Diak ja kirkon ammattilaisuus

16.10.2017

Diak antaa opiskelijoilleen vankan tietopääoman lisäksi käytännönläheisen ammattitaidon. Kirkon hengellisen työn viroissa vaadittavaa ammattilaisuutta määritetään piispainkokouksen ja kirkkohallituksen kelpoisuuspäätöksillä. Tuorein eli Kirkkohallituksen päätös nro 124 tuli voimaan syyskuun alussa. Päätös liittyi tutkintoihin, joista useimmat on mahdollista suorittaa Diakonia-ammattikorkeakoulussa (Diak): sosionomi (AMK) -diakoni (210 op) sairaanhoitaja (AMK) -diakonissa (240 op) sosionomi (AMK) -nuorisotyönohjaaja (210 op) sosionomi […]

Kohti yhteistä muistamista

11.10.2017

Yksi reformaation merkkivuoden keskeisistä teemoista on ollut viidensadan vuoden aikana tehty matka vastakkainasettelusta yhteyteen. Pian merkkivuoden päättymisen jälkeen käynnistyy toinen muistovuosi, jonka perustarinaan kuuluu toisaalta jakautuminen, toisaalta tarve löytää tie konfliktista kohti yhteyttä. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta vuoden 1918 sisällissodasta. Lyhyt mutta verinen sota tappoi suoraan ja välillisesti kymmeniä tuhansia ihmisiä ja repi […]

Hupparimiljonäärit ja keskivertouskovaiset

4.10.2017

Kuinka paljon tienaat? Oletko saanut palkankorotuksen? Nämä ovat aiheita, joista suomalaiset eivät halua puhua julkisesti. Ylen Taloustutkimuksella teettämä tabukysely osoitti, että suomalaiset eivät mielellään puhu varallisuudestaan. Kolme neljästä suomalaisesta ajatteli, että ei halua kuuluttaa muille omaa taloudellista tilannettaan. Tutkimuksen mukaan haluttomuus keskustella varallisuudesta koskettaa sekä köyhiä että rikkaita. Varakas ei halua näyttää varakkuuttaan julkisesti, köyhä […]

”Kirkko on syvimmältä olemukseltaan toivon kirkko”

29.9.2017

Arkkipiispan teologisen erityisavustaja Juha Meriläisen työ alkoi odotettua dramaattisemmissa merkeissä, kun Turussa tapahtui elokuussa Suomea järkyttänyt puukotusisku. Arkkipiispa Kari Mäkinen osallistui näkyvästi Turun iskun aiheuttamien pelon, hämmennyksen ja epätietoisuuden käsittelyyn. Meriläinen näkeekin, että kirkon tehtävä on olla läsnä silloin, kun ihmiset kaipaavat lohtua tai tukea. Kyse ei ole pelkästään akuuttien kriisitilanteiden keskellä auttamisesta, vaan myös heikoimman […]

Kirkon eläkerahaston alkuvuosi on ollut vahva 

22.9.2017

Kirkon eläkerahaston sijoitukset tuottivat tammi-kesäkuussa 5,5 prosenttia. Sijoitussalkun markkina-arvo nousi kesän aikana uuteen ennätykseensä 1,5 miljardiin euroon. Alkuvuosi on ollut kirkon eläkerahastolle todella hyvä ja olemme tyytyväisiä salkun kehitykseen. Euroalueen talouskasvun vahvuus on ollut positiivinen yllätys markkinoille. Sen sijaan Yhdysvalloissa poliittinen epävarmuus on kasvanut ja kasvuennusteita on laskettu. Hyvän sijoitustuloksen takana on erityisesti osakekurssien suotuisa […]

KirTEKO-terveisiä Lappeenrannasta – yhteistyöllä kohti tavoitteita

13.9.2017

Oli marraskuinen aamu 2016 ja juna lähtee Lappeenrannan asemalta määränpäänään Helsinki. Mukana matkassa ovat Lappeenrannan seurakuntayhtymän henkilöstöpäällikkö Jussi sekä pääluottamusmiehet Toni ja Anne. He ovat matkalla kirkon pääkallopaikalle Kirkon talolle. Toni surffailee netissä kirkon sivuilla ja toteaa: “Hei, tiedättekö mitä? Miltä kuulostaisi, jos osallistuisimme KirTEKO 2017 -kilpailuun Lappeenrannan seurakuntayhtymän henkilöstöohjelmalla?”  Anne innostuu ja Jussikin toteaa, […]

Matka Raamatun maailmaan kaikin aistein

11.9.2017

Vaalijalan kirkossa on alkamassa viikoittainen hartaushetki. Kirkkosaliin astuttaessa edessä näkyy koko alttarin pituinen puusta tehty alttaritaulu. Sen alapuolella palavat alttarilla kynttilät. Ne loistavat ja tuoksuvat. Alttarilla olevat kukat taas ilahduttavat katsojaansa. Harmi vain, että ne ovat niin kaukana, ettei niitä pääse tuoksuttelemaan. Kirkkohetken aluksi pappi käy tervehtimässä jokaista kirkkoon tulijaa, myös hoitajia ja ohjaajia. Siinä […]

LAPE avaa seurakunnille täysin uusia mahdollisuuksia

8.9.2017

LAPE eli Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma on yksi hallituksen kärkihankkeista. Kyseessä on laaja ja monilinjainen sosiaali- ja terveysministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoima kokonaisuus. Hankkeen tavoitteena on edistää lasten ja nuorten hyvää elämää ja varmistaa se, että perheet saavat tarvitsemaansa tukea ja apua oikeaan aikaan. Tuen painopistettä siirretään korjaavista palveluista ennaltaehkäiseviin palveluihin. Ohjelman yhtenä merkittävänä […]

Tiedotuksesta viestintään: Kirkon viestintä vastaa todellisuutta

1.9.2017

Kirkon tiedotuskeskus lakkasi olemasta elokuun viimeisenä päivänä sen nimisenä kuin olemme siihen puolen vuosisadan ajan tottuneet. Ja aivan syystä. Tiedotuskeskuksen toiminta on jo vuosia ollut kaikkea muuta kuin perinteellistä tiedottamista. Jo perusrakenteeltaan tämä Kirkkohallituksen erillisyksikkö poikkeaa oleellisesti muista julkishallinnon viestintäosastoista. KT:ssa ja nyttemmin Kirkon viestinnässä on perinteellisen lehdistöpalvelun ja sittemmin perinteelliseksi muodostuneen verkkopalvelun ohella harjoitettu […]

Tulevaisuuden teologi tarvitsee uusia välineitä muuttuvassa työelämässä

30.8.2017

Teologisella alalla on lyhyessä ajassa tapahtunut muutoksia. Keskustelua ovat herättäneet erityisesti alan lisääntynyt työttömyys ja toisaalta teologien halu soveltaa osaamistaan myös papin ja opettajan professioiden ulkopuolella. Vuonna 2015 teologeja kouluttavat oppilaitokset selvittivät teologisen osaamisen määrällistä ja laadullista tarvetta. Tulevaisuuden teologi – teologisen alan koulutus- ja osaamistarpeen ennakointi -raportti valmistui juuri ennen Helsingin yliopistossa käynnistynyttä laajempaa […]