Arkisto: uskonto
Voisiko kirkko estää terrori-iskun?
24.11.2017Eurooppalaisia yhteiskuntia on pitkään pidetty vakaina ja turvallisina. Sitä ne ovat enimmäkseen myös tänä päivänä. Eurooppalaisten maiden yhteiskuntarauhaa ovat kuitenkin koetelleet lukuisat terrori-iskut ja jännitteet väestönosien välillä. Radikalisoitumisen ja väkivaltaisen ääriajattelun riski ei koske vain islamilaisella ideologialla toimintaansa perustelevia yksilöitä ja ryhmiä, vaan myös muita, esimerkiksi äärioikeistolaisia ryhmiä. Lisäksi jo väestöryhmien välisen epäluulon kasvaminen lisää […]
Lumoava passio
10.3.2017Martin Scorsese: Silence (2016) Roikotetaan alassuin ulostekuopassa, valellaan tulikuumalla vedellä, hukutetaan hitaasti nousuveteen, poltetaan elävältä… Silence ei ole kovin miellyttävä katsomiskokemus, mutta sitä seuraa oudon lumoutuneena. Martin Scorsese (s. 1942) on ohjannut tai tuottanut elokuvia, dokumentteja, tv-sarjoja ja videoita 1960-luvulta lähtien. Läpimurto tuli kolmekymppisenä. Sudenpesä (1973) oli kunnianteko Federico Fellinin elokuvalle i Vitelloni (Vetelehtijät, 1953), […]
Mitä on osallistuva luterilaisuus?
22.2.2017Juuri nyt maailmassa puhaltavat uudet tuulet. Populismin ja kansallismielisyyden nousu ympäri maailmaa saa monet entisistä ideologisista ja maailmankatsomuksellisista suuntaviitoista menettämään merkityksensä. Tässä aatteiden kamppailussa myös uskonto vedetään usein politiikan kentälle. Siksi on tärkeää, että kykenemme tunnistamaan ja arvioimaan oikein myös suomalaisessa yhteiskunnassa vaikuttavien uskonnollisten ja katsomuksellisten perinteiden merkitystä. Tänä vuonna vietämme sekä Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa […]
Kirkkojen maailmanneuvosto on oikeudenmukaisuuden ja rauhan asialla
18.7.2016”God of life, lead us to justice and peace” on Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) kymmenennen yleiskokouksen Busanissa 2013 luoma suuri teema, jota sen kaikki toiminta tähtää toteuttamaan seuraavaan yleiskokoukseen saakka. Kyseinen teema kertoo paljon siitä, mitä KMN on ja mihin se on suuntaamassa. Pyhiinvaellus oikeudenmukaisuuden ja rauhan puolesta on viesti kaikille jäsenkirkoille, ja se ohjaa kaikkea […]
Hyvä puhe on yhteiskunnallista rauhantyötä
22.6.2016Lähtökohtaisesti kriittinen ja kyyninen asenne on yleinen perusasenne tässä vihapuheen ajassa. Sosiaalisessa mediassa pärjätäkseen kyynisyydestä on voinut tulla jopa pelastusrengas. Ihminen on varautunut ja epäileväinen. Ikään kuin ihminen ajattelisi, että sillä tavalla ei tule ainakaan yllätetyksi. Kyynisyyden taustalla on oletus, että toisiin ihmisiin joutuu kuitenkin pettymään, ja joku todennäköisesti joka tapauksessa satuttaa. Kyyninen perusasenne on […]
Uskonnot kohtaavat Jerusalemissa
16.5.2016Kirkossamme on toiminut vuodesta 1977 alkaen kirkko ja juutalaisuus -työryhmä. Se on keskittynyt koulutus- ja julkaisutoimintaan liittyen asianmukaisen tiedon välittämiseen juutalaisesta uskonnosta ja kulttuurista sekä kristinuskon ja juutalaisuuden välisestä suhteesta. Työryhmä on myös seurannut antisemitismi-tilanteen kehittymistä. Uutta inspiraatiota on haettu kerran toimikaudessa tehdyiltä opintomatkoilta. Vuoden 2012 Lontoon matkalta tuliaisina oli Kuunteleva keskustelu Kirjoituksista (Scriptural Reasoning) […]
Kirkon laitamilla kuhisee
16.3.2016Viime syksynä julkaistiin Åbo Akademin uskontotieteen huippuyksikön loppuraportti, On the Outskirts of the Church, vapaasti suomennettuna ”Kirkon laitamilla”. Kyseessä oli viisivuotinen tutkimushanke, jossa oli mukana lähes parikymmentä uskontotieteen tutkijaa. Tutkimuskohteena olivat uskonnollisuuden uudet ilmenemismuodot uskonnollisten instituutioiden, erityisesti luterilaisen kirkon ulkopuolella ja reuna-alueilla. Kuten huippuyksikön nimestä Post-Secular Culture and a Changing Religious Landscape (”Jälkisekulaari kulttuuri ja […]
Kuusi on joulun puu
21.12.2015Turun tuomiokirkon kupeeseen nousee aina joulun alla pienten kuusten rivistö. Nuoria, suorarunkoisia, terveitä kuusia, oksat energisesti ylöspäin ja sopusuhtainen kylki katsojaa kohti. Niin tätä nykyä kuuluu itseään esitellä, että kelpaisi ja menestyisi näillä markkinoilla. Metsän todellisuus on toisenlainen. Takavuosina kuusenhaku lasten kanssa suuntautui metsään. Kuusten oksat sojottivat mikä minnekin, alaoksat olivat painuneet maata kohti. Aina […]
Juutalainen Yaron Nadbornik puolusti Suvivirttä SuomiAreenalla
15.7.2015Toisin kuin yleensä kesän korvalla, tänä keväänä perinteinen Suvivirsi-keskustelu ei roihahtanut liekkeihin julkisuudessa. Jälkilämmittelyä saatiin vasta heinäkuun puolivälissä SuomiAreenalla, jossa Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbornik puolusti Suvivirttä kirkon järjestämässä suuressa uskontokeskustelussa tiistaina 14.7. ”Keskustelut sotilasvalan lausumisesta armeijassa ja Suvivirren veisaamisesta kouluissa ovat olleet minusta hämmentäviä. Kummatkin ovat osa suomalaista kulttuuria”, Nadbornik sanoi. […]
Arvot esiin – pitävätkö lupaukset?
2.3.2015Kirkko kutsui eduskuntapuolueiden puheenjohtajat pohtimaan päätösten takana olevia arvoja eduskuntavaalien alla Arvoiltaan Helsingin tuomiokirkon kryptaan. Kaikista puolueista oli mukana joko puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Kirkon arvoillassa nousivat esiin erityisesti kehitysyhteistyö ja pakolaiskysymykset sekä uskonnon rooliin liittyvät teemat. Arvoillan tallenne on katsottavissa verkossa. Toteutuuko kehitysyhteistyön määrärahatavoite? Kirkko esittää seuraavaan hallitusohjelmaan sitoutumista siihen, että vuoteen 2025 mennessä saavutetaan […]