Patsas, jossa ihminen nojaa miettivässä asennossa kättään polveen.

Kaikkien kirkon työntekijäryhmien osaamisesta pidettävä huolta

12.12.2024

Vasta julkaistu ”aikuisten Pisa-tutkimus” (PIAACII) osoitti, että suomalaisten luku- ja kirjoitustaito ovat vertailumaiden parhaat, ja ongelmanratkaisutaidoissa Suomi jakaa kärkisijan Japanin kanssa. Taitotehtävillä mitattiin arkielämässä tarvittavia tiedon hakemiseen, arviointiin ja hyödyntämiseen liittyviä taitoja. Tällainen osaaminen kytkeytyy myös erilaisiin nykyajan työelämässä vaadittaviin valmiuksiin.  Hankkeen tutkijat arvioivat, että hyvät perustaidot antavat pohjaa jatkuvalle oppimiselle. Kolme viidestä (61 %) […]

Tiellä vai kujalla? Nainen seisoo lumisateessa.

Diakonia ja kasvatus etsivät yhteistä suuntaa: Uudistuksia kaivataan, mutta esteitä on yhä

7.11.2024

Diakonian ja kasvatuksen välinen yhteistyö on teemana vahvasti esillä juuri nyt. Vuosi 2025 käynnistyy nimittäin kahden työalan yhteisellä ponnistuksella, kun Tampereella järjestetään ammatilliset Diakonian ja Kasvatuksen päivät 8.-10.1.2025, teemalla Tiellä vai kujalla? Diakonian ja kasvatuksen työalan yhteistyötä pohdittiin myös Marjo Kiljusen luotsaamassa Tiellä vai kujalla -podcastissa, jossa vieraana olivat nuorisotyöntekijä Mari Vuorisalmi Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnasta sekä […]

Tuohuksen palavat pöydällä, edessä avoin virsikirja.

Kirkon työssä ja kirkossa kotona – mahdoton yhtälö?

18.9.2024

Nopeasti muuttuva maailma heijastuu myös kirkkoomme. Nuoruuteni kasvuseurakunnan papit pysyivät samoina koko nuoruuteni. Toisaalla seurakunnissa vitsaillaan, että olisiko sama asentaa pyöröovi seurakunnan meneville ja tuleville työntekijöille, kun vaihtuvuus on niin nopeaa. Monissa paikoissa on herännyt huoli siitä, riittääkö päteviä työntekijöitä tai millaisen työnantajakuvan kirkkomme antaa. Tasapainoilemme koko ajan perinteen ja vakiintuneiden tapojen sekä muuttuvan maailman […]

Niitykukat.

Harjoittelu- tai työelämässä oppimisen jaksot – kasvua ja onnistumisia (osa 2)

5.6.2024

Tämä blogi on koottu seurakunnissa, seurakuntayhtymissä ja Kirkkohallituksessa harjoittelussa tai työelämässä oppimisen jaksolla olleiden opiskelijoiden kirjoittamista kokemuksista. Toisen asteen ammatillisen koulutuksen työelämässä oppimisen jaksot Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa opiskelijat ovat työelämässä oppimassa joko oppisopimuksella tai koulutussopimuksella. Jokaiseen tutkinnon osaan kuuluu myös näyttö. Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon, varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisalan (lastenohjaaja), opiskelijat kirjoittavat: ”Seurakunnalla on […]

Kesäkukkia niityllä.

Harjoittelu- tai työelämässä oppimisen jaksot – kasvua ja onnistumisia (osa 1)

29.5.2024

Kirjoitamme tämän blogin kaksiosaisena. Ensimmäisessä osassa kuvaamme opiskelijoiden kertomaa palautetta yleisluonteisesti sekä tilastotietoa harjoitteluista ja työelämässä oppimisen jaksoista. Seuraavassa blogissa (5.6.) opiskelijat kuvaavat omin sanoin kokemuksiaan. Henkilöstöresurssien satsaus opiskelijoiden ohjaukseen on pitkäaikainen sijoitus tulevaisuuden työvoiman saatavuuteen. Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikön pitkäaikaisessa tilastoseurannassa on tunnistettu yhteys rekrytoinnin ja harjoittelu- tai työelämässä oppimisen välille. Rekrytointi onnistuu […]

Kirkon koulutuskeskuksen sisääntulo Järvenpäässä.

Kirkon koulutuksesta eläköityvä Ulla Pyykkö on ollut ensikontakti lähes 10 000 koulutettavalle

15.5.2024

Kirkon koulutuskeskuksen kurssisihteeri Ulla Pyykkö on monelle kirkon työntekijälle tuttu. Ulla on ehtinyt työskennellä Järvenpään koulutuskeskuksessa peräti 26 vuotta. Hän aloitti vuonna 1998, joten sekä talo, sen työntekijät, että rakennuksia ympäröivät kauniit maisemat ovat ehtineet tulla hyvin tutuiksi. Nyt Ullan eläkepäivät häämöttävät jo ihan nurkan takana. Viimeinen työpäivä on 31.5.2024. Kun lapsista nuorimmainen aloitti eskarin […]

Puuhahmot kiinni toisissaan ryhmänä.

Rekrytointiviestintä muodostaa kuvaa seurakunnasta ja kirkosta

10.4.2024

Kirkon henkilöstön rekrytointitilanne muuttui nopeasti muutama vuosi sitten, kun samanaikaisesti sekä veto- että pitovoima heikentyivät tai jopa romahtivat. Siihen asti työpaikan hakijoita oli ollut koko kirkon tasolla tarkasteltuna riittävästi, vaikka alueellisia tai alakohtaisia eroja oli havaittavissa. Nyt kilpailemme työvoimasta. Toivoa tuova viesti on se, että kirkkoon ja seurakuntiin julkishallinnollisina toimijoina edelleenkin luotetaan, ja maine on […]

Piirroskuva, jossa kuusi hahmoa pitävät toisiaan kädestä.

Yhdessä eteen päin – joko lailla tai ilman

15.11.2023

Marraskuun kirkolliskokous hyväksyi kirkkohallituksen esityksen evankelis-luterilaisen kirkon yhteistoimintalakiehdotukseksi. Nyt esitys siirtyy opetus- ja kulttuuriministeriön valmisteluun eli valtion lainvalmisteluprosessiin. Kirkolliskokous oli esityksestä lähes yksimielinen, vaikka asian käsittelyn yhteydessä esitystä toki myös kritisoitiin. Osa kritisoi ylipäätään sitä, että asiasta säädettäisiin laintasoisesti, kun yhteistoiminnasta on tällä hetkellä sovittu virka- ja työehtosopimuksella. Alun perin lailla säätämistä vaativat kirkon henkilöstöjärjestöt. […]

Juoksijan jalat syksyisessä maastossa.

Intensiivinen ja energisoiva syksy

12.10.2023

Kirkon työmarkkinalaitoksen syksy tiivistyy neuvotteluiden ympärille, jotka on vuoden 2024 palkkaratkaisun osalta tarkoitus saada päätökseen marraskuun loppuun mennessä. Kyse on kirkon palkkakilpailukyvyn tarkastelusta. Kesätauon jälkeen neuvotteluja on jatkettu keväällä sovitun aikataulun mukaisesti. Vaikka maan hallituksen suunnitelmat ovat kiristäneet tunnelmia työmarkkinoilla, kirkon neuvottelut ovat sujuneet avoimessa ja keskustelevassa ilmapiirissä. Näkemyksiä on vaihdettu ja yhteistä tilannekuvaa luotu. […]

”Kuka muu muka?” – Saavutettavuus kirkon työmarkkinoilla

6.9.2023

Kirkolla on varaa ja velvollisuus oman sanomansa ja asemansa vuoksi edistää kaikin tavoin vammaisten ja osatyökykyisten työllisyyttä. Lainsäädäntö velvoittaa kirkkotyönantajaa, mutta jo lakia ennen yhdenvertaisuutta pitäisi edistää lähimmäisenrakkauden nimissä. Koska teologisesti tarkasteltuna seurakunta on heikkojen, vammaiset eivät ole marginaalissa, vaan he ovat seurakunnan keskellä. Kirkko on siten erityinen työpaikka, että myös sanoman hengellinen ulottuvuus on […]