Kirkon ulkosuomalaistyö Espanjassa on menestystarina

23.11.2015

Usein ajattelemme, ettei Suomi paljonkaan piittaa meistä, jotka olemme valinneet elää muualla, ”extranjeroina” vaikkapa Espanjassa. Puuttuu niitä ja näitä palveluja, jotka yleisen rahapulan (siis hienommin sanottuna kestävyysvajeen) aikana uhkaavat vähentyä, vaikka paranemista toivoisimmekin. Kirkon työ Espanjassa asuvien suomalaisten parissa on eräs viimeisten vuosikymmenten menestystarina Suomen evankelis-luterilaisen kirkon historiassa. Eikä niitä kovin montaa muuta taida ollakaan, […]

Kirkon kansainvälinen työ avaa uusia ovia

4.2.2015

Kirkon kansainvälinen työ on innostanut uudenlaiseen työotteeseen ja kokonaisvaltaiseen näkyyn kirkon missiosta. Tämä oli yksi havainto tähän mennessä vuoden kestäneestä järjestelystä, jossa hiippakuntiin perustettiin uudet kansainvälisen työn asiantuntijan tai hiippakuntasihteerin toimet. Helmikuun ensimmäisenä maanantaina kokoontuivat hiippakuntasihteerit, hiippakuntien dekaanit, järjestöjen edustajat, Kirkon lähetystyön keskuksen henkilökunta sekä muita kirkkohallituksen edustajia arvioimaan mennyttä vuotta ja luotaamaan tulevaa. Viiden […]

ECIC - Open Internet, Open Church, Open Source

Kuulumisia Euroopan kristillisestä Internet-konferenssista (ECIC)

16.6.2014

ECIC (lausutaan [ekik]) eli European Christian Internet Conference, Euroopan kristillinen Internet-konferenssi järjestettiin 19. kerran Geneven liepeillä Bosseyn ekumeenisessa instituutissa. Konferenssin teemana oli tänä vuonna Open Internet, Open Church, Open Source eli Avoin Internet, avoin kirkko, avoin lähdekoodi. Avoin vai suljettu? Maailmalla käydään paljon keskusteluja tästä tematiikasta: avoin vai suljettu. Konferenssissa aihepiiristä puhuivat kolmen avainpuheenvuoron pitäjät […]

Evankeliumi haastaa kulttuurin

28.5.2014

Maaliskuussa Kirkon lähetystyön keskuksen kansainvälisen työn koordinaattorina aloittanut Vesa Häkkinen tunnustaa kansainvälisten asioiden olevan hänelle intohimo: – Olen ollut nuoresta saakka kiinnostunut kansainvälisistä asioista. Jos en työskentelisi kirkossa näiden asioiden parissa, olisin varmaan poliittisesti aktiivinen. Muun muassa seurakuntapappina, hiippakunnan lähetyssihteerinä, Kirkon Ulkomaanavussa ja Suomen Lähetysseuran työntekijänä Senegalissa toiminut Häkkinen kertoo pohtineensa kriittisestikin sitä, mikä muualta tulleen […]

Leiri- ja retkitoiminta

21.2.2014

Nuorisotyön muiden puutteiden johdosta on voitu panostaa nuorten kansainväliseen retkitoimintaan erityisesti viime vuonna, jolloin kahdeksan seurakunnan nuorta teki pastori Masalinin johdolla ja pikkubussilla retken Taizeen, jota retkeä kirkkoneuvosto tuki rahallisesti maksamalla bensiinin.   Jos kirkkoneuvosto olisi tiennyt, että tämä Taize sijaitsee Ulkomaassa, suhtautuminen olisi voinut olla pidättyväisempää, mutta koskapa neuvoston varapuheenjohtaja Jouko Toukka käsitti suullisen, […]

Kirkon ja yliopiston vieraana

23.1.2014

Kun unkarilainen teologian vaihto-opiskelija Eszter Szemerei pohtii, miten hän pääsisi seuraamaan englanninkielistä uskonnon opetusta suomalaisessa koulussa, Ari Ojellin työhön kuuluu auttaa eteenpäin. Szemerei on yksi teologisten asiain yksikön tämän vuoden stipendiaateista. Szemerei saapui Suomeen syksyllä Budapestista. Ajatuksen opinnoista Helsingissä hän sai Sveitsissä Bosseyn ekumeenisessa instituutissa, jossa hän tapasi suomen kirkon ulkoasianosaston virkamiehiä. Kuluvan lukuvuoden hän […]

Nuoret mukaan kansainväliseen toimintaan!

15.4.2013

Kirkkomme toimii kotimaassa tehtävän työn lisäksi eri puolilla maailmaa, kaikissa maanosissa. Toimintaa ja osallistumismahdollisuuksia on paljon, mutta siitä huolimatta kysymme usein, missä ovat nuoret aktiivit? Miten saisimme heidät innostumaan mukaan toimintaan? Nuoria aikuisia motivoi halu vaikuttaa, osallistua ja tehdä itse. Monikulttuurisessa Suomessa kasvaneilla on kiinnostusta kansainväliseen toimintaan ja globaaliin vaikuttamiseen. Mutta miten kiinnostus saadaan kanavoitua […]