Piirroskuva, jossa kuusi hahmoa pitävät toisiaan kädestä.

Yhdessä eteen päin – joko lailla tai ilman

15.11.2023

Marraskuun kirkolliskokous hyväksyi kirkkohallituksen esityksen evankelis-luterilaisen kirkon yhteistoimintalakiehdotukseksi. Nyt esitys siirtyy opetus- ja kulttuuriministeriön valmisteluun eli valtion lainvalmisteluprosessiin. Kirkolliskokous oli esityksestä lähes yksimielinen, vaikka asian käsittelyn yhteydessä esitystä toki myös kritisoitiin. Osa kritisoi ylipäätään sitä, että asiasta säädettäisiin laintasoisesti, kun yhteistoiminnasta on tällä hetkellä sovittu virka- ja työehtosopimuksella. Alun perin lailla säätämistä vaativat kirkon henkilöstöjärjestöt. […]

Muurahainen kuljettaa lehtikortta.

Yhteistyö on viestintää, viestintä on yhteistyötä

11.1.2023

Asiantuntijan ammattitaitoa on kyky toimia ja vaikuttaa verkostoissa. Työssä oppiminen tapahtuu juuri tässä kontekstissa, yhteistyössä työkavereiden ja eri sidosryhmien kanssa. Tällä kirjoituksella haluan tehdä näkyväksi yhteistyön merkitystä kirkon toiminnassa. Näissä verkostoissa osaltaan välitetään mielikuvaa kirkosta yhteisönä ja myös työpaikkana. Siirrytäänpä yhden kirkon työntekijän työpöydän taakse. Hän kohtaa työpäivän aikana eri suunnista ja lähteistä tulevaa tietoa […]

Post-it-lappuja taululla.

Yhdessä on enemmän

13.4.2022

Kokeileminen, verkostot ja yhteiskehittäminen toistuvat myös viestintäselvityksessä jatkuvasti. Koska sanat muovaavat todellisuutta, niin millaista tekemistä ja tulevaisuutta näillä sanoilla rakennetaan? Yhteistä tekemistä perustellaan monipuolisesti. Itselleni merkittävimpiä syitä ovat mahdollisuus tuottaa työstettävään asiaan nopeasti runsaasti erilaisia näkökulmia, jolloin kompleksisuudesta on mahdollisuus saada vähän parempi ote tuttuuden ja sitä kautta luottamuksen rakentaminen, mikä on edellytyksenä yhteistyön kehittymisessä […]

Rattaita, jonka keskellä Teams-logo.

Teams tarjoaa ammattimaisen yhteisön

3.11.2021

Kuulutko myös meistä niihin, jotka huokaavat, kun tietokoneohjelma Teams mainitaan? Kaipaamme jo takaisin fyysisiin tapaamisiin. Tässä blogitekstissä nostan esiin, kuinka Teams voi helpottaa työtämme, vaikka voimmekin tavata jälleen. Tiimitoiminto on työFacebookisi Muistan ajan, jolloin jokainen uusi työprojekti tarkoitti uutta salaista Facebook-ryhmää. Ajatella, että pääsimme sähköpostiyhteydestä eteenpäin alustalle, jossa pystyi kokoontumaan ryhmänä. Jakamaan ideoita. Kommentoimaan helposti […]

Sopimusta solmimaan

9.4.2018

Seurakunta on paikallinen yhteistyökumppani yhteiskunnan kasvatuksen eri sektoreilla. Tämä todetaan niin varhaiskasvatuksen, perusopetuksen kuin lukiokoulutuksenkin valtakunnallisissa perusteissa. Yhteistyöstä kannattaa solmia kunnassa paikallinen sopimus, jolloin lapset ja nuoret ovat palveluiden suhteen yhdenvertaisessa asemassa osoitteesta riippumatta. Myös heidän huoltajilleen on voitava perustella, miksi seurakunta on läsnä päiväkodin ja koulun arjessa, juhlassa ja kriisissä. Joskus vaarana on se, […]

Yhteinen näky paremmasta tuo samalle puolen pöytää

7.12.2017

Kansallisen työelämän kehittämisstrategian visio on, että Suomen työelämä on Euroopan paras vuonna 2020. Kirkon sopimusalalla strategiaa toteuttaa Kirteko, Kirkon työelämä 2020 -ohjelma. Kirteko käynnistettiin Kirkon työmarkkinalaitoksen ja kirkon pääsopijajärjestöjen eli Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn, Kirkon alojen ja Kirkon alan Unionin yhteistyönä vuonna 2014. JUKOn neuvottelupäällikkönä olen saanut seurata Kirtekon syntyä, kasvua ja kehitystä alusta lähtien. […]

Yhteisöllistä innovointia tuotteistamassa

10.4.2017

Kaikki alkoi jo ennen kuin itse olin mukana. Työelämä 2020 -hankkeen verkostossa Kirkon työmarkkinalaitoksen, KT Kuntatyönantajien, Kuntaliiton ja Metanoia Instituutin edustajat kohtasivat ja huomasivat olevansa yhteisen kysymyksen äärellä: Kuinka kuntien, seurakunnan ja muiden avaintoimijoiden tehtäviä voitaisiin toteuttaa paikkakunnilla tiiviimmässä yhteistyössä, samalla työelämän laatua ja ihmisten elämisen eväitä parantaen? Itse asiassa kysymys ei varmaankaan ollut alkukeskusteluissa […]

Namibian ja Suomen välinen kirkollinen yhteys toimii

18.4.2016

Suomalaisen lähetystyön sanotaan usein alkaneen siitä, kun Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijä Martti Rautanen kumppaneineen saapui Ambomaalle, nykyisen Namibian pohjoisosaan, heinäkuussa 1870. Mistään suuresta suomalaisen lähetystyön voittokulusta ei voida puhua, sillä ensimmäisiä kasteita saatiin odottaa 13 vuotta aina vuoteen 1883. Siitä mentiin vielä pari vuosikymmentä eteenpäin, ennen kuin Uusi testamentti saatiin käännettyä Rautasen toimesta paikalliselle kielelle vuonna […]

Ystävyysseurakunnat ja toiminnan sisältö ulkomailla

8.8.2014

Seurakunnalla on ystävyysseurakunta Länsi-Saksassa Horstenschlossenheimissa Ruhrin alueella. Ystävyysseurakuntasuhde on solmittu jo Entisen Rovastin aikana ja toimesta. Horstenschlossenheimissa on käyty tutustumassa paikalliseen seurakuntaan ja sen toimintaan yleensä joka toinen vuosi. Edeltäjäni aikana delegaatioon kuului aina lähinnä Kirkkoherra ja Ruustinna, joskus lapsetkin olivat mukana.   Mielestäni tällainen delegaatio on kyllä nykyaikaisessa ympäristössä liian suppea, joten viime kerralla […]

Ystävyysseurakunnat ja toiminnan sisältö kotimaassa

1.8.2014

Kotimaassa ei ole ystävyysseurakuntasuhdetta solmittu, joka ei suinkaan johdu yrityksen puutteesta. Olemme olleet useita kertoja yhdessä moniin Helsingin hiippakunnan vauraisiin seurakuntiin yhteistyön käynnistämiseksi, mutta mikään seurakunta ei ole edes vastannut kirjeisiimme.   Syynä saattaa olla se, että turhaan pelätään yhteistyötä köyhän seurakunnan kanssa, ikään kuin me olisimme pyytämässä heiltä taloudellista apua. Tällaisestahan ei tietenkään olisi […]