Minulla on unelma

Nuori mies pimeässä puhelimen kanssa.
kuva: Getty Images

Onko Palvelevalla puhelimella (Pp) jokin oma teologia? Uuden, terävä-älyisen kollegan kysymys laittoi minut miettimään: Kyllä, me olemme ihmisen puolella hyväksyen hänet sellaisena kuin hän on. Elettiin aikaa vuonna 2007, jolloin mm. seksuaalivähemmistöjä sai syrjiä kirkossa – eikä ilmiö ole vieläkään tyystin kadonnut.

Minut vihittiin papiksi 90-luvun alussa syvän laman aikaan, ja sain pitkään kokea olevani nuorin papistosta, koska tiukassa taloudellisessa tilanteessa ei vihkimyksiä järjestetty. Nyt huomaan olevani vaiheessa, jossa voin katsella työntekijänä kirkon nykyhistoriaa ja kehitysvaiheita vuosikymmeniä taaksepäin. Samat huolet, kysymykset ja tavoitteet näyttävät pyörivän kirkon rattaissa kerta toisensa jälkeen ikään kuin uutena. Kunkin ajan ongelmissa näyttää olevan sisällä entiset uudet ratkaisut. 

Sielunhoito päätöksenteon pohjana?

Yhtä kysymystä en ole kuullut kovin usein. Viitisentoista vuotta sitten vieraillessaan Suomen suurimmassa seurakuntayhtymässä piispa puolusti perinteistä käsitystään avioliitosta raamatuntulkinnalla. Yhtymän johtaja esitti kysymyksen, mitä ei taidettu kirjata mihinkään. Minun muistini taltioi sen muodossa: Milloin sielunhoito voisi olla päätöksentekoa ohjaava tekijä?  

Mietin tuota kysymystä edelleen saman seurakuntayhtymän sisällä – myös muista syistä. Takana ovat yhteisten palveluiden massiiviset yt-neuvottelut, missä ei helppoja ja kaikkien hyväksyttävissä olevia ratkaisuja löydetty.

Kohtaamisen ja avun paikkoja suljettiin: Kampin kappelin matalan kynnyksen apua tarjoava tukipiste laitettiin kiinni kaupungin sykkivästä sydämestä, erityisnuorisotyöstä supistettiin ja Palvelevan puhelimen toiminta esitetään Helsingin seurakuntayhtymässä lakkautettavaksi. Muun muassa siis nämä valikoituivat kohteiksi osana lähes 5 miljoonan euron säästöpäätöstä, millä on tarkoitus turvata tulevaisuus ja mahdollistaa kehittäminen. Säästöpäätösten julkistamisen jälkeen virisi keskustelu, millaista jälkeä ja vaikutuksia tällainen kertaheiton rysäys aiheuttaa erityisesti aikana, jolloin sekä seurakuntalaiset että työntekijät ovat monin tavoin paineistetut.

Arvot talouden alttarilla? 

Kiistatonta lienee, että säästöjä on saatava aikaan, koska hurjimmillaan Helsingin seurakunnissa kirkkoon kuulumisprosentti alkaa kolmosella. Päätöksentekoon ovat pakottaneet siis taloudelliset syyt, mutta mistä, miten ja milloin säästetään ovat arvovalintoja, ja kirkossa niiden tulee olla teologisesti kestäviä. 

Helsingissä kirkon strategian arvot ovat usko, toivo ja rakkaus – kauniita, abstrakteja sanoja, joista on muotoiltu konkreettisia tavoitteita, mitkä ovat suurelta osin kuin kuvausta mm. Palvelevan puhelimen toiminnasta. Silti yhteisen seurakuntatyön johtajan on valmisteltava päätösesitys myös Pp:sta luopumiseksi. Tämä on hämmentänyt ainakin vapaaehtoispäivystäjiä ja työntekijöitä eri puolilla Suomea sekä yhteistyökumppaneitamme, jotka ovat joukoin vedonneet päättäjiin päätösesityksestä luopumiseksi.

Valtakunnallisten kollegoideni kokemus on, että aika iso osa Pp-soitoista tulee pääkaupunkiseudulta, mikä on luonnollista, onhan väestöäkin pakkautunut alueelle. Anonyymiuden suojasta yhteyttä ottavat eivät luonnollisesti voi kerätä usein muutoinkin vähäisiä voimiaan yhteen saadakseen ääntänsä kuuluviin. 

Kuka vastaa ahtaalla olevalle? 

Palvelevan puhelimen luopumisaikeita kummastelleet ovat saaneet vastaukseksi mm., että jokaisessa seurakunnassa on päivystävä pappi ja diakoni tavoitettavissa. Hieno juttu, etenkin jos tuollainen numero on auki myös iltasella ja löytyy helposti vähintään jokaisen seurakunnan etusivulta. 

Käsi sydämelle, kuinka moni pappi tai diakoni vastaa puhelimeen iltayöllä, saati sitten jaksaa käydä työpäivänsä päätteeksi keskustelua seurakuntalaisen kanssa, jota maailman meno ja oma elämä ahdistavat – tai olo on muuten vain yksinäinen. Ehkei kovinkaan moni.

Ainakin vielä tänä jouluna vapaaehtoispäivystäjillä on ilmeisesti Helsingissä mahdollisuus olla Kirkon keskusteluavun Palvelevassa puhelimessa kirkon korvat ja sanat, kuten yksi vapaaehtoisistamme oman roolinsa hienosti sanoitti. Tätä kirjoittaessani ei ole tiedossa, milloin ja millaiseen päätökseen toiminnan suhteen päädytään. 

Unelmani elää 

On ollut hyvä olla Palvelevan puhelimen pappi. Toiminnan teologia perustuu tinkimättömästi sielunhoitoon, jonka ydin on olla ihmisen puolella ja hänen kanssaan. Kunnioitan päättäjiä, jotka ovat arvostaneet asian niin tärkeäksi, että kirjasivat sen seurakuntayhtymämme perussääntöön. 

Unelmointi ei oikein istu kirkolliseen sanastoon. Tohdin sitä kuitenkin tehdä. Vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen tavoitellaan uudistumista. Kaikenlaista on kokeiltu enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Voisiko ihan oikeasti tapahtua uudistusta ja kehitystä, jos suorastaan vallankumouksellisesti sielunhoito olisi kaiken kirkollisen päätöksenteon tärkein ohjaava tekijä?

Raija Narvila

Raija Narvila
Palvelevan puhelimen toiminnanjohtaja
Helsinki

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.