Messuhalleja ja torvisoittokuntia

kirchentagVirittäydyin kirkolliskokousviikkoon ja Kuopion kirkkopäiviin reissaamalla viime viikolla Hampuriin Saksan kirkkopäiville. Tuo tapahtuma sai alkunsa sodan jälkeen, jotta yksityiset ihmiset voisivat ”vahvistaa kristillistä arvopohjaansa” ja jotta ”vältyttäisiin kolmannen valtakunnan ylilyönneiltä”.

Saksassa Kirkkopäivistä on muodostunut suuri kansanjuhla. Hampurin valtavan messukeskuksen kaikki hallit olivat käytössä, samoin kaupungin kongressikeskus, konserttisalit, kirkot ja satama-alue. Myös avoimen taivaan alla kokoonnuttiin. Tarjolla oli yli 2 600 tapahtumaa. Kokoaikaisia osallistujia oli kuulemma noin 120 000, mutta esimerkiksi avajaisiltana liikkeellä arvioitiin olleen jopa 300 000 henkeä.

Kaikkialla kaupunkikuvassa näkyi kirkkopäiväkojuja ja -lavoja. En tiedä, kuinka monta soppa-annosta myytiin enkä penkkipahvilaatikkorivistöjen kilometrimääriä – siis perinteisiä suomalaisia hengellisten kesäjuhlien seurantalukuja.

Kirkkoa kuunnellaan hankalissa kysymyksissä

Saksassa Kirkkopäivillä on aivan erityinen yhteiskunnallinen merkitys. Jo yli kuusisataa sivuista ohjelmakirjaa selatessa kävi ilmi, että koko joukko yhteiskunnallisia ja akateemisia vaikuttajia sekä poliittinen johto saapuu paikalle.

Nykypäivän haasteista nostettiin esiin mm. monikulttuurisuus ja uskontojen välinen dialogi, talouskriisi, eriarvoistuminen, median valta, ekologiset kysymykset sekä sotien ja terrorismin vaikutus ihmisten elämään. Saksassa kirkolla näyttää olevan sellaista osaamista ja arvostusta yhteiskunnassa, että sitä kuunnellaan monissa hankalissakin kysymyksissä.

Majakat näyttävät valoa kirkon uudistukselle

Oma kiinnostukseni kohdistui erityisesti Saksan evankelisen kirkon tulevaisuusnäkyyn ja uudistushankkeisiin. EKD aloitti vuoteen 2030 tähtäävän laajan ja monipolvisen uudistushankkeensa vuonna 2006. Tuolloin ilmestyi aloitedokumentti, jossa esitettiin kirkon sisäisen kehityksen suuntaviivoja. Päämääränä on saada kirkon jäsenmäärä ja talous vakaalle pohjalle. Hanketta on seurattu ja arvioitu sen edetessä.

Uudistuksen tavoitteiden toteutumiseen pyritään keinoin, joita nimitetään ”majakoiksi”. Majakoissa välkkyvät oman kirkkommekin keskusteluista tutut valot, muun muassa hengellisen kodin tarjoaminen, vapaaehtoisuus voimavarana, kasvatustyön keskeisyys, yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen ja suurempien taloudellisten kokonaisuuksien vahvistaminen.

Vaikka kirkon haasteet Saksassakin voidaan nähdä varsin mittavina, tunnelma kirkkopäivillä oli huomiota herättävän iloinen, nuorekas ja eteenpäin katseleva. Vakaviakin kysymyksiä lähestyttiin esimerkiksi kabareen ja standup-komiikan kautta. Teemaseminaarien lisäksi oli järjestetty erilaisia tapaamisia, ekskursioita sekä tietysti raamattutyöskentelyjä ja jumalanpalveluksia – niin… aurinko paistoi ja ihmiset hymyilivät ja kaikkialla soi torvimusiikki.

Terhi_JormakkaTerhi Jormakka
projektipäällikkö
Kirkkohallitus