Arkisto: Etusivu
Lähetyskumppanuusneuvottelujen stuerttiohjelma vahvistamassa nuorten osallisuutta
21.2.2024Kirkon kansainväliset lähetyskumppanuusneuvottelut Your Will Be Done järjestetään kulttuurikeskus Sofiassa elokuussa 2024. Lähetyskumppanuusneuvottelujen suunnittelu on jo hyvässä vauhdissa. Nyt mukaan saadaan lisäksi kahdeksan nuorta aikuista stuerttiohjelman muodossa. Ohjelman tavoitteena lähetyskumppanuusneuvotteluissa on lisätä nuorten osallisuutta kirkkomme kansainvälisessä työssä ja ymmärrystä kokonaisvaltaisesta lähetystyöstä. Vapaaehtoispohjalta toimivat stuertit ovat korvaamaton apu kokouksen käytännön järjestelyjen sujuvuudessa ja samalla he pääsevät […]
Job Shadow Day on mahdollisuuksien päivä
2.2.2024”Suomessa on paljon heitä, joilla työnhaku on syystä tai toisesta vaikeaa. Esimerkiksi erilaisuuden tuomat ennakkoluulot voivat olla syy, joka aiheuttaa näkymättömiä esteitä työllistymiseen. Olen itse nepsy (ts. neuroepätyyppillinen), nuorena sain asperger-diagnoosin ja olen itse todennut, miten vaikeaa on työnhaku koodaustehtäviin it-alalle. Suurella todennäköisyydellä tämän vuoksi työhistoriassa on monen vuoden työttömyysputkia. Tästä haastaisinkin yrityksiä, onko firmojen tasa-arvopuheet […]
Polku-toimintamallin edistäminen seurakuntayhtymässä
31.1.2024Lahden seurakuntayhtymässä päätettiin yhteisellä kirkkoherrojen päätöksellä edistää Polku-toimintamallia koko yhtymän tasolla. Vastuu koko yhtymätasoisesta edistämisestä annettiin meille, yhteiselle nuorisotyölle. Pohdimme, miten lähdemme edistämään Polku-ajattelua, että se olisi tasavertaista jokaisessa viidessä seurakunnassa, mutta kuitenkin jokaisen oman seurakunnan lähtökohdista katsovaa ja tarkoituksenmukaista. Yhteistyöhön valitsimme STEP-koulutuksen ammattilaiset. Polkua ei siinä vaiheessa oltu edistetty yhtymätasolta juuri missään. Pääsimme siis […]
Ekumeeninen rukousviikko: kristittyjen vaino, rauha ja rakkauden kaksoiskäsky
24.1.2024Tämänvuotinen kristittyjen ykseyden rukousviikko tuo terveisiä Burkina Fason vaikeassa tilanteessa eläviltä kristityiltä, jotka kaiken keskellä ammentavat voimaa elämäänsä Raamatun, kristillisen uskon ja ekumeenisen yhteyden syvistä lähteistä. He ovat valmistelleet kansainvälisen aineiston, jota käytetään ekumeenisen rukousviikon perinteisenä oktaavina 18.–25.1. Viikon alussa muistetaan perinteisesti sitä, kuinka Pietari tunnusti Jeesuksen Kristukseksi ja viikon päätteeksi apostoli Paavalin kääntymistä kristittyjä […]
Pastoraalitutkinto vai retriittiä pastoreille?
17.1.2024Muistan viimeisiltä opiskeluajoiltani keskustelun opiskelutoverini kanssa. Hän oli juuri lopettelemassa eksegetiikan graduaan ja suunnitteli jatko-opintojaan samalle laitokselle. Itsellemme ironisesti naureskellen mietimme, että miltä tuntuisi lukea joku päivä Raamattu? Saisimmeko mahtavan ahaa- elämyksen siitä, millainen Raamattu onkaan? Sellaisen, jossa ihmettelisimme, että tätäkö me olemme tutkineet monta vuotta? Todellisuudessa molemmat meistä olivat ainakin osittain lukeneet Raamatun ja […]
Kirkon maine parantui tutkitusti – mutta onko kirkko edelleen mainettaan parempi?
10.1.2024Kirkon maine eli mielikuvat kirkosta sekä suuren yleisön luottamus kirkkoa kohtaan parantuivat selkeästi vuonna 2023 vuoteen 2022 verrattuna. Näin kertoi meille Luottamus ja maine 2023 -tutkimus, jonka tulokset saapuivat juuri ennen joulua. Suomen evankelis-luterilainen kirkko oli sisäministeriön kanssa tutkimuksen ”vuoden nousija”. Lämpimästi kiitos ja onnea jokaiselle, joka tavalla tai toisella on vaikuttanut sidosryhmätuen ja maineen kasvuun! […]
Kirkkovuosi polulla – uutta aineistoa jumalanpalveluksiin
5.12.2023Lasten, nuorten ja perheiden jumalanpalveluselämää varten on valmistumassa uusi virikeaineistokokonaisuus, joka kattaa lähes kaikki kirkkovuoden pyhät. Aineisto on tarkoitettu jumalanpalvelusta suunnittelevien ja toteuttavien työntekijöiden ja seurakuntalaisten käyttöön. Aineistot julkaistaan Kirkkovuosi polulla (Kirkkovuosi polulla – EVL Plus) -sivustolla. Yhteistyössä on voimaa Kirkkovuosi polulla -aineistoa on ollut luomassa iso joukko seurakuntien työtekijöitä eri puolilta Suomea. Projektiryhmään oli […]
Onko kirkossa käsillä rukouselämän kriisi?
29.11.2023Eräs vitsi kertoo vanhasta rouvasta joka kaupan parkkipaikalla huomaa avainten jääneen auton sisälle ja ovi oli mennyt lukkoon. Kauppakassista onneksi löytyy metallinen vaateripustin, jolla rouva yritti murtautua autoon. Mutta ei siitä tule mitään. Lopulta hän epätoivoisena puuskahtaa ilmoille rukouksen, voi kun Jumala auttaisi häntä tässä tilanteessa. Pian viereen saapuu kaulaan asti tatuoitu isokokoinen motoristi, joka […]
Yhdessä eteen päin – joko lailla tai ilman
15.11.2023Marraskuun kirkolliskokous hyväksyi kirkkohallituksen esityksen evankelis-luterilaisen kirkon yhteistoimintalakiehdotukseksi. Nyt esitys siirtyy opetus- ja kulttuuriministeriön valmisteluun eli valtion lainvalmisteluprosessiin. Kirkolliskokous oli esityksestä lähes yksimielinen, vaikka asian käsittelyn yhteydessä esitystä toki myös kritisoitiin. Osa kritisoi ylipäätään sitä, että asiasta säädettäisiin laintasoisesti, kun yhteistoiminnasta on tällä hetkellä sovittu virka- ja työehtosopimuksella. Alun perin lailla säätämistä vaativat kirkon henkilöstöjärjestöt. […]