Arkisto: Etusivu
Populaarikulttuuri ja muuttuva uskonnollisuus
24.5.2017Vappuaattona 2017 Helsingin jäähallissa esiintyi musiikkipiireissä melko lailla suurta huomiota saanut Ghost, jota on luonnehdittu termillä ”occult rock.” Yhtyeen laulaja, Papa Emeritus III esiintyy parodisessa piispanasussa ja uskonnollis-esoteerinen kuvasto on osa yhtyeen tuotantoa. Tänä keväällä ilmestyi Tero Heimosen englanninkielinen kirja The Devil`s Cradle. The Story of Finnish Black Metal, joka kertoo suomalaisen black metallin historiasta. […]
Hengellisyyden paluu kirkon työyhteisökulttuuriin
22.5.2017Miten niin hengellisyyden paluu? Eikö hengellisyys ole ollut osa kirkon työtä alusta saakka? On, mutta tarkoitan sellaista hengellisyyttä, spiritualiteettia, joka uudistaa kirkon työyhteisöjen toimintakulttuuria, antaa syvän merkityksellisyyden ja suhteessa Toiseen olemisen kokemuksen. Tässä välissä, muutaman vuosikymmenen ajan hengellisyydellä osana kirkon työyhteisökulttuuria on ollut osittain huono kaiku. Huono siksi, että rukouksella tai johtajan hengellisen näkemyksen painolla […]
Windhoekissa puhuttiin ekumeniasta ja lähetyksestä
17.5.2017Luterilaisen maailmanliiton (LML) juuret ovat toisen maailmansodan jälkeisissä eurooppalaisten ja amerikkalaisten luterilaisten kirkkojen kansainvälisen diakonian avustushankkeissa. Sen toiminnallista identiteettiä ovat määrittäneet diakonian ohella lähetys ja kirkkojenvälisen yhteyden edistäminen. Jo 50 vuoden ajan myös Afrikan, Aasian ja Etelä-Amerikan luterilaiset ovat olleet keskeinen osa maailmanliiton toimintaa. Maailmanyhteisön tilanteen huomioon ottaen oli paikallaan, että reformaation 500-vuotismerkkivuoden yleiskokous järjestettiin […]
Poika kuunsillalta
12.5.2017Barry Jenkins: Moonlight (2016) Moonlight jättää vahvan muistijäljen sinisestä väristä. Alkukuvien sinisen auton myötä se lipuu erilaisista sinisävyisistä yksityiskohdista kohti syvänsinistä, aavaa merta. Jos elokuvassa keskeistä on se mitä ei näytetä, Moonlight tekee sen ylenpalttisesti. Sininen väriskaala on yksi keino kertoa siitä, mihin ei sanoin tai esittävin kuvin ole pääsyä. Se, mitä Moonlightissa on tärkeintä […]
”Nuorilla on ideoita, jos niitä vain uskalletaan kysyä”
10.5.2017Anton Sutinen on tuttu näky kirkolliskokouksessa. Tänä vuonna nuorten aikuisten vaikuttamisryhmä NAVI:n puheenjohtajaksi valittu Sutinen on seurannut kirkolliskokouksen istuntoja vuodesta 2013 lähtien. Toukokuun alussa hän vietti jälleen neljä päivää Turun kristillisellä opistolla seuraamassa kirkolliskokouksen kevätistuntoa. ”Halusin tietää, mitä näiden seinien sisäpuolella tapahtuu, koska kirkolliskokouksesta ei puhuta kovin paljon valtakunnan mediassa. Kirkollisetkin mediat puhuvat vain yksittäisistä […]
”On tärkeää, että uskontoa voi harjoittaa omalla äidinkielellä”
4.5.2017Saamelaiset ovat Suomen ja koko EU-alueen ainoa alkuperäiskansa. Suomen seurakunnista Utsjoki on ainoa, jossa saamelaiset ovat enemmistönä. Seurakunnassa saamen kieli ja saamelainen kulttuuri elävät, koska ne ovat osa kirkollista arkea. Saamelaiskäräjien valitsema kirkolliskokousedustaja Ulla-Maarit Magga pelkää saamelaisen kirkollisen perinteen taantuvan, mikäli Utsjoen seurakunta yhdistetään Inarin seurakuntaan. Magga esittää aloitteessaan, että ”kirkolliskokous turvaa pysyvin taloudellisin erityisjärjestelyin Utsjoen […]
Kirkko matkassa mukana
26.4.2017Suomalaiset ovat liikkeellä. Joku piipahtaa lomalla lähimaissa tai kauempana, toinen viettää talvensa lämpimässä. Suuri joukko opiskelee maailman yliopistoissa ja tuhannet ovat töissä ulkomailla, monet myös pysyvästi. Jäljellä on runsaasti myös heitä, jotka menneinä vuosikymmeninä joutuivat lähtemään puutetta pakoon, kuka Ruotsiin, kuka Amerikkaan tai Australiaan. Suomen evankelis-luterilainen kirkko kulkee matkassa mukana. Kirkon ulkosuomalaistyöllä on toimintaa lähes […]
Ecclesia semper reformanda est
19.4.2017Selaan kirkkolakikirjaa vuodelta 1967. Sen äärellä on helppo huomata, miten paljon kirkkomme on muuttunut. Löydän lakikirjasta pykälän, jossa käsitellään papin velvollisuutta antaa sielunhoitoa kuolemaantuomitulle. Rikoslaissa oli tuolloin vielä säännös kuolemantuomiosta. Tosin vuonna 1949 säännöstä oli rajoitettu niin, että se koski vain sodan ajan olosuhteita. Kuitenkin kirkkolain 72 §:ssä säilyi maininta kuolemaantuomitulle annettavasta avusta. Pappi oli […]
Yhteisöllistä innovointia tuotteistamassa
10.4.2017Kaikki alkoi jo ennen kuin itse olin mukana. Työelämä 2020 -hankkeen verkostossa Kirkon työmarkkinalaitoksen, KT Kuntatyönantajien, Kuntaliiton ja Metanoia Instituutin edustajat kohtasivat ja huomasivat olevansa yhteisen kysymyksen äärellä: Kuinka kuntien, seurakunnan ja muiden avaintoimijoiden tehtäviä voitaisiin toteuttaa paikkakunnilla tiiviimmässä yhteistyössä, samalla työelämän laatua ja ihmisten elämisen eväitä parantaen? Itse asiassa kysymys ei varmaankaan ollut alkukeskusteluissa […]
Kun taakka painaa miehen maahan
7.4.2017Kenneth Lonergan: Manchester by the Sea (2016) Nuorukainen opettaa pikkumiestä kalastamaan, välillä hassutellaan. Kolmas ohjaa kalastusvenettä. Ei lähikuvia, mutta sanailusta selviää, että kaveruksilla on lämpimät välit. Nuorukaista kutsutaan Lee-sedäksi. Alkutekstien jälkeen samainen henkilö (Casey Affleck) nähdään kiinteistöhoitajan hommissa: loputtomia lumitöitä, vuotavia vesijohtoja, kireää sanailua. Pinna on tiukalla, sanaharkkaa syntyy helposti. Baari-ilta päättyy mitättömästä syystä tappeluun. […]