Arkisto: Itse laatinut ja kirjoittanut kirkkoherra Rauno Rysä
Retki- ja leiritoiminta
24.10.2014Lähetysväki on tehnyt kesäisin linja-autoretken erilaisille lähetysjuhlille. Matkat on järjestetty paikallisen liikennöitsijän Teuvo Teurasen yhtiön Teurasen Linjaliikenteen autoilla. Kolme vuotta sitten tosin matkakohdetta jouduttiin muuttamaan, kun Teuras-Teuvolle iski mahdottoman paha vatsatauti ja hän joutui jäämään mukavuuslaitokseen Pälkäneen Essolle. Onneksi johtokunnan puheenjohtaja Kaappo Mäkilä, joka on eläkkeellä oleva sähköasentaja ja paljon ajanut linja-autoa tarttui rattiin […]
Kadonneet lampaat? Kuinka huomioin huonokuuloiset seurakuntalaiset
22.10.2014Elokuun lopulla kokoontui Krakovan lähelle Tyniecin luostariin ihmisiä kymmenestä maasta. IVSS-Churchear -konferenssi oli kaksikielinen: englanti ja saksa. Puheenvuorot kuultiin molemmilla kielillä, ja ne myös kirjoitustulkattiin molemmille kielille. Kokoustilassa viriteltiin aluksi tietokoneet ja dataprojektorit sekä induktiosilmukka. Ohjelma rytmittyi sekä osanottajien että tulkkien jaksamisen mukaan. Keskittyminen vieraan kielen kuuntelemiseen ja sen kääntämiseen vaativat energiaa! Etukäteisvalmisteluista huolimatta työtä […]
Lähetyssihteerin vierailut ja käynnit kodeissa, kouluissa ja muualla
17.10.2014Kuten sanottua ei lähetyssihteeriä seurakunnassa ole enää useaan vuoteen ollut. Johtokunnan jäsen Voitto Hurmos sen sijaan on tehnyt aktiivisesti kotikäyntejä lehtien tilausmyynnin merkeissä ympäri pitäjää. Tällä hetkellä Paikkakuntamme on suhteellisesti väestömäärään suhteutettuna lähetyslehtien kaikkein aktiivisinta tilaaja-aluetta. Osaltaan siihen on vaikuttanut nimenomaan Hurmoksen sitkeä työskentely. Hänhän käy talossa tarvittaessa useasti kunnes tilaus on saatu. Myös […]
10 vinkkiä: Miten seurakuntavaalit ylittävät uutiskynnyksen?
15.10.2014Kaikista Suomessa pidettävistä vaaleista seurakuntavaaleja pidetään epäseksikkäimpinä. Eduskunta-, presidentin-, europarlamentti- ja kunnallisvaalit pesevät kirkolliset vaalit mennen tullen, jos suosion mittarina käytetään sekä äänestysprosenttia että median vaaleille tarjoamaa näkyvyyttä. Vuoden 2014 seurakuntavaalit lähestyvät kovaa kyytiä. Miten ne saa puskettua uutiskynnyksen yli? Pitääkö kirkollisissa vaaleissa muhia jokin skandaali, jotta toimittajat tarttuisivat läppäreihinsä ja mikrofoneihinsa? ”Kirkolliset kohuvaalit tulevat […]
Mitä tarvitaan onnellisuuteen?
8.10.2014Tutkimusten mukaan Tanskassa asuu yksi maailman onnellisimmista kansoista. Ainakin maan pääkaupungin, Kööpenhaminan, ilmapiiri vihjaa, että tutkimuksissa on perää. Kaupungissa kohtaavat kaunis ja vanhaa kunnioittaen ylläpidetty ympäristö, mutkattomuus, pohjoismaisen hyvinvointivaltion vauraus, eurooppalainen ilmapiiri sekä mielenkiintoinen yhdistelmä perinteitä ja nykyaikaa. Tanskalaiset eivät piilota kynttilää vakan alle kun on kysymys heidän design-tuotteistaan, pyöräilyn helppoudesta suurkaupungissa tai Legojen maailmanvalloituksesta. […]
Palveleva puhelin – 50 vuotta pappi Varahin askelissa
1.10.2014Palvelevan puhelimen juuret ulottuvat Englantiin. Elettiin vuotta 1953, jolloin lontoolainen anglikaanipappi Chad Varah huolestui paikallisista itsemurhaluvuista. Hän ei jäänyt odottamaan, että joku tekisi jotain, vaan laittoi rohkeasti puhelinnumeron lehteen ja sen oheen kehotuksen soittaa, ennen kuin päättää tappaa itsensä. Apua kaipaavia ihmisiä ilmaantui niin paljon, että tehtävästä selviäminen olisi käynyt mahdottomaksi, ellei apua tarvitsevien ihmisten […]
Seurakunnan lähetysrengas
26.9.2014Lähetysrengas, jonka toimintaan kuuluu säännöllinen lähetyksen rahallinen tukeminen on toiminut jo kauan. Jäsenmäärä on alentunut viime vuosina lähinnä ns. luonnollisen poistuman kautta. Tällä hetkellä jäsenmäärä on enää puolet toissavuotisesta, mutta toisaalta molemmat jäsenet ovat olleet aktiivisia. Tosin toinen heistä on julistettu holhouksen alaiseksi, mikä on selvää uskonnonvastaista toimintaa, saahan sitä nyt aikuinen ihminen lahjoittaa […]
Teemu Laajasalo seurakuntavaaleista: ”Ei ratsasteta riidalla”
24.9.2014Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo, millaiset ovat onnistuneet seurakuntavaalit? Seurakuntavaalien vaalipäällikkö Mari Leppänen on hyvin todennut, että käsitys onnistuneista seurakuntavaaleista on todella moninainen. Itse ajattelen, että ihmisten osallisuuden kokemus on tärkeä. Osin sitä kai voi mitata äänestysprosentilla, mutta ehkä myös jo pelkästään vaaleista tietäminen on monien kohdalla jo onnistuminen. Olen puhunut vaaleista alueellisesti paljon. Maasto on […]
Kirpputoritoiminta
19.9.2014Kirpputorista saatiin merkittävä tuotto joitakin vuosia sitten, kun Entisen Rovastin ulkovajan sisältö työkaluineen, vaatteineen ja kirjoineen myytiin yhdessä päivässä lähetyksen hyväksi. Osaltaan suureen menestykseen vaikutti Matti Huikonperän Osuuskaupasta kirkkovaltuuston puheenjohtajan suosiollisella myötävaikutuksella lainatulla hinnoittelukoneella suorittama hintalappujen asettelu, sillä koneessa oli pilkunpaikka asetettu ilmeisesti kaksi numeroa liikaa vasemmalle ja tempauksen tuotto oli myytyjen tavaroiden suureen […]
Tarvitsemme malleja! Uusia mallilomakkeita koulutussuunnittelun tueksi
18.9.2014”Olisiko koulutussuunnitelman laatimista varten mahdollista saada mallia?” ”Onko KiT valmistelemassa koulutussuunnitelmamallia, voisiko joku tehdä sellaisen? Muun muassa näitä kysymyksiä esitettiin kevään Työmarkkinalaitoksen sopimusinfoissa, kun esillä oli uusi Kirkon henkilöstön ammatillisen osaamisen kehittämissopimus ja sen vaatimus koulutussuunnitelman laatimisesta. Näihin toiveisiin on nyt vastattu koulutussuunnitelman mallilomakkeella, joka helpottaa työnantajan velvoitteita. On myös mietitty suunnitelman toimeenpanovaihetta ja laadittu […]