Arkisto: Anneli Vartiainen
Turussa tällä viikolla: äänestysmaraton, kysymyksiä ja vastauksiakin
16.5.2013Kirkolliskokousviikolla käydään keskusteluja ja tehdään päätöksiä monista kirkon elämään, hallintoon ja talouteen liittyvistä asioista. Seurakuntarakenteet ovat herättäneet vilkkaan ja pitkän keskustelun kirkolliskokouksessa. Asia on siinä määrin mutkikas ja monitahoinen, että hallintovaliokunnan mietinnön ponsista äänestäminen kesti useita tunteja. Muutoksen valmistelu jatkuu kirkolliskokouksen jälkeen kirkkohallituksessa ja piispainkokouksessa. Tunnetaanko kirkon avioliittokannat? Viikon aikana kirkolliskokousedustajilla on myös mahdollisuus esittää […]
Urut
15.5.2013Alun perin Hukansalmen kirkossa ei ollut lainkaan urkuja. Ensimmäiset urut hankittiin seurakunnan ollessa kappeliseurakuntana 1875. Ne olivat varkautelaisen työmiehen Abel Hännisen rakentamat 1½-äänikertaiset Pilliurut, jotka toimivat erikoisella köysi- ja letkuvetoisella veteen perustuvalla Menetelmällä. Järjestelmää ei ole myöhemmin pystytty rekonstruoimaan. Se hankaloitti urkujen korjaamista, kun ne toisena talvena jäätyivät ja halkesivat. Hännistä ei tavoitettu enää niitä […]
Messuhalleja ja torvisoittokuntia
13.5.2013Virittäydyin kirkolliskokousviikkoon ja Kuopion kirkkopäiviin reissaamalla viime viikolla Hampuriin Saksan kirkkopäiville. Tuo tapahtuma sai alkunsa sodan jälkeen, jotta yksityiset ihmiset voisivat ”vahvistaa kristillistä arvopohjaansa” ja jotta ”vältyttäisiin kolmannen valtakunnan ylilyönneiltä”. Saksassa Kirkkopäivistä on muodostunut suuri kansanjuhla. Hampurin valtavan messukeskuksen kaikki hallit olivat käytössä, samoin kaupungin kongressikeskus, konserttisalit, kirkot ja satama-alue. Myös avoimen taivaan alla kokoonnuttiin. […]
Hyvää Euroopan kansalaisten teemavuotta!
10.5.2013Vietämme parhaillaan Euroopan kansalaisten teemavuotta. EU-kansalaisuus tuo lisäoikeuksia, kuten oikeuden liikkua, asua, työskennellä ja opiskella vapaasti EU:n alueella sekä osallistua ja äänestää EU-vaaleissa. Teemavuoden tavoitteena on lisätä tietoa näistä oikeuksista sekä innostaa ja innoittaa EU-kansalaisia keskustelemaan EU:sta ja vaikuttamaan EU-asioissa. Euroopan unioni mielletään usein etäiseksi, eliittiseksi ja byrokraattiseksi unioniksi, joka elää omaa elämäänsä irrallaan arkitodellisuudesta. […]
Alttaritaulu
8.5.2013Alttaritauluna toimi pelkkä puuristi vuoteen 1963 saakka. Silloin hyväksyttiin hukansalmelaisen taiteilijan Taavi Tanttasen tekemä luonnos, jonka pohjalta taiteilija maalasi alttaritaulun ”Jeesus ristillä, Mooses ja Elian vaunut”. Tyylisuunnaltaan naivismia tai surrealismia edustava alttaritaulu on omiaan herättämään katsojissaan syviäkin tunteita. Hyväksymisvaiheessa asiaa käsiteltiin Kirkkovaltuustossa 18 kertaa, ennen kuin asia saatiin päätökseen. Prosessissa erikoista on, että yli puolet […]
Riittääkö pienempikin sydän?
6.5.2013Seuraava luonnehdinta vapaaehtoistyöstä, tekijän itsensä lausumana, tiivistää melko hyvin yleistä mielikuvaa vapaaehtoistyön kohteista, luonteesta ja tekijöistä: ”Vähän vanhat, muttei ikäloput, käy auttamassa vielä vanhempia.” Kyseessä olisi siis ennen kaikkea vanhusten auttaminen, jota harrastavat varsinkin aktiiviset seniorikansalaiset. Tällainen mielikuva voi piirtyä myös pyydettäessä määritelmää kirkon piirissä tehtävälle vapaaehtoistyölle. Kuvan taakse jää kuitenkin paljon muita toimintamuotoja sekä […]
”Seurakuntavaalit ovat tärkeä julkisuuskampanja”
2.5.2013”Kun ihmisiltä kysyttiin viime seurakuntavaalien jälkeen, mitä he kirkolta odottavat, viesti oli selvä: meidän pitää auttaa heikompiosaisia, kuunnella enemmän jäseniä, uudistua rohkeammin. Toiveet kertovat siitä, että kirkolla on merkitystä,” sanoo pappi ja tiedottaja Mari Leppänen, joka on vastikään aloittanut työnsä seurakuntavaalien projektipäällikkönä kirkkohallituksessa. Mitä kaikkea projektipäällikön työ pitää sisällään? Ennen muuta suunnittelen ja toteutan vaalien […]
Kirkkoarkkitehtuurista
30.4.2013Edelläkuvattujen keskustelujen ja suunnitteluvaiheitten jälkeen Kirkko rakennettiin Arkkitehti August Janssonin piirustusten pohjalta. Ensimmäinen jumalanpalvelus omassa kirkossa pidettiin 1. adventtina 1863, vaikka Piispa suostuikin vihkimään kirkon vasta 1920. Tähän saattoi olla osaltaan syynä se, että kirkonrakennukseen lähdettiin hieman puutteellisen Lupamenettelyn jälkeen. Arkkitehti Janssonin käsityksen mukaan kirkon piirustukset oli häneltä varastettu, vaikka Sahanhoitaja Petteri Sikanen oli usean […]
Yhteisötyö ja monikulttuurisuus – kirkon tulevaisuus?
29.4.2013Mitä monikulttuurinen ja moniarvoinen toimintaympäristö merkitsee kirkolle ja sen missiolle? Tulevaisuusselontekotyöryhmä etsi näkökulmia tähän kysymykseen Lontoosta yhdessä kansliapäällikkö Jukka Keskitalon kanssa. Monikulttuurisuus, kulttuurienvälisyys ja oma kulttuuri United Reformed Church julistautui vuonna 2005 monikulttuuriseksi. Michael Jagessarin mukaan teko korostaa toisaalta kirkon lähtökohtaista monikulttuurisuutta, toisaalta kulttuurienvälisen kohtaamisen edellyttämää työtä. Monikulttuurisuudessa ja kulttuurienvälisyydessä ”moneus” tai ”välisyys” on lopulta […]
”Kirkkoon kuuluminen on suurin herätysliike”
25.4.2013– Miksei me järjestetä kirkossa päivätansseja? Suuret ikäluokat ovat eläköityneet ja yksinäisyys lisääntyy. Ihmisillä on syvä kaipaus jutteluun ja toisen ihmisen lähelle. Seurakuntien on haettava rohkeita pieniä uusia juttuja, joissa otetaan todesta ihmisten kaipaus sekä toisen ihmisen että Jumalan luokse, sanoo kirkkohallituksen aikuistyön työalasihteeri Juha Luodeslampi. Luodeslammen mielestä Suomen evankelisluterilaisen kirkon suurin herätysliike ei ole saanut […]