4.09.20

Päivitetty listaus kännykkäsovelluksista

Kännykkä on yhä monipuolisempi työväline. Tässä listattu tällä hetkellä parhaimpia ilmaisia sovelluksia.

Android     

Kamerasovellukset

Kuvankäsittely

Videonmuokkaus

Toimisto

Musiiikkiohjelmat

Sosiaalinen media

Muut

iOS

Kuvankäsittely

Videonmuokkaus

Musiiikkiohjelmat

Sosiaalinen media

Muut

Tiedätkö hyvän ohjelman jota ei ole listassa? Laita vinkki kommenttien kautta!

-Markus Kartano

3.09.20

Sielunhoivakassi

Maaliskuun puolivälissä se kolahti. Toistaiseksi peruttu. Tauolla. Tajusin, miten helppoa on ollut vain mennä paikan päälle. Miten suoraan ja mutkattomasti olemme paikallisseurakunnassa saaneet tehdä sielunhoitotyötä hoivakodeissa. Lauletaan yhdessä. Rukoillaan. Pidetään kädestä. Ollaan vaan. Lohdutetaan ja rauhoitetaan. Kehoni on työväline siinä missä sanatkin. Katseella on merkitystä kosketuksesta puhumattakaan. Kristus leivässä ja viinissä. Kristus meidän valomme ja aurinkomme läpi pimeän yön. Ehtoollisen jakaminen, jossa minun tehtäväni pappina on olla vain välikappale Kristuksen kohtaamiselle.

Ovet kiinni, kassi auki

Sielunhoito, kohtaamisen vuorovaikutuksellinen tila. Miten olla etänä kohtaamassa ja kuuntelemassa varsinkin, kun kyse on tehostetun palveluasumisen yksiköistä, joissa moni asukkaista on muistisairas? Sairaalapapit katsotaan henkilökuntaan kuuluviksi, mutta me paikallisseurakunnan työntekijät olemme yksikön ulkopuolinen työntekijä eikä meillä ollut fyysisesti pääsyä paikalle.

Sielunhoivakassin idea oli muhinut syksystä asti ja Vantaan seurakuntien viestintä muistutti minua, että olisi nyt hetki toteuttaa tämä. Jotain kättä pidempää hoitajille tueksi. Iltarukouksia, muistisairaille tuttuja sanoja. Muistohetki ja hartaushetki auki kirjoitettuna niin, että hoitaja voi turvautua valmiiseen tekstiin.

Kontaktin luominen ja sen ylläpito, on sielunhoidossa keskeinen osa prosessia. Paikallisseurakunnan työ hoivakodeissa on usein hartauspainotteista, mutta juuri sillä tehdään hoivakodin arjessa tilaa pyhän kokemiselle. Sielunhoitotyö hoivakodissa on hartauksien pitämisen lisäksi sitä, että asukkaalle annetaan aikaa ja huomiota. Kun pappi tai diakoniatyöntekijä ei pääse paikalle, niin sielunhoivakassin avulla hoitaja voi tehdä saman eli antaa aikaa ja tilaa asukkaan hengellisyydelle. Esim. lukemalla kassista löytyvän iltarukouksen. Sielunhoivakassi on viesti hoitajille siitä, että hengellisyys saa tulla näkyväksi myös poikkeustilanteessa. Ettei unohdeta sitä puolta. Asukkaan hengelliseen tarpeeseen voidaan vastata sielunhoivakassin avulla.

Sielunhoidossa välitetään kannetuksi tulemisen kokemusta. Toivon ja jaksamisen mahdollisuutta. Ihminen on luotu suhteeseen Jumalan ja toisten ihmisten kanssa. Ihmisellä on kaipaus päästä hyväksyvään vuorovaikutukseen ja tulla rakastetuksi. Uskonnollinen kokemus on myös psyykkinen kokemus. Eikä tämä todellisuus ollut kadonnut mihinkään, vaikka seurakunnissa luovittiin etäsielunhoidossa.

Rukous on vuorovaikutuksellinen tila. Kassissa on rukouksia, koska rukouksella on kannatteleva merkitys. Rukousten kielimaailma on tarkoituksellisesti sellaista mikä olisi hoitajien helppo lausua. On perustekstejä ja erilaisia iltarukouksia. On mm. kelttiläisiä rukouksia, jotka ovat kielellisesti selkeitä ja maanläheisiä. Kassissa on uskonnollisuutta tukevia kuvia sen vuoksi, että niitä yhdessä hoitajan kanssa katsomalla syntyisi vuorovaikutuksellinen tila. On mm. suojelusenkelikuvia sekä lähinnä psalmiin 23 tarkoitettuja kuvituskuvia.

Seurakunta varustaa

Seurakunta tuki ja varusti hoitotyöntekijöitä sielunhoivakassin avulla. Antoi hoitajalle välineitä asukkaan henkiseen ja hengelliseen tukeen. Olen aikoinaan kouluttanut viittomakielen tulkkeja kirkollisten toimitusten tulkkaukseen. Silloin pohdittiin opiskelijoiden kanssa sitä, miten tulkki voi ottaa vastaan keikan kirkosta, ellei ole omaa vakaumusta. Näissä keskusteluissa tultiin siihen tulokseen, että kyse on silloin kuitenkin asiakkaasta ja hänen vakaumuksestaan eikä tulkin. Tulkki voi suhtautua ammatillisesti omaan työhönsä viestin välittämisen välikappaleena ja suhtautua kunnioittavasti asiakkaan uskonnollisuuteen. Samalla tavalla hoivakodin hoitaja voi olla viestin välittämisen välikappale ja lukea asukkaalle rukouksen asukkaan vakaumusta kunnioittaen riippumatta siitä, mikä on oma suhde kristilliseen uskoon.

Tärkeä osa sielunhoivaa ovat musiikkivinkit, joita Vantaan seurakuntien kanttorit olivat koonneet jo aikaisemmin hoivakotien tueksi. Musiikkivinkit olivat sairaalasielunhoidon käytössä, mutta ne saatiin nyt mukaan sielunhoivakassiin. Yksiköissä on tabletteja ja älykännyköitä, joiden kautta voidaan kuunnella musiikkia.

Kun kerroin hoivakodeille, että Vantaan seurakunnat ovat tehneet heitä varten sielunhoivakassin, niin välittömästi tuli vastauksia, että meille kiitos näitä kasseja ja hieno idea ja kiitos kun ajattelette meitä ja tuotatte materiaalia meille. Sen viestin kertominen, että hoivakotien asukkaat ja työntekijät ovat olleet meidän mielessämme seurakunnassa tässä poikkeustilanteessa, meni läpi tämän sielunhoivakassin avulla. Ja varsinkin kun koronakuolemia oli ollut eri puolilla Suomea nimenomaan hoivakodeissa, niin kaikki rohkaisu ja tuki seurakunnilta oli tarpeen.

Seurakunnat eri puolilla Suomea alkoivat kehittää omia versioitaan Vantaan sielunhoiva-kassin perusteella. Hoivakodeissa elettiin kesäaikana päivä ja viikko kerrallaan. Viimeisimmät ohjeet hoivakodeista syksyn hartauksia varten tulivat Vantaan seurakunnille elokuun lopussa. Ovet avautuvat vähitellen. Turvallisuudesta huolehtien hartauksia yritetään jälleen järjestää. Ohjeistuksen lisäksi viestissä luki: ”Teitä on kaivattu.”

Sielunhoivakassissa oleva rukous saattohoitoon:

Jumala, voidaanko katsoa vielä yksi yö.

Tai muutama tunti.

Kun toivoa ei enää ole.

Olemme tehneet kaikkemme.

Jumala, rukoilemme rauhaa lähdön hetkelle.

Vapautumista kivusta.

Hengityksen kevenemistä.

Jumala, ota käsiisi hänen henkensä.

Ole lähellä heitä,

joiden odotus rakkaan ihmisen paranemisesta

muuttuu kaipaukseksi.

Kulje vierellä ja lohduta surussa.

Ikuinen Jumala siunatkoon sinua

Kristuksen rakkaus ja rauhan Henki.

Nyt ja aina.

Aamen.

Elina Jokipaltio
Sielunhoidon sekatyöläinen, joka toimi kevään poikkeusaikana Korson seurakunnan diakoniapappina.

26.08.20

Vaihtovuosi Unkarissa – ajatuksia koronaviruksen keskeyttämästä keväästä

Perhesiteet ja luonto vetivät Pécsiin, kun lähiopetus yliopistolla keskeytyi.

Lienee klisee sanoa, että aika lentää. Olisi kuitenkin vaikea löytää sellainen naseva lausahdus, joka kuvaisi tuntemuksiani paremmin. Vaihtovuosi Budapestissa on jo paketissa – kurssit suoritettuna ja lopullinen muutto asuntolasta. Pian saan lausua hyvästit Unkarille ja uusille ystäville, ainakin joksikin aikaa.

Kevätlukukausi isojen muutosten keskellä

Syyslukukausi oli mielenkiintoinen vaihto-opiskelijan näkökulmasta, koska olin ainoa vieraileva opiskelija Evangélikus Hittudományi Egyetemissä. Keväällä sain uuden opiskelijatoverin Suomesta ja uusia tuulia toi myös uusi lukujärjestys. Kevätlukukausi alkoi opiskelijoiden virkistyspäivillä (Csendesnapok – hiljaiset päivät) Piliscsaban kauniissa ympäristössä. Lukukausi alkoi tenttikauden jälkeen helmikuussa ja odotin kursseja innolla. Syyslukukaudella osallistuin enimmäkseen luentomuotoiseen opetukseen ja Suomessa totutusta poiketen tentit pidettiin suullisesti. Kevätlukukaudelle olin valinnut tietoisesti kaksi seminaaria, jotka sisälsivät paljon perehtymistä kirjallisuuteen, esseiden ja reflektioiden kirjoittamista, sekä tietenkin vilkasta keskustelua kustakin teemasta. Kaikki unkariksi. Kielitaitoni hyppäsi akateemiselle tasolle.  

Tammikuussa pidetyn tenttijakson jälkeen moni kurssi lähti käyntiin viiveellä, mikä harmittaa jälkikäteen, koska lähiopetus katkesi maaliskuussa. Näihin aikoihin viruksesta liikkuvat tiedot ja huhut yliopistojen ja asuntoloiden sulkemisesta vaikuttivat hyvin salaperäisiltä, jopa pelottavilta. Olin menettänyt keväällä erään unkarilaisen lähiomaiseni ja kysymys siitä, mihin menen jos jotain sattuu, muuttui käsin kosketeltavaksi.

Erään maaliskuisen iltahartauden jälkeen pidetyn tiedotustilaisuuden tunnelma oli ristiriitainen ja huolestunut. Yliopiston asuntolan sulkemisesta kerrottiin ja kaikkia opiskelijoita kehotettiin muuttamaan kotiin. Jo samana iltana kuuntelimme humisevaa ääntä, jonka käytävällä vedettävä matkalaukku sai aikaan. Monet pakkasivat ja lähtivät tien päälle jo samana iltana. Meidän vaihto-opiskelijoiden tilanne oli täynnä epävarmuutta, eikä opiskelijatovereiden äkkinäinen lähtö helpottanut päätösten tekemistä. Olisimme saaneet poikkeusluvan jäädä asuntolaan, mutta myös huhut maiden välisten rajojen sulkemisesta aiheuttivat levottomuutta. En oikeastaan harkinnut paluuta Suomeen, koska luotin kielitaitooni ja unkarilaisten sukulaisten ja tuttujen apuun, jos jotain sattuisi. Opiskelijatoverini päätti palata Suomeen, minä muutin Pécsiin pian sen jälkeen, kun yliopiston viereisen asuntolan sulkemisesta tiedotettiin.

Uusi arki ja havaintoja uskonnonopetuksen eroista

Opiskelu jatkui etänä. Zoom-luentoja, Skypen kautta pidettyjä seminaariesitelmiä ja koulunkäyntiä läppäri sylissä, keväisen auringonpaisteen alla. Unkarin kevät saapui nopeasti ja yllätti kukkaloistollaan. Puut kukkivat, niittyjen reunoja värittivät unikot ja narsissit sekä orvokit koristivat kaupungin istutuksia. Luonnon herääminen talven jäljiltä kevään kukoistukseen oli yksi niistä suurista iloista, mitä keväällä koin.

Stipendiaattivuoden kannalta koronaviruksen aiheuttama lukuvuoden katkeaminen harmittaa. Harmittaa, että niin moni yliopistolla muuten vain käyty keskustelu jäi käymättä ja etäopetuksessa saatu oppi on vain kapea siivu siitä, mitä täysipainoinen, nonverbaalisen kommunikaation kyllästämä normaali opetus antoi. Harmittaa, että seurakuntayhteydet jäivät vähäisiksi. Asuntolan päivittäiset hartaudet jäivät pois arjesta – sosiaalisten suhteiden katkeaminen osaltaan johti siihen, että tuttavuudet eivät syventyneet pysyviksi ystävyyksiksi. Toisaalta olen kiitollinen niistä ystävyyksistä, jotka kantoivat karanteenin aikana ja ovat tärkeitä tänäkin päivänä.

Budapestin opintoihini kuului laajasti uskonnonpedagogiikkaa ja uskonnonpsykologiaa, mutta myös etiikkaa, ekoteologiaa ja teologian historiaa. Opiskelemieni kurssien teemojen ohella pidän tärkeänä kokemusta tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta. Uskonnonpedagogiikka Evangélikus Hittudományi egyetem -yliopistossa oli hyvin raamattulähtöistä. Tämä tuntui kontrastilta todennäköisesti sen takia, että viimeisimmät Suomessa opiskelemani uskonnonpedagogiikkaan liittyvät kurssit käsittelivät muun muassa katsomussensitiivisyyttä.

Pidän unkarilaisessa kontekstissa toteutettavaa, tunnustuksellista opetusta toimivana omassa kontekstissaan ennen kaikkea sen uskottavuuden takia. Vähemmistössä olevaa evankelisluterilaista uskontoa opettavat monella paikkakunnalla papit tai kirkon työntekijät. Varsinaisesti uskonnonopettajiksi valmistuvien pedagogienkin kannalta pidän tärkeänä ennen kaikkea avointa keskustelua uskonasioista. Oman näkökulman jakaminen ja kokemusten kertominen ei välttämättä mahtuisi Suomessa enää koulun kontekstiin, sillä aihe on niin vahvasti uskonnollinen ja henkilökohtainen. Suomessa kenties on ennemminkin seurakunnan tehtävä olla läsnä tällaisten keskustelujen kävijänä.

Vaihtovuosi kasvatti itseluottamusta

Vaihto-opiskelu oli antoisa kokemus sekä opintojen että ihan tavallisen arjen kannalta. Tutusta ja turvallisesta irrottautuminen on kokemus, joka kasvattaa luottamusta. Olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta opiskella Unkarissa senkin takia, että koin millaista elämä on maassa, jonka poliittinen tilannekin poikkeaa niin paljon Suomesta. Vaikka lukukauden katkaissut koronavirus on aiheuttanut paljon surua ja murhetta, olen kiitollinen siitä, että yliopistolla kaikki on kunnossa, eikä tiedossamme ole sairastumisia.

Jään kesän loppuun asti Unkariin ja valmistaudun syksyllä alkavaa graduseminaaria varten. Suunnitelmissa on vielä tavata ystäviä, joita en ole nähnyt kevään jälkeen ja päästä nauttimaan Unkarin luonnosta vaeltaen.

Zsuzsanna Berki

Kirjoittaja on teologian maisterivaiheen opiskelija Helsingin yliopistosta, joka vietti lukuvuoden 2019-2020 vaihto-opiskelijana kirkon ulkoasiain osaston stipendiaattina Unkarin luterilaisessa teologisessa yliopistossa.

19.08.20
Turkoosilla taustalla piiretty lankapuhelin ja särkyneitä sydämiä.

Podcastissa puntaroidaan parisuhteita

Turkoosilla taustalla piirretty lankapuhelin ja särkyneitä sydämiä.

Kirkon perheneuvonta hyppäsi lokakuussa podcastien maailmaan, kun se julkaisi yhteistyössä Kirkon viestinnän kanssa Suhde klinikalla -podcastsarjan. Podcastia juontavat ja kysymyksiin vastaavat kirkon perheneuvojat Paula Ruotsalainen ja Juha Petterson.

Ennen podcastia ilmestyi alkuvuodesta 2019 Suhde klinikalla -kirja, joka sisältää 81 kysymystä ja vastausta parisuhdeongelmiin eri aihealueista. Vastaajina kirjassa toimivat niin ikään kirkon perheneuvojat.

Podcast jatkaa kirjassa aloitettua keskustelua. Kirja on jaettu kahdeksaan teemaan, ja nämä teemat muodostavat kukin yhden podcastjakson aiheen. Jokaisesta kirjan luvusta on otettu yksi kysymys, jota Ruotsalainen ja Petterson käsittelevät keskustelussaan.

Jaksot kattavat koko parisuhteen kaaren alun rakastumisesta ja sitoutumisjännityksestä eroon ja uusperheeseen asti. Väliin mahtuu erilaisia parisuhteen karikoita, kuten mustasukkaisuutta, kommunikaatio-ongelmia, uskottomuutta, riitelyä ja seksielämän erimielisyyksiä. Monipuolisuutensa ansiosta podcast soveltuu monenlaisten parisuhteiden ja tilanteiden tarkasteluun, mutta sopii muillekin kuuntelijoille.

”Podcast on suunnattu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ihmissuhteista ja niissä vaikuttavista lainalaisuuksista sekä itsetuntemuksensa kehittämisestä. Podcastissa annetaan myös hyväksi todettuja toimintavinkkejä, kuinka saada oma parisuhde nousevalle käyrälle”, Ruotsalainen ja Petterson kertovat.

Podcastit mukaan kirkon työhön

Podcastit ovat kätevä viestintämuoto, sillä niitä voi kuunnella melkein missä vaan. Nykyään podcasteja kuunnellaankin paljon ja kaikkialla, joten on luonnollista, että kirkkokin niitä tekee. Kirkkohallituksessa on tuotettu muutamaa podcastia, minkä lisäksi seurakunnat ja seurakuntien työntekijät ovat innostuneet asiasta ja tehneet omia podcast-sarjojaan.

Suhde klinikalla -podcastin lisäksi kirkon viestintä on tuottanut muun muassa Jyri Komulainen -podcastia, jossa Komulainen käy keskustelua kirkkokuplan ulkopuolelta tulevien vieraiden kanssa. Aiemmin on ilmestynyt muun muassa Maa & Taivas -niminen podcastsarja, joka käsitteli seurakuntavaalien alla kirkkoa ja yhteiskuntaa koskettavia teemoja.

”Kirkon podcastit ovat keskenään erilaisia ja eri aihepiireistä, mutta podcastien rikkaus onkin siinä, että ne voivat olla hyvin erilaisia”, toteaa kirkon viestinnän verkkoviestintäsuunnittelija Marjo Kiljunen.

Tähän mennessä kirkon viestinnän podcasteja on vasta muutama, mutta monenlaisia suunnitelmia tulevaisuuden suhteen on jo. ”Vielä ei niistä pysty kuitenkaan sanomaan enempää”, Kiljunen sanoo.

Kiljunen kannustaa hyödyntämään podcasteja enemmän kirkon työssä. Suhde klinikalla soveltuu suuren yleisön lisäksi erinomaisesti esimerkiksi perheneuvonnan työn tueksi. Parisuhteisiin etsitään yhä enemmän apua netistä ja keskustelupalstoilta eikä ongelmista välttämättä osata puhua ennen kuin ne kärjistyvät. Sen takia ammattiavun löytäminen on ongelmien kanssa painiville tärkeää.

Podcast voi toimia apuna oman tilanteen hahmottamisessa tai siitä voi löytää vertaistukea, kun huomaa ettei ole yksin ongelmansa kanssa. Jos perheneuvontaan on jonoa, voi podcast toimia ensiapuna parisuhdettaan pohtiville. Välillä voi olla hyvä jakaa vinkkejä myös sellaisille ihmisille, jotka eivät niitä aktiivisesti etsi.

Seurakuntien työssä olisi paljon ammennettavaa podcasteja ajatellen. Onko sinulla idea?

5.08.20

Oikeasti läsnä?

Nainen ja pyörätuolissa istuva nuori poika.

Koronakriisi on tänä keväänä ja vielä kesän puolellakin ravistellut kirkon työn perustuksia. Kaikki kokoava toiminta on pitänyt peruuttaa. Kesäkuun alusta lähtien rajoitusten lievennyttyä on sentään jo voinut kohdata ihmisiä ulkotiloissa tai riittävän väljissä sisätiloissa.

Nyt loppukesällä katsellaan syksyä varovaisen toiveikkaasti. On iloittu uusista avauksista ja elämän normalisoitumisesta. Samalla ounastellaan uutta virusaaltoa, jolloin joutuisi taas taipumaan suunnitelmien takaisin vetoihin. Edelleen suuresti askarruttaa, millaisilla reunaehdoilla ihmisiä voi kohdata.  

Näinä aikoina seurakuntien työntekijät kohtaavat valtavasti kysymyksiä, mitä saa tehdä ja milloin. Lomilta palattua on edessä ellei tyhjä niin ainakin erilainen taulu. Ennen niin odotetut syksyn retkipäivät , kerhot ja muut kohtaamiset saattavat olla uhattuna. Jos tilanne on tällä hetkellä vakaa, niin se ei ehkä ole sitä ensi viikolla. On pakko oppia elämään lyhyemmässä aikaikkunassa. Uusi normaali on ehkä tullut jäädäkseen.

Vammaistyössä tarvitaan kohtaamista

Moni työntekijä on näinä aikoina kokenut suurta turhautumista, kun entinen työtapa on käynyt poikkeusoloissa mahdottomaksi. On pitänyt etsiä ihan uusia asetuksia erityisesti kohdatessa vammaisia tai ikäihmisiä; kaikkia joita voi olla vaikea kohdata verkossa. Tiukat varotoimet hoivakodeissa ovat eniten koskettaneet heitä, jotka tarvitsevat kasvokkain lähietäisyydeltä kohtaamista ja puhumista suoraan ja henkilökohtaisesti. Normaaliaikoina tervehtiminen kättelemällä tai halaamalla on ollut oleellinen osa kontaktin luomista. Se on luonut kokemuksen; sinä tulit minua varten, minä olen arvokas. Monen metrin päästä ulkona puhuminen ei tavoita kaikkia, joilla on rajoitetta kuulemisessa, näkemisessä tai ymmärtämisessä. Eikä puhuva pää videopuhelussa tai striimatussa nettilähetyksessä tavoita kaikkia – olkoon vaikka kuinka tuttu työntekijä kyseessä.

Huomaan, kuinka paljon oma työni vammaistyön pappina on ollut kasvokkain kohtaamista. Se on joutunut kevään aikana pitkälle tauolle. Vaikka netissä on ollut videoitujen hartauksien tarjontaa, niin tutun työntekijän kohtaaminen livetilanteessa on tällä työalalla se ydinasia. On ollut suuri haaste miettiä kohtaamisen tapoja uudelleen. Monien kirkon työntekijöiden tavoin olen tehnyt jonkinasteisen digiloikan tuottamalla hartauksia verkkoon. Silti koen, että se ei ole korvannut menetettyjä yhteyksiä heidän kanssaan, joilla ei ole riittäviä taitoja netin käyttöön.

Aitoa saavutettavuutta kaikille

On tärkeää olla aidosti läsnä ja tavoitettavissa. Monien mielestä työntekijä on läsnä vain silloin kun on reaaliaikaisesti paikalla – ei vain kuvana videossa. Digiloikka on tuonut kirkon sanomaa monille lähemmäs ja tavoittanut entistä useampia lähetysten seuraajia. Kirkon kasvot ovat näyttäytyneet monille ihan uudenlaisina. Eristyksissä oleminen on saanut kaipaamaan totuttuja kontakteja kirkkoon ja sen työntekijöihin.

Silti jotain on jäänyt katveeseen. Kasvojen näkeminen ja äänen kuuleminen ovat myös saavutettavuutta. Siksi kirkolla tulee olla valmiutta mennä aitoihin kohtaamisiin; etenkin niiden seurakuntalaisten luo, joilla on jotain aistien tai ymmärryksen rajoitetta. Vaikka pandemia on aiheuttanut tiukkoja varotoimia, niin niiden asettamissa rajoissa on syytä etsiä uusia keinoja kohtaamisiin. Tässä tarvitaan kyllä luovuutta ja mielikuvitusta. Se voi merkitä entistä tehokkaampaa maskien,  visiirien ja muiden suojavarusteiden käyttöä tai turvavälien pidentämistä. Siihenkin on työntekijöiden suostuttava, ettei vain katoaisi tietymättömiin seurakuntalaisten ulottuvilta. Tutut ihmiset, oma verkosto, luo turvallisuuden tunnetta heille, joita muutokset riepottelevat kaikista rankimmin.

Taina-Maija Miettinen
vammaistyön pappi, Kajaani

17.06.20

Sisäiset kehittäjät raivaavat tietä työhyvinvoinnille

Raija Halikainen, Mirka Karhunen, Sini-Marja Kuusipalo ja Pirjo Ahonen keinumassa leikkipuistossa.
Työyhteisön kehittäminen on mukavaa puuhaa ja välillä voi hassutellakin,” tuumaavat sisäiset kehittäjät Raija Halikainen (vas. edessä), Mirka Karhunen (vas. takana), Sini-Marja Kuusipalo (oik. edessä) ja Pirjo Ahonen (oik. takana) Kuva: Sanna Marin

Puun ja kuoren välissä vai rinnalla kulkija? Kenties näitä molempia ovat työyhteisön sisäiset kehittäjät. Terminä sisäinen kehittäjyys kuulostaa hienolta, mutta työnä se on vielä hienompaa. Se kumpuaa vapaaehtoisuudesta ja sisäisestä palosta tehdä hyvää työyhteisössä.

”Sisäisenä kehittäjänä saan olla rinnallakulkijana, rohkaisijana ja tukijana. Me olemme
työyhteisössä yhdessä samalla viivalla”, lastenohjaaja Pirjo Ahonen sanoo.

Ajatus Siilinjärven seurakunnan sisäisistä kehittäjistä lähti vuosi sitten, kun seurakunta lähti mukaan Kuopion hiippakunnassa käynnistyneeseen työhyvinvoinnin johtamisen ja kehittämisen hankkeeseen. Hanke on kaksivuotinen, ja siinä ovat mukana Siilinjärven, Suonenjoen ja Kuopion Männistön seurakunnat. Hankkeessa löydetään ratkaisuja työhyvinvointia heikentäviin tekijöihin ja etsitään yhdessä vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Mitkä ovat olennaisia tekijöitä seurakuntayhteisöjen työhyvinvoinnin kannalta? Miten työhyvinvointia tuetaan ja edistetään? Millaista on työhyvinvoinnin johtaminen?

Vaikka hanke koskee koko työyhteisöä, on sen sisälle luotu työryhmä, jossa mukana ovat esimiesten ja johtajien lisäksi neljä työntekijöiden edustajaa. Juuri työntekijöiden edustajista ja heidän ehdotuksestaan syntyi työyhteisöömme sisäiset kehittäjät.

Sisäisten kehittäjien tarkoituksena on toimia työhyvinvoinnin ideoijina ja eräänlaisina tuuppaajina. He huolehtivat myös, että ideat ja sovitut asiat saatetaan käytäntöön. Toisin sanoen he pitävät hankeasiat esillä arjen keskellä ja toimivat samalla linkkinä henkilökunnan, esimiesten ja hankkeen vetäjien välillä. Sisäisillä kehittäjillä ei kuitenkaan ole erityisasemaa hankkeessa tai työyhteisössä.

Sanaiset arkut avautuivat tiimikierroksilla

Sisäisessä kehittäjyydessä ei ole yhtä oikeaa toimintatapaa.  Käytännöt kumpuavat kehittäjien henkilökohtaisista havainnoista ja työyhteisön tarpeista.

 ”Tiedottajana koen, että kehittäjän roolissa kuulen sisäisen viestinnän asioista paremmin. Mitkä asiat meillä viestinnässä toimivat ja mitkä eivät? Ajattelen, että viestintä on olennainen osa työhyvinvointia ja näin pystyn osaltani kehittämään organisaatiomme sisäistä viestintää”, summaa Siilinjärven seurakunnan tiedottaja Sini-Marja Kuusipalo.

Yksi keino, jolla työntekijöiden ääni saadaan kuuluville ovat keskustelut eri tiimien työntekijöiden kanssa. Niinpä vierailimme tiimien palavereissa keskustelemassa onnistumisista ja mokista. Tarkoituksenamme oli tehdä tapaamisista lämminhenkisiä avoimen puheyhteyden avaavia keskustelutuokioita, joissa jokainen tiimin jäsen, myös se hiljaisin, saisi äänensä kuuluville. Työyhteisössämme on lähes kymmenen tiimiä, eikä yksikään tiimivierailu ollut samanlainen. Yhdessä tiimissä keskustelut painottuivat onnistumiskokemuksiin, toisessa taas pohdittiin lisäkeinoja keskinäiseen arvostamiseen. Koostimme vierailuista raportin, joka toimii työyhteisömme yhteisenä äänenä. Meidän kehittäjien yhtenä painopisteenämme ja johtoajatuksenamme on ollut puheyhteyden ja työkaverien arvostamisen lisääminen työyhteisössämme.

”Olen nöyränä ihmetellyt sitä luottamusta, jota työtoverit ovat meitä kohtaan osoittaneet. Vierailumme tiimissä on antanut luvan tiimin jäsenille ottaa esille tärkeitä asioita yhteiseksi puheenaiheeksi. Toivottavasti olemme rohkaisseet jatkamaan keskustelua vaikeistakin asioista tiimissä”, kertoo diakoniatyöntekijä Raija Hallikainen.

Koimme tiimikierrokset onnistuneina siitäkin syystä, että tiimeissä ja koko työyhteisössämme on havahduttu avoimen keskustelun merkitykseen. Myös kannustavaa palautetta on jaettu entistä enemmän sekä tuettu työntekijöiden henkilökohtaisia vahvuuksia. Tässä siis jo hyvällä alulla olevat kehittäjien saavutukset työpaikallamme.

Nyyttikesteistä kuukauden teemoihin

Kahvinkeittimeen kiinnitetty lappu, jossa lukee "Sinun tulee olla se muutos, jonka haluat nähdä maailmassa. -Ganhdi".
Aforismit ilahduttavat taukotiloissa. Kuva: Mirka Karhunen

Vaikka avoimuus ja arvostus ovat tärkeimpiä asioita, joita sisäisinä kehittäjinä pyrimme edistämään, tuovat pienet arjessa näkyvät tempauksemme iloa työyhteisöömme. Taukotiloihin ilmestyvät mietelauseet ja yhteiset taukojumppahetket rakentavat yhteenkuuluvuuden tunnetta ja hyvää työilmapiiriä. Työkaverin hymyhuulilla luettu viesti tuottaa myös meille kehittäjille suurta iloa. Työllämme on merkitystä. On erittäin antoisaa huomata, että työyhteisöstämme löytyy tarpeen tullen paljon auttamishalua ja yhteen hiileen puhaltamista. Esimerkkinä työpaikkakokouksen yhteyteen puuhamaamme nyyttikestiaamiainen.

Sisäisille kehittäjille paras palkinto työstämme on huomata, miten työmme kantaa hedelmää. Työtehtävästä riippumatta jokainen on valmis tarpeen vaatiessa tarttumaan harjanvarteen tai osallistumaan yhteisen hyvän tekemiseen.

Myös työpaikkamme yhteisistä pelisäännöistä jalostettiin taukotiloihin kuukausittain vaihtuvat teemat. Kuukausiteemoista tuli loppujen lopuksi luonteva osa isompaa työhyvinvointihankettamme. Teemat eivät ole jääneet vain luettavaksi, vaan niitä pohditaan myös tiimipalavereissa.

Keskustelusta luovuttamaton osa työkulttuuria

Vaikka sisäinen kehittäminen lähtee vapaaehtoisuudesta ja jokaisen henkilökohtaisesta halusta toimia tehtävässä, liittyy siihen myös paljon haasteita ja jopa riittämättömyyden tunteita. Riittääkö oma tietämys vaikeiden asioiden selvittämiseen tai eteenpäinviemiseen työyhteisössä? Missä kulkee meidän rajamme työyhteisön hyvinvoinnin kehittämisessä? Kuinka pitkälle voimme venyä musertamatta omia voimavarojamme? Tehtävät saattavat kasaantua ennakoimattomasti, jolloin myös kehittäjyyden luomisvoima joutuu koetukselle. Tällöin muistutamme itsellemme: onneksi emme ole yksin ja teemme sen, mitä ehdimme.

”On tärkeää, että työpaikalla tunnistetaan yhdessä ongelmatilanteita ja kipukohtia, ratkaistaan niitä ja levitetään ratkaisut laajasti koko työyhteisön käyttöön yhteiseksi iloksi”, Pirjo Ahonen pohtii.

Koemme erittäin tärkeäksi, että voimme olla kannustamassa rakentavaan keskusteluun ja luoda sellaisesta ilmapiiristä luontevan osan työkulttuuriamme. Toivomme, että sisäisen kehittäjyyden malli juurtuu työyhteisöömme ja kehittäminen vain syvenee sekä jatkuu seurakunnassamme hankkeen jälkeenkin. Tähän emme kuitenkaan pysty yksin, vaan työhyvinvoinnin kehittämiseen tarvitsemme koko työyhteisön sitoutumista. 

”Kaikissa meissä on pieni kehittäjä. Toisilla se on melko äänetön ja näkymätön, mutta siellä se on ja turvallisessa ympäristössä se voi pulpahtaa esiin”, Raija Hallikainen kiteyttää.

Mirka Karhunen
toimistosihteeri
Siilinjärven seurakunta

11.06.20

Teille on asetettu fyysinen lähestymiskielto!

Kuva: Helmi Myller

Fokuksena ihminen

Muistan sen hetken, kun päätin lähteä opiskelemaan sosiaalialaa yhdistettynä seurakunnan työhön. Ennen hakua pohdin asiaa monesta näkökulmasta. Mikä tässä minua houkuttaa? Mitä toivon työltä? Mitä vahvuuksia minulla on tähän työhön? Seurakuntatyön opinnoissa fokuksessa on vahvasti ihminen ja ihmisen tukeminen – monessa kasvun vaiheessa. 

Lähestymiskielto

Oikeudellisessa mielessä lähestymiskielto on rankka nimike, mutta kevennettynä se sopii mielestäni myös tähän yhteyteen. Nimittäin 13.3.2020 kaikki muuttui. Yhtäkkiä seurakunnan työntekijät olivat tilanteessa, jossa työaloja oli rikottava seurakuntalaisten ja koko yhteiskunnan hyvinvoinnin turvaamiseksi. Jokaisen työalan piti olla avoin muokkautumaan. Millä tavoin voisimme pysyä fyysisesti etäällä ihmisistä ja kuitenkin pitää heidät lähellä? Oli toimittava ja uskallettava luottaa siihen, että työyhteisö kantaa. 

Mihin pystynkään? 

Halusin saada tartuntapintaa ja kokemustietoa poikkeustilan tunnemaailmasta. Sain haastatella kahta pyynnöstään anonyyminä pysyvää seurakunnan työntekijää, joista molempien työtehtäviä poikkeustila oli muokannut. He kertoivat, kuinka lastenohjaajasta tuli hetkessä somevideoita kuvaava nettiviihdyttäjä, joka esiintyy yksin videokameralle. Kun hän toimi itsekseen, tuli mukaan myös itsekritiikin tunteet. Omaa työtä joutui jälkikäteen katselemaan ja pohtimaan, lähettääkö sen muiden katseltavaksi. Toinen haastateltava oli diakoni, joka oli myös täysin uudessa tilanteessa. Tilanteessa, jossa joutuu pohtimaan, kuinka toimia mahdollisimman vähällä fyysisellä ihmiskontaktilla. Kumpikin haastateltava pohti paljon tietenkin myös seurakuntalaisten tarvetta ja tätä yhteistä poikkeustilaa. Olen seurannut ihaillen eri työntekijöiden kekseliäisyyttä poikkeustilan aikana. 

Seurakuntalaisten hyvinvoinnin herättämän huolen lisäksi työntekijöiden huoli omasta perheestä on voimakas. Kuinka he voivat? Kuinka jaksaisimme tukea myös heitä? On etäkoulua, kotiutettuja päiväkotilaisia, syntyneitä lapsenlapsia – omakin jaksaminen ja epätietoisuus siitä, koska tämä loppuu. Mitä tapahtuu syksyllä? Onko silloin leirejä riparilaisille ja varhaiskasvatusikäisille vai kenties vain toisille? Työntekijät kulkevat seurakuntalaisten tukipilareina. Silti kriisin keskellä – jos joskus – on muistettava oma inhimillisyys. Diakonihaastateltavani sanoi hienosti, että tässä tilanteessa on myös työntekijänä pidettävä rima siinä kohdassa, että siitä jaksaa mennä yli. Nyt ei ole aika luoda suuria tavoitteita ja ylimääräisiä haasteita. 

Ja nyt sen huomasin. Opinnoissani on puhuttu paljon kehittymissuunnasta: työaloja rikkovasta kirkosta. Yhtäkkiä se muodostui! Kyseessä on poikkeustila ja useita seurakunnan toimintoja lopetettu, mutta siitä huolimatta kuuntelen näitä onnistumistarinoita ilolla. Olipa työntekijä erikoistunut mihin tahansa ikäluokkaan, kaikkien alaa on edelleen ihminen. Minun kirkkoni, meidän kirkkomme. Jäykäksi nimetty ja kaavoihin kangistuneeksi puhuttu kirkko onkin muokkautuva, yli rajojen liikkuva ja yhteishenkeä puhkuva yhteisö. 

Pääasia on selvitä hengissä. Seurakunnat ovat pitkään joutuneet pohtimaan, miten laajentaa toimintaa niin, että yhä useampi osallistuisi seurakunnan toimintaan. 

Kun poikkeustila on ohi, uskon, että etäyhteydenpidon jälkeiset fyysiset tapaamiset täyttyvät riemusta, kokemuksista ja vahvasta yhteydestä.  

Aloituskuvassani näette puron, joka kulkee pimeään. Kuvasta emme sitä näe, mutta puro jatkuu kyllä – luottaen ja rukoillen eteenpäin kulkien. Tässä kuva, puron toiselta puolelta. 

Kuva, joka sisältää kohteen ulko, ruoho, luonto, vihreä Kuvaus luotu automaattisesti
Kuva: Helmi Myller

Helmi Myller 
Sosionomi-kirkon varhaiskasvatus -opiskelija 

30.05.20

Videoiden tekstitysvinkit

Closed captions –tekstitykset ovat sekä Youtubessa että Facebookissa oleva tekstitysmuoto jonka katselija voi laittaa itse tarvittaessa päälle ja myös vaihtaa eri kieliversioihin.  Closed captions tekstit voidaan myös lukea näkövammaisten apuvälineillä.   

Open captions tarkoittaa tekstityksen liittämistä itse videotiedostoon niin että se näkyy aina. Sen muuttaminen jälkikäteen tai eri kieliversioiden tekeminen vaatii koko videon uudelleenmuokkaamista.  

 

Youtube 

  1. Lataa kanavalle videtiedosto. Videotiedosto voi olla ensin piilotettu tai näkyä vain sinulle ja voit julkaista sen tekstityksen jälkeen. Latauksen jälkeen mene kanavan Youtube Studioon ja muokkaa videota 
  1. Videon muokkaustilassa valitse vasemmasta valikosta ”Tekstitykset” 
  1. Jos tekstityskielenä näkyy jo suomi, valitse sen kohdalta ”Lisää” 
  1. Klikkaa ”Luo  uusi tekstitys” 
  1. Youtube hakee automaattisesti kohtia missä puhutaan ja luo niihin tekstilaatikot joihin voit alkaa kirjoittamaan tekstitystä. Valmiin laatikon voit poistaa laatikon kohdalta x -symbolista tai lisätä laatikon alle uuden tekstityspalstan + -symbolista.  
  1. Valikosta ”Toiminnot” saat tekstitystiedostojen valikon. ”Lataa tiedosto” = lataa youtubeen valmis tekstitystiedosto. ”Lataa” = lataa youtubesta .sbv -tekstitystiedosto omalle koneelle.  

Lisätietoja: https://support.google.com/youtube/answer/2734796?hl=fi 

YouTuben työkalun avulla tehdyt tekstitykset voi lukea myös näkövammaisten apuvälineillä. 

Y 

 

Facebook 

  1. Muokkaa valitsemasi video 
  1. Valitse valikosta ”Tekstitykset” 
  1. Kohdasta ”Kirjoita kuvatekstit” voit alkaa kirjoittamaan tekstityksiä videoon.  
  1. Facebook tukee valmiin tekstitystiedoston lataamista, mutta siihen kelpaa vain .str tiedosto jossa nimessä täytyy olla kielisidonnainenja muotoa tiedostonimi.fi_FI.srt (suom) tai  tiedostonimi.sv_SE.srt (ruots.) (muuta tiedostonimi tarvittaessa) 

 

Jos sama tiedosto on tarkoitus laittaa sekä facebookiin että youtubeen on helpoin työnkulku tehdä video ensin facebookiin, ladata siitä srt  koneelle  ja lisätä se youtubeen ladattuun videoon.   

Jos tekstityksen tekee toisinpäi eli ensin youtubeen, Youtubesta ladattavaa tiedosto pitää muuntaa srt –tiedostoksi esim. verkkosivulla https://captionsconverter.com/  ja muokata tiedostonimi yllä olevaan muotoon 

Instagram 

  • Instagram ei toistaiseksi tue tekstitystiedostoja, jolloin teksti on lisättävät suoraan videoon.  
  • Jos videosta on olemassa tekstitetty versio esim facebookissa tai muussa paikassa, siitä ei välttämättä saavutettavuuden näkökulmasta tarvitse tehdä tekstitettyä versiota Instagramiin. Käytettävyyden kannalta tekstitys kannattaa kuitenkin aina tehdä kun se on mahdollista, koska videoita katsotaan mobiilisti usein myös äänettömänä.  

 

Closed captions tiedostojen muokkausohjelmia 

 

Tekstityksen lisääminen suoraan videoon.  

Tekstityksen voi polttaa suoraan videotiedostoon mutta sitä ei pysty jälkikäteen enää muokkaamaan kuin tekemällä video uudestaan ko. editointiohjelmalla.  

Mobiilisovellluksella 

  • FilmoraGo 
  • Adobe Premiere Rush 

Videoeditointiohjelmalla 

  • Adobe Premiere Pro CC (tukee myös tekstitystiedostoja) 
  • Adobe Premiere Rush 

 

Yleistä 

  • Tekstitysvaatimus ei koske livelähetyksiä. Mikäli livelähetys jää katsottavaksi tallenteena, se tulisi tekstittää kahden viikon sisällä.  
  • Tekstityksen ei ole useinkaan järkevä olla sanadta sanaan tekstitystä, vaan pääasia on että kerrottu asia tulee esille ja mieluusti esim selkokielellä. 

 

Lisätietoja:  

https://sakasti.fi/it-ohjeet/verkkopalvelujen-saavutettavuus/saavutettavat-videot-ja-podcastit/ 

29.05.20

Aktiivisen tuen toimintatapa työyhteisön tukena

Suntio sytyttää kynttilää kattokruunussa
Kuva: Kirkon kuvapankki/ Hannu Jukola

Työntekijöiden jaksamisesta on erityisen tärkeää pitää huolta tällaisena poikkeusaikana, jossa me kaikki tällä hetkellä elämme. Tässä tilanteessa esimiestyötä palvelevat selkeät ja helposti saatavilla olevat ohjeet ja toimintatavat, jotka ovat jo ennakkoon tuttuja sekä esimiehille että työntekijöille. Sellainen voi olla työntekijöiden työkyvyn ja työterveyden ylläpitämiseen liittyvä ”aktiivisen tuen toimintatapa”. Poikkeusaikoina se antaa hyvän pohjan henkilöstön työkyvyn varmistamiselle ja tukee myös yhteistyössä työterveyshuollon kanssa.

Aktiivisen tuen mallin päivitys

Meillä Seinäjoen seurakunnassa aktiivisen tuen malli päivitettiin vuonna 2018. Suurin muutos tehtiin siinä, että aktiivisen tuen toimintatapa jaettiin neljään eri osa-alueeseen: varhainen tuki, työhön paluun tuki, tehostettu tuki ja muutoksen tuki. Varhaisen tuen osa-alueessa meillä on keskeistä normaali jaksamisen ja poissaolojen hälytysrajojen seuranta. Työhön paluun tuessa keskeistä on yli 30 päivän poissaolojaksojen jälkeinen perehdytys ja tuki. Tehostetussa tuessa on tärkeää yhteistyössä työterveystoimijan kanssa toteutettu tuki ja mm. työtehtäviin ja työaikaan tehtävät muutokset. Muutoksen tuessa keskitymme työalalla tapahtuvien muutoksien läpiviemiseen ja niissä tukemiseen. Henkilöstöhallinnon edustajana koen, että tällainen jakaminen useampaan osa-alueeseen antoi esimiehille valmiudet käyttää tukea paremmin ja oikein kohdennettuna. Työntekijät taas saivat valmiudet ottaa paremmin tukea vastaan.

Esimiehiä Seinäjoen seurakunnassa on noin 30. Päivitettyä aktiivisen tuen toimintamallia tehtiin esimiehille tutuksi esimieskoulutuksissa. Järjestämme niitä useamman kerran vuodessa tarvittaessa koko esimiesporukalle. Lisäksi aktiivisen tuen toimintamallia on käyty läpi esimiespajoissa, joissa olen henkilöstöpäällikkönä tavannut aina neljä esimiestä kerrallaan ajankohtaisen aiheen äärellä. Tällainen yksilöllisempikin toimintatavan läpikäyminen oli todella tarpeellista, sillä näissä tilanteissa esimiehet olivat rohkeampia esittämään asiasta kysymyksiä.

Monenlaista tukea työntekijöille

Tärkeää oli myös tuoda uutta mallia tutuksi työntekijöillemme. Ainakin meidän seurakunnassamme suhtautuminen aktiivisen tuen toimintamalliin on ollut aikaisemmin hieman kielteistä ja se on koettu negatiivisena kannanottona työhön, mutta jaottelemalla tuki eri osa-alueisiin ja tekemällä sitä tutuksi työntekijöille ymmärrys ja asenteet ovat muuttuneet.

Seurakunnassamme on otettu muutenkin askel aktiivisemman työkyvyn tukemisen suuntaan. Olemme näkyvästi tarjonneet työntekijöillemme erilaisia työajan jouston mahdollisuuksia, joilla pyrimme tukemaan aina mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi työn ja perhe-elämän yhteensovittamista. Lisäksi olemme toimineet aktiivisesti mm. työterveystoimijamme kanssa ja pyrkineet tukemaan työntekijöiden jaksamista tätäkin kautta. Seuraamme työhyvinvointiin käytettyjen resurssien aikaansaamaa vaikutusta vuosittain henkilöstötilinpäätöksessä. Siellä on havaittavissa myönteinen signaali kehittämistyöstä, kun sairauspoissaolopäivät ovat laskeneet jo usean vuoden ajan.

Hyvinvoivat työntekijät ovat meidän tärkein voimavaramme ja pyrimme pitämään heistä edelleen hyvää huolta niiden resurssien avulla, joita meillä on tähän käyttää. Aktiivisen tuen toimintatapaamme ainakin hyödynnämme täysillä. Siihen meitä kannustaa myös Kevan tuore aihetta käsittelevä aineisto.

Heli Lavila
henkilöstöpäällikkö
Seinäjoen seurakunta

27.05.20

Lapsen kokoisilla sanoilla

Mustavalkoinen kuva tytöstä, joka nojaa seinään.
Kuva: Esa Kivivuori

”Täysin mahdoton tulevaisuus – vapauttaa voimat tähän hetkeen.”

Näin on sanonut edesmennyt hämeenlinnalainen kirjailija ja runoilija Hilja Mörsäri.

Olemme ihmetelleet ja eläneet perheinä ja yksittäisinä henkilöinä, vanhuksina, lapsina, nuorina ja työikäisinä tätä kevättä ensimmäistä kertaa maailmanlaajuisesti erikoisessa tilanteessa. Tilanteessa jossa näköalat tulevaisuuteen ovat olleet sumun peitossa, epävarmuus ja pelko lisääntyneet päivittäin ja viikoittain, välillä helpottaen ja jälleen kasvaen. Lapset ovat olleet poissa kouluista, etäkoulut ovat pyörineet ja uuteen totuttelemista on tarvittu kaikilta. ”Tämä on uusi normaali tänään” – ajattelu on puheissa ja kommenteissa. Sekin mikä on sitä uutta normaalia tänään – ei vielä kukaan tiedä, vaan vasta visioi ja aavistelee.

Pieni lapsi elää voimakkaasti tätä hetkeä. Hänen suunnitelmansa ja toteutuksensa eivät suuntaa kauas tulevaisuuteen vaan energia, mielikuvitus ja toiminta on totta tässä ja nyt. Samanaikaisesti kun lapsi elää vahvasti tässä ja nyt – hän voi kantaa mielessään ja sisällään myös monenlaista huolta. Nämä mieltä painavat asiat saattavat rakentua niistä lauseista, kommenteista ja puheista mitä lapsi noukkii kotona läheisiltään ja kuulee tiedotusvälineistä. Etenkin ne lapset joilla on takanaan vaikeita ja kipeitä elämänkokemuksia nuoresta iästä huolimatta, voivat kokea tässä tilanteessa voimakasta ahdistusta terveenäkin.

Lapsi kommentoi ja kysyy suoraan jos hän on saanut siihen mahdollisuuden eikä hänen ole tarvinnut vaieta mieltä askarruttavista kysymyksistä. ”Loppuuko isältä työt?” ”Joudutaanko me muuttamaan?” ”Kuoleeko koronaan?” ”Voiko lapsetkin kuolla?” ”Miksi koronaan kuolee?”

Lapsi tarvitsee kysymyksiinsä vastauksia – rehellisesti. Hän ei kaipaa asioiden piilottelemista vaan vastauksia jotka rauhoittavat mielen ja ovat totta. Lapsen kysyessä aikuisen ei tarvitse ylisuojella lasta ja vaieta. Parasta lapselle on näissä elämän tärkeissä kysymyksissä kohdata läsnäoleva aikuinen joka ottaa vakavasti hänen kysymyksensä. Lapsen tarve on olla aikuisen kanssa joka kuulee häntä ja antaa hänelle luvan vapaasti pohtia ja puhua. Lapsen pohtiessa ja kysyessä, keskustelu etenee lapsen ehdoilla. Lapsella on lupa puhua lapsen kokoisilla sanoilla ajatuksiaan, pelkojaan ja huoliaan.

Turvallinen aikuinen antaa lapselle myös luvan tuntea tunteitaan ja kertoa peloistaan. Pelko on tunne josta ei tarvitse päästä eroon vaan se saa olla olemassa. Pelko kuuluu elämään ja aikuisen tehtävä on auttaa lasta kestämään tämäkin tunne turvallisesti ja lasta lohduttaen. Silloin yhdessä jaettu hetki lapsen kanssa vapauttaa voimat myös tähän hetkeen. Olisiko uusi normaali tänään tässä ja nyt turvallisesti hetki kerrallaan eteenpäin?

Tiina Haapsalo
Varhaiskasvatuksen kouluttaja
Työnohjaaja, draamapedagogi
Lasten ja nuorten keskus