Alttaritaulu

Jatkokertomus600

Alttaritauluna toimi pelkkä puuristi vuoteen 1963 saakka. Silloin hyväksyttiin
hukansalmelaisen taiteilijan Taavi Tanttasen tekemä luonnos, jonka pohjalta 
taiteilija maalasi alttaritaulun ”Jeesus ristillä, Mooses ja Elian vaunut”.

Tyylisuunnaltaan naivismia tai surrealismia edustava alttaritaulu on omiaan 
herättämään katsojissaan syviäkin tunteita. Hyväksymisvaiheessa asiaa 
käsiteltiin Kirkkovaltuustossa 18 kertaa, ennen kuin asia saatiin päätökseen.
Prosessissa erikoista on, että yli puolet Valtuustosta erosi kirkosta asian
johdosta.

Hanke saatiin kuitenkin päätökseen viimekädessä Kunnioitetun Edeltäjäni
edeltäjän Rovasti Tandefeltin tarmokkuuden johdosta. Tandefelt tunnettiin 
suurena taiteen ystävänä, joka ei kaihtanut moderniakaan ilmaisua. Lisäksi 
taiteilija Tanttanen oli Rovasti Tandefeltin poika.
Nykyisin alttaritauluun on totuttu ja monet niistä seurakuntalaisista, jotka 
ilmoittivat, että eivät enää koskaan kirkkoon tule, ovat palanneet, useimmat 
hautajaistensa yhteydessä.

Paikkakunnalla on herättänyt erityisesti huomiota Lydia Hanttusen muuttunut 
suhtautuminen. Hän oli taulua vastustaneen Adressin ensimmäinen allekirjoittaja,
mutta nyttemmin käy kirkossa ainakin kaksi kertaa vuodessa vaikeasta
näkövammastaan huolimatta.

Alttaritauluun olen itsekin jo tottunut, vaikka oudoksunkin joitakin sen
piirteitä (esimerkiksi Jeesuksen karvahattua ja Mooseksen viinapannua), mutta
toisaalta se ei minua enää häiritse niin kuin ennen. Nuoremman Papiston mieliksi
suostuin siihen, että alttaripöytä irrotettiin seinästä ja nykyään pappi seisoo
selin alttaritauluun, kiitos Herralle.
Jatkuu...