmanneuvosto (WCC) ja Maailman Evankelinen Allianssi (WEA) valmistelivat yhdessä asiakirjan nimeltä Kristillinen todistus moniuskontoisessa maailmassa (Christian Witness in a Multi-Religious World).

Nämä tahot edustavat melkoisen suurta osaa maailman kristillisistä kirkkokunnista. Siksi on merkittävää, että asiakirjassa torjutaan väkivaltainen uskonnollisen yhdenmukaisuuden tavoittelu varsin voimakkain sanakääntein:

”Uskonnonvapaus sisältää oikeuden julkisesti tunnustaa, harjoittaa ja levittää omaa uskontoaan ja vaihtaa uskontoa; se johtuu ihmispersoonaan kuuluvasta tietystä arvokkuudesta, joka perustuu siihen, että luomisessa kaikki ihmiset on tehty Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi (1. Moos. 1:26). Siksi kaikilla ihmisillä on yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet. Siellä missä uskonto välineellistetään poliittisiin päämääriin, tai missä ilmenee uskonnollista vainoa, kristityt on kutsuttu antamaan profeetallinen todistus ja sanoutumaan irti sellaisista hankkeista.”

Luterilainen oppi kirkosta julkisessa tilassa

Myös Luterilaisen maailmanliiton vuonna 2016 julkaisemassa asiakirjassa The Church in the Public Space hahmotellaan kirkon roolia julkisessa elämässä. Siinä asiaa lähestytään luterilaisesta kahden regimentin eli hallintovallan opista käsin. Tämä luterilainen oppi korostaa, että Jumala toimii maailmassa paitsi kirkon hengellisen opetuksen kautta, myös maallisen esivallan välityksellä. Hengellisen opetuksen tarkoitus on synnyttää usko, maallisen esivallan tehtävä taas on järjestyksen ylläpito ja ihmisten hyvän toteuttaminen.

Vaikka maallinen hallintavalta on osa Jumalan valtaa, se tulee voida perustella järjellä ja oikeudenmukaisuudella. Kirkollinen valta ei saa sekaantua maalliseen hallintoon niin kauan, kuin tämä hoitaa tehtävänsä rauhan, oikeudenmukaisuuden ja järjestyksen ylläpitämiseksi yhteiskunnassa.

Kahden hallintavallan oppiin viitaten Luterilaisen maailmanliiton asiakirjassa todetaan: ”Se auttaa meitä ymmärtämään, kuinka voimme olla julkisella alueella vuorovaikutuksessa niiden kanssa, jotka ovat kirkon ulkopuolella, vaatimatta heitä tulemaan kristityiksi. Samalla kahden hallintavallan oppi ei rohkaise meitä luopumaan uskostamme julkisella alueella.” (s. 22)

Ihmisoikeudet dialogin perustana

On huomionarvoista, että kristilliset kirkot ovat omaan oppiinsa perustuen näin voimakkaasti puolustaneet uskonnonvapautta perustavana ihmisoikeutena. Ihmisoikeuksiin ja niiden toteutumiseen on ylipäätään kiinnitetty kirkoissa yhä syvenevää huomiota, kuten käy ilmi myös tuoreesta Kirkon ihmisoikeusfoorumin julkaisusta Näkökulmia ihmisoikeuksiin (2018).

Vastaava pyrkimys tulee esiin myös uskontodialogissa, johon kirkot ovat alkaneet panostaa erityisesti 2000-luvulla. Sen perustaviin lähtökohtiin kuuluu osapuolten vastavuoroinen erilaisuuden tunnustaminen, joka ei edellytä relativismia vaan kunnioittaa kunkin osapuolen pyrkimystä totuuteen omista lähtökohdistaan.

Kirkkojen linjauksissa on kenties nähtävissä myös kasvava tietoisuus siitä, että isossa osassa maailmaa kristityt ovat vähemmistöjä, joiden olot käyvät sitä ahtaammiksi, mitä enemmän kansallista itsekkyyttä ja kulttuurista yhtenäisyyttä korostavat aatteet voimistuvat.

Tämä on hyvä muistaa myös Pohjoismaissa, joissa historiallisilla enemmistökirkoilla on edelleen vahva yhteiskunnallinen asema. Edellä kuvatut kirkkojen yhteiset ekumeeniset linjaukset muistuttavat siitä, että kristillisten yhteisöjen tulisi pyrkiä vahvistamaan uskonnonvapauden ja ihmisoikeuksien toteutumista myös suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kirjallisuutta

 

 

Kimmo Ketola
tutkija
Kirkon tutkimuskeskus

 

8.05.19

Lukuvuosi Unkarissa: toiseutta ja uusia näkökulmia

Noora Mattila Kiovassa

Olen viettänyt kahdeksan kuukautta Unkarissa Erasmus-vaihto-opiskelijana ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ulkoasiainosaston stipendiaattina. Muistan, miten syyskuussa ajatus kokonaisesta lukuvuodesta Unkarissa tuntui todella pitkältä. Aika on kuitenkin kulunut nopeasti, ja tällä hetkellä vaihto-opiskelua on jäljellä enää noin kuukausi. Opiskelen Budapestin luterilaisessa teologisessa yliopistossa, jossa meitä englanniksi opiskelevia vaihto-opiskelijoita on yhteensä vain kaksi. Nautimme käytännössä yksityisopetuksesta, joten aivan tyypillisimmästä päästä oma vaihto-opiskelukokemukseni ei siis ole. Toisaalta koen olevani keskimääräistä vaihto-opiskelijaa paremmin kartalla Unkarin ajankohtaisista asioista: opettajani kertovat mielellään varsinaisten luentoaiheiden ohella niin Unkarin historiasta kuin nykytilanteestakin.

Unkarissa luterilainen kirkko on pieni vähemmistökirkko, eikä sillä ole vahvoja poliittisia kytköksiä kuten esimerkiksi Unkarin reformoidulla ja katolisella kirkolla. Suomen näkökulmasta Unkarin luterilainen kirkko on konservatiivinen, mutta unkarilaisessa viitekehyksessä liberaalein vaihtoehto. Luterilaisen kirkon piirissä on esimerkiksi mahdollista kuulla ja esittää myös Unkarin ajankohtaiseen poliittiseen tilanteeseen kohdistuvaa kritiikkiä. Ongelma kuitenkin on, ettei luterilaisella kirkolla juuri ole julkista vaikutusvaltaa sen pienuuden vuoksi.

Yhteiskunnallista näköalattomuutta

Maahanmuuton lisäksi Unkarissa puhuttaa maastamuutto: monet muuttavat pois paremman toimeentulon ja tulevaisuuden perässä. Lehdistönvapautta Unkarissa ei juuri tällä hetkellä ole. Yliopistojen itsemääräämisoikeutta on kavennettu, kouluttautumismahdollisuudet tulevaisuudessa huolettavat erityisesti opiskelijoita. Alkuvuodesta hallitus päätti ratkaista kodittomuusongelman kriminalisoimalla kadulla nukkumisen, mutta resurssipulan vuoksi kodittomat palasivat myöhemmin keväällä takaisin katukuvaan. Unkarin hallitus muistuttaa käytännössä yksipuoluejärjestelmää, jota on mahdotonta haastaa demokratian keinoin. Kansalaisyhteiskunta on heikko. Ei siis ihme, että koko yhteiskuntaa tuntuu vaivaavan näköalattomuus tulevaisuuden suhteen. Unkari on Suomeen verrattuna hyvin erilainen yhteiskunta, ja se olikin yksi syy, miksi halusin viettää vaihto-opiskeluvuoteni juuri täällä.

Arvokkaita oppeja

Vaihto-opiskelu Unkarissa on herättänyt kiinnostukseni Euroopan historiaan ja yhteiskunnallisten ja poliittisten tilanteiden seuraamiseen uudella tavalla. Koen saaneeni arvokkaan kokemuksen vähemmistöön kuulumisesta, sillä ulkomaalaisena olen paikallisiin verrattuna ”joku toinen”. Itäeurooppalainen kulttuuri ja ajoittaiset kielimuuriin liittyvät haasteet ovat opettaneet joustavuutta ja kärsivällisyyttä. Vaihto-opiskelu on ollut kasvattava kokemus, ja lisäksi erinomainen mahdollisuus matkustella ja tutustua ihmisiin ympäri Eurooppaa. Uskon, että Suomeen palatessani katson monia asioita eri näkökulmasta kuin ennen.

Noora Mattila, TK

Kirjoittaja on opiskellut lukuvuoden 2018-2019 Budapestin luterilaisessa teologisessa yliopistossa kirkon ulkoasiain osaston stipendiaattina.

2.05.19

Parkkipaikkaekumeniaa Persianlahdella

Al-Amana -keskuksen FELM-volunteerit Jaakko Pylvänäinen (vas.) ja Matias Uusisilta

Persianlahden kristillisyys ei tunnu olevan yleisesti tuttu teema suomalaisille. En muista itsekään törmänneeni aiheeseen aiemmin juuri missään, edes teologian opintojeni yhteydessä. Huhuja aiheesta tietysti liikkuu, mutta tasapainoista kokonaiskuvaa ne eivät ilmiöstä anna. Neljän kuukauden vapaaehtoistyöjaksoni Omanin pääkaupungissa Muscatissa sijaitsevassa Al-Amana -keskuksessa on kuitenkin antanut oivan tilaisuuden saada jonkinlaista kuvaa siitä, miten kristinusko alueella ilmenee.

Alkuun muutama lukijaa mahdollisesti yllättävä tieto: Nykyään Persianlahden alueella asuu ja työskentelee noin neljä miljoonaa kristittyä, jotka ovat kotoisin eri puolilta maailmaa. Vaikka ongelmia toki löytyy, seurakuntien ja paikallishallintojen suhteet ovat useimmissa maissa toimivat, joissain jopa erittäin hyvät. Esimerkiksi Kuwaitissa paikallinen eduskuntatalo ja yksi isoimmista kirkkokomplekseista sijaitsevat tien vastakkaisilla puolilla. Arabiemiraateissa seurakuntien edustajat ja paikallisviranomaiset tapaavat usein, nimenomaan positiivisissa merkeissä. Omanissa kristittyjen toimijoiden – erityisesti lähetyslääkäreiden ja -opettajien – merkitys tunnustetaan hyvin avoimesti myös virallisissa yhteyksissä. Bahrainissa noin 120 vuotta sitten alkanut lähetyssairaalatoiminta on edelleen käynnissä ja voi hyvin. Vastaavia esimerkkejä olisi enemmänkin, mutta nämä riittänevät hieman haastamaan mahdollisia aiheeseen liittyviä stereotypioita.

Globaalin kristillisyyden kirjo

Omanissa vierastyöläisten moninaisten taustojen takia globaalin kristillisyyden kirjo on todella hyvin edustettuna. Ghalan kirkkokompleksin perjantain – ts. paikallisen sunnuntain –tilavuorot ovat loppuun varattu. Ensimmäiset jumalanpalvelukset starttaavat aamuvarhain ja viimeiset päättyvät iltamyöhällä. Eri kirkkokuntien toimituksia on tarjolla useilla kymmenillä eri kielillä. Tämän lisäksi seurakunnat järjestävät muuta toimintaa pienemmille kieliryhmille, joita tosiaan riittää. Eri tunnustuskuntien edustajien välit eivät ole aina parhaat mahdolliset, mutta katoliset, ortodoksit ja protestantit joutuvat harjoittamaan käytännön ekumeniaa vähintään parkkipaikkatilasta sopiessaan, sillä kaikkien kolmen rakennukset seisovat vieri vieressä. Myös kirkkotilat ovat joskus yhteiskäytössä ja esimerkiksi pelkistetyn protestanttinen alttari muuntautuu hämmästyttävän nopeasti ortodoksiseksi väliseinineen ja ikoneineen.

Vaikka avoin julistustyö ei olekaan alueella mahdollista, seurakunnat pystyvät toimimaan yleensä tehokkaasti ainakin omiensa parissa. Niin hyväksikäytön uhrit, yllättäen työnsä menettäneet, vakavasti sairastuneet tai vaikkapa riitatilanteisiin ajautuneet ulkomaalaiset saavat vuosittain huomattavasti apua alueen maissa toimivien seurakuntien kautta. Joissain konteksteissa on mahdollista toteuttaa myös sairaalavierailuja ja vankilatyötä. Jos luottamus on saavutettu ja verkostot tarpeeksi laajat, seurakuntien palvelustyö voi ajoittain hyödyttää paikallisia yhteiskuntia laajemminkin. Esimerkiksi sotien aikana seurakunnilla on paikoin ollut suurikin rooli humanitäärisen avun jakamisessa – niin kristityille, muslimeille, kuin muillekin ryhmille.

Hyviä vieraita

Konteksti vaikuttaa myös luonnollisesti teologisiin painotuksiin. Otantani on tietysti rajattu, mutta käsitykseni mukaan seurakunnat lähestyvät paikallisten palvelemista ja tavoittamista pitkälti olemalla ”hyviä vieraita”, eli pyrkimällä ottamaan huomioon paikallisen kulttuurin erityispiirteet ja rajoitukset, ja osoittamaan lähimmäisenrakkautta niissä puitteissa. Toisaalta paikallinen kulttuuri voi antaa myös hauskasti uutta näkökulmaa Raamatun teksteihin ja tulkintoihin. Eräs työkaverini kertoi, että esimerkiksi omanilaiset – antakaa anteeksi tehokeinona käytetty yleistys – eivät niinkään kiinnitä huomiota siihen, että Jeesus oli tekemisissä syntiseksi katsotun Sakkeuksen kanssa, vaan ennemminkin siihen, että Jeesus kutsui itse itsensä kylään hänen luokseen. Omanilaisten mielestä edes itse sulttaanilla ei olisi tähän oikeutta, vaan vain Jumala voisi näin toimia.

Jaakko Pylvänäinen
teologian opiskelija
Helsingin yliopisto

Kirjoittaja on toiminut vapaaehtoisena Omanissa tammi-huhtikuun 2019 FELM-volunteer -ohjelman puitteissa.

24.04.19

Kehittämisprosessista pysyväksi toimintatavaksi – Että kaikkien olisi kiva tulla töihin

Kuva: rawpixel.com / Pexels

Kun uutena työsuojelupäällikkönä huomaa työyhteisön työsuojelussa olevan paljon kehitettävää ja keskeneräistä dokumentoimatonta asiaa, asiantuntijan esittelemään hankkeeseen on helppo – ja syytä – tarttua. Kuulin Työturvallisuuskeskuksen koulutuksessa Elina Ravantilta Tuloksellinen työsuojelun yhteistoiminta -hankkeesta ja tajusin heti, että tämä on saatava Nokian seurakuntaan. Hanke käynnistyi nopeasti todelliseen tarpeeseen ja valmistui kohtuu ajassa.

Työturvallisuuskeskuksen fasilitaattoreiden lisäksi hankkeen työryhmään valittiin yhteistyötoimikunnan kokouksessa työsuojelupäällikkö, kaksi työsuojeluvaltuutettua, kirkkoherra ja luottamusmies. Työryhmä jaettiin kahteen toiminnalliseen osaan. Jo aluksi oli ymmärrettävää, että hankkeeseen valittujen tulee sitoutua siihen. Lopuksi tämä havainto vielä vahvistui. Työryhmää koottaessa tulee jokaisen ryhmään aikovan arvioida, onko hänellä tähän aikaa ja todellista kiinnostusta sekä mahdollisuus sitoutua aktiiviseen työskentelyyn. Työryhmän vetäjän on napakasti ja määrätietoisesti ohjattava työskentelyä kohti tavoitetta, muuten homma hajoaa.

Kehittämiskohteet ja tavoitteet

Kehittämiskohteiksi valittiin työilmapiiriin vaikuttaminen ja toimintamallien käyttöönotto. Työilmapiiriin vaikuttamiseen valittiin työkaluksi 5W 2h -menetelmä, jonka avulla käytiin läpi mikä on kehittämisen muutoksen syy ja mitä ja ketä on tarkoitus muuttaa sekä missä, milloin ja kuinka ja millä resursseilla muutos tapahtuu (Why, what, who, where, when ja how, how much). Päihdeohjelman toimintamalli luotiin valmiiksi.

Tavoitteena oli työelämän pelisääntöjen laatiminen, työilmapiirimittaus ja sen uusinta keväällä 2019. Tavoitteena oli myös pelisääntöjen jalkautus neuvoston ja esimiesten kautta henkilökunnalle fasilitointityökaluja käyttäen. Ehkä hieman yllättäen kuin muinainen faksi tuli tulokseksi myös käytännön työkalu. Osa menetelmistä voidaan ottaa pysyväksi toimintatavaksi Nokian seurakunnassa. Opittiin, että varsin yksinkertaisilla keinoilla työpaikalla saadaan aikaan keskustelua ja voidaan ratkoa kysymyksiä ja epäselvyyksiä sekä onnistua kehittämistyössä.

Innostavaa työskentelyä

Hankkeen workshop-toimintapa oli hyvin innostavaa ja ryhmän kiinnostus projektia kohtaan pysyi hyvänä koko ajan. Käytettyjen työkalujen avulla toteutuksen vaiheet paloiteltiin riittävän pieniksi osiksi, mikä tuki systemaattista työskentelyä ja auttoi ymmärtämään paremmin, mihin pyrittiin. Työkalujen käyttö tuki paitsi prosessin jäsentelyä myös mahdollisti kaikkien osallistumisen ja kuulluksi tulemisen. Kehittämissuunnitelmien toteuttaminen onnistuikin varsin hyvin ja ne kirjataan osaksi henkilökunnan perehdytystä.

Fasilitaattoreiden osaaminen ja tuki kannusti prosessien etenemistä ja systemaattista työskentelyä. Ohjauspäivät olivat kiinnostavia ja niissä syntyi paljon keskustelua. Vanhoja toimintamalleja kyseenalaistettiin ja työryhmän jäsenten monipuolista osaamista jaettiin ja hyödynnettiin. Kehittämistyön eteneminen ja valmistuminen innosti ja motivoi. Yhdessä tekeminen oli kivaa ja loi yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Kehittämisprosessipäivinä oli kiva tulla töihin.

Työsuojelupäällikkö Tanja Kuoppala, Nokian seurakunta

 

Ajankohtaista! Kiinnostaako työsuojelun yhteistoiminnallinen kehittäminen? Osallistu TTK:n maksuttomaan webinaariin 14.5. klo 13-14. Lisätietoja ja ilmoittautuminen TTK:n sivuilla.

 

 

 

 

 

 

17.04.19

Kummit ja kummilapset odottavat toisiltaan yhteydenpitoa

Kuva: Arto Takala / Kirkon kuvapankki

Tärkein kummisuhteeseen liittyvä odotus on muistaminen ja kiinnostus toista kohtaan. Kummilapset toivovat kummeiltaan ja kummit kummilapsiltaan yhteydenpitoa ja muistamista niin arjen keskellä kuin merkki- ja juhlapäivinä. Molemmat pitävät ihanteellisena, että vuorovaikutus on molemminpuolista ja kumpikin osapuoli ottaa vastuuta suhteen ylläpitämisestä, kun kummilapsi on varttunut aikuiseksi. Parhaimmillaan kummisuhde on elinikäinen ja erityisesti kummit toivovat, että kummilapsi muistaisi ja kävisi katsomassa heitä vielä silloinkin, kun he ovat vanhoja.

Kuulumisten kysyminen ja kummin tuki ovat tärkeitä

Tapaamista ja kyläilyä sekä kyläilykutsuja odotetaankin puolin ja toisin. Monen kummilapsen lapsuudenmuistoihin kuului yökyläily kummin luona ja myös kummeja odotetaan yökylään aikuisen kummilapsen luokse erityisesti silloin, kun keskinäiset välimatkat ovat pitkiä. Yhdessäolossa tärkeintä on kuulumisten vaihtaminen ja tapaamisen väliaikoina sitä tehdään puheluiden, korttien, kirjeiden, viestien ja sosiaalisen median välityksellä. Esimerkiksi pääsiäinen on hyvä mahdollisuus muistaa omaa kummilasta ja kummia!

Kummit haluavat tarjota kummilapselleen apua ja tukea elämän haasteissa, ja kummilapset tuntevat olonsa turvalliseksi tuntiessaan voivansa tarpeen tullen tukeutua kummeihinsa. Kummit toivovat, että kummilapsi kokee heidät turvallisina aikuisina. Kummille on ehkä helpompaa kertoa sellaisia asioita, joita omille vanhemmille ei aina voi. Kummilapset puolestaan odottavat, että kummin luokse voi mennä milloin tahansa ja siellä on lämmin vastaanotto. Osa kummilapsista kertoi, kuinka ihanaa on vielä aikuisenakin tulla puhutelluksi kummilapseksi.

Ystävyyttä ja esirukousta

Parhaimmillaan kummin ja kummilapsen välille muodostuu vastavuoroinen ystävyyssuhde. Kummin ja kummilapsen ystävyys sisältää kiintymystä, rakkautta ja halauksia, mukavaa yhdessäoloa, läheistä kanssakäymistä, kuuntelua, välittämistä ja myötäelämistä. Erityisesti kummilapset toivovat, että kummi pitää ja välittää heistä ja hän on kummille erityinen ja arvokas. Kummit puolestaan haluavat olla kummilapselleen perheen ulkopuolisia ystäviä – erilaisia aikuisia kummilapsen vanhempiin verrattuina.

Kummit toivovat, että kummilapsesta kasvaa hyvä ihminen, jolla on hyvät käytöstavat. Näihin kuuluvat muun muassa rehellisyys, avoimuus, kohtelias käytös sekä postista ja paketeista kiittäminen. Kummeilta näitä odotetaan vähemmän.

Molemmissa ryhmissä toivotaan lisäksi muistamista kummina tai kummilapsena ilman, että siihen liittyy mitään konkreettista toimintaa tai yhteydenpitoa. Tuntuu hyvältä, että joku ajattelee ja pitää mielessä.

Myös hengellisyydellä on kummisuhteessa merkitystä. Kummit pitävät ikimuistoisena tapahtumana osallistumista kummilapsensa siunaamiseen kasteen ja konfirmaation yhteydessä ja moni osallistuu myös koulutiellesiunaamiseen. Kummilapsen toivotaan omaksuvan kristilliset arvot ja tavat, käyvän rippikoulun ja pysyvän kirkon jäsenenä. Kummit toivovat, että kummilapsi säilyttää uskonsa läpi elämän ja osallistuu seurakunnan toimintaan. Molemmat toivovat toisen rukoilevan puolestaan ja näin tapahtuikin: 66 prosenttia kummeista ja 64 prosenttia kummilapsista oli rukoillut toinen toistensa puolesta.

Odotusten puute kertoi pettymyksistä ja suuresta ilosta

Sekä kummeissa että kummilapsissa oli kolmannes niitä, jotka eivät odottaneet suhteelta mitään. Kummit perustelivat tätä sillä, että heidät on valittu kummilasta varten eikä kummilasta heitä varten. Kummius koetaan pyyteettömäksi luottamustehtäväksi ja ystävyyden tarjoukseksi kummilapselle, joka voi myöhemmin itse valita, ottaako ystävyyden vastaan. Kun kummilapset kertoivat, että he eivät odota kummeiltaan mitään, he olivat varsin usein pettyneet kummeihinsa. Yhteys oli jäänyt etäiseksi tai sitä ei ollut koskaan ollutkaan.

Osalla niistäkin, jotka eivät odota kummisuhteeltaan mitään, on kuitenkin hyviä kokemuksia niin kummeista kuin kummilapsista. Molemmissa ryhmissä on niitä, jotka kokevat saaneensa suhteelta paljon – erään kummin sanoin ”lämpöä, rakkautta ja kauniita sanoja” – vaikka eivät odottaneet mitään. Erityisesti kummit kertoivat saaneensa enemmän kuin antaneensa.

Tutkimus suomalaisten käsityksistä kasteesta ja kummiudesta valmistuu loppuvuodesta.

 

Maarit Hytönen
Tutkija, Kirkon tutkimuskeskus