Arkisto: Johannes Ijäs
Kurkistus kirkon musiikkityön tulevaisuuteen
4.12.2014Millaisia ajatuksia kirkkohallituksessa musiikin asiantuntijana aloittaneella Teija Tuukkasella on kirkon musiikin kehittämisestä? Kirkonkello selvitti asian tuhdin kysymyspatterin voimin. Tuukkanen on keskeisellä paikalla linjaamassa kirkollisen musiikin kehittämistä. Millainen työhistoria sinulla on? Olen aloittanut kanttorintyön viransijaisuuksilla jo opiskeluaikana. Valmistuttuani olin vajaan vuoden kirkkohallituksen musiikkisihteerin viransijaisena ja varsinaisen viranhoidon aloitin vuonna 1997 Vuosaaren seurakunnassa, josta nyt sitten siirryin […]
Kirkko rapakon takana
26.11.2014Santa Monican kaupunginosassa sijaitsevan kirkon pihalla käy kuhina vaikka jumalanpalvelus alkaa vasta tunnin kuluttua. Ovet kirkon tiloihin ovat auki, mutta useimmat Los Angelesin alueella asuvat suomalaiset pysähtyvät ulos kuulumisiaan vaihtamaan. Kalifornian marraskuu on kovin toisenlainen kuin yhdeksäntuhannen kilometrin päässä Suomessa: aurinko paistaa täydeltä terältä ja lämpötila on lähellä hellerajaa. – Päätin eilen suomalaisnaisten illanvietossa, että […]
Työntekijöiden käynnit sairaaloissa ja laitoksissa
21.11.2014Työntekijöiden käynnit sairaaloissa ovat onneksi jääneet vähiin. Kuluneella viisivuotiskaudella ei tule mieleeni muuta kuin kanttori Hihitin käynti sairaalassa hänen iskettyään itseään kirveellä polveen ollessaan virittämässä urkuja, mikä seikka on jäänyt itsellenikin hieman hämäräksi. On vaikea ymmärtää, mihin urkujen virityksessä on tarvittu kirvestä ja vielä vaikeampaa selvittää, miksi kanttori Hihitti oli kiivennyt kirkon katolle. Toisaalta arvostan […]
Kolme käsitystä kuolemasta
19.11.2014Kuolemasta ja sen jälkeisestä puhutaan – niin teologiassa kuin muutenkin – yhä varovammin. Tämä näyttää sopivan myös suomalaisten käsityksiin kuolemasta. Suomalaisten usko siihen, että kuolemassa kaikki elämä loppuu, näyttää vahvistuvan (34 % vuonna 2011, 25 % vuonna 1999). Usko Jeesuksen toiseen tulemiseen maan päälle tuomitsemaan eläviä ja kuolleita puolestaan vähenee (28 % vuonna 2011, 59 % vuonna 1999). Vain […]
Paikallisen ekumenian toimintamuodot ja seurakunnan rooli
14.11.2014Ekumeenista toimintaa ei ole ollut erikseen järjestettynä, mutta olen hankkinut ruotsinkielisen Raamatun ja virsikirjan kirkon sakastiin. Lisäksi on ollut paikkakunnalla joskus koripallo-ottelu Hukansalmen Hukat – Kaupungin NMKY. Yleensä Hukat ovat hävinneet, vaikka seurakunta ei ole ottanutkaan aktiivista roolia. Seurakunnan tilojen käyttö ekumeenisissa yhteyksissä Ei ole ollut, lukuun ottamatta muutama vuosi sitten tapahtunutta virheellistä […]
Lasten ja nuorten hyvä elämä, parempi päätöksenteko ja Jeesuksen opetukset samassa paketissa!
12.11.2014Mikä on se ryhmä, jonka edustus ei ole läsnä missään kirkon virallisia päätöksiä tekevässä kokouksessa? Keitä ovat ne, joiden hyvinvointi on aina toisten hyväntahtoisuuden varassa? Keiden läsnäolo koetaan usein jumalanpalveluksissa häiritseväksi? Aivan oikein! Vastaus on: kaikki alle 18 -vuotiaat seurakuntalaiset. Ja siksi me tarvitsemme kirkossa lapsivaikutusten arviointia (LAVA). Lasten ja nuorten parhaaksi 1.1.2015 alkaen Suomen […]
Tärkeimmät kirkkokunnat ja muut kristilliset yhteisöt seurakunnan alueella
7.11.2014Ehdottomasti tärkein kirkkokunta seurakunnan alueella on edelleenkin luterilainen kirkko. Muita kristillisiä yhteisöjä ei ole juuri esiintynyt, paitsi että Kaupungin helluntailaiset ovat käyneet pitämässä kesäisin telttakokouksia. Entisen Rovastin aikana niitä ei päästetty ollenkaan Kirkonkylän alueelle, mutta avaramielisenä ihmisenä olen antanut Kunnan ukkojen ymmärtää, että kokouspaikan voi kirkonkylänkin alueelta antaa vuokralle, kunhan se ei ole keskeisellä paikalla […]
Kirkko kasvaa julistuksen ja palvelun siivin
Voiko kirkko näinä aikoina asettaa vakavalla mielellä tavoitteekseen saada miljoonia uusia jäseniä ja kouluttaa tuhansia uusia työntekijöitä? Kyllä voi, ja näin on tehnyt yksi nopeimmin kasvavista kirkoista, Etiopian evankelinen kirkko Mekane Yesus. Tutustuin lokakuussa Mekane Yesus -kirkkoon ja Tansanian evankelisluterilaiseen kirkkoon. Molemmat tekivät syvän vaikutuksen myönteisellä ja tulevaisuuteen suuntautuvalla asenteellaan. Vaikutuin, innostuin ja sain perspektiiviä […]
Merimieslähetys
31.10.2014Merimieslähetyksen kannatus on seurakunnassamme ollut hyvin vähäistä johtuen kahdesta seikasta: Ensinnäkin Hukansalmi on sisämaapitäjä ja siksi seurakuntalaisia on ollut perin vaikea motivoida Merimieskirkon tukemiseen. Siitä kertoo osaltaan mm se, että kun kutsuin Merimieskirkon matkapastorin pitämään Merisunnuntain teemajumalanpalvelusta, kirkkoon ei tullut ketään. Yleensä hiljaisinakin pyhinä on joku ollut. Edes kanttori Hihitin mies Herkko ei ollut […]
Tulevaisuus on hämmentävän hyvä
29.10.2014Muuttuva yhteiskunta Monikulttuurista yhteiskuntaa verrataan usein mosaiikkiin. Vertaus ei tee oikeutta monitasoiselle vuorovaikutukselle erilaisten kulttuuristen mallien välillä. Mosaiikin palaset pysyvät samanlaisina, mutta kulttuuriset mallit muuttavat jatkuvasti toisia ja muuttuvat itse. Ihmiset, tavarat, ajatukset, aatteet ja pääomat liikkuvat yli rajojen nopeammin kuin koskaan ennen. Tämä muokkaa ihmisiä ja yhteisöjä, jotka omaksuvat vaikutteita monista lähteistä ja rakentavat […]