Ystävyysseurakunnat ja toiminnan sisältö ulkomailla

8.8.2014

Seurakunnalla on ystävyysseurakunta Länsi-Saksassa Horstenschlossenheimissa Ruhrin alueella. Ystävyysseurakuntasuhde on solmittu jo Entisen Rovastin aikana ja toimesta. Horstenschlossenheimissa on käyty tutustumassa paikalliseen seurakuntaan ja sen toimintaan yleensä joka toinen vuosi. Edeltäjäni aikana delegaatioon kuului aina lähinnä Kirkkoherra ja Ruustinna, joskus lapsetkin olivat mukana.   Mielestäni tällainen delegaatio on kyllä nykyaikaisessa ympäristössä liian suppea, joten viime kerralla […]

Messuhalleja ja torvisoittokuntia

13.5.2013

Virittäydyin kirkolliskokousviikkoon ja Kuopion kirkkopäiviin reissaamalla viime viikolla Hampuriin Saksan kirkkopäiville. Tuo tapahtuma sai alkunsa sodan jälkeen, jotta yksityiset ihmiset voisivat ”vahvistaa kristillistä arvopohjaansa” ja jotta ”vältyttäisiin kolmannen valtakunnan ylilyönneiltä”. Saksassa Kirkkopäivistä on muodostunut suuri kansanjuhla. Hampurin valtavan messukeskuksen kaikki hallit olivat käytössä, samoin kaupungin kongressikeskus, konserttisalit, kirkot ja satama-alue. Myös avoimen taivaan alla kokoonnuttiin. […]